- Magneettimedia - https://www.magneettimedia.com -

Holokaustimyytin synty ei ollut ”salaliitto”

Artikkeli on käännös Carlo Mattognon, Thomas Kuesin ja Jürgen Grafin kirjan ”The Extermination Camps” of ”Aktion Reinhardt” osista 1.4 ja 1.5. Graf kirjoittaa, miksi valtavirtaisen holokaustitarinan kannattajat pyrkivät leimaamaan kriitikot ”salaliittoteoreetikoiksi”.

Tekstissään ”The Hoax that dare not speak its Name” valtavirtaista holokaustitarinaa kannattava Nicholas Terry kirjoittaa: ”Holokaustirevisionismi [eli ”holokaustin” kriittinen tutkiminen. Suom. huom.] on alusta alkaen väittänyt, että meille on valehdeltu siitä, mitä natsit tekivät Euroopan juutalaisille. Holokaustin kiistäminen on mahdotonta ilman tarinaa jonkinlaisesta salaliitosta.”

Terryn kirjoitus on klassinen esimerkki olkiukkoargumentista [1]. Me holokaustin kriittiset tutkijat emme todellakaan väitä, että virallinen holokaustitarina olisi tarkkaan harkitun salaliiton synnyttämä tuotos. Emme väitä, että ryhmä ihmisiä olisi kokoontunut yhteen, päättänyt sensuroida toisen maailmansodan todellisen historian ja luonut yhtenäisen valheellisen version sodan tapahtumista. Nyt on aika kerrata, kuinka legenda ”holokaustista” sai todellisuudessa alkunsa.

 

Kauhupropaganda on osa jokaista sotaa

Sodassa ensimmäinen uhri on totuus. Ensimmäisessä maailmansodassa brittien propagandakoneisto syytti saksalaisia mitä törkeimmistä sadistisista rikoksista: esimerkiksi belgialaisten lasten käsien silpomisesta ja vihollissotilaiden ristiinnaulitsemisesta kirkkojen oviin. Väitettiin jopa, että saksalaiset valjastivat omien kaatuneiden sotilaiden ruumiit hyötykäyttöön ja erittivät niistä glyserolia. Sodan loputtua ”hunneja” vastaan lietsottu primitiivinen propaganda loppui. Sille ei ollut enää poliittista tilausta.

2002 ja 2003 Yhdysvallat ja Yhdistynyt kuningaskunta alkoivat levittää Bushin ja Blairin johdolla valhetta, että Saddam Husseinilla oli laittomia joukkotuhoaseita. Valheellisella propagandalla pyrittiin oikeuttamaan hyökkäyssota Irakia vastaan, sillä Irak ei muodostanut todellisuudessa lännelle minkäänlaista turvallisuusuhkaa. Joitain kuukausia Irakin miehittämisen jälkeen Saddamin ”joukkotuhoaseet” unohtuivat. Niillekään ei ollut enää poliittista tarvetta.

YK:n "todisteet" Irakin joukkotuhoaseista. [2]

Yhdysvaltojen ”todisteet” Irakin joukkotuhoaseista.

Syyskuussa 1939 saksalaiset valtasivat Puolan länsipuoliskon, jossa asui suuri juutalaisyhteisö. Kesällä 1941 vallattiin myös aiemmin neuvostojoukkojen hallinnassa ollut itäpuolisko. Saksalaisjoukot olivat hyvin varusteltuja ja koulutettuja, kun taas juutalaisilla ei ollut juurikaan edellytyksiä vastarintaan. Juutalaiset eivät siis kyenneet vastustamaan saksalaisten politiikkaa, joka merkitsi monille juutalaisille ghettoja, vankileirejä ja pakkotyötä. Monille juutalaisille saksalaisvalta merkitsi elintason laskua, joka puolestaan johti sota-ajan pulaolosuhteissa kuolemiin.

Koska juutalaiset olivat yksin heikkoja, kokivat he, että heidän tuli vedota kansainväliseen mielipiteeseen olojensa parantamiseksi. Maanalaiset puolanjuutalaiset partisaanit alkoivatkin pian levittää kauheita tarinoita raaoista joukkomurhista. Väitettiin, että saksalaiset olivat aloittaneet juutalaisten teollisen murhaamisen aseinaan sähkö, höyry, kaasu ja lukuisat muut eksoottiset teloitusmenetelmät.

 

Kuinka selittää kummallisimmat tarinat?

Valtavirtaista holokaustitarinaa kannattavat ”tutkijat” joutuvat vaikeaan tilanteeseen, kun heiltä kysytään sodanaikaisista ”silminnäkijälausunnoista”, joissa kaasukammioiden sijaan juutalaisia murhattiinkin esimerkiksi sähköllä. Valtavirtahistorioitsijat pyrkivät sivuuttamaan lausunnot kutsumalla niitä ”epätarkoiksi”, ”sota-ajan huhuiksi” tai ”ajan myötä muuttuneiksi” kertomuksiksi. Tämä ei kuitenkaan ole uskottava argumentti. Kyse ei ole epämääräisistä suullisista huhuista, jotka ovat paisuneet, kun niitä on kerrottu eteenpäin. Varsovan ghetton juutalainen vastarintaliike julkaisi 15.11.1942 seuraavan yksityiskohtaisen ”raportin” Treblinkan leirin ”höyrykammioista”. Alla pieni osa raportista:

”Seuraavaksi kerromme Treblinkan tragedian viimeisestä osasta. Joukko miehiä, naisia ja lapsia askeltaa peloissaan viimeisiä metrejä kuoleman tiellä. Saksalaiset pieksevät jonon etunenässä käveleviä naisia ja lapsia piiskoillaan. Joukkoa määrätään kävelemään nopeammin. Iskut ovat yhä kovempia. Saksalaiset hakkaavat kauhun ja kivun kangistamia naisia päähän…

Kammion lattiat ovat liukkaat. Uhrit liukastuvat ja kaatuvat; he eivät pääse ylös, sillä kammioon pakotetaan lisää ihmisiä, jotka kaatuvat heidän päälleen. Johtaja heittää huoneeseen pieniä lapsia, jotka lentävät kaaressa naisten päiden yli.

Kun kammio on täynnä, ovet sinetöidään ja ihmiset alkavat tukehtua hiljalleen. Tukehtumisen aiheuttaa höyry, jota kulkeutuu kammioon putkiston venttiileistä. Kammion ulkopuolella seisovat voivat alussa kuulla uhrien hiljaisia huutoja. Pian äänet kuitenkin vaimenevat, ja muutamia minuutteja myöhemmin teloitusoperaatio on valmis.”


Video: Dokumentti Treblinkan arkeologiahuijauksesta.

Samassa ”raportissa” myös kerrotaan, että kaksi miljoonaa (!) juutalaista oltiin jo tapettu Treblinkan höyrykammioissa 15.11.1942 mennessä. Kirjoittajien mukaan saksalaiset olivat jo päättäneet, että koko puolalainen väestö tullaan murhaamaan Treblinkassa höyryllä.

 

Höyry- vai kaasukammio?

1944 geneveläinen rabbi Adolf Abraham Silberschein julkaisi toisen pitkän ”raportin” Treblinkasta, jota hän kutsui ”Tremblinkiksi”. Hurskas juutalaisjohtaja ei ollut täysin varma, millä tavalla juutalaisia oikein murhattiin ”Tremblinkissä”, joten hän päätti luoda tarinoiden pohjalta omalaatuisen synteesin. Yhtäältä hän puhui ”kaasukammioista”. Toisaalta hän kuitenkin väitti, että uhrien ruumiit liimautuivat yhteen ”vesihöyryn vuoksi”. Alla otteita rabbi Silberscheinin ”raportista”:

”Joka päivä tuhannet ihmiset vietiin kaasu- ja uunikammioihin. [Jopa valtavirtaiset historioitsijat myöntävät nykyään, ettei Treblinkassa ollut krematorioita. – Graf.] Ensiksi vankien joukoista värvätyt vartijat eli kapot johdattivat uhrit kylpyihin. Kaikkien täytyi riisua vaatteensa ja kenkänsä, eivätkä he saaneet enää pukea mitään ylleen. Vankeja huijattiin antamalla heille pala saippuaa […] Johtaja Sauer vei heidät tuhoamisrakennuksen odotustilaan […] Hän tahtoi aina piiskata jokaista uhria.”

Mikäli ”Tremblinkissä” olisi tapettu tuhansia uhreja päivittäin, olisi Sauerin täytynyt olla teräksisessä kunnossa jaksaakseen piiskata heistä jokaista! Jos tarkoituksena oli todella ”huijata” ja rauhoitella juutalaisia saippualla sekä väittää, että he olivat menossa vain suihkuun, olisi Sauer pilannut juonen piiskallaan. Silberschein jatkaa:

Arthur Gold. [3]

Arthur Gold.

”Murhahuoneet täyttyvät, minkä jälkeen ovet sinetöidään. Putket avataan ja niistä alkaa tulvia kaasua. Ihmiset tukehtuvat nopeasti ja kuolevat. Tämän jälkeen alkaa kapojen työ. Vartijat hakkaavat kapoja kylmäverisesti samalla, kun nämä yrittävät tehdä työtänsä. Kuoleman portit aukeavat, mutta ruumiita ei voida poistaa huoneista yksitellen, sillä vesihöyry on kangistanut ja liimannut ne yhteen…

Tremblinki oli erikoinen leiri: jotta juutalaiset pysyivät järjissään, järjestettiin siellä juutalaisen Arthur Gold –orkesterin esityksiä. Orkesteri pakotettiin soittamaan murhattujen muistolle!!!! [sic] Samalla kun tuhannet juutalaiset tapettiin myrkyllisissä kaasukammioissa, orkesteri pakotettiin soittamaan iloisia melodioita. Jos muusikko kieltäytyi, hänet ripustettiin roikkumaan jaloistaan.”

 

”Kolme miljoonaa murhattiin imemällä happi”

Minä ja Carlo Mattogno olemme siteeranneet lukuisia muitakin uskomattomia Treblinkaa käsitteleviä sodanaikaisia ”raportteja” kirjoissamme. Valtavirtahistorioitsijat tekevät itsestään naurunalaisia väittäessään, että raportit olivat vilpittömien ihmisten kirjoittamia kuvauksia tapahtumista, joista ei aina sodan vuoksi saatu tarpeeksi yksityiskohtaista tietoa. Raportit eri keskitysleireiltä ovat koulukirjaesimerkkejä kauhupropagandasta, jota levitetään aina sotien yhteydessä. ”Rikkinäisen puhelimen [4]” teoria on myös helppo kumota: elokuussa 1944 neuvostokomissaarit vierailivat Treblinkassa ja kuulustelivat 12 entistä vankia. Kuulusteluissa vangit väittivät, että Treblinkassa oli ”varmuudella” murhattu ”kolme miljoonaa ihmistä” (!) imemällä happi pois murhakammioista (!).

Joulukuusta 1941 lähtien maanalaiset juutalaiset partisaaniryhmät alkoivat lähettää sepittämiään keskitysleiritarinoita suurille kansainvälisille juutalaisjärjestöille. Tästä huolimatta liittoutuneisiin kuuluneiden valtioiden tiedotusvälineet eivät kuitenkaan julkaisseet jatkuvasti etusivu-uutisia historian kauheimmasta ”joukkomurhasta”. Tämä kertonee siitä, etteivät näiden maiden juutalaiset johtajat uskoneet itsekään groteskeihin tarinoihin, joita partisaaniryhmät kertoivat. Juutalaisjärjestöjen johtajat näkivät valheiden läpi.

 

Kuka hyötyi ”holokaustista”?

Sodan jälkeen voittajavaltiot päättivät kuitenkin jatkaa ja monissa tapauksissa jopa paisutella sodanaikaista joukkotuhopropagandaa. Toisin kuin ensimmäisen maailmansodan kauhutarinat ja valheet Irakin joukkotuhoaseista, eivät saksalaisvastaiset kertomukset menettäneet poliittista voimaansa toisen maailmansodan loputtua. Tarinoista oli edelleen suurta poliittista hyötyä seuraaville ryhmille:

1. Poliittisesti vaikutusvaltaiset ja monia suuria tiedotusvälineitä omistaneet sionistit ymmärsivät, että holokaustin avulla Israelille voitaisiin rakentaa marttyyrikansan valtion julkisuuskuva. Israel olisi hyvitys maailmanhistorian kamalimmasta rikoksesta. Jokainen juutalaisvaltion vastustaja voitaisiin marttyyrimyytin avulla leimata ”vihamieliseksi antisemitistiksi”, joka tahtoo uuden holokaustin.

Poliittinen oppositio hiljennettiin holokaustikortilla, ja Israelin valtio perustettiin 1948 palestiinalaisten alueelle. Samaan aikaan Britannia oli juuri antanut itsenäisyyden Intialle, ja lukemattomat aasialais- ja afrikkalaiskansat pyrkivät eroon valkoisten johtamasta poliittisesta järjestelmästä.

abbaeban [5]

Samalla, kun muut maat pyrkivät eroon kolonialismin perinnöstä, sionistit kuitenkin aloittivat uuden kolonialistisen hankkeen Lähi-idässä, mikä johti palestiinalaisten raakaan alistamiseen. Israelin entinen Amerikan suurlähettiläs Abba Eban on kertonut avoimesti siitä, kuinka tärkeä rooli holokaustilla oli juutalaisvaltion luomisessa: ”Israelin perustaminen oli meille ällistyttävä voitto. Yksi syistä maamme perustamiselle oli ehdottomasti holokausti. Kansanmurhan muisto oli tuoreena mielissämme.”

2. Vaikka puolalaisten ja juutalaisten välit ovat kautta historian olleet ristiriitaisia, myös puolalaiset hyötyivät holokaustihuijauksesta poliittisesti. Sodan lopussa Puola valtasi suuria saksalaisalueita ja toteutti brutaalin saksalaisväestön etnisen puhdistuksen. Jotta Puola kykeni oikeuttamaan ihmisoikeusrikoksensa saksalaisia vastaan, täytyi Puolan pystyä syyttämään Saksaa jostain vielä karmeammasta rikoksesta – holokaustista.

Jotta tarina holokaustista olisi uskottava, oli siitä kuitenkin tehtävä ensin johdonmukainen. ”Silminnäkijöiden” sodanaikaiset kertomukset esimerkiksi höyrykammioista ja maanalaisista sähkömurhahuoneista eivät olleet uskottavia. Osa saksalaisten väitetyistä teloitusmenetelmistä oli toteuttamiskelvottomia, osa taas kömpelöitä ja epätaloudellisia. Kaikki rönsyt lakaistiin maton alle ja julkisuudessa alettiin puhua vain yhdestä murhamenetelmästä: myrkyllisistä murhakaasukammioista.

3. Myös länsimaiset liittoutuneet ja Neuvostoliitto hyötyivät valtavasti juutalaisten joukkomurhatarinasta. Holokaustin avulla liittoutuneet kykenivät hautaamaan omat sotarikoksensa, kuten saksalaiskaupunkien terroripommitukset [6] sekä Katynin joukkomurhan. Holokaustin vuoksi Stalin kykeni esiintymään ”Euroopan pelastajana”, sillä olihan hän kukistanut diktatuurin, joka syyllistyi Neuvostoliittoakin hirveämpiin tekoihin. Länsimaat ovat puolestaan käyttäneet holokaustia aseenaan saksalaista nationalismia vastaan. Holokaustin avulla saksalaiset lamaannutettiin kokemaan kollektiivista syyllisyyttä, minkä vuoksi he eivät enää uskalla ajaa omia kansallisia intressejään.

Emme siis tarvitse ”salaliittoteoriaa” selittämään holokaustimyytin syntyä ja voittokulkua. Holokaustihuijaus syntyi sotapropagandana ja sitä on pidetty hengissä, koska siitä on merkittävää poliittista hyötyä lukuisille voimakkaille kansallisille ja kansainvälisille elimille. Artikkelissaan “The Non-Jewish stake in the Holocaust mythology [7]” revisionisti Paul Grubach kirjoittaa, miksi joukkomurhatarinaa puolustetaan valtavirrassa vielä vuosikymmeniä toisen maailmansodan loppumisen jälkeen.

Liittoutuneita ei koskaan tuomittu sotarikoksistaan. Kuva Hiroshimasta. [8]

Liittoutuneita ei koskaan tuomittu sotarikoksistaan. Kuva Hiroshimasta.

 

Auschwitz – holokaustin kivijalka

”Holokaustin” merkittävin symboli on Auschwitzin työleiri. Tälle on muutamia hyviä syitä:

1. Toisen maailmansodan jälkeen Eurooppa suorastaan kuhisi entisiä Auschwitz-vankeja, ja oli inhimillistä, että monet halusivat kertoa tarinoita ”ihmeellisestä selviytymisestään”. Vangit tarjosivat draamaa janonneille tiedotusvälineille ehtymättömän ja absurdin Auschwitz-propagandan lähteen.

2. Kun neuvostojoukot saapuivat Auschwitziin, he saivat käsiinsä paljon saksalaisviranomaisten jälkeensä jättämiä asiapapereita. Niiden joukosta he löysivät muutamia tekstejä, joiden voitiin tulkita tukeneen huhuja murhakammioista ja joukkotuhonnasta. Tunnetuin näistä on Karl Bischoffin 29.1.1943 kirjoittama kirje, jossa hän mainitsee “Vergasungskellerin” eli kaasutuskellarin. [Kaasutuskellarikirjettä käsitellään Grafin ”The Moral and Intellectual Bankruptcy of a Scholar [9]” –tekstin kohdassa 7. Suom. huom.]

3. Auschwitzia ei ehditty tuhota ennen puna-armeijan saapumista. Puolalaiset kommunistit kykenivätkin nopeasti avaamaan Auschwitz-museon portit vieraille. Auschwitzista tuli turistien suosima kummitustalo, joka tunnetaan ”Arbeit macht frei” –kyltistään, tyhjistä tuholaismyrkkytölkeistään, kenkä- ja silmälasikasoistaan sekä muista ”kiistämättömistä todisteista”, joiden väitetään todistavan, että leirin kaasukammioissa toteutettiin historiallinen joukkomurha.

Todistaako Auschwitzin silmälasikasa joukkotuhonnan kaasulla? [10]

Todistaako Auschwitzin silmälasikasa joukkotuhonnan kaasulla?

Bełżecin, Sobibórin ja Treblinkan, eli niin sanottujen Reinhardt-leirien tausta on täysin toisenlainen. Leireiltä on vain vähän ”silminnäkijähavaintoja”. On vain pieni määrä asiapapereita. Saksalaiset ehtivät tuhota leirit ennen lähtöään. Kolmesta Reinhardt-leiristä oli siis paljon vaikeampi tehdä propagandaa kuin Auschwitzista. Kurt Gernstein kirjoitti toki surrealistisen raportin Bełżecin väitetystä ”kaasutuksesta”. Myöhemmin media tarjosi estradin myös monille muille valehtelijoille, kuten Jean-François Steinerille, Martin Graylle, Richard Glazarille ja Toivi Blattille. Tästä huolimatta Reinhardt-leirit eivät ole nousseet samanlaiseen maineeseen kuin Auschwitz.

 

Auschwitz ei kestä kriittistä tarkastelua

Auschwitzin myytti on kuitenkin rakennettu erittäin hauraalle pohjalle. Auschwitzista oli helppo tehdä kauhupropagandaa, mutta samoista syistä revisionistien on ollut helppo kumota tarinat leirin tapahtumista:

1. Rudolf Hössin, krematorioiden niin sanottujen sonderkommandojen ja monien muiden ”todistajien” lausunnoissa Auschwitzin väitettyjä kaasutuksia kuvataan yksityiskohtaisesti. 1970-luvulla Robert Faurisson alkoi kuitenkin tutkia kriittisesti todistajien tarinoita. Faurisson halusi selvittää, olivatko kertomukset Zyklon B –murhista teknisesti päteviä. Faurisson selvitti, ettei Zyklon B:tä voitu käyttää murhaamiseen ”todistajien” kuvaamalla tavalla.

Höss. [11]

Hössiä kidutettiin [12] ennen ”tunnustuksia”.

2. Auschwitzista löydetyt asiapaperit eivät suinkaan tue kertomusta järjestelmällisestä joukkotuho-ohjelmasta. Paperit todistavat, että juutalaisia ei murhattu järjestelmällisesti:

3. Valtavirtaisen holokaustitarinan mukaan Krematorium II:n Leichenkeller 1 –ruumishuone Auschwitz-Birkenaussa oli koko holokaustin keskipiste. Robert J. van Pelt on esimerkiksi väittänyt, että jopa 500 000 ihmistä murhattiin ruumishuoneessa, joka on 210 neliömetrin kokoinen. [Lukua voi verrata esimerkiksi siihen, että koko toisen maailmansodan aikana kaikilla rintamilla kuoli yhteensä 291 557 amerikkalaissotilasta.] Koska Leichenkeller 1 –ruumishuone on säilynyt meidän päiviimme lähes koskemattomana, voidaan sen pinnoista ottaa kemiallisia näytteitä rikosteknisiä tutkimuksia varten.

Germar Rudolf tutkimassa pahamaineista ruumishuonetta. [14]

Germar Rudolf tutkimassa pahamaineista ruumishuonetta.

Revisionistit Fred Leuchter ja Germar Rudolf ottivat suuria henkilökohtaisia riskejä tutkiessaan rakennusta. Heidän tutkimansa tiili- ja laastinäytteet – jotka analysoitiin itsenäisissä laboratorioissa – eivät sisältäneet ferrosyanidia. Mikäli Zyklon B –sinihappokaasua oltaisiin käytetty säännöllisesti rakennuksessa, olisi ruumishuoneen pinnoilla edelleen paljon ferrosyanidijäämiä. Kuten Rudolf, Brian Renk ja Mattogno ovat osoittaneet, Lechenkeller 1 –ruumishuoneen katossa ei ollut reikiä, joista myrkylliset Zyklon B –rakeet oltaisiin voitu johtaa ”kaasukammioon”.

Juutalaisten kaasutus Leichenkeller 1 –ruumishuoneessa on koko holokaustitarinan ydin. Se on kuitenkin kirjaimellisesti ”murha” ilman murha-asetta.

 

”The Extermination Camps” of ”Aktion Reinhardt” –kirjan voi ladata täältä [15] tai ostaa The Barnes Review’n verkkokaupasta [16]. Kirja sisältää lähdeviitteet myös tämän artikkelin sisältöön.

 

Lue myös:

Kiista ”holokaustin” todenperäisyydestä [17]
Kriittistä holokaustitutkimusta [18]
Vanha holokaustimyytti heräsi henkiin: ”juutalaissaippua” lähetettiin tutkittavaksi [19]
Holokausti on huijaus [20]
Holokausti on maailmanpoliittinen ase [21]
Kriittistä holokaustitutkimusta: ihmisrasvan kerääminen polttokuopista [22]
Kriittistä holokaustitutkimusta: Mengelen kokeet Auschwitzissa [23]
Eliitin Auschwitz-juhla lähestyy [24]