Helpot ja toimivat luonnon omat sydänlääkkeet

Health Impact on julkaissut vuosien aikana mittavan määrän kirjoituksia, joissa on kerrottu statiinien vaaroista ja oikaistu väärää tietoa tyydyttyneistä rasvoista ja kolesterolista. Tiivistettynä voidaan sanoa, että sydänsairauksien kolesteroliteoria on väärä eivätkä tutkimustulokset tue sitä. Statiinit ovat haitallisia, ja aivot ja hormonitoiminta tarvitsevat kolesterolia. (1,2)

Kannattaa tutustua kahden ensimmäisen lähdeviitteen materiaaliin (1,2) mikäli suhtaudut epäilevästi tai et ole kuullut statiinihuijauksesta tai kolesterolimyytistä. Mutta jos olet vakuuttunut siitä, että modernin lääketieteen esittämä syy sydänsairauksille on väärä, kannattaa tutustua edullisiin ja tehokkaisiin luontaismenetelmiin, alkaen kaikkein huonoimmin tunnetusta menetelmästä.

Paulingin menetelmä: uhka lääkkeille

Kaksinkertainen nobelisti Linus Paulingin saavutti tohtorin arvo biokemiassa ja vannoi ravinnelisien, erityisesti C-vitamiinin, nimeen. Vuonna 1992, 91 vuoden iässä elämänsä ehtoopuolella Pauling ja tri Mathias Rath laativat paperin havainnoistaan liittyen tekijöihin joiden vaikutusta sydänterveyteen ei ymmärretty. (3)

Joku saattaisi ajatella, että uusi tieto otettaisiin vastaan ilomielin lääketieteellisessä yhteisössä. Alkuun näin kävikin, mutta sitten se hylättiin. Paulingin ja Rathin laatimat ehdotukset Kansalliselle terveysinstituutille sivuutettiin. Jos jokin niin helposti saatavilla oleva ja halpa vaihtoehto voisi parantaa suurimman osan verisuonisairauksista, se laskisi terveydenhoito- ja lääketeollisuuden tuloja.

Suurin osa eläimistä tuottaa tarvitsemansa C-vitamiinin itse. Valitettavasti ihmisillä ei ole tätä geeniä. Keripukki oli yleinen sairaus kunnes 1700-luvulla Brittilaivaston lääkäri James Lind havaitsi, että sitrushedelmien C-vitamiini ehkäisee keripukkia pitkiä matkoja tekevillä merimiehillä.

Linus Pauling ajatteli heikentyneiden verisuonien kärsivän matala-asteisesta tai subkliinisestä keripukista. Hän ymmärsi askorbiinihapon, C-vitamiinin, merkityksen verisuonten seinämien terveydelle, eli niille kohdille joissa tulehdus ilmenee. Nykyään yhä useammat tietävät, että tulehdus on valtimokovettumataudin ja verisuonisairauksien todellinen syy.

Kolesterolikerrostumat eivät ole yhtään suurempia syyllisiä verisuonisairauksiin kuin ensimmäisenä paikalle saapuvat palomiehet ovat syyllisiä tulipaloon. Mikä sitten on? Ensimmäisenä on syytä muistaa, että kolesteroli on vahamainen aine, jota tarvitaan soluseinämien, aivokudoksen ja hormonien rakennusaineena. Ilman kolesterolia ihomme ei muuttaisi auringonvaloa D3-vitamiiniksi.

Vahamainen aine nimeltä kolesteroli on samanlaista kaikkialla. Vain lipoproteiineiksi kutsuttujen proteiinien välillä on eroja, ne kuljettavat kolesterolin sinne missä sitä tarvitaan. Osa on kevyempiä ja vähemmän tiheitä kun taas osa on tiheämpiä ja painavampia.

LDL:ää tai matalan tiheyden lipoproteiineja kutsutaan ”huonoksi” kolesteroliksi kun taas valtavirtalääketiede pitää HDL:ää (korkean tiheyden lipoproteiini) ”hyvänä” kolesterolina. Kolesterolin fysiologinen tehtävä on kuitenkin sama. Vain kantajaproteiinit vaihtelevat.

Nykyään vain muutamat ennakkoluulottomasti suhtautuvat sydänlääkärit tunnustavat todellisen syyllisen, mikä on LDL-kolesterolin alatyyppi nimeltä Lp(a). Tämä pienikokoinen partikkeli kykenee läpäisemään keripukin heikentämän epiteelikudoksen pinnan suonen sisempään kerrokseen ja alkaa keräämään kuitumaista ainesta. Tämä estää tuottamasta plasmiinientsyymiä, jonka tehtävänä on liuottaa hyytymät.

Lp(a) on tilapäinen paikkausaine, joka estää C-vitamiinin puutteen heikentämiä suonenseinämiä vuotamasta verta. Tämän jälkeen kohtaan alkaa kertyä plakkia. Sitä voisi ajatella rupena, joka muodostuu haavan päälle. Jos sen repii liian aikaisin, haava alkaa vuotaa. Mutta jos rupi pysyy paikoillaan, sen koko voi kasvaa entistä suuremmaksi.

Paulingin menetelmä: yksinkertainen, tehokas, halpa ja turvallinen

Paulingin menetelmässä käytetään suhteellisen suuria määriä C-vitamiinia (askorbiinihappoa) sekä lähes yhtä suuria annoksia aminohappo lysiiniä. Pienempiä määriä proliinia voi myös käyttää, mutta alkuperäinen koostumus sisälsi lähestulkoon yhtä paljon askorbiinihappoa ja aminohappo lysiiniä.

Paulingin menetelmässä rupi poistuu seuraavalla tavalla:

C-vitamiini vahvistaa ja tekee vahingoittuneista tai tulehtuneista verisuonista joustavampia edistämällä kollageenin tuotantoa; lysiini poistaa Lp(a):n vahingoittuneesta suonenseinämän epiteelistä ja estää Lp(a):ta kertymästä ja keräämästä kuituja. Sekä C-vitamiini että lysiini ovat välttämättömiä ja niitä tulee annostella samanaikaisesti.

Tohtori Joseph Mercola ehdotti, että lääketeollisuus haluaa vaientaa Paulingin menetelmän, sillä heillä ei lääkearsenaalissaan mitään, millä poistaa Lp(a), vaikka he ovat vasta alkamassa ymmärtää, että tämä lipoproteiini on keskeisin tekijä. (4)

Lysiini ei maksa juuri mitään eikä sitä voi patentoida, sillä sitä esiintyy luontaisesti. Sama pätee C-vitamiiniin. Paulingin menetelmä on kuitenkin patentoitu, mikä varmistaa ettei sitä peukaloida ja että se maksaa vain siinä käytettyjen yhdisteiden verran.

Verisuonisairauksien ehkäisyyn tai verisuonien terveyden ylläpitoon Pauling suosittelee kahta grammaa (2000 mg) lysiiniä ja kolmea grammaa (3000 mg) askorbiinihappoa. Akuuttiin verisuonisairauteen suositellaan kaksinkertaista tai sitä suurempaa annosta. Annokset voi jakaa osiin ja antaa eri vuorokaudenaikoina riippuen kuinka hyvin vatsa sietää askorbiinihappoa.

Linus Pauling sanoi viimeisessä haastattelussaan, ”Luulen että saamme verisuonisairaudet, sydänkohtaukset ja sydänhalvaukset lähes täydelliseen hallintaan hyödyntämällä (C-vitamiinia ja lysiiniä) … jopa parantaa sen.” (5)

Paulingin menetelmää käyttäneiden potilaiden ja lääkäreiden lausuntoja voi lukea täällä.

Sydänystävälliset yrttirohdot

Herbalisti, tri John Christopher sai lempinimen Pippuritohtori, koska hän keskittyi niin vahvasti sen käyttöön verisuonisairauksien ehkäisyssä ja hoidossa. Herbalisti tri Richard Schulze sanoi, että on olemassa ainakin yksi yrtti, jonka käytön jokaisen tulisi hallita, ja se on cayennepippuri.

Käytettävä cayennejauhe ei saa olla säteilytettyä (pastöroitua) ja tinktuuran tulisi olla vähintään 45 000 yksikköä Scovillen asteikolla. Sekoita se puhdistettuun veteen, puoli lasillista riittää. Aloita neljännesteelusikallisella kahdesti päivässä ja nosta annosta tasaisesti yhteen teelusikalliseen. Erittäin halpaa, mutta voi tuottaa ongelmia niille jotka eivät pidä tulisesta ruoasta.

Cayennejauhe on aliarvostettu verisuoni- ja sydänrohto. Osa vaihtoehtolääkintätoimittajista ja asiantuntijoista kantaa mukanaan pientä cayennetinktuurapulloa sydänkohtauksen tai verenvuodon varalta.

Sitten on orapihlaja. Kiinalaiset ovat käyttäneet sitä sydänrohtoteenä vuosisatojen ajan. Länsimaiset yrttiasiantuntijat ovat käyttäneen sitä 1800-luvulta lähtien. Se on yksi hyvinvointikemisti Shane Ellisonin sydänrohdon ainesosista. Sillä on hieman kitkerä maku, mikä ei kuitenkaan häiritse.

Marylandin yliopiston lääkekeskuksen mukaan: ”Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että orapihlajauute (900 mg/päivä) kahden kuukauden aikana lievitti sydämen vajaatoiminnan oireita yhtä hyvin kuin vähäinen määrä kaptopriilia (reseptillä saatava sydänlääke).” (6) Lisäksi se on turvallisempaa kuin teolliset sydänlääkkeet.

Mikä tahansa näiden kolmen vaihtoehdon yhdistelmä, tai vain yksi menetelmistä, sopii kenen tahansa kukkarolle. Ne myös edistävät hyvinvointia aiheuttamatta muita terveysongelmia.

 

Lähde: Health Impact News

Lue myös:

C-vitamiini avuksi sydäntauteihin, syöpään ja solujen suojaksi
Tunnettu lääkäri paljastaa sydän- ja verisuonitautien todellisen syyn
Korkeat kolesteroliarvot ja muut toissijaiset riskitekijät sydän- ja verisuonisairauksissa
Tri. Matthias Rath: Video sydän- ja verenkiertosairauksista
Mausteiset ruoat pelastavat sydäntaudeilta

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat