Homeopaattiset lääkkeet lyijymyrkytykseen ja muihin ympäristösaasteisiin

Saasteet saavat maan ja sen asukkaat harmaantumaan ennenaikaisesti. Mutta mitä asialle voi tehdä homeopaattisilla lääkkeillä?

Kun palkittu hiphop-artisti Big Sean oli vieraana Daily Showssa tammikuun lopussa 2017, hän kertoi lapsuudestaan Michiganissa. Big Sean kertoi yleisölle äitinsä olleen yksi monista juomaveden lyijylle altistuneista. Mutta äitinsä tapauksessa, hän jatkoi, ”holistinen hoito ja homeopaattiset rohdot” ”lievittivät monia lyijymyrkytyksen oireita.”

Ympäristömyrkkyjen tapauksessa ennaltaehkäisy on aina paras vaihtoehto: mutta on syytä kysyä, mitä tehdä jos on jo altistunut myrkyllisille kemikaaleille ja raskasmetalleille, sillä yhä useammat altistuvat niille. Tavanomaiset lääkkeet auttavat vain harvoin, ne lähinnä lievittävät oireita. Toisaalta eläin- ja ihmistutkimukset ovat antaneet viitteitä siitä, että homeopaattisilla lääkkeillä voi olla terapeuttisia vaikutuksia.

Koska artikkelia lukevat eivät välttämättä ole perehtyneet homeopatiaan, on huomionarvoista muistuttaa että tuoreen kyselyn mukaan 95 % ranskalaisista lastenlääkäreistä, ihotautilääkäreistä ja yleislääkäreistä määrää homeopaattisia lääkkeitä. Tieto on peräisin Ranskan hallituksen lääkemääräystilastoista, minkä vuoksi luku on varsin luotettava. Kun otetaan huomioon että Maailman terveysjärjestön mukaan Ranskan terveydenhuolto on laadukkainta koko maailmassa, muiden maiden on syytä tarkastella mitä Ranska tekee oikein ja ottaa oppia.

Jotta voidaan ymmärtää miksi homeopatiaa kannattaa käyttää jos on altistunut raskasmetalleille ja muille myrkyllisille yhdisteille, on syytä käydä läpi joitain homeopatian perusperiaatteita.

Mihin homeopatia perustuu

Homeopaattinen lääkintä lähtee siitä, että oireet kertovat jostakin. Oireet ovat kehon keino puolustua häiriötekijöiltä ja sopeutua uuteen tilanteeseen, olipa kyseessä sitten tartuntatauti, ympäristömyrkky tai stressi. Oireiden ilmeneminen ei tarkoita että keho antautuu hyökkäyksen edessä: päinvastoin keho pyrkii puolustautumaan ja parantamaan itsensä. Tämä näkökulma on tärkeä kun halutaan ymmärtää homeopatiaa kuten myös evoluutiota.

Olipa kyseessä sitten krooninen tai akuutti vaiva, homeopaatti valitsee sellaisen lääkkeen joka aiheuttaa samanlaisia oireita joita sairas henkilö kokee. Homeopaattiset lääkkeet täydentävät ja vahvistavat kehon luontaista vastustuskykyä ja näin ollen parantavat, eivät vahingoita, kehoa. Homeopaattinen lääkintä perustuu samankaltaisuuden periaatteeseen – mikä tarkoittaa että samanlainen voi parantaa samanlaisen – ja juuri homeopatia inspiroi Nobel-palkittua tiedemiestä Emil A. von Behringia, joka kehitti kurkkumätä- ja jäykkäkouristusrokotteet. Samankaltaisuuden periaatteen hyödyntäminen ympäristömyrkkyaltistuksissa käy järkeen, sillä hoito jäljittelee ja tehostaa kehon luontaista vastustuskykyä. 200-vuotisen kliinisen kokemuksen lisäksi suuri määrä tieteellistä todistusaineistoa tukee homeopaattisten lääkkeiden käyttöä monien ympäristömyrkkyaltistusten hoidossa. Tutkimus 1, Tutkimus 2, Tutkimus 3

Homeopatian tutkimus*

Vuonna 1994 arvostettu saksalainen lääkäri ja tutkija Klaus Linde kävi läpi tutkimuksia yhteistyössä tohtori Wayne B. Jonasin (Kansallisen terveysinstituutin Täydentävän ja integratiivisen lääkinnän yksikön entinen johtaja) kanssa. He tarkastelivat homeopaattisten lääkkeiden käyttöä ympäristömyrkkyaltistusten hoidossa. Tulokset julkaistiin kansainvälisesti arvostetussa Human and Experimental Toxicology –tiedelehdessä.

Linde, Jonas ja heidän kollegansa kävivät läpi yli 100 tutkimusta ja arvioivat normaalisti myrkyllisten yhdisteiden profylaktista ja terapeuttista vaikutusta homeopaattisina annoksina. Tutkijat arvioivat paitsi lukuisten tutkimusten tuloksia, mutta myös sitä, kuinka hyvin kukin tutkimus oli suunniteltu ja suoritettu. Neljästäkymmenestä korkealaatuisesta tutkimuksesta kahdessakymmenessäseitsemässä homeopaattisesta hoidosta oli hyötyä.

Heidän tuloksissaan erityisen mielenkiintoista oli se, että tutkijoilla, jotka käyttivät submolekulaarisia annoksia, oli parhaiten suunnitellut tutkimukset sekä tulokset olivat useammin tilastollisesti merkitseviä verrattuna muihin nanoannoksiin (”Nanoannos” tarkoittaa homeopatiassa käytettyä hyvin pientä lääkemäärää. Vaikka tutkijat olettivat, ettei liuoksessa ole jäljellä yhtäkään molekyyliä laimennosten jälkeen, uudet tutkimukset ovat toistuvasti vahvistaneet, että homeopaattisissa lääkkeissä on merkittävästi nanopartikkeleita alkuperäisestä lääkkeestä, mikä muistuttaa hyvin pieniä annoksia joihin monien hormonien tiedetään reagoivan).

Uusi tutkimus on vahvistanut, että nanoannokset kykenevät läpäisemään solukalvot ja veri-aivoesteen helpommin kuin suurempi määrä myrkyllisiä yhdisteitä. Tutkimus 1, Tutkimus 2, Tutkimus 3.

Monet tutkijat antoivat (yleensä rotille ja hiirille) suuria määriä arseenia, vismuttia, kadmiumia, elohopeakloridia tai lyijyä. Heidän tutkimuksensa osoitti, että eläimillä, joille annettiin ennen altistusta ja altistuksen jälkeen homeopaattisia määriä samaa yhdistettä, suurempi osa myrkyistä poistui virtsan, ulosteiden ja hien mukana verrattuna eläimiin, jotka saivat lumelääkettä. Lisäksi yhdeksässä tutkimuksessa yli 15C annoksia – jotka sisälsivät vähemmän yhdistettä kuin 15C – saaneiden hiirten kuolleisuus laski 40 % verrattuna kontrolliryhmän hiiriin.

Esi- ja jälkihoito tepsi, mutta vain silloin kun noudatettiin homeopaattisia periaatteita. Toisin sanoen kun eläimiä hoidettiin homeopaattisilla annoksilla, jotka eivät vastanneet sitä myrkkyä jolle ne altistuivat, hyötyvaikutusta ei havaittu. Näissä tapauksissa se, ettei noudatettu samankaltaisuuden periaatetta, koitui koe-eläinten kohtaloksi.

Jopa erittäin arvostettu tiedejulkaisu New Scientist raportoi ”hyvin lupaavista tuloksista” tutkimuksesta, joka osoitti että hiiret, joille annettiin homeopaattista arseenia, erittivät enemmän arseenia ulosteiden, virtsan ja hien mukana. Erityisen vaikuttavaa tässä tutkimuksessa oli se, että se osoitti homeopaattisella arseenilla olevan hyvin huomattava vaikutus kahteen maksaentsyymiin (ALT ja AST), jotka ovat maksatoksisuuden indikaattoreita ja jotka kohoavat arseenimyrkytyksen vaikutuksesta. Tämä positiivinen vaikutus havaittiin 72 tunnin sisällä, ja se kesti peräti 30 päivää tutkimuksen päätyttyä.

Intiassa ryhmä yliopistotutkijoita on suorittanut huomattavan määrän laboratoriokokeita hoitaen raskasmetalleille altistuneita hiiriä homeopatialla Tutkimus 1, Tutkimus 2, Tutkimus 3, Tutkimus 4, Tutkimus 5, Tutkimus 6, Tutkimus 7, Tutkimus 8. Verrattuna hiiriin joille annettiin lumelääkettä, homeopaattisesti hoidetuilla hiirillä lukuisten maksan detoksifointientsyymien toiminta tehostui sekä monet muut arvot paranivat, mukaanlukien sytogeneettiset (kromosomimutaatiot, mikrotumat, mitoosi-indeksi, siittiön pään epämuodostuma) ja biokemialliset (hapan ja alkalinen fosfataasi, rasvojen hapettuminen).

Vuonna 2011 ranskalaistutkijat osoittivat että yleisesti käytetyn torjunta-aine RoundUpin (glyfosaatti) aikaansaama maksasolujen kuolleisuus soluviljelmällä voidaan estää lähes kokonaan kasviuutteiden ja homeopaattisen Digeodren-valmisteen [”Dig1”] avulla. Sitä valmistetaan Taraxacum officinalisin (voikukka) D4, Berberis vulgariksen (happomarja) D5 ja Lappa majorin (takiainen) D4 70 % alkoholiliuoksista.

Vuonna 2016 tutkittiin torjunta-aine RoundUpille altistettuja rottia. Rotat jaettiin neljään ryhmään, joista jokaiseen kuului neljäkymmentä sukukypsää urosrottaa. Tutkijat antoivat Dig1:tä ennen kahdeksanpäiväistä RoundUp-myrkytystä (135 mg/kg kehonpainokiloa kohden päivässä) ja sen aikana. Neljälle rottaryhmälle annettiin seuraavia yhdisteitä juomaveteen sekoitettuna: kontrolli, RoundUp 0,5 %, pelkkä Dig1 2 %, Dig1 2 % ja RoundUp 0,5 % (ennaltaehkäisy ja hoito).

Hoitojen jälkeen eläinten horisontaalisia ja vertikaalisia lokomotorisia taitoja mitattiin käyttämällä aktimetriä (ei-invasiivinen lepo/aktiivisuusvaiheiden tarkkailumenetelmä). Aivot, maksa, munuaiset, sydän ja kivekset otettiin talteen ja punnittiin. Kehonpaino, kuten myös ruoan ja veden kulutus mitattiin. Seerumista mitattiin proteiinit, kreatiniini, urea, fosfataasi, kalium, natrium, kalsium, kloridi-ionit, testosteroni, estradioli, AST ja ALT. Myös monien maksaentsyymien arvot määritettiin.

Dig1:llä yksistään ei ollut minkäänlaista fysiologista tai biokemiallista vaikutusta. Dig1:llä käytettynä yhdessä RoundUpin kanssa oli. Mitatuista 29 parametristä RoundUp vaikutti merkittävästi kahdeksaan hieman yli viikon aikana. Näistä kahdeksasta parametristä viisi palautui täysin ennalleen Dig1:llä (horisontaaliset ja vertikaaliset lokomotoriset taidot, CYP2D6-aktiivisuus, plasman Na+ ja estradioli), yksi palautui lähes täysin ennalleen (plasman K+), ja vain kahteen ei ollut vaikutusta (GGT-aktiivisuus ja plasman fosfaatti). RoundUpin spesifi myrkyllinen vaikutus ja Dig1-hoidon terapeuttinen vaikutus osoitettiin pysyvästi sekä käyttäytymisen että biokemian tasolla.

Dig1:llä oli voimakas terapeuttinen vaikutus lyhytaikaista RoundUp-myrkytystä vastaan ilman havaittavia sivuvaikutuksia.

Tästä ja muista tutkimuksista tehtävä johtopäätös on varsin merkittävä. Kun nykyään yhä useammat altistuvat raskasmetalleille, kemikaaleille, säteilylle ja myrkyille, on huomionarvoista tietää, että homeopaattiset lääkkeet tarjoavat turvallisen ja usein tehokkaan keinon suojautua näiden myrkyllisten yhdisteiden vaikutuksilta.

Ihmisillä tehdyt tutkimukset

Maailmanlaajuisesti miljoonat ihmiset altistuvat pohjaveden arseenille. Jo pelkästään Länsi-Bengalin (Intia) osissa ja Bangladeshissa yli 100 miljoonaa ihmistä on vaarassa, ja arseenitonta vettä on saatavilla aivan riittämättömän vähän. Potentoitua homeopaattista rohtoa, Arsenicum Album 30C:ta, annettiin ihmisryhmälle jotka olivat altistuneet pohjaveden arseenille, ja heidän virtsansa ja verensä arseenipitoisuus mitattiin säännöllisin väliajoin. Myös lukuisten erilaisten myrkyllisyydestä kertovien markkerientsyymeiden ja -yhdisteiden aktiivisuutta veressä (erityisesti aspartaattiaminotransferaasi, hapan fosfataasi, alkalinen fosfataasi, rasvojen hapettuminen ja alentunut glutationi) seurattiin säännöllisesti jopa 3 kuukauden ajan. Oli erittäin rohkaisevaa havaita, että kokeen tulokset viittaavat siihen, että homeopaattinen rohto voi lievittää arseenimyrkytystä ihmisillä.

Edellämainitussa tutkimuksessa seurattiin kahta ihmisryhmää Länsi-Bengalissa kahdesta kolmeen kuukautta. Yhteen ryhmään kuului 55 ihmistä (32 miestä ja 23 naista), jotka osallistuivat kaksoissokkoutettuun, plasebokontrolloituun tutkimukseen (33 hoitoryhmään ja 22 lumelääkeryhmään). Ensimmäisessä ryhmässä arseenia poistui virtsan mukana enemmän ensimmäisten yhdentoista päivän aikana verrattuna niihin, joille annettiin lumelääkettä.

Toiseen ryhmään kuului 68 koehenkilöä (47 miestä ja 21 naista), mutta he kieltäytyivät allekirjoittamasta Tietoon perustuvaa suostumusta ellei taattu, että kaikille koehenkilöille annetaan hoitoa eikä lumelääkettä (näin ollen tämä ryhmä ei ollut plasebokontrolloitu). Tässä toisessa ryhmässä virtsan mukana poistuvan arseenin määrä oli silmiinpistävän korkea seitsemäntenä päivänä (62,3 ppb), ja tämän jälkeen arseeniarvot laskivat tasaisesti normaaliarvojen alarajalle (10,78 ppb) 45. päivään mennessä. Sama piti paikkansa veren arseeniarvojen kanssa: arvot laskivat huomattavasti 30. päivään mennessä, ja arvot palautuivat normaalirajoihin 60. päivään mennessä. Skeptikot ovat täysin oikeassa siinä, ettei tälle ryhmälle ollut verrokkia, joille annettiin lumelääkettä, verestä ja virtsasta poistuneen arseenin määrä oli niin suuri, ettei silkka tahto tai usko saa sitä aikaan.

Mielenkiintoista oli myös se, minkä monet laboratoriokokeet ovat osoittaneet, että myrkkyjen läsnäolosta kertovien entsyymien pitoisuus veressä laski potilailla joille annettiin homeopaattista lääkettä verrattuna niihin, joille annettiin lumelääkettä.

Kaksi vuotta myöhemmin tutkijat suorittivat jatkotutkimuksen. 130 koehenkilölle annettiin homeopaattista Arsenicum album 200C:ta, joista 96 käytti rohtoa kuuden kuukauden ajan, 65 yhden vuoden ajan ja 15 peräti kahden vuoden ajan. He antoivat virtsa- ja verinäytteitä kuuden kuukauden, yhden vuoden ja lopulta myös kahden vuoden kuluttua. (Yksikään seitsemästätoista lumelääkettä saaneesta ei saapunut paikalle antamaan veri- tai virtsanäytettä näillä pidemmillä aikaväleillä, sillä he eivät hyötyneet lumehoidosta.) Veren ja virtsan arseenipitoisuuden ja myrkkyjen läsnäoloon viittaavien biomarkkerien, kuten happaman ja alkaalisen fosfataasin, alaniinin ja aspartaattiaminotransferaasin, rasvojen hapettumisen ja alentuneen glutationin ja antinukleaaristen vasta-aineiden määrityksessä käytettiin standardimetodologiaa. Suurin osa koehenkilöistä kertoi yleisen terveydentilansa ja mielialansa, ruokahalunsa ja unensa parantuneen ensimmäisen kolmen kuukauden aikana homeopaattisen hoidon aloittamisesta. Iho-oireista ja polttelusta kärsivien tila parantui entisestään. Tähän viittasivat myrkkyjen läsnäoloon viittaavien biomarkkereiden pitoisuudet, jotka pysyivät kutakuinkin normaalirajoissa.

Tutkijat päättelivät, että Arsenicum album 200C kohensi huomattavasti arseenimyrkytyksen oireita pitkällä aikavälillä, ja että sitä voidaan suositella käytettävän tilapäisesti, erityisesti syrjäisissä kylissä, joissa riski on korkea, ja joissa ei ole nykyaikaisia sairaaloita ja arseenitonta juomavettä.

Suoritettiin kaksoissokkoutettu satunnaistettu tutkimus, johon osallistui 131 lyijymyrkytyksestä kärsivää työläistä Ajaxin akkutehtaalta Baurusta, Sao Paulon osavaltiosta Brasiliasta. Koehenkilöille määrättiin homeopaattinen annos lyijyä (Plumbum metallicum 15C) tai lumelääkettä suun kautta 35 päivän ajaksi.

Tässä tutkimuksessa tutkijat tekivät johtopäätöksen, että homeopaattinen lyijy ei alentanut altistuneiden työläisten veren lyijyarvoja. Tämä tutkimus julkaistiin homeopatian johtavassa julkaisussa, toisin kuin skeptikot väittävät, ettei homeopaattisissa tiedelehdissä julkaista negatiivisia tutkimustuloksia. On myös syytä ottaa huomioon, että tässä tutkimuksessa käytettiin 15C potentoitua lyijyä, kun suurimmassa osassa muista viitatuista tutkimuksista käytettiin 30C tai 200C potentoituja (joita monet homeopaatit pitävät vaikutukseltaan syvällisempinä ja läpäisevämpinä). Lisäksi tavanomaisessa tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa korkean potenssin lyijyllä (Plumbum 1000C) ja Opium 30C:llä oli osittain maksaentsyymin toimintaa korjaava vaikutus (delta-ALAD) lyijymyrkytyksen saaneilla rotilla. Plumbum 1000C:llä ei vaikuttanut olevan suojaavaa vaikutusta kun rotille annettiin korkeita pitoisuuksia lyijyä (yli 25 mg% lyijyasetaattia), mikä pääteltiin veren delta-ALAD-aktiivisuuden ja hemoglobiinipitoisuuden perusteella. Mutta se palautti jossain määrin delta-ALAD:n toimintatehoa ja lievitti anemiaa, joka johtui kroonisesta altistuksesta matalille lyijypitoisuuksille (alle 15 mg% lyijyasetaattia).

Tämä uusi tutkimus josta puhun yksinkertaisesti vahvistaa yli 200 vuoden kokemuksen kymmenien miljoonien potilaiden kanssa: nanokokoisilla annoksilla erityisesti tarkoitusta varten valittua homeopaattista lääkettä on voimakas fysiologinen vaikutus.

Mihin homeopaattisista lääkkeistä on apua

Ihmisille joilla on kroonisia oireita tai jokin oireyhtymä

Ammattimaista homeopaattista hoitoa suositellaan tavanomaisen lääkehoidon lisähoitona ihmisille, jotka ovat altistuneet (tai uskovat altistuneensa) myrkyllisille yhdisteille. Monet perinteiset homeopaatit määräävät ensin ”homeopaattista yleislääkettä” vahvistaakseen henkilön kokonaisterveyttä ja auttaakseen heitä eliminoimaan kaikki myrkyt joille ovat voineet altistua.

Homeopaattiset yleislääkkeet eivät aina toimi riittävän syvällisesti tai tehokkaasti ennen kuin potilas saa homeopaattisesti valmistellun annoksen myrkyllistä yhdistettä, jolle henkilö on altistunut (tai yhdistettä joka saa aikaan samankaltaisia oireita).

Varsinainen potenssi jota homeopaatti käyttää riippuu niin monista tekijöistä, ettei niitä voi käydä läpi näin lyhyessä artikkelissa, vaikkakin potenssi 30 on kaikkein yleisin. Osa homeopaateista suosittelee annoksen annettavan vain kerran, osa suosittelee yksittäistä annosta kerran kuussa useiden kuukausien ajan, ja osa suosittelee useita annoksia päivässä viikon tai kahden ajan, ehkäpä jatkettuna muutamaa kuukautta myöhemmin jos jonkinlaista, joskaan ei täyttä, hyötyä on saatu. Annoksen koko riippuu ensisijaisesti tapauksen vakavuudesta.

Ja vaikka kotikaupungissasi ei olisi ammattihomeopaattia, monet homeopatian harjoittajat ”tapaavat” potilaitaan Skypen välityksellä tai puhelinneuvottelussa. Toisin kuin akupunkturistit, jotka asettavat neuloja, tai kiropraktikot, jotka manipuloivat selkärankaa, homeopaateille fyysinen läsnäolo ei ole välttämätöntä: heidän täytyy vain suorittaa perusteellinen haastattelu.

Vaikka on teoriassa mahdollista kouluttaa ihmistä hoitamaan itse itseään homeopaattisilla lääkkeillä, yleensä on järkevintä hakea ammattihomeopaatin apua jos henkilö on altistunut ympäristömyrkyille, vaikka määrät olisivat niin pieniä ettei oireita ilmene.

Ihmisille jotka ovat vasta altistuneet

Jos oireesi ovat vakavia tai voivat olla vakavia, on tärkeää käydä ammattihomeopaatilla ja/tai lääkärillä. Vaikka homeopaatit yleensä määräävät turvallisen homeopaattisen annoksen myrkyllistä yhdistettä jolle potilas on altistunut, homeopaatti voi myös käyttää eri yhdistettä, joka vastaa paremmin potilaan ainutlaatuisia oireita.

Ennaltaehkäisyyn

Jos tiedät että tulevaisuudessa altistut mahdollisesti jollekin tietylle myrkylle, kannattaa harkita ottavasi muutama annos 30. potenssista yhdistettä ennen altistusta. Annos kannattaa ottaa edeltävänä iltana, seuraavan päivän aamuna, juuri ennen altistusta ja kahdesti päivässä neljän päivän ajan.

Vaikka tutkimukset osoittavat että homeopaattiset lääkkeet auttavat organismeja erittämään myrkkyjä tehokkaammin, niiden ei voi olettaa auttavan jos henkilö altistuu erittäin suurille määrille myrkkyä.

Loppupuheenvuoro

Kuten mainitsin aiemmin, 95 % ranskalaisista lastenlääkäreistä, ihotautilääkäreistä ja yleislääkäreistä määrää homeopaattisia lääkkeitä. Homeopatia on johtava vaihtoehtolääkintämuoto, jota lääkärit harjoittavat kautta Euroopan. BMJ:ssä (British Medical Journal) 2010 julkaistun artikkelin mukaan huimat 57 % ihmisistä Saksassa käyttää homeopaattisia lääkkeitä. Kun osa saksalaispoliitikoista yritti hiljattain poistaa homeopaattisen hoidon yleisen korvauksen piiristä, Saksan lääkäriliitto ilmaisi tukensa homeopatialle ja homeopatian korvattavuuden puolesta. Lisäksi liiton presidentti Jörg-Dietrich Hoppe puolusti homeopaattista hoitoa, kutsuen sitä tärkeäksi osaksi lääketiedettä.

Helmikuun alussa 2017 Euroopan parlamentin jäsen ja Slovenian entinen presidentti Alojz Peterle puhui myönteiseen sävyyn homeopatiasta. Hän mainitsi homeopatian turvallisena, toimivana ja kustannustehokkaana tapana edistää sekä ihmisten että eläinten terveyttä.

*On syytä huomauttaa vilpittömästi, että tässä osiossa mainittu tutkimus vahingoitti tai joskus jopa tappoi niissä käytetyt eläimet. Vaikka tutkimusten tuloksista voi ja tulisi käyttää kaikkien elävien olentojen eduksi, tutkimukseen viittaaminen ei tarkoita että niissä käytetyt menetelmät ovat hyväksyttäviä.

 

Lähde: GreenMedInfo

Lue myös:

Eroon rokotevaurioista homeopatian avulla
Homeopatia: 12 tärkeää suolaa
Homeopatia: 12 rohtoa, joiden tulisi löytyä jokaisesta selviytymispakkauksesta
Sveitsin hallituksen mullistava raportti homeopatiasta
Homeopatian arvoitus selviämässä: teho perustuu veden muistiin
Homeopaattiset lääkkeet antavat paranemisärsykkeitä
Viranomaiset ajavat homeopatiaa alas

1 kommentti

  1. Kehoon kertyneet raskasmetallit voidaan mitata ja ajaa kehosta ulos bioresonanssiterapialla.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat