Helsingin Sanomien Elina Kervinen valkopesee vasemmistoväkivaltaa

Helsingin Sanomien Skandinavian-kirjeenvaihtaja Elina Kervinen valkopesee järjestelmällisesti uutisissaan äärivasemmiston rikoksia. Näin tehdessään HS ja Kervinen käytännössä oikeuttavat isänmaallisiin kohdistuvan poliittisen väkivallan.

Viimeisin esimerkki Kervisen politisoituneesta toimittajantyöstä saatiin viikonloppuna, kun Pohjoismainen Vastarintaliike osoitti Tukholmassa mieltä Eurooppaan kohdistuvaa pakolaistulvaa vastaan.

Mielenosoitukseen osallistui noin 700 ihmistä. Tapahtumavideoiden perusteella paikalla oli myös paljon eläkeikäisiä ruotsalaisia, jotka ovat nähneet, kuinka heidän kotimaansa on tuhottu sisältäpäin täydellisesti muutamassakymmenessä vuodessa.

Marssijoita vastassa oli odotetusti joukko törkyisiä äärivasemmistolaisia ja maahanmuuttajia, joiden mielestä isänmaallisilla eurooppalaisilla ei ole oikeutta ottaa julkisesti kantaa politiikkaan. ”Vastamielenosoittajat” heittelivät palavia hätäsoihtuja marssijonoa kohti välittämättä lainkaan siitä, olisivatko soihdut osuneet nuoriin aktivisteihin vai ikäihmisiin.

Kulttuurimarxistit heittelivät soihtuja tietysti turvallisen välimatkan päästä, jottei heidän tarvinnut kohdata kasvotusten 700-päistä kansallismielistä joukkiota.

Helsingin Sanomat on kuluneiden vuosien aikana kauhistellut jatkuvasti ”ääriliikkeiden” ja ”poliittisen väkivallan” yleistymistä. Mikäli lehti olisi rehellinen, olisi sen täytynyt tietysti tuomita vasemmisto- ja maahanmuuttajahuligaanien rikokset Tukholman tapahtumia käsitelleessä uutisessaan.

Helsingin Sanomat on kuitenkin juutalaisen Erkko-säätiön omistama valemedia, jonka mielestä poliittinen väkivalta on sallittua, mikäli sitä tehdään monikulttuurisuuden nimissä.

Niinpä palavat hätäsoihdut muuttuivat Kervisen kynäilemässä uutisessa ”lumipalloiksi”: ”Uusnatsit saivat Tukholmassa vastaansa lumipalloja – poliisi ottanut kiinni useita vastamielenosoittajia

Kansallisen Vastarinnan sivuilla hämmästynyt kommentoija kysyikin aiheellisesti: ”Hesarin tiedotuslinja on mielenkiintoinen. Jos paiskaisin palavan soihdun siis jonkun roskamedian toimittajan naamaan, kyse olisi lumipesusta?”

Mikäli valkoiset ruotsalaiset olisivat heitelleet monikulttuuriseen mielenosoitukseen palavia soihtuja, ne eivät tietenkään olisi muuttuneet Erkko-median käsittelyssä ”lumipalloiksi”. Todennäköisesti tapauksesta olisi uutisoitu vähintäänkin joukkomurhayrityksenä.

Helsingin Sanomien viesti väkivaltaisille maahanmuuttajille ja vasemmistolaisille on, että heillä on median hiljainen tuki takanaan. He saavat hyökätä väkivaltaisesti rauhanomaista mielenosoitusta vastaan vailla pelkoa siitä, että heidät leimattaisiin lehdistössä terroristeiksi.

elina-kervinen

Miksi Elina Kervinen suojelee väkivaltavasemmistoa?

Elina Kervisen toiminta on ollut johdonmukaista jo vuosien ajan. Hän on monikulttuurisuusfanaatikko. Kervinen suhtautuu erittäin kriittisesti esimerkiksi Ruotsin rajatarkastuksiin, jotka päätettiin aloittaa sen jälkeen, kun Euroopan pakolaiskriisi puhkesi.

Kun maahanmuuttovastainen SvP-puolue varautui osoittamaan mieltään Ruotsissa syksyllä 2014, Kervinen kirjoitti oudosti, että ”torikokouksen yhteyksissä on usein syntynyt kahakointia”, vaikka kaikki tiesivät, että jokainen SvP-mielenosoituksissa syntynyt kahakka oli ollut äärivasemmiston aloittama.

Kervisen mukaan kahakat kuitenkin vain mystisesti ”syntyvät” ilman, että kukaan olisi varsinaisesti syyllinen niihin.

Kervisen toistaiseksi törkein vedätys nähtiin vuosi sitten, kun hän yritti puolustella äärimmäisen väkivaltaiseen kommunistijärjestöön, Revolutionära Fronteniin, kuulunutta rikoksenuusijaa nimeltä Showan Shattak. Kervinen kirjoitti Helsingin Sanomiin syksyllä 2015:

”Moni muistaa viime vuosilta myös malmölaisen Showan Shattakin, joka oli kuolla vammoihinsa, kun äärioikeistolaiset tekijät pahoinpitelivät hänet naistenpäivänä 2014.”

Helsingin Sanomien rivilukija ei tietenkään kyseenalaistanut Kervisen tarinointia vaan kirosi mielessään: ”Helvetin natsit, miksi menitte pahoinpitelemään jonkun malmölaisen riviruotsalaisen!”

Todellisuudessa Shattak vammautui vakavasti yhteenotossa, jonka hän itse ystävineen aloitti. Malmön hovioikeuden mukaan joukko poliittisen väkivallan nimiin vannoneita äärivasemmistolaisia – muun muassa Shattak – hyökkäsi valtavalla ylivoimalla muutaman nationalistin kimppuun.

Shattakin epäonneksi kansallismieliset puolustivat itseään, mikä johti kommunistin sairaalareissuun.

Elina Kervinen kuitenkin sympatisoi Shattakia jostain syystä niin paljon, että hän tahtoi valehdella suomalaisille, että kyseessä oli ”äärioikeiston” viaton uhri. Alla kaksi videota Shattakin edustaman Revolutionära Frontenin terroristisesta toiminnasta – tätä Kervinen ja HS eivät tahdo sinun näkevän:


Kervinen on lopulta kuitenkin vain osa huomattavasti laajempaa ongelmaa, jonka Helsingin Sanomat ja Suomen valtavirtainen valemedia muodostavat. Loppuviikosta HS pyrki parhaansa mukaan piilottelemaan myös Yhdysvalloissa syttyneitä monikulttuurisia väkivaltaisuuksia.

Kuten uutisoimme muutama päivä sitten, Donald Trumpin vaalivoitosta raivostuneet maahanmuuttaja-, juutalais- ja vasemmistojärjestöt ovat pahoinpidelleet valkoisia amerikkalaisia sekä tuhonneet ja polttaneet valkoisten omaisuutta kostoksi ”väärästä” vaalituloksesta.

Helsingin Sanomat ei tietenkään julkaissut valokuvia mustien hakkaamista valkoisista tai palavista autoista. Sen sijaan HS:n sivuilla komeilivat propagandakuvat huolitellusti pukeutuneista ja meikanneista feministeistä. Väkivallan sijaan otsikoissa puhuttiin vain ”mielenosoituksista”.

Eikä ole syytä unohtaa, että pari viikkoa sitten Helsingin Sanomat sensuroi kokonaan uutiset Helsingin maahanmuuttajamellakasta, vaikka mellakka tapahtui kaupungin ydinkeskustassa rautatieasemalla.

Pullakahvit maahantunkeutujille – rautaputkea isänmaanystäville

Tukholman mielenosoituksesta riittää varmasti kirjoitettavaa tulevaisuudessakin. Ruotsin poliisi on yrittänyt luoda itselleen mahdollisimman pehmeän julkisuuskuvan osallistumalla homomarsseille ja rankaisemalla ankarasti työntekijöitään, jotka ovat puhuneet ”rumasti” rikollisista maahantunkeutujista.

Tukholmassa mielenosoittajat kohtasivat kuitenkin täysin erilaisen poliisin. Virkavalta käytti surutta pamppua ja kyynelkaasua mielenosoittajia vastaan, kun nämä pyrkivät pitämään väkivaltavasemmistoa loitommalla. Erään mielenosoittajan takomista jatkettiin senkin jälkeen, kun tämä oli lyyhistynyt maahan.

Poliisin väkivallan kohteeksi eivät joutuneet ainoastaan kilpiä kantaneet nuoret miehet, vaan uhriksi joutui jopa norjalainen valtavirtaisen sanomalehden toimittaja.

Erityisesti maahanmuuttajataustaiset poliisit ovat aiemminkin käyttäneet kovaa väkivaltaa kansallismielisiä mielensoittajia vastaan, mutta valtamedia ei ole aiheesta juurikaan kirjoitellut ”rasismin uhan” vuoksi.



poliisisika
Virkavalta vaalimassa monikulttuurista ja moniarvoista Ruotsia.

Yllä olevassa kuvassa naamioitunut Ruotsin poliisi hakkaa teleskooppipatukalla eli rautaputkella selkään naamioitumatonta ja aseetonta miestä. Korruptoitunut virkavalta Ruotsissa kohtelee isänmaanystäviä täysin eri tavalla kuin esimerkiksi maahanmuuttajia.

Tänä keväänä Ruotsissa nimittäin uutisoitiin, että poliisia niin sanotuilla no-go-alueilla kivittäviä maahanmuuttajia ”rangaistaan” nykyään kutsumalla nämä pullakahville! Jos et usko, lue valtavirtaisen Svt:n uutinen aiheesta.

Yhteiskunnan mädänneisyys on edennyt jo tasolle, jossa poliisia kivittävät maahanmuuttajat saavat veronmaksajien kustantamaa kahvia, kun taas aseistautumattomia kansallismielisiä hakataan rautaputkella puhtaasti hakkaamisen ilosta.

Tämä olisi tuskin mahdollista, elleivät julkista mielipidettä hallitsisi Helsingin Sanomien kaltaiset valemediat ja Elina Kervisen kaltaiset poliittiset toimittajat.

 

Lue myös:

Itsenäisyyspäivä: valtamedian sota suomalaisuutta vastaan
Itsenäisyyspäivän mediamyräkkä: kenen väkivalta sallitaan?
Jokainen meistä voi painostaa suomalaisvastaista eliittiä
Journalistiliitto yllyttää vakoilemaan maahanmuuttovastaisia suomalaisia

9 kommenttia

  1. Minun isälleni kun kerran tuli helsiginsanomien alkutilaus 3 kuukautta, niin sitten sieltä soitettiin varsinaisen tilauksen johdosta, niin isäni sanoi”jopa noita on tarpeeksi, että voi korvasienie kasvattoa”.

    Plusääni(27)Miinusääni(0)
  2. Jutkumedian valehteleva huora.

    Kulttuurimarxistinen poliittinen poliisi mielityössään.
    Tämä osoittaa kuinka paljon Eurooppaa tarvitsisi oman trumphinsa.
    Aikansa hakkaavat omiaan, hakatkaa vaan ja lujaa. Tulee vielä se aika, että hakkaamiset on hakattu.
    Loppuivat ne Nicolae Ceaușescunkin vallanpäivät 25.12.1989 muuria vasten.

    Plusääni(33)Miinusääni(3)
  3. Helsingin sanomat valehtelee ja jättää totuuden kertomatta.Täysin hyödytön läpyskä.

    Plusääni(32)Miinusääni(0)
  4. ”Helsingin Sanomat on kuitenkin juutalaisen Erkko-säätiön omistama valemedia”

    Voisiko joku enemmän tietävä kertoa lisää Aatos Erkon juutalaisuudesta.

    Tiedän että Magneettimedian oikeudenkäynneissä kaksi todistajaa kertoi Aatos Erkon olevan juutalainen,
    mutta onko asiasta muita todisteita?

    Perikö Aatos Erkko juutalaisuuden äidiltään vai onko hän myös isänsä suvun puolelta juutalainen?

    Onko Aatos Erkko haudattu juutalaiselle hautausmaalle ja oliko hän juutalaisen seurakunnan jäsen?

    Tietääkö kukaan?

    Plusääni(10)Miinusääni(0)
  5. kehoittaisin aitoja sosialisteja liittymään kansallissosialisteihin sanoo:

    Ei vasemmisto mitään hyvää yhteiskuntaa halua. Pelkkää valetta. He haluavat todellisuudessa tuhota kaiken hyvän.
    On täysin varmaa, että vasemmisto ei taistele paremman yhteiskunnan puolesta, muutenhan ei nykyinen huono yhteiskunta puollustaisi heitä kiivaasti. Kyllä rikolliset rikolliset tunnistavat. Tekopyhät pitävät vain toisia tekopyhiä hyviksinä. Siis kuinka kauan pitää vielä odottaa, että saa julkisesti sanoa, mitä tekopyhyys on?
    Vasemmiston joukossa on hyviä ihmisiä, mutta he eivät ole vallassa liikkeessä. Heille sanoisin, että olkaa varovaisia ja irtisanoutukaa liikkeestä. Se on itse pahuuden hallitsema. Katselin eilen että vasemmiston joukosta ilmeisesti juuri näitä aidosti hyvyyttä haluavia kuskattiin poliisiautoihin (en nähnyt jokaista heistä, ja en voi olla täysin varma). Siis pahuus haluaa, että aidolla hyvyydellä ei olisi vasemmiston joukossa valtaa ja siksi pyritään juuri hyvikset ja järjelliset poistamaan joukosta. Siis varoitan vasemmiston joukossa olevia hyviksiä, että älkää menkö järjettömien joukkoon. Teidän paikkanne olisi paremmin aitojen kansallissosialistien kanssa. Sosialistinen yhteiskunta voi olla sopusointuinen vain jos siinä yhdessä elävät jakavat samat perusarvot. Kai nyt sentään tämän ymmärrätte? Vai haluaisitteko kenties elää samassa valtiotalossa ihmisten kanssa, jotka eivät kunnioita naisten hyvyyttä? Sellainen on järjetöntä.

    Plusääni(14)Miinusääni(0)
  6. Kaikki valhemedian ns. ”toimittajat” ovat yksinkertaisesti maanpettureita ja heitä kohdellaan jatkossa sen mukaisesti.

    Kyseinen ”toimittaja” palvelee (((herraansa))) ja saa palkkansa siitä, että vainoaa omaa kansansa ja niitä ihmisiä, jotka puolustavaa isänmaata ja Suomen kansaa. Tässä asiassa ei ole mitään epäselvää.

    Nämä maanpetturit eivät koskaan tule muuttamaan toimintatapojaan ja heidän kanssaan ei tule koskaan olemaan minkäänlaista dialogia.

    Tämä ilmiö on jo niin selvä, että itse asiassa sen hierominen on aivan turhaa. VALHEMEDIA (ns. Lugenpresse) VALEHTELEE KAIKESTA JA AINA.

    Olin itse paikalla Tukholmassa ja näin aivan vierestä, mitä todella tapahtui ja ketkä olivat väkivaltaisia ja kuinka (((eliitin kaaderipoliisi))) hyökkäsi (((eliittijohtajansa))) käskystä isänmaallisia mielenosoittajia vastaan.

    Nyt on aika lopettaa asiasta tuohtuminen. On aika nimetä vihollinen ja saattaa vihollisen tiedoksi, että heidät tunnetaan ja heitä pidetään vastuullisina teoistaan. He tulevat vastaamaan teoistaan valtakunnan oikeudessa. He tulevat saamaan oikeutta.

    Jokainen kansalaisia väkivaltaisesti pahoinpidellyt poliisi saa oikeutta. Jokainen ns. ”toimittaja”, joka valehtelee ja samalla huoraa omaa kansaansa ja isänmaataan, saa oikeutta.

    Heidän tulee tietää tämä. Jokainen kansamme marttyyri maksaa heille kultaisella vaa’alla punnittuna. Jokainen veripisara, joka vuodatettiin, punnitaan kultaisella vaa’alla.

    Jokainen maanpetturi saa oikeutta samalla mitalla. Sillä mitalla ja sillä tavalla, jonka he ovat käyttöön ottaneet. Yksikään nyt meitä pilkkaava maanpetturi ei välty tuomiolta, ei yksikään.

    Ei kannata enää edes pohtia moista. Me näemme ympärillämme maanpettureita. Tietäköön jokainen näistä maanpettureista, että heidät tunnetaan ja heidän päivänsä maanpettureina ovat jo luetut.

    Ja kun se aika tulee, itku ei auta ja selittelyt eivät auta. Oikeutta jaetaan kultaisella kansan vaa’alla.

    Plusääni(13)Miinusääni(1)
  7. Sairaitahan noi vasurit ja Helsingin sanomat ovat mieleltään.

    Plusääni(8)Miinusääni(0)
  8. Vasemmistosuvakit pitäis tabbaa niin maailma olisi parempi paikka.

    Plusääni(5)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat