Historian on pakko muuttua

Erkki Hautamäen mukaan totuus tulee jossain vaiheessa väistämättä esiin.

 

”Suomi myrskyn silmässä”- kirjan kirjoittaja Erkki Hautamäki kertoo viimeaikaisten tietojen tukevan hypoteeseja historian uudelleen kirjoittamisesta.

– Arkistoja on pidetty salassa. S-32 -kansio on salattu tai tuhottu. Suomalaiset ovat käyneet Moskovassa kääntymässä, mutta kaikki Stalinin ja NKDV:n arkistot ovat kiinni, ei sinne ole päässyt kukaan tutkimaan.

– Berliinistä lähtenyt viimeinen lentokone sisälsi Hitlerin salaisen arkiston. Amerikkalaiset ampuivat koneen alas Bayerissa, mitään ei jäänyt jäljelle, kaikki tuhoutui. Hitler kuulema meni aivan kalpeaksi kasvoiltaan ja sanoi, että siinä meni hänen viimeinen mahdollisuutensa todistaa, että asiat ovat toisin, mitä voittajat tulevat esittämään.

– Minulla on käytettävissä Tahvanaisen kaikki aineisto ja olen lukenut S-32 -kansion asiakirjat moneen kertaan. Marskin arkistoissa on vain pieni osa papereista, niissä ei ole mitään uutta. Sitten alkoi tietojen metsästys ja mosaiikkitaulun täydentäminen, kertoo Hautamäki.

– Oli valkoisia läiskiä, jotka eivät voineet pitää paikkansa, tietoa täytyi olla. Sitä rupesi löytymään kopioina. Minulla oli työryhmä Ruotsissa. Matkustin Venäjällä, Saksassa, Eestissä, hankin kirjallisuutta, keskustelin ihmisten kanssa. On löytynyt kirjallisuutta, jota ei Suomessa juuri tunneta.

Hautamäen mukaan Pariisin rauhansopimusta neuvoteltaessa suomalaiset eivät saaneet esittää mitään S-32 -kansioon liittyvää tietoa. Lisäksi Churchillin arkistot ovat kiinni ainakin vuoteen 2017. Nürnbergissä saksalaiset eivät saaneet puolustuksessaan esittää mitään Churchill-Stalin – aineistosta, sitä tietoa ei annettu myöskään syyttäjäpuolelle.

– Englannin pääsyyttäjä antoi vuonna 1985 lausunnon, että me syytimme täysin väärin Saksaa näistä asioista, ja nyt meillä on uhkana mahdoton kommunistinen, bolsevistinen Eurooppa, jota me emme kenties pysty hallitsemaan. Me hylkäsimme Hitlerin epätoivoiset rauhanpyynnöt – joita oli muuten yhteensä yhdeksän, eikä niitä tuotu esille, koska niitä pidettiin mielipuolen hommina.

Miksi länsivallat halusivat sitten tuhota Saksan?

– Kun katsoo Churchillin teesejä vuodelta 1934, ei jää paljon epäilyksiä. Churchillin ja Rooseveltin vastaus oli suunnilleen se, että Saksa on paljon vaarallisempi, ja siksi liittolaiseksi valittiin Stalin. Kyse oli sotilaallisesta ja taloudellisesta uhkasta. Talouskysymys oli vaarallisempi Englannille ja Ranskalle.

– Sumner Welles kävi maaliskuussa 1940 Italiassa, Saksassa, Ranskassa ja Englannissa. Henkilöt, joita hän tapasi, sanoivat suoraan, että heidät on pakotettu sotaan, mitään rauhanehdotuksia ei hyväksytä. Sen mukaiset ohjeet annettiin Puolallekin. Kyllähän se Saksa ajettiin pakkorakoon. Jo ensimmäisen maailmansodan ehdot olivat järkyttävät.

Hautamäki toteaa, että jos liittoutuneiden Skandinavia suunnitelma olisi toteutunut, ei Suomesta olisi jäänyt mitään jäljelle.

– Marskin mielestä niin valitettavia ilmiöitä kuin paikan päällä saattoi ollakin, Saksan suorittama Tanskan ja Norjan miehitys pelasti osaltaan Suomen. Ruotsi pelasti Suomen kieltämällä ehdottomasti kauttakulun.

– On väärin syyllistää ruotsalaisia, sillä he näkivät kokonaistilanteen. Kuningas Kustaa V sai henkilökohtaisesti Hitleriltä vakuutuksen, ettei Saksalla ole mitään vaatimuksia, jos Ruotsi pysyy puolueettomana ja toimittaa malmia kuten ennenkin. Kuningas sai myös tietää liittoutuneiden suunnitelmista.

Entä Karjala?

– Vuoden 1939 rajat ovat täysin selvä asia, ne pitää saada takaisin. Siinä ei ole minkään näköistä epäselvyyttä, eikä saisi olla kansainvälisesti YK:ta myöten mitään estettä. Marski joutui suostumaan Stalinin vaatimuksiin, että emme mene Leningradiin tai Syvärin yli.

– Marski kertoi valvontakomission Zhdanoville, että Suomi piti sopimuksensa Stalinin kanssa, jolloin tämä joutuu posket punaisena poistumaan ja menemään Moskovaan kyselemään, mitä Stalin on sopinut. Silloin alkoi hirttosilmukka heilua Zhdanoville.

Erkki Hautamäen mukaan historian on pakko muuttua.

– Totuus tulee esiin vääjäämättä, hän toteaa.

 

Takaisin pääjuttuun

13 kommenttia

  1. Kyse on muustakinkuin taloudesta. Tietysti talouselämän voimasuhteet olivat myös tärkeät. In kuitenkin muistettava, että juutalainen vaikutus Saksassa oli lopsahtanut Hitlerin noustua valtaan ja muutenkin maa oli liian huonosti hyppysissä. Korkean tason sionisti Vladimir Jabotinsky totesi romanialaisessa lehdessä avoimesti jo 1932, että Saksa on tuhottava, koska se oli heidän (sionistien) nousun tiellä. Hitler lopetti kaiken sionistisen vaikutuksen ja uhkasi vahvalla taloudella hidän kaikkea vaikutusvaltaansa. Taloudellinen ja poliittinen riippumattomuus oli murskattava, ennen kuin Saksa vetäisi mukaansa ensin Itä-Euroopan maat ja sitten se olisi uhannut vakavasti kilpailukykyä muun maailman osalta. Toisaalta USA:n kautta sionistit tavittelivat maailmanherruutta ja vasta silloin heidän taloussysteeminsä olisi toimiva, kun se akttaisi koko maailman.

    Miksi sitten ilman muuta juuri Saksa oli ”tiellä”? Koska Neuvostoliitto oli sionistien apumaa ja Ranska sekä Englanti jo ajat sitten otettu haltuun ja viimeiseksi USA. Saksa on julkisestikin USA:n ulkopolitiikassa ollut esteenä vimperialistiselle laajenemiselle, sillä vahva Saksa esti Euroopan täydellisen dominoinnin USA:n taholta.

    Pahinta on se, että sota ei ole ohitse, vaan Saksaa ja Eurooppaa tuhotaan ja orjuutetaan koko ajan lisää. Saksalaisista on tehty jo kamnmottavia orjia ja idiootteja, jotka ovat nyt kieltämässä kaikki viimeisetkin ihmisille sopivat puolueet, joiden ainoa rikos on ollut muistuttaa kansallissesta edusta ja voittajien vääryyksistä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. http://revisionistworkshop.com/forum/viewtopic.php?f=7&t=3095

    Käsitys Hemingwaystä saisi muuttua. Mies muuten rehenteli kirjeissään tappaneensa ranskalaisen vastarintaryhmän kanssa saksalaisia sotavankeja. Mies viihtyi rintaman takana viinapullon kanssa, mutta siis seurasi joukkoja ja tappoi sotavankeja. Vaikka se oli yleistä ja vastarintaliike sekä USA.n armeija suosivat vankien ampumista (60 % amerikkalaisista näki sitä), Hemingwayn toiminta oli laajaa ja hän kertoi teloituksista tai siis murhista hekumoiden ja sanoi nauttineensa siitä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Video Erich Priebken jutusta:

    http://www.youtube.com/watch?v=DaO5Tlpd0VA

    Mies joutui teloittamaan lapsenmurhaajaterroristeja. Täysin laillisesti. Siispä kun Wiesenthal (B’naiB’rth) käski, poliitikot lynkkasivat 85-vuotiaan miehen. Kun oikeus vapautti, rotitot piirittivät oikeustalon ja ministerit määräsivät laittomasti toisen oikeudenkäynnin. Elinkautinen jyrättiin väkisin vanhalle ja moitteettomalle mallikansalaiselle, joka oli ollut tulkki ja sitten osallistunut oisaltaan Euroopan siuojaamiseen. Etenkin oikeustalon saarto vapaamuurarien organisoimien mielenosoittajien toimesta (joihin liittyi Romano Prodi) on äärettömän vastenmielistä katsottavaa. Myäs ABC:n rottien ja Wiesenthalin väärentäjien sekä valehtelijoiden toimien esittely.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. Ai se onkin lyhennelmä kahden tunnin pätkästä (jonka katsoin eilen dvd:ltä)

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. Huhhuh. Kylläpä ADL nyt kusetti Repeä oikein 6-0:

    http://revisionistit.wordpress.com/2012/04/13/juutalainen-rasismi-martin-luther-king-jrnmurha/

    Tuosta juuri huomaa, että ei enää voi luottaa viraomaisraportteihin ja poliisiin missään asiassa 100 %. Tällaisissa kuumissa asioissa väärennetää kaikki. Jopa tutkimustulokset. Myös Siegfried Bubackin ja Uwe Barschelin murhan osalta tai miesten menneisyyden osalta on sepitetty yhtä ja toista. Myös on olemassa mystinen ”MArilyn Monroen salainen muistikirja” ym. humpuukia, jota levitellään. Yleensä sen vuoksi, että totuus ei paljastuisi ja nimenomaan sylttytehdas (juutalaiseliitti)

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. Oletkos Repe koskaan löytänyt ainoatakaan niin sekopäistä juutalaisvastaista salaliittoteoriaa, että sinäkään et sitä olisi kyennyt todeksi luulemaan?

      Pahoin näyttää siltä, että Repe-reppanalle menee täydestä mikä tahansa.

      Plusääni(0)Miinusääni(1)
        1. Ja todisteesi noille väitteille ovat peräisin höperöstä juutalaisvastaisesta blogista, jossa väitetään yhdysvaltalaisten varastaneen valmiit atomipommit saksalaisilta? Just just… Kyllä ihmisen herkkäuskoisuudellakin pitäisi olla jotain rajaa.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Kolmas näkemys: ”On MAHDOLLISTA, että eräässä FBI:n ääninauhassa äänessä onkin hänen sukulaisensa ja että puhe vain kuulostaa Kingiltä. Myös Oslossa sattunut prostituoitujen käyttö on SAATTANUT ollakin Kingin seurueen jäsenen toimintaa. En sano asiaan mitään, mutta on MAHDOLLISTA, että Kingin väitetty seksihurjastelu saattaa olla ADL:n lavastus.”

    Lähteesi on pelkkää juutalaisia parjaavaa jossittelua.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. ADL vakoili Kingiä ja siitä on TODISTUS. Vieläpä sanoi, että King oli ”loose cannon”, joka ei ollut kontrollissa ja uhkasi puhua mitä vain.

      Kyseessähän on selkeä Hooverin ja FBI:n mustaamiskampanja Kennedyä ja Kingiä vastaan. Kuten Piperin kirjasta ilmenee.

      Murhaajaksi väitetty ja Kingin perhe ovat todenneet Mossadin tappaneen miehen. Murhaajaksi syytetty ei koskaan ollut ampunut tai tehnyt väkivaltarikosta eikä osannut ampua. Hänet nappasi vankilasta Mossad-mieheksi tunnistettu tyyppi, joka tarjosi rahaa ja kuskasi tyyppiä ympäri maata. Tämä mystinen Raoul on kuvausten mukaan sama tyyppi, joka salakuljetti Rubyn kanssa aseita Israeliin. Israelin tuolloinen salamurhaajien pomo ja alueen operaatioiden johtaja Mike Harari tuntuu olevan ilmeinen henkilö kyseessä.

      Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat