Tämä artikkeli on suunnattu henkisesti kypsälle ja tiedonjanoiselle yleisölle, joka tahtoo peilata omaa aikaamme menneisyyteen. Artikkelin on kirjoittanut eteläafrikkalainen pankkiiri Stephen Goodson. 2003–2012 hän työskenteli Etelä-Afrikan reservipankissa. Juutalaiset lobbaajat pakottivat [1]pankin irtisanomaan Goodsonin, kun tämä oli julkisesti puolustanut Kolmannen valtakunnan politiikkaa.
Marraskuun lopulla 1918 Adolf Hitler palasi Müncheniin, josta hän jatkoi sotilasleirille Baijerin Traunsteiniin. Leirin päättyessä huhtikuussa 1919 Hitler matkusti takaisin Müncheniin. Aluetta hallitsi tuolloin vallankumouksellinen puolanjuutalainen Kurt Eisner, todelliselta nimeltään Salamon Kosmanowsky.
Baijerin Freikorps-joukot tukahduttivat kommunistivallankumouksen 1.5.1919. Muutama päivä tämän jälkeen Hitler kutsuttiin 2. jalkaväkirykmentin edustajana politiikan kurssille. Luentojen tarkoituksena oli opettaa sotilaille yhteiskunnallista tietoisuutta, joka helpottaisi Münchenin vallankumouksellisten kommunistivihollisten toiminnan tiedustelua ja torjumista.
[2]Yksi luennojista oli tohtori Gottfried Feder, joka oli siirtynyt rakennusinsinöörin töistä taloustutkijaksi. Hänen luentonsa nimi oli ”Korko-orjuuden kumoaminen”. Hitler oli lumoutunut kuulemastaan. Tämä oli hänen poliittisen uransa käännekohta. Hän kirjoitti Taisteluni-kirjassaan:
”Ensimmäistä kertaa elämässäni kuulin pörssi- ja lainapääomasta. Kuultuani Federin ensimmäisen esitelmän ymmärsin, että olin oppinut periaatteita, joiden ympärille voisi rakentaa uuden puolueen.
Federin nerokkuus perustuu tyyliin, jolla hän raadollisesti kuvailee pörssi- ja lainapääoman kaksoismerkitystä. Hän on todistanut, että tämä pääoma on aina riippuvainen korosta. Hän osasi esittää asiansa niin yksinkertaisesti ja vakuuttavasti, ettei kenelläkään ollut juuri mitään vastaan sanottavaa. Hänen kritisoijansakaan eivät kiistäneet koron ja pääoman suhdetta. He vain epäilivät, voitaisiinko Federin omaa mallia soveltaa käytännössä. Minulla ei ollut asiasta epäilystäkään.”
Ja myöhemmin:
”Ymmärsin välittömästi, että aihe on äärimmäisen tärkeä koko Saksan tulevaisuuden kannalta. Saksan resurssit ja vauraus voitaisiin pelastaa kansainvälisiltä sijoittajilta vain, jos maan talous ja pörssi erotettaisiin selkeästi toisistaan. Tämä ei tarkoittaisi hyökkäystä pääomaa vastaan sinänsä, sillä se voisi asettaa koko Saksan itsenäisyyden vaakalaudalle. Ymmärsin, mihin Saksa oli menossa; vaikeinta taistelua ei tultaisi käymään vihollisvaltioita vaan kansainvälistä pääomaa vastaan. Federin puhe oli kuin sotahuuto tulevaa taistelua varten.”
Lisäksi hän kirjoitti:
”Taistelusta kansainvälistä pörssi- ja lainapääomaa vastaan on tullut yksi ratkaisevimmista askeleista kohti Saksan taloudellista vapautta ja itsenäisyyttä.”
Muutama viikko myöhemmin Hitler sai esimiehiltään käskyn tutkia järjestöä nimeltä Deutsche Arbeiterpartei eli Saksan työväenpuolue. Hän osallistui kokoukseen, joka pidettiin müncheniläisessä Sterneckerbräu-oluttuvassa. Noin 20–25 oli yhteensä paikalla. Pääpuhujana toimi tohtori Feder.
Pian tämän jälkeen Hitler liittyi puolueeseen. Hän otti puolueen nopeasti haltuunsa ja muutti sen nimeksi NSDAP – Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue. Federistä (joka kirjoitti puolueen 25 kohdan ohjelman) tuli puolueen taloudellisen ohjelman pääarkkitehti, kunnes hänet erotettiin talousministeriöstä 1934.
Noin 40 % Federin luomasta puolueohjelmasta käsittelee talous- ja raha-asioita. Alla muutamia tärkeitä kohtia.
[3]”Yhteisön hyöty on tärkeämpi kuin yksilön; korko-orjuuden murtaminen on kansallissosialismin ydin.”
”Kun nämä periaatteet on saatettu käytäntöön, tulee positiivinen valtiomalli voittamaan nykyisen järjestelmän, jossa kansainvälisyys määrää ja jossa valtio, kansa ja talous on erotettu toisistaan. Tämä tulee merkitsemään yksilökeskeisyyden loppua ja yhteisen hyvän voittoa. Nykyinen valtiomalli on epäreilu työntekijöitä kohtaan ja se on pelkkä pankkiirien ja pörssikeinottelijoiden edunvalvoja. Nykyjärjestelmä johtaa korruptioon ja kannustaa kansalaisia tavoittelemaan rikastumista epärehellisesti. Valtaapitävät eivät välitä kansasta eikä valtio ole kyennyt yhdistämään kansaa. Rahanvalta on vallan rumin ilmentymä; se kontrolloi, korruptoi ja tuhoaa. Sen uhreja ovat valtio, kansa, yhteiskunta, moraali ja kulttuuri.”
”’Korko-orjuuden murskaaminen’ olkoon sotahuutomme. Korko-orjuudesta kärsii maanomistaja, jonka täytyy ottaa lisää lainaa voidakseen viljellä maataan. Hänen lainansa korko on niin suuri, että se tekee hänen työstään lähes kannattamatonta. Korko-orjuudesta kärsii kansalainen, joka ylivelkaantuu eikä selviä asuntovelastaan.
Korko-orjuudesta kärsii myös kansalainen, joka työskentelee kaupassa tai tehtaassa nälkäpalkalla, kun osakkeenomistaja nostaa osinkoja ja bonuksia, joiden eteen hän ei ole tehnyt lainkaan töitä. Orjuudesta kärsii myös keskiluokka, jonka palkasta valtaosa menee pankkilainojen korkojen maksamiseen.”
”Korko-orjuus on syy yhteiskunnan ongelmille: työ vastaan pääoma, veri vastaan raha, tuottava työ vastaan riisto. Kansamme ja rotumme kannalta on äärimmäisen tärkeää, että orjuus tullaan kumoamaan. Vain korko-orjuudesta vapautumalla Saksa palauttaa kunniansa ja itsenäisyytensä. Ja sama pätee koko maailmaan! Kyse ei ole vain taloudesta, vaan sivilisaatioiden hyvinvoinnista ja ihmisten onnellisuudesta. Korko-orjuus vaikuttaa kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla ja jokaiseen kansalaiseen. Meillä on kaksi vaihtoehtoa: Palvelemmeko kansaa vai tavoittelemmeko itsekkäästi vain omaa henkilökohtaista etuamme? Korko-orjuus on kaikkien sosiaalisten ongelmien syy.”
”Taloudellinen pääperiaatteemme: rahamarkkinoiden on oltava valtion kontrollissa. Suurliikemiehet eivät saa luoda omaa yksityistä valtakuntaansa. Siksi korko-orjuus on murrettava.”
”Valtiomme velkaantuminen voidaan katkaista vain kieltämällä pankeilta koronkiskonta.”
”Valtakunnanpankki (Reichsbank) ja muut korkoa perivät finanssi-instituutiot on kansallistettava.”
”Suuria julkisia hankkeita (vesivoima, rautatiet jne.) ei tule rahoittaa yksityisellä lainalla. Valtion on rahoitettava hankkeet korottomilla lainoilla tai painamalla omaa rahaa.”
”Valuutan vakaus on turvattava.”
”On perustettava valtiollinen pankki, joka toteuttaa rahareformin ja luo korotonta rahaa.”
”Verotus on uudistettava, jotta se palvelee valtion sosiaalisia ja taloudellisia periaatteita. Välilliset verot eivät saa näännyttää kuluttajia. Verotaso ei saa myöskään estää ihmisiä alkamasta yrittäjiksi.”
”Inflaatiota syntyy, jos rahaa painetaan liikaa kansan tuottamaan arvonlisäykseen nähden. Me saksalaiset muistamme sen. Inflaation torjumiseksi valtion on luotava korotonta rahaa samassa suhteessa kuin kansa luo työllään arvonlisäystä.”
”On täyttä hulluutta, että tänä päivänä on mahdotonta rakentaa suuria yrityksiä velkaantumatta. Ihanteellisessa yhteiskunnassa valtio voi luoda rahaa avustaakseen aloittelevia yrittäjiä, joilla on kannattava liikeidea.”
[4]
Feder nimitettiin valtionsihteeriksi valtakunnan talousministeriöön, kun kansallissosialistit nousivat valtaan 30.1.1933. Tohtori Hjalmar Schacht kuitenkin vastusti aktiivisesti monia Federin talousoppeja. Schacht oli nimitetty valtakunnanpankin johtajaksi maaliskuussa 1933. Schacht oli arvoituksellinen persoona. Hän syntyi Schleswig-Holsteinissa 1877, mutta hänen perheensä oli peräisin Unkarista. 1903 26-vuotias Schacht meni töihin Dresdner-pankkiin ja 1908 hänestä tuli vapaamuurari.
Hän opiskeli myös heprean kieltä, sillä hän uskoi, että juutalaisten kieltä oli osattava, jos tahtoi edetä pankkiiriuralla. Schacht tahtoi alusta lähtien tuhota Federin suunnitelmat. Schachtista tuli talousministeri elokuussa 1934 ja Feder irtisanottiin.
Voi olla, että Federin erottaminen johtui siitä, ettei Hitler ollut itse asiantuntija raha- ja talousasioissa. Kun hän tapasi Federin ensimmäisen kerran 1919, hän myönsi: ”Feder halusi minun oppivan lisää taloudesta, josta minulla ei ennestään ollut kovinkaan paljoa teoreettista tietoa.”
Rahauudistus toteutettiin kuitenkin osittain. Valtion työllistämis- ja varusteluohjelmien rahoittamiseksi perustettiin kaksi yhtiötä: Gesellschaft für Öffentliche Arbeiten (Öffa) sekä Metallforschung Gesellschaft (Mefo). Yhtiöt hyväksyivät Öffa- ja Mefo-seteleitä tavarantoimittajilta, jotka täyttivät valtion asettamat vaatimukset. Valtionpankki diskonttasi [diskonttaus merkitsee tulevaisuuden rahan nykyarvon selvittämistä. Suom. huom.] setelit käyttäen 4 % vuosittaista korkoa. Setelit olivat voimassa vain kolme kuukautta, mikä oli monien hankkeiden kannalta liian lyhyt aika. Siksi voimassaoloaikaa voitiin kolmen kuukauden välein pidentää yhteensä jopa viideksi vuodeksi.
Tammikuussa 1939 tilanne kärjistyi, sillä Schacht vastusti päätöstä, että valtio painaisi uusia Öffa- ja Mefo-seteleitä 3 miljardin Reichsmarkin [Saksan tuolloinen rahayksikkö. Suom. huom.] edestä. Hän väitti pelkäävänsä ”inflaatiota”. 7.1.1939 Schacht otti Hitleriin yhteyttä. Schachtin mukaan talousministeriöllä on oltava täysi päätäntävalta raha-asioissa. Armeijalla oli tuolloin hyvin paljon sananvaltaa, mikä ei miellyttänyt häntä. Hinta- ja palkkasääntelystä oli tehtävä tehokasta. Epäpätevä johto oli Schachtin mukaan erotettava. Hän tahtoi myös, että vain valtakunnanpankki saisi päättää pääoma- ja finanssimarkkinoista. Tämä olisi käytännössä tarkoittanut Göringin nelivuotissuunnitelman kumoamista.
Schachtin vaatimukset olisivat voineet romuttaa Saksan talouden, jonka BKT oli 1933–1939 kasvanut 100 %. Tammikuussa 1933 Saksa oli ollut rutiköyhä ja raunioitunut maa, jossa asui yli kuusi miljoonaa työtöntä. Hitler kuitenkin teki Saksasta hyvinvointivaltion sekä koko Euroopan historian vauraimman ja voimakkaimman maan. Hitler ei suinkaan aikonut taipua valtakunnanpankin vaatimuksiin.
19.1.1939 Hitler erotti Schachtin, joka oli lopulta pelkkä kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden työkalu. Hitler määräsi valtakunnanpankkia luomaan sen verran rahaa kuin valtio tarvitsi. Kiertoon tullutta rahaa voidaan pitää Federin oppien mukaisena, vaikka Öffa- ja Mefo-seteleissä olikin nimellinen vuosittainen korko.
[5]Uusi valtakunnanpankkilaki saatettiin voimaan 15.6.1939. Lain mukaan pankista tuli nyt ehdottoman alisteinen valtiolle. Lain 3. artiklan mukaan pankkia tullaan johtamaan valtiojohdon valvonnassa. Hitleristä oli tullut Saksan kansallinen pankkiiri. Kuten Napoléon Bonaparte, joka myös haastoi kansainväliset koronkiskojat, Hitler joutui kärsimään itsenäisen talouspolitiikkansa väistämättömän seurauksen: kansainväliset rahoitusmarkkinat pakottivat valtiot hyökkäämään Saksaa vastaan. Täysin turha sota tulisi tuhoamaan Saksan ja sen kansan.
Tilanne kehittyi nopeasti. 31.3.1939 Englanti otti yhteyttä Puolaan ja lupasi, että Englanti olisi valmis turvaamaan Puolan koskemattomuuden, mikäli Saksa hyökkäisi sinne – tai mikäli Puola hyökkäisi Saksaa vastaan! Puola sai Englannin lupauksesta itseluottamusta eikä se ottanut kuuleviin korviinsa Hitlerin tarjouksia, kun tämä pyrki kumoamaan Versailles’n häpeärauhan saksalaisvastaisia päätöksiä.
Seuraavan viiden kuukauden ajan Puolan hallitus vain tehosti saksalaisvastaista politiikkaansa: vainosta ja hyökkäyksistä tuli arkipäivää 1,5 miljoonalle Puolassa asuneelle etniselle saksalaiselle. Puolalaiset tappoivat yhteensä yli 58 000 saksalaissiviiliä, ja väkivalta kärjistyi Brombergin [Bromberg kuului alueisiin, jotka riistettiin Saksalta ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Suom. huom.] verilöylyssä 3.9.1939. Yhden päivän aikana murhattiin 5 500 saksalaista. Järkyttävään provokaatioon ei kuitenkaan tartuttu. Hitlerin oli kuitenkin lopulta tehtävä sotilaallinen interventio suojellakseen Puolassa asuvia saksalaisia.
30.8.1939 Hitler teki Puolalle ehdotuksen: 1919 vedetyt rajat säilytettäisiin, Danzig (jonka väestöstä 97 % oli saksalaisia) palautettaisiin Saksalle ja vajaan 100 kilometrin moottoritie ja junarata rakennettaisiin Länsi- ja Itä-Preussin välille (Schönlankesta Marienwerderiin). Lisäksi toteutettaisiin puolalaisten ja saksalaisten väestönvaihto. Kansainvälisten pankkiirien käskystä Britannian ulkoministeri lordi Halifax käski Puolaa kieltäytymään neuvotteluista Saksan kanssa. Näin toinen maailmansota syttyi. Saksa pakotettiin sotaan, joka johti kansainvälisten pankkiirien voittoon sekä eurooppalaisten veriseen tappioon.
[6]
[8]
[9]
[10]
[11]
[12]
Nykyään pankkiireilla on ylivalta-asema. Euroopan unioni, Brysselin komissaarit ja Frankfurtissa sijaitseva ”Euroopan” keskuspankki muistuttavat entistä enemmän Neuvostoliittoa. Velkakriisi ja euron mureneminen uhkaavat kuitenkin nyt niiden suunnitelmia, jotka haluaisivat viedä liittovaltiokehityksen loppuun asti. EU on murtumaisillaan.
Vaikka Hitler ei kyennytkään vapauttamaan Eurooppaa lopullisesti, ei hän tehnyt turhaa työtä. Meidän on opittava menneisyydestä sekä koronkiskonnan vaikutuksista. Tietoisuutta on levitettävä väsymättä, sillä tiedostamalla ongelmat voimme saavuttaa yksilöllisen ja kansallisen vapauden.
Alkuperäinen artikkeli lähteineen englanniksi Veterans Today –verkkosivuilla [13].
Lue myös:
Miten Hitler päihitti työttömyyden ja elvytti Saksan talouden [14]
Miten Hitler uhmasi pankkiireja [15]
Kaikki sodat ovat pankkiirien sotia [16]