Lähestymme jälleen asiaan kuuluvalla hartaudella holokaustin uhrien muistopäivää [1] 27.1. Valistuneet ihmiset tietävät, miksi juuri tämä on saanut hirvittävästi huomiota? Tiedämmehän, että maailman historia on täynnä kansanmurhia, joiden muistoa ei kansainvälisesti kunnioiteta.
27.1. päivän juhlinta kietoutuu sionismin ja kansainvälisten pankkien voittoon toisessa maailmansodassa. Teatterinäytelmä YK:n päätöksellä nimettiin ”vainojen uhrien muistopäiväksi”, sillä sen tarkoituksena on holokaustivääristelyn1 [2]tukeminen.
Tämä kirjoitus jakaantuu kahteen pääotsikkoon: Todistavatko tiedemaailma ja valtavirtahistorioitsijat holokaustin tapahtuneeksi(1) ja Maailman holokaustit(2).
Edellisessä (1) pääluvussa kuvailemme hiukan holokaustin taustaa ”juutalaisen” eliitin suhteen, tarkastamme muutamia revisionistisia tutkimustuloksia holokaustista ja annamme oman lausuntomme aiheesta.
Jälkimmäisessä (2) pääluvussa esitämme yleisesti vainojen uhrien muistopäivän kunniaksi jo aiempina muistopäivinä julkaistun artikkelin maailman historian kansanmurhista, jotka paljastavat meille todelliset maailman holokaustit.
Todistavatko tiedemaailma ja valtavirtahistorioitsijat holokaustin tapahtuneeksi
Ensinäkin taustaa holokaustista pähkinän kuoressa: Väitetään, että 1941–2 Saksa teki kaikkien sotaponnistusten keskellä hirvittävän ja energiaa sekä resursseja vaativan päätöksen, jonka mukaan kaikki Euroopan juutalaiset oli tuhottava, minkä toteuttamiseksi kehitettiin kaasukammioita tai jopa kaasutusautoja. Saksan kerrottiin valmistaneen kemiallisia teurastamoita, joissa ihmisiä murhattiin liukuhihnaperiaatteella. Saksan rikoksen kerrotaan olevan kansanmurha ja murha-aseen olevan kaasukammio. Tästä johtuen kaasukammio-kysymys on oleellinen. Nimittäin, jos kaasukammiot osoittautuvat valheeksi, rutisee koko holokaustikertomuksen selkäranka sortuessaan. Juutalaiset syyttävät koko maailmaa siitä, että se tiesi kansanmurhasta, muttei halunnut puuttua siihen. Nykyään syyllisen viittaa asetellaan Hitlerin, Himmlerin ja Göringin lisäksi Rooseveltin, Churchillin, Stalinin ja tuolloisen paavin harteille. Eipä syytöksiltä ole säilynyt edes Punaisen ristin kansainvälinen komitea.1
[3]
[4]Tieteen nimellä esiintyvä lehdistö toistaa kritiikittömästi toisen maailmansodan voittajien sepittämää historiaa ”totuutenaan”, joka liitetään Hitlerin Saksan juutalaiskysymyksen [5] ”lopulliseen” ratkaisuun.2
Tiede-lehti kirjoittaa:
Reinhard Heydrichin johtamassa natsien poliisivirastossa RSHA:ssa juutalaispolitiikka, Judenpolitik, nousi keskeiseen asemaan. Moni muukin taho halusi päästä osalliseksi juutalaiskysymyksen hoidosta. … Poliisivirasto ja ministeriöiden erikoisosastot kilpailivat keskenään Hitlerin hyväksynnästä. Kilpailu suosi kyvykkäitä ja häikäilemättömiä ajattelijoita, jotka halusivat luoda uraa ja tulla palkituksi. Niinpä se tuotti mitä moninaisimpia ehdotuksia juutalaisongelman hoitoon. Hitler itse ei koskaan antanut suoraa käskyä tuhota juutalainen rotu. Hän teki juutalaisvastaisen kantansa selväksi, mutta muiden tehtäväksi jäi ratkaista keinot. Niitä löytyi, kun Hitlerin alaiset ”työskentelivät Führeriä kohti”.
Kuitenkaan Tiede-julkaisu ei esitä lähteitä todistaakseen väitteensä todellisuudesta. Miksi se ei niitä esitä? Siksi, että mitään todisteita [6] ei ole olemassa. Holokaustiin liittyvät valheet yritetään suojata lainsäädännöllä, jolloin samalla myönnetään holokaustin nojautuvan horjuville perustuksille. Eihän lähteitä tarvita, kun on kysymys ”yksin uskosta” uskonnon dogmista; holokausti on Tabu.
Revisionistien näkemys holokaustin ”todellisuudesta”
Nykyisin termillä ”revisionisti” tarkoitetaankin ennen muuta holokaustirevisionismia.
Mikseivät Saksaa ”holokaustista” syyttelevät ole vieläkään kumonneet raporteissa esiteltyjä todisteita ja lähettäneet omaa tutkijaryhmäänsä? Mikä on estänyt heitä tekemästä tätä jo yli 50 vuoden ajan?
Faurisson kirjoittaa, että revisionistit ovat perustelleet päätelmiään ensikäden tutkimustiedolla, mikä on suututtanut ne, jotka syyttävät Saksaa ihmisoikeusrikoksista. Yli viidenkymmen vuoden jaksolla syyttelijät ovat vilpittömästi uskoneet, että juutalaiset kokivat toisen maailmansodan aikana hirveydessään ainutlaatuisen kohtalon. Kun kaasukammiot ja joukkotuhonta otetaan pois yhtälöstä, ei juutalaisten kohtalo erotu millään tavalla loputtomasta kansojen konfliktien ketjusta, joka pian menettää poliittisen painoarvonsa ja hautautuu historiaan. Revisionistien tutkimukset osoittavat perustellusti seuraavat asiat:1
- Juutalaisten joukkotuhonnasta ei ole kirjattu käskyjä, suunnitelmia tai edes budjettia.
- Valtavirtainen kertomus ”Wannaseen konferenssista” on täynnä perustelemattomia väitteitä.
- Yksikään asiantuntija ei ole tehnyt kokonaisvaltaista tutkimusta, jolla olisi todistettu, että yhdessäkään keskitysleirirakennuksessa olisi ollut sodan aikana toimivia murhaamiseen tarkoitettuja kaasukammioita.
- Ei ole tehty ensimmäistäkään ruumiinavausta, jonka perusteella olisi todettu, että tietty leirivanki olisi tapettu myrkkykaasulla.
- Rudolf Hössin ”tunnustuksella” ei ole arvoa, sillä hän oli erityisen heikko persoona ja hänen tarinansa olivat keskenään ristiriitaisia.
- Väitetyt ”silminnäkijätkään” eivät vaikuta nähneen varsinaisia kaasukammioita tai kaasuttamisia. Esimerkiksi tunnettu Auschwitz-vanki Rudolf Vrba joutui 1985 myöntämään Kanadan tuomioistuimen edessä, että hänen holokaustimuistelmissaan oli mukana aimo annos fiktiota (”licentia poetarum”).
- ”Juutalaissaippua” oli valhe.
- Väite, että Auschwitzissa olisi kuollut neljä miljoonaa, oli valhe. Liittoutuneetkin ovat myöhemmin myöntäneet tämän.
- Valtavirtahistorioitsijoiden lähteet kaasukammioiden rakenteesta ovat hajanaisia ja epäluotettavia. 1942–1945 valtaosa juutalaisista niin Auschwitzissa kuin muuallakin kuoli luonnollisista syistä, kuten nälän, sairauksien ja ylirasituksen vuoksi.
Miksi emme siis ajattelisi vakavasti revisionistien tutkimuksia tästä aiheesta, kun siitä ei ole uskottavampaa näyttöä virallinen tiedemaailma ja valtavirtahistorioitsijat pystyneet esittämään.
Yllä mainitun mukaan holokausti olisi täysin valheellinen ja todellakin kansalliseepokseen verrattava tarusto. Yllä esitetyn mukaan holokausti menettää uskottavuutensa erikoisesti kaasukammioiden epätodellisuuden takia. Huomionarvoista on, että tuhkaa ei ole löytynyt, vaikka tuhkattavia ruumiita piti olla valtavia röykkiöitä. Oikeustieteellisesti holokaustia ei ole pystytty näyttämään toteen.
Lisäksi Faurisson kirjoittaa:
Olen käynyt Auschwitzissa, jossa näytetään ’uudelleen rakennettua kaasukammiota’ (Auschwitz I) ja joitakin krematorioiden ja kaasukammioiden jäännöksiä (Birkenau). Struthofissa (Elsassissa) ja Majdanekissa (Puolassa) olen tutkinut rakennuksia, joiden väitetään olevan ’alkuperäisiä kaasukammioita’. Olen analysoinut tuhansia dokumentteja varsinkin Pariisin Contemporary Jewish Documentation -keskuksessa, asiakirjoja, pikakirjoituskopioita, valokuvia ja kirjallisia todistuksia. Olen väsymättä ahdistanut spesialisteja ja historioitsijoita kysymyksilläni. Olen etsinyt, mutta turhaan, edes yhtä internoitua tai vankia, joka kykenisi todistamaan minulle, että hän [7] todella omin silmin on nähnyt ’kaasukammion.’ En missään nimessä tahtonut petollista todistusten runsautta, olisin ollut tyytyväinen yhteen. En koskaan löytänyt sellaista todistusta. Päinvastoin, olen löytänyt paljon vääriä todistuksia. Lisäksi olen löytänyt vaikenemista, kiusaantuneisuutta, vihamielisyyttä ja lopulta myös herjauksia, loukkauksia ja väkivaltaa.3
Muita holokaustin kyseenalaistavia näkemyksiä
Maailman arvostetuimpiin holokaustitutkijoihin lukeutuvan Carlo Mattogno esittää tuoreimmassa kirjassaan Auschwitz-museon valehtelevan yleisölle toisen maailmansodan tapahtumista.
Mattognon teoksen nimi on Curated Lies: The Auschwitz Museum’s Misrepresentations, Distortions and Deceptions ja sen voi ostaa Codoh.com-kirjakaupasta [8]. Teoksen ydinviesti on, että valtavirtahistorioitsijat eivät ole löytäneet vieläkään uskottavaa todistetta, joka vahvistaisi väitteen, että juutalaisia olisi murhattu saksalaisten keskitysleireillä kaasukammioissa.
1990-luvulla väitettyjä kaasukammioita laajasti tutkinut kemisti Germar Rudolf on tuottanut Mattognon kirjan pohjalta videoesitelmän [9], jossa käsitellään muutamia teoksen pääargumentteja.
Rudolfin esitelmä on lähes 1,5 tuntia pitkä ja se koostuu kahdesta osasta:
- Kuinka Auschwitzin rakennuksia muunneltiin sodan jälkeen, jotta ne vastaisivat paremmin liittoutuneiden propagandaa ”natsien murhakoneistosta”.
- Kuinka Auschwitz-museo valehtelee säilyneiden asiakirjojen sisällöstä. Todellisuudessa asiakirjat eivät kerro mitään juutalaisten joukkotuhonnasta tai murhakaasukammioista.
Mihin holokaustia tarvitaan?
Puuttumatta esitetyn ”infernon” todellisuuteen voidaan kuitenkin sanoa sen saaneen valtavat mittasuhteet länsimaisessa mediassa, joka on vankkumattomasti Israelin myönteisen eliitin hallinnassa ja kontrollissa. Kansainvälisesti holokausti-propagandan kautta on saatu mittavasti poliittista ja taloudellista hyötyä sionistien organisaatiolle ja Israelille. Holokaustimyyttiä hyödyntäen sionistiset eturyhmät ryöstivät petoksella ja terrorilla palestiinalaisten kotimaan Palestiinassa, jonne juutalaiset röyhkeästi perustivat terroristi-valtio Israelin. Jo Vuosikymmeniä jatkunut palestiinalaisten kansanmurha, siis todellinen holokausti, siunataan sionistien sepittämällä tarunhohtoisella kuuden miljoonan juutalaisen joukkotuhon sadulla.
”Holokaustia” on hyödynnetty selvästi rabbiinisen eliitin poliittisena propaganda-aseena, jonka välityksellä Euroopan kansat on saatu syyllisyydentuntoisiksi.
Maailman holokaustit
Vainojen uhrien muistopäivän kunniaksi Magneettimedia esittää jo varhaisimpina muistopäivinä julkaistut artikkelit maailman historian kansanmurhista, jotka paljastavat meille todelliset maailman holokaustit.
Sionistien vallankaappaus tsaarilta (1917) ja Venäjän sisällissota
Ennen kansanmurhien esittelyä on syytä viitata vallankaappaukseen Venäjällä vuonna 1917. Robert Wilton toimi 17 vuotta Lontoon Times-lehden Venäjän kirjeenvaihtajana. Hän näki vuoden 1917 bolsevikkikumouksen myllerrykset tapahtumapaikalta.
Wilton julkaisi bolsevikkien ylimpien hallintoelinten jäsentenluettelot, joissa hän kirjoittaa jäsenten nimet ja kansallisuuden. Luettelon hän oli kerännyt virallisista neuvostolähteistä. Listauksesta paljastuu hämmästyttävä tosiasia: korkeimmissa hallintoelimissä ei ollut juuri lainkaan venäläisiä!
Ylivoimainen enemmistö muodostui juutalaisista, joista useat olivat muuttaneet nimensä venäläisiksi. Siten historiankirjoissa väitetty “venäläisten kansannousu tsaaria vastaan” ei pidä paikkaansa, vaan kyseessä oli ollut sionistisen organisaation, eliitin suorittama vallankaappaus Venäjällä (Wilton 2000).
[10]Valtaosin juutalaisista koostuneen eliitin johtamat bolsevikit murhasivat Venäjän vallankumouksen ensimmäisinä vuosina virallisten lähteiden mukaan 2 003 285 ihmistä. Käytännöllisesti katsoen siinä oli koko Venäjän sivistyneistö: tsaarinperhe, piispat, papit, opettajat, lääkärit, upseerit ja älymystön edustajat. Lisäksi surmatuissa oli työläisiä ja talonpoikia.
Neuvostoliiton työleirien uhrit (1918–1956)
Vapaamuurareiden ujuttaminen neuvostohallintoon ei riittänyt, koska vuosisatojen aikana olivat Venäjän kansan kollektiiviseen sieluun juurtuneet tsaarinvallan autoritääriset rakenteet. Niinpä koko valtio piti muuttaa ”sosialistiseksi” yhteiskunnaksi (Steinhauser 1994). Siten tarvittiin myös työleirit.
Juutalaisen eliitin vaikutus Neuvostoliiton hallinnossa oli voimakasta aina vuoteen 1939 saakka. Tämän oligarkian vaikutus säilyi tietyllä tasolla aina Neuvostoliiton romahtamiseen saakka, ja jopa nykyisen Venäjän kaudelle. Myös Wiltonin teos Romanovien viimeiset päivät antaa viitteitä sionistivaikutuksesta Neuvostoliitossa. Tätä tukee myös sionistien välineinä operoineiden vapaamuurareiden läsnäolo Neuvostoliiton hallintoelimissä, kuten tuonnempana esitetään.
Kirjailija Alexandr Solženitsyn mainitsee kymmenittäin juutalaisia Neuvostoliiton talouden merkittävissä asemissa: ”Neuvostovaltio pyrki järjestelmällisesti ensin hyödyntämään ja sitten tuhoamaan kaikki, joita vainoharhaisesti kuviteltiin Neuvostoliiton hallinnon vastaiseksi voimaksi.” Hän päätyi siihen tulokseen, että ”Neuvostojuutalaiset hankkivat itselleen huomattavan osuuden valtion, teollisuuden ja talouden vallasta kaikilla Neuvostoliiton hallituksen tasoilla.” (MacDonald 2010).
[11]Solženitsyn kirjoittama jättiläismäinen teos Gulag – vankileirien saaristo pohjautuu kirjailijan omiin kokemuksiin ja yli kahdensadan muun ihmisen selontekoon. Kirjassa kuvaillaan laajasti järkyttäviä tapahtumia leirien ja vankikuljetusten oloista, nälkään ja työhön näännyttämisestä, mielivallasta sekä selviytymisen keinoista. Nämä pakkotyöleirit olivat sionistisen Neuvostoliiton mustia aukkoja, joista visusti vaiettiin ja virallisesti niitä ei edes ollut olemassa.
Usein Neuvostoliiton vankileireille kyyditettiin täysin tekaistuilla syillä. Mielenkiintoista on, että Aleksandr Solženitsynin Vankileirien saariston osan III mukaan (s. 60) Gulagin yhtenä alkuperäisenä kehittäjänä pidetään turkinjuutalaista Naftali Frenkeliä. Vankileirit suunnattiin ainakin poliittiseen ja taloudelliseen tarkoitukseen: pyrittiin eliminoimaan kaikki sellaiset voimat, jotka edustivat vanhaa tsaarin aikaista järjestelmää, johon sisältyi myös kristillisyys. Mahdolliset ”vastavallankumoukselliset” voimat haluttiin murskata. Tuhovimma kosketti kymmeniä miljoonia yksilöitä, usein kokonaisia väestönryhmiä.
Taloudelliseen pyrkimykseen viittaa se, että jo vuonna 1928 aloitettiin Neuvostoliiton teollistaminen ja sitä seuraavana vuonna maatalouden kollektivisointi. Nämä molemmat ohjautuivat pakonprinsiipillä, sillä ensimmäisen viisivuotissuunnitelman rakennushankkeita toteutettiin vankityövoimalla, jonka määrän kollektivisointia seuranneet karkotukset moninkertaistivat. Miljoonia talonpoikia – heidän joukossaan tuhansia inkeriläisiä – kyyditettiin kotiseuduiltaan sosialismia rakentamaan ”erikoissiirtolaisina”, käytännöllisesti katsottuna vankeina (Gulag 2002).
Sionistisen eliitin hengenheimolaisten hegemoniaa on pintapuolisella tarkkailulla vaikea erottaa edesmenneestä Neuvostoliiton hallinnosta, sillä se verhoutui kommunistisen puolueen valtaan ja sen oletettujen vihollisten hävittämiseen.
Kysymyksessä ei tietenkään ollut juhlapuheissa lupailtu ”tasa-arvoon” tähtäävä ”sosialismi”, vaan aatteita käytettiin vallankaappauksen työkaluna. Useat Neuvostoliiton Gulag-leirit toimivat käytännössä myös tuhoamis- ja kuolemanleireinä. Vankileirien saariston toisessa osassa tulee hyvin esille juutalaisen mafian rooli. Nimittäin kunkin vankileirin komentajana hääräsi Gulag-järjestelmässä yhden ja saman etnisen vähemmistön edustaja.
Neuvostoliitto oli todellakin hirmuvaltio, joka Nobel-kirjailija Solženitsyn arvion mukaan on murhannut ainakin 30 miljoonaa ihmistä (Solženitsyn 1974).
Neuvostoliiton hirmutyöt ovat yleisesti tunnustettuja, mutta tämäkään kärsimyshistoria, suoranainen kansojenmurha, ei ole saanut kansainvälistä muistopäivää. Miksi? Ehkäpä siksi, että sen yhtenä pääarkkitehtina toimi sionistinen eliitti.
Holodomor (1932–1933)
Holodomor eli ukrainalaisiin suuntautunut kansanmurha keinotekoisen nälänhädän välityksellä surmasi jopa 14 miljoonaa ihmistä. Tästä kansanmurhasta voidaan syyttää silloista sionistista eliittiä,1 joka oli luonut Neuvostoliiton ja vaikutti siihen voimakkaasti.
Jo neuvostovaltion alkuaikoina hallintoelimet muodostuivat juutalaisesta eliitistä. Juutalaisten eliitin asema johtavissa asemissa väheni sittemmin, mutta on vaikutusvalta säilyi vapaamuurarijärjestön kautta. Edesmennyt tohtori Karl Steinhauser osoittaa teoksessaan EU huomisenpäivän super-neuvostoliitto sen, kuinka mainitusta vallankumouksesta aina Neuvostoliiton myöhempään vaikutukseen saakka hallintoelimissä kuhisi vapaamuurareita ja heidän toimihenkilöitään (Steinhauser 1994). Nämä vapaamuurarit ja niiden toimihenkilöt olivat sionistisen eliitin poliittisia instrumentteja.
[12]Ukrainan kansanmurha tapahtui juutalaistaustaisen Lazar Kaganovitsin johdolla. Myös Neuvostoliiton johdossa ollut Josif Stalinin suku oli ilmeisesti juutalainen.2 Tähän viittaa osaltaan juutalaisjärjestö B’nai Brith’n Messengerin lausunto (3.3.1950), jonka mukaan entinen neuvostoliittolainen kenraali sanoi, että ”Stalinin suku on juutalaissuku”. Joka tapauksessa Stalin oli sionistien hyödyllinen pelinappula. Kuinka helposti he olisivat voineet raivata ”Isä aurinkoisen” pimentoon, mutta heidän ei tarvinnut.
Steinhauser kirjoittaa, että Josef Stalin ei mahdollisesti kuulunut mihinkään loosiin. Hän oli siis ehkä ”vapaamuurari ilman kilttiä”. Mutta tästä huolimatta hän oli vapaamuurareiden salapuolueen keskuksessa ahkera ja luotettava, de facto –toimihenkilö.
Kansalaisten nälkään näännyttämisestä huolimatta kommunistinen puolue pakkolunasti yli kolmanneksen viljasta ”työläisille”, ja pakko-otettua vehnää vietiin ulkomaille 1 800 000 tonnia, vaikka kommunistisen puolueen aluekomitea oli takavarikoinut jopa siemenviljan.
Puolue kidutti viljaa piilottelevia kolhoosilaisia ja tuomitsi kymmeniätuhansia kuolemaan tai vankileirille muutaman viljantähkän ottamisesta pellolta.1 Sionistinen Neuvostoliiton johto ei sietänyt kansallismielistä Ukrainaa. Tässä ilmeisesti oli syy ukrainalaisten joukkosurmaan.
Harjoitamme tässä tutkivaa journalismia. Oletetaan, että holodomoriin viittaava lähdettä (1) ei pidettäisi yleisesti luotettavana. Tästä huolimatta Ukrainan kansan nälällä tappamisesta on muutakin luotettavaa tietoa esimerkiksi täällä Internet encyclopedia of Ukraina [13] sekä mainitun sivuston lopussa olevassa kirjallisuusluettelossa, josta julkaisemme osan tämän artikkelin lopussa. Ukrainan tragediasta on virallinen tiedote tässä [14].
Myös Euroopan parlamentti on todennut, että holodomor oli Stalinin kyynisesti ja julmasti suunnittelema rikos ukrainalaisia ja ihmisyyttä vastaan.
Lisäksi luodessamme katseemme Wiltonin ja Steinhauserin tuotantoon varmistumme sionistivaikutteisen Neuvostoliiton osuudesta kansanmurhiin niin Ukrainassa kuin myös neuvostovaltion työleireillä.
Dresdenin 14 tunnin helvetti (1945)3
Helmikuun 13. päivänä 1945 puolustuskyvytön saksalainen kaupunki ja yksi Pohjois-Euroopan huomionarvoisimmista kulttuurikeskuksista joutui liittoutuneiden sadistisen kansanmurhan sekä järjettömän väkivalta-aallon raunioittamaksi. Noin kolmannes eli mahdollisesti puoli miljoonaa Dresdenin asukkaista tuhoutui 14 tunnin sisällä kaikkien aikojen hirvittävämmässä verilöylyssä.
Liittoutuneiden julmat pommitukset polttivat uhreja elävältä Frankfurtissa, Hampurissa, Münchenissä, Kasselissa, Würtzburgissä, Darmstadtissa, Pforzheimissä ja etenkin Dresdenissä. Tämä oli kaikkien aikojen kansanmurha, jonka demonisuutta on vaikeaa aukottomasti ihmiskielellä kuvata. Tässä voimme havaita aidon holokaustin sen pirullisimmassa merkityksessään.
Dresden jätettiin aluksi rauhaan
Liittoutuneiden pommikoneet moukaroivat Saksaa, kylväen kuolemaa toisen maailmansodan lopulla, mutta Dresdenin saksilainen kaupunki kulttuurikeskuksena sekä ilman sotilaallista merkitystä jätettiin terrorin ulkopuolelle.
Dresden oli taiteilijoiden ja käsityöläisten kaupunki, kuitenkin siellä oli hiukan satsattu ilmatorjuntaan ja kaupungista oli siirretty pois tärkeämpiin kohteisiin siellä hetken aikaa toiminut Luftwaffen ilmalaivue. Oli siis olemassa herrasmiessopimus, jonka mukaan Dresden oli avoin kaupunki.
Pakolaisia kertyi kaupunkiin turvallisin mielin
Laskiaistiistaina helmikuun 13. päivänä 1945 pakeni saksalaisten pakolaisvirta puna-armeijaa, noin sadan kilometrin päästä, Dresdeniin kasvattaen väestön yli miljoonaan. Jokainen uusi pakolainen toi pelottavia uutisia Neuvostoliiton hirmuteoista. Punaista terroria pakenevat eivät osanneet kuvitella, että he tulisivat kuolemaan pahemmassa verilöylyssä, jollaista edes Stalin ei voisi suunnitella.
Laskiaistiistai oli Dresdenissä yleensä täynnä karnevaalihenkeä. Vuonna 1945 tunnelmat olivat kuitenkin synkät. Talot olivat täynnä pakolaisia, ja tuhannet joutuivat asumaan kaduilla kylmyyden keskellä. Ihmiset tunsivat olonsa kuitenkin melko turvalliseksi; vaikka tunnelma oli synkkä, houkutteli sirkusesitys tuona iltana paljon katsojia, jotka toivoivat unohtavansa hetkeksi sodan kauhut.
Karnevaaliasuihin pukeutuneet pikkutytöt koettivat kohottaa yleisön mielialaa. Vaikka vaisut hymyt tervehtivät nauravia tyttöjä, parani tunnelma illan aikana.
Kukaan ei osannut kuvitella, että 24 tunnin kuluessa nämä samat viattomat lapset kuolisivat Churchillin tulimyrskyssä. Kukapa tätä tiesi silloin, sillä venäläisiä pidettiin raakalaisina ja sen sijaan luultiin amerikkalaisten sekä brittien olevan “kunniallisia”.
Ensimmäisten hälytyksien varoittaessa 14 tunnin infernosta, Dresdenin asukkaat suuntasivat tottelevaisesti suojiinsa. He eivät kuitenkaan olleet toimissaan kovinkaan ripeitä, sillä hälytysten ajateltiin olevan vääriä – eihän kaupunkia ollut koskaan uhattu ilmasta. Monet eivät koskaan astuneet ulos elävinä, sillä tuo ”suuri ja demokraattinen valtiomies”, Winston Churchill, ja toinen ”suuri ja demokraattinen valtiomies”, Franklin Delano Roosevelt, olivat päättäneet, että Dresden tulisi hävittää maan tasalle mattopommituksessa.
Dresdenin tulimyrsky
Tulimyrsky syntyy, kun tuhannet pienemmät tulet muodostavat yhden suurpalon. Suuri määrä ilmaa pääsee ruokkimaan tulta, jolloin syntyy keinotekoinen tornado. Tuulen tielle joutuneet ihmiset sinkosivat katujen mitalla liekkeihin.
[15]
[16]Maan alta suojaa etsineet taas tukehtuivat useasti ilman imaistaessa kaiken hapen kasvattamaan tulta. He saattoivat myös kuolla valkohehkuun, joka on niin kuumaa, että se voi sulattaa ihmislihan.
Churchil hirviönä
Churchillin motiivit Dresdenin holokaustiin näyttävät olleen enemmänkin poliittisia kuin sotilaallisia. Historioitsijat ovat yhtä mieltä siitä, ettei Dresdenillä ollut sotilaallista arvoa. Siellä oli keskitytty lähinnä savukkeiden ja posliiniastioiden tuotantoon.
Tulossa oli kuitenkin Jaltan-konferenssi, jossa neuvostoliittolaiset ja heidän länsimaiset liittolaisensa neuvottelisivat Euroopan jäännösten jakamisesta. Churchill halusi valttikortin – murskaavan angloamerikkalaisen tuhoamisen – jolla tehdä “vaikutus” Staliniin.
Palestiinalaisten kansanmurha (alkaen 1945)
Israelin valtion perustamisessa keskeisimpänä tavoitteena on ollut voimakkaan sotilasvaltion luominen Lähi-itään. Tämä pyrkimys on toteutunut ja tästä johtuen saamme miltei päivittäin kuulla uutisia terroristivaltio Israelin barbaarimaisesta julmuudesta palestiinalaisia kohtaan. Juutalaisvaltio luotiin sionistisen eliitin hegemoniaa varten. Sionistinen valtio perustettiin Palestiinaan siksi, että se on poliittisesti keskeisessä suhteessa Eurooppaan, Aasiaan ja Afrikkaan nähden. Siten Israel muodostaa myös sotilasstrategisen polttopisteen maailman valta-asemaa ajatellen (Rami 1988). Israel on USA:n tuella hampaisiin saakka aseistettu vaarallinen ydinasevaltio, jonka vaikutus Israel-lobbyn välityksellä Yhdysvaltoihin ja Natoon, tekevät siitä voimakkaan sotilaallisen vaikuttajan.
[17]Israelin harjoittama valtioterrorismin sato on laaja, raaka ja verinen. Nostamme siitä esille muutamia esimerkkejä.
Jo manan maille menneen Ariel Sharonin tekemät rikokset ihmisyyttä vastaan sotilasuransa eri vaiheissa ovat karmaisevat. Tästä esimerkkinä olkoon muun muassa Sabran ja Shatilan verilöyly eli joukkomurha (Alakhbar 2002 ja YK 1982). Verilöylyä edelsi Ariel Sharonin ilmoitus pakolaisleirillä piileskelevistä 2 000 ”terroristista”, joista kunkin nimet Israelin armeijalla muka oli olemassa. Mutta todisteita ”terroristeista” ei ole koskaan saatu.
Israel hyökkäsi Gazaan 27. joulukuuta vuonna 2008, kun palestiinalaistaistelijat olivat ampuneet itsepuolustukseksi raketteja Israelin kaupunkeihin. Sodassa kuoli ainakin 1300 palestiinalaista ja 13 israelilaista (The Guardian 2009 ja HS 2009). Huomautettakoon, että Israelin armeija ampui 400 palestiinalaista lasta. Israel on ollut sotaisa naapureitaan kohtaan. Se hyökkäsi esimerkiksi Libanoniin vuonna 2006 (BBC 2006).
Israel teki ilma- ja maahyökkäyksen toisen kerran Gazaan vuonna 2014. Tekosyyksi ”operaatio suojaava reuna” –nimetylle joukkomurhalle ilmoitettiin palestiinalaistaistelijoiden hyökkäystunneleiden ja sotilasrakettien tuhoaminen. Israelin armeija murhasi ainakin 1700 palestiinalaista, joista valtaosa oli siviilejä (Yle 2014), esimerkiksi lapsia ja vanhuksia.
Molemmat Israelin Gazaan hyökkäykset olivat silkkaa teurastusta ja etnistä puhdistusta.
Markku Juutinen
Todistavatko tiedemaailma ja valtavirtahistorioitsijat holokaustin tapahtuneeksi –luvun lähteet:
- Faurisson, Robert (2012). GB Books. http://www.vho.org/GB/Books/dth/fndfaurpref.html [2]; https://just-another-inside-job.blogspot.se/2007/06/official-records-from-international-red.html [18]; http://www.ihr.org/books/harwood/dsmrd01.html [19]
- Mika Remes (8.7.2011). TIEDE. https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/holokausti_miten_natsit_loivat_helvetin [5]
- Spotlight-lehti 24.12.1979
Viittaukset
http://vho.org/Intro/GB/Flyer.html [6]
https://shop.codoh.com/book/418 [8]
https://www.youtube.com/watch?v=PSYJBVvyP08 [9]
Maailman holokaustit –artikkelin lähteet:
Wilton, Robert (2000). ROMANOVIEN VIIMEISET PÄIVÄT Kuinka tsaari Nikolai II ja hänen perheensä murhattiin. Tabernaculum Dei ry.
Steinhauser, Karl (1994). EU huomispäivän super-Neuvostoliitto. Huhmari: Kaprint Ky.
MacDonald, Kevin (2010). In the 1930s: Chapter 19 of Alexandr Solzhenitsyn’s “200 Years Together”: Saatavilla. [20]
Solsjenitsyn, Alexander (1974). Gulag-arkipelagen Fängelseindustrin. Del 1 och 2. Wahlström & Widsrand Stockholm.
Rami, Ahmed (1988). Vad är Israel? Stockholm: Kultur förlag.
Alakhbar 2002: Saatavilla. [21]
- joulukuuta 1982 YK:n yleiskokous tuomitsi verilöylyn ja julisti sen olleen kansanmurha.
The guardian 2009: Saatavilla. [22]
HS 2009: Saatavilla. [23]
BBC 2006: Saatavilla. [24]
Yle-uutiset 2014. Saatavilla. [25]
- Ukrainan kansanmurha: Internet encyclopedia of Ukraina [13] ; Council of Europe [14]
- The Six Million Reconsidered (1979). Noontide Press.
- George T. Parker NS Bulletin, 1985
Holodomoriin viittaavaa kirjallisuutta:
Chamberlin, William H. Russia’s Iron Age (Boston 1934)
United Ukrainian Organizations of the USA. Famine in Ukraine (New York 1934)
Ammende, Ewald. Human Life in Russia (London 1936; Cleveland 1984)
Sova, H. Holod na Ukraïni 1933 r. (Munich nd)
Pidhainyi, S. (ed). The Black Deeds of the Kremlin: A White Book, 2 vols (Toronto 1953; Detroit 1955)
Pigido-Pravoberezhny, Fedir. The Stalin’s Famine: Ukraine in the Year 1933 (London 1953)
Viittaukset