”Hillary Clinton on presidenttiehdokkaista vaarallisin”

Amerikan presidenttikisa on synnyttänyt mielenkiintoisen ilmiön. Yhä useampi kulttuurimarxisti kieltäytyy äänestämästä Hillary Clintonia, vaikka tämä merkitsisi Donald Trumpin vaalivoittoa.

Hillary Clinton on kansainvälisen finanssikriisin synnyttäneen juutalaispankki Goldman Sachsin suosikkiehdokas presidentiksi. Clintonin jatkuva flirttailu Israelin ja Wall Streetin rikollisten kanssa saattaa kuitenkin koitua hänen kohtalokseen, sillä yhä useampi maahanmuuttaja ja vasemmistolainen näkisi mieluummin ”rasistisen” Trumpin presidenttinä kuin antaisi äänensä Clintonille.

Electronic Intifadaan kirjoittavan Rania Khalekin mukaan kehitys on säikäyttänyt muun muassa Amerikan juutalaisen ja mustan eliitin. Juutalaisen The Forward –lehden J. J. Goldberg esimerkiksi pitää ”Clintonin heikkouksista valittamista vaarallisena”.

The Daily Beastin musta toimittaja Michael Tomasky pelkää puolestaan, että Clinton-viha saattaa lisätä ”valkoisten rasismia” värillisiä kohtaan entisestään.

Tomasky on tyypillinen anglosionistisen eliitin jalustalle nostama ”kiiltokuvamusta”, joka nauttii hyvästä asemasta siksi, että hän saarnaa kiltisti eliitin mantraa mustalle yhteisölle. Hänen mukaansa kulttuurimarxistien on nyt yhdistyttävä Wall Streetin ja Israelin lipun alle.

pereshillary5 pereshillary4 pereshillary peres2_56813b

Väkivaltaa itsenäistä talouspolitiikkaa kannattavia vastaan

Khalek kuitenkin toteaa, että toisin kuin ”rasistinen” Trump, Clinton on osoittanut käytännön politiikallaan olevansa murhanhimoinen sosiopaatti: Clintonilla on jo verta käsissään.

Yhdysvaltojen maailmanpoliittista ylivaltaa vastustavien valtiomiesten järjestelmällistä tappamista kannattava juutalainen Richard Perle on ollut perinteisesti yksi Clintonin näkyvimmistä tukijoista.

Kun Muammar Gaddafin Libya yritti irtaantua dollarista ja monikansallisesta keskuspankkijärjestelmästä, oli Clinton yksi Gaddafin murhakampanjan innokkaimpia tukijoita.

Kun Gaddafin eloton ruumis häpäistiin koko maailman silmien edessä, Clinton meni televisioon ja ylpeili henkirikoksella naama virneessä. Clinton on myös pahamaineisen juutalaisen sotarikollisen, Benjamin Netanjahun läheinen ystävä.

Iran ei ole hyökännyt mitään maata vastaan viimeiseen 200 vuoteen, mutta Clinton on uhannut ”tuhota” Iranin vain siksi, etteivät suuret juutalaiset lobbausjärjestöt pidä maasta.


”Olisihan Hitlerkin pitänyt murhata”

Kun Clintonilta on kysytty, miksi hän kannattaa toisinajattelijoiden teurastamista, vastaa hän aina Goldman Sachsia ja Benjamin Netanjahua tyydyttävällä tavalla: ”Olisihan Hitlerikin pitänyt murhata ennen valtaannousua.”

Kun Trump ehdotti, että Amerikka voisi tulevaisuudessa olla ”neutraali” neuvottelija Israelin ja Palestiinan välillä, Clinton raivostui: ”Amerikka ei voi koskaan olla neutraali […] mikäli joku ei tätä ymmärrä, ei hänellä ole asiaa Valkoiseen taloon.” (Myöhemmin Trump perui puheensa ja päätti ryhtyä hännystelemään sionisteja aiempaa näkyvämmin.)

Riita Israelista leimahti Clintonin ja Trumpin välillä myös sen jälkeen, kun keskustelun aiheeksi nousi Länsirannan muuri, joka erottaa ”Jumalan valitun kansan” eli juutalaiset gojimista eli ei-juutalaisista.

Clinton vastustaa näkyvästi ”valkoista rasismia” Yhdysvalloissa, mutta hänen mukaansa Israelissa rotuerottelu on sallittua ja tarpeellista. Tähän Trump vastasi twiittaamalla: ”Hillary Clintonin mukaan on OK, että muslimit eristetään Israelista MUURILLA, mutta ei ole OK, että Yhdysvallat tekisi saman.”

Clintonia inhoavat kulttuurimarxistit toivovat, että demokraatit asettavat ehdokkaakseen juutalaisen sionisti Bernie Sandersin. Valkoisten kannalta myös Sanders olisi painajaismainen vaihtoehto.

Sanders on liittoutunut väkivaltaisten mustien aktivistien kanssa kalastellakseen näiltä ääniä. Kun häneltä kysyttiin, onko mustien vai kaikkien ihmisten hengellä merkitystä, vastasi juutalainen: ”Mustien hengellä on merkitystä.” Lisäksi Sanders haluaa kiristää aselakeja, jotta valkoiset eivät voisi puolustautua mustaa rotuväkivaltaa vastaan.

 

Lue myös: Juutalaislehti huolissaan: ajaako Amerikan seuraava presidentti isänmaan vai Israelin etua?

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat