Höttöhiilihydraatit pois ruokavaliosta

Metabolinen oireyhtymä on kasvava terveysriski, jota tavataan yhä nuoremmiIla. Tutkijalääkäri Sakari Niemisen mukaan paras neuvo siihen ovat vähähiilihydraattinen ruokavalio, liikunta ja muutoin terveet elämäntavat, jotka auttavat myös eroon ylipainosta.

Omppulihavuus eli keskivartalolihavuus on usein uhka terveydelle. Se saattaa aiheuttaa metabolisen oireyhtymän eli aineenvaihduntahäiriön, jonka seurauksena ihminen altistuu samanaikaisesti useille eri terveys ongelmille ja jopa vakaville sairauksille.

Metabolisen oireyhtymän tiedetään olevan sidoksissa kakkostyypin diabetekseen, korkeaan verenpaineeseen sekä muihin sydän- ja verisuonisairauksiin. Metabolinen oireyhtymä on nykyisen määritelmän mukaan kyseessä, jos vyötärön ympärys ylittää miehellä 94 cm ja naisella 80 cm. Lisäksi oireyhtymään liittyy veren triglyseridien määrän kasvua, huonolaatuisen LDL-kolesterolin määrän kasvua, hyvän HDL-kolesteroIin määrän pienentymistä, kohonnutta verenpainetta sekä häiriintynyttä sokeriaineenvaihduntaa.

Metabolista oireyhtymää ja siihen liittyviä sairauksia hoidetaan pääsääntöisesti lääkkeillä, mutta elintapojen muutoksella voitaisiin usein keventää lääkityksiä. Tutkijalääkäri Sakari Nieminen toteaa, että nykyiset viralliset ravitsemussuositukset eivät kuitenkaan tehoa silloin, kun sokeri- ja rasva-aineenvaihdunta ovat pielessä.

– Diabeetikolle saatetaan suositella ruokavalioon jopa 6-9 leipäpalaa vuorokaudessa. Tiedetään kuitenkin, että leipä sisältää runsaasti nopeita hiilihydraatteja, jotka nostattavat sokeria entisestään ja insuliinin vaikutuksesta varastoituvat rasvana kehoon, Nieminen sanoo.

– Suurin syyllinen metaboliseen oireyhtymään on ravinto. Sairaus ilmenee siellä, missä syödään vääränlaista ”länsimaista” ruokaa. Sen vuoksi myös ravinnolla on keskeinen osa terveyden ennaltaehkäisyssä, ylläpidossa ja hoidossa.

Huonojen ja hyvien kolesterien arvot

Nieminen korostaa, että diagnoosina metabolisella oireyhtymällä ei vielä tehdä mitään, sillä se ei itsessään ole sairaus, vaan paketti erilaisia oireita. Metabolinen oireyhtymä ilmenee kuitenkin useimmiten ylipainona ja siihen kytköksissä olevina terveysongelmina. Siihen liittyvät häiriöt sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnassa voidaan todentaa myös laboratoriokokeilla.

– Tutkimuksissa mitataan kolesteroliarvot, sokeriarvot ja verenpaine. Metabolisessa oireyhtymässä huono kolesteroli eli LDL on koholla, kun taas hyvä kolesteroli eli HDL on liian matalalla. Pitää kuitenkin muistaa, että kaikki LDL ei ole haitallista, vain pelkät pienet partikkelit, Nieminen toteaa.

– Pakettiin kuuluu myös se, että sekä sokeriarvot että pääasiassa sokerista muodostunut rasva eli triglyseridi on korkealla ja HDL matala. Jos samanaikaisesti LDL on koholla, voidaan päätellä haitallisten pienten partikkelien lisääntyneen.

– Samoin mittaamatta jäävät tulehdusvälittäjäaineet, jotka paljastavat kehossa olevia aineenvaihduntahäiriöitä ja tulehdustiloja, Nieminen toteaa. Tulehdusvälittäjäaineiden mittaaminen olisi erityisen tärkeää juuri metabolisen oireyhtymän tutkimisessa, sillä siitä kärsivillä on Niemisen mukaan jatkuva tulehdustila kehossa.

– Elimistöön ja sisäelimiin kertynyt rasva lisää itsessään tulehdusvälittäjäaineita ja näin häiritsee aineenvaihduntaa.

Järkevä karppaus hyödyllistä kaikille

Vastoin virallisia suosituksia Nieminen ei lähtisi patistamaan ketään metabolisesta oireyhtymästä kärsivää ylipainoista laihduttamaan.
– Tarkoitan tällä sitä, että ensin pitäisi saada sokerit tasapainoon. Laihtuminen tulee siinä sivussa luonnollisesti, ja samalla korjautuu yleensä rasva-aineenvaihduntakino. Tässä pitää paneutua seurausten sijaan itse syyhyn, Nieminen sanoo.

– On hyödytöntä patistaa ihmisiä laihduttamaan ja syyllistää heitä siitä, että he eivät kykene pudottamaan painoaan. On ymmärrettävää, että runsaasti ylipainoinen ihminen ei kerta kaikkiaan jaksa liikkua, kun painon lisäksi hänellä on kipuja kehon tulehdustilan vuoksi.

Nieminen ei usko virallisten ravintosuositusten tehoon metabolisen oireyhtymän ja siihen liittyvien sairauksien hoidossa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on viime aikoina useaan otteeseen julkaissut kannanottoja, joissa vähähiilihydraattinen ruokavalio, karppaus ja siihen liittyvä runsas kovien eläinrasvojen ja lihan syönti on luokiteltu epäterveelliseksi, jopa hengenvaaralliseksi.

Nieminen on toista mieltä, yksin rasvoja karsimalla ei paranneta tätä kansaa. Hänen mukaansa karppaamista on monenlaista, ja haitallisten hiilihydraattien vähentäminen ruokavaliosta on terveellistä ihan kaikille.

– En ymmärrä tuollaista kansalaisten pelottelua. Järkevä karppaaminen on hyödyllistä kaikille. Erityisesti metabolisesta oireyhtymästä kärsivien olisi hyvä karsia höttöhiilihydraatit eli sokeria nopeasti nostattavat ruoat ja juomat mahdollisimman vähiin ruokavaliosta, Nieminen toteaa.

Voita, oliiviöljyä ja kookosöljyä

Miten sokeri- ja rasva-aineenvaihdunta saadaan sitten tasapainotettua ruokavalion avulla? Nieminen listaa ruoka-aineita, jotka ovat tuttuja nimenomaan karppaajille.

– Leipä, viljat, peruna, riisi ja sokerit pois ja tilalle runsaasti kasviksia ja kohtuudella marjoja. Myös hedelmiä tulisi vähentää niiden korkean fruktoosimäärän vuoksi.

– Hyvät hiilihydraatit tulisi ottaa nimenomaan kasviksista, joissa on myös hyödyllistä kuitua.

Nieminen suosittelee proteiinin lähteeksi kalaa, kanaa ja punaista lihaa. Samoin kananmunat kuuluvat vähähiilihydraattiseen ruokavalioon.

– Lihan, kanan ja kalan kanssa haasteena on tosin raaka-aineiden laatu. Vaikka punaisessa lihassa on itsessään ihmiselle suotuisia valkuaisaineita, tämän päivän tehotuotannon seurauksena liha saattaa sisältää myös sellaista, mikä ei ole ihmisen keholle terveellistä, Nieminen toteaa.

– Olisi tietenkin hyvä suosia mahdollisimman puhtaasti tuotettua ruokaa. Hyviä proteiininlähteitä ovat myös pähkinät, mantelit ja siemenet.

Julkisuudessa käytyyn rasvasotaan Nieminen ei ota sen enempää kantaa. Hän toteaa kuitenkin, että lehmänmaidosta tehty voi on paljon terveellisempää kuin on annettu ymmärtää. Se pitää myös nälän pitkään loitolla. – Voita, oliiviöljyä ja kookosöljyä, ja tässä järjestyksessä, Nieminen listaa.

Runsas alkoholinkäyttö aiheuttaa usein myös ylipainoa ja ylläpitää metabolista oireyhtymää. Nieminen ei määrää korkkia kokonaan kiinni, mutta korostaa kohtuukäyttöä.

– Etenkin punaviini on kohtuudella käytettynä sallittua, mutta mikä tahansa alkoholin liikakäyttö sekoittaa kehon sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnan entisestään, Nieminen muistuttaa ja korostaa kohtuutta vähän kaikessa, myös ravintoasioilla stressaamisessa.

 

Artikkeli on julkaistu Luontaisterveys-lehdessä 6/2012

3 kommenttia

  1. Höttöhiilarit pois ruokavaliosta.
    Tässäpä taas pureskeltavaa terveyspainotteista asioista. Karppaus on karmea sana sille, joka ei tiedä minkälainen ruokavalio se ihan oikeasti on. Voinpa kertoa, että ennen tätä ruokavaliota meillä oli paljon yksipuolisempi ruokatarjotin nokan edessä. Nyt esim. meillä syödään jokapäivä marjoja,pähkinöitä, siemennäkkäriä (tosi hyvää)luomuvoita, sieniä sillointällöin, hedelmiä, parsa tai muita kaaleja ja kasviksia, luomukanamunia, tilamaitoa, salaattia juustoja ja osa porukoista meillä syö myös luomulihaa. Oliiviöljyt ja avokadot ym.ym. Siis pois vain viljat, perunat . höttöhiilarit, kevyttuotteet, lisäaineet,sokerit muut tyhjät kalorit jne. Voin myös kertoa että paino putosi pienessä ajassa 7 kg ilman mitään muuta kommervenkkiä kuin jättämällä turhat kalorit pois. Olo on tosi hyvä eikä nälkä ole vielä yllättänyt eikä tee mieli palata entiseen ruoan suhteen. Tällä ruokavaliolla voi herkutella niinkuin ennenkin silloin tällöin mutta herkuttelutapa vain on toisenlainen. Ja voin kertoa että tämä ruokavaliomuutos on meillä pysyvä. niinpaljon hyvää tästä on seurannut

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
  2. Tänään sitten taas jälleen kerran julistetaan uudet ruokasuositukset. suositusten esittely Mikael Fogelholm ja apulaisprofessori Ursula Scwab. Ihan turhanpäiväinen kokous, tarkoitusperät tulevat palvelemaan vain ruokateollisuutta ja sen toimintaa pönkittäviä osakeomistajia jne. Margariinit ja kevyttuotteet, keinomakeutusaineet, ravintoköyhät kuumennetut öljymössöt yms. tulevat tietysti edelleenkin kuulumaan ravintosuosituksiin kuinkas muuten. Nähtäväksi jää miten takapajuinen ajatusmaailma näillä ”tietäjillä” tälläkertaa on. Epäilen suuresti että teollinen tuotanto menee terveysvaikutteisen ravinnon edelle, niinkuin aikaisemminkin on käynyt.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  3. Jaa että Puska on oikein palkittu siitä hyvästä 100 000 eurolla, että sairastutti suuren osan SUOMALAISISTA margariini, kevyttuote,leipäpalopuheineen ym. roskaruoaksi kelpaavilla omiin tutkimustuloksiinsa perustuvilla perättömillä jaarituksillaan. Lukekaapa Raikasweb artikkeleista esim. kohta Diabete,s sekä moni muu juttu. Mielestäni erittäin järkeenkäypiä asioita selviää sitä kautta ja siitä asiasta missä todellakin nykyisin mennään näissä ravintoasioissa esim..

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat