”Holokausti” – 1900-luvun suurin valhe

Julkaisemme 65 kysymystä ja vastausta holokaustista. Tapahtuiko ”holokausti” eli juutalaisten järjestelmällinen joukkomurha toisessa maailmansodassa niin kuin meille on väitetty?

1. Mitä todisteita on sille, että natsit tappoivat kuusi miljoonaa juutalaista?

Ei mitään. Kaikki, mitä on, on sodanjälkeisiä todistuksia, useimmiten yksittäisiltä ”eloonjääneiltä”. Todistukset ovat ristiriitaisia, ja hyvin harvat väittävät itse asiassa nähneensä mitään ”kaasutuksia”. Mitään sen aikaisia asiakirjoja tai ”kovia” todisteita ei ole; ei tuhkavuoria, ei krematorioita, jotka olisivat pystyneet polttamaan miljoonia ruumiita, ei ”ihmissaippuaa”, ei ihmisihosta tehtyjä lampunvarjostimia, ei uskottavia väestötieteellisiä tilastoja.

2. Mitä todisteita on sille, että natsit eivät tappaneet kuutta miljoonaa juutalaista?

Runsaasti oikeudellisia, väestötieteellisiä, analyyttisiä ja vertailevia todisteita osoittamaan sellaisen lukumäärän mahdottomaksi. Paljon toistettu ”kuusi miljoonaa” on edesvastuutonta liioittelua.

3. Onko Simon Wiesenthal kirjoittanut, että ”Saksan maaperällä ei ollut tuhoamisleirejä”?

Kyllä. Kuuluisa ”natsinmetsästäjä” kirjoitti näin Stars and Stripesissä 24 tammikuuta 1993. Hän väitti myös, että juutalaisten ”kaasutuksia” tapahtui vain Puolassa.

4. Jos Dachau oli Saksassa ja jos jopa Wiesenthal sanoo, ettei se ollut tuhoamisleiri, niin miksi monet amerikkalaiset veteraanit sanovat sen olleen tuhoamisleiri?

Liittoutuneiden vallattua Dachaun monet sotilaat ja muut kuljetettiin leirin läpi ja heille näytettiin rakennus, jonka väitettiin olleen ”kaasukammio”. Joukkotiedotusvälineet väittävät edelleen laajasti ja väärin, että Dachau oli ”tuhoamisleiri”.

5. Entä sitten Auschwitz? Onko mitään todisteita siitä, että kaasukammioita käytettiin siellä ihmisten tappamiseen?

Ei. Neuvostoliittolaisten valtaamaa Auschwitzia muutettiin sodan jälkeen, ja yksi huone rekonstruoitiin näyttämään suurelta ”kaasukammiolta”. Sen jälkeen kun Fred Leuchter, Amerikan johtava kaasukammioiden rakentamisen ja suunnittelun asiantuntija, tarkasti tämän ja muut Auschwitzin väitetyt kaasutuslaitokset, hän piti naurettavana väitettä, että niitä oli käytetty tai olisi voitu käyttää teloituksiin.

6. Jos Auschwitz ei ollut ”kuolemanleiri”, niin mikä sen todellinen käyttötarkoitus oli?

Se oli internointikeskus ja osa suurisuuntaista teollisuuslaitosta. Siellä valmistettiin synteettistä polttoainetta ja sen asukkaita käytettiin työvoimana.

7. Kuka perusti ensimmäiset keskitysleirit?

Buurisodan aikana (1899–1902) brittiläiset pystyttivät Etelä-Afrikkaan ”keskitysleireiksi” kutsumiaan leirejä afrikaaninaisia ja -lapsia varten. Noin 30 000 kuoli näissä helveteissä, jotka olivat yhtä kamalia kuin saksalaisten toisen maailmansodan aikaiset keskitysleirit.

8. Miten saksalaisten keskitysleirit erosivat amerikkalaisten ”jälleensijoitusleireistä”, joihin amerikanjapanilaiset internoitiin toisen maailmansodan aikana?

Ainoa merkittävä ero oli, että saksalaiset internoivat ihmisiä sillä perusteella, että he olivat todellisia tai epäiltyjä turvallisuusriskejä Saksan sotaponnistelujen kannalta, kun taas Rooseveltin hallinto internoi ihmisiä pelkästään rodun perusteella.

9. Miksi Saksan hallitus internoi juutalaisia leireihin?

Se piti juutalaisia suoranaisena uhkana kansalliselle turvallisuudelle. (Juutalaisia oli suunnaton määrä mukana kommunistisessa kumouksellisessa toiminnassa.) Kuitenkin kaikki turvallisuusriskeiksi epäillyt, eivät vain juutalaiset, olivat vaarassa joutua internoiduiksi.

10. Minkä vihamielisen toimenpiteen maailman juutalaiset tekivät Saksaa vastaan jo vuonna 1933?

Maaliskuussa 1933 kansainväliset juutalaisjärjestöt julistivat saksalaisten tavaroiden kansainvälisen boikotin.

11. Julistivatko maailman juutalaiset ”sodan Saksaa vastaan”?

Kyllä. Sanomalehdet ympäri maailmaa raportoivat tästä. Etusivun otsikko London Daily Expressissä (24 maaliskuuta 1933) julisti esimerkiksi: ”Juudea julistaa sodan Saksalle.”

12. Tapahtuiko tämä ennen vai jälkeen sen, kun ”kuolemanleiritarinat” alkoivat?

Tämä oli vuosia ennen ”kuolemanleiritarinoita”, jotka alkoivat 1941–1942.

13. Mikä valtio saa kunnian ensimmäisistä siviileitä vastaan suunnatuista suurpommituksista?

Britannia. Toukokuun 11. päivänä 1940.

14. Kuinka monta ”kaasukammiota” Auschwitzissa oli ihmisten tappamista varten?

Ei yhtään.

15. Kuinka monta juutalaista asui alueilla, jotka joutuivat Saksan hallintaan sodan aikana?

Vähemmän kuin kuusi miljoonaa.

16. Jos natsit eivät tuhonneet Euroopan juutalaisia, niin mitä heille tapahtui?

Sodan jälkeen Euroopassa oli vielä elossa miljoonia juutalaisia. Satojatuhansia (ehkä jopa puolitoista miljoonaa) oli kuollut eri syistä sodan aikana. Toiset olivat muuttaneet Palestiinaan, Yhdysvaltoihin ja muihin maihin. Vielä lisää juutalaisia lähti Euroopasta sodan jälkeen.

17. Kuinka monta juutalaista pakeni tai evakuoitiin syvälle Neuvostoliittoon?

Yli kaksi miljoonaa pakeni tai evakuoitiin neuvostoliittolaisten puolelta 1941–1942. Nämä juutalaiset eivät siten koskaan joutuneet Saksan vaikutuspiiriin.

18. Kuinka monta juutalaista lähti Euroopasta ennen sotaa, ollen siten saksalaisten tavoittamattomissa?

Noin miljoona. (Lukuun eivät sisälly Neuvostoliittoon siirtyneet.)

19. Jos Auschwitz ei ollut tuhoamisleiri, niin miksi komendantti Rudolf Höss tunnusti, että se oli?

Brittiläiset sotilaspoliisit kiduttivat häntä, kuten yksi hänen kuulustelijoistaan myöhemmin myönsi.

20. Onko mitään todisteita amerikkalaisten, brittien ja neuvostoliittolaisten harjoittamasta saksalaisten vankien kidutuksesta ”tunnustusten” puristamiseksi käytettäväksi Nürnbergissä ja muissa oikeudenkäynneissä?

Kyllä. Kidutusta käytettiin paljon valheellisten ”todisteiden” saamiseksi pahamaineisiin Nürnbergin oikeudenkäynteihin ja muihin sodanjälkeisiin ”sotarikosoikeudenkäynteihin”.

21. Miten holokaustitarina hyödyttää juutalaisia tänä päivänä?

Se auttaa suojelemaan juutalaisia ryhmänä kritiikiltä. Eräänlaisena maallisena uskontona se luo henkisen siteen juutalaisten ja heidän johtajiensa välille. Se on vahva ase juutalaisten rahastuskampanjoissa ja sitä käytetään perusteltaessa Yhdysvaltojen apua Israelille.

22. Miten se hyödyttää Israelin valtiota?

Sillä perustellaan niitä miljardien dollarien ”korvauksia”, jotka Saksa on maksanut Israelille ja monille yksittäisille ”eloonjääneille”. Sionistiset ja Israelille myötämieliset painostusryhmät käyttävät sitä sanellessaan, että Amerikan ulkopolitiikan Lähi-idässä on oltava Israelin etujen mukaista. Sitä käytetään pakottamaan amerikkalaiset veronmaksajat avustamaan Israelia vuosittain yhteensä miljardeilla dollareilla.

23. Miten monet kristityt papit käyttävät sitä?

Holokaustitarinaa käytetään esimerkkinä todistamaan Vanhan testamentin ajatus juutalaisista pyhänä ja ikuisesti vainottuna ”valittuna kansana”.

24. Miten se hyödytti kommunisteja?

Se vei pois huomion Neuvostoliiton sodanlietsonnasta ja julmuuksista ennen toista maailmansotaa, sen aikana ja sen jälkeen.

25. Miten se hyödyttää Britanniaa?

Hyvin paljon samalla tavalla kuin se hyödytti Neuvostoliittoa.

26. Onko mitään todisteita siitä, että Hitler antoi käskyn juutalaisten joukkomurhasta?

Ei.

27. Millaista kaasua Saksan sodanaikaisilla keskitysleireillä käytettiin?

Syaanivetykaasua Zyklon B:stä, kaupallisesta tuholaismyrkystä, jota käytettiin paljon kaikkialla Euroopassa.

28. Mihin tarkoitukseen Zyklon B:tä valmistettiin?

Se oli tuholaismyrkky, jota käytettiin vaatteiden ja tilojen desinfiointiin tappamalla kuumetautia kantavia täitä ja muita tuholaisia.

29. Oliko tämä tuote soveliasta joukkotuhotarkoituksiin?

Ei. Jos natsit olisivat aikoneet käyttää myrkkykaasua ihmisten tappamiseen, paljon tehokkaampia tuotteita olisi ollut saatavissa. Zyklon B on hitaasti vaikuttava desinfiointiaine.

30. Miten kauan kestää tuulettaa alue Zyklon B -desinfiointikäsittelyn jälkeen?

Normaalisti noin 20 tuntia. Koko toimenpide on hyvin monimutkainen ja vaarallinen. Kaasunaamarit ovat välttämättömiä, ja on käytettävä vain koulutettua henkilökuntaa.

31. Auschwitzin komendantti Rudolf Höss sanoi, että hänen miehensä menivät ”kaasukammioihin” poistamaan ruumiita kymmenen minuutin kuluttua siitä, kun uhrit olivat kuolleet. Miten tämä voidaan selittää?

Sitä ei voi selittää, sillä jos he olisivat tehneet niin, he olisivat kokeneet saman kohtalon kuin ”kaasutuksen” uhrit.

32. Höss sanoi ”tunnustuksessaan”, että hänen miehensä polttivat savukkeita vetäessään ruumiita ulos kaasukammioista kymmenen minuuttia kaasutuksen jälkeen. eikö Zyklon B ole räjähtävää?

Kyllä. Hössin tunnustus on ilmeisen selvästi väärä.

33. Mikä oli tarkalleen se toimintatapa, jota natsien väitetään käyttäneen juutalaisten tuhoamiseen?

Tarinat vaihtelevat kaasupurkkien pudottamisesta täysinäisiin huoneisiin katossa olevista aukoista, kaasun johtamisesta putkella suihkuihin, ”höyrykammioista” ”sähköteloituslaitteisiin”. Miljoonia väitetään tapetun näillä tavoilla.

34. Kuinka joukkotuhoamisohjelma olisi voitu pitää salassa niiltä, jotka oli tarkoitus tappaa?

Sitä ei olisi voinut pitää salassa. Tosiasia on, että joukkokaasutuksia ei ollut. Tuhoamistarinat saivat alkunsa sota-ajan kauhupropagandasta.

35. Jos juutalaiset, jotka oli tarkoitus tappaa, tiesivät heitä odottavan kohtalon, miksi me menivät saksalaisten mukaan vastustamatta?

He eivät taistelleet vastaan, koska he eivät uskoneet, että oli mitään aikomusta tappaa heidät.

36. Kuinka monta juutalaista kuoli keskitysleireillä?

Pätevät arviot vaihtelevat noin 300 000:sta 500 000:een.

37. Kuinka he kuolivat?

Pääasiassa toistuviin kuumetautiepidemioihin, jotka tekivät tuhojaan sodan repimässä Euroopassa sodan aikana, samoin aliravitsemukseen ja lääkehoidon puutteeseen konfliktin viimeisinä kuukausina, kun liittoutuneet olivat pommittaneet rikki käytännöllisesti katsoen kaikki tie- ja rautatieyhteydet.

38. Mikä kuumetauti on?

Tämä tauti esiintyy aina, kun paljon ihmisiä on sullottu yhteen epähygieenisiin olosuhteisiin. Sitä levittävät täit, joita on runsaasti hiuksissa ja vaatteissa. Ironista, mutta jos saksalaiset olisivat käyttäneet enemmän Zyklon B:tä, enemmän juutalaisia olisi saattanut selvitä hengissä leireiltä.

39. Mikä ero sillä on, kuoliko toisen maailmansodan aikana kuusi miljoonaa vai 300 000 juutalaista?

5 700 000.

40. Jotkut juutalaiset ”kuolemanleireiltä” selvinneet kertovat nähneensä ruumiita heitetyn kuoppiin poltettaviksi. Miten paljon polttoainetta siihen olisi tarvittu?

Paljon enemmän kuin mitä saksalaiset pystyivät saamaan, koska sodan aikana oli tuntuva polttoainepula.

41. Voidaanko ruumiita polttaa kuopissa?

Ei. Hapen puutteesta johtuen on mahdotonta, että liekit polttaisivat ihmisruumiit loppuun tällä tavalla.

42. Holokaustihistorioitsijat väittävät, että natsit pystyivät polttamaan ruumiita noin kymmenessä minuutissa. Miten kauan yhden ruumiin polttaminen kestää ammattimaisten krematorionkäyttäjien mukaan?

Noin puolitoista tuntia, vaikka isommat luut vaativat lisäkäsittelyä sen jälkeenkin.

43. Miksi saksalaisten keskitysleireissä oli krematoriouuneja?

Jotta olisi tehokkaasti ja hygieenisesti saatu hävitetyksi kuolleiden ruumiit.

44. Jos Saksan vallassa olevien alueiden kaikkien leirien kaikki krematoriot olisivat olleet käytössä koko ajan sataprosenttisesti, mikä on suurin mahdollinen ruumiiden määrä, joka olisi ollut mahdollista polttaa koko sinä aikana, kun krematoriot olivat toiminnassa?

Noin 430 600.

45. Voidaanko krematoriouunia käyttää jatkuvasti?

Ei. Viisikymmentä prosenttia ajasta on runsas arvio (12 tuntia päivässä). Krematoriouunit on puhdistettava perusteellisesti ja säännöllisesti, kun ne ovat kovassa käytössä.

46. Miten paljon tuhkaa yhden ruumiin polttamisesta jää jäljelle?

Kun luut on kokonaan jauhettu, noin yksi kenkälaatikollinen.

47. Jos natsit olisivat polttaneet kuusi miljoonaa ihmistä, mitä tuhkalle tapahtui?

Se jää ”selitettäväksi”. Kuudesta miljoonasta ruumiista olisi tullut monta tonnia tuhkaa, mutta mistään suurista tuhkavarastoista ei ole mitään todisteita.

48. Näkyykö liittoutuneiden Auschwitzin-ilmatiedustelukuvista (jotka oli otettu silloin, kun ”kaasukammioiden” ja krematorioiden väitetään olleen käynnissä täysillä) todisteita tuhoamisesta?

Ei. Tosiasiassa näissä kuvissa ei näy jälkeäkään siitä valtavasta savumäärästä, jonka väitetään jatkuvasti olleen leirin yläpuolella, eikä niissä näy todisteita ”avoimista kuopista”, joissa ruumiita väitetään poltetun.

49. Mikä oli Saksan vuoden 1935 ”Nürnbergin lakien” pääsisältö?

Ne kieltävät avioliiton ja sukupuolisuhteet saksalaisten ja juutalaisten välillä, samalla tavalla kuin Israelin lait tänä päivänä.

50. Oliko Nürnbergin laeilla amerikkalaisia ennakkotapauksia?

Vuosia ennen Hitlerin Kolmatta valtakuntaa useimmat Yhdysvaltojen osavaltiot olivat säätäneet lakeja, jotka estivät erirotuisten ihmisten avioliiton.

51. Mitä kansainvälisellä Punaisella Ristillä on raportoitavanaan holokaustikysymyksen suhteen?

Kansainvälisen Punaisen Ristin delegaation käynnistä Auschwitzissa syyskuussa 1944 tehty virallinen raportti kertoo, että internoidut saivat vastaanottaa paketteja ja että huhuja kaasukammioista ei voitu todistaa.

52. Mikä oli Vatikaanin rooli aikana, jolloin kuusi miljoonaa ihmistä väitetään tapetun?

Jos olisi ollut olemassa tuhoamissuunnitelma, Vatikaani olisi varmasti ollut siinä asemassa, että se olisi ollut asiasta tietoinen. Mutta koska suunnitelmaa ei ollut, Vatikaanilla ei ollut tarvetta korottaa ääntään sitä vastaan, eikä se niin tehnytkään.

53. Mitä todisteita on siitä, että Hitler tiesi käynnissä olevasta juutalaisten tuhoamisohjelmasta?

Ei mitään.

54. Tekivätkö natsit ja sionistit yhteistyötä?

Jo vuonna 1933 Hitlerin hallitus allekirjoitti sionistien kanssa sopimuksen, joka salli juutalaisten muuttaa Saksasta Palestiinaan ja viedä suuria määriä pääomaa mukanaan.

55. Miten Anne Frank kuoli?

Selvittyään elossa internoinnista Auschwitzissa hän menehtyi kuumetautiin Bergen-Belsenin leirissä vain muutamaa viikkoa ennen sodan loppua. Häntä ei tapettu kaasulla.

56. Onko Anne Frankin päiväkirja aito?

Ei. Ranskalaisen tri Faurissonin kokoamien todisteiden perusteella päiväkirja on kirjallinen huijaus.

57. Entä tutut valokuvat ja filmiaineisto vapautetuista saksalaisten leireistä, joissa näytetään kasoittain riutuneita ruumiita? Onko ne väärennetty?

Valokuvia voidaan väärentää, mutta on paljon helpompaa lisätä vain harhaanjohtava otsikko valokuvaan tai selostus filminpätkään. Riutuneiden ruumiiden kasat eivät tarkoita sitä, että nämä ihmiset tapettiin kaasulla tai harkitusti näännytettiin kuoliaaksi. Itse asiassa nämä olivat raivoavien kulkutautien tai leireillä sodan lopussa vallinneen ruoan puutteen aiheuttaman nälkäkuoleman traagisia uhreja.

58. Kuka keksi käsitteen kansanmurha?

Puolanjuutalainen Rafael Lemkin 1944 julkaistussa kirjassa.

59. Ovatko sellaiset elokuvat kuin Schindlerin lista ja Sodan tuulet dokumentteja?

Eivät. Sellaiset filmit ovat fiktiivisiä dramatisointeja, jotka perustuvat vapaaseen historiantulkintaan. Pahaksi onneksi aivan liian monet ihmiset hyväksyvät ne historiankuvauksina.

60. Kuinka monta tavanomaisen holokaustikertomuksen jonkin kohdan vääräksi todistavaa kirjaa on julkaistu?

Tusinoittain. Lisää on tulossa.

61. Mitä tapahtui, kun Institute for Historical Review tarjosi 50 000 dollaria sille, joka voisi todistaa, että Auschwitzissa tapettiin juutalaisia kaasulla?

Mitään todisteita ei toimitettu palkkion saamiseksi, mutta entinen Auschwitzin asukas Mel Mermelstein vaati oikeudessa instituutilta 17 miljoonan dollarin korvausta väittäen, että palkkiotarjouksen takia hän ei saanut nukutuksi ja että hänen liiketoimensa kärsivät. Lisäksi hän vetosi ”tunnustetun tosiasian loukkaavaan kiistämiseen”.

62. Entä syytös, että ne, jotka asettavat kyseenalaiseksi holokaustitarinan, ovat vain antisemitistejä tai uusnatseja?

Tämä on loanheittoa, jonka tarkoituksena on vetää huomio pois tosiasioista ja rehellisistä vastaväitteistä. Tutkijoita, jotka osoittavat vääräksi holokaustitarinan väitteitä, on kaikista uskontokunnista ja etnis-uskonnollisista taustoista (juutalaiset mukaan lukien). Holokaustin vääräksi todistamisen ja antisemitismin tai uusnatsismin välillä ei ole mitään korrelaatiota. Lisääntyvä määrä juutalaisia tutkijoita myöntää avoimesti, että holokaustin pääväitteiden todisteet puuttuvat.

63. Mitä on tapahtunut ”revisionistihistorioitsijoille”, jotka ovat asettuneet vastustamaan holokaustitarinaa?

He ovat joutuneet loanheittokampanjoiden kohteeksi ja menettäneet akateemisia virkojaan sekä eläkkeitään. Myös heidän omaisuuttaan on tuhottu ja he ovat joutuneet fyysisen väkivallan uhreiksi.

64. Onko Institute for Historical Review (IHR) kärsinyt kostoiskuista yrittäessään ylläpitää oikeutta sananvapauteen ja akateemiseen vapauteen?

IHR:ää on pommitettu kolmesti ja se tuhoutui täysin 4. huhtikuuta 1984 rikollisessa tuhopolttohyökkäyksessä. Puhelimitse on tullut lukuisia tappouhkauksia. Median raportit IHR:stä ovat olleet voittopuolisesti vihamielisiä.

65. Miksi revisionistien näkökanta saa niin vähän julkisuutta?

Poliittisista syistä valtakoneisto ei halua mitään syvällistä keskustelua holokaustitarinan ympärillä olevista tosiasioista.

 

Artikkeli on amerikkalaisen Institute for Historical Review’n tuottama. Suomennos julkaistu alunperin Kansallisen Vastarinnan sivuilla.

 

Lue myös:

Kriittistä holokaustitutkimusta
Poliisin erikoisyksikkö tunkeutui holokaustirevisionistin asuntoon Ranskassa
”Holokausti” ja Euroopan politiikka – kaksi tärkeää tuoretta videota
Eliitin Auschwitz-juhla lähestyy
Holokausti on huijaus
Holokausti on maailmanpoliittinen ase
Video: Majdanekin kaasukammiohuijaus
Ranskan veronmaksajilta kymmeniä miljoonia dollareita Amerikan juutalaisille
Punaisen Ristin viralliset asiakirjat paljastavat ”holokaustin” huijaukseksi
Dokumentti holokaustin ristiriidoista
Juutalaista pedofiilia ei haluta vangita ”holokaustin” vuoksi
Dokumentti Treblinkan holokaustihuijauksesta
Saksalaisnaiselle ehdoton vankilatuomio ”holokaustin” kyseenalaistamisesta
Ranskalaismiehelle ehdoton vankeustuomio ”holokaustin” kyseenalaistamisesta
Kiista ”holokaustin” todenperäisyydestä
Ursula Haverbeck kutsuu sisäministerin kriittiseen holokaustikonferenssiin

24 kommenttia

  1. Valheen tielle kun lähdetään, niin sen valheen peittelylle ei ole loppua, vaan se paisuu kuin pullataikina joka valuu lopulta yli äyräidensä, jolloin se lopulta paljastuu kaikille. Alla olevat linkit puhuvat karua kieltä – valheesta ja kummallisesta luvusta ”6 000 000”.

    SIX MILLION JEWS 1915-1938 HD

    http://youtu.be/Dda-0Q_XUhk

    http://chroniclingamerica.loc.gov/search/pages/results/?state=&date1=1836&date2=1922&proxtext=six+million+jews&x=0&y=0&dateFilterType=yearRange&rows=20&searchType=basic

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. Maailmassa on tapahtunut myös todellisia kansanmurhia joiden jäljet johtavat koko ajan samalle sylttytehtaalle.

      https://www.youtube.com/watch?v=eiIroiPYVvw

      Sekin valkeni minulle vasta äskettäin, että Irlannin suuri nälänhätä vuosina 1845–1852 ei välttämättä ollutkaan perunaruton aiheuttama ?
      http://grizzom.blogspot.fi/2015/03/red-ice-radio-february-16-2015.html
      Sieltä laivattiin ruokaa pois Brittiläisen imperiumin toimesta.

      Plusääni(3)Miinusääni(0)
      1. Koko Brittien maailmanimperiumi, johon Irlannin alistaminen myös liittyy, oli pienehkön globalistiryhmän projekti (Oppenheim, Reuter, Sassoon, Rothschild jne*). Heidän roolinsa esim. Buurien vastaisessa sodassa ja kansanmurhassa* (väitetään että tässä sodassa käytettiin keskitysleirejä ensimmäistä kertaa) taitaa olla melkoinen, ellei täysin määräävä.

        *http://en.metapedia.org/wiki/British_Empire
        *http://www.vho.org/GB/Journals/JHR/1/3/Weber235.html

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. Vankileirit juutalaisten organisoimassa Yhdysvaltojen Sisällissodassa 1861-65 (toisten mukaan sen voisi nimetä Juutalaissosialistiseksi Vallankumoukseksi) olivat aika hirveitä molemmilla osapuolilla. Pohjoisen leirien kurjuus ihmetyttää, sillä siellä olisi ollut aina ruokaa myös vangeille jaettavaksi.

          Plusääni(2)Miinusääni(0)
        1. Tuohon blogiin on ilmestynyt mielenkiintoinen kommentti:

          ”na strakh vragam on maaliskuu 5, 2015 8:26 pm said: Muokkaa
          Laitan tässä otteita Santeri Jacobssonin kirjasta ”Taistelu ihmisoikeuksista. Yhteiskunnallis-historiallinen tutkimus Ruotsin ja Suomen juutalaiskysymyksen vaiheista” (Jyväskylä 1951). Kirjassa käsitellään juutalaisten kansalaisoikeuskamppailua viime vuosisadan alun Suomessa. Kirjoittaja oli viipurinjuutalainen kansalaisoikeusaktivisti ja venäjänjuutalaisiin vallankumouksellisiin tiiviisti yhteyttä pitänyt kommunisti. Kirja valaisee kansainvälisen juutalaiseliitin vaikutusvaltaa Suomen itsenäistymisprosessiin ja jo itsenäisyyttä edeltäneeseen teollistumiseen.
          Kirjassaan Jacobsson lavertelee sisäryhmänsä asioita 1950-luvun ilmapiirille tyypilliseen avoimeen ja seikkaperäiseen tapaan, osoittaen häpeilemätöntä ylpeyttä esitellessään kansainvälisen juutalaiseliitin ja venäjänjuutalaisten vaikutusvaltaa ja merkitystä Suomen historian tärkeissä kohtalon etapeissa. Vastaavanlaista kirjaa tuksin julkaistaisiin enää. Ainakin suulas kirjoittaja saisi nuhteita Anti Defamation Leaguelta ja joutuisi perumaan puheensa Helsingin Sanomien henkilöhaastattelussa.
          Jacobssonin kirja avaa Suomen itsenäistymisprosessin samanaikaisuutta juutalaisten ihmisoikeuskysymyksen kanssa. Jacobsson näkee nämä rinta rinnan kulkeneena ”kansallisina kohtalon kysymyksinä”, joissa kummallakin vastapuolena oli taantumukselliseksi nimitetty tsaarivalta ja oljenkortena bolsevikkihallinto. Keisarihallinnon venäläistämispyrkimysten kurittamat suomalaiset oli itsenäistymisen kynnyksellä helppo saada samaistumaan venäjän juutalaisten kansalaisoikeustaisteluun. Tästä juutalaisten kansalaisuushankkeen taakse käännyttämisestä, jossa Jacobsson ja suomalaiset sosiaalidemokraatit olivat avainasemassa, kirja kertoo seikkaperäisesti. Samoin kirja avaa ambivalenssia, joka Suomen porvariston parissa vallitsi koskien Venäjällä valtaan nousseiden kommunistien roolia Suomen itsenäistymisen takuumiehinä.
          Hieman huvittavana ja noh, paljon puhuvana yksityiskohtana tässä vuonna 1951 julkaistussa opuksessa Viipurin juutalainen Jacobsson puhuu ”juutalaiskysymyksen ratkaisusta” juutalaisten kansalaisoikeusasiana. Kirja toki käsittelee aikaa ennen Suomen itsenäistymistä. On silti hieman silmiinpistävää että kirjassa ei mainita Shoahia kertaakaan ja sen lisäksi käytetään kansalaisoikeuksien ratifioimista tarkoitettaessa termiä, jolla nykyisen historiatotuuden mukaan viitataan juutalaisten joukkotuhontakäskyyn toisen maailmansodan aikana Saksassa. Holokaustia ei ollut taidettu vielä kirjan julkaisuvuonna 1951 keksiä, tai ainakaan tieto keksinnöistä ei ollut vielä vuonna 1951 kantautunut kansainvälisesti verkottuneen juutalaisaktivisti Jacobssonin korviin? Jätän joka tapauksessa seuraavat mehukkaat otteet kirjasta tähän:

          s. 329: ”Suomi tarvitsi [vuonna 1908] lainan tuotannon teollistamista varten. Luotto ulkomailta oli tiukasssa… Silloiset ruotsalaiset ja suomalaiset lehdet väittivät sen johtuneen juutalaisten harjoittamasta propagandasta, toisin sanoen juutalaisten oikeudettomasta asemasta Suomessa.
          s. 330: Lainahankkeen epäonnistuminen osoittaa, että juutalaissorrosta oli tullut kansainvälisen kaupan edistämisen ja taloudellisen elämän lujittamisen kompastuskivi.
          s.348: ”Kampanjaa jota käytiin ulkomailla Suomen juutalaisten puolesta, johtivat Venäjän juutalaiset. .. He hoitivat hyvin propagandan, jonka sieluina toimivat duuman jäsen, varatuomari L.M. Bramson ja Pietarin Yleisen Keisarillisen Kirjaston itämaisen osaston johtaja A.I.Braudo. Juutalaisasian edistämiseen tähtäävää propagandaa levitettiin illegaalisti Pietarista käsin salaisen juutalaisen uutistoimiston välityksellä. Toimiston johtoon kuuluivat mm. varatuomari Solomonov sekä edellä mainitut arvovaltaiset henkilöt [l. Bramson ja Braudo], jotka omistautuivat erityisesti Suomen juutalaiskysymykselle.
          s.350: ”Suomen yritys saada suuri ulkomainen laina [50 000 markkaa, vuonna 1908] epäonnistui ainakin osaksi Venäjän juutalaisten harjoittaman propagandan vuoksi; toisin sanoen sen meni myttyyn Suomen juutalaisten oikeudettoman aseman tähden.
          Maamme juutalaiskysymys pani näinä aikoina mm. Saksan suuret vapaamieliset sanomalehdet ”Kölnische Zeitungin”, ”Berliner Tageblattin” ja Neue Freie Pressenin” korottamaan ääntään. Myös Englannin finanssipiirien vaikutusvaltainen äänenkannattaja ”The Star” esitti vastalauseensa. Tammikuun alussa 1909 julkaisi lordi Swaythling siinä ”Mitä me ajattelemme Suomesta” -nimisen artikkelin, jossa selostettiin juutalaisten asemaa maassamme ja käsiteltiin Suomen lainahanketta.”

          Koskien kansalaissotaa ja Suomen itsenäistymispyrkimyksiä:
          s. 402: ”Tällaisen suuren, koko maan tulevaisuutta koskevan valtataistelun tuoksinassa oli juutalaiskysymys tietenkin vähäpätöinen ja merkityksetön tekijä, kuitenkin vain sisäpoliittisesti. Kun taas oli kysymys maan suhteista ulkovaltoihin, varsinkin tuen saamisesta itsenäistymispyrkimyksille, joutui juutalaiskysymys entistäkin voimakkaamman valokeilan kohteeksi. .. Kun kaikki länsivallat piti saada kannattamaan Suomen itsenäistymistä ja tunnustamaan se, jouduttiin kouriintuntuvasti huomaamaan, millaisen karhunpalveluksen taantumukselliset [tark. antisemitistiset] voimat olivat tehneet maalle vastustaessaan ja pitkittäessään juutalaiskysymyksen ratkaisua.”
          s. 404: ”Kun tekijä saman vuoden [1917] syyskuussa palasi Siperiasta kotimaahan [Jacobsson oli ns. ”Siperian käynyt” osallistuttuaan vallankumoukseen liittyvään vehkeilyyn], hän pistäytyi matkallaan Pietarissa tervehtimässä ystäväänsä, valtakunnanduuman jäsentä L.M. Bramsonia, josta on puhuttu aikaisemmin. Tällöin selvisi, että Venäjän juutalaisten salainen tietotoimisto, joka oli ruvennut toimimaan julkisesti, oli päättänyt ryhtyä laajasuuntaiseen valmistavaan kampanjaan Suomen juutalaisten puolesta. Tarkoituksena oli antaa länsimaiden hallitusten päämiehille tietoja näiden tilasta ja pyytää, etteivät länsivallat tunnustaisi Suomen itsenäisyyttä, mikäli maassa ei toteuteta juutalaisemansipaatiota [ts. juutalaisten kansalaisuuslain ratifiomista. Tässä vaiheessa laista oli jo äänestetty eduskunnassa puoltavasti]. Suomea kohtaan päätettiin siis menetellä samoin kuin Englannin pääministeri Beaconsfield oli menetellyt Romaniaa kohtaan Berliinin rauhankongressissa vuonna 1878. Täten oli toteutumaisillaan prof. Danielsson-Kalmarin säätyeduskunnassa 1880-luvulla lausuma ennustus. Painostus [juutalaiskysymyksessä], jota ei voitu harjoittaa Suomea kohtaan Venäjän vallan aikana, saatettiin toteuttaa nyt, kun Suomi pyrki itsenäisenä valtiona liittymään sivistysmaiden joukkoon. ””

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Aika ikävää luettavaa:

    ”2. Mitä todisteita on sille, että natsit eivät tappaneet kuutta miljoonaa juutalaista?
    Runsaasti oikeudellisia, väestötieteellisiä, analyyttisiä ja vertailevia todisteita osoittamaan sellaisen lukumäärän mahdottomaksi. Paljon toistettu ”kuusi miljoonaa” on edesvastuutonta liioittelua.”

    Kyseessä ei ole liioittelu, vaan puhdas valhe. Saksalaiset eivät tappaneet juutalaisia, vaan vain siirsivät pois Euroopasta ja uudelleenasuttivat ja myös laittoi heitä töihin keskitysleirielle.

    ”Kuka perusti ensimmäiset keskitysleirit?
    Buurisodan aikana (1899–1902) brittiläiset pystyttivät Etelä-Afrikkaan ”keskitysleireiksi” kutsumiaan leirejä afrikaaninaisia ja -lapsia varten. Noin 30 000 kuoli näissä helveteissä, jotka olivat yhtä kamalia kuin saksalaisten toisen maailmansodan aikaiset keskitysleirit.”

    Johan taas on Weberin valheita siedettävänä täällä. Saksalaisten keskitysleiriet eivät olleet lainkaan kamalia. Siellä sai hyvää ruokaa ja vapaa-aikana oli vaikka mitä virkistystoimintaa. Joillain leireillä oli sodan viime kuukausina ankeaa ja täyttä, koska liittoutuneet olivat estäneet ruoka- ja lääkehuollon ja kulkutauteja esiintyi. Brittien eli Rothschildin keskitysleireillä murhattiin buurien naisia ja lapsia pääosin liian vähäisillä ruoka-annoksilla. Vähäisten annoksien peruste oli se, että näin sissisota lopettetaisiin.

    ”6. Kuinka monta juutalaista kuoli keskitysleireillä?
    Pätevät arviot vaihtelevat noin 300 000:sta 500 000:een.”

    Tuossa on jo jokainen mahdollinen ghetto mukana.

    ”53. Mitä todisteita on siitä, että Hitler tiesi käynnissä olevasta juutalaisten tuhoamisohjelmasta?
    Ei mitään.”

    Mikäs ihmeen kysymys tämä taas on? Ei olut mitään tuhoamisohjelmaa.

    Weber ja myös monet tunnetut revisionistit (tosin vähemmässä määrin) usein vesittävät turhaan asiaa saksalaisia mustaten. Näin kai pyritään välttämään leimautumista tai sitten ollaan vihollisen asialla (esim. Weber). Parempiakin kirjoituksia holohoaxia vastaan löytyisi kyllä, vaikka Weber onkin huseerannut kovasti ja ominut sensorin asemaa ja kontrollia.

    Minusta holohoax tulisi paljstaa täydellisesti. Tällaiset kysymyssarjat saattavat vain pönkittää Suurta Valhetta, sillä siillä on alun perinkin ollut tarkoituksena tulla uskotuksi vain osittain.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
    1. Weberin/IHRn jutut ja julkaisut (puutteistä ja myönnytyksistä huolimatta) ovat varmaan luetuimpia revisionistijulkaisuja maailmassa. En aina oikein ymmärrä kritiikkiä häntä kohtaan (toisin kuin kritiikkiä David Irvingiä ja itärintama-kuolinlukujen paisuttelua kohtaan).

      Jos sinulla on esimerkkejä missä ’holohoax paljastetaan täydellisesti’, eli;

      -kaikki kuolinluvut täysin yksiselitteisiä
      -koko maailmansodan tausta ja kulku selitetään täydellisen objektiivisesti
      -sionistien ja ei-sionistijuutalaisten mahdollinen konflikti selitetään (tai hylätään hypoteesi siitä)
      -Saksan ja siionistijuutalaisten yhteistyö selitetään täydellisesti
      -jne. jne.

      niin laita linkki. Minä en ole sellaiseen vielä törmännyt. En usko että sellaista tulee, koska nämä ovat osittain mielipideasioita (esim. Saksan syyttömyys tautikuolemiin tai juutalaisten vs. siionistien sisäinen konflikti).

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
      1. Weber on puhunut aina kuin Irwing. Nyt hän julistaa jopa miljoonia juutalaisuhreja ja että saksalaiset olisivat syyllistyneet joukkotuhontaan. Hän on nyt julistanut myös kasukammioita olleen melkoisen todennäköisesti esim. Reinhardt-leireillä. Hänen mielipiteensä tuntuvat noudattavan Irvingin mielipiteitä kunakin aikana. Esim. Laurion tekstit ovat olemassa ja niissä ei syyllistytä minkäänlaiseen valehteluun saksalaisia vastaan. Tässäkin julistettiin saksalaiset leirit Buurisodan keskitysleirien veroisiksi. Weber valehtelee aina. Se, että häntä luetaan, johtuu siitä, että hän kaappasi IHR:n ja pyrki aina kuuluisimpien revisionistien kuylkeen ja sitten komentamaan. Nythän hän on ajanut IHR:n toiminnan alas jo vuosia sitten ja viime aikoina alkanut saarnataa sen puolesta, että holokaustirevisionismia ei enää harjoitettaisi. Hänen mukaansa sen aika on ohitse. Hän puhuu nykyisin ns. hyvistä juutalaisista ja sionisteista.

        Kuten sanottua siis, vanhoissakin Weberin kirjoituksissa oli aina ainakin yksi valhe ja vesitys.

        Juutalaisten vs. sionistien konflikti onkin satua.

        On se kumma, että kun niljake Weberistä kertoo asiaa, niin aletaan puhua ”täydellisyyden mahdottomuudesta”. Onhan tuossa sentään nin tolkuttoman karkeita valheita, että voisi puhua jopa holohoaxerien kirjoituksesta!

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Armenialaisten kristittyjen kansanmurha lienee yksi lähihistorian pahimmista joukkotuhonnoista. Tämä hyvin dokumentoitu holocausti on jäänyt vaille ansaittua huomiota. Miksi? Aiheen käsittely julkisuudessa lienee ilmeisen kiusallinen joillekin tahoille.

    Armenialaisten kristittyjen kansanmurha
    Christopher Jon Bjerknes
    http://www.heinola.org/~patato/genoci.html

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. Oma kantani on, että:

    1. Ns. ”holokausti” on aivan tavallinen asia, jossa ei ole mitään erityistä ja siitä vallitsee voimakkaasti eriäviä mielipiteitä ja siksi sen tutkimisen pitäisi olla osa modernia historiankirjoitusta ja kaikkeen tutkimukseen pitäisi suhtautua kiihkottomasti ja kaikki asioita pitää ehdottomasti saada tutkia, kriittisestikin.

    Eikö ole huvittavaa, että tämänkin sanominen veisi ihmisen vankilaan Ranskassa? Tätä on JUUTALAINEN VALTA, jota vastaan on kaikinvoimin taisteltava.

    2. ”Holokausti” on, niin tai näin, vain pieni, jokseenkin mitätön sivuasia 1900-luvun kammottavassa lihamyllyssä, jonka käynnistivät juutalaisideologit Venäjällä bolshevikkivallankumouksella. Mitä tahansa joillekin juutalaisille kävikin, se ei ole mitään verrattuna siihen, mitä nämä juutalaiset polkaisivat pystyyn Venäjällä.

    3. Kaikkea saa epäillä. Ihmistä ei saa kategorisesti tuomita vankilaan epäilemisestä. JUUTALAISET ovat halveksittavia tyranneja vaatiessaan meitä vangitsemaan ihmisiä epäilemisestä. Jo yksin siitä syystä halveksin heitä.

    4. Valkoisilla ihmisillä ei ole MINKÄÄÄNLAISTA syytä pyytää anteeksi juutalaisilta YHTÄÄN MITÄÄN.

    5. Missä ovat juutalaisten anteeksipyynnöt? Onko kukaan koskaan missään mitenkään pienimmässäkään määrin kuullut yhdenkään juutalaisen olevan pahoillaan siitä, mitä bolshevikkivallankumouksesa tapahtui?

    Juutalainen pitää vain suunsa kiinni. Ihmisiä kuoli kymmeniä miljoonia.

    Missä ovat meidän ikioman Holokaustimme museot?

    Koska juutalainen korvasi Venäjän kristityille hirmutekonsa?

    Olkoon juutalainen hiljaa ja hävetköön.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. On erittäin suuri merkitys sillä, mitä puhumme saksalaisista ja heidän toimistaan sodan aikana. Kyse on ei-juutalaisten vallanpidosta. Tämöä asia ei ole pikkuasia. On erittäin tärkeää määritellä holohoax ja todeta se faktapohjalta selväksi valheeksi. Faktat ovat selvät. Niin selvät, että täydellistä revarisivustoa ei suinkaan olisi mikään mahdottomuus laatia. Tai lähes täydellistä eli aivan kelvollista.

      Plusääni(4)Miinusääni(0)
      1. Täysin selvää.

        Itse kuitenkin pidän nyt kaikkein polttavimpana asiana sitä, että JUUTALAISET (tietenkin, juutalaisia kun ovat) haluavat kriminalisoida kyseenalaistamisen.

        Miten toteat asian valheeksi, kun sitä ei saa tutkia?

        Mihin tahansa asiaan tarttuu niin AINA sieltä paljastuu jokin JUUTALAISTEN JUONI.

        Jos he olisivat puhtain paperein liikkeellä niin mikä tässä ahdistaa?

        Kummallista, että ihmiset alistuvat tuollaisen järjettömyyden edessä. Vankilaan, jos epäilee…

        Miten joku ”hyvä juutalainen” voi katsoa peiliin tuollaisen jälkeen?

        Se vain todistaa oikeaksi sen, että kaikki juutalaiset ovat samanlaisia.

        Plusääni(3)Miinusääni(0)
  5. Holocaustilla perustellaan Israelin valtiollinen olemassaolo, joten se ei ole tietyille tahoille ihan tavanomainen asia.

    Holocaustilla perustellaan paljon muutakin kuin pelkkä valtio, mutta tämä ensimmäinen vaihe (valtio) on nähtävä pelkkänä alkuna siionismin todelliselle päämäärälle.

    Israelin valtio > temppelivuori > kolmas temppeli > maailmanvaltius (orjaksi koko ihmiskunta) ja juuri tässä järjestyksessä.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  6. נִדְרֵי כָּל

    Kol Nidrei on Suurena Sovituspäivänä (Yom Kippur) lausuttu liturgia. Tuona päivänä, iltajumalanpalveluksen alussa, synagoogan kanttori, laulaa tämän pahamaineisen hymnin.

    Tämä surullisenkuuluisa liturgia otettiin käyttöön noin kansainvaellusten aikaan ja se on ollut onnettomuus ja kompastuskivi monelle rehdille sopijaosapuolelle.

    Alkuaan Kol Nidrei tarkoitti valan tai lupauksen rikkomisesta johtuvaa anteeksipyyntöä, mutta käytännössä se tarkoittaa lupausta, joka on tehty tahattomasti tai harkitsemattomasti, joten tulkinnanvaraa riittää.

    Tällä tavalla kierretään jokainen vala, liitto, uskollisuudenosoitus, lupaus ja kunnia (yleensä kaikki moraaliin ja etiikkaan liittyvä hyveellisyys) ja ne mitätöidään, kerran vuodessa, suurena sovituspäivänä. Uskonto antaa jäsenelleen täyden `synninpäästön` jatkaa petostaan, valehteluaan ja vilppiään kaikilla teillänsä.

    Näin juutalainen ei ole vastuussa ulkopuoliselle mistään (lue tosiaankin `ei mistään`) antamastaan lupauksesta. Petos, vilppi ja kaikenlainen pahuus ja vääryys on laillistettu ja ne kuuluvat olennaisena osana uskonnonharjoitukseen, samalla tavalla kuin todistusoikeuden epääminen lähimmäistä (heimoveljeä) kohtaan.

    Kaikki sopimukset ulkopuolisten kanssa ovat jo syntyessään nulliteetteja.

    Tämänkaltaiseen aivopieruun (hypokondrinen tuulahdus) ei pysty kuin juutalainen, joka kävikin todeksi eilisiltaisessa puhelinkeskustelussa. Todennäköisesti olisimme tappaneet toisemme mikäli tämäkin `keskustelu` (siis täysi vihanpito ja huuto) olisi käyty kasvokkain.

    Keskustelukumppanina tämä, enemmän kuin yhtätoista kieltä hallitseva natiainen, on tyhmä kuin isoisän kumitossu.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  7. Muutama kommentti:

    3 & 4. Dachau oli keskitysleiri, eli pääfunktio oli pakkotyö ja vankien kuolema oli sivutuote. Auschwitz, Treblinka & co. oli tuhoamisleireja eli pääfunktio oli vankien tappaminen, ja terveimpien työsuoritus ennen kuolemaansa sivutuote. Molemmissa toki tarvittiin fasiliteetit – yleensä kaasukammio ja krematorio – tappamiseen ja ruumiiden hävittämiseen, mutta mittakaavassa on eroa.

    5. Fred Leuchter ei ole mikään ’kaasukammioasiantuntija’ (eikä edes minkään sortin insinööri) vaan huijari. Katsoo Wikipediasta miehen ’ansiolistaa’.

    13. Ja kuolleita Mönchengladbach’ssa oli tuolloin muutama .. Eli jäi kovasti jälkeen niin Luftwaffen ’saavutuksista’ Puolassa (heti sodan alussa 1.9.1939 Wielunissa 1200 vainajaa) kuin Puna-ilmavoimien saavutuksista Suomessa. Katsoo vaikka Wikipediasta tai http://forum.axishistory.com/viewtopic.php?t=199639. Jälkimmäisen mukaan Saksassa ei edes erikseen laskettu siviiliuhreja ennen lokakuuta 1940, ja loka-joulukuussa vainajia tuli 349 ..

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Jewpedia valehtelee. En viitsi nyt puuttua kuin Wieluniin, mutta linkissä on muutakin:

      https://toinennakemys.wordpress.com/2011/12/29/wolfgang-hackertin-historiatietoisku-ilmapommituksista-ordo-ab-chao/

      ”Wielunissa pommitus kohdistui dokumenttien mukaan siellä olleeseen panssaridivisioonaan ja ratsuväkirykmenttiin, joka tuhoutui täysin pommituksessa. Wielunissa ei siten ollut kyse mistään erehdyksestä tai siviilikohteisiin hyökkäämisestä. Wielunin pommitus ei herättänyt mitään reaktioita välittömästi, vaan siitä alettiin tekemään propagandaa vasta kauan tapahtuman jälkeen. Asiaa on jo sivuttu kirjoituksessa Saksan miehityspolitiikka Puolassa 1939.”

      https://toinennakemys.wordpress.com/2010/02/11/saksan-miehityspolitiikka-puolassa-1939/

      Täällä myös Wielunista ym. Puolan ja juutalaisten valheista.

      Siviilikohteista voisi odeta sen, että jos englantilaiset murhapommittavat siviilikohteita, kyseessä on rikos joka tapauksessa, vaikka kuolleita ei olisikaan hirveän paljon aluksi. Englanti alkoi tämän touhun ja Sksa ei oikeastaan edes vastannut vuonna 1940. Kun Berliiniä oli pommitettu kaksi viikkoa joka yö, Hitler joutui lupaamaan julkisessa puheessaan vastaavansa. Kuitenkin hän vain pommitti sotilaallisia kohteita nyt myös kaupungeissa, jolloin väkisinkin tuli siviiliuhreja myös. Aika vähän kuitenkin. Vasta V-aseet olivat sitten hätäkeino yrittää summittaisilla iskuilla saada saksalaissiviilienmurhaaminen loppumaan.

      Tietenkin jewpedia valehtelee englantilaisten uhrit ja toisaalta saksalaisten. Saksan pommitukset olivat kv. oikeuden mukaisia Varsovassa, Guernicassa ja muualla Espanjassa sekä Rotterdamissa. Ne kohdistuivat linnoitettuun kaupunkiin ja sotilaallisiin kohteisiin. Uhreja oli silti melko vähän, vaikka esim. Rotterdamissa syttyi onnettoman yhteensattuman summana rasvatehdas, joka sytytti asuinalueen vieressään.

      NL aloitti laajat siviilikohteiden murhapommitukset ensimmäisenä maailmassa Talvisodassa. Uhreja oli ennätysmääriä ja siis iskut suuntautuivat lukuisille paikkakunnille ja asuinalueille lähinnä.

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
      1. Jewpedia sitä ja Jewpedia tätä .. Wikipedia nyt on kuitenkin luotettavampi lähde kuin uusnatsien tai muiden rasistien puppugeneraattorit.

        Minkä takia se, että Luftwaffen sotilaalliseen kohteeseen tarkoittamat pommit menee hutiin ja tappaa siviilejä, on OK, mutta brittien sotilaalliseen kohteeseen tarkoittamien pommien osuminen siviileihin on ’murhapommitus’ ?

        Tuollaisesta tulee lähinnä mieleen 1970-luvun Reporadion ’dokudraamat’ Talvisodan syistä: Suomen silloinen poliittinen johto oli muka kaksinkerroin syyllisiä, sillä sekä se, etteivät itse luottaneet Stalinin hyvään tahtoon (*), että se, ettei Stalin luottanut tarpeeksi Suomen puolueettomuuteen, oli suomalaisten vika ..

        (*) Toinen kysymys on, että oliko Stalinilla vielä tuossa vaiheessa tarpeeksi ’hyvää tahtoa’: Etenemisen jatkaminen sen jälkeen, kun naapurin rajalinnoitukset on saatu neuvottelupöydässä, laukaustakaan ampumatta, on yksi juttu (vrt. Tsekkoslovakian sudeettialueet) – etenemisen jatkaminen sen jälkeen, kun em. rajalinnoitukset on vallattu yli 150 000 kaatuneen ja hiukean määrän tuhoutunutta kalustoa hinnalla, on toinen.

        Plusääni(0)Miinusääni(4)
  8. Uskomatonta, mutta totta Jumala on aina suuri. Muutaman hylkäysten hakemuskopio pankin, sain lainan erittäin ystävällinen nainen.

    Lisätietoja antavat hänelle sähköpostilla osoitteeseen: se tarjoaa lainat 3000 €

    € 3.000.000 kenellekään pystynyt maksamaan takaisin korkoineen alhaisella nopeudella 2% ei ole epäilystäkään siitä, että viesti. Tämä on täydellinen todellisuutta. tehdä

    viestin rakkaansa jotka ovat avun tarpeessa.
    takaisinmaksu alkaa viiden kuukauden kuluttua vastaanottamisesta luotto
    Jumala siunatkoon teitä.

    Plusääni(0)Miinusääni(1)
  9. Uskomatonta, mutta totta Jumala on aina suuri. Muutaman hylkäysten hakemuskopio pankin, sain lainan erittäin ystävällinen nainen.

    Lisätietoja antavat hänelle sähköpostilla osoitteeseen: se tarjoaa lainat 3000 €

    € 3.000.000 kenellekään pystynyt maksamaan takaisin korkoineen alhaisella nopeudella 2% ei ole epäilystäkään siitä, että viesti. Tämä on täydellinen todellisuutta. tehdä

    viestin rakkaansa jotka ovat avun tarpeessa.
    takaisinmaksu alkaa viiden kuukauden kuluttua vastaanottamisesta luotto
    Jumala siunatkoon teitä………….

    Plusääni(0)Miinusääni(3)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat