"Sionistit käyttävät 'holokaustia' hyväkseen palestiinalaisten ihmisoikeuksia vastaan ja Israelin rikosten peittelemiseksi."

David Duke

Kuva Vastarintaliikkeen marssilta.

Helsingin kansallismieliset kulkueet ja marssit ennätyssuuria!

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,68
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Helsingissä eilen itsenäisyyspäivänä järjestetyt kansallismieliset katutapahtumat olivat Suomen todennäköisesti suurimmat sitten toisen maailmansodan. Tämä ei ole miellyttänyt kulttuurimarxistista valtamediaa.

Pääkaupungissa kokoontui eilen suuri joukko erilaisia kansallismielisiä ryhmiä, kuten Linnake Suomi, Fortress Europe, Pohjoismainen Vastarintaliike sekä 612.fi. Kaksi jälkimmäistä järjestivät päivän suurimmat tapahtumat.

Europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon oli määrä puhua Fortress Europen tapahtumassa, mutta hän perui esiintymisensä jo hyvissä ajoin. Hän kertoi Facebookissa omistavansa itsenäisyyspäivän mieluummin työlleen EU-parlamentissa.

Halla-aho on saanut viime viikkoina äänestäjiltään hyytävää palautetta siitä, että hän on tukenut parlamentissa uusia hankkeita, joiden tavoitteena on kaventaa EU-kriittisten ja kansallismielisten sananvapautta.

Lisäksi Helsingissä järjestettiin kansallismielinen musiikkitapahtuma, mistä suuttuneena juutalaisen Erkko-säätiön valemedia Helsingin Sanomat yritti painostaa yrittäjiä, joiden omistamissa ravintoloissa isänmaalliset ihmiset kokoontuvat.

Ennakolta suurin mediamylläkkä koski Pohjoismaisen Vastarintaliikken Kohti vapautta –marssia, joka oli järjestön ensimmäinen etukäteen julkisesti ilmoitettu mielenosoitus Suomessa.

Avoimesti kansallissosialistiselle marssille osallistuikin lähes 200 ihmistä, vaikka vielä vuosikymmenen vaihteessa käytännössä kukaan ei tunnustautunut Suomessa avoimesti kansallissosialistiksi. Ilmapiirin muutos on ollut hätkähdyttävä.

Vastarintaliikkeen marssille osallistui 2016 siis jo yhtä paljon väkeä kuin 612-soihtukulkueeseen vuonna 2014. Toisin kuin Vastarintaliikkeen marssi, 612 on epäpoliittinen isänmaallinen tapahtuma, johon ihmisillä on paljon matalampi kynnys osallistua.

612 on kasvanut nousujohteisesti. Vuonna 2015 siihen osallistui jo 700–900 henkeä. 2016 osallistujamäärä moninkertaistui: järjestäjien ja poliisin mukaan paikalla oli jopa 3 000 isänmaallista kansalaista!

Juhani Keränen pitämässä puhetta.

Juhani Keränen pitämässä puhetta.

Ensimmäinen julkisesti ilmoitettu kansallissosialistimielenosoitus

Magneettimedia haastatteli Vastarintaliikkeen marssilla eilen puheen pitänyttä Studio 204 –keskusteluohjelman juontajaa Juhani Kerästä. Hän oli erittäin tyytyväinen päivän satoon.

Keränen totesi, että oli erittäin kannustavaa, että Suomen ensimmäinen avoimesti kansallissosialistinen julkisesti ilmoitettu mielenosoitus keräsi hyvin osallistujia. Paikalla oli väkeä nuorista miehistä aina eläkeläisnaisiin.

Tapahtumaan osallistui Keräsen mukaan myös ihmisiä, jotka eivät ole aiemmin osallistuneet poliittiseen toimintaan, mutta jotka ovat nyt viimein päättäneet aktivoitua esimerkiksi Suomen hallituksen järjettömän maahanmuuttopolitiikan vuoksi.

Keränen kertoi myös, että sosiaalinen media on helpottanut kansallissosialistien viestintää huomattavasti. Marssille saapui uutta väkeä, jotka seuraavat tiiviisti esimerkiksi Twitterissä käytävää kansallismielistä keskustelua.

Keränen kommentoi myös tapausta, jossa poliisi laittoi samaan maijaan raudoitetun kansallissosialistin ja raudoittamattoman äärivasemmistolaisen, mikä johti raukkamaiseen pahoinpitelyyn.

Keräsen mukaan kyseessä oli poliisin harkittu veto, joka oli loogista jatkumoa Tukholman poliisiväkivallalle. Viranomaiset kaikissa Pohjoismaissa on nyt valjastettu taistelemaan nousevaa kansallismielisyyttä vastaan, minkä yksi oire on suora poliisiväkivalta isänmaallisia vastaan.

Poliisiväkivaltaa Helsingissä joulukuussa 2016.

Poliisiväkivaltaa Helsingissä joulukuussa 2016.

Poliisiväkivaltaa Tukholmassa marraskuussa 2016.

Poliisiväkivaltaa Tukholmassa marraskuussa 2016.

Noudatetaanko Suomessa kansan tahtoa vai ”kansainvälisiä sääntöjä”?

Valtamedia on ollut raivoissaan kansallismielisten katutapahtumien kasvusta.

Juutalaisen Erkko-säätiön omistama Ilta-Sanomat esimerkiksi sylki: ”Uusnatsismi on kuvottava ja joidenkin mielestä suorastaan pelottava aate.” Lehti ei tietenkään perustellut naurettavaa väitettä. Marssiin osallistuneet eivät uhkailleet ketään.

Suomen yhdenvertaisuusvaltuutettu puolestaan yritti jo etukäteen painostaa poliisia kieltämään koko marssin. Mikään ei hirvitä eliittiä niin paljon kuin avoin katutason kansallissosialismi.

Valtavirtainen valemedia on jatkanut rauhallisesti sujuneiden marssien ja kulkueiden mustamaalausta tänään. Esimerkiksi Yleisradion juontaja Sakari Kilpelä antoi ymmärtää, että Vastarintaliikkeen marssilla olisi vaadittu jonkinlaisten etnisten puhdistusten aloittamista. Tämä on valhe.

Kilpeläisen vieraana oli sisäministeri Paula Risikko, joka on jo aiemmin julistanut kannattavansa kansallissosialistisen toiminnan kieltämistä Suomessa.

Itsenäisyyspäivän ”kunniaksi” veronmaksajien elättämät Kilpelä ja Risikko painottivat, ettei Suomessa voi kannattaa mitä tahansa aatetta, vaan kaikki on tehtävä ”kansainvälisten sopimusten” puitteissa. Kuinka ”itsenäinen” on maa, jonka päättäjät tottelevat kansainvälisiä käskyjä?

 

Lue myös:

Itsenäisyyspäivän marssi: valtamedian valheita ja poliisiväkivaltaa!
Valtamedia aloitti jo valehtelun itsenäisyyspäivän kulkueista

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

11 Kommentit

  1. Tämä on ainoa oikea suunta.Hyvä,juuri näin.

    (48)(3)
  2. RasistiReppana

    Hienoa. Kansallissosialismille on ilmassa tilausta ja mikä parasta, sen suosion kasvu on mitä imelin nöyryytys Suomen itseään muka-sivistyneinä pitäville valtiaille. Jos pitää valita ’Hitlerin’ ja suomalaisen poliitikon tai päättäjän väliltä, valitsemme ilman muuta ’Hitlerin’. (Tämä ei johdu siitä, että ’Hitler’ olisi jotenkin erinomaisen hyvä vaihtoehto.)

    (22)(1)
  3. En olis minäkään tunnustanut vuosituhannen vaihteessa, kun en tiennyt silloin edes olevani, natsi. En kyllä ollut mitään muutakaan maailman aate-kartalla. Kun mikään ei tarpeeksi puhutellut, ja olen niin eläin- ja luontorakas, että en oikein pystynyt yhdistämään sitä mihinkään poliittisella kartalla tai uskonnoissa.
    Ja kaiken lisäksi olen koko ikäni tuntenut että olen syntynyt väärään maahan.

    Sitten kaikkea jo tutkineena, lukeneena, etsineenä päätin puolivahingossa lainata kirjastosta Mein Kampfin, tai Taisteluni ihan suomeksi, ja se oli sitten siinä. Olin löytänyt kotiin. Sukulaissielu, sama sydän, olisin voinut kirjoittaa sen kirjan. Se tunteiden voima, planeetat liikkuivat, ei pois paikoiltaan, vaan paikoilleen, ensimmäisen kerran ymmärsin itseäni, tämä minä olen, joka solullani, sydämelläni, ajatuksissani, olen aina ollut.
    Muistan ajatelleeni, että olenkohan ainoa natsi Suomessa, hah, no se on osoittautunut vääräksi.

    (14)(1)
  4. Persupetturit kunnostautuvat jälleen:

    http://yle.fi/uutiset/3-9338917

    ”Perussuomalaisten kansanedustaja vaatii tutkintaa 612-kulkueen toimista
    Äärinationalistisen 612-kulkueen osanottajat ovat sotkeneet muistomerkkejä Hietaniemen hautausmaalla.

    Kotimaa7.12.2016 klo 14:44
    Äärioikeiston mielenosoituskulkue päättyi Hietaniemen hautausmaalle.
    Jyrki Lyytikkä / Yle

    Hietaniemen hautausmaalla on roskattu paikkoja itsenäisyyspäivänä.

    Kansanedustaja Ari Jalonen (ps.) on suivaantunut itsenäisyyspäivänä Helsingissä marssineen 612-kulkueen jäsenten toiminnasta Hietaniemen hautausmaalla.

    Ilta-Sanomien uutisen (siirryt toiseen palveluun)mukaan kulkueen jäsenet sotkivat hautausmaata ja jättivät jälkeensä runsaasti soihtuja. Muun muassa rauhanturvaajien muistomerkin maljassa oli poltettu nuotiota. Myös sankariristille vieviä portaita oli roskattu.

    Lehden haastattelema kappelityönjohtaja Kalervo Mattila sanoo, ettei ole koskaan nähnyt vastaavaa. Seurakunnan työntekijät ovat siivonneet hautausmaata keskiviikkona.

    Mattila sanoo Ylelle, että jäljet on nyt pääosin siivottu. Rauhanturvaajien muistomerkkiä ei kuitenkaan saatu kokonaan puhdistettua, koska roskia on jäätynyt siihen kiinni.

    Jalonen: ”Häpeällistä”

    Rauhanturvaajana Libanonissa ennen poliitikon uraansa toiminut perussuomalaisten kansanedustaja Ari Jalonen kommentoi tapausta ensin Facebookissa.

    Tuhopolttoon ja hautarauhan rikkomiseen syyllistyneet on saatettava vastuuseen.
    KANSANEDUSTAJA ARI JALONEN (PS.)
    – Tuo pitäisi tutkia, tuhopolttoon ja hautarauhan rikkomiseen syyllistyneet on saatettava vastuuseen, Jalonen sanoo.

    Porilaiskansanedustaja Jalonen täsmentää Ylelle pitävänsä häpeällisenä, että itsenäisyyspäivänä häiritään hautarauhaa ja häpäistään veteraaneja.

    Marssi Helsingissä

    Soihtukulkueeksi järjestynyt 612-joukko marssi itsenäisyyspäivänä Helsingissä Töölöntorilta Hietaniemen hautausmaalle.

    612-ryhmän jäsenten lisäksi paikalle oli kerääntynyt kansallissosialismia kannattavan Pohjoismaisen vastarintaliikkeen jäseniä. Marssin väkeä yhdisti maahanmuuttovastaisuus ja kovan linjan kansallismielisyys.”

    (3)(0)
  5. Ja erittäin hyvä on se, että ns. ”natsit” eivät ole sortuneet aloittamaan väkivaltaa, joka osaltaan varmasti raivostutaa sionisteja nuoleskelevaa eliittiä.

    Eliitin on vaikeaa luoda kuvaa väkivaltaisesta kansallissosialistisesta aatteesta.

    (11)(0)
  6. Kuunnelkaapa Johanna Korhosen Valkoisessa valossa juuri nyt yle radio1 lähetyksessä esittämää kritiikkiä kansallismielisistä mielenosoituksista. Siinä jälleen yksi anti-isänmaallinen idiootti haukkuu Suomen kansaa. Mikä isänmaanpetturi tämä johanna korhonen oikein on? Varmaankin sotakarkureiden jälkeläinen. Miksi yle lähettää tätä isänmaanvastaista propagandaa jatkuvalla syötöllä? Onko tämä veronmaksajien maksamaa neutraalia radiokanavan ohjelmistoa? Miksi meidän on pakko kustantaa ylen propagandaa?

    (12)(0)
  7. Oli kyllä hieno mielenosoitus! Toivottavasti ensi kerralla pääsee itsekkin mukaan.

    (5)(0)
  8. Eilen, 10.11.2016, Suomen johtava maanpetturi, pääministeri Sipilä, ilmoitti haluavansa kieltää Vastarintaliikkeen.

    Tämä on, tietenkin, vain looginen lopputulos hänen maanpetturiuransa kaarella. Näin hän varmistaa sen, että hän saa aina operoida eliitin hyväksynnällä ja edelleen kasvattaa pankkitilinsä saldoa. Hänen kaltaisllaan on vain Jumala ja Pankkitili, Pankkitili ja Jumala. Se on se kolminaisuus, josta he suvipäivillään puhuvat: Minä, Jumala ja Pankkitili.

    Äkkiseltään joku voisi masentua, mutta todellisuudessa Vastarintaliikkeen kieltäminen on, tietenkin, käsittämättömän suuri voitto Vastarintaliikkeelle. Miksi?

    Nyt Vastarintaliike on vastarinnan ikoni. Se jää historiaan liikkeenä, jonka korruptoitunut maanpetturieliitti kieltää, koska ELIITTI PELKÄÄ. Tähän asti kansallismielisyys on kuitattu hörhöilynä, rasismina, you name it, mutta nyt se on IDENTIFIOITU, se on nostettu esille. Jokainen isänmaallinen ihminen näkee nyt, missä Isänmaan puolustajat ovat ja kuinka heitä kohdellaan: Heidän toimintansa kielletään ja kieltäjä on Suomen pääministeri, joka samalla itse tatuoi otsaansa petturin Davidin tähden.

    Miten tästä eteenpäin?

    Helppoa ja varma voitto tiedossa.

    Nyt pitää monipuolistaa liikkeen toimintaa ja toimintamalleja.

    Mielestäni, ensinnäkin, rekisteröityä Ruotsin mallin mukaan puolueeksi. En tarkoita perinteistä maanpetturipuoluepolitiikkaa ja en edes pyrkisi eduskuntaan, mutta aivan vain kiusaksi ja eräänlaisen ”legitimiteetin” saavuttamiseksi, jonkin pienen kunnan kunnanvaltuustoon saataisiin aivan varmasti Vastarintaliike, aivan kuten Ruotsissa.

    Ja liike voisi olla mukana eduskuntavaaleissakin, mutta liike kieltäytyisi aina kaikista valhemedian haastatteluista ja antaisin julkilausumia, haastatteluja ja poliittisia kannanottoja aina ja vain oikean, rehellisen median kautta. Näin valhemedian maanpetturit voisivat keskenään runkata toinen toisiaan kieltäytymällä kaikesta kommunikaatiosta.

    Puolue on Suomessa huomattavan paljon suojatumpi liike kuin yhdistys, siltä näyttää.

    Samaan aikaan liike voisi laajentaa toimintaansa puolueen bannerin alla kaduilla ja tämä olisikin kaiken toiminnan ydin: Informaation levittäminen, tilaisuuksien järjestäminen, avoin kansalaiskontakti.

    Jos Suomen orjamainen eliitti sitä vaatii niin totta kai liike voi vetäytyä maan alle ja toimia kuin esim. IRA, ilman mitään kompromisseja ja vain ulkomailla asuvat puhemiehet antaisivat lausuntoja toiminnasta, kun taas kotimaassa ei olisi yhtään näkyvää toimijaa. Tämä on helppoa, etenkin kun naapurimaassa on jo liike, joka on aktiivinen.

    Nyansseja on loputtomasti, mutta lopputulos on aina positiivinen. Jo nyt tämä media hysteerinen ajojahti on tuonut tuhansia ja taas tuhansia aitoja Isänmaan ystäviä lähelle liikettä.

    Kaikki ylläoleva on vain kokoelma omia käsityksiäni ja voin olla pahasti eri linjoilla asiasta päättävien kanssa ja en totisesti halua heidän auktoriteettiaan ja kokemustaan vähätellä ja jos toisin päätetään, niin sillä mennään.

    Mutta tyypillisen suomalaisen tuntien kaikki toiminta, joka nyt halventaa, vähättelee ja välttelee maanpetturieliittiä, on hyväksyttävää.

    Puoluetoiminta ilman tyypillistä korruptiota on juuri se, jota halveksittu ja riistetty kansa kaipaa. Ihmisiä, jotka sanovatkin: ”Emme halua pettureiden joukkoon, me haluamme kansamme joukkoon!”

    (8)(0)
    • Ei eliitti mitään peitepuoluetta salli, kuten ei liikettäkään. Ja maan alla on vaikea toimia, jos koko kansa on petturijoukkio. IRA:n tukena on koko kansa. Kyllä eliitti nyt juurii koko liikkeen vakoilun avulla. Juuri tätä vartenhan poliisille ja armeijalle annetaan tiedusteluoikeuksia. Kyllä nyt on kaiken terveen ja oikean päivät luetut täällä. Vain sonta jää jäljelle

      (1)(1)
      • Rohkenen olla raakasti eri mieltä. Kerrankin.

        Ensinnäkin, kansa ON kansaa puolustavien voimien puolella. Maassamme on toki hyvin näkyvä kulttuurimarxistinen kuohu kaiken yllä ja he hallitsevat mediaa saaden syntymään illuusion ”yhtenäisestä, monikulttuurisuutta kannattavasta kansasta”. Mutta tämä on, todellakin, vain illuusio, joka pääasiassa koskee ehkäpä n. 5 % kansasta, jos sitäkään. Pessimistisimmissä arvioissa luvun voi nostaa tasolle 10-15 %, mutta silloin suurin osa ei ymmärrä, mitä tekee.

        Maan alla toimiminen on helppoa ja sangen antoisaa. Ei tekijöitä, vain tekoja ja jostakin muusta maasta annetaan ”gerryadams”-tyyppisiä lausuntoja. Teotkin ovat silloin jotakin muuta kuin tarrojen liimailua. Voi olla, että Eugen Schauman ilmaantuu uudestaan, suorastaan syntyy uudestaan ja voi olla, että pelko kulkee toimittajan mukana, koko ajan ja kaiken aikaa. Ns. 24/7. Näinkin voi olla, mutta näin ei varmasti kuitenkaan tule olemaan.

        Mutta toki profiilia nostettaisiin ja raakasti ja nimenomaan maan alla. Kukaan ei tietenkään tee mitään, koska tekijäthän ovat maan alla, heitä ei oikeastaan ole muuta kuin sen hetken, jonka teko kestää. Kaikki voivat ehdottomasti irtisanoutua kaikesta: en kannata, en ole koskaan kannattanut, en tule koskaan kannattamaan. Tuomitse kaiken nyt, tuomitsin aina ja tuomitsen tulevaisuudessa. Katson tässä nyt X-factoria; voi ei, Saara voittaa !

        Sitähän voi ihan mennä vaikkapa vastamielenosoitukseen, muuttua vastamielenosoittajaksi. Voi liittyä Punaiseen Ristiin, auttaa vastaanottokeskuksissa, mennä aina paikalle, kun eliitti juhlii, ihailemaan, katsomaan. Muuttua suvaitsevaiseksi ja olla aina siellä, missä on paljon, paljon (((vihollisia))) ja kulttuurimarxisteja. Kaikki Pride-paraatit katsotaan, koetaan ja jätetään jälki, joka muistetaan. 🙂

        Toisin sanoen, hävitään ja ollaan näkyvillä, ollaan maan alla ja maan päällä.

        Koko ajan kumbaya. 🙂

        (1)(0)
  9. Kun kerran aloitin niin listaan tähän ihan lonkalta muutamia nimiehdotuksia uudelle puolueelle:

    Kansallinen Vastarinta
    Kansallinen Jääkäriliike
    Vapaa Pohjola
    Vapaa Kansa
    Isänmaallinen Kansa
    Isänmaallinen Vastarinta
    Vitamiini R
    Vitamiini Isänmaa
    Eläköön Voitto
    Eläköön Isänmaa
    Isänmaan Aamunkoitto
    Isänmaan Puolesta (Pro Patria)
    Vapaus tai Kuolema
    Vapaus Nyt!
    Ei Tuumaakaan!

    Jne. Ihan vain lonkalta.

    Mielestäni siis paras vaihtoehto olisi (mahdollisen kiellon tullessa) siirtyä avoimempaan kansalaistoimintaan puolueen bannerin alla. Jos nykyiset logot ja bannerit kielletään niin sehän on vain, taas kerran, kieltäjän heikkoutta ja liikkeen vahvuutta.

    Avoimemmalla toiminnalla voitaisiin myös tuoda esille eliitin kaksinaismoralismi. Eliittihän hyväksyy silmää räpäyttämättä anarkistien toiminnan ja kukaan ei ole kieltämässä hevosten jalkanivusten silpojien toimintaa ja muutakin barbarismia. Eliittiä huolettaa ainoastaan omaa kansaa suojeleva liike. Ja tämän voisi avoimemmalla toiminnalla tuoda kansan keskuuteen.

    Lisäksi avoimempi liike (erityisesti puolue) voisi haastaa eliitin ja sen lakeijat rohkeasti kaikilla toreilla ja turuilla. Myös netti ja some yleensä valjastettaisiin kaikilla rintamilla.

    Tämä ei tarkoita sitä, että mistään radikaalista pitäisi luopua, päinvastoin.

    Radikaali osa liikettä näkyisi entistäkin paremmin. Jos niin halutaan niin radikaalein osahan voisi esim. perustaa urheiluseuroja ympäri Suomea. Urheiluseuroilla on yhtenäinen asu ja urheilu sytyttää monen suomalaisen silmiin hyväksyvän kiillon.

    Ulkoilmaretkiä, liikkeen jäseniä auttamassa yksinäisiä vanhuksia, esim. sotaveteraaneja. Liike olisi aina ja näkyvästi ja avoimesti kansan puolella. Liike tukisi kansaa. Kaduilla, avoimesti, rohkeasti.

    Vertaa tätä nykyiseen eliittiin, joka ei tee muuta kuin leikkaa kansan elintasosta samalla juhlien itse irvokkaasti kansan rahoilla. Mitä muuta kulttuurimarxistinen eliitti tekee? Se jakaa loputtomasti virkoja, etuja ja rahaa sekä medianäkyvyyttä ihmisille, jotka EIVÄT TEE MITÄÄN. Tai toki tekevät, he yrittävät kaikin voimin tuhota kansan.

    Isänmaallisen ihmisen toiminnan lähtökohta on aina ja ainoastaan kansan paras.

    Eliitti ei edes yritä luvata mitään hyvää. Jos joku yritys, kuten Uudenkaupungin autotehdas, ottaa joitakin uusia työntekijöitä niin SILLOIN eliitti on siellä, mutta kun samaan aikaan moninkertainen määrä uhrataan globalismin alttarille, ET NÄE eliitin herran tai rouvan naamaa siellä vaatimassa näkyvyyttä teoistaan.

    Eliitti elää pohjoiskorealaisessa kuplassa, jossa mikään ei ole totta ja kaikki mikä on valhetta esitetään totena. Me nauramme täällä Pohjois-Korealle, mutta elämme sitäkin pahemmassa, orwellmaisessa, maailmassa, jossa ei saa edes nauraa, sekin on rikollista.

    Tämäkin kirjoitus on vain kevyttä ja helppoa sanahelinää, mutta korostan, että tämä hysteerinen ajojahti vain kertoo siitä, että se koira älähti, johon kalikka kalahti. Vastarinta elää ja voi oikein hyvin, kiitos vain kysymästä, (((eliitin rotta))).

    (6)(0)

Jätä vastaus tarttee Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*