Helsingin Laakavuoren monikulttuurinen päiväkoti – vanhempien ja lasten painajainen

Magneettimedia julkaisee Kansalainen –internet-lehden julkaiseman artikkelin, joka käsittelee Helsingin Mellunmäessä sijaitsevan Laakavuoren päiväkodissa ilmenneitä ongelmia. Jokainen lukija voi arvioida vapaasti artikkelin sisältöä ja verrata sitä vallitsevaan monikulttuurisuuden tilanteeseen suomalaisessa yhteiskunnassa. Aivan varmaa on se, että mikäli vallitsevaa globalisaation ja monikulttuurisuuden prosessia emme saa pysäytettyä, voimme heittää hyvästit suomalaiselle hyvinvointi- ja järjestäytyneelle yhteiskunnalle.

Magneettimedian toimitus

 

Helsingin Laakavuoren monikulttuurinen päiväkoti – vanhempien ja lasten painajainen

Helsingin Mellunmäessä sijaitsevan Laakavuoren päiväkodissa lapsia on kiusattu toisten lasten toimesta ja henkilökunta on kuvannut lapsia ilman vanhempien lupaa. Myös päiväkodin kasvatusmenetelmät ovat herättäneet syvää huolta. Vanhempien mitta on nyt täyttynyt.

-Anonyymiteetti on nyt minun osaltani ohi. Haluan tuoda ongelman esille omalla nimelläni, kertoo yksi Laakavuoren päiväkodin ongelmia kohdanneista eskarilasten vanhemmista, Jesse Kolmela.

Hän on aiemmin kirjoittanut blogia Laakavuoden päiväkodin eskariryhmän tapahtumista muutaman muun vanhemman kanssa. Tämän artikkelin sitaatit ovat blogista, ja Jesse Kolmela vahvistaa Kansalaisen toimitukselle tapahtumat oikeiksi.

Asiasta on kirjoittanut aiemmin muun muassa Helsingin Sanomat 9.4 sekä 12.4, mutta Jessen mukaan kaikkia näkökulmia ei ole jostain syystä tuotu esille.

 

Laakavuoren ongelmat alkoivat jo viime syksynä

Laakavuoren päiväkodin ongelmat alkoivat toden teolla viime syksynä, vanhemmat kertovat.

– Oli haukkumista, lyömistä, potkimista ja kiusaamista. Samat nimet nousivat esiin aina kun asiasta lapsen kanssa puhuttiin. Mainittakoon vielä, että kaikki asianosaiset lapset kertoivat samojen 3-4 kiusaajan nimet. Olen useampana aamuna lastani viedessä kuullut olevani (6-vuotiaan suusta) “vitun ämmä”. Kielenkäyttö on ollut järkyttävää. Nyt ei siis puhuta muutamasta yksittäistapauksessa vaan viikoittaisesta ongelmasta.

Jesse kertoo jääneensä välillä seuraamaan tilanteita syrjemmälle, ja hänen mukaansa on todella surullista katsottavaa, kun “ammattilaiset” kääntävät katseensa sillä välin, kun “6-vuotiaat käyvät toistensa päälle ja huutelevat kirosanoja niin, että koko Mellunmäki raikaa”.

Eräänä aamuna äiti oli tuomassa lastaan eskariin. Äidin viedessä lapsen vaatteita sisälle, tuli eräs lapsi (tämä tapahtui siis sisätiloissa, eskarin ruokailuhuoneessa, missä oli 2 opettajaa läsnä) haukkumaan äitiä ja päästi suustaan jokaisen tuntemansa kirosanan. Äiti kauhistui ja torui vierasta lasta. Lapsi näytti äidille keskisormea. Opettaja katsoi vierestä eikä sanonut sanaakaan. Äiti sanoi opettajalle, että tilanteeseen pitää puuttua eikä tuollaista voi sallia. Vasta tässä vaiheessa teki henkilökunta asian eteen jotain. Konkreettisesti se tarkoitti sitä, että rumia puhunut lapsi lähti karkuun ja opettaja juoksi huutaen lapsen perässä noin 5 minuutin ajan ja sen jälkeen luovutti.

Miten Laakavuoren henkilökunta sitten on hoitanut nämä tilanteet? Juuri tämän asian vanhemmat näkevät suurimpana ongelmana.

– Aloitetaan tapauksesta missä erään pojan vanhempi oli hakemassa lastaan eskarista. Lapset ulkoilivat yhdessä iltapäivällä ja kiusaajajoukon pomo oli hyvässä vauhdissa pihalla. Hän löi nyrkillä (kyseessä roteva ja pitkä poika) edessään olevaa tyttöä vatsaan. Huuto ja metakka kuului eskarin ulkoportille asti. Henkilökunta ei reagoinut tilanteeseen mitenkään. Vanhempi meni erottamaan kiusaajan kiusatusta, ja vasta siinä vaiheessa tuli henkilökunta selvittämään tilannetta. Tämä toimintamalli on hyvin yleinen Laakavuoressa. Kiusaamistilanteisiin puututaan vasta siinä vaiheessa, kun vanhemmat ovat maininneet asiasta ja työntekijät ovat ns. bonganneet jonkun vanhemman tilanteesta.

 

Lapset ovat jopa uhanneet opettajaa tappamisella – henkilökunta selittelee

Tilanteet päiväkodissa ovat saaneet oudolta kuulostavia piirteitä. Eskarilapset ovat jopa uhkailleet opettajaa tappamisella.

Bildresultat för Puukko kuva
Puuko ei kuulu lasten kasvatukseen.

2 pahinta Laakavuoren kiusaajaa löysi eskarin pihalta kaivosta puukon. Toinen heistä oli uhannut ääneen puukko kädessä tappavansa opettajan. Puukko vietiin toisen lapsen toimesta opettajalle, ja asia haudattiin tämän jälkeen. Puukkoa ei toimitettu poliisille, vaikka käsittääkseni näin kuuluisi toimia. Tilannetta oli ollut todistamassa monta lasta ja info tapauksesta levisi kulovalkean tavoin. Itse sain tiedon toisen lapsen vanhemmalta. Meitä vanhempia ei ikinä infottu asiasta!

Vanhemmat eivät saaneet henkilökunnalta kattavaa selvitystä tapahtuneesta, ja henkilökunnan versio tapahtumista muuttui matkan varrella. Lapset reagoivat tilanteeseen omalla laillaan ja alkoivat pelkäämään eskariin menoa.

Kun asiasta kysyttiin, sanottiin että vain kyseisen ryhmän vanhempia on informoitu asiasta. Näin ei ollut tapahtunut. Kyseisen ryhmän vanhemmat kiistivät saaneensa opettajilta mitään infoa asiasta. Kun asiasta kyseltiin henkilökunnalta, sanottiin että “koko puukkojupakkaa on liioiteltu”. Oliko siis lapsi puukko kädessään uhannut tappaa jonkun? Oli. Mitä kohtaa on siis liioiteltu? Tähän emme saaneet enää vastausta. Asiasta ei edelleenkään ole järjestetty minkäänlaista info tilaisuutta. Moni lapsi pelkäsi eskariin menoa tämän tapauksen jälkeen, enkä ihmettele sitä laisinkaan.

 

Eskarissa lapsia kasvatetaan ruoatta jättämisellä

Päiväkodin kasvatusmenetelmät herättävät hämmennystä. Ruokailutilanteissa lapsia on uhkailtu ruoatta jättämisellä ja ruoan ottamisella pois. Sanoista on myös ryhdytty tekoihin, ja lapsia on jätetty käytöksen takia ilman välipalaa. Eräässä tapauksessa lapsi oli nauranut ruokapöydässä toisen lapsen ilmeilylle ja jäänyt sitten ilman välipalaa.

Lapsen äiti oli sattumalta tullut juuri sopivasti tilanteeseen ja löytänyt itkuisen lapsensa eteisestä. Lapsi oli hämmentyneenä kysynyt äidiltään, miksi kaikki muut saivat ruokaa mutta hän ei. Kyseinen poika oli useaan otteeseen kysynyt opettajilta saisiko ruokaa, mutta vastaus oli ollut: “liian myöhäistä, mene ulos”. Lapsen äiti kysyi henkilökunnalta syytä tapahtuneeseen ja sai vastauksen: “ei me tiedetty, että tulet näin aikaisin hakemaan”.

Erään blogia kirjoittaneen vanhemman lapsi on sanonut kotonaan, että “pelkää jäävänsä ilman ruokaa jos yhtään pelleilee”.

 

Lapsia on kuvattu vanhemmilta lupaa kysymättä – sama nimi toistuu kertomuksissa

Viime vuoden puolella erään blogia kirjoittaneen vanhemman lapsi mainitsi, että Laakavuoren työntekijä oli kuvannut häntä ja paria muuta poikaa eskarissa. Kun äiti  kysyi asiasta selvitystä, kävi ilmi, että lapset olivat pelleilleet ruokapöydässä, ja maahanmuuttajataustainen työntekijä oli alkanut kuvaamaan lapsia. Äiti antoi asian sillä kertaa jäädä siihen, mutta pitää sitä nyt isona virheenä.

Luvatta kuvaaminen voi olla rikos?

Luulin kyseessä olevan yksittäistapaus ja annoin asian olla. Iso virhe! Ymmärrän näin jälkikäteen, että tähän olisi pitänyt välittömästi puuttua, mutta jälkiviisaus ei enää auta.

Kuvaaminen on jatkunut myös tämän vuoden puolella.

Lapsilla oli ollut riitatilanne eskarissa, heidät vietiin tämän jälkeen sisälle, ulkovaatteita EI saanut riisua (sattui olemaan vielä lämmin päivä) ja lapset istutettiin penkille, ja heille huudettiin: “MITÄ TE OLETTE SANONEET, NYT VASTAATTE” ja heti perään heille lyötiin kamera hyvin lähelle kasvoja.

Edellä mainitussa tilanteessakaan kuvaamisen syytä ei selitetty lapsille, vaan kuulustelu alkoi välittömästi.

Maahanmuuttajataustainen työntekijä oli ottanut kuulusteluun mukaan myös täysin syyttömiä lapsia. Tämän hän myönsi jälkikäteen, mutta hänen pahoittelunsa ei poista lasten pahaa mieltä ja suurta ihmetystä asiasta. Koen, että kyseinen kuulustelutekniikka vastaa lähinnä jenkkileffojen poliisikuulusteluita, ei 6-7 -vuotiaiden lapsien riitatilanteiden ratkaisemista.

Esikoulu on kieltäytynyt hävittämästä kyseistä kuvamateriaalia. Asiaan liittyvä keskustelu päiväkodin ja vanhemman välillä meni blogin mukaan seuraavasti:

Jääkö tämä nyt sinun osalta tähän, jos video poistetaan?

Vaadin että video poistetaan minun läsnä ollessani, sanoo äiti

Joo mutta jääkö tää sitten tähän?

Ei jää, vastaa äiti

No sitten parempi, ettei poisteta, vastaa eskarin työntekijä.

Nyt on selvinnyt, että lapsia on kuvattu myös muissa tilanteissa – ruokaillessa, eskarin muissa tiloissa ja lepohuoneessa.

6-7 -vuotiaita on siis kuvattu vähäpukeisina nukutustilanteessa, koska “he eivät rauhoittuneet”. Näitä nukkarikuvaamisia on ollut useita. Puolialastomia lapsia, työntekijä ja kamera. Missä kohden on todettu tämän olevan ok? Missä ovat lasten oikeudet?

Monet lapset ovat kertonut kotonaan samoista kokemuksista, ja saman maahanmuuttajataustaisen henkilön nimi on toistunut kaikissa kuvaustilanteissa.

 

Vanhempien ja henkilökunnan tapaaminen oli katastrofi

Vanhemmat ja Laakavuoren päiväkodin työntekijät tapasivat 12. huhtikuuta. Tapaaminen ei osoittautunut kovinkaan antoisaksi, sillä ongelmien läpikäymisen ja ratkaisumallien etsimisen sijaan vanhemmat kuulivatkin vain henkilökunnan selittelyitä.

Luulimme että läpi käytäisiin epäkohtia ja sitä kautta ratkaisuja niihin, mutta sen sijaan kuulimmekin selityksiä ja puolitotuuksia siitä, miten henkilökunta on tehnyt parhaansa. Selän kääntäminen lasten tapellessa ja kommentit – kuten “selvittäkää riidat keskenänne” – ei mielestäni ole parhaansa yrittämistä. Se on selän kääntämistä ja lasten jättämistä oman onnensa nojaan.

Aiemmin mainittua puukottamisella uhkailua käytiin kuitenkin kokouksessa läpi.

Tämä surullisen kuuluisa puukkotapaus käytiin läpi kokouksessa. Huolestuneita vanhempia lohdutettiin sillä, että asiasta on NYT ilmoitettu poliisille. Asiasta ei siis ilmoitettu viranomaisille kuukausia sitten, vaan vasta lehtijutun ilmestyttyä. Jos tämä on parasta mihin päiväkodin johtaja pystyy, niin asiat ovat todella heikosti.

Tilanteesta kertoo paljon se, että erään kiusaajan äiti sanoi kaikkien kuullen kokouksen lopussa: “Pidän huolen siitä, että lapseni potkii teidän lasta joka päivä päähän”.  Tarhan henkilökunta ei tähän kommenttiin reagoinut millään lailla. Tilanteesta on Jessen mukaan nauhoite, koska koko kokous nauhoitettiin.

 

Ongelmien päättyminen ei ole näköpiirissä

Laakavuoren ongelmat ovat jatkuneet jo pitkään: henkistä ja fyysistä väkivaltaa on esiintynyt ainakin viime syksystä lähtien. Päiväkoti kertoo noudattavansa nollatoleranssia kiusaamisen suhteen, mutta päivittäisessä toiminnassa se ei vanhempien mukaan näy.

–  Sanotaan, että eskarilla on nollatoleranssi kiusaamisen suhteen mutta samat lapset kiusaavat toisia viikosta ja kuukaudesta toiseen. Mitään muuta konkreettista emme ole nähneet kuin 2 eskariryhmän jakamisen 3 ryhmään. Kiusatut lapset heräävät yöllä itkien ja huutaen. He pelkäävät mennä eskariin ja oireilevat kotona henkilökunnan piittaamattomuuden takia.

Henkilökunta ei kerro vanhemmille päivittäisistä ongelmista. Ei edes silloin, vaikka tapahtumissa olisi ollut mukana väkivaltaa.

Erään kiusatun lapsen vanhempien hakiessa poikaansa ja kysyessä lapsensa päivästä, vastaa henkilökunta aina, että “päivä meni hyvin, ei ongelmia”. Kuitenkin lapsen kanssa jutellessa käy ilmi, että pahimmassa tapauksessa on käyty fyysisesti kimppuun ja haukuttu. Kun lapsilta kysyy, mitä opettajat ovat tehneet ongelmatilanteissa, on vastaus aina sama: ei mitään.

Jesse kummastelee tilannetta.  Kyse ei ole pelkästään suusanallisesta kiusaamisesta, vaan fyysisestä päällekäymisestä.

–  Sama kiusaaminen on jatkunut tälläkin viikolla ja tulee jatkumaan, tasan niin pitkään kuin sen sallitaan jatkua. Nyt ei siis puhuta “tyhmäksi” haukkumisesta, vaan fyysisestä päällekäymisestä. Nyt on kyse 6-vuotiaista lapsista, ei elinkautisvangeista ja silti tilannetta ei saada millään muotoa kuriin! Nollatoleranssi näyttää varmasti hyvältä paperilla ja ajatuksen tasolla. Käytännössä sitä lähellekään ei ole päästy. Ei ole edes yritetty päästä. Nyt herääkin kysymys, että miksi johtajan kommentit nollatoleranssista eivät millään tasolla vastaa todellisuutta?

Missä kohti luovutaan poliitikon vastauksista ja herätään siihen todellisuuteen, että nyt on mokattu ja kunnolla? Jesse kysyy.

Asian selvittely on edelleen kesken, ja tutkintapyyntö poliisille on tehty.

Helsingin alueella vieraskielisten osuus alueen asukkaista vuosien 2016/17 vaihteessa oli suurin Jakomäessä ja Mellunkylässä.

Petri Saarela

 

Alkuperäinen artikkeli:

Petri Saarela (18.5.2018) Kansalainen. Helsingin Laakavuoren monikulttuurinen päiväkoti – vanhempien ja lasten painajainen

Saatavina: https://www.kansalainen.fi/helsingin-laakavuoren-monikulttuurinen-paivakoti-vanhempien-ja-lasten-painajainen/

 

24 kommenttia

  1. Ihme ulinaa vanhemmilta tässä vaiheessa. Kai tätä hommaa on seurattu tyytyväisenä sivusta jo 90-luvulta saakka mutta nyt kun joutuu itse maistamaan helvettiä jota on ollut rakentamassa / sivusta seuraamassa niin pitäisi muilta tippua myötätuntoa tai sääliä.

    Pitäkää vaan ne lapsenne siellä muhisten hakattavana päiväkodissa siihen asti että pääsevät kouluun opiskelemaan 30 vuotiaiden Irakilaisten sotarikollisten kanssa samalle luokalle ja muistakaa jatkossakin halveksua jokaista joka näistä asioista on varoitellut.

    ””Keskusrikospoliisin tekemän analyysin mukaan tuhatta Suomessa olevaa irakilaista kohden seksuaalirikosepäiltyjä oli 12,9. Vastaava osuus Suomen kansalaisista oli 0,3. ” KRP tasan vuosi sitten.”

    Plusääni(27)Miinusääni(4)
  2. Koskettava ja pöyristyttävän totuuden paljastava kirjoitus. Ja hienoa että joku paljastaa mitä maata kohti kasvavaa velkaorjuutta ja poliisivaltiota ajava nwo-eliittimme touhuaa ja miten se ilmenee käytännössä.
    Ilmiö ei toki rajoitu vain meihin vaan on tulossa koko ’läntisen arvoyhteisön’ ongelmaksi, johon mekin olemme vahvasti kahleissa.
    Taustalla häärää ’sionisti-muurareiden’ mafia jota meidän globalisti-eliittimme kumartaa ja joka pyrkii tuhoamaan kansallisvaltiot ja kaappaamaan koko maailman itselleen.
    Tässä artikkeli (valitettavasti ei suomen kielinen) joka kertoo Illuminaatin (NWO-mafia) ja ’300 komitean’ 21 keinoa joilla hanke pyritään toteuttamaan. Yksi keinoista on juuri tuo mitä Petri Saarelan artikkeli kuvaa:
    Valista ja kouluta itseäsi
    21 Goals of the Illuminati and The Committee of 300
    https://educate-yourself.org/cn/johncolemangoalsofIlluminati.shtml
    Pystyykö ihmiskunta voittamaan tämän tuhoisan hankkeen josta muutama kohta tässä?:
    2. To bring about the utter destruction of all national identity and national pride, which was a primary consideration if the concept of a One World Government was to work.
    3. To engineer and bring about the destruction of religion, and more especially, the Christian Religion, with the one exception, their own creation, as mentioned above.
    6. To encourage, and eventually legalize the use of drugs and make pornography an ”art-form”, which will be widely accepted and, eventually, become quite commonplace.
    13. To continue to build up the cult of Christian Fundamentalism begun by the British East India Company’s servant Darby,
    which will be misused to strengthen the Zionist State of Israel by identifying with the Jews through the myth of ”God’s chosen people”, and by donating very substantial amounts of money to what they mistakenly believe is a religious cause in the furtherance of Christianity.

    21. To take control of education with the intent and purpose of utterly and completely destroying it.

    Plusääni(11)Miinusääni(0)
  3. Joo tälläiset asiat viimeistää rupee avaa ainakin joidenki silmiä. Hyvä että julkaisitte tälläisten uutisten pitää olla jokaisen suomalaisen tiedos.

    Plusääni(24)Miinusääni(0)
  4. Tällainenko itsemurha-tulevaisuus meitä kiinnostaa?
    ”Suomalaisen vasemmiston perusongelma tuli jälleen tänään 16.5. 2018 esiin, kun eduskunta äänesti CETSA-sopimuksesta. CETA on siis sama kuin se miljoonaan kertaan kirottu ja kansalaisten toimesta EU-tasolla torpattu TTIP.
    Sopimuksen ydin on siinä, että Suomi antautuu ehdoitta ylikansalliselle pääomalle ja suuryrityksille.
    http://rayhablogi.blogspot.fi/2018/05/vasemmmistolla-ei-ole-omaa-kansaa.html

    Andersonin mielestä EU tarvitsee lisää rahaa ja sen pitää saada sitä. Toiveet toteutuvat. EU kahmii lisää rahaa jäsenmailta. Sipilän hallituksen puheet olivat samanlaista huttua kuin kaikki muutkin ja lopputulos on se, että Suomi maksaa lisää. Eli EUn varainhankita tehostuu taas suomalaisten osalta. Me kaikki maksamme jo menettämiemme kymmenien miljardien päälle lisää.

    Kaikki tuo raha on pois meiltä. Se ei palaudu meille, emmekä saa sitä takaisin minään tukina tai rahoina. Saamme pienen osan takaisin. Jo nyt suomalaiset ovat menettäneet EU-sotkuun laskutavasta riippuen toistasataa miljardia.
    http://rayhablogi.blogspot.fi/2017/10/suomi-eun-heittopussi.html

    Sitä EU tarkoittaa. Se on ylikansallinen epädemokraattinen liittovaltioprojekti, jossa pienet kansat jäävät huutolaislasten asemaan. Me olemme siinä jo nyt. Miksi maamme velkaantuu koko ajan?

    Miksi maamme tuhoutuu koko ajan? — 21 Goals of the Illuminati and The Committee of 300
    https://educate-yourself.org/cn/johncolemangoalsofIlluminati.shtml

    Plusääni(14)Miinusääni(0)
    1. Mihin Suomessa ainakin kolmisenkymmentä vuotta vallankahvassa olleet maanpetturit ja muut rikolliset ovat suomalaisia johdattaneet kuin pässiä narusta?
      Mm. tähän:
      ”Salainen brittiasiakirja vuodelta 1971 kertoo EU:n tulevaisuuden”,
      https://www.kansalainen.fi/salainen-brittiasiakirja-vuodelta-1971-kertoo-eun-tulevaisuuden/

      Ks. myös ”Suomalainen EU-vaalipetos tiivistettynä ”A-nelosella””,
      http://jormajaakkola.fi/EY-vaalipetos%20A-nelosella

      EU-diktatuurin ja CIA:n korruptoimien punaliberaalien punaporvari-maanpetturien nykyisin johtamilla ns. porvaripuolueilla ei ole enää isänmaata eikä omaa kansaa kodin ollessa Brysselissä – ja Sanden mukaan ei liioin myöskään ns. vasemmistolla:

      ”The EU has BRIBED 28 Prime Ministers with £10 million per treaty to sign away their nations and their freedom. Ordinary Ministers get less. Its much cheaper than building weapons and going to war…”
      ”Expose the EU dictatorship and its police state”,https://eutruth.org.uk/

      ”The EU is corrupt and cannot account for 95% of its expenditure (yes, ninety five % lost)
      The EU has over 200,000 offshore bank accounts from which it pays BRIBES.”
      ”Fifty reasons to leave the EU”,http://www.eutruth.org.uk/50reasonseu.html
      (eutruth.org.uk on britti-patriootti David Noakesin sivusto)

      Plusääni(9)Miinusääni(0)
      1. Vain alkuperäiskansojen kansanmurha käy EU-eliitille. YK / EU ovat Soros-mafian johtamia rikollisjärjestöjä.
        Europe is set to absorb massive waves of migration “for the decades to come”, the EU Commission has declared, vowing the continent will “never become a fortress”.
        http://www.breitbart.com/london/2018/05/17/eu-fortress-mass-migration-stay/
        Nothing else than a genocide of indigenous european people.
        The UN/EU are criminal organisations run by the Soros mafia.
        EU: n on määrä sulattaa massiiviset muuttoliikkeet ”tulevina vuosikymmeninä”, EU: n komissio on julistanut, vannomalla ettei maanosasta ”koskaan tule linnoitusta”.
        http://www.breitbart.com/london/2018/05/17/eu-fortress-mass-migration-stay/

        http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=170508
        http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=170516
        Miksi olemme EU:ssa vaikka siitä voi erota? Esim. IPU-puolueella on selkeä ohjelma jolla maan itsenäisyys ja suvereenisuus turvataan.

        Plusääni(7)Miinusääni(0)
  5. Meidän on löydettävä todellinen identiteettimme (oma aito itsemme) yhä moraalittomammassa ja hullussa maailmassa, i tai tulla hulluiksi itse.
    Illuminati (Nwo-mafian mies) Harold Rosenthal kirjoitti: ”Olemme muokanneet ihmisiä ’saamisen ja hankkimisen (kuluttamisen) filosofiaamme’ niin, että he eivät koskaan ole tyytyväisiä.
    Tyytymättömät ihmiset ovat nappuloita maailmanvalloituksessamme, he etsivät mutta eivät koskaan löydä tyydytystä
    Heti kun he etsivät onnellisuutta itsensä ulkopuolelta, heistä tulee meidän halukkaita palvelijoita. ” Harold Rosenthal Piilotettu tyrannia

    Opettajat eivät voi enää sanoa lapsia ”pojiksi” ja ”tytöiksi”. Lapset kannustetaan muuttamaan sukupuoltaan ja kokeilemaan homoseksuaalisuutta. Naisia opetetaan, että vaimona ja äitinä oleminen on ”sortoa” ja irralliset suhteet ovat ”vahvuutta”. Miehille opetetaan etsimään seksiä eikä rakkautta. Yhteiskuntaa hallitaan moraalittomuudella ja hölynpölyllä.

    Me koemme ohjelmointiamme pikemmin kuin todellisuutta. Esimerkiksi Hollywood esittää romantiikkaa ja seksiä kuin ihmelääkettä, ja me todella koemme niitä sellaisina … kunnes illuusio hajoaa kuin aamun sumu. Kabbalistit rakastavat meidän hypnotisoimista ”taikuudellaan”.
    https://www.henrymakow.com/2018/05/Thinking%20-is-a-Bad-Habit%20.html
    The Elite rules by controlling money AND the mind.
    In an increasingly depraved and crazy world, we need to discover our true identity or go crazy ourselves.

    ”Illuminati member Harold Rosenthal spelled it out: ”We have converted the people to our philosophy of getting and acquiring so that they will never be satisfied. A dissatisfied people are pawns in our game of world conquest. They are always seeking and never able to find satisfaction. The very moment they seek happiness outside themselves, they become our willing servants.” Harold Rosenthal The Hidden Tyranny
    Teachers can no longer refer to children as ”boys” and ”girls.” Children are encouraged to change their gender and experiment with homosexuality. Women are taught that being a wife and mother is ”oppressive” and promiscuity is ”empowering.” Men are taught to seek sex and not love. Society is governed by depravity & nonsense.
    The mind unmoored from the Moral Order, (i.e. the soul) is malleable indeed! By soul, I am including intuition and instinct.
    We experience our programming rather than reality. For example, Hollywood presents romance and sex as panaceas and we actually experience them as such…until the illusion dispels like a morning fog. The Cabalists love hypnotizing us with their ”magic.”

    Plusääni(8)Miinusääni(0)
    1. Sipilän ”vihaan ihmisiä” hallitus? Toivottomien, sydämettömien, ja tolkuttomien Suomi
      SDP:n lääke: Harakka haluaa verottaa meidät kuoliaaksi

      Hallituksen päämäärä: kantisten sukupuutto?
      Hallitus saarnaa alistumisen evankeliumia ja köyhyyden lakia
      http://beta.oikeamedia.com/o1-68406
      Blogi: Arto Luukkanen, ke 23.05.2018 12:28

      Ja taas tämä iänikuinen ilmoitus blogin alla ettei vain kukaan ei-facebuukilainen pääse sanomaan mielipidettään.
      Halpamaista medialta joka väittää olevansa Oikeamedia…!!!!!
      ”Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.”

      Plusääni(2)Miinusääni(0)
      1. Arto Luukkasen kuvaama Sipilän ’vihaan ihmisiä’ hallitus kuvastaa hyvin Israelin ’vihaan palestiinalisia’ (ja laajemmin koko ’goimikuntaa’) hallitusta. Molemmilla on viha päällä.
        Netanyahun kohdalla asia on helpompi ymmärtää koska häntä ohjaa Talmud mutta Sipilä pitää itseään kristittynä. Toiminta kyllä kertoo että hän ei sitä ole tekojen tasolla jotka sopivat paremmin pakanuuteen.

        … Pahasti erehtyvät ne, jotka uskovat Jeesuksen veren jo puhdistaneen heidät synnistä. … Pahasti erehtyvät monet ”kristilliset” kirkot ja lahkot, jotka luulevat pelastuksen tulevan pelkästään Jeesuksen nimeä toistamalla: ”Jeesus on verellään poistanut syntimme”, mikä on mahdottomuus … meidän tulee itse poistaa syntimme … vasta ihminen, joka yrittää elää Kymmenen Käskyn mukaisesti voi pelastua … nykyajan kristillisen maailman väärinkäsitys on käsitys, jonka mukaan ”ihminen pelastuu yksinomaan uskosta ilman lain tekoja”.
        http://novahierosolyma.fi/SWEDENBORG-JA-BENJAMIN.php

        Plusääni(1)Miinusääni(2)
        1. Venezuelan presidentiltä selvät sanat NWO-mafialle: olemme saaneet tarpeeksemme salajuonistanne, ette kuseta enää meitä!

          President Nicolas Maduro of Venezuela has a dire message for the imperialists in the White House, and it ain’t pretty. Maduro said:
          “The empire doesn’t dominate us here. We’ve had enough of your conspiring.”
          https://www.veteranstoday.com/2018/05/23/president-nicolas-maduro-to-trump-the-empire-doesnt-dominate-us-here/
          https://www.veteranstoday.com

          Plusääni(4)Miinusääni(0)
          1. Lienee … Et ole näköjään tietoinen että noissa ’jutkuissasi’ on myös paljon terveitä anti-sionisteja, jotka eivät jaa sionistien moraalia?
            Jospa Maduro on tällainen?
            Vastaus: Fidus 24.5.2018 at 15.59
            Lienee pelkkää teatteria. Maduro on itsekin jutku.

            Plusääni(2)Miinusääni(3)
  6. Kiusaamista ja fyysistä väkivaltaa ei tule hyväksyä. Nyt on kiusaavaa ainesta haettu oikin muualta lisää. Niinkuin omat ei riittäisi, meinaan riittäisi kyllä.

    Vaikea juttu, kiusaaminen on otettava kiusaamisena ja rotu ja taustat on hävitettävä. Niinhän meille on opetettu, ettei vaan rasismi valtaisi alaa. Ettei vaan jokin heimo joutuisi ”taas vainotuksi”

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
  7. Miten tuleekaan mieleen tepsin kannatuslaulu hunajaa hunajaa,Äitien tulee kasvattaa lapset kotonaan eikä viedä heitä lapsiaan monikulttuuriseen helvettiin.

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
  8. @nimimerkki ”Sanot” (taidat olla minulle sama hyvin, hyvin tuttu trolli)

    Ei. Jutkujen, etenkään PRESIDENTTIEN, joukossa ei koskaan ole hyviä ja ”terveitä anti-sionisteja”. Älä yritä harhauttaa. Taitaa olla niin, että sinun tapauksessasi voimme puhua ”jutkuistasi”, sillä selvästi on olemassa jutkuja, joihin olet kovastikin mieltynyt.

    Plusääni(4)Miinusääni(1)
      1. ”Minun arvostukseni ei ole sidottu kenenkään etniseen taustaan vaan vain tekoihin”

        Eri kuin fidus tässä mutta:
        1. Juutalaisuus ei ole rotu vaan uskonto
        2. Tarvitseeko sanoa muuta, kaikki täällä tietävät mitä talmud opettaa
        3. Mitkä teot? Vale-oppositiosta huuteleva kommunismia ylläpitävä juutalainen on mielestäsi tehnyt jotain hurjan jännittävää?

        ”Nicolas Maduro defends Caracas’s policies toward Israel, says his grandparents were Sephardic Jews who converted to Catholicism”

        Plusääni(1)Miinusääni(1)
        1. Kun juutalaisuus on uskonto niin Maduro katolisena ei sen mukaan ole juutalainen.
          Katsotaan minkälaisia hedelmiä mies alkaa tuottamaan eikä lyödä leimoja etukäteen.
          Mitä tuo ’defends Caracas’s policies toward Israel’ tarkoittanee? Jää nähtäväksi seuraako mies Kristinuskon jumalaa vain Talmudin oppeja todellisuudessa.

          Plusääni(1)Miinusääni(0)
          1. ”Katsotaan minkälaisia hedelmiä mies alkaa tuottamaan eikä lyödä leimoja etukäteen.”

            Itse en odota kommunismin parissa häärääviltä juutalais johtajilta yhtään mitään muuta kuin teatteria, tuhoa ja torakointia. Neuvostoliitossa on ihan tarpeeksi aineistoa 😀

            ”Mitä tuo ’defends Caracas’s policies toward Israel’ tarkoittanee?”

            On ollut Iran myönteinen ja syyttänyt Israelia Gazan tilanteesta ja muuta. Siihen tuossa artikkelissa sitten ilmeisesti viitattiin.

            Maduro:
            “It’s one thing to have differences with the state of Israel… We reject the state of Israel’s attack on Damascus and the Syrian people, and its attacks on the Gaza Strip and the Palestinian people,” Maduro added, saying that Caracas would continue to fight against Israel’s “repressive policies.”

            Yet, he said, “if there is a people that has a rich socialist tradition, it’s the Jewish people… We respect their history.”

            He said the people who hated and killed Jews during the Holocaust were members of the far-right who built on the ideas of Benito Mussolini and Adolf Hitler, and not supporters of the ideals advocated by the Russian communist leader Vladimir Lenin.

            “Karl Marx was a Jew,” he noted.

            Ihailee heimotoveriaan Karl Marxia =)

            Plusääni(2)Miinusääni(0)
  9. Kristitty, joka siirtyi Venäjälle pelastaakseen lapsensa Yhdysvaltojen moraalisesta rappeutumisesta.
    ”… Näin, että Amerikan hallitus yritti yhä enemmän tunkeutua siihen, mitä lapseni saisivat oppia ja mitä ei Lopullisten (vallan sanelemien) arvojen perusteella…”
    ”Halusimme, että lapsemme menevät julkisiin kouluihin, koska uskoimme, että se oli tehokkain tapa oppia Venäjän kieltä. Näin, että presidentti Putin ja hänen opetusministerinsä olivat yksiselitteisiä uskoessaan, että sukupuoli-identiteetti ja muut seksuaalisiin käytäntöihin liittyvät seikat eivät olleet koulujen tai hallituksen tehtäviä.
    On vapaus olla homoseksuaali Venäjällä, mutta avoimesti homoseksuaalilla ei ollut oikeutta opettaa lapsia tai osoittaa julkisesti kiintymystään kumppaninsa kanssa.

    Lisäksi Putin ei pelännyt esiintyvänsä Moskovan patriarkan kanssa yhteisissä julistelssa aborttien rajoittamisesta ja muista ”kuumeista aiheista”. Amerikassa pojallamme oli homoseksuaalinen opettaja, joka avoimesti puhui siitä, mitä hän ja hänen kumppaninsa tekivät viikonloppuisin tai milloin tahansa . Olin oikeutetusti havainnut Amerikan hallituksen yhä lisääntyvästi sanelevan mitä lapsilleni voidaan tai ei voida opettaa sen määräämien arvojen perusteella.

    En nähnyt näitä arvoja sopivina ​​niihin, mihin uskoimme ortodoksisena perheenä. Suunta muuttui kauemmas monista niistä yhteisistä kulttuurisista arvoista, joihin olin kasvanut Amerikassa kohti näkemyksiä, joita en tunnustanut älyllisesti tai henkisesti kestäviksi.
    Venäjällä suuntaus oli eri suuntaan. Niin oudolta kuin se tuntui, kulttuuri, jota me Amerikassa kutsuttiin ”jumalattomaksi ja moraalitomaksi”, muuttui sellaiseksi, jossa ortodoksinen perhe saattoi elää ja kukoistaa. En voinut sanoa, millä tavoin Amerikan pitäisi edetä, mutta voisin päättää, mihin perheeni menisi.

    The Christian Who Moved to Russia to Save His Kids from US Moral Decay
    ”Whether rightly or wrongfully I saw a trend towards increasing intrusiveness by the government in America to dictate what my children could and could not be taught in terms of Ultimate values”
    We wanted our children to go to public schools because we believed it was the most efficient way to learn the language. I saw that President Putin and his education ministers were unambiguous in their belief that gender identity and other issues related to sexual practices were not the job of the schools or the government. One had the freedom to be homosexual in Russia, but anyone who was openly homosexual did not have the right to teach children or engage in public affection with his or her partner.

    Further, Putin was not afraid to be seen with the Patriarch of Moscow in a joint statements on abortion restriction and other “hot topics.” In America our son had a homosexual teacher who openly talked about what he and his partner did on weekends or whatever. Whether rightly or wrongly I saw a trend toward an increasing intrusiveness by the government in America to dictate what my children could and could not be taught in terms of ultimate values.

    I did not find those values to be consistent with what we believed as an Orthodox family. The trend was moving further away from many of the shared cultural values which I had grown up with in America toward views I hardly recognized as intellectually or psychologically responsible. In Russia, the trend was in a very different direction. As strange as it seemed, the culture that we in America had once called “godless and immoral” was moving toward one in which an Orthodox family could flourish. I couldn’t dictate which way America would go, but I could decide where my family would go.
    https://russia-insider.com/en/christian-who-moved-russia-save-his-kids-us-moral-decay/ri23540

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  10. Ongelmista päästään eroon, kun vaimennetaan niitä esille tuovat, vrt. Tommy Robinsonin tuore tapaus. NWO:hon jyrkästi sitoutettujen maiden eliitti ei koskaan tule korjaamaan massamaahanmuuttoon liittyviä ongelmia, vaan ne tuntuvat olevan koko touhun tarkoitus. Lopullisena päämääränä on luoda yhteiskuntiin riitelyn ja kaaoksen avulla pysyvä ja täysin henkisesti ja fyysisesti lannistettu alaluokka. Islamisaatio on tässä vain välivaihe. Lisää väkeä on laitettu tilaukseen mm. Iranin tulevan sotaretken myötä.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  11. Alkoholia juoneista nuorista taas useita lastensuojeluilmoituksia – IL kysyi: Minkälaiseen rumbaan juhlineen teinin vanhemmat joutuvat ilmoituksen takia?
    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201806032200988412_u0.shtml
    18-vuotiaan nuoren naisen juhlinta päättyi lauantaina ikävästi – putosi päihtyneenä järveen, vietiin tajuttomana sairaalaan
    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201806032200988688_u0.shtml

    Näin Suomi tuhotaan ja mädätetään. Alkoholi auttaa asiassa hyvin ja koulujen kulttuurimarxistinen opetus menee paremmin perilla ja toimii käytännössä viinan voimin.
    Deep State For Jews
    Brother Nathannael Kapner — Real Jew News June 1, 2018
    HOW DEEP DOES A PERSON have to dive before finding the deep state?
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=171039

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat