Holokaustinkiistäjä ja kansallismielinen aktivisti Horst Mahler pidätetty Unkarissa!

Holokaustinkiistäjä ja kansallismielinen aktivisti Horst Mahler on pidätetty Unkarissa. Maan viranomaiset ilmoittivat pidätyksestä maanantaina.

Mahler tuomittiin kotimaassaan Saksassa 12 vuodeksi vankilaan Holokaustin kyseenalaistamisesta. Vuonna 2015 hänet vapautettiin vankilasta heikon terveydentilan vuoksi.

Hänen oli tarkoitus mennä jatkamaan kolmen ja puolen vuoden tuomiota vankilaan 16.Huhtikuuta, mutta 81-vuotias Mahler päätti aloittaa pakomatkan Saksasta Unkariin, josta hänen oli tarkoituksena hakea turvapaikkaa.

Unkarin hallinto on antanut jyrkkiä kommentteja poliittista eliittiä vastaan, joka on saattanut olla syynä Mahlerin haluun hakea turvapaikkaa maasta. Todellisuudessa Unkarin hallinnon kannanotot ovat pinnallisia ja osoittautuneet pelkäksi kulissiksi.

Unkarin viranomaisten mukaan Mahlerin ei olisi ollut mahdollista hakea turvapaikkaa, koska hän on Euroopan Unionin jäsenvaltion kansalainen. Viranomaisten ovat ilmoittaneet, että hänet tullaan todennäköisesti palauttamaan Saksaan. Vanhan tuomion lisäksi häntä odottaa uudet oikeudenkäynnit liittyen vanhoihin syytteisiin.

Radikaali alusta asti

Mahler on tunnettu radikaaleista toimistaan. Aiemmin Mahler on ollut mukana Saksasssa toimineessa puolisotilaallisessa Punaisessa armeijakunnasta. Hiukan ennen 2000-lukua hän kääntyi kansallismieliseksi.

Ennen pakomatkaansa Horst Mahler antoi viimeisen puheensa. Hän kertoo vankilatuomiostaan, kirjastaan joka käsittelee muun muassa Talmudin tekstejä, miksi häntä jahdataan ja yritetään hiljentää niin kiivaasti.

Mahler paljastaa että tuomari antoi alunperin mahdollisuuden suorittaa jäljellä olevan rangaistuksen ehdonalaisessa, koska lopputuomion suorittaminen vankilassa olisi rikkonut ihmisoikeuksia. Tuomari oli myös vedonnut että olisi ollut kohtuutonta suorittaa loppuaika vankilassa, koska edes pedofiilit ja raiskaajat eivät saa samankaltaisia tuomioita mitä hän on saanut.

Ylemmät tahot olivat peruneet tuomarin päätöksen ja päättäneet, että Mahlerin pitää suorittaa tuomiosta jäljellä oleva aika vankilassa. Mahlerin lääkäri oli vastustanut päätöstä Mahlerin huonoon terveydentilaan vedoten, mutta ei voinut vaikuttaa lopulliseen päätökseen.

Mahler lopettaa puheensa seuraavasti:

”Tehtävä on käsillämme. Se ei ole ohjelma pihojemme kaunistamiseksi, eikä elämämme mukavuuden lisäämiseksi. Tehtävämme on selviytyä, säilyttää Saksan kansan henki maailmassa ja maailmalle.

Lopetan hyvästit jättämällä ja kutsuen teidät taisteluun. Osallistukaa kamppailuun ja olkaa voitokkaita. Kiitos.”

Lue myös: Isoäidille jälleen vankilatuomio ”holokaustin” epäilemisestä Saksassa

10 kommenttia

  1. Asioita hienosti valottava artikkeli ja video, joka pudottaa loputkin hyväuskoisuuden suomut silmiltä mm. Saksan valtion suhteen. Juutalaisuus rotuna ei ole ongelma, vaan se Anti-Kristuksen henki, joka on ottanut tuo heimon lähes täydellisesti valtaansa ja jonka avulla he ovat onnistuneet viettelemään pakanakansat ansaansa. Ilman Raamatun ja uuden Testamentin opetuksia juutalaisia vastaan taistelu on toivotonta, sillä koko maailma on Saatanan vallassa ja hengellisesti heikosti varustautuneet antisemitistit ovat sille vain pieni välipala. Olen toki mielelläni tässä suhteessa väärässä, mutta hyvin kehnolta ”vastarinta” nyt näyttää.
    Erinomainen tieto tuokin, ettei Martti Luther tullut loppuvuosinaan mitenkään hulluksi, vaan kertoi asiat juuri niin kuin ne ovat.

    Plusääni(16)Miinusääni(1)
    1. Ei juutalaisten psykopaattinen mielenlaatu tyhjästä kumpua vaan on peräisin juurikin heidän rodustaan. Tiettävästi esimerkiksi Lenin oli ”vain” varttijutku, mutta rumaa jälkeä hän silti sai aikaiseksi. Juutalaisten verenperimä on puhdasta myrkkyä ja pienikin määrä sitä voi täysin mädättää ihmisen.

      Miksi juutalaiset ovat niin erilaisia? Tästä voi toki olla montaa mieltä. Itse koen, että he ovat Jeesuksen sanojen mukaisesti Saatanan jälkikasvua. Juutalaisten pahuus on niin ylitsevuotavaa, ettei sitä voi ”maallisesti” selittää. Eräs teoria on tosin mielestäni mielenkiintoinen: nimittäin ajatus juutalaisten polveutumisesta neandertalinihmisistä, ja että nykyinen juutalaisten käymä sota muuta ihmiskuntaa ja etenkin valkoista rotua vastaan on lajien välistä tuhoamissotaa. Se voisi selittää juutalaisten eriskummallisen ulkonäön, käytöksen ja tautiperinnön. Tai sitten ns. neandertalinihmiset ovat Raamatun nefilimejä, joista juutalaiset sitten polveutuvat. Ken tietää? Mutta varmaa on se, etteivät juutalaiset ole täysin ”tästä maailmasta”.

      Plusääni(20)Miinusääni(1)
      1. Lenin oli enemmänkin kuin vain vartin, mutta tätä ei oikeastaan koskaan ole paljastettu. Ihan viime vuosina Venäjällä on myönnetty asia museomiesten taholta. Stalinin taustan paljastamista odotellaankin varmaan ikuisesti…

        Plusääni(13)Miinusääni(0)
      2. https://www.youtube.com/watch?v=KI6e5j489a8

        Ensimmäinen juutalainen oli kain sekarotuinen pastard koska hänen isänsä ei ollut Aatami vaan käärme/saatana jonka lankaan eeva lankesi ja tästä syystä jumala ajoi aatamin ja eevan pois paratiisista ja näin syntyi ensimmäinen sekarotuinen juutalainen,juutalaiset siis todellakin ovat todellinen sillisalaatti kaikkia rotuja,maailmassa sekaannuttua kaikkiin muihin tässä maailmassa ja tehden epäpuhdasta jumalan luomasta.

        Eli jumala on suurin white supremacist mitä maailmassa voi olla ja ja valkoisen israeliitin pahin perisyntivoi olla sekaantuminen muihin rotuihin.

        http://tapsa.ilmainen.net/kirjoitukset/chatforum/kain.htm

        Plusääni(7)Miinusääni(1)
        1. Ihan mielenkiintoinen video, joka antaa aihetta lisätutkiskeluun. Suomalainen valtavirtakristillisyys ei tarjoa näihin kysymyksiin muita vastauksia kuin pelkkää valtiollisen Israelin sokeaa ihailua. Jos videossa esitetty näkemys pitää paikkansa, niin silloin ongelma todellakin on ’rodussa’.

          Plusääni(2)Miinusääni(0)
        2. Jep. Raamatun mukaan juutalaiset polveutuvat Kainista, joka itse on käärmeen/Saatanan äpärä. Kainin jälkeläiset eivät täysin tuhoutuneet Tulvassa, vaan hänen saatanallinen siemenensä säilyi Hamissa, Nooan pojassa, jolla oli toinen äiti kuin Nooan toisilla pojilla Japhetilla ja Semillä, jotka olivat puhdasverisiä. Nooan toisen vaimon veri oli tahriintunutta –
          asianlaita, josta Nooa tuskin oli tietoinen. Nooa langetti Hamin jälkeläisten ylle ikuisen kirouksen. Hamista polveutuivat Kaananin kansat, joista Iisakin poika Esau otti itselleen vaimoja näin tieten tahtoen rikkoen aatamilaisen rodun puhtauden ja synnyttäen epäsikiörodun nimeltä edom. Edomiitit ovat nykyisten juutalaisten esi-isiä ja Raamattu on täynnä Jumalan vihaisia julistuksia tätä kirottua kansaa kohtaan sekä jatkuvia sotia edomiittien ja heprealaisten välillä. Lopulta edomiittien kuitenkin onnistui ottaa Juudea haltuunsa ja nostaa valtaistuimelle ensimmäinen edomiittikuningas, Herod, joka tunnetaan Jeesuksen ensimmäisenä riivaajana. Ihmiskunnan historia on jatkuvaa sotaa Jumalan ja Saatanan jälkeläisten välillä.

          Plusääni(4)Miinusääni(1)
      3. https://www.youtube.com/watch?v=KI6e5j489a8

        Ensimmäinen juutalainen oli kain sekarotuinen pastard koska hänen isänsä ei ollut Aatami vaan käärme/saatana jonka lankaan eeva lankesi ja tästä syystä jumala ajoi aatamin ja eevan pois paratiisista ja näin syntyi ensimmäinen sekarotuinen juutalainen,juutalaiset siis todellakin ovat todellinen sillisalaatti kaikkia rotuja,maailmassa sekaannuttua kaikkiin muihin tässä maailmassa ja tehden epäpuhdasta jumalan luomasta.

        Eli jumala on suurin white supremacist mitä maailmassa voi olla ja ja valkoisen israeliitin pahin perisyntivoi olla sekaantuminen muihin rotuihin.

        http://tapsa.ilmainen.net/kirjoitukset/chatforum/kain.htm

        Plusääni(4)Miinusääni(1)
  2. Suomen trollipoliisiakademiako täällä kommentoi?
    On sellaista trollipaskaa kommentit täynnä, että pakko olla ”vasikoi vanhempasi ajatusrikoksesta poliisileijona” asialla.

    Plusääni(1)Miinusääni(5)
  3. Horst Mahler on asianajaja. Hän toimi 1970-luvulla RAF:n eli Punaisen Armeijakunnan asianajajana, mutta se ei välttämättä tee hänestä punikkia tai radikaalia. Hän oli jo silloin ammatiltaan asianajaja ja teki vain työtään.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. Ei olisi sinänsä ollenkaan mahdotonta nähdä entistä RAF:än jäsentä vaihtamassa leiriä kansallismieliseen ”äärioikeistoon”. RAF taisteli suurpääomaa ja teollisuuskapitalisteja vastaan. Tulokulma oli väärä, mutta asia oikea. II maailmansodan jälkeen Euroopassa vaikuttaneet kommunistiset liikkeet olivat joissakin tapauksissa luonteeltaan nationalistisia, äärimmilleen ilmiö meni Etelä-Amerikassa, jossa punaiset tai sellaisiksi leimatut sissiliikkeet taistelivat USA:n tukemia diktaattoreita, suurmaanomistajia ja isoja kansainvälisiä firmoja vastaan. Joskus politiikassa pitää olla hieman värisokea ja tutkia, mitkä ovat kunkin liikkeen syvimmät arvot ja tarkoitusperät ja mikä vain ulkokuorta tai lainattua vaikutusta.

      Plusääni(2)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat