”Holokaustin” epäilystä vangitun Horst Mahlerin tila kriittinen – vapauttamista vaaditaan

Yksi Euroopan tunnetuimmista mielipidevangeista, saksalainen Horst Mahler on siirretty vankisairaalaan. 79-vuotias Mahler on vankilassa, koska hän ei pidä valtavirtaista kertomusta ”juutalaisten joukkotuhonnasta” uskottavana.

Mahlerin ystävät ovat ilmoittaneet, että hänen tilansa on nyt kriittinen. Kun Mahlerin ajatusrikostuomio luettiin, kutsuivat monet sitä vastaajan korkean iän vuoksi elinkautiseksi.

Mahlerin tuomio on 12 vuoden pituinen. Edes murhaajat ja pedofiilit eivät yleensä saa yhtä rankkoja rangaistuksia Saksassa. Oikeus on moittinut Mahleria siitä, ettei hän ollut suostunut menemään ideologiselle ”uudelleenkoulutuskurssille”, jossa hänet oltaisiin voitu yrittää aivopestä poliittisesti korrektiin maailmankatsomukseen.

Mahlerin vapautusta vaadittiin monissa Suomen kaupungeissa viime tammikuussa.
Mahlerin vapautusta vaadittiin monissa Suomen kaupungeissa viime tammikuussa.

 

Vapauttamista vaaditaan

Suurta huomiota viimeisen vuoden aikana saanut saksalainen aktivisti Ursula Haverbeck (1, 2) on alkanut kampanjoida Mahlerin vapauttamisen puolesta. Haverbeck julkaisi verkkosivuillaan kirjeen, jonka hän lähetti Saksan perustuslakituomioistuimen puheenjohtaja Andreas Voßkuhlelle.

Kirjeessään Haverbeck viittaa Mahlerin järjettömään tuomioon toteaa, että Saksan oikeusjärjestelmä on menettänyt uskottavuutensa asettamalla Israelin ja Saksan juutalaisen keskusneuvoston vaatimukset Saksan kansan hyvinvoinnin edelle. Haverbeck varoittaa, että Saksa vastaa yhä enemmän perinteisiä diktatuureja.

Haverbeckin mukaan saksalaiset voivat pelastautua vain kahdella tavalla: joko laillisella ja rauhanomaisella mielipidevaikuttamisella tai väkivaltaisella vallankumouksella. Ajatusrikostuomiot ovat kuitenkin hiljentäneet monet rauhanomaiset mielipidevaikuttajat, minkä vuoksi oikeusjärjestelmä ruokkii nyt vallankumouksellista ilmapiiriä.

Haverbeck muistuttaa myös kirjeessään, ettei juutalaisten joukkomurhasta ole lainkaan teknisiä todisteita [kuten kaasulla murhattujen ihmisten ruumiinavauksia]. Haverbeck vaatii kirjeessään, että holokaustin objektiivisen tutkimisen kieltävä laki kumotaan Saksassa välittömästi yhteiskuntarauhan nimissä.

 

Poliittinen vaino ympäri Eurooppaa jatkuu

Haverbeckiä itseäkin odottaa todennäköisesti oikeudenkäynti, sillä poliisit tekivät kotietsinnän hänen asuntoonsa reilu kuukausi sitten. Haverbeck oli tätä ennen esittänyt holokaustimyytin kumoavia todisteita Saksan Das Erste –televisiokanavalla.

Suomessa aktivistijärjestö Suomen Vastarintaliike kampanjoi tammikuussa ”vainojen uhrien muistopäivänä” Mahlerin vapauttamisen puolesta. Kansallinen Vastarinta –verkkosivu julkaisi myös käännöksen Mahlerin kirjoittamasta avoimesta kirjeestä, joka käsitteli hänen tuomiotaan.

Helmikuussa myös Mahlerin entinen kumppani, 51-vuotias asianajaja Sylvia Stolz sai ehdottoman vankeustuomion ajatusrikoksistaan.

Tuomio on lähes kaksi vuotta vankeutta ilman ehdonalaisen mahdollisuutta. Rangaistus tuli Stolzin Sveitsissä pitämästä puheesta, jonka Magneettimedia on kääntänyt suomeksi.

 

Lähde: CODOH

11 kommenttia

  1. Sairasta touhua nämä ajatusrikoslait. Jos holokaustilakeja ei Saksassa kumota, siellä on kohta sisällissota.

    Plusääni(38)Miinusääni(3)
  2. Hohhoijaa, mitä juttuja! Ruvetkaa tekemään oikeita töitä typerien banderollien sijaan. Suomessa pitäisi olla sama laki kuin Saksassa ja omaa historiaansa kirjoittavien hörhöjen ei pitäisi olla vapaalla jalalla. Teillä olisi varmaan juhlat, jos Aatun komento olisi täälläkin.

    Plusääni(6)Miinusääni(37)
    1. Tavallaan tragikoomista on, että useat täällä kirjoittelevista häiriintyneistä natsihallinnon ihailijoista olisivat itse ensimmäisten joukossa joutuneet murhatuiksi 1930-luvun Saksassa. Natsit eivät mielenterveysongelmaisia halunneet ylläpitää.

      Plusääni(6)Miinusääni(39)
      1. Hyvä huomio, näin olisi todellakin käynyt. Nämä historiaa vääristelevät kekkulit olisivat varmaan joutuneet montun reunalle alta aikayksikön.
        Hienohan tuo maailma olisi, jos historia olisi kirjoitettu Aatun mukaan. Ei juutalaisia, ei mustia, keltaisia, punaisia, ruskeita jne. ”Ali-ihmisiä”. Ei vammaisia, mielenterveysongelmaisia. Ei Kreikkaongelmaa, vain yksi valuutta (D-markka), ei velka- ja valuuttaongelmia. Ei kommunisteja, persuja, demareita, koksuja, kepuja, vain kansallissosialisteja. Vain yksi kieli, nimittäin saksa. Ei tarvitsisi vinkua pakkoruotsista. Ei Venäjää, ei Putinia, Afrikka ja Etelä-Amerikka olisi varmaan räjäytetty atomeiksi. Helppoa olisi elo arjalaisten kesken. Kivoja vaaleita lapsia syntyisi, hip-hurraa!!!!

        Plusääni(4)Miinusääni(45)
  3. Jos joku pitää laitaa vankilaan esittämiensä ajatusten vuoksi, niin sehän on osoitus, että tuomitsijat eivät pysty keskustelemaan ja perustelemaan omia kantojaan.

    Plusääni(12)Miinusääni(1)
  4. Mainittu ”valtavirtainen kertomus ’juutalaisten joukkotuhonnasta'” ei ole uskottava. Mahlerin vangitsemisen syy on terrori. Eurooppalaiset, myös suomalaiset, ovat antaneet perkeleelle rajoittamattoman riehumisvapauden, joten epäsuorasti Mahler on myös suomalaisten uhri. Mutta tässä kurssi juutalaisesta holokaustihuijauksesta poispesemiseksi:

    http://holocaustdeprogrammingcourse.com/

    Kuukauden ajaksi joka päivä pariksi tunniksi käymään kurssia läpi. Kurssin käynyt tajuaa, että todellinen, todelliseen holokaustiin (euroopanmurhaan ja ihmiskunnanmurhaan) tarkoituksellisesti vievä taho onkin holokaustia julistava taho (juutalaiset ja esim. lähes koko Suomen kansa).

    Ja minähän EN kirjoita julistaakseni totuutta Suomen kansalle, sillä Suomen kansa ei luovu yhdestäkään valheestaan kirveelläkään – koskaan. Kirjoitan vain niille harvoille, jotka iloitsevat totuudesta totuuden itsensä vuoksi. Se on pikkuriikkinen totuuden riemupiiri. Voisimme vaikka heti tanssia totuustanssia vaikka näin:

    Plusääni(8)Miinusääni(2)
  5. … … … Hitler suunnitteli maailman laajuista rotua arjalaiset … … … käännöstoimisto töppäili pahasti … … … siis vaalea herrarotu piti olla KARJALAISET … … …

    Plusääni(1)Miinusääni(2)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat