Homeopatia: 12 rohtoa, joiden tulisi löytyä jokaisesta selviytymispakkauksesta

Oli kyseessä sitten luonnonmullistus tai ihmisten aiheuttama poikkeustila, lääketieteellinen apu voi olla tavoittamattomissa. Tämän vuoksi on tärkeää pitää homeopaattista ensihoitopakkausta aina käden ulottuvilla. Homeopatia on hoitomuotona halpa, tehokas, eikä sillä ole sivuvaikutuksia. Sen teho perustuu luonnontuotteisiin, jotka stimuloivat kehoa parantamaan itse itsensä.

 

Suurin osa homeopatiassa käytetyistä rohdoista valmistetaan yrteistä ja mineraaleista. Menetelmä perustuu 200 vuotta sitten eläneen saksalaisen lääkärin, Samuel Hahnemannin, muotoilemiin periaatteisiin. Hän havaitsi hoidossa käytettyjen aineiden aiheuttavan sairaudelle tyypillisiä oireita terveillä henkilöllä. Homeopaattisin menetelmin valmistettuna näitä aineita voitiin käyttää lääkkeinä. Monet ovat kuulleet lääketeollisuuden propagandasta, jossa homeopatia leimataan huuhaaksi. Todellisuudessa lääketeollisuus pelkää joutuvansa kilpailemaan homeopatian kanssa. Kuka tahansa menetelmää kokeillut tietää totuuden.

 

Yksittäisiä rohtoja tai kokonaisia selviytymispakkauksia löytyy terveystuote-, yrtti- ja internet-kaupoista. Lähes kaikissa tapauksissa on hyvä aloittaa 30C potenssin rohdosta. Pakkaukseni kuuluivat arvokkaimpiin tavaroihini, mitä toin mukanani Italiaan (kirjoittaja asuu Italiassa. Suom. huom).

Etelänarnikki (Arnica montana)
Etelänarnikki (Arnica montana)
Pakkauksen hyödyllisin rohto lienee Arnica montana. Se valmistetaan Etelänarnikista, Euroopan ja Yhdysvaltojen vuoristoseuduilla kasvavasta monivuotisesta kasvista. Sen haavojen ja vammojen paranemista edistävä vaikutus on tunnettu jo antiikin aikoina. Amerikan alkuperäisväestö tunsi kasvin ja käytti sitä. Poikkeusoloja ei tarvitse odotella, rohdolle on käyttöä tavallisessa arkielämässäkin. Sitä tulisikin käyttää ensimmäisenä haaverin jälkeen. Se soveltuu mainiosti pieniin ruhjeisiin ja kolhuihin, sekä naarmuihin ja haavoihin. Sitä voidaan käyttää väsyneisiin lihaksiin raskaan puutarhalla vietetyn päivän jälkeen. Olen itse hieman tapaturma-altis persoona, joten pidän pulloa aina käden ulottuvilla. Kerran loukkasin sormeni ruuvimeisselillä, asentaessani ikkunakahvaa. Muutama pisara Arnicaa kielelle ja sietämätön kipu poistui hetkessä!

 

Monet kotipuutarhurit ovat kiinnostuneet mehiläistarhauksesta. Syynä ei ole vain hunaja, vaan myös halu edistää mehiläisten selviytymistä. Onhan puutarhojemme kasvien pölytys niiden varassa. Mehiläiset ovat katoamisuhan alla torjunta-aineiden, kuten neonikotinoidien, vuoksi. Neonikotinoidit on asetettu käyttökieltoon täällä Euroopassa, mutta niitä käytetään yhä Yhdysvalloissa. Einstein sanoi osuvasti, jos mehiläiset häviäisivät, ihmisille tulisi käymään samalla tavalla neljän vuoden sisällä!

Apis mellifica
Apis mellifica
Hyvin hoidetut tarhamehiläiset pistävät vain harvoin (mehiläinen kuolee pistoksen jälkeen). Jos mehiläinen kuitenkin pistää, homeopaattisista rohdoista Apis tarjoaa välittömän helpotuksen. Apis valmistetaan mehiläisen myrkystä. Apis auttaa myös ampiaisen pistoksiin sekä kaikkeen, mikä polttelee, pistää, punottaa tai turvottaa. Kerran ampiaiset rakensivat pesän räystään alle, etuovemme läheisyyteen. Sain pistoksia vähän väliä. Apis lievitti aina kipua ja esti allergisen reaktion.

 
 
 
 

Suopursu (Ledum palustre)
Suopursu (Ledum palustre)

 
Ledum takaa nopean helpotuksen hyönteisten ja punkkien puremiin, sekä pistohaavoihin. Homeopatian ”raamatuksi” nimetyn Lotus Materia Medica -teoksen kirjoittajan Robin Murphyn mukaan ledumilla voidaan myös estää jäykkäkouristus, mikäli rohtoa annetaan välittömästi pistohaavan ilmaannuttua. Jos lääkäriä, sairaalaa tai tetanusrokotteita ei ole näköpiirissä, Ledum voi pelastaa henkesi.

Homeopaattinen pii (Silica) auttaa poistamaan lasinsirpaleet ja elimistöstä. Uskomatonta kyllä, pii auttaa myös hammastulehduksen aiheuttamaan kipuun.

Myrkkymuratti (Rhus toxicodendron)
Myrkkymuratti (Rhus toxicodendron)

Täällä Italiassa ei näe juurikaan myrkkymurattia, mutta New Jerseyn puutarhassani sitä esiintyi runsaasti. Homeopaattisilla annoksilla myrkkymuratti (Rhus toxicodendron) osoittaa, että samanlainen parantaa samanlaisen. Myrkkymurattirohto (Rhus tox) auttaa samankaltaisiin ihottumaoireisiin, mitä myrkkymuratti aiheuttaa. Oireita ovat punoitus, turvotus ja voimakas kutina. Rohto toimii mainiosti niveltulehduksen, reumatismin ja fibromyalgian hoidossa.

Ruokamyrkytyksen syynä voi olla pilaantunut ruoka tai torjunta-aineet. Yleisimpiä oireita ovat pahoinvointi ja ripuli. Homeopaattinen arsenikki (Arsenicum) tuo helpotuksen vaivoihin.

Jos sinä kärsit tai lapsesi kärsivät äkillisesti nousevasta kuumeesta, kurkkukivusta, nielurisatulehduksesta tai korvakivusta, mikä pahenee yöllä noin kello kolmen aikoihin, Belladonna on kaipaamasi rohto.

Lemmonmarja (Atropa belladonna)
Lemmonmarja (Atropa belladonna)

Virtsatietulehduksesta, siihen liittyvästä polttelusta, sekä jatkuvasta virtsaamisen tarpeesta kärsiville naisille Cantharis-rohto suorastaan taikoo kivut pois. Ihmiset, joille olen suositellut rohtoa, ovat kutsuneet minua ”noidaksi”.

Sinun ei tarvitse odottaa yhteiskunnallisen tilanteen kärjistymistä, voit hyödyntää homeopaattisia menetelmiä jo tänään flunssan hoidossa tai ehkäisyssä. Monet lukijat ovat varmasti perillä influenssapiikkien vaaroista. Ne sisältävät aivoja vaurioittavaa elohopeaa ja muita haitallisia yhdisteitä, joita et halua itsellesi tai lapsillesi. D-vitamiinin on havaittu ehkäisevän flunssaa, mikäli tasot pidetään korkealla nauttimalla 5000 iu päiväannoksia tarpeeksi kauan. Jos flunssa tai ihan vain tavallinen nuha on jo iskenyt, voit lievittää flunssan oireita Oscilloccinum-rohdolla. Oireet helpottavat yleensä päivän sisällä nauttimisesta. Toinen kätevä nuhalääke, Allium cepa, valmistetaan sipuleista. Koska sipulien kuorinta saa silmät ja nenän vuotamaan, Allium auttaa nuhan oireisiin, ja parantaa ne homeopaattisesti.

 

Rautanokkonen (Urtica urens)
Rautanokkonen (Urtica urens)
Palovammoihin ja auringon polttamalle iholle kannattaa sivellä rautanokkosuutetta (Urtica urens). Rohto auttaa voimakkaaseen polttelun tunteeseen, kutinaan ja rakkuloihin. Urtica valmistetaan nokkosesta. Homeopaattisten rohtojen lisäksi Aloe vera -geeliä käytetään palovammojen hoidossa. Geeliä myydään apteekeissa, tai sitä voidaan puristaa kasvin tuoreista lehdistä. Aloe vera kasvaa hyvin vaikka ikkunalaudalla. Aaloe-kaktus kasvaa hyvin täällä Italiassa – minulla on noin kaksitoista kasvia, niiden määrä kasvaa jatkuvasti.

 
 
 
 
 
 
 

Epävakaina aikoina ihmiset voivat kärsiä vakavasta ahdistuneisuudesta, heidän mielensä voi järkkyä tai he voivat saada emotionaalisia traumoja. Näillä luonnollisilla reaktioilla on kääntöpuolensa; ne voivat häiritä kykyä toimia menestyksekkäästi vaaratilanteissa. Ukonhattu-uute (Aconite) palauttaa mielen tasapainon, auttaa löytämään ratkaisut ongelmiin ja nostaa selviytymisen todennäköisyyttä.

Mainitut homeopaattiset rohdot löytyvät sekä henkilökohtaisesta selviytymispakkauksestani että ensiapupakkauksesta. On olemassa monia muita hyödyllisiä rohtoja, pienellä etsinnällä voit koota juuri sinun perheesi tarpeita varten räätälöidyn paketin. Toivottavasti tämä tietoisku rohkaisee muitakin kokoamaan oman selviytymispakkauksesnsa hätätilanteita varten.

 

Alkuperäinen artikkeli

Lue lisää:
Homeopaattiset lääkkeet antavat paranemisärsykkeitä
Sveitsin hallituksen mullistava raportti homeopatiasta

2 kommenttia

  1. Ei taida toimia. Rikkihappo ei muuttunut yhtään syövyttävämmäksi vaikka kuinka lisäsin vettä. Miksi täällä sensuroidaan asialliset kommentit?

    Plusääni(3)Miinusääni(3)
  2. Erittäin hyvin toimiva hoitomuoto. Meidän 5v ja 3v ei ole koskaan tarvinnut viedä edes lääkäriin kun apu löytynyt kotoa homeopaattisista. Kyllä olisi monen lapsiperheen elämä helpompaa kun osaisi hyödyntää näitä. Ei turhille antibiooteille. Mistään hinnasta en homeopatiaa jättäisi pois. Sillä hoidettu uupumukset, silmätulehdukset, korvatulehdukset, melkeimpä mikä vaan. Toki täytyy osata käyttää. Lapset jo tietää mitä kysyä kun tulee milloin mikäkin haaveri tms.

    Plusääni(10)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat