- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

HS kaipaa joukkovoimaa journalismiin

Taloustoimittaja Tuomo Pietiläinen kirjoittaa Helsingin Sanomissa (HS) pörssimeklarien käyvän yhä niin sanottua lyhyttä arvopaperikauppaa työnantajansa kiellosta huolimatta. Lyhyt kauppa tarkoittaa, että sijoittaja myy ja ostaa yhtiön osakkeita itselleen ennen kuin kuukausi on kulunut edellisestä osakkeilla tehdystä kaupasta.
Finanssiala on kieltänyt omissa sisäisissä ohjeissaan jäseniltään lyhyen kaupan ja sisäpiiritiedon käytön.

HS selvitti kymmenen eri pörssivälittäjän työntekijöiden kauppoja. Kahdeksan liikkeen työntekijät olivat rikkoneet sääntöjä. Nyt Helsingin Sanomat pyytää lukijoiden apua lisäselvitysten teossa.

Lukijoiden apua pyytävä HS kuvaa crowdscourcing-nimellä tunnettua joukkoistamista uudeksi journalistiseksi menetelmäksi, jossa lukijat otetaan mukaan tutkivaan journalismiin.

Menetelmä on Suomessa suhteellisen uusi, mutta kansainvälisesti sitä on käytetty jo pitkään.

Suomessa joukkoistamista alusta asti käyttäneitä medioita ovat Magneettimedia, Verkkomedia, Promerit sekä osa talousasioita käsitteleviä medioita.

Ylen Ajankohtainen kakkonen teki hiljattain ohjelman sosiaalisen median ja valtamedian vastakkainasettelusta. Ohjelmassa esiintynyt tutkija Johanna Vehkoo julkaisi hiljattain kirjan nimeltä Painokoneet seis!, jossa joukkoistaminen mainitaan uutena journalistisena menetelmänä.

Kirjansa Johanna Vehkoo kirjoitti Helsingin Sanomien säätiön tuella. Vehkoo työskentelee Aamulehden vastaavana kulttuuritoimittajana.

Lähteet:
http://www.hs.fi/talous/Pankkiirit+tekev%C3%A4t+yh%C3%A4+s%C3%A4%C3%A4nt%C3%B6jen+vastaista+lyhytkauppaa/a1305546876854

http://stipendiblogi.fi/kirjoittajat

Savon Sanomat; Hätähuuto laatujournalismin puolesta; kirjoittanut Pekka Pekkala