Helsingin Sanomat johti harhaan maahanmuuttouutisellaan

Helsingin Sanomat vääristeli ilmeisen tahallisesti maahanmuuton taloudellisia vaikutuksia selvittäneen tutkimuksen tuloksia tuoreessa uutisessaan ”Britannia hyötyy miljardeja EU-maahanmuutosta”.

Annamari Sipilän kirjoittamassa artikkelissa todetaan: ”Tuoreen tutkimuksen mukaan tulijat maksavat veroja enemmän kuin rasittavat tukijärjestelmää”. Helsingin Sanomat ei ole koskaan yrittänyt peitellä arvomaailmaansa, vaan maahanmuuton rajoitusten purkaminen on sille yhtä tärkeä tavoite kuin ”sukupuolineutraali avioliitto” ja Suomen Nato-jäsenyys. Suomen asenneilmapiirin muuttamiseksi HS ja Sipilä ovat valmiita myös sumuttamaan lukijoitaan.

Tutkimus, josta Sipilä kirjoittaa, on University College Londonin tohtori Tommaso Frattinin ja professori Christian Dustmannin tekemä. Frattini ja Dustmann selvittivät sekä EU:n alueelta että Euroopan ulkopuolelta tulevan maahanmuuton vaikutuksia yhteiskuntaan. Sipilä ei kuitenkaan kirjoita uutisessaan lainkaan EU:n ulkopuolelta tulevan maahanmuuton vaikutuksista, sillä se ei sopisi HS:n monikulttuurisuutta syleilevään linjaan. Sipilä yhdistääkin valkoiset ja ei-valkoiset maahanmuuttajat yhdeksi massaksi: ”Maahanmuuttokysymys on ratkaiseva, kun Britannia valmistuu ensi toukokuun parlamenttivaaleihin.”

EU:n alueelta tuleva valkoinen, koulutettujen ihmisten työperäinen maahanmuutto on todellakin Frattinin ja Dustmannin mukaan antanut Britannian taloudelle yli 25 miljardin euron piristysruiskeen aikavälillä 2000–2011. HS jättää kuitenkin tahallaan kokonaan pimentoon tutkimuksen toisen merkittävän tuloksen: Euroopan ulkopuolelta tuleva ei-valkoinen maahanmuutto on kuormittanut maan taloutta jo yli 150 miljardilla eurolla vuoden 1995 jälkeen. Siinä, missä valkoisista tulee yhteiskunnan rakentajia, ei-valkoiset alkavat yhteiskunnan eläteiksi.

markdug
Lontoon 2011 maahanmuuttajamellakat alkoivat, kun poliisi ampui maahanmuuttajataustaisen huumediilerin.

Edes EU:n sisäinen työperäinen maahanmuutto ei ole niin onnistunut ilmiö kuin HS antaa ymmärtää. Suuri osa taloudellisesta hyödystä on tullut esimerkiksi ranskalaispankkiireilta ja saksalaisinsinööreiltä. Tutkimusta onkin moitittu siitä, että se on käsitellyt ”maahanmuuttoa” aivan liian suurpiirteisesti. 75 prosenttia rahoista on peräisin EU:n vanhojen jäsenmaiden asukkailta. Korkeasti koulutettujen EU-maahanmuutto on vaikeuttanut nuorten brittien pääsyä työelämään, minkä pelätään synnyttävän suuria sosiaalisia ongelmia tulevaisuudessa.

Sipilälle ja Helsingin Sanomille tämä on tietysti yhdentekevää, sillä liberaalit eivät suinkaan kannata vapaata maahanmuuttoa taloudellisin tai yhteiskunnallisin perustein vaan siksi, että monikulttuurisuus on heille lähes uskonnollinen velvollisuus. Myöskään Britanniassa maahanmuuttopolitiikkaa ei ole tehty järkiargumentein, vaan ideologiselta perustalta. Vuonna 2009 Tony Blairin entinen avustaja Andrew Neather paljasti, että työväenpuolue (toinen maan kahdesta pääpuolueesta) ajoi vapaiden rajojen politiikkaa tehdäkseen Britannian väestörakenteesta ”todella monikulttuurisen”. Puolueen sisäpiiriin kuuluneen Neatherin mukaan työväenpuolue ei puhunut tavoitteistaan julkisesti, jottei se karkottaisi työväenluokkaisia äänestäjiään, jotka ovat perinteisesti joutuneet kärsimään eniten monikulttuurisuuden haitoista.

Viime vuonna Sipilä kirjoitti Helsingin Sanomiin kolumnin ”Helsingissä on tapana syyllistää hyviin lähiöihin haluavaa keskiluokkaa”, jossa hän totesi: ”Suomi on maahanmuuton kehitysmaa, ja siksi jo pelkkä maahanmuutosta puhuminen on suomalaisille vaikeaa […] On selvää, että Suomi tarvitsee lisää maahanmuuttajia.” Onko ihmekään, että puhuminen on vaikeaa, kun suomalainen lehdistö tekee kaikkensa johtaakseen lukijoitaan harhaan sensuroimalla tutkimuksia maahanmuuton vaikutuksista?

 

Lue myös:

Toimittajat tilille
HS: holokaustista Euroopan uskonto
Monikulttuurisuutta kannattava toimittaja valehteli katupartiosta

 

Julkaistu alun perin Kansallisessa Vastarinnassa.

7 kommenttia

  1. Tulkaa baareihin katsomaan ketkä siellä diilaa opiskelijoille tai kysykää monikulttuurisen kaupunkien portaalista.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  2. Bilderberg-Erkon (vaikka jo mananmajoilla onkin) Brysselin Pravda on BRYSSELIN PRAVDA vaikkahan voissa paistaisi!

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  3. Tässä yhteydessä on paikallaan viitata artikkeliin
    ”Kreivi Kalergin suunnitelma eurooppalaisten tuhoamiseksi: ”EU””, tappis 0catch com/Kalergi_suunnitelma_eurooppalaisten_tuhoamiseksi htm
    (Huom. Artikkelin pää-valikossa on suomeksi kohdat: 1.”Praktische Idealismus”, otteita suomeksi; 3.Toteutuuko Kalergin suunnitelma?; 4.Kuka oli Richard N. Coudenhove-Kalergi)

    Artikkelin alkuosassa sanotaan mm.:

    ”Varoitus:

    Seuraava kirjoitus sisältää rasismia, kansanryhmään kohdistuvan vihan lietsomista, rodullisen eriarvoisuuden avointa ihailua, ja kansanvallan halveksimista. Kuinka muuten voisi ollakaan, sillä lainattu kirjoittaja on EU:n taustalla olevan ryhmän pääideologi. Emme vastaa hänen mielipiteistään, vaan vastustamme niitä, kuten kommenteistamme selviää. R.Coudenhove-Kalergin teksti on julkaistu sellaisenaan, rikoksen tuntomerkit täyttäviä yksityiskohtia poistamatta, sillä haluamme antaa lukijoillemme realistisen kuvan nykyaikaisesta rodullisesta suprematismista, jonka ilmaus on valheellinen ”monikulttuuri”-propaganda. Kehoitamme lukijaa käyttämään kriittisyytensä koko arsenaalia.

    Näillä evästyksillä, lukemisen iloa!”

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  4. Ei tänne kaivata ihmisiä joiden elämän tehtänä on loisia, muuttaa man rahoilla terroristeiksi ja lopuksi vikistä.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat