Helsingin Sanomat suoraan roskapostikansioon

Helsingin Sanomat leväytti koko sivullaan esiin Venezuelan lasten hädän. Ränsistyneen betonimuurin äärellä likaisella vuoteella makaa nälkiintynyt itkevä lapsi. Jutun otsikko: ”Anailin, 2, sai ruokaa kerran päivässä”. Kuvateksti: ”Vain kaksivuotias Anailin Nava kärsii pahasta aliravitsemuksesta. Toasin saarella Luoteis-Venezuelassa elävällä perheellä on varaa ruokkia lastaan vain kerran päivässä ja silloinkin ruoka saattaa olla pelkkää riisiä”.

Artikkeli lainaa New York Times’ia. Koko jutussa ei ole toimittaja Elisa Rimailan kädenjälkeä.

Tekstissä näkyy rivien välissä, että lapsi sairastaa myös vaikeata neurologista sairautta, mutta artikkelin tarkoituksena on saada aikaan draama.

Toinen kuva esittelee toria, jossa myydään teurasjätettä ruokapulaa helpottamaan.

Tulee mieleen Jugoslavian hajottamissodan ikoninen kuva jossa kuvaaja asettui piikkilangan taakse ja kuvasi nurmikolla makoilevia muslimivankeja. Kuvan väitettiin esittävän serbien muslimeille pystyttämää keskitysleiriä, kun tosiasiassa kuvattavat olivat vapaita.

Helsingin Sanomien teksti ei sanallakaan mainitse Yhdysvaltojen Venezuelalle asettamia talouspakotteita, ei Yhdysvaltojen uhkausta maan sotilaallisesta haltuunotosta kouluttamansa ja rahoittamansa Juan Guaidon avulla.

Olisiko New York Times maininnut näistä, en tiedä, mutta Hesari ei välittänyt mainita. Ei myöskään sitä, että Iso-Britannian keskuspankki on jäädyttänyt Venezuelan kultavarannot, joten maa ei saa niitäkään käyttöönsä.

Lapsia kuolee aliravitsemukseen ja lääkkeiden puutteeseen.

Se on tuttua Yhdysvaltojen talouspakotteiden seurauksena. Irakissa puoli miljoonaa lasta kuoli 1990-luvulla. Yhdysvaltojen ulkoministeri Albrightin mukaan se oli sopiva hinta (due price).

Tällä hetkellä myös Iranissa Yhdysvaltojen sanktioiden seurauksena kansa köyhtyy ja lapsia kuolee.

Yhdysvallat tukee Israelia sen tappaessa Gazassa lapsia ja nuoria sekä ampumalla että huonolaatuisen veden ja keskitysleirimäisten olojen seurauksilla. Veden desifiointiin käytettyjen aineiden tiedetään aiheuttavan sairauksia, mutta vaarallista vettä on pakko käyttää

Samat sotarikollisiksi tulkittavat poliitikot, kuten muistaakseni myös Madlene Albright, istuvat ajatushautomo Atlantic Councilissa, joiden suunnitellaan olevan elimiä, jotka auttaisivat lajittelemaan sosiaalisen median valeuutisia ja oikeita uutisia. 

Helsingin Sanomien uutisointi myötäilee tätä Yhdysvaltojen aiheuttamaa tilannetta. 

Yritin kysellä Helsingin Narinkkatorilla kokoomuksen MEP:iltä Petri Sarvamaalta syytä hänen Juan Guaidoa tukevaan Venezuela-äänestykseensä. Hän puolusti melko aggressivisesti kantaansa ja käski sitten minun huolehtia vain omasta vaalityöstäni. Tapasin hänet ensimmäisen kerran ja olin yllättynyt hänen luonteestaan. Hän on lehden artikkeleista ja podcastista päätellen Helsingin Sanomien suosikkiehdokas.

Euroopan parlamentaarikoiden sidonnaisuus Yhdysvaltojen eri rahoittajiin ja miljardööri Sorokseen ei ole salaisuus. Unkarin pääministeri Orbanin piikittely asiasta on saanut komission hälytystilaan.

Jos valtakunnan laajalevikkisin lehti on väkivaltaan perustuvan maailmanvallan johtomaan ideologinen tukija ja sananlevittäjä, joka puolitotuuksin ja valhein yrittää vaikuttaa Eurovaalien äänestäjiin, lehti kannattaa siirtää suoraan roskapostiin.

Pirkko Turpeinen-Saari

Alkuperäinen kirjoitus: Helsingin Sanomat suoraan roskapostikansioon. Saatavina: https://www.turpeinen-saari.net/blogi.html

14 kommenttia

  1. Virallisen Suomen suhtautuminen Venezuelan tapahtumiin on jälleen kerran murheellinen todiste siitä, että vasta vapauduttuaan Neuvostoliiton vaikutuspiiristä maa ryntäsi uuden isännän alaisuuteen ja on alistanut ulkopolitiikkansa EU:n ja USA-liittolaisuuden kautta USA:n psykopaattisten neokonservatiiviverkoston työkaluksi. Suomihan toteuttaa useita USA:n ulkoministeriön koordinoimia sanktio-ohjelmia, joista Venäjän vastaiset pakotteet ovat maan omalle väestölle kaikkein haitallisimmat.

    Häpesin syvästi, kun jouduin toteamaan Suomen tunnustaneen itse-itsensä Venezuelan presidentiksi julistaneen Juan Guaidon aseman maan laillisena johtajana. Tässä vaiheessa virallinen Suomi irtautui lopullisesti pois fakta- ja oikeus-perustaisesta ulkopolitiikasta USA:n kuuliaiseksi vasalliksi ja pikku ’hitman’iksi.

    Plusääni(14)Miinusääni(1)
  2. Olen kylmä, kyyninen ihminen. Nihilisti, jos tahdotte. Ei kiinnosta paskaakaan mitä noille otuksille tapahtuu. Kunhan eivät vain Suomeen tule! Meillä on täällä jo somaleita (99 % työttöminä) enemmän kuin tarpeeksi. Jokainen somali, afgaani, irakilainen ja iranilainen on pikimmiten lähetettävä takaisin turvallisiin kotimaihinsa rakentamaan omaa kotiaan ja kulttuuriaan. Suomeen ne eivät kuulu — eivät nyt, eivät koskaan.

    Plusääni(12)Miinusääni(0)
    1. Venäjän ortodoksinen kirkko korostaa neitsyyden merkitystä avioliiton, perheen ja kulttuurin perustana. Seksi ei saa olla hedonismin kauppatavaraa kuten se on hajoavassa ja perikatoon ajautuvassa talmudismin valloittamassa lännessä.
      The Russian Church’s Zero-Tolerance on Virginity – a ’Matter of National Security’
      It is necessary to stigmatize sexual relations before marriage. We need to explain to young men that it is not normal to marry a woman who has already been used by dozens of men, and that only a fool would marry a harlot. Yes, this will hurt many very deeply. The vast majority of our society will be exposed. But we simply have no other way out to save the future generation.

      According to the Bible, it is the father who is responsible for the honor of his daughter. It is important for men to understand that there is no greater shame for a father, than failing to keep your daughter pure before marriage.

      (Russian Faith)
      https://russia-insider.com/en/russian-churchs-zero-tolerance-virginity-matter-national-security/ri27222

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Raahab oli portto. Tuli vanhurskaaksi uskosta.

        Uskon kautta he kulkivat poikki Punaisen meren ikäänkuin kuivalla maalla; jota yrittäessään egyptiläiset hukkuivat. Uskon kautta kaatuivat Jerikon muurit, sittenkuin niiden ympäri oli kuljettu seitsemän päivää. Uskon kautta pelastui portto Raahab joutumasta perikatoon yhdessä uppiniskaisten kanssa, kun oli, rauha mielessään, ottanut vakoojat luoksensa.
        Heprealaiskirje 11:29‭-‬31 FB38
        http://bible.com/365/heb.11.29-31.FB38

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. En tiedä, saako kommenttini jäädä… mutta kokeillaan. Magneettimedia, please, älkää osallistuko ”vihapuheen” pelkurimaiseen kitkentään, vaan antakaa totuuden äänen kuulua, kiitos. ????

    Hieman toisenlainen miete elämästä. Homma menee niin, että politiikot ja vastaavat kurjuuden arkkitehdit vapaamuurareista alkaen tuskin saavat ansionsa mukaan. Vaakakuppi tuskin tasoittuu poismenostamme ja vihaisista ajatuksistamme heitä kohtaan. Saatanan voimat ovat saatanan voimia ja olen hiljattain tajunnut, että jokaisen meidän velvollisuus tässä elämässä olisi heidän pysäyttäminen. Ei näennäisen vaikuttamisen ja näennäisen demokratian leikkikeinoin, vaan konkreettisesti. Heille tulisi pikakelauksella antaa takaisin kaikki aiheuttamansa kurjuus. Jokainen heistä tulisi viedä halliin, asettaa heidän eteensä valikoima kidutusinstrumentteja ja antaa kansan palauttaa kokemansa. Joku voi sanoa, että ”onpa sairasta”, vaikka totean, että jokainen joka tätä ei ymmärrä ja jatkaa kärsimistään heidän vuokseen, on itse hyvinkin sairas. Kyseessä on kuitenkin suurin oikeudenmukaisuus, mitä olemassa voi olla, ja pelkkä ajatus tuosta hyväilee ja lämmittää.

    ”Tulkoon he kärsimään kuten he ovat saaneet kärsimään”, jos ei muuta, sillä toissijaisena vaihtoehtona uskon sanan voimaan ja meidän on etsittävä vanhat loitsut käsiin ja niiden avulla tehtävä jokaisesta heidän hetkestään helvettiä. Langetettava heille kaikki kuviteltavat sairaudet, laitettava heidät elämään jatkuvassa kivussa ja kuolemanpelossa – ja puutteessa. Langetettava afrikkalainen neekeri vetämään puolimetrisellä parrulla syväkurkkua ja kulkusia myöten perseeseen.

    Näin on asia. Maistele ajatusta hetki. Tajuat nopeasti, että tämä on totuuden korkein muoto. Kiitos.

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
  4. Kosto on suloista mutta toimiiko se pitemmän päälle?
    Itse olen ehdottanut että solidaariseen elämään kykenemättömät psykopaatit voitaisiin laittaa elämään autiolle saarelle jossa voisivat sitten kaikessa rauhassa hyväksikäyttää toisiaan.
    Olisiko se inhimillisempi ratkaisu.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  5. Kostaja olen 100% samaamieltä ja ne jotka eivät samaa mieltä pitäisi poistaa suomesta lopullisesti!! Koska ovat heikkoja paskiaisia joita tullaan käyttämään hyväksi mailman tappiin saakka!! Kiduttaminen ja heidän perheilleen samat kärsimykset 666%.

    Plusääni(5)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat