"Sionistit käyttävät 'holokaustia' hyväkseen palestiinalaisten ihmisoikeuksia vastaan ja Israelin rikosten peittelemiseksi."

David Duke

Holokaustirevisionismin kieltäminen on poliittinen teko

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,42
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Yleisen historian mukaan holokausti oli Saksan kansallissosialistien toimeenpanema systemaattinen etnisten, uskonnollisten ja muiden vähemmistöryhmien kansanmurha 1930-luvun lopussa ja 1940-luvun alussa.

Sionistisen eliitin hapatuksessa keitetty historiantulkinta asettaa päävastuulliseksi holokaustiin Saksan kansallissosialistisen hallituksen. Väittämän mukaan Adolf Hitlerin johdolla hallitus järjestelmällisesti sunnitteli, ohjasi ja toteutti joukkotuhon. Lisäksi holokaustiin ovat valtavirtaisen historiantulkinnan mukaan osallistuneet aktiivisesti myös monet Saksan liittolaiset ja niiden miehittämien maiden yhteistyöhön osallistunut väestö [1].

Yllä kuvatun teorian mukaan Euroopan juutalaisia pidetään ”kansanmurhan” pääasiallisena kohteena. Juutalaisia arvioidaan kuolleen holokaustissa noin 5–7 miljoonaa [1].

Holokaustiteoria herättää vielä nykyisinkin varsin tunteenomaisia keskusteluita ja suoranaisia oikeusjuttuja. Niinpä Suomessakin kansanedustaja Peter Östman (kd.) jätti huhtikuun alkupuolella 2014 kirjallisen kysymyksen eduskunnan puhemiehelle holokaustin kieltämisen saattamisesta laittomaksi Suomen lainsäädännössä [2].

Holokaustin kiistäminen on kielletty kolmessatoista itsenäisessä valtiossa. Ilmeisesti nykyisin viidessätoista EU-maassa ei rangaista holokaustin kieltämisestä. Myös EU:n oikeuskomissaari Viviane Reding on vaatinut tämän vuoden alussa, että kaikki EU-maat tekisivät holokaustin kieltämisestä laittoman nopealla aikataululla [2].

 

Miksi holokaustin kiistäminen halutaan tehdä laittomaksi?

Virallisesti annetaan ymmärtää, että holokaustin kieltäminen tulkittaisiin kansanryhmään kohdistuvaksi rasismiksi ja vihapuheeksi. Sillä aivan vakavissaan oletetaan lähihistoriassa ”juutalaiseen” kansanryhmään kohdistuneen yllä mainitun kaltainen massiivinen tuhotyö. Joukkotuhon kyseenalaistaminen tulkitaan siis historian suurimpiin kuuluvan hirmuteon vähättelynä, kansanryhmän pilkkaamisena ja pahimmanlaatuisena hurskasteluna.

Tavallaan muun muassa ateistien esittämät väitökset uskontoja ja ylipäänsä uskonnon filosofioita vastaan loukkaavat vakaumuksellisia kristittyjä. Ennen kaikkea ateismi kieltää Jumalalta jumaluuden, ja jos Jumala kuitenkin on olemassa, se on suuren luokan vähättelyä.

Johdonmukaisena päätelmänä ei silti voida esittää, että kaikki kritiikki, älyn käyttö ja vakiintuneiden käsitysten kyseenalaistaminen tulisi kieltää. Tällainen olisi suora hyökkäys yksilön vapautta vastaan.  Sen vuoksi tosiasioiden tai väitettyjen tosiasioiden tutkiminen ja kyseenalaistaminen on parempi edelleenkin pitää yhtenä sananvapauden periaatteena.

Todellisuudessa halu kieltää holokausti liittyy sen taakse kätkeytyvään poliittiseen salaisuuteen, johon palaamme tämän kirjoituksen viimeisessä luvussa. Jos holokausti on kansainvälisen politiikan kannalta merkittävä tai hyödyllinen väline, niin tietysti sille ja sen tukemalle strategialle halutaan lainsuoja – ja holokausti pyritään esittämään tabuna.
 

Esimerkkejä siitä, että holokausti on globaali hegemonian instrumentti

Oletettu juutalaisten kansanmurha eli holokausti on saavuttanut valtavat mittasuhteet. Kansainvälisellä politiikan areenalla holokaustin välityksellä on haalittu sangen mittavasti, niin kvantitatiivista kuin myös manipulatiivista hyötyä sionistien organisaatiolle ja Israelille. Täten sionistinen eliitti on saavuttanut helpommin erilaiset globaalit poliittiset päämääränsä, jotka ovat palvelleet mainitun oligarkian ylikansallista hegemoniaa.

Holokaustista on ollut hyötyä fasistisen Israelin valtion perustamisessa. Israelin valtio on saanut rauhassa jatkaa valtioterrorismiaan Lähi-idässä sekä suorittanut kenenkään häiritsemättä palestiinalaisten kansanmurhaa kauhistuttavana ydinasevaltiona. Tähän yhteyteen sopii viittaus kirjoitukseeni Israelin valtion synnystä ja sen luonteesta.

Yllä oleva viittaa siihen, että holokausti on rabbiinisen eliitin poliittinen propaganda-ase, jonka välityksellä juutalaiset organisaatiot ovat hyötyneet myös siinä, että Euroopan kansat on saatu syyllisyydentuntoisiksi. Se, että juutalaisten ”joukkotuhoa” ei ole uskallettu laajemmin tutkia ja arvostella, johtuu kansalaissosialistiksi leimaamisen pelon lisäksi siitä, että holokausti on kohotettu jonkinlaiselle uskonnolliselle tasolle, eli kyseisestä ”joukkotuhosta” on muodostunut tabu. Siten asiaa kohtaan ei saisi esittää mitään tieteellistä tai muutakaan kritiikkiä. Koska holokaustilla on synnytetty loputon syyllisyydentunto erityisesti kristityssä maailmassa, on tämä ”inferno” toiminut tietynlaisena painostusvälineenä sionistien ja heidän kätyreidensä pyrkimyksien saavuttamisessa ylikansallisen politiikan kentällä.

Sionistinen eliitti on saanut Yhdysvallat totaalisesti hallintaansa, mutta kuinka tämä on mahdollista? Se on onnistunut siksi, että Israelia ihannoivalla eliitillä on hallussaan USA:n joukkotiedotusvälineet sekä elokuvateollisuus ja koska sionistisen pankkiirieliitin pankit omistavat suuren osan USA:n keskuspankista (Federal Reserve). Keskuspankin ja rahoitusmarkkinoiden kautta pankeilla on valtava vaikutus kansainväliseen pankkitoimintaan ja maailmanmarkkinoihin.

USA:n ulko- ja sisäpolitiikkaan on ollut erittäin suuri vaikutus seuraavilla tekijöillä: CAMERA-ryhmä, massamedia ja sen vahtikoirat, sionistinen Anti-Defamation League -painostusjärjestö, Wall Streetin pankkiirit. Uuskonservatismi on myös soveltunut hyvin mainitun harvainvallan pyrkimyksiin. Niinpä ei ole yllätys, että monet uuskonservatiiveista, kuten esimerkiksi Leon Strauss, Allan Bloom ja Paul Wolfowitz ovat vaikuttaneet vahvasti USA:n sisä- ja ulkopolitiikassa. (Mearsheimer ja Walt 2007).

 

Sionistien elitismi voidaan jakaa kolmeen osa-alueeseen:

Pankkiirien ja liikemiesten muodostama eliitti, jonka aloittivat Rothschildit 1700-luvulla. Muita vaikutusvaltaisia pankkiirisukuja ovat esimerkiksi Warburgit ja Rockefellerit. (Ginsberg 1993); (Maariv 2.11.1994); (Steinhauser 1994).

Toisena osa-alueena on globaali poliittinen oligarkia, jolla on käytössään vaikutusvaltaiset järjestöt. Näitä poliittisia instrumentteja ovat esimerkiksi seuraavat: Erilaiset Israelin lobbaajat, American Israel Public Affairs Committee -järjestö (AIPAC), American Civil Liberties Union (ACLU), Bilderberg-ryhmä, vapaamuurarit, ”juutalainen” vapaamuurarijärjestö B`nai B`rith (jonka väitetään johtavan ei-juutalaisia vapaamuurarijärjestöjä) jne. (Ginsberg 1993); (Maariv 2.11.1994); (Steinhauser 1994).

Kolmanteen ryhmään voisi sisältyä kaikki sosiaalisen elämän kirjo, kuten esim. viihdeteollisuus, joukkoviestintä, pedagoginen sektori ja koulutusmaailma kokonaisuudessaan (Ginsberg 1993); (Maariv 2.11.1994); (Steinhauser 1994).

Rahankeruukampanjoiden ja sympatioiden haalimisen lisäksi sionistinen harvainvalta on hyötynyt juuri holokaustin mediarummutuksesta edellämainituilla kolmella osa-alueella. Holokaustin ympärille on kudottu suojaava sädekehä myös siksi, että mikäli holokaustiin liittyvä huijaus paljastuisi kansoille, murtaisi se myös sionistien kansainvälistä hegemoniaa. Toisaalta, mikäli holokaustitarina ilmenisi puolueettoman tutkimuksen ansiosta perättömäksi, vapauttaisi se monet juutalaiset myös joukkotuhon ja antisemitismin pelosta. Totuudenmukainen tutkimus ja paljastusoperaatio palvelisivat ”joukkotuhoon” liittyen koko maailmaa. Tällöin ehkä poistuisi myös Israelilta sen rikoksia suojaava sädekehä. Myös USA:n rooli ”vapauden ja demokratian” imperialistisena soturina murtuisi.

 

Voidaanko sokeasti uskoa holokaustin aitouteen?

Valitettavasti niin kutsuttu virallinen tutkimus ja tiedemaailma eivät ole kyenneet ensinkään todistamaan holokaustin paikkansapitävyyttä. Totuus holokaustin uskottavuudesta perustuukin vakuuttautumiseen ja uskoon. Holokaustiuskontoa on lujitettu kohta seitsemänkymmentä vuotta kestäneellä hillittömällä mediarummutuksella. Ei se ole ihme, että sanomaan uskotaan, sillä onhan sukupolvien saatossa meille iskostettuna kyseiset joukkotuhot itsestäänselvyyksinä piilotajuntaan. Manipulointi alkaa jo kotona ja jatkuu peruskoulussa. Sitä täydennetään jatko-opintojen kuluessa ja muissa yhteyksissä.

Mainitsemisen arvoista on kuinka esimerkiksi Don Heddesheimerin kirjassa The First Holocaust: Jewish Fundraising Campaigns With Holocaust Claims During and After World War One julkaistaan suuri määrä lehtileikkeleitä ja propagandalehtisiä, joissa esitetään väitteitä Euroopan juutalaisten kärsimyksistä ja välittömästä tuhosta aina 1800-luvun lopulta alkaen. Artikkeleiden joukosta havaitaan juutalaisten käyttäneen kymmeniä kertoja ennen II maailmansotaa mystistä lukua ”6 000 000” esittämään kuoleman tai tuhon partaalla olevien juutalaisten määrää eri konfliktien ja mullistusten aikoina niin Euroopassa kuin Venäjälläkin.

Varmaankin näillä julkaisuilla on ollut poliittisilla taustatukea suunnitelmille luoda Palestiinaan juutalaisvaltio, Balfourin julistuksen tavoin. Lisäksi herää todellinen epäilyksen henki siitä, että voiko holokaustitarina pitää paikkansa, jos sitä on jo toitotettu tapahtuvaksi profetiallisesti vuosikymmeniä aikaisemmin ennen mainitun ”infernon” tapahtumien jaksoa vuosina 1939–1945?

Liitettiinkö siis sionistisen eliitin toimesta Hitlerin toiminnan yhteyteen toisen maailmansodan melskeissä juutalaisen eliitin sepittämä mystinen profetia kuudesta miljoonasta tuhoutuneesta juutalaisesta realisoituneeksi ennusteeksi? Siltä se ainakin vaikuttaa.

Edellisten näkökantojen lisäksi holokausti esiintyy lähinnä valheellisena propagandan instrumenttina seuraavien tutkimuksien valossa.

 

Tekniikka

Alla olevassa esityksessä otettiin esimerkiksi Auschwitz-Birkenaun keskitysleiri, sillä se oli keskeisimmässä asemassa oletetuissa joukkotuhoissa.

Yleisesti on esitetty, että vankien surmaamiseen esimerkiksi Auschwitz-Birkenaun keskitysleireillä käytettiin Degesch-yhtiön tuottamaa Zyklon-B-merkkistä tuholaismyrkkyä. Historian tutkimuksen mukaan natsien keskitysleireillä käytetty aine oli siis myös tuo edellä mainittu Zyklon-B, joka on syaanivetyvalmiste ja sen vaikuttava aine on sinihappo, HCN.

On muistettava, että syaanivedyllä on herkkyys kondensoitua eli tiivistyä pinnoille, kuten esimerkiksi seinille ja teloitettavan iholle. Niinpä nesteytymisen estämiseksi teloituskammion ja syaanivedyn lämpötilan on oltava ihanteellinen.

Syaanivety on turvallisuusluokituksiltaan herkästi syttyvää (F+) sekä ympäristölleen vaarallista (T+). Siksipä herääkin ihmetyksiä, sillä kuinka Auschwitzin puutteellisissa olosuhteissa mainostetut joukkoteloitukset olivat mainittujen vaarallisten aineiden kanssa mahdollisia?

Natsien keskitysleireissä mainituissa kaasukammioissa ei ole todistettu olevan minkäänlaista toimivaa tuuletusta; lämmitysjärjestelmän puuttuessa suurin osa höyrystyneestä syaanivedystä olisi tiivistynyt kammion seiniin ja uhrien iholle. Koska kysymyksessä nykyhistorian kirjoitusten mukaan olivat massateloitukset, olisivat ne vaatineet joka teloituskerran jälkeen täydellisen kammionpesun ja tuuletuksen jo turvallisuussyistä.

Tämä puhdistustyö olisi ollut suunnaton urakka, ja olisiko se onnistunut täydellisesti? Olisi varmaankin ollut varomatonta sijoittaa luokituksiltaan F+ olevan kemikaalin vaikutusalue krematorion viereen! Tämä asia herättää ihmetystä ennen kaikkea siksi, että kaasukammioista, kuten jo todettiin, ovat puuttuneet toimivat tuuletusjärjestelmät, eikä käytössä ole ollut tiivistä ovea. Ruumiithan on pitänyt saada jotakin menetelmää käyttäen ulos kaasukammiosta siten, että höyrystyneet kaasut eivät ole päässeet kyseisestä tilasta ulos.

Edellä mainittua esitystä tukee myös professori Faurissonin tutkimukset holokaustista. Osa tutkimuksista on julkaistu Faurissonin artikkelissa ”The Zündel Trials (1985 and 1988)” (JHR 4/1988), jossa hän kuvailee osuuttaan Zündel-oikeudenkäynnissä 1988.

Muutamia otteita Faurissonin artikkelista:

Ken Wilson, ilmakuvaspesialisti, oli osoittanut, että ihmisten surmaamisiin tarkoitetuissa Auschwitzin ja Birkenaun kaasukammioissa ei ollut edes savupiippuja kaasun poistamiseen, mikä olisi ollut välttämätöntä. The Rudolf Report (s. 288) -tiedotteessa selitetään, että on tieteellisesti todettu, ettei kaasukammioiden seinämissä ole lainkaan syanidijäämiä (Faurisson 1985 ja 1988).

Edelleen lainauksia prof. Faurissonilta, tällä kertaa Truth in Press -järjestön haastattelussa (Spotlight 1.9.1990), jossa Faurisson esittää asiantuntemustaan kaasukammioiden tutkimuksissa.

Hän kertoo Auschwitzin päällikön Rudolf Hössin “tunnustuksesta”, joka oli saatu kiduttamalla. Hössin mukaan ovi kaasukammioon, jossa oli tuhansia uhreja, avattiin puolen tunnin kuluttua kaasuttamisesta ja kammiota alettiin tuulettaa. Ruumiita alettiin heti kantaa ulos. Höss sanoo myös, että kantajat kantoivat ruumiita ulos “tupakoiden ja syöden samaan aikaan”. Faurisson ihmettelee: “Vain puolen tunnin kuluttua alettiin kantaa ulos ruumiita, jotka olivat täynnä kaasua, syöden ja polttaen tupakkaa? Onko mahdollista syödä ja polttaa ottamatta pois kaasunaamaria?” Varmaankin jokainen välttäisi tupakointia, kun herkästi syttyvää kaasua tulvii usean tuhannen ruumiin keuhkoista ja onkaloista? Faurisson toteaa, että ”vielä viikon päästä kaasutuksesta huoneeseen meneminen ilman kaasunaamaria tappaa! Tuo tunnustus on vain tekaistu sepitelmä, valhe” (Spotlight 1.9.1990).

Faurisson jatkaa: “Olen käynyt Auschwitzissa, jossa näytetään ‘uudelleen rakennettua kaasukammiota’ (Auschwitz I) ja joitakin krematorioiden ja kaasukammioiden jäännöksiä (Birkenau). Struthofissa (Elsassissa) ja Majdanekissa (Puolassa) olen tutkinut rakennuksia, joiden väitetään olevan ‘alkuperäisiä kaasukammioita’. Olen analysoinut tuhansia dokumentteja varsinkin Pariisin Contemporary Jewish Documentation -keskuksessa, asiakirjoja, pikakirjoituskopioita, valokuvia ja kirjallisia todistuksia. Olen väsymättä ahdistanut spesialisteja ja historioitsijoita kysymyksilläni. Olen etsinyt, mutta turhaan, edes yhtä internoitua tai vankia, joka kykenisi todistamaan minulle, että hän todella omin silmin on nähnyt ’kaasukammion’. En missään nimessä tahtonut petollista todistusten runsautta, olisin ollut tyytyväinen yhteen. En koskaan löytänyt sellaista todistusta. Päinvastoin, olen löytänyt paljon vääriä todistuksia. Lisäksi olen löytänyt vaikenemista, kiusaantuneisuutta, vihamielisyyttä ja lopulta myös herjauksia, loukkauksia ja väkivaltaa” (Spotlight-lehden 24.12.1979).

Olettamuksen mukaan Birkenaun krematorion II:n ja III:n ruumishuoneita käytettiin ”kaasukammioina”. Germar Rudolfin tuottaman teoksen mukaan kattojen lävitse rikottiin oletetut Zyklon-B:n valuttamisreiät propagandatarkoituksessa betonin lävitse kattojen valmistumisen jälkeen. Koska katot kuitenkin valettiin talvella 1942–43, eivät silloin kyseiset tilat ole voineet toimia kaasukammioina, sillä tuolloin (1942–43) ei katoissa ollut reikiä ensinkään. Kuitenkin joukkotuhonnan krematorio II:n tiloissa sanotaan alkaneen jo vuonna 1941 ja olleen täydessä vauhdissa 1942–43 mennessä. Seuraavan kappaleen aineiston huomioiden kaasuluukkujen on täytynyt valmistua saksalaisten perääntymisen jälkeen. Myös mainituista kohteista sodan aikana otetut ilmakuvat, suhteessa esimerkiksi katon aukkoihin, eivät täsmää kyseisiin kohteisiin verrattuna sodan jälkeen.

Sen, että lavastetut Zyklon-B:n valuttamisreiät tehtiin saksalaisten perääntymisen jälkeen, vahvistaa myös se, että oletettujen kaasukammioiden toiminnan jälkeen rakennukset räjäytettiin sisältä päin. Mikäli kaasun sisääntäyttöaukot olisivat olleet katoissa jo räjähdyksien aikana, olisi paineaalto ylöspäin pyrkiessään rikkonut ja repinyt, kaasun sisäänlaskemiseen tarkoitettuja aukkoja tai luukkuja. Mutta kyseiset luukut olivat ehjät. Näin ollen varmaa on, että väitettyjä kaasun sisäänlaittamiseen tarkoitettuja aukkoja ei lisätty ennen kuin vasta sen jälkeen, kun rakennukset oli räjäytetty, toisin sanoen siis saksalaisten perääntymisen jälkeen (Rudolf 2010).

Valtavirtaisen holokaustitarinan puolustajat tietysti kysyvät heti, että miksi saksalaiset räjäyttivät krematorio II:sen. Tähän täytyy vastata siten, että mikäli saksalaiset räjäyttivät tilan, sisältyi toiminta perääntymissodan taktiikkaan tai vaihtoehtoisesti liittoutuneet räjäyttivät sen.

 

Väestörekisteri

Walter Sanningin tutkimus. Sanning on päätynyt seuraaviin väestötilastollisiin lukuihin kirjassaan ”the Dissolution of Eastern European Jewry” (1990). Juutalaisten määräksi maailmassa vuonna laskettiin 1939 16,035 miljoonaa (s. 185), vuonna 1941 15,967 miljoonaa (s. 197, 199), vuonna 1945 14,7 miljoonaa (s. 199, 204). Ja edelleen vuonna 1970 16,2 miljoonaa (s. 204) ja vuonna 1979 16,3 miljoonaa (s. 204). Näiden lukujen valossa väitettyä kuuden miljoonan juutalaisen joukkomurhaa sodan aikana (1939–1945) ei tapahtunut.

 

Politiikka

Myös poliittisesti “juutalaisten kansanmurha” on mahdotonta, sillä ei voida löytää määräystä tuhota juutalaisia tai suunnitelmaa juutalaisten tuhoamisen suorittamisesta. Ei ole myöskään löydetty keskusorganisaatiota, joka olisi koordinoinut kyseisen suunnitelman toimeenpanon. Lisäksi massatuho olisi vaatinut budjetin, jota ei ollut. Kyseiset hankkeet eivät onnistu ilman rahaa tai luottoja.

Kannattaa myös tutustua professori Paul Rassinierin kirjoittamaan teokseen The Holocaust Story and The Lies of Ulysses, jossa hän toteaa, että natseilla ei ollut suunnitelmaa suorittaa juutalaisten kansanmurhaa ja että virallisesti ei oltu päätetty “kaasulla tuhoamisesta”. Nnatsit eivät tappaneet kuutta miljoonaa juutalaista (Rassinieri 2005). Täytyy muistaa, että Rassinieri oli henkilökohtaisesti kokenut keskitysleiriolot, sillä hän oli myös tuolloin kommunisti ja natsienvihaaja.

 

Eettisyys

Syvästi kristilliseen perinteeseen juurtunut saksalainen kansa olisi tuntenut eettisesti vastenmieliseksi etnisen eliminoinnin, eikä olisi siihen suostunut missään tapauksessa. Himmler tarkoittikin “puhdistuksella” juutalaisen väestön pois siirtämistä Saksasta, ei heidän tuhoamistaan. Tällaisessa puhdistuksesta sionisteilla ja natseilla oli yhteinen tavoite: sionisteilla oma maa Israelissa ja natseilla arjalainen Saksa.

Hitler ei antanut koskaan käskyä juutalaisten joukkotuhoamiseksi. Joukkotuhoamiset ovat sisältyneet enemmän sionistien toimenkuvaan Israelissa.

 

Holokaustitarinan puolustajien näkemyksiä

YK-tiedote toteaa muun muassa seuraavaa: ”Auschwitz sijaitsee Puolassa lähellä Oswiecimin kaupunkia. Natsihallinnon aikana leiri jakaantui kolmeen osaan: Auschwitz I, Auschwitz II-Birkenau ja Auschwitz II-Monowitz. Pääleirien alaisuudessa oli yhteensä 40 erillistä leiriä.” YK-tiedotteen mukaan vuodesta 1942 lähtien paikasta muodostui eräs ihmiskunnan historian suurimmista massamurhanäyttämöistä. Suurin osa juutalaisista miehistä, naisista ja lapsista toimitettiin tapettaviksi Birkenaun kaasukammiohin heti kuljetusten saavuttua perille.

Ottamatta kantaa YK-tiedotteen (josta puutuvat kaikki todistusaineistot) totuusarvoon sanottakoon, että jo vuoteen 1942 mennessä juutalaistaustaisen valtaeliitin synnyttämä Neuvostovaltio oli kävellyt kymmenien miljoonien ruumiitten ylitse työleireillään.

Yhteenvetona Reposen teoksesta Kaasukammion varjossa esitettäköön seuraavaa. Suomalaiskohtaloita kuvaava teos Stutthofin kuolemanleirillä ei valitettavasti sisältänyt tietoja, jotka tukisivat käsitystä kaasukammioita ja niiden toiminnasta leirillä. Vaikka Reposen kirjan tarkoituksena on ollut holokaustin todellisuuden vahvistaminen, ei kirjasta sellaista sisältöä löydä etsimälläkään (Reponen 1980). ”Kuolemanleirillä” olleet Lilly ja Veijo elivät ”kaasukammion varjossa”. Mutta kuinka syvälliset olivat heidän tietonsa kaasukammioista? Lilly kertoi kuinka hän tullessaan leirille kuuli juutalaisilta leirillä olevasta kaasukammiosta, joka olisi sijainnut krematorion vieressä (s.127). Usein hän sanoo havainneensa, kuinka naisia 60-80 henkilön suuruisissa ryhmissä kuljetettiin tiellä, joka vei kaasukammiota kohti (s.140). Lillyn tietojen mukaan kaasukammioon sopi 50-80 henkilöä (s.140), kun taas Reposen mukaan kaasukammioon mahtui 30-40 henkilöä (s.116). Tämän Reposen tiedon mukaan Lillyn mainitsemat 60-80 henkilön ryhmät, jotka Lilly näki kulkevan kohti kammioita (s.140), eivät siten olleet matkalla kaasutettavaksi (Reponen 1980).

Reposen mukaan Lilly ei muistanut juuri mitään elämästä Stutthofissa ennen kuin hän oli lukenut vihkosen, jonka henkiinjääneet olivat kirjoittaneet kokemuksistaan Slobodkanissa ja Stutthofissa (s.10) (Reponen 1980). Tämän asiantilan perusteella kukin voi päätellä Lillyn muistitiedon totuudenmukaisuuden.

Yhteenvetona voidaan päätellä, että holokaustiin kriittisesti suhtautuvat tahot perustavat näkemyksensä joukkotuhosta tutkittuun tietoon ja terveeseen järkeen uskomusten ja mielikuvituksen sijaan.

Holokaustin puolustajien näkemyksiin vaikuttaa selvästi valtamedian vuosikymmeniä jatkunut painostuskampanja, aiheeseen liittyvä elokuvateollisuuden anti, joukkotuhon arvostelijoiden leimaaminen esimerkiksi natsiksi ja Raamatun kirjoihin kirjaimellisesti nojautuva fundamentalistikristillisyys. Tähän kristittyjen holokaustinäkemykseen on tehonnut Israel-myönteisen eliitin massamedian manipulointi ”juutalaisista” Jumalan ”silmäteränä” ja Israelista ”Pyhänä maana”.

 

Markku Juutinen

 

Lähteet:

Bar-Yosef 1994, Maariv 2.11.1994, ‘The Jews Who Run Clinton’s Court’; Duke 2003, 146-147.
Faurisson, Robert (1985 and 1988). The Zündel Trials, (JHR 4/1988)
Ginsberg, Benjamin (1993).  The Fatal Embrace: Jews and the State. Chicago: by The University of Chicago. 1-2, 103 s.
Mearsheimer & Walt (2007). Yhteenveto Israelin lobbyn vaikutuksesta median ja akatemiaan
Steinhauser, Karl (1994). EU huomispäivän super-Neuvostoliitto. Huhmari: Kaprint Ky.
Rassinier, Paul (2005). The Holocaust Story and The Lies of Ulysses
Reponen, Oskar (1980). Kaasukammion varjossa – suomalaiskohtaloita Stutthofin kuolemanleirillä, pohjana Lilly Millnerin haastattelu ja Veijo Johanssonin päiväkirja. Weilin+Göös.
Rudolf, Germar. (2010). Dissecting the Holocaust : The Growing Critique of “Truth” and “Memory”.
Solženitsyn, Alexander (1974). Gulag-arkipelagen Fängelseindustrin. Del 1 och 2. Wahlström & Widsrand
Spotlight -lehti 1.9.1990 ja 24.12.1979). (Truth in Press -järjestön suorittama Faurissonin haastattelut, jotka julkaistiin Spotlight -lehdessä).
Steinhauser, Karl (1994). EU huomispäivän super-Neuvostoliitto. Huhmari: Kaprint Ky.

[1] Holocaust Encyclopedia. Saatavilla.
[2] Pohjalainen (2.4.2014). Saatavilla.

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

40 Kommentit

  1. aaaaaaaaaa

    Tällaisten artikkelien julkaisun tarkoitusperä on täysin selvä. Yhtä hyvin voisitte laittaa hakaristilipun liehumaan salkoon kaupan eteen.

    (0)(0)
  2. (0)(0)
  3. Totuus vaan tuntuu olevan helvetin vaikeaa niellä. Eikös holokaustiin uskovien pitäisi mieluummin pystyä todistamaan se, tai edes pystyä keskustelemaan järkevästi? Ei, vittuiluksihan se menee heti joka kerta.

    (2)(0)
    • Niinpä. Israel-fanaatikot ovat heti vaahtoamassa. Ovat itse pahimipia ”vihan lietsojia”, yllä olevaa lainatakseni.

      (2)(0)
    • aaaaaaaaaa

      Te salaliittoteoreetikot ette hyväksy todellisuutta, koska te olette henkisesti häiriintyneitä. Ette kykene erottamaan perusteltuja todisteita hörhöjen harhoista. Sama kuin yrittäisi selittää hihhuloituneelle uskovaiselle, että jumalia ei ole: kaikki argumentaatio valuu toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ilman että aivoissa tapahtuu mitään tiedon prosessointia.

      (0)(0)
      • aaaaaaaaaa

        kaikki argumentaatio valuu toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ilman että aivoissa tapahtuu mitään tiedon prosessointia.
        Näemmä sinulle on juuri käynyt näin ja kerrot sen meille.. Mehän nimenomaan haluaisimme keskustella asiasta mutte te Juutalais rakastajat kieltäydytte, toteatte että ei siitä tarvi jutella.. Mut miksei jos kaks ihmistä on eri mieltä, tai puhutaa ny rehellisesti minjoonia ihmisiä on asiasta erimieltä?

        Itse en usko tapahtumiin vaan uskon etä niitä käytetään vain Sionismi juutalaisten aseena edetä mailmalla.. Jos sinä aaaaaaaaaa et pysty esittään ensinmäistäkään todistetta kyseisistä tapahtumista ni mietis nyt itse mitä ajattelet. Jos asioista olisi kiistattomia näyttöjä olisi ne myös julkista tietoo..

        Loppuu vähä mielipidettä..

        Nyt haulikolla töitä ois, oi kuka taikois SIONISMI JUUTALAISET pois!!!!!

        (2)(0)
        • aaaaaaaaaa

          Holokaustin kiistäminen on aivan hullua hommaa. Natsit itse tuottivat siitä paperidokumentteja ja silminnäkijöitä on sekä uhreina, tekijöinä että sivusta seuraajina. On äänitallenteita natsihallinnon ajalta, on videohaastatteluja tekijöiltä ja leireiltä selvinneiltä. Näitä ihmisiä on yhä elossakin. Voit itse käydä kysymässä entisiltä saksalaisilta sotilailta, kuinka asiat ovat. Julkista tietoa löytyy vaikka kuinka paljon. Sinä vain olet päättänyt olla hyväksymättä sitä.

          (0)(0)
  4. Näin se on

    Asiallinen artikkeli, juuri näin, totuus on tuotava julki asiasta kuin asiasta.

    (2)(0)
  5. Pätkätyöläinen

    Jonkin verran holokaustia pohdittuani, herää tosiaan kysymys onko holokaus ollut mahdollinen. Jos lähestyy asiaa ihan realistisesti laskemalla niin 6 miljooonaa tuhottavaa n. 1400:ssa päivässä, eli 4-5 vuoden aikana, varmaan tuli joku väli päivä kuitenkin. Se tarkoittaa n. 4300 ihmistä päivässä, n. 30 000 viikossa, kuukaudessa n.120 000 jne. Eli jos olisi 10 hyvin toimivaa laitosta niin n. 430 heppua päivässä. Mitä tämä on sitten biomassana? N. 300 000 kg/päivä, 2100 t./vko., 8400 t./kk. jne. Päivä saalis, 300 tonnia on nyky kalustolla 6-8 täysperärekkaa ja -30 luvun kalustolla n. 25-30 kuorma-autollista. Ainakin tämän valossa homma näyttää suurtuotannolta, joka olisi sitonut kolmannen valtakunnankin kokoisessa valtiossa aikamoisia voimavaroja kokonaistuotannosta. Pääteollisuuden haarat olivat kasittääkseni kuitenkin sota-ja aseteollisuus, elintarvike, käyttötavata yms. perusteollisuuden haarat.
    Urakkahan olisi voinut tuntua ekana päivänä ja ekalla viikollakin vielä ihan mukiin menevältä mutta, että 4-5 vuotta. Koita siinä sitte pysyä tavotteessa. Eikä touhu kuitenkaan olisi ollut alusta asti täystehoista joten parhaassa vaiheessa tuotantohan olisi pitänyt olla moninkertaista keskiarvoon nähden.

    (2)(0)
    • aaaaaaaaaaaaa

      Franz Stanglin alaisuudessa tehtyjen laajennusten jälkeen Treblinkassa murhattiin juutalaisia 12 000 henkilön päivätahdilla. Kapasiteettia tuolla kuolemantehtaalla olisi riittänyt yli 20 000 henkilön murhaamiseen päivässä.

      (0)(0)
      • Kuudessa 5x4x3 kuution kopissa? Dieselpakokaasuilla? Ei ole mitään kapasiteettia. Horinoissanne ei ole mitään järjen häivähdystäkään.

        (2)(0)
        • aaaaaaaaaaa

          Treblinkan uudempiin kaasukammioihin mahtui kerrallaan yhteensä 4000 henkeä.

          (0)(0)
          • Ei ollut mitään kaasukammioita. Valehtelijoiden mukaan ei mahtunut noin paljoa, vaan kyse oli 6 pienestä huoneesta. Tosin valtaosa oli jo tällöin kaasutettu useimpien stauilijoiden ja valtavirtavalehtelun mukaan kolmessa pienessä kopissa…

            (1)(0)
          • Nimenomaan siis jopa länsisaksalaisissa oikeuden päätöksissä uskollisesti toistetaan valehtelijoiden esittämät kopit ja kohta perään, että normaalikorkuisessa huoneessa olisi satoja ihmisiä tai toisissa tapauksissa useita kymmeniä mahtunut neliömetrille kerralla. Näin siis saatamme nähdä, kuinka länsimaissa juutalaisen sana on laki, vaikka kyseessä olisi ilmiselvä valhe ja absurdius. Juutalaiset ovat alistaneet yhteiskunnat orjikseen. Tämä tehdään erittäin selväksi näissä näytösoikeudenkäynneissä.

            (1)(0)
  6. No se on sitten aika yllättävää että sillä tahdilla murhattiin ihmisiä mutta joukkohautoja ei vaan löydy mistään. Kerrohan ihmeessä missä ne kaikki ruumiit on?

    (1)(0)
    • aaaaaaaaaaa

      Treblinkassa aiemmin joukkohautoihin haudatutkin ruumiit kaivettiin uudestaan ylös ja poltettiin, niin kuin myöhemmin tehtiin kaikille siellä murhatuille. Kaikkiaan kyseisessä tuhoamisleirissä tapettiin noin 800 000 ihmistä.

      (0)(0)
      • Entinen SS:n jäsen Franz Suchomel kertoo haastattelussa Treblinkan tuhoamisleirin toiminnasta:

        (0)(0)
      • Ilmakuvat ja maasto osoittavat lahjomattomasti, että valehtelet.

        (1)(0)
  7. aaaaaaaa se vaan jaksaa valehdella minkä kerkeää, taitaa kaveri yrittää uutta valehtelun maalmanennätystä. Ei kannata valehdella puhu mieluummin totta.

    (1)(0)
    • aaaaaaaaaaaaa

      Mitä mieltä te uusnatsihörhöt olette SS-mies Franz Suchomelin haastattelusta, jossa hän kertoo mitä itse näki ja missä oli itse mukana Treblinkassa?

      (0)(0)
      • Kuka tahansa voi puhua mitä tahansa mutta holokausti on jo logistisesti mahdotonta. Et sinä pysty todistamaan että tuolla videolla edes puhuu kyseinen juippi.

        (1)(0)
        • aaaaaaaaaaaa

          Haastateltu henkilö on sama Franz Suchomel, joka tuomittiin sotarikoksista vankeuteen vuonna 1965. Teillä seonneilla salaliittoteoreetikoilla on suunnaton todellisuuspakoisuus. Nyt kiistätte jo holokaustiin osallistuneiden natsien videolle taltioidut haastattelutkin.

          http://en.wikipedia.org/wiki/Franz_Suchomel

          (0)(0)
          • Todellisuuspakoisuutta edustaa se että uskotaan kaikki mitä auktoriteetit sanoo, oli siinä mitään järkeä tai ei.

            Sun maailmassa tuolla tosiaan 800 000 ihmistä saatiin hengiltä dieselmoottorien pakokaasuilla, ja ruumiit kirjaimellisesti hävisivät savuna ilmaan? Ensin haudattiin maahan ja sitten kaivettiin ylös ja poltettiin? Haluan myös nähdä ne 40-lukulaiset uunit joissa wikipedia kehuu että saa 2000 ihmistä hengiltä tunnissa.

            Nyt vittu jotain rotia sitten. Montako minuuttia tätä tarvii avoimin mielin pohtia ennen kun tajuaa kuinka kaukaa haettua se on.

            (1)(0)
          • Tyypillinen juttu sai pitää henkensä ja lievän tuomion, jos puhui vaadittua paskaa.

            (0)(0)
          • aaaaaaaaaaaa

            Treblinkassa ruumiita poltettiin avotulella kuopissa ratakiskojen päälle ladottuina.

            (0)(0)
  8. Epäilemisen kieltäminen on siionismia tyylipuhtaimmillaan.

    Edellisen sadan vuoden maailmanhistoria on osittanut, minkälainen on yhteiskunta, jos sitä johtaa juutalainen.

    Esimerkki nro 1. Venäjä ennen ja jälkeen juutalais- eli bolshevikkivallankumouksen.

    Kristitty Venäjä kirjaimellisesti tuhottiin. Vallankumouksen ensimmäinen hedelmä oli kaikkien ihmisoikeuksien totaalinen menetys. Vallankumouksen ideologia, sydän, aivot ja teurastaja olivat siionisti. Oli Trotskia, Engelsiä, marxia, yagodaa. Valkoisen, kristityn eliitin tuhoamiseen lähdettiin silmät kiiluen ja onnistuttiin, ja kas kummaa, nyt sadan vuoden jälkeen koko Venäjän kansallisomaisuus on pääasiassa ulkomailla oleilevien siionistioligarkkien hallussa ja kansa matelee mudassa. Mission accomplished.

    Esimerkki nro 2. USA ennen ja jälkeen juutalaisten yliotteen.

    USA on tuhottu. Ennen vauras valtio on raiskattu konkurssin partaalle. USA ottaa velkaa ja sotii loputtomia Israelin sotia Lähi-Idässä. Israel sen sijaan elelee USA:n rahallisen (velaksi otetun) rahallisen avun auttamana paksusti ja rikkoo ihmisoikeuksia sen kuin ehtii. Mission accomplished.

    Esimerkki nro 3. Israel.

    Israel on varustautunut kuudella ydinohjuksilla varustetulla ydinsukellusveneellä ja n. 500 ballistisella ohjuksella, joilla voidaan kirjaimellisesti tuhota koko maailma. Maa on perustettu kokonaisen kansan verelle: Palestiinalaiset karkotettiin kodeistaan aseilla ja nyt heidät on suljettu keskitysleirimäisiin oloihin ja heillä ei ole minkäänlaisia ihmisoikeuksia (vrt. kolmen teinin tapaus ja ”epäiltyjen” kotien tuhomainen armeijan toimesta). Törkeääkin törkeämpää ja täysin jokapäiväistä ihmisoikeuksien rikkomista. Lisää tähän kuvottavat rikokset ihmiskuntaa vastaan mm. Jeninissä, Shabrassa ja Shatilassa. Kuvottava valtio, kuvottavat ihmiset.

    Samaan aikaan, kuin ihmeen kaupalla, Israelin perustamisesta lähtien Lähi-Itä on palanut. USA:n sotilaat pommittavat siionistien talutusnuorassa vuoronperään sitä maata, mitä siionisti-isäntä kulloinkin osoittaa: Libanon, Irak, Libya… You name it, USA bombs it. Mission accomplished.

    (1)(0)
  9. Historiantutkijat Alex Grobman ja Michael Shermer pitävät tässä videossa esitelmän kirjaansa ”Denying History: Who Says the Holocaust Never Happened and Why Do They Say It?” tarvitun tutkimuksen pohjalta.

    (0)(0)
  10. On aika sanoa tämäkin ääneen:

    Entä sitten, vaikka jonkinlainen juutalaisten ”holokausti” olisikin totta?

    Mitä siitä? Miksi minun pitäisi sitä anteeksipyytää? Miksi minun pitäisi olla juuri siitä pahoillani?

    Jos se olisikin ”totta” ainakin jossakin mielessä niin mikä tekee juuri siitä jotenkin ”traagisemman” tai muita ”tärkeämmän”?

    Minäpä kerron.

    Koska siinä on uhrina juutalainen. Se on kauheata. Siksi sitä pitää pyytää loputtomiin anteeksi. Siksi se on muita traagisempi.

    No, minäpä kerron oman mielipiteeni.

    Minusta siinä ei ole mitään erityisen traagista. Se on vain osa traagista 1900-lukua ja siinä on paljon herra McDonalds’in ideaa: ”Sitä saa, mitä tilaa”.

    Jos meidän pitää koko ajan, loputtomiin, muistella erilaisia ”holokausteja” niin mikäs siinä, muistellaan toki. Muistellaan ja rangaistaan aina, kun joku ei muistele?

    Muistetaan ja muistetaan hartaasti, kuinka juutalaisten bolshevistinen vallankumous Venäjällä tappoi kokonaisen kulttuurin: Ortodoksisen kristinuskon Venäjällä, kokonaisen kansan, Venäjän valkoisen kansan. Muistetaan ja rangaistaan, jos siionisti ei muista. Jos meitä täytyy rangaista muistamattomudesta, niin hammas hampaasta, muistakoon siionisti ja muistakoon hyvin.

    Muistetaan palestiinalaisten holokausti, joka jatkuu tätä kirjoitettaessa, aamusta iltaan, vuodesta toiseen. Muistetaan se hyvin ja muistutetaan siitä kaikilla toreilla ja rangaistaan ankarasti niitä, jotka eivät sitä muista ja koko ajan sitä pyydä anteeksi. Erityisesti tämän pitää muistaa siionisti, koska hän sen teki, en minä, vaan hän, siionisti.

    Siionisti on yhtälailla syyllinen kuin uhri. Hän ei ole parempi tai huonompi, hänen kärsimyksensä ei ole mitään erikoista. Hän ei ole mitään erikoista.

    Ja swidun piste.

    (2)(0)
    • aaaaaaaaaaa

      Holokaustissa juutalaisia murhattiin heidän etnisen ja/tai uskonnollisen taustansa vuoksi. Ei siihen mitään järjellistä saati hyväksyttävää syytä ollut eikä sellaista syytä edes voi olla olemassakaan.

      (0)(0)
      • No voi voi.

        Jos sellainen ”holokausti” oli niin entä sitten? En sure.

        En näe kurjaa siionistikansaa, jota pommitettaisiin aamusta iltaan, kuten palestiinalaisia. En näe tuhottua kulttuuria, kuten Venäjän kristityn kulttuurin tuho.

        Näen rikkaita, hampaisiin aseistettuja siionisteja pitämässä hovia pankkimaailmassa, mediassa ja ylipäätänsä kaikessa. Minulla ei ole hitustakaan myötätuntoa heidän mahdollisiin ”kärsimyksiinsä”.

        Olenko siis rikollinen? Jos olen, olen sitä silloin hyvällä mielellä. Ja meitä on sitten paljon, veliseni.

        Tämä loputon piehtarointi upporikkaiden siionistien joskus ehkä jossakin kokemissa ”kärsimyksissä” on sairasta ja täysin ulkona maailmasta, jonka näen ja jossa elän.

        (2)(0)
  11. Holokaustivalheessa ei ole yhtään totta. Sen sijaan nuo muut ovat eli juutalaisten tekemät masssamurhat. Ja jo siitäkin näkee, että heidän oppinsa nimenomaan on huonompi kuin muiden.

    (1)(0)
  12. Pätkätyöläinen

    Muistakaa myös että ryssä viha on mailman suurin viha, koska kukaan ei ikinä muistele Neuvostoliiton aikaisia julmuuksia ja Stalinin vainoja!

    (0)(0)
  13. jumalauta et te ihmiset voitte olla sekasin…mielisairaalaan teiät pitäis sulkee kans samantien niinku muutki uusnatsit

    (0)(0)
  14. No mutta jos olemme väärässä niin helppohan teidän on se todistaa. Etsikää yksi ilmakuva missä tuo treblinkan nuotio palaa. Etsikää todisteet joukkohaudoista treblinkassa. Kertokaa kuinka on mahdollista että Auschwitzin uhrien lukumäärää on täytynyt muistolaattaan korjata 2,5 miljoonalla alaspäin, kenties sekin oli inhimillinen laskuvirhe…

    (1)(0)
  15. Käy toki kaaleppi tuolta katsomassa suomalaista matkakertomusta Auschwitzistä. Erityisesti kuvia niistä kaasukammiosta. http://moranen.blogspot.fi/2008/02/auschwitz-matkani-pleiri.html?m=1

    En käsitä näitä umpimielisiä ihmisiä. Vaikka kuinka yritetään lusikalla syöttää tietoa, selkeällä suomenkielellä, niin ei. Ei millään lähde ne laput silmiltä.

    (1)(0)
  16. Suoraan paikan päältähän tuokin on, kuvien kera.

    No, kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia…

    (0)(0)

Jätä vastaus aaaaaaaaaaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*