- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

”Holokausti kulkee geeneissä” – korvausmaksuja vielä sukupolvien ajan?

The Guardian [1] –lehti kirjoittaa, että ”holokaustin [2]” kokemukset ovat siirtyneet juutalaisten geeneihin. 1940-luvun jälkeen maailmaan on syntynyt siis lukuisia uusia sukupolvia ”Hitlerin uhreja” ja ”holokaustiselviytyjiä”.

The Guardian toteaa, että aiheesta on tehty tutkimuksia New Yorkin Mount Sinai –sairaalassa. Lehti jätti kuitenkin kertomatta, että kyseessä on juutalainen sairaala, jonka perusti Sampson Simson –niminen juutalainen aktivisti. Itse tutkimuksen teki puolestaan juutalainen Rachel Yehuda yhdessä 32 toisen maailmansodan aikana Euroopassa eläneen juutalaisen ja näiden jälkeläisten kanssa. The Guardian ei tietenkään kyseenalaista ”tutkimuksen” objektiivisuutta.

Toinen maailmansota oli traumatisoiva tapahtuma kaikille Euroopassa asuneille ja heidän jälkeläisilleen. Esimerkiksi Yhdysvaltojen juutalainen valtiovarainministeri Henry Morgenthau [3] tuhosi miljoonien saksalaissiviilien elämän järjestämällä keinotekoisen nälänhädän. Tämä oli yksi sodan suurimmista tragedioista. Mount Sinai –sairaala ja valtamedia keskittyvät kuitenkin ainoastaan juutalaisten kokemuksiin ja ruokkivat näin vanhaa myyttiä ”holokaustista” ja juutalaisten ainutlaatuisuudesta.

 

Sadistisia tarinoita ja tappofilmejä

”Holokausti” näkyy ”tutkimuksen” mukaan muun muassa sellaisten juutalaisten perimässä, joiden vanhemmat joutuivat piilottelemaan (!) sodan aikana. Liittoutuneiden terroripommitukset ja ydiniskut eivät ole Mount Sinain henkilökunnan mukaan mitään sen rinnalla, että jotkut työleirejä vältelleet juutalaiset joutuivat pakoilemaan saksalaista poliisia.

Jo muutamaa viikkoa aiemmin The Guardian [4]haastatteli juutalaisaktivisti Dan Glassia, joka väittää olevansa perinnöllisen holokaustin uhri. Glassin oman kertomuksen perusteella hänen kuitenkin tulisi syyttää mielenterveysongelmistaan sukulaisiaan, jotka ”kertoivat jatkuvasti holokaustitarinoita”, kun hän oli lapsi:

”Isäni paasasi aiheesta päivittäin […] eräänä päivänä jouduin sanomaan hänelle: ’Isä, en voi puhua tästä aiheesta enää.’ Isälläni oli kokonaisen seinän peittävä hylly täynnä holokaustia käsitteleviä kirjoja – se oli ainut aihe, josta hän ylipäätään tahtoi puhua, mutta minusta se oli tuskallista.”

The Guardian haastatteli myös Ken Feinstein –nimistä juutalaisaktivistia, jonka ”holokaustista selvinnyt” opettaja pakotti pienet koululaiset katsomaan sodanaikaisia videoita kuolleista raadoista. Feinsteinin opettaja tietysti väitti, että ruumiit olivat peräisin Hitlerin kaasukammioista. Mikäli oppilaat eivät tahtoneet katsoa kuolleiden kuvia, psykoottinen opettaja karjui: ”Teillä ei ole oikeutta sulkea silmiänne! Minä jouduin hautaamaan perheeni!”

Fantasiatarinat kaasukammioista ovat varmasti karmaisevia pienten lasten mielestä, mutta vanhempiensa sijaan Glass syyttää ongelmistaan koko muuta maailmaa. Hänen mielestään ”holokaustin traumoja” vastaan täytyy alkaa taistelemaan ”positiivisin keinoin”. Julkista rahaa tarvitaan juutalaisten terveyspalveluihin, maahanmuuttopolitiikasta on tehtävä kaikkialla Euroopassa liberaalimpaa ja kansallismielisten puolueiden toimintaa on vaikeutettava lakimuutoksilla, Glass luettelee.

Vaikka niin sanotulle holokaustille eli juutalaisten järjestelmälliselle kansanmurhalle kaasukammioissa ei ole lainkaan tieteellisiä todisteita [5], on todennäköistä, että vanhempien veriset kauhutarinat vaikuttavat lasten mielenterveyteen. Viime vuosikymmeninä juutalaiset ovat kertoneet julkisuudessa kauhutarinoita paitsi kaasukammioista niin myös sähkökylvyistä, kalkkijunista, atomipommeista, saippuatehtaista, paineilmavasaroista ja verenmyrkytysasemista [6], joilla ”holokausti” toteutettiin.

Bergen-Belsenin kuuluisia puskutraktoreita eivät ajaneet saksalaiset vaan britit. Valtamedia ei tätä koskaan mainitse. [7]
Bergen-Belsenin kuuluisia puskutraktoreita eivät ajaneet saksalaiset vaan britit. Valtamedia ei tätä koskaan mainitse.

 

Valheellisia ”muistoja”

Kuten Helsingin Sanomat on uutisoinut [8] hiljattain, esimerkiksi media synnyttää ihmisten mielessä valheellisia muistoja asioista, joita he eivät todellisuudessa ole kokeneet. Toisen maailmansodan aikana (ja jopa sitä ennen [9]) alkaneet huhupuheet, sotapropaganda [10] ja viihdeteollisuus ovat luoneet miljoonille ihmisille ”muistoja” asioista, joita ei todellisuudessa edes tapahtunut. Monet juutalaiset väittävät esimerkiksi edelleen, että heidän sukulaisistaan tehtiin saippuaa [11].

Auschwitzin kokenut kommunistivanki Bruno Baum jopa ylpeili avoimesti 1945 neuvostosanomalehdessä 1945 (Deutsche Volkszeitung, Neuvostoliiton lehti miehitetyssä itäisessä Saksassa, 31.7.1945): ”Me [saksalaiset kommunistivangit] kehitimme puolalaistovereidemme kanssa Auschwitz-propagandan, joka leviää nyt kaikkialla maailmassa.”

Sodan jälkeen juutalaisten lobbausjärjestöjen ja länsimaisen viihdeteollisuuden lisäksi holokaustimyyttiä ovat ylläpitäneet esimerkiksi liittoutuneiden miehittämän Saksan viranomaiset poliittisista syistä. Kuten muun muassa Germar Rudolf, Wilhelm Stäglich ja Regina Dahl ovat osoittaneet, holokaustioikeudenkäyntien yhteydessä syyttäjälaitos on tehnyt tiivistä yhteistyötä [12] sionististen lobbausjärjestöjen kanssa.

Todistajille on esimerkiksi ennen oikeudenkäyntejä näytetty valokuvia upseereista, joille lobbaajat ovat halunneet kovat tuomiot. Todistajia valmennettiin intensiivisesti, jotta he pystyivät oikeudenkäynnissä kertomaan poliittisesti korrektin tarinan sodasta sen sijaan, että he olisivat puhuneet todellisista kokemuksistaan.

Interrogation [13]

 

Miljardibisnes

The Guardianin haastatteleman Dan Glassin kaltaiset yksityishenkilöt eivät suinkaan ole ainoita, jotka ovat vaatineet ilmaista rahaa toisen maailmansodan vuoksi. Eri puolilla maailmaa toimii juutalaisia painostusjärjestöjä, jotka ovat erikoistuneet esimerkiksi pankkien [14] ja kokonaisten valtioiden [15] kiristämiseen. Näistä ehkä tunnetuin, Claims Conference (CC) [16], on joutunut vuosia kestäneen kohun keskiöön sen jälkeen, kun järjestön sisällä juutalaiset ovat huijanneet toisiltaan jopa kymmeniämiljoonia dollareita.

Viime vuonna juutalaiset saivat CC:n kautta 760 000 000 dollaria ilmaista rahaa Euroopan veronmaksajilta. Tänä vuonna summa nousee CC:n arvioiden mukaan 900 000 000 dollariin toistakymmentä vuotta jatkuneesta petosvyyhdistä huolimatta. World Jewish Congressin pitkäaikainen johtaja Nahum Goldmann myönsi [17] jo vuonna 1976:

”Ilman saksalaisia korvausrahoja Israelissa olisi vain murto-osa sen nykyisestä infrastruktuurista. Kaikki Israelin junat ovat saksalaisia. Laivat ovat saksalaisia. Sähköverkko on saksalainen ja niin on myös suuri osa koko maamme teollisuudesta […] puhumattakaan rahoista, joita saksalaiset maksavat yksittäisille [toisen maailmansodan juutalaisille] selviytyjille.”

Israelin johtoa ei tunnu hävettävän, että koko maa on rakennettu saksalaisilta kiristetyn ilmaisen rahan varaan. Tässä kuussa juutalaisvaltion diplomaatti Adi Farjon nimittäin totesi suoraan [18], että ”on Israelin eduksi”, että ”saksalaiset tuntevat jatkossakin kollektiivista syyllisyyttä holokaustista”. Farjon kertoi toimittajille, ettei Israel todellakaan halua ”normalisoida” välejään Saksan kanssa, sillä syyllistämiseen perustava hyväksikäyttösuhde on juutalaisvaltiolle paljon tuottoisampi.

Haaretzin mukaan Israelin ulkoministeriö nolostui kommentista ja yritti ensin valehdella, ettei diplomaatti todellisuudessa sanonut niin. Ylimielisyyttä ja valehtelua – niistä holokaustilobby on tehty. Juutalaiset eivät Haaretzin mukaan tahdo tällä hetkellä suututtaa Saksaa, koska maa on ollut Israelin tärkein liittolainen taistelussa sionisminvastaisia tuoteboikottikampanjoita [19] vastaan.

 

Toivo ei ole menetetty

Mielipiteidensä vuoksi usein vangittu ranskalainen historiantutkija Vincent Reynouard julkaisi [20] hiljattain uuden videon, jossa hän selittää, kuinka saksalainen yhteiskunta on tukahduttanut objektiivisen holokaustikeskustelun poliittisista syistä.

Reynouard on itsekin joutunut tänä vuonna pakoilemaan poliisia [21], sillä hän sai jälleen uuden vankeustuomion kyseenalaistettuaan poliittisesti korrektin tarinan toisen maailmansodan tapahtumista.


Video: Englanninkielinen tekstitys saatavilla Captions-valikosta.

Reynouardin mukaan holokaustin käyttäminen poliittisena lyömäaseena ja kiristyskeinona voi jatkua edelleen siksi, että toisen maailmansodan loputtua liittoutuneet tekivät ennennäkemättömän poliittisen puhdistuksen saksalaisessa yhteiskunnassa. Pidätykset, epäoikeudenmukaiset oikeudenkäynnit (joita käsittelimme jo yllä) ja mielipideterrori tähtäsivät kaiken saksalaisen kansallismielisyyden hävittämiseen. Saksalaisista tehtiin nöyriä ja itseään inhoavia orjia, jotka ovat valmiit pettämään mieluummin toisensa kuin pahoittamaan esimerkiksi israelilaisten mielen.

Reynouard kuitenkin muistuttaa, että taistelu ei ole ohi. Videollaan hän esittelee muun muassa 1940-luvun kuulustelupöytäkirjoja, joissa aikalaiset kertovat kuinka hyvää huolta keskitys- ja työleirien vangeista pidettiin senkin jälkeen, kun liittoutuneet olivat tuhonneet suuren osan huoltoreiteistä pommittamalla Saksan siviili-infrastruktuuria.

Reynouard siteeraa myös todistajaa, joka kertoi, että sodan loppuvaiheessa leirivangeille varattiin kaksinkertainen määrä lavantautilääkettä verrattuna Waffen SS –eliittisotilaisiin. Vaikka valtavirtahistoria tekee kaikkensa piilottaakseen nolostuttavia historiallisia asiakirjoja, revisionistit löytävät jatkuvasti uusia tiedonmurusia, joita julkaisemalla länsimaiden suurin katastrofi – holokaustivalhe – voidaan murtaa.

Poliittinen eliitti on huomannut tämän, mikä on johtanut entistä epätoivoisempiin yrityksiin sensuroida historiaa. Washington Post [22] kertoi kuukausi sitten, että Romania joutui jo toisen kerran (!) kieltämään kriittisen holokaustitutkimuksen. Romaniassa voi joutua jopa kolmeksi vuodeksi vankilaan, jos ei usko, että Hitler murhautti ihmisiä järjestelmällisesti kaasukammioissa.

Washinton Postin mukaan ensimmäinen holokaustin epäilemisen kieltävä laki säädettiin Romaniassa jo yli kymmenen vuotta sitten. Ongelma kuitenkin oli, että juutalaisten mielestä romanialaiset eivät tunteneet tarpeeksi henkilökohtaista syyllisyyttä ”holokaustista”, minkä vuoksi lakia täytyi ”tarkentaa”. Uuden lain tarkoitus onkin sitoa Romania samanlaiseen henkilökohtaiseen syyllistämiseen perustuvaan alistussuhteeseen, josta Saksa on kärsinyt jo kymmeniä vuosia.

 

Arvi Pihkala

 

Lue myös:

Auschwitz-päällikön ”tunnustus” on väärennös [23]
Video: 86-vuotias rouva kumoaa holokaustimyytin Saksan televisiossa [24]
Holokausti on huijaus [25]
Kriittistä holokaustitutkimusta: ihmisrasvan kerääminen polttokuopista [26]
Kriittistä holokaustitutkimusta: Mengelen kokeet Auschwitzissa [27]
Eliitin Auschwitz-juhla lähestyy [28]
Video: holokaustikriittisyys auttoi juutalaista löytämään ”murhatut” sukulaiset [29]
Ilse Koch ei ollut ihmishirviö [30]
”Holokausti” ja Euroopan politiikka – kaksi tärkeää videota [31]
Ukrainan kansanmurhan muistelu loukkaa juutalaisjärjestöä [32]