Holokaustirevisionistien ystävästä Iranin seuraava presidentti?

Middle East Eye (MEE) kirjoittaa, että Mahmud Ahmadinežadista saattaa tulla jälleen Iranin presidentti. Monet ovat tyytymättömiä pehmeämpää ja länsimyönteistä linjaa edustavaan nykyiseen presidenttiin, Hasan Ruhaniin.

Iranissa pidetään seuraavat presidentinvaalit toukokuussa 2017. Ruhanin tukijat ovat MEE:n mukaan alkaneet pelätä, ettei nykyinen presidentti välttämättä jatkakaan toiselle kaudelle.

Ruhani edustaa länsiystävällistä myöntyväisyyslinjaa. Monet äänestivät häntä alunperin siksi, että he uskoivat, että Amerikan hännystely voisi tehdä tavallisista iranilaisista rikkaampia. Niin ei kuitenkaan käynyt. Amerikan kanssa tehty ydinsopimus ei katkaissut Iranin taloudellista taantumaa.

MEE siteeraa heinäkuussa tehtyä gallupia, jonka mukaan 74 prosenttia iranilaisista on sitä mieltä, ettei Amerikan kanssa tehty sopimus ole parantanut Iranin elintasoa. Yhä useampi äänestäjä on pettynyt Ruhaniin ja haaveilee jyrkän Amerikka- ja Israel-vastaisen Ahmadinežadin paluusta.

Arya News Agencyn Amir Mohebbian kertoi MEE:lle, että Ruhani teki ratkaisevan virheen lupaamalla ennen ydinsopimuksen solmimista, että sopimus ratkaisisi valtaosan Iranin yhteiskunnallisista ongelmista. Ruhani laittoi kaiken yhden kortin varaan ja hävisi. Nyt äänestäjät syyttävät presidenttiä Iranin ydinenergiaohjelman sabotoinnista ja taloustaantuman jatkumisesta.

MEE muistuttaa, että valtaosa Ahmadinežadin presidenttikaudesta oli talouskasvun aikaa – myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Ahmadinežadin hallinto paransi kansalaisten elintasoa esimerkiksi panostamalla infrastruktuuriin, terveydenhuoltoon sekä julkisiin urheilu- ja harrastushankkeisiin. Samalla hän kävi diplomaattisella rintamalla jatkuvaa sotaa sionisteja ja muita Iranin vihollisia vastaan.

Ei ihme, että Ahmadinežadiin verrattuna Ruhani vaikuttaa monien silmissä selkärangattomalta ja Israelin alistamalta nahjukselta.


”Holokaustirevisionismi on Iranin ydinase”

Toimittaja Nicholas Blanford toteaa kirjassaan Warriors of God, että Lähi-idässä Ahmadinežadin suosio perustuu paljolti siihen, että hän oli jo 1980-luvulla Libanonissa organisoimassa Israel-vastaista vastarintaa. Häntä pidetään siis periaatteen miehenä, joka elää kuin opettaa.

Lännessä Ahmadinežad on sen sijaan tunnettu erityisesti holokaustirevisionismista. Holokaustirevisionismin mestariksi kutsuttu Robert Faurisson kiitti Ahmadinežadia vuonna 2012 kirjoittamassaan artikkelissa siitä, että presidentti on toistuvasti antanut kansainvälistä näkyvyyttä revisionismille.

2006 Ahmadinežad esimerkiksi järjesti kansainvälisen revisionistikokouksen, johon muun muassa Faurisson osallistui. Muun muassa Vatikaani, Yhdysvallat, Ranska ja Iso-Britannia tuomitsivat tapahtuman täysin. Konferenssia ja sen järjestäjiä mustamaalattiin ympäri Eurooppaa juutalaisten omistamissa tiedotusvälineissä.

Saksassa järjestettiin liittokansleri Angela Merkelin johdolla jopa ”vastakonferenssi”, jossa hallituksen jäsenet ja sionistit ympäri maailmaa suorastaan revittelivät naurettavilla kauhutarinoilla.

2012 Ahmadinežad järjesti Teheranissa revisionisteille avoimen kokouksen, jossa käsiteltiin Hollywoodin propagandaa sekä sitä, kuinka länsimainen viihdeteollisuus tukee sionistien politiikkaa.

Faurisson totesi artikkelissaan:

”Ahmadinežad työskentelee tärkeässä asemassa ja hänen rohkeutensa on kiistämätöntä. Meille hän on kuitenkin ennen kaikkea revisionistitoveri, joka ansaitsee kunnioitusta.

Ahmadinežad on taistellut sankarillisesti lännen pakotteita vastaan työskennellessään rauhan puolesta.”

2008-vuoden artikkelissaan Faurisson kirjoitti, että Iranilla on jo ”köyhän miehen ydinase”, minkä vuoksi Israel ja Yhdysvallat pelkäävät sitä niin paljon.

Ahmadinežadin ”ydinase” on holokaustirevisionismi, koska koko Israelin rikollinen olemassaolo perustuu valheelle siitä, että juutalaiset ”ansaitsevat” Palestiinan kaasukammioiden vuoksi.

 

Lue myös:

IMF:n juutalaistaustainen johtaja kiristää Irania
Iranin ylin johtaja kyseenalaisti ”holokaustin” vainojen uhrien muistopäivänä
Suomi kouluttanut terroristeja hyökkäämään Iraniin
Holokaustin kiistäjien voitot 1, 2

2 kommenttia

  1. Erinomaista !!

    Toivottavsati Ahmadinežadin pääsee presidentiksi. Itsellänikin on myönteisiä muistikuvia hänen presidenttiajastaan. Rauhallinen mies joka puhuu vain siitä minkä voi todistaa. Haistattaa pitkät pankkiireille ja oligarkeille ja tekee mielellään kauppa esim. Brics-maiden kanssa, joka onkin tällä hetkellä maailman johtava markkinavoima. Se käsittää 2/3-osaa koko maailman kaupasta.

    Ei muuta kuin ydinvoimalat kuntoon ja tuotantoon sekä öljynmyynti edulliseksi. Kohta tulee Venäjältä omat prosessorit ja Kiinasta aurinkopaneelit. Ja aurinkoahan tuola riittää.

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
  2. Obama junaili Iranin pois kauppasaarrosta ja tarjosi näin epäsuorasti mahdollisuuden jatkaa ydinaseiden kehittelyä ja Putin tulee vielä ja tarjoaa ohjus- tai pommikonealustat näille. Sitten vielä presidentiksi tämä islamin eskatologiaan perehtynyt seinähullu, niin alkaa Lähi-Idässä tapahtua jos kohta siellä on jo tähänkin mennessä tapahtunut.

    Plusääni(0)Miinusääni(2)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat