Hormonaalisen ehkäisyn riskit

Viime kuussa julkaistiin tutkimus, missä havaittiin yhteys uuden sukupolven ehkäisypillerien ja vakavan kuolemanriskin välillä. Nottinghamin yliopiston (UK) tutkijat havaitsivat, että oraalisia ehkäisyvalmisteita käyttävien naisten riski saada veritulppa oli neljä kertaa suurempi kuin niillä naisilla, ketkä eivät käyttäneet ehkäisyvalmisteita.

 

Uuden sukupolven pillerit sisältävät synteettistä progestiinia, joista voidaan nimetä drospirenoni, desogestreeli, gestodeeni ja syproteroni. Varhaisempia valmisteita käyttäneiden naisten riski oli silti 2,5 kertaa suurempi kuin ei-käyttäjillä. Yhteys oli merkittävä, vaikka tutkivat ottivat huomioon vaikuttavat tekijät, kuten ylipainon ja tupakoinnin.(linkki)

Uusilla vaikuttavilla ainesosilla pyritään välttämään ne sivuvaikutukset, mitä esiintyy varhaisempien ehkäisyvalmisteiden kanssa. Osasyynä ovat myös uudet patentit, joiden avulla kerrytetään suurempia voittoja ”uudemmilla” ja ”parannelluilla” sekä entistäkin kalliimmilla valmisteilla. Vaikka tutkimus tuokin uutta tietoa aiheesta, ehkäisypillereiden terveysriskit on tunnettu ennestään. Yaz- ja Yasmin-merkit sisältävät drospirenonia. Ne olivat jonkin aikaa eniten myyviä oraalisesti nautittavia ehkäisyvalmisteita. Valmistajat tuomittiin 1,7 miljardin dollarin vahingonkorvauksiin, kun tuhannet naiset saivat laskimo- ja keuhkoveritulppia, halvauksia ja sydänkohtauksia, joista osa johti kuolemaan tai vakaviin vammoihin.

Asioiden esille tuovia syytetään usein pelonlietsomisesta. Naisia rohkaistaan jatkamaan pillereiden käyttöä, ja pyytämään lääkäriltään suositusta valmisteesta, missä on pienempi, mutta silti olemassaoleva, riski. Nykyään naisia neuvotaan käyttämään vaihtoehtoisesti kierukkaa, ehkäisyimplantaattia tai injektiota. Näillä kaikilla ehkäisymuodoilla on omat sivuvaikutuksensa ja riskinsä. Veritulppariski ei välttämättä ole yhtä korkea, mutta terveysriskit eivät katoa vaihtamalla yhdenlainen hormonaalisen ehkäisyn muoto toiseen.

 

Ehkäisypillereitä ja raskautta verrataan usein keskenään, kun puhutaan veritulppariskistä. Mantran tavoin hoetaan, että ehkäisypillerien riski on alhaisempi. Itse asiassa raskauden aikaista riskiä ja Yaz- tai Yasmin-tuotemerkkien käytön aiheuttamaa riskiä verrattiin toisiinsa silloin, kun valmisteille haettiin FDA:n hyväksyntää, jotta lääkkeen myyntilupa pysyisi voimassa.

Vertailu on itsessään kahtia jakava, se herättää turhaa pelkoa ihmisissä. Sen perusteella naisilla on vain kaksi vaihtoehtoa, hormonaalinen ehkäisy tai suunnittelematon raskaus. Tämän kuultuaan naiset voivat tuntea olonsa neuvottomaksi tai hämmentyneeksi. Vaikka he olisivatkin oikeutetusti huolissaan hormonaalisen ehkäisyn terveysvaikutuksista, ja lopettaisivat pillereiden käytön, heillä ei ole tietoa tehokkaasta, vaihtoehtoisesta tavasta ehkäistä ei-toivottuja raskauksia. Kun ei ole tietoa vaihtoehdoista, riski ei-toivotuille raskauksille kasvaa. Ei-hormonaalisten vaihtoehtojen poissulkeminen raskauden ehkäisyssä asettaa naiset vaaralliseen tilanteeseen. Juuri tämänkaltainen kaksijakoinen ajattelu on syynä tilanteeseen, ei riskeihin liittyvä keskustelu.

 

Alkuperäinen artikkeli

1 kommentti

  1. Steriloiminen on luotettava ja hormoniton ehkäisy ja sen saamista pitäisi helpottaa.
    Suomen nykylain 30 vuotta tai kolme lasta on holhoavaa vanhanaikaista lainsäädäntöä.
    Muissa Pohjoismaissa ikäraja on 25 vuotta.

    Nyt on käynnissä kansalaisaloite ”Steriloimislain ikäraja pohjoismaiseksi eli 25 vuotta ja lapsiluvuksi kaksi lasta”
    https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2401
    Aloitteen tavoitteena on 25 vuotta tai kaksi lasta steriloinnin perusteeksi.
    Siitä ei ole kerrottu isoimmissa tiedotusvälineissä.
    Pyynnöt medialle ja puolueille eivät ole tuottaneet tulosta.
    Poliitikot eivät kommentoi asiaa.

    Joten jos kannatatte pohjoismaista oikeutta sterilointiiin, kannattakaa ja jakakaa kansalaisaloitetta.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat