Hollywoodia riivaa pedofiiliongelma

Länsimaisen elokuvateollisuuden ja sionistisen propagandan mekka Hollywood esitetään valtamediassa ”edistyksellisenä” ja ”suvaitsevaisena” instituutiona. Hollywood kieltämättä ajaa rodullisten ja seksuaalisten vähemmistöjen asiaa. Sen kulisseissa piilee myös raiskauksien, korruption ja hyväksikäytön verkosto.

Hollywoodin tunnetuimpiin pedofiileihin lukeutuu kauhuelokuvaohjaaja Victor Salva. Salva jäi kuvottavista rikoksistaan kiinni jo 1980-luvulla, kun hän käytti ohjaamansa elokuvan 12-vuotiasta näyttelijää hyväksi ja kuvasi tämän kanssa jopa lapsipornoa. Salva sai tuomioita myös useista muista vastaavista tapauksista, mutta pääsi vapaaksi istuttuaan vaivaiset 15 kuukautta (!) vankilassa. Hollywood sulkee porttinsa Mel Gibsonin kaltaisilta ”antisemitistisiltä” väärinajattelijoilta, mutta pedofilia on länsimaisen viihdeteollisuuden mukaan paljon ”juutalaisvastaisuutta” hyväksyttävämpi ilmiö. Niinpä Salvan ura jatkui. Tapausta tutkineen poliisin Gary Primaveran mukaan Salva on erittäin tyypillinen pedofiili, joka ei katunut mitään muuta kuin sitä, että jäi kiinni rikoksistaan.

Salvan elokuva menestyi erinomaisesti, vaikka eräs hänen uhreistaan pyysikin amerikkalaisia olemaan maksamatta elokuvan näkemisestä. Uhri yritti vedota kansalaisten moraaliin ja muistuttaa yleisöä, että elokuvan tuotot menevät suoraan häikäilemättömän pedofiilin taskuun. Sionistinen Hollywood ei tahtonut päästää Salvasta irti kansalaisten protesteista huolimatta. Protestien aikana tuomittua pedofiilia tukivat näkyvästi esimerkiksi juutalaisen Michael Eisnerin omistama Walt Disney -yhtiö sekä Salvan liberaali juutalaisystävä, näyttelijä Jeff Goldblum. 2000-luvulla esimerkiksi Salvan ohjaamia Jeepers Creepers -roskaelokuvia on markkinoitu myös Suomessa. Länsimaissa raha ratkaisee, ei oikeudenmukaisuus. Salva on vankeusaikansa jälkeisissäkin projekteissa työskennellyt mielellään lapsi- ja teininäyttelijöiden kanssa – vieläpä elokuvateollisuuden siunauksella. Salvan elokuvat ovat ala-arvoisia seksin ja veren kollaaseja, joissa uhreja ovat puolialastomat nuoret. Hollywoodia tämä ei vaikuta haittaavan.

Jews Run Hollywood, So What - Moment Magazine

Viimeisin esimerkki Hollywoodia vaivaavasta taudista on juutalaisen elokuvaohjaaja Bryan Singerin tapaus. X-Men-elokuvista ja House-televisiosarjasta tunnettua Singeriä epäillään nuorten poikien raiskaamisesta yhdessä kolmen muun pitkän linjan amerikkalaisen mediavaikuttajan kanssa. Entinen lapsitähti Michael Egan on vienyt oikeuteen jutun Hollywoodin kärkikaartiin kuuluvasta pedofiiliringistä, joka käytti 1990-luvulla pieniä poikia hyväksi ”seksijuhlissaan”. Viihdeteollisuuden huippunimet huumasivat poikalapset alkoholilla ja huumeilla ennen joukkoraiskauksia. Lapsia myös hakattiin. Rikokset keskittyivät pahamaineiseen rikkaiden amerikkalaishomojen suosimaan huvilaan, jonka omistaja on huumeiden välittäjä ja tuomittu pedofiili Marc Collins-Rector. Homojen juhlia isännöinyt Collins-Rector uhkaili oikeuden mukaan uhrejansa usein aseilla. Oikeus kohteli superrikasta Collins-Rectoria silkkihansikkain, ja tämä on jälleen vapaalla jalalla. Vastenmielisintä tapauksessa on kuitenkin se, että Eganin äiti teki raiskauksista ilmoituksen keskusrikospoliisi FBI:lle jo vuonna 2000. Poliisi ei kuitenkaan tehnyt mitään, sillä Hollywood-piireissä liikkuvat liikemiehet ovat Yhdysvaltojen eliittiä – koskemattomia.

Singer ei ilmeisesti häpeä sairasta elämäntapaansa, vaan hän on ladannut internetiin ”selfie”-kuvia itsestään nuorten uhriensa kanssa. Kaikki Hollywoodissa ovat nähneet Singerin juhlivan nuorten poikien seurassa, mutta kukaan ei ole nähnyt aiheelliseksi puuttua asiaan.

Ironisinta on se, että samaan aikaan, kun juutalainen Singer raiskasi nuoria poikia, ohjasi hän ”natsismin” vastaista eksploitaatioelokuvaa Mallioppilas. Elokuvassa vanha etsintäkuulutettu ”natsi” alkaa manipuloida nuorta poikaa, ja katsojalle vihjaillaan hyväksikäytöstä. Singer palkkasi taustarooleihin lukiolaispoikia, joista monet tekivät hänestä sittemmin rikosilmoituksen. Nuorten näyttelijöiden mukaan Singer oli pakottanut heidät esimerkiksi riisuuntumaan alasti ja pukeutumaan sen jälkeen äärimmäisen halventaviin alusvaatteisiin. Toisin sanoen juutalainen pedofiili teki fiktiivisen propagandaelokuvan ”natsista” pedofiilista ja hyväksikäytti samaan aikaan lapsia niin elokuvan kulisseissa kuin vapaa-ajallaan. Harva yleisöstä tietää Singerin tapauksesta, mutta kaikki Mallioppilaan nähneet rivikansalaiset yhdistivät ”natsismin” ja ”antisemitismin” teatterista poistuttuaan automaattisesti mielessään hyväksikäyttöön. Singerin kaksinaismoralismista tulee mieleen ruotsalainen kommunisti ja vannoutunut ”natsismin” vastustaja Stieg Larsson, joka kirjoissaan esitti ”natsit” kieroutuneina kiduttajapedofiileina. Kuitenkaan Ruotsin historia ei tunne tapauksia ”natseista” pedofiileista, vaan seksuaalinen hyväksikäyttö on ollut ongelma vasemmistolaisissa ryhmissä. Sionisteilla ja vasemmistolaisilla on hegemonia kulttuurimarxilaisessa valtamediassa, mitä he käyttävät raadollisella tavalla hyväkseen. Tavallinen sohvaperuna ei osaa eikä jaksa kyseenalaistaa valheiden tulvaa, jota kioskien roskapokkarit ja television Hollywood-kuona ryöpyttävät.

Tällaisen mielikuvan sionistit tahtovat antaa meille ”natseista”.
Mallioppilas-elokuva. Tällaisen mielikuvan sionistit tahtovat antaa meille ”natseista”.

Viime vuonna myös entinen lapsitähti Corey Feldman kertoi julkisesti traumoistaan. Hänen paras ystävänsä ja näyttelijätoverinsa Corey Haim joutui raiskaajan uhriksi nuorisoelokuva Lucasin kuvauksissa. Feldmanin mukaan juutalainen lapsinäyttelijöihin erikoistunut manageri Marty Weiss pakotti rikoskumppaneineen nuoria ottamaan kokaiinia ja raiskasi alaikäisiä Hollywood-juhlissa. Weiss kertoi uhreilleen, että hyväksikäyttö ”kuuluu asiaan näissä piireissä”. Juutalaisten Woody Allenin ja Roman ”holokaustiselviytyjä” Polanskin pedofilia ovat yleistä tietoa, mutta he saavat edelleen paistatella viihdemaailman parrasvaloissa. Limainen julkkisvalokuvaaja Terry Richardson on jo vuosia käyttänyt nuoria malleja hyväksi, mutta hän työskentelee edelleen Rihannan, Lady Gagan ja Miley Cyrusin kaltaisille supertähdille. Mikäli lukijalla on teini-ikäisiä tyttäriä, ovat nimet varmasti tuttuja. Tällaista on kulttuuri, jota suomalaisnuorille syötetään avarakatseisessa ja monikulttuurisessa maailmassamme.

Tunnettu näyttelijä ja skientologi John Travolta joutui skandaalin keskelle 2012, kun hän yritti lähennellä miespuolista hierojaansa. Hierojan mukaan Travolta oli kertonut oppineensa hyväksymään kieroutuneet halunsa, sillä hän työskenteli omien sanojensa mukaan ”Hollywoodissa, jota kontrolloivat pääasiassa homoseksuaalit juutalaiset”. Mikäli epäilet lainauksen autenttisuutta, niin käy lukemassa juttu täältä. Kyseessä on ääriliberaali juutalaisjulkaisu, ei ”antisemitistien salaliittosivu”. Kyseessä ovat maailmanluokan huipputähdet, miksei asiasta sitten uutisoida Suomessa? Esimerkiksi katolilaisten pappien rikokset ovat suomalaislehtienkin otsikoissa, olivatpa papit minkä maalaisia tahansa. Vastauksen kysymykseen saa mahdollisesti lukemalla Magneettimedian artikkelit ”Suuri raiskaavien rabbien salailu” sekä ”Sionistimedia salaa jälleen uutisia juutalaisten pedofiliasta”.

Haluammeko myrkyttää jälkeläistemme mielet Hollywood-saastalla? Onneksi harva enää maksaa katsomistaan elokuvista.

 

Arvi Pihkala

7 kommenttia

  1. Taytta asiaa taas. Kiitos.
    Toivoa on paremmasta huomisesta , silla harva todellakin enaa maksaa katsomistaan elokuvista…voisi tosin jattaa katsomatta kokonaan amerikkalaisen roskan-kulttuurin.

    Plusääni(4)Miinusääni(2)
  2. Juutalaisten ympärileikkauksessa poikalapsen ympärileikkaus tapahtuu kahdeksantena päivänä ja ympärileikkauksen suorittanut rabbi imee verta vauvan peniksestä kunnes verenvuoto lakkaa.

    Tätä juutalaisten vanhaa tapaa voisi kutsua vaikkapa ”Vampyyrimetodiksi”, kuten Landaskrona Posten otsikoi tänään ”Vampyrmetod gör gamla möss unga igen” eli vampyyrimetodi tekee vanhat hiiret taas nuoriksi. Nyt on hiirien avulla todistettu oikeaksi se, jonka juutalaisrabbiinit ovat kokemuksesta tietäneet jo tuhansien vuosien takaa, nimittäin sen, että antamalla vanhoille rabbiineille (hiirille) nuorten poikien/vauvojen (hiirten) verta, saadaan vanhojen hiirten hajuaisti ja lihasvoimat palautettua. Kyse on proteiinista niemeltä GDF11, jota on sekä hiirissä että ihmisissä ja suurissa määrin etenkin nuorilla yksilöillä.

    Koska rabbiinit ovat saaneet vauvojen verta aina poikalasten syntyessä, on varmaankin voitu empiirisesti todeta jo satoja tai tuhansia vuosia sitten, että juomalla vauvojen verta ympärileikkauksen jälkeen rabbiinit ovat saaneet energiaa, voimaa ja nuortuneet. Väitänkin nyt, että juutalaisten ympärileikkauskulttuuri on syntynyt ja säilynyt vampyyrimaisen elämäntavan tuloksena, josta ovat hyötyneet nimenomaan uskonnolliset johtajat eli rabbiinit. Koska rabbiinit ovat huomanneet nuorentuvansa 8 päivän ikäisten poikavauvojen tuoreesta ja nuoresta verestä, he ovat varmaankin tilanteissa, joissa poikavauvoja ei ole syntynyt riittävän usein, hankkineet verta nuorilta pojilta ja tytöiltä joko tekemällä heihin viillon tai reiän ja imemällä heistä verta säännöllisesti. Vampyyritarinat ovatkin siis totta. Juutalaisia syytettiin Euroopassa keskiajalla kristittyjen lasten kaappaamista ja heidän uhraamisestaan. Lapset oli usein löydetty verettöminä ja syy vierättettiin ”vampyyreille”. Syytteet juutalaisista vampyyreina voivat hyvinkin pitää paikkansa – nyt – ja satojen vuosien ajan.

    Myös seksin lasten kanssa on uskottu nuorentavan. Juutalaiset ovat harrastaneet pedofiiliaa yhtäjaksoisesti niin monen vuosisadan ajan, että heidän empiirinen tieteensä, siis omakohtaisesti koettu nuoreneminen lasten ja nuorten seurassa, on todistanut heille heidän tekevän oikein. Ongelmana on vain se, että he vampyyrien tavoin ovat imeneet energian lapsista ja usein tartuttaneet heidät sukupuolitaudeilla. Afrikassakin mustat miehet uskovat parantuvansa AIDSista harrastamalla seksiä nuorten neitsyiden kanssa. Se on yksi syy AIDSin leviämiseen nimenomaan Afrikassa. Siksi varmaan myös Boko Haramin kaltaiset järjestöt, jotka ovat saaneet sairaat oppinsa juutalaisilta, ovat kidnapanneet Nigeriassa satoja koulutyttöjä lääkkeeksi sairaille vanhoille miehille.

    Onko Suomen nykyinen ylirabbiini Simo Livson vampyyri? Joko Jarkko Laineen Wilhelm Kojakin kaltainen verilettuja syövä vampyyri tai aito ympärileikkauksen jälkeen veret imevä vampyyri, joka jatkaa imemistä ja huuliensa nuoleskelua kunnes verenvuoto lakkaa.

    New York Times kirjoitti tästä juutalaisten rituaalista jokunen vuosi sitten, kun paikallinen rabbiini oli tartuttanut suustaan herpeksen kolmeen poikavauvaan, joista yksi menehtyi rabbiinin antaman suuseksin seurauksena saatuaan herpeksen.

    Meillä kristityillä Jeesuksen veren juominen ja Jeesuksen ruumiin syöminen on ainoastaan symbollinen rituaali, mutta juutalaisilla kyse on kirjaimellisesta veren juomisesta, jossa rabbiinin ruumiissa yhdistyy koko seurakunta tai ainakin sen miehet, sillä rabbiini on imenyt itseensä kaikkien poikien verta. Hänellä on myös ollut suussaan kaikkien seurakuntansa poikien penis.

    Kuten otsikossa jo kirjoitin, juutalaisuutta ja sen perinteitä voi kuvailla (mieli)sairautena.

    Plusääni(6)Miinusääni(2)
  3. Netistä napattu…

    TAVALLINEN UUTIS MEDIA

    Thursday 14 November 2013
    Hundreds arrested as Canadian police smash worldwide paedophile ring

    A giant paedophile ring with a worldwide reach was broken apart during a three-year inquiry which led to the arrests of hundreds of individuals, including clergymen and teachers, and the rescue of nearly 400 children who were at risk, Canadian police have revealed.

    In one of the biggest such operations ever seen, investigators uncovered an octopus-like child-porn network centred on a now-shuttered sex-film business in Toronto. Its tentacles extended across Canada, where 108 people have been taken into custody, and to six continents. In the US, 76 people were arrested while others have been rounded up in several European countries.

    http://www.independent.co.uk/news/world/americas/hundreds-arrested-as-canadian-police-smash-global-paedophile-ring-8940562.html

    TOTUUS

    Monday, January 6, 2014 9:58
    Jews Dominate Sweep of Pedophiles

    http://beforeitsnews.com/strange/2014/01/jews-dominate-sweep-of-pedophiles-2453716.html

    Jewish child molesters that are Never on the NEWS – WHY?
    http://iamthewitness.com/listeners
    /Jewish.child.molesters.that.are.never.on.the.NEWS-WHY.htm

    Plusääni(4)Miinusääni(1)
  4. Roman Polanski ja Woody Allen eivät olleet pedofiilejä – olivat vain mieltyneitä nuorempiin tyttöihin, joten korrekti termi heidän seksuaalisuuttaan kuvaamaan olisi efebofilia. Victor Salva taas oli kaiken lisäksi vielä hinttari, joten Hollyjewd varmasti rakastaa puolustaa häntään.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  5. Roman Polanski ja Woody Allen eivät olleet pedofiilejä – olivat vain mieltyneitä nuorempiin tyttöihin, joten korrekti termi heidän seksuaalisuuttaan kuvaamaan olisi efebofilia. Victor Salva taas oli kaiken lisäksi vielä hinttari, joten Hollyjewd varmasti rakastaa puolustaa häntä.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
      1. Stalinin ohjeistamaa eurooppalaista kommunistista solutustyötä 1920–30-luvuilla rahoittanut ja johtanut saksalainen Willi Münzenberg kiteytti Frankfurtin koulukunnan pitkäaikaisen operaatiosuunnitelman näin:

        ”Me teemme Lännen niin korruptoituneeksi, että se löyhkää.”

        Vihervasureiden pääideologeihin varmastikin kuuluu entisiä taistolais-kommunisteja, jotka olivat perehtyneet Frankfurt-koulukunnan kehittämiin moraalinrapautus-tekniikoihin.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat