"Sionistit käyttävät 'holokaustia' hyväkseen palestiinalaisten ihmisoikeuksia vastaan ja Israelin rikosten peittelemiseksi."

David Duke

Havaintoja: Yhdysvaltojen liittouma iski Syyriaan

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 5,00
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Läntinen koalitio (Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Ranska) hyökkäsi varhain lauantai-aamuna ohjuksin kansainvälistä lakia rikkoen suvereenin valtion Syyrian kimppuun tekaistujen (kloorikaasuiskut) syytteiden varjolla. Kyseessä on Israelin valta-aseman kohottaminen Lähi-idässä sekä yritys tuhota taloudellisti omavarainen Syyrian hallitus. Tällaista mielivaltaista brutaaliutta ei saada loppumaan kansainvälisen oikeusjärjestelmän välityksellä, sillä nykyinen Yhdistyneet Kansakunnat on sionistien miehittämä.

Läntinen liittouma ampui Syyriaan ainakin 103 ohjusta, joista Syyrian ilmatorjunta on torbetoinut ainakin 71.

 

Suomen poliittinen mafia ylistää liittouman valtioterrorismia

Kansainvälisten pankkiirien ja kasvottoman ylikansallisen pääoman iljettävinä lakeijoina toimivat Suomalaiset johtavat poliitikot ennättivät tuoreeltaan ylistämään Yhdysvaltojen liittouman uusinta sota- ja kansainvälistä lakia rikkovaa rikosta.

Timo Soini.

Esimerkiksi sionisti-Soini ei ollut yllättynyt Yhdysvaltojen, Britannian ja Ranskan tekemästä iskusta, joka Soinin mukaan oli vastaisku Syyrian hallinnon väitetylle kemiallisten aseiden käytölle.

– Kemiallisen aseen käyttö on sotarikos ja länsivallat olivat tilanteessa, että tekemättäkään ei voinut jättää, nuolee Soini.

Tosiaankin Syyrian hallinnon on väitetty syyllistyneen kaasuiskuun, joka väite on vailla totuuspohjaa, sillä Syyrian ulkoministeriö on jo aikaisemmin painottanut, että maa on kansainvälisiä sopimuksia noudattaen luopunut kemiallisista aseistaan. Toisaalta mitä järkeä Syyrian hallinnon olisi ollut syyllistyä tuollaiseen turhaan primitiivisyyteen ja vielä silloin, kun se on voitolla sodasta. Syyrian syyttäminen on täydellistä vääristelevää propagandaa.

Sauli Niinistö.

Isänmaan pettureiden keulakuva, Sauli Niinistö oli myös Soinin linjoilla luonnehtien länsivaltojen vastaiskua rangaistuksenomaiseksi moukaroinniksi, jonka tarkoituksena oli välittää al-Assadin hallinnolle viesti, että kemiallisten aseiden käyttöä ei hyväksytä.

– Isku oli myös ennakkovaroitus. Joudumme kysymään sitä, että viime vuonna annettiin myöskin samankaltaisesta iskusta ennakkovaroitus ja jos ajattelemme Syyrian kokonaisuutta, tämä isku ei ratkaise mitään, mutta toivottavasti se laittaisi lisää jarruja kemiallisten aseiden käyttöön, sepitteli Niinistö.

Länsimaiset mediat ovat ottaneet voimakkaasti kantaa hiljattain uutisoituun kaasuiskuun Syyriassa. Kansalaisjärjestöjen mukaan kymmeniä siviilejä on kuollut tässä kloorikaasuiskussa Syyriassa Duman kaupungissa. Länsimaat syyttävät iskusta Syyrian hallintoa, vaikka mitään todisteita tämän syyllisyydestä ei iskuun ole. Syyrian hallinto on kiistänyt syytökset.

Kuvassa tappavaa myrkkyä pestään pois paljain käsin. Kaasuisku näyttää olevan lavastettu operaatio.

Nyt Yhdysvallat on toteuttanut rikolliset uhkailunsa liittolaistensa avulla, vaikka on täysin epävarmaa onko ylipäänsä mitään kaasuiskua edes tapahtunutkaan. On vain joukko hyvin hataria uutiskuvia, jotka paremminkin puhuvat sen puolesta, että kysymyksessä on false flag –isku.

 

Koalition valtioterrorismi Syyriaan kärjistää tilannetta

Moskovassa suurlähettinä toiminut diplomaatti Heikki Talvitien mukaan Venäjä tulee tekemään vastaiskut, koalition iskujen seurauksena Syyriaan. Joskaan Venäjä ei aio antaa vastaiskunsa kärjistää konfliktia laajemmaksi, vaikka Putinin arvovalta pakottaisi Venäjän vastatoimiin.

Koska molempiin suurvaltoihin, niin Yhdysvaltoihin kuten Venäjälle vaikuttaa voimakkaasti samaa hengenheimolaisuutta edustava sionistinen eliitti, ei varsinaista sotaa tule supervaltioiden välille. Tämä kaikki on vain puhdasta kansainvälistä teatteria. Jos Putin olisi todella riippumaton ja Venäjä oikeasti itsenäinen, olisi Venäjä torjunut tehokkaasti Yhdysvaltojen liittouman hyökkäyksen Syyriaan.

Valta- eli valhemedia ei ole vielä ilmoittanut sitä kuinka paljon läntisen liittouman ohjusiskut ovat tappaneet Syyrian siviili väestöä? Saammeko sitä koskaan tietääkään?

 

Syyrian syyttäminen kaasuiskusta on järjetöntä

Valtavirtaisen median salailusta huolimatta on paljastunut Assadin saaneen jo ainakin kaksi vuotta sitten pitävän niskalenkin sisällissodassa, joten miksi hän olisi syyllistynyt kemiallisten aseiden käyttöön, joka olisi antanut syyn USA:n mahdollisille iskuille Syyrian hallintoa ja siviilejä vastaan. Väite Assadin syyllisyydestä on siis absurdi: Syyrian hallinolla ei ole ollut mitään perusteita käyttää kemiallisia aseita aikaisemmin, eikä sodan tässä vaiheessa.

Tosin Syyrian hallinnon voittoisaan asemaan on vaikuttanut Venäjän tuki, joka on osittain vaikuttanut siihen, että Syyrian hallinnon joukot onnistuivat katkaisemaan opposition joukkojen pohjoisen huoltoyhteyden Turkkiin. Vuoden 2016 lopulla Syyrian hallinnon joukot saivat vallattua koko Aleppon.

Viitaten viime vuoden Syyrian kaasuiskuun, tutkivan journalistin Seymour Hershin mukaan CIA ja Yhdysvaltojen hallitus olivat tietoisia jo aikaisemmin siitä, kuinka Turkki ja Saudi-Arabia olivat vieneet Syyrian terroristeille kemiallisia aseita. Hersh on Pulitzer-palkittu toimittaja.

BBC:n mukaan Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov lausui perjantaina tiedotustilaisuudessa, että hänellä on tästä kiistattomia todisteita siitä, että ulkomaalaiset agentit ovat Syyrian kaasuiskun takana. Lavrovin lausunto on varsin uskottava; lähes 100 prosenttisen varmaa on, että tämän vääränlipun operaation ovat tehneet Israelin Mossad, CIA ja kenties jotkut muut läntisten liittolaisten tiedustelupalvelut.

 

Yhdysvaltain liittouma tarvitsi tekosyyn iskulleen Syyriaan

Mahdollistaakseen brutaalin väkivaltaisen käyttäytymisensä valtioterroristien piti löytää tekosyy hyökkäykselle suvereenin valtion Syyrian kimppuun. Tekosyy saatiin false flag -iskulla, joka naamioitiin Syyrian hallituksen tekemäksi ”kaasuiskuksi”. Joka vähänkin ajattelee järjellä, huomaa väitteet Syyrian syyllisyydestä iskuun täysin mahdottomaksi ja järjettömiksi, kuten yllä jo esitettiin.

Julma Britannian May ylistää kiihkomielisesti läntisen liittouman iskuja Syyriassa. Tällaisia Suomen poliittinen mafia palvoo.

Miksi sionistinen länsi haluaa suursotaa?

Israelilla ja sen tietyillä liittolaisilla voidaan ajatella olevan motivaatiota järjestää kemiallisia false flag –iskuja Syyriaan. Näiden iskujen varjolla synnytetyn konfliktin eskaloituminen tulisi palvelemaan sionistien unelmaa Syyrian jakamisesta osiin ja Lähi-idän uusjaosta. Siten saataisiin eliminoitua valtio, joka tukee Israel-vastaista vastarintaa ja ylläpitää itsenäistä sekä kansallistettua rahoitus- ja talousjärjestelmää, joka on täydellinen vastavoima kansainväliselle rahoitusjärjestelmien riistolle. Yllä esitetty läntisen koalition valtioterrorismi on modernisoitua kolonialismia, mikä siunataan rauhaan pakottamisen sekä ennaltaehkäisevän puolustuksen doktriinilla.

Yhdysvaltojen yllättävä hyökkäys Syyriaan palvelee sionistisen USA:n Syyria-politiikkaa, jotta se pystyisi uudelleen järjestämään Lähi-idän strategisen järjestyksen sotilaallisella interventiollaan Syyriassa. Siten taloudellisesti omavarainen Syyria haluttaisiin eliminoida Iranin rinnalta, ja saattaen Israelin poliittisesti ja sotilaallisesti ylivertaiseen asemaan poliittisessa Lähi-idässä.

Mikäli nykyinen konflikti laajenee suursodaksi, kytkeytyvät sionistisen lännen intressit taloudellisiin, luonnonrikkauksiin ja poliittishegemonisiin globaaleihin pyrkimyksiin, mutta näitä ei tässä yhteydessä kannata laajemmin esittää.

Sodat palvelevat ylikansallista hegemoniaa

Tulee huomata, että globalistit tarvitsevat sotia harhauttamaan ja hajauttamaan ihmisiä eri poliittisiin leireihin, joskin sodat myös yhdistävät kansalaisia yhteiseen tavoitteeseen. Juuri suursotien kautta ovat syntyneet ylikansalliset instituutiot kuten esimerkiksi Kansainliitto, YK, Kansainvälinen järjestelypankki (BIS) ja Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF). Näitä kaikkia kansainvälisiä järjestöjä hallitsee ja kontrolloi sionistinen eliitti.1

Yhdysvaltoja on käytetty armotta globalistien instrumenttina, jonka muodostama liittouma on turvannut golobalisteille suurvaltapolitiikan mahtiaseman maailmassa. Tämän hegemonian saavuttaminen on puettu milloin terrorismin vastaisen taistelun, ja milloin humanitäärisen kriisin torjumisen kaapuun.1

Brandon Smithin mukaan Yhdysvallat ja dollari toimisivat globalisteille etupäässä välietappina, jonka yhteydessä valtaapitävät valmistelisivat dollarin syrjäyttämistä uuden globaalin valuutan tieltä. Ilmeisesti myös tähän pyritään yhtenä suurena tavoitteena mahdollisessa suursodassa. Trump on tietysti vain höyrypäinen narsistinen sionistien pelinappula.1

Tässä mainitut globalistit yhtä kuin sionistinen2 eliitti, vaikka Smith ja hänen kirjoituksiaan esittävä Vastavalkea ei sitä täsmennä.

 

Yhdysvallat ja Israel ovat syyllisiä Syyrian sotaan

Viime kädessä Yhdysvallat ja Israel ovat syyllisiä Syyrian sotaan kuten myös Irakin kaaokseen. Jo liittoutuneiden hyökkäys Irakiin syöksi koko Lähi-idän kaaokseen. Saddam Hussein alkoi vaatia öljysuoritusten maksuvälineeksi euroa vuoden 2000 lopulla myydäkseen öljyä euromaihin. Niinpä Saddam vaihtoi YK:ssa olevan 10 miljardin dollarin reservinsä euroiksi. Tästä innostuivat muutkin maat, kuten esimerkiksi Iran, joka ryhtyi vaatimaan öljystään korvausta euroina.3

Markku Juutinen

 

Lähteet

https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/live-kello-14-ohjukset-moukaroivat-syyriaa-ennakkovaroituksena-mtv-n-ylimaarainen-uutislahetys-kertoo-mita-lansimaiden-iskusta-seuraa/6865430#gs.O1y8WVs

https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/venaja-tulee-vastaamaan-lansimaiden-iskuun-ex-suurlahettilaan-mukaan-kyse-on-nyt-putinin-arvovallasta/6865600#gs.0HRCjqI

https://yle.fi/uutiset/3-8659940; https://yle.fi/uutiset/3-9370225

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/timo-soini-huolissaan-syyrian-tilanteen-karjistymisesta-lansivallat-olivat-tilanteessa-jossa-iskua-ei-voitu-jattaa-tekematta/6865346?_ga=2.3685616.1590857329.1523703679-1687407300.1513286522#gs.GY1glQY

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/presidentti-sauli-niinisto-pohtii-putinin-vaitonaisuutta-ylelle-olemme-sen-varassa-mita-han-ulostulossaan-kertoo/6865266#gs.H0emwZ4

https://www.democracynow.org/2016/4/25/is_the_obama_admin_ignoring_the

http://www.bbc.com/news/world-middle-east-43747922

  1. Smith, Brandon | Alt-Market (6.12.2017): Why The Globalists Need A War, And Soon http://alt-market.com/articles/3329-why-the-globalists-need-a-war-and-soon
  2. http://www.presstv.com/ ; Steinhauser, Karl (1994). EU huomispäivän super-Neuvostoliitto. Huhmari: Kaprint Ky; Taloussanomat.fi/rahoitus; Goldman-secret-greece-loan. Fi; Kreikan talouskriisi on omaa luokkaansa.

 

  1. Bashar al-Assadin haastattelu (1.7.2016). President Assad’s interview with SBS NEWS AUSTRALIA;

Krassimir Petrov (23.1.2006)- Reference: LeMetropole Cafe: Saatavilla: http://www.masternewmedia.org//#ixzz4Dl8Torno; Krassimir Petrov (29.9.2004). Oil performance in a worldwide depression. Saatavilla: https://www.oroyfinanzas.com/en/2004/09/oil-performance-in-a-worldwide-depression/; Krassimir Petrov (17.1.2006). The Proposed Iranian Oil Bourse. Saatavilla: http://www.resilience.org/stories/2006-01-17/proposed-iranian-oil-bourse;

Freeman, Makia (5.4.2016).GR. ISIS is a US-Israeli Creation. Top Ten “Indications”. Saatavilla: http://www.globalresearch.ca/isis-is-a-us-israeli-creation-top-ten-indications/5518627;

Barsocchini, Robert (24.5.2015). DIA Docs: West Wants a “Salafist Principality in Eastern Syria”. Saatavana: http://www.infowars.com/dia-docs-west-wants-a-salafist-principality-in-eastern-syria/ ; Nimmo, Kurt (8.8.2015). Former DIA Director: US Made “Willful Decision” to Support ISIS in Syria.  Saatavilla: http://www.infowars.com/former-dia-director-us-made-willful-decision-to-support-isis-in-syria/

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

47 Kommentit

  1. Stop Natolle

    Artikkelin kuvaama totuus Syyrian tapahtumista pitäisi herättää kansamme enemmistö nousemaan vastarintaan maamme johtoa vastaan joka sokeasti ja vastuuttomasti tukee nwo-mafian väkivalta politiikkaa ja on liittämässä meitä Natoon tämän mafian jäseniksi.

    Ote artikkelista: ”Isänmaan pettureiden keulakuva, Sauli Niinistö oli myös Soinin linjoilla luonnehtien länsivaltojen vastaiskua rangaistuksenomaiseksi moukaroinniksi, jonka tarkoituksena oli välittää al-Assadin hallinnolle viesti, että kemiallisten aseiden käyttöä ei hyväksytä.”

    Nämä meidän moraalinsa kadottaneet surullisen hahmon ritarit puhuvat jopa ME muodossa iskuista … he ovat täysin omaksuneet nwo-lakeijan roolin ja peesaavat rikollista siviiliväestön moukarointia mikä tuottaa uutta pakolaistulvaa maahamme.
    Rikollisten sionistien miehittämän Israelin jättänyt Gilad Atzmon valaisee heitä näin:

    Vuonna 2014 SKY:n omistaja ja mediamoguli Rupert Murdoch voitti ADL-palkinnon. Kunnianosoitukselle oli selvä syy. Usein Sky muuttaa itsensä valtion (vapaamuurarieliitin) propagandapalveluksi. Linkin video näyttää tällaisen taphtuman.
    Siinä Sky raa’asti katkaisi Yhdistyneen kuningaskunnan asevoimien entisen komentajan, Jonathan Shawin, heti kun hän poikkesi ’käsikirjoituksesta’ ​​ehdottamalla, ettei Syyrian hallinto olisi voinut olla Douman kaasuiskun takana.
    Shaw yritti sanoa, että kemiallinen sodankäynti on epätoivoinen teko, eikä sellaista mitä voisi odottaa Assadilta, joka on periaatteessa jo voittanut sodan.
    Venäläisten ja syyrialaisten mukaan suurin osa risteilyohjuksista ammuttiin alas.
    30 Year-Old Soviet Missile Defense Destroys 70% of Trump’s ‘Nice, New, Smart!’ Missiles
    https://russia-insider.com/en/30-year-old-soviet-missile-defense-destroys-70-trumps-nice-new-smart-missiles/ri23143
    Jos Syyria ja Venäjä kertovat totuuden, että 30v vanhoilla venäläisillä ohjuksilla tuhottiin 70% Trumpin huippuohjuksista niin Nato on vanhentunut sotilaallinen vitsi. Ehkä meidän pitäisi todellakin kiittää Israelia siitä, että kaikki tämä nyt paljastui.

    Aiemmin tällä viikolla tuntui siltä, ​​että WW3 voisi olla lähellä. Lähi-idän huolellinen tarkkailija ei voinut jättää huomiotta, että Israel ja sitä tukevat lobbarit ovat olleet tässä kaikessa tärkeitä puuhamiehiä. Mutta nyt näyttää siltä, ​​että Israel ja sen lobbaajat ovat painostaneet Amerikkaa, Britanniaa ja Ranskaa toimimaan kansallisten etujensa vastaisesti.
    Nyt tehdyn turhan hyökkäyksen jälkeen Syyriaan on selvää, että Natolla ei ole juurikaan sotilasvoimaa. Se on hajoava sionistien työkalu. Se ei ole valmis sotaan.
    Toistaiseksi WW3 on peruuntunut. Voimme ehkä ainakin siitä kiittää Israelia.

    In 2014 Sky owner and media mogul Rupert Murdoch won the ADL Award. The honour was clearly awarded  for a reason. On occasion, Sky changes itself into a state propaganda service. … General Shaw attempted to point out that chemical warfare is a desperate act, not something you would expect from the Assad regime that has basically won.
    According to the Russians and the Syrians most of the cruise missiles were downed. …. But now it seems that Israel and its lobbies have pushed America, Britain and France to act against their own national interests. This morning, following the recent criminal, yet futile, attack on Syria it is clear that NATO isn’t exactly a military powerhouse. It is a decaying Zionist tool.  It is not ready for a war.  For the time being WW3 has been  postponed. I guess we can at least be grateful to Israel for that.
    https://www.gilad.co.uk/writings/2018/4/14/how-israel-postponed-ww3-inadvertently

    Swiss lab says ‘BZ toxin’ used in Skripal poisoning, not produced in Russia, was in US & UK service
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=168764

    (17)(0)
  2. Paras kirja?

    Jos/kun haluaa saada lisää tietoa Lähi-idän sotiin ja Syyrian tilanteeseen (myös koko NWO-agendaan) niin kannattaa tutustua tämän miehen tutkimuksiin:
    Laurent Guyénot
    Insinööri (National School of Advanced Technology, 1982) ja medievalisti (PhD Pariisin IV-Sorbonnen keskiajan historian opinnoissa, 2009). Hän on kirjoittanut lukuisia kirjoja aiheesta. Hän on omistanut viimeiset kolme vuotta opiskelemalla USA: n kulissien takaista historiaa, jossa hän asui viiden vuoden ajan.
    Laurent Guyenot’s From Yahweh to Zion voi olla paras koskaan kirjoitettu kirja siitä, mitä aiemmin kutsuttiin ”juutalaiseksi kysymykseksi”.
    Tässä haastattelussa Dr. Guyenot kertoo, kuinka hänen tutkimuksensa Deep State’sta, erityisesti sen roolista liittyen 9/11 ja Kennedyn veljesten salamurhiin, johti hänet historialliseen juutalaisuuden ja juutalaisen identiteettipolitiikkaan uudelleen tutkintaan. Jahveista Sioniin herättää monia ”juutalaisia kysymyksiä”, kuten: … video kertoo

    From ”JFK-9/11” to the ”Jewish Question”: Dr. Laurent Guyénot introduces ”From Yahweh to Zion”

    Laurent Guyenot’s From Yahweh to Zion may be the best book ever written on what used to be called “the Jewish question.” In this interview Dr. Guyenot explains how his study of the Deep State, specifically its role in 9/11 and the assassinations of the Kennedy brothers, led him to a historical re-examination of Judaism and Jewish identity politics. From Yahweh to Zion raises many “Jewish questions” including:
    Is Judaism/Jewishness a religion or an ethnicity? What is the Jews’ relationship to God, and to Jesus and the prophets? What accounts for the Jews’ ability to maintain tribal cohesion over more than 2500 years? Why have Jewish communities so often been at odds with their non-Jewish neighbors? Why have Jews been over-represented—in many non-Jewish societies throughout history—in positions of wealth and power? Why does this over-representation seem to be increasing today? Why is this issue off-limits for discussion in polite company (including the mainstream media and the academy)? Is Jewish tribal cohesion an important factor in the Deep State? And what role does the creation and endless expansion of Israel play in all of this?

    The eminent theologian John Cobb writes of From Yahweh to Zion: “This is a remarkable book in many ways.”

    Dr. Cobb explains: “There is no question of the extraordinary gifts and achievements of the Jewish people and of their enormous contribution to American culture and intellectual life. Also, we all know that Zionists play a large role in United States in the media, in finance, and in international policy. In addition we know that there is rather tight censorship with respect to what may be said about these matters without ad hominen response. The fact of Gentile crimes against Jews throughout history is used to justify this censorship, much, but not all, of which is self-imposed. In my view, through their role in this censorship, Jews are paving the way for the rise of anti-Jewish feeling and perhaps much worse.

    “This book may be simply dismissed as anti-Jewish, but it would be far better to engage it in a scholarly, rather than an ad hominem, way. Instead of discouraging scholars from considering the evidence of Jewish crimes, I wish that Jewish scholars would support freedom of inquiry and explain their reasons for disagreeing in open discussion. Otherwise those of us who seek uncensored truth may be misled by errors and exaggerations in what is usually hidden from us and is presented only at the margins of our society.

    “Much in this book is offensive to Christians and Muslims as well as to Jews. As a Christian, however, I find the offense to be a stimulus to fresh thinking and repentance. What is selected to be said about us is certainly not the inclusive truth. But it has its truth, and the truth it has should not be neglected.” John B. Cobb, Jr.
    http://www.voltairenet.org/auteur125605.html?lang=en laurent guyenot
    Engineer (National School of Advanced Technology, 1982) and medievalist (PhD in Medieval Studies at Paris IV-Sorbonne, 2009). He has authored numerous books on the subject. He has dedicated the past three years to studying the behind-the-scenes history of the United States, where he lived for five years.
    Laurent Guyenot’s From Yahweh to Zion may be the best book ever written on what used to be called “the Jewish question.” In this interview Dr. Guyenot explains how his study of the Deep State, specifically its role in 9/11 and the assassinations of the Kennedy brothers, led him to a historical re-examination of Judaism and Jewish identity politics.  From Yahweh to Zion raises  many “Jewish questions” including:
    https://kevinbarrett.heresycentral.com/2018/01/guyenot/
    https://www.amazon.com/Books-Laurent-Guyenot/s?ie=UTF8&page=1&rh=n%3A283155%2Cp_27%3ALaurent%20Guyenot

    (5)(2)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Nimimerkille ”Paras kirja?”, osa 1

      Ei kannata tutustua eikä ole paras kirja sikäli kuin videosta on pääteltävissä. Ainoastaan kirjoittaja Laurent Guyenotin sanoman ja videon se osa, jossa käsitellään ”sionistiverkoston” osuutta maallisiin tapahtumiin (Kennedyn veljesten murhat, 9/11, osuus maailmansotien syntyyn), on sellainen, että tutkiva mieli voi siihen tutustua. Se osa kuitenkin, jossa yritetään Raamatusta etsiä perussyytä tuon ”sionistiverkoston” tuhoisaan toimintaan, on kuitenkin roskaa, johon ei ole syytä tutustua. Nimimerkin videossa Vanhan testamentin Herran (Jahven, siis Jumalan) haukkumiseen käytetään 15 minuuttia (kohta 1:05:55 – 1:20:40), ja Vanhasta testamentista tehdään syypää ”sionistiverkoston” ja ”juutalaisten” tuhoisaan toimintaan. Guyenot ja haastattelija Barrett eivät tiedä Raamatusta ja Jumalasta yhtään mitään. Jo tuota 15 minuutin pätkää ennen videossa valitetaan, että VT:n leeviläiset (kuulemma silloinen ”eliitti”) painostivat muita tavallisia juutalaisia (kohta 53:00) ja että kuten Jumala Vanhassa testamentissa käskee (silloin Jumala toimi teokratian puitteissa) karkottaa ja tuhota Kanaanin maan seitsemän syntistä kansaa (viitataan raamatunkohtaan 5. Moos. 7:1-6), niin samoin nytkin sionistiverkosto tahtoo tuhota seitsemän maata (Irak, Syyria, Libanon, Libya, Somalia, Sudan, Iran; toisessa luettelossa Somalian paikalla mainitaan Pohjois-Korea).

      En tiedä, kuinka massiivisessa mittakaavassa Guyenot Vanhaa testamenttia ja sen Jumalaa (Jahvea) riepottelee kirjassaan, mutta haastatteluvideossa Jumalaa joka tapauksessa kutsutaan toistakymmentä kertaa ”psykopaatiksi”, ”sosiopaatiksi”, ”muita jumalia sietämättömäksi heimojumalaksi”, ”persoonallisuusongelmaiseksi”, ”materialistiseksi”, ”saatanaksi” (kohta 1:19:32-35) ja ”olemattomaksi” (kohta 1:19:47; ”Jahve” selitetään eri asiaksi kuin ”Jumala”). Jahve tarkoittaa ”Herraa”, ”Jumalaa”, ja varsinkin pakkosiirtolaisuuden jälkeen Jahve oli yleisin Jumalan nimitys (Aapeli Saarisalo: Raamatun sanakirja). Jahve oli myös nimenomaan Israelin liiton Jumala (se ”heimojumala”), ja hän itse ilmoitti nimensä Jahve tarkoittavan ”Minä olen” (2. Moos. 3:14). Seuraavassa jakeessa (jae 15) Jumala käskee Moosesta ilmoittamaan tämän iankaikkisen nimensä israelilaisille ja käskemään heitä, että tällä nimellä häntä on kutsuttava ”sukupolvesta sukupolveen”. Jakeessa 15 Jumala toteaa myös, että hän on ”israelilaisten isien Jumala, Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala”, ja tällä toteamuksella hän tuo julki, että ruumiillisesti jo kuolleet Aabraham, Iisak ja Jaakob ovat elossa ja elävät iankaikkisesti. Uudessa testamentissa Jeesus toteaa tästä:

      ”ettekö ole lukeneet, mitä Jumala on puhunut teille, sanoen: ’Minä olen Aabrahamin Jumala ja Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala’? Ei hän ole kuolleitten Jumala, vaan elävien’” (Matt. 22:31-32).

      Tästä huomaamme myös, että Jahve tarkoittaa nimenomaan iankaikkista Jumalaa. Kun Guyenot ja Barrett ymmärtämättömyydessään (he elävät sanoistaan päätelleen vielä luonnollisessa tilassaan perkeleen orjuudessa, sokeana, uudestisyntymättöminä) haukkuvat israelilaisten Jumalaa ”heimojumalaksi”, he eivät ymmärrä, että tuo ”heimo” (israelilaiset) tarkoittaa itse asiassa Vanhan testamentin ajan kristittyjä (ei tällä nimellä, mutta asiallisesti), jotka olivat pelastuneet uskossa Jumalan heti syntiinlankeemuksen antamaan lupaukseen Jeesuksesta (”vaimon siemenestä”, joka polkee rikki perkeleen pään ja hankkii siis syntien anteeksiantamuksen), 1. Moos. 3:15. Jumala on nimenomaan Jumalan sanasta (siinä vaikuttavasta Pyhästä Hengestä) syntyneen ”heimon”, kristittyjen, armahdettujen, Jumala, ja nimenomaan siksi, että hän asuu heissä, heidän sydämissään (perkele on siis uskon syntyessä joutunut poistumaan sydämistä), Joh. 14:23; 1. Kor. 3:16; 6:19. Jumala on armahdettujen (sen ”heimon”) Jumala siitä syystä, hän ASUU heissä! Epäuskoisissa asuu syntiinlankeemuksen seurauksena perkele, joten Jumala ei mitenkään voi olla heidän Jumalansa (olisi rienausta väittää niin).

      Puutun tähän asiaan siitäkin syystä, että Guyenot ilmoittaa videolla Vanhan testamentin Jahven materialistiksi, joka ei lupaa ikuisuutta (kohta 1:19:12 eteenpäin). Kuitenkin tuon mainitun raamatunkohdan 2. Moos. 3:15 lisäksi ikuisuus tuodaan esiin esim. seuraavissa Vanhan testamentin kohdissa: 1. Moos. 17:7; Saarn. 3:11; 12:5; Job 36:7; 2. Sam. 7:24; 23:5; Ps. 21:5; 22:27; Jes. 45:17; 55:3; 61:7; Dan. 7:18; 12:2. Guyenot valehtelee.

      Kristinusko (ja siten Jumalan valittu kansa, kristityt) on siis ollut olemassa jo heti syntiinlankeemuksesta lähtien Jumalan annettua lupauksen syntien anteeksiantamuksesta Jeesuksessa eli ”vaimon siemenessä”. Vanhan testamentin ”valittu kansa”, israelilaiset ja juudalaiset, olivat sen ajan kristittyjä. Vanhan testamentin aikana uskottiin luvattuun Jeesukseen, Uuden testamentin aikana uskotaan jo tulleeseen Jeesukseen, ja kumpikin usko on aivan samaa pelastavaa uskoa, uskoa syntien anteeksiantamukseen Jumalan edessä. Olen kirjoittanut näistä asioista äskettäin Magneettimedian artikkelin ”Mihin Venäjän mustamaalaamisella pyritään” (julk. 2.4.2018) kommenttiosiossa 3-osaisessa kommentissani (7.4.2018 at 6.30, 6.32 ja 6.33), täällä:

      Mihin Venäjän mustamaalaamisella pyritään?

      Siteeraan suoraan siellä kirjoittamaani:

      [siteeraus alkaa]

      Useata kohdasta yllä käy ilmi, että VT:ssä puhutaan Jeesuksesta Kristuksesta, syntien anteeksiantamuksen hankkijasta. VT:n profeetat olivat siis kristittyjä. Tämän vahvistaa seuraava raamatunkohta, jossa sanotaan Kristuksen Hengen vaikuttaneen VT:n profeetoissa:

      ”Sitä pelastusta ovat etsineet ja tutkineet profeetat, jotka ovat ennustaneet teidän osaksenne tulevasta armosta, ovat tutkineet, mihin tai millaiseen aikaan heissä oleva Kristuksen Henki viittasi, edeltäpäin todistaessaan Kristusta kohtaavista kärsimyksistä ja niiden jälkeen tulevasta kunniasta” (1. Piet. 1:10-11).

      Vanhan testamentin israelilaiset ja juudalaiset (ei ”juutalaiset”, mikä nimitys tarkoittaa nykyisin kristinuskon hylänneitä ja Talmudia [Jeesuksen ajan ”perinnäissääntöä”] pyhänä kirjanaan pitäviä fariseusten opillisia perillisiä) olivat siis kristittyjä (eivät tällä nimellä mutta asiallisesti):

      ”Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; JA SE KALLIO OLI KRISTUS – – Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut” (1. Kor. 10:1-4, 11).

      Vanhan testamentin isät olivat kristittyjä: Ap. t. 13:32 ja 26:6 (heille oli annettu lupaus Jeesuksesta).

      Aabraham oli kristitty: ”Aabraham, teidän isänne, riemuitsi siitä, että hän oli näkevä minun (Jeesuksen) päiväni; ja hän näki sen ja iloitsi” (Joh. 8:56) – – ”Ja hän (Aabraham) sai ympärileikkauksen merkin sen USKONVANHURSKAUDEN SINETIKSI, joka hänellä oli ympärileikkaamatonna, että hänestä tulisi kaikkien isä, jotka ympärileikkaamattomina uskovat, niin että vanhurskaus heillekin luettaisiin; ja että hänestä tulisi myöskin ympärileikattujen isä, niiden, jotka eivät ainoastaan ole ympärileikattuja, vaan myös vaeltavat sen uskon jälkiä, mikä meidän isällämme Aabrahamilla oli jo ympärileikkaamatonna. Sillä se lupaus, että Aabraham oli perivä maailman, ei tullut hänelle eikä hänen siemenelleen lain kautta, vaan USKONVANHURSKAUDEN kautta” (Room. 4:11-13) – – ”He vastasivat ja sanoivat hänelle: ’Aabraham on meidän isämme’. Jeesus sanoi heille: ’Jos olisitte Aabrahamin lapsia, niin te tekisitte Aabrahamin tekoja. Mutta nyt te tavoittelette minua tappaaksenne, miestä, joka on puhunut teille totuuden, jonka hän on kuullut Jumalalta. Niin ei Aabraham tehnyt – – Jeesus sanoi heille: ’Totisesti, totisesti minä sanon teille: ennen kuin Aabraham syntyi, olen minä ollut’” (Joh. 8:39-40, 58) – – ”Tietäkää siis, että ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia” (Gal. 3:7).

      Mooses oli kristitty: ”Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta (Jeesuksesta) – – Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta (Jeesuksesta) hän on kirjoittanut” (Joh. 5:39, 46) – – ”Ja hän (Jeesus) alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu” (Luuk. 24:27).

      Daavid oli kristitty: ”Hän (Jeesus) sanoi heille: ’Kuinka sitten Daavid Hengessä kutsuu häntä (Kristusta) Herraksi, sanoen: ’Herra sanoi minun Herralleni: Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi alle’. Jos siis Daavid kutsuu häntä Herraksi, kuinka hän on hänen poikansa?” (Matt. 22:43-45) – – ”Sillä Daavid sanoo hänestä (Kristuksesta): ’Minä näen alati edessäni Herran, sillä hän on minun oikealla puolellani, etten horjahtaisi. Sen tähden minun sydämeni iloitsee ja kieleni riemuitsee, ja myös minun ruumiini on lepäävä toivossa; sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta. Sinä teet minulle tiettäviksi elämän tiet, sinä täytät minut ilolla kasvojesi edessä.’ (Ap. t. 2:25-28).

      Koko Vanha testamentti on siis kristillinen kirja. Lupaus Kristuksesta (alkuevankeliumi) annettiin heti syntiinlankeemuksen jälkeen:

      ”Ja minä panen vainon sinun (käärmeen, perkeleen) ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän” (1. Moos. 3:15).

      Mainittu ”vaimon siemen” on Jeesus Kristus, joka ristillä ja ylösnousemuksessaan polki rikki perkeleen pään (1. Joh. 3:8) eli hankki meille syntien anteeksiantamuksen Jumalan edessä. Se, että perkele pisti Jeesusta kantapäähän, tarkoittaa, että Jeesus joutui kuoleman kautta meitä sovittaessaan.

      Aadam ja Eeva olivat ensimmäiset kristityt uskoessaan tuon Jumalan lupauksen. Eeva jopa luuli, että poikansa Kainin saadessaan hän sai mainitun Herran (oikea käännös Eevan sanoista: ”Olen saanut miehen, Herran”).

      Kuten yllä on todettu, koko Vanhan testamentin ”Jumalan kansa” oli kristittyjä, siis uskossa Jumalan antamaan lupaukseen ”vaimon siemenestä” (Jeesuksesta) eli syntien anteeksiantamuksesta pelastuneita uudestisyntyneitä Jumalan lapsia. Kristillinen kirkko on ollut olemassa jo heti syntiinlankeemuksen jälkeen Jumalan annettua lupauksensa. Vanhan testamentin aikana uskottiin luvattuun Jeesukseen ja Uuden testamentin aikana uskotaan jo tulleeseen Jeesuksen, ja kumpikin usko on aivan samaa pelastavaa uskoa, uskoa syntien anteeksiantamukseen Jumalan edessä. VT:n juudalaiset (Juudan heimon ja myöhemmin Juudan kansan ja Juudan valtakunnan jäsenet) ja israelilaiset olivat kristittyjä (eivät siis tällä nimellä, mutta asiallisesti, ”Jumalan valittua kansaa”, siis armahdettuja). Lupaus ”siemenestä” annettiin myös Aabrahamille (1. Moos. 22:18), ja Gal. 3:16 ilmoittaa, että tuo ”siemen” on Kristus:

      ”Mutta nyt lausuttiin lupaukset Aabrahamille ja hänen siemenelleen. Hän ei sano: ’Ja siemenille’, ikään kuin monesta, vaan ikään kuin yhdestä: ’Ja sinun siemenellesi’, joka on Kristus.”

      Vanhan testamentin aikana Jumala käytti Israelia maallisena omaisuuskansanaan Jeesuksen Kristuksen tuomiseksi maailmaan. Silloin vallitsi teokratia, ja Jumalan kansalleen antamat seremonialait ja yhteiskunnalliset lait (oikeudelliset lait) olivat voimassa vain niin kauan kuin Jumala piti Israelia omaisuuskansanaan, siis Kristukseen asti. Ne eivät ole enää voimassa, joten niitä voidaan noudattaa tai jättää noudattamatta. Ainoastaan Uudessa testamentissa vahvistetut Vanhan testamentin ”luonnolliset lait”(esim. kymmenen käskyä ja homoseksuaalisuuden kielto) ovat yhä voimassa, ei kuitenkaan niin, että niitä ulkonaisesti noudattamalla voisi pelastua, vaan niin, että ne ajavat synnintuntoon (sydämen katumukseen, epätoivoon syntien vuoksi) ja siten Kristuksen (syntien anteeksiantamuksen) luo.

      [sireeraus päättyy]

      (9)(5)
      • Vesa-Ilkka Laurio

        Korjaus ylhäältä laskien neljänteen kappaleeseen, sen puoliväliin: sana ”jälkeen” jäänyt pois. Lauseen tulee kuulua: ”heti syntiinlankeemuksen jälkeen antamaan…”

        (3)(4)
      • Usko vai järki?

        Hukkuva puolustaa oljenkorttaan. Kirjoittelet pitkiä sepustuksia uskoosi perustuen. Tietenkin uskovalle Raamattu on pyhä kirja ja Jumalan sanaa mutta ei usko (dogmi) takaa totuutta. Se päinvastoin usein karttaa sitä ja sen tutkimista. Luulisi että sen ymmärrät. Miksi Spinoza karkoitettiin synagogasta?
        Sanot: ’..en tiedä kuinka massiivisessa mittakaavassa Guyenot Vanhaa testamenttia ja sen Jumalaa (Jahvea) riepottelee kirjassaan, mutta haastatteluvideossa Jumalaa joka tapauksessa kutsutaan toistakymmentä kertaa ”psykopaatiksi”, ”sosiopaatiksi”, ”muita jumalia sietämättömäksi heimojumalaksi”, ”persoonallisuusongelmaiseksi”, ..’
        Kun et tiedä niin lue kirja ja tiedät. Miksi unohdat että siinä puhutaan vain VT:n julmasta ja kostavasta jumalasta, ei UT:n rakastavasta ja armollisesta jumalasta? Nehän eivät mahdu samaan koriin. Siksi juuri kuten varmaan tiedät juutalaisuus ei hyväksy UT:n sanomaa.
        Näyttää että vastustat voimaperäisesti tutkittua tietoa … uhkaako se uskoasi? Eikö oikealla tavalla uskovainen etsi totuutta jota Jumalankin sanotaan olevan? Kun Jumala on Totuus niin ei totuuden etsiminen häntä mitenkään voi uhata, päinvastoin se lähentää.
        Kuitenkin näytät uskovan valikoiden, sanot: ’Guyenotin sanoman ja videon se osa, jossa käsitellään ”sionistiverkoston” osuutta maallisiin tapahtumiin (Kennedyn veljesten murhat, 9/11, osuus maailmansotien syntyyn), on sellainen, että tutkiva mieli voi siihen tutustua.’
        Valitset siis itse mitä uskot ja määrittelet itse totuuden, sen mihin saa uskoa. Ei tuollaista saisi minusta suositella muille. Se on ihmisen oman ajattelun rajoittamista ja kahlitsemista.

        In his famous work The Essence of Christianity(1841), which was to influence greatly Karl Marx, Ludwig Feuerbach sees the universal God as “the deified and objectified spiritual essence of man”: theology is anthropology in disguise, and “The consciousness of God is the self-consciousness of man.” But if we regard the biblical Yahweh as a creation of Jews alone, rather than humanity at large, then we can consider him as a personification of the national character of the Jewish people—or, more correctly, a reflexion of the mentality of the Jewish elite who invented Yahweh.

        (8)(5)
        • Jutkumaisempaa höpötystä saa hakea. Kaiken oleellisen sinusta oppii jo siitä, että nojaat ymmärryksesi sellaisiin jumalattomiin hahmoihin kuin Feuerbach ja Spinoza. Molemmat ovat tunnettuja hyökkäyksistään kristinuskoa vastaan. Yksi oli jutku, toinen mahdollisesti vapaamuurari.

          Sinä olet taas yksi niistä huijareista ja eksyttäjistä, joka yrittää lyödä kiilaa Vanhan ja Uuden Testamentin väliin, vaikka ne kuuluvat erottamattomasti yhteen, niin kuin Isä ja Poika. Miten huijari selittää tämän? Ilmestyskirja 19:11-15:

          Ja minä näin taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen, ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa. Ja hänen silmänsä olivat niinkuin tulen liekit, ja hänen päässään oli monta kruunua, ja hänellä oli kirjoitettuna nimi, jota ei tiedä kukaan muu kuin hän itse, ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana. Ja häntä seurasivat ratsastaen valkoisilla hevosilla taivaan sotajoukot, puettuina valkeaan ja puhtaaseen pellavavaatteeseen. Ja hänen suustaan lähtee terävä miekka, että hän sillä löisi kansoja. Ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, ja hän polkee kaikkivaltiaan Jumalan vihan kiivauden viinikuurnan.

          Etkö muka tiennyt, että aikojen lopussa Kristus palaa tuomitsemaan ja tuhoamaan syntiset ja epäuskoiset? Onko Kristus ”julma”? Miten tämä käytös eroaa ”julman” Jahven käytöksestä?

          (6)(6)
          • Usko vai järki? 2

            Olet huonosti perillä ihmisen tajunnan toiminnasta. Näkyjä ja unia meillä on kaikilla.
            Minäkin näen ja kuvittelen mielessäni usein sellaista mitä ei ole olemassa. En silti usko siihen. Todellisuus on eri asia eikä se silti sulje Jumalaa ulkopuolelleen koska elämä on älykästä eikä ilman älyä voisi olla Jumalaakaan. Tai toisin päin ilman Jumalaa älyäkään.
            Tutuushan on kaiken perusta. Ei asioiden tutkiminen ja totuuden etsiminen ole hyökkäystä kuten sanot. Kummallinen asenne sellainen. Ja juuri se leimaa VT:n Jahven yksinvaltaista olemusta.
            Mutta turha tästä on väitellä koska usko on monilla järkeä vahvempi vaikka juuri järki on meille annettu Jumalan lahja jotta eläisimme oikein.
            (Makow comment- God is the Moral Intelligence behind creation, synonymous with spiritual ideals like love, truth, goodness, justice and beauty. The point of religion is to discern and obey His Plan. Therefore, to say there is no God, or he is unknowable is half-way to Satanism. To usurp God’s place, as Masonic Jewry is doing, is arrant Satanism.)
            — huomasit kai nuo sanat love, truth. goodness, justice and beauty. Historian Jeesus toteutti niitä.
            Vain teologien luoma Jeesus lupasi sitä mitä sanot eli että tulee maan päälle takaisin tuhoamaan syntiset.

            (6)(4)
          • Sama tuttu Makow-huijari kaupittelee siis tätä toistakin törkyä, jossa väitetään siis kommenteista päätellen juutalaisten seuraavan Vanhaa Testamenttia ja unohdetaan Talmud. Tämä on karkeaa valeopposition myrkkyä. Todella mieletöntä jauhamista

            (4)(3)
      • Syntinen ihminen ei käsitä Jumalan oikeudenmukaisuutta. Jumala on luonut kaiken. Jokainen on syntynyt synnissä. Ne, jotka elävät synnissä eivätkä tavoittele Jumalaa myös kuolevat synnissä ja heidän sielunsa tuhoutuu samalla. Ne, jotka Kristus on pelastanut menevät Taivaaseen. Ihmisen ruumis ei säily usein montakaan vuosikymmentä. Sielu taas voi elää ikuisesti, jos oikeisiin toimenpiteisiin ryhdytään. Itkevätkö nämä syntiset siitäkin, että Jumala on säätänyt ihmisruumiin säilymiselle rajallisen ajan? Eikö Jumala sitten ole ”tappamassa” meitä muutenkin, sillä ruumis on kuolevainen? Turha itkeä siitä, että Jumala tappaa tai tapattaa syntisten ruumiita, kun kaikista arvokkain, näiden sielu on jo muutenkin turmeltunut.

        Ihmiset, jotka lapsellisesti pitävät Jumalaa ”epäoikeudenmukaisena” ja ”julmana” ovat yleensä samoja, joiden moraalikato estää heitä rankaisemasta pahoja ihmisiä. Esimerkiksi ne, jotka kategorisesti vastustavat kuolemantuomiota jopa kaikista kammottaviin tapauksiin sovellettuna, esimerkiksi murhamiehiin ja lapsenraiskaajiin, nämä ihmiset ovat moraalittomia pelkureita, joiden tuho on varma. Samalla ihmiset, jotka itkevät Jumalan mukamas ”julmista” teoista ovat yleensä muutenkin ei-uskovaisia. He eivät todella usko, että on olemassa taivaallinen auktoriteetti, joten tietenkin Jumala vaikuttaa ”julmalta ihmisen sepitteeltä”. Törkeintä on se, että he vetoavat Uuteen Testamenttiin ja jatkavat vihollistemme myyräntyötä esittämällä Kristuksen opetukset heikossa ja valheellisessa valossa. Nämä valehtelijat sopivasti jättävät pois senkin, mitä Ilmestyskirja kertoo siitä, miten Kristus palaa takaisin maan päälle tuhoamaan syntiset ja ei-uskovaiset. Onko näiden huijareiden mielestä myös Kristus julma toimiessaan näin?

        (3)(5)
      • White Rabbit

        Voi ehkä sivullisesta tuntua oudolta tämä Vanhaa Testamenttia ja Jahve-jumalaa koskeva väittely tämmöisellä sivustolla, mutta itse asiassa teema on hyvin tärkeä, kun pyritään ymmärtämään sionisteiksi kutsutun koplan asemaa ja suhdetta juutalaisuuteen esimerkiksi Raamatun valossa.

        Jotkut pitävät sionisteja vain ja ainoastaan juutalaisina ja kaikkia juutalaisia sionisteina. Itse ajattelen, että kuvio on monimutkaisempi ja että sionisteja voisi parhaiten kuvailla joko langenneiksi juutalaisiksi tai valejuutalaisiksi, joilla kuitenkin on juutalaisen ulkoinen identiteetti. Toisaalta sionisteiksi voidaan luokitella myös ne ei-juutalaiset henkilöt, jotka on ’hengellisesti’ liitetty tähän turmeltuneeseen juutalaisuuden muotoon esimerkiksi vapaamuurariuden ja sen saastaisten rituaalien kautta. Suur-Israelin synnyttäminen ja 3. juutalaisen temppelin pystyttäminen Jerusalemiin ovat sionisteille tärkeitä päämääriä, joilla on paitsi fyysinen, myös okkulttinen ulottuvuus. Kyseessä on Saatanan laatima salajuoni häpäistä Herran oma valittu kansa eli juutalaiset. Suunnitelmaan kuuluu myös NWO-tyyppinen maailmanhallitus, jota sionistit käskyttävät Jerusalemista käsin. Tuossa maailmanjärjestyksessä eivät aidot kristityt tai vanhurskaat juutalaiset voi elää.

        On sinänsä mielenkiintoinen kysymys, milloin juutalaiset alkoivat langeta väärälle puolelle ja minkälaisia muotoja turmeltunut juutalaisuuden muoto on aikojen saatossa saanut ja voidaanko kuitenkin puhua myös oikeamielisistä juutalaisista? Raamattu ainakin antaa lukuisia ja karmaisevia esimerkkejä siitä, kuinka nopeasti juutalaiset luopuivat Herrasta ja alkoivat palvoa epäjumalia ja uhrasivat niille jopa lapsiaan. Syvin opillinen turmelus saavutettiin kenties Babylonian pakkosiirtolaisuuden aikana (noin v. 500 eKr.), jolloin juutalaiset joutuivat kosketuksiin tuon epäjumalien palvontaan erikoistuneen maan oppien kanssa. Näiden oppien pohjalta olisi syntynyt farisealaisuus ja myöhemmin talmudilaisuus sekä siihen vihkiytyneet rabbiinit.

        Itse en kuitenkaan usko, että kaikki juutalainen kansa olisi antanut mädättää itsensä, sillä Tooran eli VT:n vahva asema ja vaikutus lienee jarruttanut tuon kansan täydellistä rappiota. Vaikka juutalaiset hylkäsivät Jeesuksen messiaanaan ja saivat siitä ansaitun rangaistuksensa, on tuossa kansassa säilynyt mahdollisuus hyvään eikä juutalaisista kovinkaan moni ole vihkiytynyt talmudin salaisuuksiin, kabbalaan tms.

        Mutta palatakseni artikkelin aiheeseen, niin on todettava, että nuo lännen operoimat Syyrian iskut ovat osa sionistien maailmanlaajuista orkestrointia, joka aikanaan saa huipennuksensa tuolla Suur-Israelin alueella.

        (2)(5)
        • Juutalaiset ovat siis mielestäsi Herran oma valittu kansa. Myös sinä piilottelet Talmudia, koska ilman sitä ei juuri minkäänlaista juutalaislahkoa taida enää pyöriä.

          OLet zio-soturi sinäkin melko selkeästi

          (2)(1)
        • Paras kirja? 2

          Sanot: ”Voi ehkä sivullisesta tuntua oudolta tämä Vanhaa Testamenttia ja Jahve-jumalaa koskeva väittely tämmöisellä sivustolla, mutta itse asiassa teema on hyvin tärkeä, kun pyritään ymmärtämään sionisteiksi kutsutun koplan asemaa ja suhdetta juutalaisuuteen esimerkiksi Raamatun valossa.”
          Juuri näin ja siksi kirjan sanoma on erittäin arvokas. Mutta ennen kaikkea se valaisee Sionismin ja NWO-agendan suhdetta. Sionismin juuret ovat Jahvesssa (Tooran mukaan ’the Jealous One’, known as ’The destroyer God’… El Shaddai) ja juuri sionistit rabbeineen ovat nwo-mafian keskeinen ryhmä. Ja juuri nwo-mafia (’deep state’) on Lähi-idän sotien ja maailman valloituksen takana. Kaikki merkittävä maailman politiikka on kytköksissä siihen.
          Jotta ymmärtäisi Suur-Israel ja Nwo-hankkeen olemassaolon pitää ymmärtää mistä sionismi juontaa juurensa (Hebrew Bibel, Jahweh) ja sitä kirjoittaja ennen muuta tutkii.
          Kannattaa muistaa että hän on myös insinööri joka alkoi tutkia Kennedyn murhaa ja 9-11 tapahtumaa koska häntä kiinnosti miksi ne tapahtuivat ja sitä kautta hän ajautui sionismin tutkijaksi koska hänelle selvisi että kaiken takana hääräsi Netamyahun väki jonka raamatulliset tai uskonnosta juontavat motiivit hän halusi selvittää.
          Kannattaa lukea kirja joka paljastaa monia mielenkiintoisia asioita joista ei muualta saa tietoa.

          ’Plääh’ tuossa yllä sanoo, ’Juutalaiset ovat siis mielestäsi Herran oma valittu kansa.’
          Guyenot tuo selvästi esiin että historian tutkimus paljastaa kuinka juutalaiset johtajat ovat itse valinneet Jahven (luoneet sen omiin tarpeisiinsa) eikä Jahve ole heitä valinnut. Ja Jahve on myös Talmudin ’jumala’ vaikka Talmud onkin rabbien oma tuote.

          (6)(2)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Nimimerkille ”Paras kirja?”, osa 2

      Ymmärtämättömyydessään Guyenot ja Barrett kutsuvat myös Vanhaa testamenttia ”ankaraksi” (rude) ja ”yhteensopimattomaksi Uuden testamentin kanssa”. Vanhassa testamentissa on kuulemma ”väärä ja huono kuva Jumalasta”, ”vihaa Jahven/israelilaisten ja muiden välillä” ja ”epätäydellisiä ja kopioijien vääristämiä tekstejä”, ja lisäksi Guyenot sanoo, ettei Esran kirjan Esraa ollut olemassakaan.

      Guyenotin valehtelijaksi osoittaa sekin, että hän kutsuu yllä jo mainittuja kanaanilaisia kansoja, jotka Jumala (teokratian päämiehenä; Uudessa testamentissa kurinpito on annettu esivallan tehtäväksi, Room. 13:1-5) määräsi karkotettaviksi ja tuhottaviksi, ”korkeasti sivistyneiksi kansoiksi, joilla oli kehittyneet sivilisaatiot ja jotka eivät olleet primitiivisiä” (kohta 1:16:40). Vanha testamentti kuitenkin ilmoittaa Jumalan toimien syyksi näiden kansojen hirvittävät ja barbaariset synnit (niitä Guyenot ei mainitse). Mainitussa 3-osaisessa kommentissani (linkki yllä) olen kirjoittanut tästä näin:

      [siteeraus alkaa]

      Nimimerkin harhapolku johtaa seuraavaan ajatukseen: ”Joka kerta, kun lukee Vanhaa testamenttia ja hyväksyy itsekeskeisen tyytyväisesti ajatuksen siitä, että Jumala lähetti kymmenen vitsausta egyptiläisille, määräsi israelilaiset lyömään Kanaanin naisia ja lapsia, tappamaan kaikki, jotka asuivat Jerikossa, teurastamaan Hain kaupungin … joka kerta, kun luemme sellaisia tarinoita miettimättä niiden seurauksia ja epäoikeudenmukaisuutta, emme toimi Uuden Testamentin kristityn tavoin.”

      Mitä tulee Jumalan egyptiläisille lähettämiin vitsauksiin, niin ne olivat Jumalan rangaistuksia egyptiläisten israelilaisia (Jumalan omia) kohtaan harjoittaman 430-vuotisen vainon vuoksi, koska faarao ei suostunut lopettamaan vainoja. Jumalalla oli liitto israelilaisten isien kanssa, ja Jumala piti liittonsa.

      Vainon laadusta kerrotaan 2. Mooseksen kirjan alkuluvuissa. 2. Moos. 1:9-22 puhuu yrityksistä estää israelilaisten lisääntyminen tappamalla poikalapset, raskaalla työllä rasittamisesta ja väkivalloin orjatyössä pitämisestä. 2. Moos. 2:23 sanoo: ”Ja kun oli kulunut pitkä aika, kuoli Egyptin kuningas. Ja israelilaiset huokailivat orjuuttansa ja valittivat; ja heidän huutonsa heidän orjuutensa tähden nousi Jumalan tykö.” 2. Moos. 3. luku toteaa: ”Ja Herra sanoi: ’Minä olen nähnyt kansani kurjuuden Egyptissä ja kuullut heidän huutonsa sortajainsa tähden; niin, minä tiedän heidän tuskansa. Sen tähden minä olen astunut alas vapauttamaan heidät egyptiläisten kädestä ja johdattamaan heidät siitä maasta hyvään ja tilavaan maahan, maahan, joka vuotaa maitoa ja mettä, sinne, missä kanaanilaiset, heettiläiset, amorilaiset, perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset asuvat. Ja nyt on israelilaisten huuto tullut minun kuuluviini, ja minä olen myös nähnyt sen sorron, jolla egyptiläiset heitä sortavat’” (jakeet 7-9) – – ”Mutta minä tiedän, että Egyptin kuningas ei päästä teitä menemään, ei edes väkevän käden pakolla. Mutta minä ojennan käteni ja lyön Egyptiä kaikenkaltaisilla ihmeilläni, joita minä olen siellä tekevä, ja sitten hän päästää teidät” (jakeet 19, 20). 2. Moos. 5. luku puhuu työnteosta saatujen etujen vähentämisestä, raskaan työn teettämisestä ja israelilaisten työnjohtajien pieksemisestä. 2. Moos. 6. luvun alkujakeissa (1-9) kerrotaan: ”Mutta Herra vastasi Moosekselle: ’Nyt saat nähdä, mitä minä faraolle teen; sillä väkevän käden pakottamana hän on päästävä heidät (kansan), ja väkevän käden pakottamana hän on ajava heidät maastansa’. Ja Jumala puhui Moosekselle ja sanoi hänelle: ’Minä olen Herra. Ja minä olen ilmestynyt Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille ’Jumalana Kaikkivaltiaana’, mutta nimelläni ’Herra’ en minä ole tehnyt itseäni heille tunnetuksi. Ja minä tein myös liittoni heidän kanssansa, antaakseni heille Kanaanin maan, sen maan, jossa he muukalaisina asuivat. Ja nyt minä olen kuullut israelilaisten vaikeroimisen, kun egyptiläiset pitävät heitä orjantyössä, ja olen muistanut liittoni. Sano sen tähden israelilaisille: ’Minä olen Herra, ja minä vien teidät pois egyptiläisten sorron alta ja vapautan teidät orjuudesta ja pelastan teidät ojennetulla käsivarrella ja suurilla rangaistustuomioilla. Niin minä otan teidät kansakseni ja olen teidän Jumalanne; ja te tulette tietämään, että minä olen Herra, teidän Jumalanne, joka vien teidät pois egyptiläisten sorron alta. Ja minä johdatan teidät siihen maahan, jonka minä olen kättä kohottaen luvannut antaa Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille; ja sen minä annan teille omaksi. Minä olen Herra.’ Ja Mooses puhui näin israelilaisille; mutta he eivät kuulleet Moosesta tuskaantumisensa ja raskaan orjuutensa tähden.”

      Vitsaukset olivat siis Jumalan tuomio. Joidenkin vitsausten kohdalla faarao antaa periksi saadakseen ne loppumaan, mutta kun Jumala on poistanut ko. vitsaukset, faarao ei pidäkään lupaustaan eikä päästä israelilaisia. Jumala oli selvästi ilmoittanut, että jos faarao ei päästä israelilaisia, hän iskee vitsauksilla. Jos faarao ei päästä Jumalan esikoispoikaa Israelia, niin Jumala lupaa tappaa hänen esikoispoikansa, 2. Moos. 4:22-23. Vasta kun Jumala joutuu tappamaan kaikki Egyptin maan esikoispojat, faarao päästää israelilaiset pois, suorastaan ajaen heidät pois (2. Moos. 12. luku).

      Eikö Jumala saisi rangaista sortajia ja päästää sorretut vapauteen?

      Mitä tulee nimimerkin toteamukseen, että ”Jumala määräsi israelilaiset lyömään Kanaanin naisia ja lapsia”, niin Jumala itse asiassa määräsi karkottamaan ja vihkimään tuhon omiksi Kanaanin maassa ennen israelilaisia olleet kansat niiden hirvittävien syntien vuoksi (”synnin palkka on kuolema”, Room. 6:23). Jumala tekee tämän täysin selväksi monessa kohdassa sanassaan. Kaikki kanaanilaiset kansat harjoittivat epäjumalanpalvelusta ja houkuttelisivat israelilaisia luopumaan Jumalasta (5. Moos. 7:1-6). He harjoittivat ”kauhistavia tekoja”, uhrasivat lapsiaan, harjoittivat taikuutta, noituutta ja velhoutta, kysyivät vainaja- ja tietäjähengiltä ja kääntyivät vainajien puoleen – tällaisten kauhistusten tähden Herra karkottaa heidät israelilaisten (Jumalan omien) tieltä (5. Moos. 18:9-14). Heidän kaupungeistaan ei saanut jättää ketään henkiin, koska niissä harjoitettiin epäjumalanpalvelukseen liittyviä kauhistavia tekoja (5. Moos. 20:16-18). He ovat epäjumaliaan palvellessaan tehneet kaikkea sitä, mikä on Herralle kauhistus ja mitä hän vihaa; lapsiaankin he polttavat epäjumalilleen (5. Moos. 12:31). He syyllistyvät lukemattomiin siveellisyysrikoksiin, mm. homoseksuaalisuuteen (3. Moos. 18. luku). He uhraavat lapsiaan Molokille, kiroavat isiään ja äitejään, harjoittavat seksuaalisia rikoksia, esim. eläimiin sekaantumista ja homoseksuaalisuutta (3. Moos. 20:1-23). Ks. myös 2. Moos. 23:23-33, 34:11-16; Joosua 23:3-13.

      Lupaus syntien anteeksiantamuksesta Jumalan edessä oli siis annettu jo heti syntiinlankeemuksen jälkeen Aadamin ja Eevan välityksellä koko ihmiskunnalle, mutta Kanaanin maassa olleet kansat olivat hylänneet tuon lupauksen ja elivät hirvittävissä synneissä. Eikö Jumala saisi rangaista?

      Mitä tulee nimimerkin toteamukseen, että ”Jumala määräsi israelilaiset tappamaan kaikki, jotka asuivat Jerikossa”, niin Jerikon asukkaat kuuluivat juuri noihin kanaanilaisiin kansoihin, joiden suuria syntejä on yllä kuvattu. He olivat kuulleet, kuinka Herra oli kuivannut Jordanin veden israelilaisten tieltä, kunnes he olivat kulkeneet yli, ja he pelkäsivät heitä (Joosua 5:1). He olivat kuulleet myös, kuinka Herra oli kuivannut Kaislameren vedet israelilaisten tieltä, kun he lähtivät Egyptistä (Joosua 2:10). Jeriko sulki porttinsa israelilaisilta, mutta Herra lupasi Jerikon Joosualle. Kaupunki kaikkinensa (ihmiset ja eläimet) surmattiin miekan terällä; ainoastaan portto Raahab ja hänen kotiväkensä säästettiin, koska hän oli pelastanut israelilaisten kaksi vakoojaa, jotka Jerikon kuningas yritti ottaa kiinni. Hebr. 11:31 kutsuu jerikolaisia ”uppiniskaisiksi”.

      Vielä nimimerkki jatkaa, että ”Jumala määräsi israelilaiset teurastamaan Hain kaupungin”. Kaupungin nimi on Ai, mutta heprean kieli käyttää sen yhteydessä artikkelia ha, ja siitä juontunee nimimerkin käyttämä muoto. Myös Ainin asukkaat olivat noita Kanaanin kansoja, jotka elivät hirvittävissä synneissä (”amorilaisia”, Joosua 7:7). Heidän epäjumaliaan olivat mm. myrskyn jumala Hadad, sodan ja metsästyksen jumala Amurru, Asera ja Daagon (Aapeli Saarisalon kirjan ”Raamatun sanakirja” mukaan). Kaikki Ainin asukkaat surmattiin. Eikö Jumala saisi rangaista synneistä? Eiväthän surmatut mihinkään lopullisesti kadonneet, sillä viimeisenä päivänä hekin nousevat ruumiillisesti ylös Jumalan luo julkiselle tuomiolle.

      Jumala on Pyhä, eikä hän siedä mitään syntiä (lakinsa rikkomista) lähellään. Synnin palkka on kuolema, niin sielun kuin ruumiin kuolema. Sielun kuolema on ikuinen ero Jumalasta, helvetti. Raamattu ilmoittaa:

      ”Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä” (Joh. 3:36).

      Jokaisen epäuskoisen yllä on siis Jumalan viha, ei mikään ”Jumalan rakkaus”. Jumalan rakkaus on yksin Jeesus Kristus, jossa meillä on pääsy Jumalan yhteyteen ja ikuiseen elämään:

      ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen” (Joh. 3:16-18).

      Jumala ei rakasta luonnollista ihmistä, joka syntiinlankeemuksen seurauksena on perkeleen ja synnin orja. Jumala ei rakasta syntiä eikä perkelettä. Kukaan ei voi Kristuksessa uudestisyntymättömänä livahtaa taivaaseen, sillä viimeisellä tuomiolla todistajana on lahjomaton ja erehtymätön todistaja: oma omatunto.

      [siteeraus päättyy]

      Uusi testamentti itse asiassa tuo esiin Jumalan Pyhyyden (sen ”ankaruuden”) paljon selvemmin kuin Vanha testamentti. Jumala ilmoittaa, että kaikki ovat syntiinlankeemuksen seurauksena luonnostaan syntisiä ja perkeleen orjia (Room. 3:23; 11:32; Gal. 3:22; Ap. t. 26:18; 1. Joh. 5:19; 2. Tim. 2:26). Synnin palkka (siis kaikkien palkka) on KUOLEMA, myös sielun kuolema, IKUINEN HELVETTI (Room. 6:23; Mark. 16:16; Matt. 25:41, 46). Yksin usko Kristuksen lunastustekoon pelastaa tuolta hirvittävältä Jumalan tuomiolta. Siksi Jumala antoi lupauksen Kristuksesta heti syntiinlankeemuksen jälkeen.

      Guyenotin maallisesta sanomasta sen verran, että hän jättää siinä kokonaan mainitsematta sen aseen, jolla ”juutalaisten johtajat” ja ”sionistiverkosto” (Jumalan sallimuksesta, rangaistukseksi jumalattomille ei-juutalaisille) valtaan ja ei-juutalaisten herroiksi ovat päässeet: heidän velkarahajärjestelmänsä, jossa raha tulee kiertoon vain korollisena velkana (kyseessä laillistettu rahanväärennystoiminta, pyramidihuijaus) ja joka vie väkisin lisävelanoton pakkoon entisistä veloista selviämiseksi, velkakierteeseen, velkaorjuuteen, kaikkeen orjuuteen ja lopulta tuhoon. Herää epäilys, ovatko Guyenot ja Barrett itse asiassa ”sionistiverkoston” ja sen takana olevan pankkiirimafian asialla, koska näiden maallista pääasetta (velkarahajärjestelmää) suojellaan vaikenemalla siitä ja koska niiden vihollisuskontoa kristinuskoa vesitetään ja pilkataan selittämällä väärin Vanha testamentti ja siten viemällä pohjaa pois kristinuskolta. Mahdollisesta toki on, että he ovat vain ymmärtämättömiä ja hengellisesti sokeita, mutta silloin heidän toki pitäisi osata olla hiljaa.

      Kiinnostuneille suosittelen perehtymistä koko mainitsemaani 3-osaiseen kommenttiini, johon annoin linkin, koska se sisältää muutakin taustatietoa nyt käsiteltävään asiaan.

      Nimimerkkiä kiitän siitä, että hän ymmärsi liittää nimimerkkinä käyttämänsä kysymyksen loppuun kysymysmerkin. Siksi jätin hänet itsensä tässä kommentissa nyt rauhaan.

      (6)(9)
      • Jahven kosto

        Puhut kuin mikäkin ylipappi ja jankutat tuota samaa metrikaupalla ikäänkuin määrä olisi laatua tärkeämpi. Näytät olevan dogmaattisen uskosi sokea orja jolle on turha yrittää selittää asioita järjen avulla.
        Leimaat vielä nekin ymmärtämättömiksi jotka sentään ymmärtävät että järki on ihmisen arvokkain lahja ja yrittävät käyttää sitä.
        Sanot: ’Ymmärtämättömyydessään Guyenot ja Barrett kutsuvat myös Vanhaa testamenttia ”ankaraksi” (rude) ja ”yhteensopimattomaksi Uuden testamentin kanssa”…’
        Pystyt siis surutta sivuuttamaan kaikki julmat tosiasiat, rikokset ihmisyyttä vastaan joita on tehty ja tehdään juuri VT:n julman ’kosto elää’ Jahven nimissä. Ja hyväksymänä. Alla muutama esimerkki.
        Exposing of the teachings of the Talmud
        http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=168816

        Wolfgang Eggert: The Cabalist Jewish Plot to Islamize Germany
        Jewish revenge? Their agent, Angela Merkel has used Muslim men to invade Germany. 
        Historian Wolfgang Eggert believes that if the destabilization of Germany continues, a civil war will be inevitable. This is a compilation of information from his recent audiobook in German. 
        Revenge: it will be a fair punishment for Christians to become a minority for their long history of Jewish persecution. He exclaimed, ”We will never forgive Europe’s Christians for slaughtering millions of our children, women and elderly… Not just in the recent Holocaust, but throughout the generations, in a consistent manner which characterizes all factions of hypocritical Christianity…”
        https://www.henrymakow.com/2018/04/wolfgang-eggert-the-cabalist.html
        http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=168791

        Russia’s Humanity and Moral Conscience Are Leading to War
        By Paul Craig Roberts on April 16, 2018
        http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=168819

        (7)(5)
        • Vesa-Ilkka Laurio

          Tekisit, eksynyt sielu, paremmin, jos käyttäisit lähteenäsi Jumalan sanaa etkä epämääräisiä maallisia tahoja ja selittelijöitä (ovat jo perustaltaan, syntiinlankeemuksen turmelemina, perkeleen ja synnin orjia ja siten harhaanjohtajia).

          Ensiksi, Saksassa, tai koko Euroopassa, ei ole oikein opettavaa kirkkoa (yksittäisiä todellisia kristittyjä siellä täällä ehkä vielä on jokunen), eikä Saksa tai koko Eurooppa ole kristittyä aluetta vaan ulkokultaileva ja kristittyä teeskentelevä saatanalauma, Ap. t. 26:18; 1. Joh. 5:19; 2. Kor. 11:14-15, aivan hirvittävä ja myrkyllinen saatanalauma. Saksan alueella 1800-luvun alkupuolella oikea kristillinen kirkko (yksin Raamattua perustanaan pitävät luterilaiset) yhdistettiin pakolla harhaoppisiin reformoituihin kirkkoihin, jolloin oppi vesittyi ja kristinuskon harjoittaminen kävi mahdottomaksi (oikeita kristittyjä myös vainottiin). 1830-luvulla Saksan alueella (ensin Saksissa, sitten muuallakin) olleet oikeat kristityt joutuivat pakenemaan Saksasta Amerikkaan, jonne he 1847 perustivat nykyisen Missouri-synodin. Sen jälkeen Saksassa ei ole ollut oikein opettavaa kirkkoa, eikä Saksa ole ollut kristittyä aluetta (kristinuskon teeskentely ja harhaoppisuus ei ole kristinuskoa) liki 200 vuoteen.

          Eurooppalaiset ovat maailmansodissa tappaneet kymmeniä miljoonia ihmisiä. Kirkot on, kuten sanottu, vesitetty perkeleen kappeleiksi (oppi vesitetty, Jumalan sanan vastainen naispappeus, lastenmurhat aborteissa hyväksytään, homoja ollaan hyväksymässä, Jeesuksesta tehty pelkkä moraalinen esikuva Vapahtajan sijaan, luonnollista ihmistä ja siten hänen sydämessään hallitsevaa perkelettä palvotaan ja palvellaan). Jumalaa ja Jeesusta pilkataan kaikkialla, kuten myös Raamattua. Suomessakin on murhattu aborteissa laillisesti jo noin 700 000 lasta, mikä on ennennäkemätön massa- ja sarjamurha ihmiskunnan historiassa. Homous on hyväksytty (vastoin 3. Moos. 18:22; 20:13; Room. 1:24-32; 1. Kor. 6:9-10; 1. Tim. 1:9-10). Jumalan yhteiskunnalliseksi kurinpitäjäksi määräämä esivalta (Room. 13:1-5) on tehty tyhjäksi niin, että kurissapidettävät (kansa) ovat julistautuneet itse omiksi kurinpitäjikseen (esivallaksi) perustuslain määräyksellä, mikä merkitsee kurin ja esivallan täydellistä hävittämistä: ”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle” (perustuslaki 2§). Koska, kuten muissa täällä kirjoittamissani kommenteissa olen kirjoittanut, suomalaiset ovat luonnostaan synnin ja perkeleen orjia, kansanvalta (demokratia) täällä on puhdasta perkeleen hirmutyranniaa, joka nopeasti tuhoaa kaiken. Suomessa ei juuri enää ole oikeita kristittyjä, ja oikean evankeliumin opettaminen on kaikkialla, niin kirkoissa, kouluissa, yliopistoissa kuin kodeissa, lopetettu ja jopa kielletty. Näin uusien kristittyjen syntyminen Jumalan sanasta on estetty ja kaikkia ollaan työntämässä ikuiseen helvettiin. Suomen ainoa valtias on perkele (1. Joh. 5:19). Samanlainen tilanne on kaikkialla Euroopassa. Eurooppa on kammottava, aivan hirvittävä saatanalauma. Edellä lueteltujen julkisyntien lisäksi kaikkialla ryypätään, huorataan, käytetään huumeita, raiskataan, vihataan, puukotetaan selkään, syljetään jumalattomia foorumikirjoituksia, valehdellaan, petetään ja vaaditaan lisää perkeleen (luonnollisen ihmisen) oikeuksia ja vapauksia, viimeksi nyt bordellien vapautta.

          Jumalan viha on syttynyt.

          Suomi ja koko Eurooppa on ansainnut kaikki mahdolliset Jumalan rangaistukset, myös tuhoutumisen. Jos näitä alueita riivaa ”sionistiverkosto” velkarahahirsipuineen ja terroreineen ja lisäksi mainittu islamisointi massamaahanmuuton avulla, niin se asiantila on itse ansaittu (mitään ei tapahdu sattumalta, Jumalan sallimatta tai aiheuttamatta). Eurooppalaiset ovat itse julkeilla synneillään vetäneet päälleen Jumalan vihan (Joh. 3:36). Mikään ei ole enemmän oikein kuin tämän katumattoman saatanalauman (Euroopan kansojen) tuhoutuminen ja pyyhkiminen pois maan päältä (kuten kanaanilaiset saatanalaumat ja Sodoma ja Gomorra Vanhan testamentin aikana ja jopa koko silloinen ihmiskunta vedenpaisumuksessa Nooan väkeä lukuun ottamatta).

          Suomea ja Eurooppaa vaivaavat vitsaukset ovat siis Jumalan oikeutettu rangaistus syntien vuoksi. Samalla Jumala niiden avulla ajaa Euroopan syntistä väestöä katumukseen ja uskoon, siis parannukseen. Jos suomalaiset ja eurooppalaiset tekevät parannuksen, Jumalan viha alkaa leppyä ja hän ottaa pois rangaistuksensa kansojen yltä. Tämä on ainoa tie pois ongelmista (ks. Joona 3. luku Vanhassa testamentissa). Parannuksen aikaansaamiseksi on julistettava Jumalan sanaa, niin lakia kuin evankeliumia (katumattomille lakia, katumukseen tulleille evankeliumia), kuten minä teen. Olen ainoa ihminen Suomessa, joka haluaa pelastaa Suomen ja myös toimii sen puolesta (ehkä jokunen muukin on, mutta tässä on lupa puhua kärjistetysti).

          Kaikki on siis äärimmäisen yksinkertaista. Jumalan viha yltämme (rangaistukset, vitsaukset) poistuu vain Jumala lepyttämällä, ja siksi synnit on pantava pois ja on tultava parannukseen. Kun Jumala on leppynyt ja kansa tullut todellisesti kristityksi, meillä on Jumalan turva ja suoja ja hän suo meille rauhallisen elämän,

          ”Minä kehotan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden (1. Tim. 2:1-4). Nämä sanat on tarkoitettu kristityille, sillä katumattomien syntisten rukouksia Jumala ei kuule: ”Me tiedämme, ettei Jumala kuule syntisiä” (Joh. 9:31). Ensin on uudestisynnyttävä Jumalan sanasta kristityksi. SIKSI on julistettava Jumalan sanaa.

          Kaikki muu häärääminen on saatanasta, syntiä siis (Room. 14:23). Ja tätä kaikkea muuta maa on täynnä.

          Lopullinen tuhoutuminen on aivan ovella.

          Myös Jeesuksen Kristuksen paluu kirkkaudessaan ja voimassaan ja viimeinen tuomio ovat aivan ovella.

          (8)(3)
    • ”The fact of Gentile crimes against Jews throughout history is used to justify this censorship, much, but not all, of which is self-imposed.”

      Tuo kuulostaa kyllä siltä, että tautia olisi kuitenkin hieman jäljell tässäkin. Mikä ihmeen ”fact”? The lie olisi ollut oikeampi. Ei ole mitään mainittavia goy-rikoksia. Sellaisista puhuminenkin on jo merkki siitä, että on taivuttu jonkin asteisesti valheiden valtaan.

      Kunpa ihmiset edes vapautuisivat valheista. Vaikka sortovallan alta onkin enää melko toivotonta kansakuntien vapautua.

      (5)(0)
  3. Miksi länsiliittoumaa niin paljon korpesi ”pohjoisen reitin” tukkeutuminen ?

    Sitä pitkin virtasi tasaisesti HALPAA öljyä markkinoille, ja se piti esimerkiksi näiden 3 maan teollisuuden
    rattaat pyörimässä halvalla .

    Kun reitti katkaisiin ( Venäjä mukana ) alkoi öljyn hinta nousta ja USA:n talous yskiä !

    Lähi-itä pitää saada sekaisn, jotta sen rikkaudet voidaan puoli-ilmaiseksi rahdata ”länsiliittouman” maihin ja olla vähemmän riippuvaisia Venäjän öljystä ja maakaasusta.

    Samalla saadaan taas muutama OMAN RAHAN ( oma rahanluontioikeus; EURO ei ole tälläinen oikeasti ); omaava maa polvilleen ?; josta Israelin pankkiirit eivät saa omaa siivuaan … tai länsiliittouman !

    Ja sekasorto ajaa muutaman sata miljoonaa ihmistä pakolaiseksi !

    (11)(0)

  4. muslimit ei itsessään ole ongelma jos niiden annetaan olla omissa maissaan rauhassa, mutta tuo toinen (((kansa))) on se ongelma

    (13)(1)
  5. @Usko vai järki? 2

    Ahaa, eli mielestäsi Uusi Testamenttikin on vain ”teologien luoma” teos. Kuitenkin puhuit aiemmin siitä, että Jeesus on rauhanomainen, hyväntahtoinen jne. (mitä hän onkin). Mihin tämä näkemyksesi kuitenkin perustuu? Uuteen Testamenttiin, eikö? Eli kätevästi noukit siitä niitä asioita, jotka sopivat omaan maailmankatsomukseesi ja hylkäät muut. Ymmärrät kai, miten epärehellistä toimintasi on? Olet muutenkin erikoinen tapaus, kun lainaat Makowin kaltaisia agentteja ikään kuin nämä olisivat jonkinlaisia hengellisiä auktoriteetteja.

    (2)(2)
    • Kolme vaihetta

      Sinulla on oma uskosi ja sen mukaiset käsitykset. Minua taas usko ei ohjaa vaan totuus. Historiasta varmaan tiedät että ihmiset ovat uskoneet kaikenlaista joka sittemmin on osoitettu vääräksi ja itsepetokseksi tarkemmissa tutkimuksissa.
      Raamattu ja sen kaikki versiot ovat ihmisten kirjoittamia siinä kuin muutkin kirjat ja sitä on muokattu monta kertaa valtarakenteille sopivaan muotoon.
      Jeesuksen historiallista totuutta on tutkitttu paljon ja siitä on runsaasti tietoa joka ei vastaa teologien luomaa kuvaa. Paavali oli ensimmäinen väärentäjä, sitten Vatikaani. Mutta ei hän olisi joutunut juutalaisfariseusten (nykyiset talmudistit) vihaamaksi ja ristille ellei olisi asettunut vastustamaan heidän luomaa sotaista ja julmaa Jumala-kuvaansa Jahvea (Toora: ’The Jealous One’). Se kai lienee sinullekin selvä asia.
      Mutta turha kinastella kun totuus ei valkene kuin tutkimalla sitä ilman että on etukäteen sitonut itseään mihinkään dogmiin.
      Kaikki totuudet käyvät läpi kolme vaihetta.
      Ensimmäisessä se tehdään naurunalaiseksi.
      Toisessa sitä vastustetaan väkivaltaisesti.
      Kolmannessa se hyväksytään itsestäänselvyytenä.”
      – Arthur Schopenhauer

      (7)(2)
      • Olisi hyvä, jos käyttäisit aina samaa nimimerkkiä, jotta kaikki lukijat tunnistaisivat sinut yhdeksi ja samaksi henkilöksi. Nyt joillekin saattaa herätä mielikuva, että sinun kaltaisia itsepetosta täynnä olevia huijareita olisi moniakin täällä kommentoimassa. Nimi vaihtuu, mutta valheet pysyvät samoina. Sille en paljon mahda mitään, että teet mitä teet ja uskot mitä uskot, mutta halveksin sitä, että tulet tälle kommenttiosastolle harhauttamaan ihmisiä. Sinun hyökkäyksesi Jumalaa vastaan ei käsittääkseni mitenkään liittynyt tähän artikkeliin, mutta ilmeisesti et siltikään malttanut olla oksentamatta valheitasi muiden luettavaksi. On selvää kenen etua sinä palvelet valheillasi ja toivon, että ainakin suurin osa lukijoista sen myös tunnistaa, vaikkei kristinuskosta muuten kaikkea allekirjoittaisikaan.

        (1)(6)
        • Turha huoli

          Tuollaista kirjoittaessasi olet hyvä esimerkki siitä mitä on ’jahvelainen’ erilaisuuden ja vapauden tuhoava ja hyökkäävä, muita halveksiva henki.
          Ole huoleti, kyllä ainakin omaan järkeensä luottavat lukijat sen havaitsevat ja osaavat arvioida mikä on hyvää ja mikä pahaa tai mikä on totuutta ja mikä tekopyhää, kuka on huijari ja kuka ei.
          Itse olen yrittänyt pysyä asiassa eli uskonnon ja sionismin historiassa ja sen merkityksessä nykyisessä väkivaltaisessa ja maailmaa tuhoavassa politiikassa mutta et pysty/halua käydä siitä dialogia vaan vakuuttaa vain uskoasi. Keskustelupalsta ei minusta ole oikea paikka sille.

          (8)(3)
  6. Kolmen kopla

    ”Suomalaiset poliitikot – pääministeri Sipilä ja presidentti Niinistö – ovat ulkoistaneet ajattelunsa. Ulkoministeri Soinin ajatukset taas ovat pitkällä erämaavaelluksella Nämä kolme sätkivät kuin marionetit lännen valtakeskusten naruissa. Heille näyttää riittävän se, mitä entiset siirtomaavallat ja vakoilun viisi suurvaltaa sanovat. — Presidentti Niinistö ei ole sanonut julkisuuteen sanaakaan USA:n, Ranskan, EU:n, Qatarin ja Saudi-Arabian tai Turkin laittomasta toiminnasta Syyriassa … pääministeri Sipilä nojautui Ranskan presidentti Macronin talvella esittämään toteamukseen, että seuraavaan kaasuiskuun Syyriassa tullaan reagoimaan voimakkaasti. … Se on käsittämättömän falski lausunto pääministeriltä, jonka luulisi tietävän, että kyseessä on mekanismi, joka toistuu toistumistaan: provokaatio, hyökkäys, provokaatio, hyökkäys.
    Psykiatrina olen entistä huolestuneempi väkivaltaisen propagandan vaikutuksesta ihmisten mieliin. Toimittajat eivät voi puhua totta, koska heidän leipänsä perustuu poliittisten tavoitteiden ajamiseen. Bosnian sodan valheet alkavat paljastua 23 vuoden jälkeen, kun YK-joukoissa toimineet upseerit jäävät eläkkeelle ja uskaltavat kirjoittaa siitä mikä on totta.
    Tuttavani, entinen NATO:n tiedotusupseeri, oli kanssani lähes kaikesta samaa mieltä, Kosovon kriisistä. Kysyessäni häneltä suoraan, miksi hän sitten valehteli, hän totesi: ”Minulla on kaksi poikaa, jotka täytyy kouluttaa yksityisissä yliopistoissa.” Näin kirjoittaa Pirkko Turpeinen-Saari blogissaan
    https://www.turpeinen-saari.net

    (7)(0)
  7. Vesa-Ilkka Laurio

    Nimimerkin ”Usko vai järki?” kommenttiin 16.4.2018 at 11.02 yllä, osa 1

    Vastatessani nimimerkin ”Usko vai järki?” kommenttiin otan huomioon myös sen, mitä hän kirjoittaa nimimerkille ”Fidus” osoittamassaan vastauskommentissa 16.4. at 13.44. Nimimerkin teologia on siis luonnollisen ihmisen järkeen ja luonnollisen ihmisen järkensä avulla saavuttamaan ”tutkittuun tietoon” eli ”totuuteen” (siis myös ”Jumalaan”, joka on totuus) luottamista. Nimimerkin ”Jumala” on moraalinen ihanne, siis ”rakkautta”, ”totuutta”, ”hyvyyttä”, ”oikeutta” ja ”kauneutta”, joten nimimerkin uskonnon tarkoitus on ”totella” noita ihanteita, Jumalan ”suunnitelmaa”. Jumalan paikan anastaminen itselle on nimimerkin mukaan silkkaa saatanallisuutta. Nimimerkki ilmoittaa Jumalan myös ”ihmisen hengelliseksi olemukseksi” ja uskonnon ”ihmistieteeksi”, jolloin jumalatietoisuus on ”ihmisen itsetietoisuutta”. Juutalaisten luomukseksi käsitettynä ”Jahve” taas on juutalaisen kansan kansallisen luonteen henkilöitymä tai juutalaisen eliitin luonteenlaadun heijastuma.

    Selvää on, ettei nimimerkin jumala ole elävä Jumala eikä nimimerkin uskonto mikään uskonto vaan filosofia. Nimimerkki edustaa elämänfilosofiaa, jonka mukaan ihmisen tulee luonnollisen järkensä avulla etsiä totuutta ja luonnollisten kykyjensä avulla tehdä hyviä tekoja. Näin nimimerkin mukaan ihminen on tiellä kohti ”Jumalaa” eli omaa ”hengellistä olemustaan”. Ihminen itse on Jumala, jonka hän omien tekojensa avulla löytää.

    Nimimerkin filosofia on puhdasta pakanuutta, tekojen oppia. Siinä ihminen pärjää omien kykyjensä ja toimiensa avulla, eikä mitään elävää Jumalaa tarvita. Tällainen lain alla oleminen itse asiassa ”leimaa VT:n Jahven yksivaltaista olemusta” (nimimerkin sanoja käyttääkseni). Nimimerkki on lain ja tekojen hirmuvallan alla. Miksi nimimerkki sitten pyörittää itseään tuollaisen ”Jahven” hirmumyllyssä? Koska hänellä on huono omatunto, ja sitä tyynnytelläkseen hän on tuomittu jotenkin teoillaan lepyttämään epämääräistä ”Jahveaan”.

    Tuollainen pakanallinen todellisuudennäkemys ei olisi ansainnut vastauskommenttia, mutta päätin kuitenkin kirjoittaa jotakin muita lukijoita silmälläpitäen.

    Ensiksi tahdon sanoa, että koska nimimerkki luottaa ihmisen luonnollisiin kykyihin ja toimiin, hän ei tarvitse lainkaan mitään oikeaa ”Jumalaa” (hänen sanojaan käyttäen hän on ”anastanut Jumalan paikan itselleen”). Kristus, tie Isän Jumalan yhteyteen (Joh. 14:6), on hänelle myös tarpeeton. Kristus siis hänen kannaltaan on kuollut turhaan ja kristinusko ja koko Raamattu myös ovat turhia.

    Raamattu, ja siinä puhuva Pyhä Henki (elävä Jumala itse), ilmoittaa, että koko ihmiskunta turmeltui ytimiään myöten syntiinlankeemuksessa (1. Moos. 3. luku). Ihmiskunta joutui perkeleen ja synnin orjuuteen, kun perkeleestä syntiinlankeemuksen myötä tuli ihmisten sydänten valtias eikä ihminen mitenkään omin voimin kykene pääsemään irti sydämessään asuvasta perkeleestä. Koska perkele hallitsee luonnollisen ihmisen ytimessä (sydämessä), ihmisen tahto on aina perkeleen tahto – eikä perkele koskaan tahdo karkottaa itseään asunnostaan. Luonnollisen ihmisen tahto on aina perkeleen tahto, luonnollisen ihmisen järki on aina perkeleen järki ja luonnollisen ihmisen ”oma minuus” on perkele hänessä. Millään kyvyllään ihminen ei siis voi karkottaa perkelettä pois sydämestään. Luonnollinen ihminen, jokainen meistä, on perkeleen orja ja siksi myös synnin orja sydämessään. Siksi Jumalan Pojan täytyi tulla lunastamaan meidät sijaiskuolemallaan (synnin palkka on kuolema, Room. 6:23) ja ylösnousemuksellaan. Sydämen usko tähän Jeesuksen Kristuksen sijaissovitukseen on nimeltään kristinusko (se alkoi jo heti syntiinlankeemuksen jälkeen, kun Jumala antoi lupauksensa Jeesuksesta eli ”vaimon siemenestä”, joka polkee rikki perkeleen pään eli hankkii meille syntien anteeksiantamuksen Jumalan edessä). Tuon sydämen uskon vaikuttaa evankeliumin sanassa vaikuttava Pyhä Henki (Pyhä Henki on kirjoittanut Raamatun apostolien ja profeettojen välityksellä, 2. Tim. 3:16; 2. Piet. 1:21), ellei ihminen ryhdy vastustamaan. Evankeliumin sanan myötä Pyhä Henki tunkeutuu (Hebr. 4:12) kuulijan/lukijan sydämeen ja synnyttää siellä uskon Kristuksen sijaissovitukseen. Silloin perkele joutuu kaikkoamaan sydämestä pois ja ihmisestä, perkeleen asunnosta, tulee kristitty, Jumalan asunto (Joh. 14:23; 1. Kor. 3:16; 6:19; 2. Kor. 1:22). Pyhä Henki jää synnyttämänsä uskon myötä sydämeen ja alkaa vaikuttaa sieltä kaiken ihmisessä. Näin ihmissydän saa kyvyn tehdä hyviä tekoja (esim. noita ”rakkautta”, ”totuutta”, ”hyvyyttä”, ”oikeutta” ja ”kauneutta”), joten ne ovat lähtöisin Jumalasta itsestään. Ihmisen uudestisyntynyt tahto mukautuu Pyhän Hengen vaikutukseen. Kristityn koko elämästä tulee jatkuvaa kuolemaa (vanha, syntinen ihminen kuolee) ja jatkuvaa syntymistä (uusi, vanhurskas ihminen syntyy), ja sitä kutsutaan pyhitykseksi (kun Pyhä Henki ihmisen uudistuneen tahdon myötävaikutuksella yhä täydellisemmin valtaa ihmisen). Pyhitys tuottaa siis noita hyviä tekoja ja rakkautta, ja ne ovat vanhurskauttamisen (uskoon tulemisen) seuraus, kun sydämeen tullut Pyhä Henki alkaa vaikuttaa.

    Yllä esitetyn perusteella voidaan tehdä se havainto, että luonnollisen ihmisen järkeen luottaessaan nimimerkki luottaa perkeleen järkeen (luonnollinen, Kristuksessa pelastumaton ihminen on perkeleen orja). ”Tieto” ja ”totuus” siis, joiden tuntemukseen hän pääsee, on perkeleen tietoa ja perkeleen totuutta (esim. juuri kristinuskon mitätöimistä). Hänen ”totuutensa” on perkele (Ap. t. 26:18; 1. Joh. 5:19; 2. Tim. 2:26; Joh. 8:44). Hänen pyrkimyksensä ”moraalisiin ihanteisiin” jää Jumalan tuomitsemaksi ulkokultaisuudeksi, kun sydän jää perkeleen ja kaikkien iljettävyyksien asunnoksi (Matteus 23. luku). Koska nimimerkki ilmoittaa Jumalan ”ihmisen hengelliseksi olemukseksi” ja koska ihminen luonnostaan on perkeleen orja, nimimerkki ilmoittaa jumalakseen perkeleen.

    Usko ei siis ole mikään ”dogmi”, vaikka nimimerkki niin väittää, vaan se on Jumalan vaikuttama tarttumistoiminto, jolla sydän vastaanottaa evankeliumin. Usko on kristityksi tuleminen, herääminen, kääntymys, uudestisyntyminen, sielun ylösnousemus (Jumala tulee sydämeen asumaan). Se on yksin sanassaan vaikuttavan Jumalan työtä – kaikkihan näet, mitä luonnollinen ihminen itse tekee, on perkeleestä nousevaa syntiä: ”Kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä”, Room. 14:23. Luonnollisen ihmisen kaikki ajatukset, sanat ja teot ovat syntiä Jumalan edessä. Tämä tekee nimimerkin filosofiasta ja kirjoittelusta pelkkää saatanallisuutta, 2. Tim. 2:26; 1. Joh. 5:19. Siksi hän tarmokkaasti moittii Vanhan testamentin ”Jahvea” julmaksi ja kostavaksi, kun tämä oikeutetusti vihassaan rankaisee synnintekijöitä (olen omassa kommentissani tuonut esiin, miksi Jumala ryhtyi VT:n aikana rangaistustoimiin egyptiläisiä ja Kanaanin maan kansoja vastaan). Nimimerkki ei voi hyväksyä sitä, että Jumala rankaisee jo ajassa raskaista synneistä, jotka usein uhkaavat tehdä eläminen maan päällä mahdottomaksi, ja synnin palkkahan on kuolema (Room. 6:23). Jumalan sana kysyykin: ”Ei kaiketi Jumala ole väärä, kun hän rankaisee vihassansa?” Jahve-moitteillaan nimimerkki puolustaa perkelettä, perkeleen tekojen vapautta ja ihmisten hukkumista ikuiseen helvettiin.

    On myös huomattava, ettei kukaan, joka kuolee, häviä mihinkään lopullisesti. Viimeisenä päivänä kaikki kuolleet (niin uskovat kuin ei-uskovat) nousevat katoamattomina ruumiillisesti ylös Jumalan eteen ja epäuskoiset tuomitaan julkisella tuomiolla helvettiin ja Kristuksessa pelastuneet pääsevät ikuiseen autuuteen, Joh. 5:28-29. Koska on sellaisia, joiden on vaikea uskoa kaikkien ihmisten (myös palaneiden, kappaleiksi repeytyneiden, kokonaan mädäntyneiden, happoon liuenneiden jne.) ruumiilliseen ylösnousemukseen, niin heidän on hyvä tietää nämä sanat, jotka Jeesus ylösnousemusta koskien lausui: ”Ette tunne Jumalan voimaa” (Matt. 22:29; Mark. 12:24), ja myös nämä sanat: ”Jumalalle ei mikään ole mahdotonta” (Luuk. 1:37). Ylös nousee sama ruumis kuin mikä meillä täällä maan päällä on, mutta eri muodossa (kuten Jeesuksella hänen ylösnousemuksessaan). Ylösnousemuksesta puhuvat lisäksi myös nämä raamatunkohdat: Matt. 27:52; Room. 8:11, 23; 1. Kor. 6:14-15; 15:12-58; Fil. 3:21; Dan. 12:2; Joh. 11:24-25; Ap. t. 24:15; 26:8; Room. 6:5.

    Varsinainen Jumalan tuomio on sielun kuolema, helvetti, Jumalan ulkopuolelle jääminen. Raamattu sanoo:

    ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen” (Joh. 3:16-18);

    ”Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä” (Joh. 3:36);

    ”joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen” (Mar. 16:16);

    ”Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti, sillä sinä tiedät, että semmoinen ihminen on joutunut harhaan ja tekee syntiä, ja hän on itse itsensä tuominnut” (Tiit. 3:10-11).

    Näistä raamatunkohdista käy ilmi, että se, joka ikuiseen helvettiin tuomitsee, on ihminen itse. Hän vastustaa Pyhää Henkeä, joka evankeliumin sanassa vaikuttaen tahtoo synnyttää uskon sydämessä. Ihminen itse jää syylliseksi. Armonvälineiden (sana, kaste, ehtoollinen) välityksellä vaikuttavaa Jumalaa voidaan vastustaa, mutta suoraan vaikuttavaa Jumalaa kukaan ei voi vastustaa. Kastettavat pikkulapset tulevatkin paljon helpommin Jumalan vaikutuksesta uskoon, koska he vastustavat Pyhää Henkeä kaikkein vähiten. Aikuiset, kuten tiedämme, vastustavat Jumalan sanan vaikutusta sydämissään usein varsin kiivaasti.

    Ihminen on siis luonnostaan synnin ja perkeleen orja, ja niinpä Raamattu kirjoittaa:

    ”’Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla; heidän suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta. Heidän jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta, hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä, ja rauhan tietä he eivät tunne. Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä.’ Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä; sen tähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto”(Room. 3:10-20).

    Kukaan ei siis kykene luonnollisen järkensä avulla löytämään totuutta tai Jumalaa tai tekemään hyviä tekoja, esim. nimimerkin mainitsemia rakkautta, totuutta, hyvyyttä, oikeutta ja kauneutta. Kaikki sellainen jää ulkokultaisuudeksi. Kaikki sellainen on petosta.

    Koko maailma on tuollainen synnin ja perkeleen orja. Tekojen avulla kukaan ei voi pelastua. Lain (käskyjen) tarkoitus ei ole, että niiden ulkonaisella noudattamisella (ulkokultaisuudella) voisi pelastua, sillä uskon puuttuessa sydän jää perkeleen pesäksi. Raamatunkohta ilmoittaakin, että lain tehtävä on ajaa sydämen katumukseen (synnintuntoon). Sydämen katumus on sekin Pyhän Hengen vaikuttamaa, nyt lain sanaan liittyneenä. Sydämen katumus on omantunnon hätää ja sydämen epätoivoa syntien ja helvettiin hukkumisen uhan vuoksi. Sellainen lain musertama (= katuva) ihminen riemumielin tarttuu uskolla evankeliumin sanaan, syntien anteeksiantamukseen Kristuksessa. Siksi lain tehtävä onkin ajaa Kristukseen:

    ”Niin muodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme” (Gal. 3:24).

    Kun siis Jumala esimerkiksi sanoo: ”Älä varasta”, niin hän itse asiassa sanoo SYDÄMELLE: ”Sinä varastat”. Silloin sydän kauhistuu ja tulee hätään (ellei ihminen ala tätä Pyhän Hengen vaikutusta vastustamaan). Tämä kauhistuminen ja hätä on oikeaa katumusta. Katumus ja usko yhdessä ovat parannus. Ihminen uudestisyntyy sanasta kokonaan (Joh. 3:3, 5; 1. Piet. 1:23; Jaak. 1:18). Syntyy kristitty, joka elää ikuisesti sekä sielun että ruumiin puolesta.

    (9)(7)
    • Ennen kuin alkaa tuollaisia kirjoittamaan pitäisi perehtyä asioihin laajemmin ja senkin jälkeen miettiä mikä on soveliasta. Ihmetyttää kuinka julkenet/kehtaat tehdä omia mielivaltaisia ja osin halpamaisiakin tulkintojasi henkilöstä jota et tunne.
      Ei kerro kovin hyvää itsestäsi ja uskostasi jota saarnaat.

      Ensinnäkään en ole tuon ’Parhaan kirjan’ kirjoittaja vaan lukija. Ja jos kirja on minusta hyvä ja sopii tämän artikkelin teemaan ja kerron siitä täällä niin miksi se kiusaa sinua? Ja jopa niin paljon että yrität estää muita lukemasta sitä ja nimität sen kirjoittajaa ymmärtämättömksi.
      Ja toiseksi et ole edes uskaltanut/halunnut lukea kirjaa koska kenties pelkäät? jotakin vaikkei totuutta tutkiva tieto koskaan voi ketään oikeamielistä uhata. Gandhi jopa sanoi että Jumala on Totuus.

      Vähintä mitä voisi odottaa on että ensin luet kirjan ja vasta sitten analysoit sitä ja sen kirjoittajaa.
      Muistutat nyt enemmän saarnamiestä joka täällä paimentaa muita, et aitoa dialogiin osallistuvaa joka on kiinnostunut muidenkin mielipiteistä eikä vain oman oppinsa julistamisesta.

      (5)(5)
  8. Vesa-Ilkka Laurio

    Nimimerkin ”Usko vai järki?” kommenttiin 16.4.2018 at 11.02 yllä, osa 2

    Koska nimimerkillä on puutteellinen käsitys luonnollisen ihmisen kyvyistä, siteeraan tässä vielä Lutherin aikana syntyneitä ev.-lut. kirkon Tunnustuskirjoja (1990, s. 465-467; korostukset suurilla kirjaimilla minun):

    [siteeraus alkaa]

    Ensiksi on varmaa: Ei riitä, että kristityt pitävät syntinä ja tietävät synniksi teoin tapahtuvan Jumalan käskyjen rikkomisen. Ennen kaikkea on todella pidettävä syntinä ja synniksi tiedettävä se kauhea, pöyristyttävä perinnöllinen sairaus, joka on turmellut koko ihmisluonnon. Se on jopa pääsynti, kaikkien tekosyntien juuri ja lähde. Tohtori Luther sanoo sitä luonnon- eli persoonansynniksi antaen ymmärtää, että ihmisen luonto ja persoona on syntinen, vaikka hän ei ajattelisi, puhuisi eikä tekisi mitään pahaa, mikä kuitenkin on ihmisluonnolle mahdotonta esivanhempiemme lankeemuksen jälkeen. Luonnon ja persoonan on perisynti hengellisenä leprana perin pohjin, läpikotaisin myrkyttänyt ja turmellut Jumalan silmissä. Siitä turmeluksesta, ensimmäisen ihmisen lankeemuksen perusteella, Jumalan laki syyttää luontoamme eli persoonaamme ja tuomitsee sen. Siten me olemme luontomme (Ef. 2:3) puolesta vihan, kuoleman ja kadotuksen lapsia, jos ei Kristuksen ansio pelasta meitä siitä tilasta.

    Toiseksi on sekin selvää ja varmaa, mitä Augsburgin tunnustuksen 19. uskonkohta opettaa. Jumala ei ole synnin luoja, alkuunpanija eikä syy, vaan synti, joka on Perkeleen tekoa, on tullut maailmaan yhden ihmisen kautta Perkeleen yllytyksestä (Room. 5:12; 1 Joh. 3:8) Vielä nytkään, tämän turmeluksen vallitessa, ei syntiä meissä luo eikä vaikuta Jumala, vaan sen ihmisluonnon myötä, joka yhä edelleen on Jumalan luomistyötä, siirtyy perisynti syntistä siementä olevalta isältä ja äidiltä ruumiillisessa sikiämisessä ja syntymässä eteenpäin.

    Kolmanneksi. Kuten Schmalkaldenin opinkohdissa sanotaan, mikään järki ei käsitä, mitä tämä peritty turmelus on, vaan se on opittava ja uskottava Raamatun ilmoituksen perusteella. Puolustuksessa se suppeasti esitetään seuraavina pääkohtina.

    1. Tämä peritty turmelus on yhtä kuin syyllisyys, se että me kaikki olemme Aadamin ja Eevan tottelemattomuuden tähden Jumalan epäsuosiossa, ”luonnostamme vihan lapsia”, kuten apostoli todistaa, Ef. 2:5 Room. 5:12.

    2. Toiseksi tulee täydellinen puutos, luomisessa annetun ja paratiisissa olleen alkuvanhurskauden häviäminen: poissa on se Jumalan kuva, jonka mukaan ihminen alussa luotiin (Ef. 4:24) ”totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen”. Samalla ihminen on kykenemätön ja kelvoton kaikkeen, millä on tekemistä Jumalan kanssa. Latinaksi asia ilmaistaan näin: Descriptio peccati originalis detrahit naturae non renovatae et dona et vim seu facultatem et actus inchoandi et efficiendi spiritualia; perisynnin kuvaus kiistää sen, että uudistumattomalla luonnolla olisi mitään lahjoja, voimaa tai mahdollisuutta hengellisissä asioissa panna jotakin alulle tai viedä päätökseen.

    3. Ihmisluonnon perisynti ei ole ainoastaan kaiken hyvän täydellistä puuttumista hengellisissä, jumalallisissa asioissa, vaan se merkitsee samalla sitä, että IHMISESSÄ ON MENETETYN JUMALAN KUVAN TILALLA SYVÄ, PAHA, KAUHEA, POHJATON, TUTKIMATON JA SANOIN KUVAAMATON KOKO LUONNON JA SEN KAIKKIEN KYKYJEN TURMELUS; ERITYISESTI TÄMÄ KOSKEE SIELUN KORKEIMPIA JA ETEVIMPIÄ VOIMIA, JOTKA VAIKUTTAVAT ÄLYSSÄ, SYDÄMESSÄ JA TAHDOSSA. Nykyään, lankeemuksen jälkeen, ihmiselle periytyy synnynnäinen, paha luonto ja sydämen sisäinen saastaisuus, paha himo ja taipumus. Niinpä me kaikki PERIMME LUONNOSTAMME AADAMILTA SELLAISEN SYDÄMEN, MIELEN JA AJATUSTAVAN, JOKA KORKEIMPIEN KYKYJENSÄ JA JÄRJEN VALON PUOLESTA ASENNOITUU JYRKÄSTI JUMALAA JA HÄNEN KORKEINTA KÄSKYÄÄN VASTAAN. Mitä erityisesti jumalallisiin, hengellisiin asioihin tulee, se on vihollisuutta Jumalaa vastaan. MUUTOIN, LUONNOLLISISSA, ULKONAISISSA ASIOISSA, JOTKA ON ALISTETTU JÄRJELLE, IHMISELLÄ ON YHÄ TALLELLA JONKIN VERRAN YMMÄRRYSTÄ, VOIMAA JA KYKYÄ, TOSIN VARSIN PAHASTI HEIKENTYNEENÄ. SEKIN KAIKKI ON SIINÄ MÄÄRIN PERITYN TAUDIN MYRKYTTÄMÄÄ JA SAASTUTTAMAA, ETTEI SE KELPAA JUMALALLE.

    4. Jumala on määrännyt rangaistukseksi perisynnin turmelemille Aadamin jälkeläisille ja perisynnille itselleen kuoleman ja ikuisen kadotuksen. On olemassa myös muuta ruumiillista ja hengellistä, ajallista ja ikuista kurjuutta. On Perkeleen tyranninvalta: IHMISLUONTO ON JOUTUNUT PERKELEEN VALLAN ALLE, LUOVUTETTU PERKELEEN VALTAAN, JÄÄNYT VANGIKSI HÄNEN VALTAKUNTAANSA. Perkele huumaa ja viettelee monta viisasta suurmiestä tässä maailmassa hirvittävillä harhoilla ja sokaisee heidät erityisesti harhaopeilla. Eri tavoin hän syöksee ihmiset kaikenlaisiin paheisiin.

    5. Viidenneksi. Tämä peritty turmelus on niin suuri ja hirmuinen, että Jumala yksin Herran Kristuksen tähden voi peittää sen silmillään ja antaa sen anteeksi, kuten hän tekee kastetuille, uskoville ihmisille. Sen vääristämä ja turmelema ihmisluonto voidaan parantaa vain yhdellä tavalla: Pyhän Hengen täytyy synnyttää ja luoda ihminen uudeksi. Tämä uudistuminen pannaan tässä elämässä vasta alulle; tulevassa elämässä se on oleva täydellinen.

    [siteeraus päättyy]

    Jos nimimerkki siis pitää luonnollisessa ihmisessä olevaa järkeä tai kykyä jonkinlaisena ”valona”, niin se valo tulee Raamatussa kuitattua näin: ”Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys!” (Matt. 6:23).

    Ja pimeässä vaeltava eksyy: ”Joka pimeässä vaeltaa, se ei tiedä, mihin hän menee” (Joh. 12:35).

    Luonnollinen ihminen TODELLA on pimeys: ”Ennen (ennen kristityksi tulemista) te olitte pimeys” (Ef. 5:8) – – ”pimentyneinä ymmärrykseltään” (Ef. 4:18) – – ”heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt” (Room. 1:21).

    Raamattu ilmoittaa myös, ettei luonnollisen ihmisen sydämeen edes voi nousta ”Jumalan viisaus”, evankeliumi, Jumalan suorittama sijaissovitus (1. Kor. 2:6-10). Todellinen viisaus (järki) on siis yksin Jumalan tekoa ja aikaansaannosta, ja sen hän vaikuttaa sanansa (Henkensä) kautta.

    Luonnollisen ihmisen mieli on ”kuolema” (Room. 8:6) ja ”vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan” (Room. 8:7). Tässä Raamattu ilmoittaa, ettei luonnollinen ihminen voi tehdä nimimerkin vaatimia hyviä tekoja. Juutalaisilla, jotka siis Jeesuksen aikaan olivat lähes kaikki jo luopuneet uskosta (luvattuun Jeesukseen, 1. Moos. 3:15), on yli 600 lakia noudatettavanaan, ja he kiivailevat lakinsa puolesta, mutta Jeesus sanoo heistä: ”Kukaan teistä ei lakia täytä” (Joh. 7:19). Ulkonainen lain noudattaminen (ulkokultaisuus) ei ole lain noudattamista lainkaan, koska sitä ei noudateta sydämissä, ja Jumala katsoo sydämeen (Ilm. 2:23; 1. Sam. 16:7). Myöskään siis nimimerkin moraalisten ihanteiden ulkonainen noudattaminen ei ole noudattamasta lainkaan, koska sydän jää synnin ja perkeleen orjuuteen.

    Myöskään nimimerkin korostamat järki ja älykkyys eivät ole järkeä ja älykkyyttä lainkaan, sillä niistä Jumalan sana lausuu tällaista:

    ”koska he (luonnolliset ihmiset), vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet” (Room. 1:21-22) – – ”Älköön kukaan pettäkö itseään. Jos joku teidän joukossanne luulee olevansa viisas tässä maailmassa, tulkoon hän tyhmäksi, että hänestä tulisi viisas. Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan silmissä. Sillä kirjoitettu on: ’Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa’; ja vielä: ’Herra tuntee viisasten ajatukset, hän tietää ne turhiksi’” (1. Kor. 3:18-20) – – ”Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle” (2. Kor. 10:5) – – ”Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. Onhan kirjoitettu: ’Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi’. Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi? Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat, koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta, me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset. Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista, vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä. Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi, että kävisi, niin kuin kirjoitettu on: ’Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra’” (1. Kor. 1:18-31) – – ”Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: ’Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt’” (Matt. 11:25-26) – – ”Ja hän (Jeesus) sanoi heille: ’Te juuri olette ne, jotka teette itsenne vanhurskaiksi ihmisten edessä, mutta Jumala tuntee teidän sydämenne; sillä mikä ihmisten kesken on korkeata, se on Jumalan edessä kauhistus’” (Luuk. 16:15).

    On jumalatonta nostaa ihmisen ns. järki Jumalan sanan tilalle. On väärin asettaa täydellinen tietämättömyys Raamattua ja kristillistä oppia vastaan.

    Kristityillä on tieto: ”Teillä on voitelu Pyhältä, ja kaikilla teillä on tieto” (1. Joh. 2:20) – – ”teillä on ylenpalttisesti kaikkea: uskoa, sanaa, tietoa” (2. Kor. 8:7).

    Kaikki se tieto kätkeytyy Kristukseen: ”jossa (so. Kristuksessa) kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä” (Kol. 2:3).

    Nimimerkki puhuu myös totuudesta ja kutsuu Jumalaa totuudeksi. Hän kuitenkaan ei tiedä, ettei ihminen omin voimin kykene saavuttamaan Jumalaa ja totuutta. Tie sinne on Jeesus Kristus, syntien anteeksiantamus Jumalan edessä, ja se tulee uskoa:

    ”Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja TOTUUTTA. – – Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja TOTUUS ON TULLUT JEESUKSEN KRISTUKSEN KAUTTA” (Joh. 1:14, 17) – – ”Minä (Jeesus) olen tie ja TOTUUS ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani” (Joh. 14:6) – – ”Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te TULETTE TUNTEMAAN TOTUUDEN, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi” (Joh. 8:31-32).

    Totuus on Jumalan sana ja siinä vaikuttava Pyhä Henki: ”sinun (Isän Jumalan) sanasi on totuus” (Joh. 17:17) – – ”Henki on totuus” (1. Joh. 5:6).

    Ja kaiken tuon vastakohtana luonnolliset (so. Kristuksessa pelastumattomat) ihmiset ovat perkeleessä ja valheessa: ”Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja TOTUUDESSA HÄN EI PYSY, KOSKA HÄNESSÄ EI TOTUUTTA OLE. KUN HÄN PUHUU VALHETTA, NIIN HÄN PUHUU OMAANSA, SILLÄ HÄN ON VALHETTELIJA JA SEN ISÄ” (Joh. 8:44) – – ”Kaikki ihmiset ovat valhettelijoita” (Ps. 116:11; ks. myös Room. 3:4).

    Tuo perkele tekee, kuten ilmeistä on, työtään luonnollisissa ihmisissä, tehden heistä vihan lapsia, hengellisesti kuolleita: ”Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne, joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa, joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niin kuin muutkin” (Ef. 2:1-3).

    Ihmiset rakastavat pimeyttä, Joh. 3:19. Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen, Jer. 17:9. Kaikki ovat synnin alla, Gal. 3:22. Kaikki tuhoutuu.

    (8)(7)
  9. Tää jeesustelu näissä kommenteissa ei vakuuta. On tullut selväksi ettei Jeesus ollut ”juutalainen” tai ainakaan edustanut samaa uskoa kuin mitä nämä nykyiset.

    Mitä muuta kristinusko on saanut aikaan kuin jalostanut lammaskansan joka odottaa että paha saa palkkansa tuonpuoleisessa ja katselee itse sivusta kun kaikki paha tapahtuu. Suomen historia virallisesti alkaa siitä kun kristinusko näiden paavien pakottamana tulee Suomeen. Kaikki kirkot Suomessa olivat aluksi omistettuja Marialle koska miehiä niihin ei saatu ja asia oli pakko pakottaa naisten ja lasten kautta. Jos et käynyt kirkossa tai puhunut ruotsia olit henkipatto eli sinut sai tappaa. Suomi on valloittajien toimesta moneen kertaan tuhottu ja raiskattu maa. Nykyihminen vaikkei käy kirkossa kärsii sen ideologiasta silti.

    Kirkko oli varmasti valtaapitävien vahvimpia aseita aikoinaan oli jeesus sitten juutalainen tai ei.

    (3)(2)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Samaa Jeesuskin sanoo: ”Ilman minua te ette voi mitään tehdä” (Joh. 15:5). (taidan laittaa tähän vielä jakeen 7:kin ”Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen”).

      (4)(2)
    • Onko kristinuskon ja Jumalan syytä, että ihmiskunta on kaikkiaan syntinen ja pelokas? Tai, että eräät vesittävät sen sanoman pakanallisilla vaikutteilla? Jumalan sanasta voi ammentaa enemmän kuin tarpeeksi rohkeutta taistellakseen maailman pahuutta vastaan. Mutta suurin osa ihmiskunnasta ei silloinkaan ota opiksi. Puhut kuin kristittyjen ”heikkoutta” voisi muka verrata johonkin muuhun vaihtoehtoiseen ryhmään. Mikä tämä on? Eivätkö pakanat olleet heikkoja, kun kristityt heidät onnistuivat käännyttämään?

      Kaikkiaan näemme, että kristikunta oli pitkään ”vahva”, mutta lopulta jutkut ja kristikunnan sisäiset petturit onnistuivat rapauttamaan yhteiskuntiamme nykyiseen tilaansa. Kuitenkin niin pitkään kuin kristikunta pysyi edes jokseenkin uskollisena Jumalalle, niin pitkään nykyiset pahuuden voimat pidettiin jossain määrin kurissa. Etkö näe korrelaatiota järjestäytyneen kristinuskon tuhon ja nykyisen rappion välillä? Ja jos puhumme rohkeista kristityistä, jotka taistelivat urhoollisesti Jumalan ja tämän luomusten puolesta, suuntaa vaikka katseesi apostoleihin, varhaisiin kristittyihin ja esimerkiksi nyttemmin Hitleriin ja kenties jopa Saksan silloiseen kansaan. Ehdotatko jotain muuta kristinuskon tilalle sitten? Ei niin, ettäkö maailma toimisi niin, että kuin karkkikaupan hyllyltä voi oman makunsa mukaan valita itselleen mieleisen uskonnon, vaikka jumalaton niin luuleekin. Maailmassa on yksi Jumala, yksi Totuus ja yksi tiet Voittoon. Mutta sitähän jumalattomat eivät ymmärrä.

      (5)(3)
      • -”Eivätkö pakanat olleet heikkoja, kun kristityt heidät onnistuivat käännyttämään? ”
        Nämä pakanat on tapettu ylivoimaisen armeijan edessä mutta loppuun asti ilmeisesti taistelivat. Se ei ollut heikkoutta, jäljelle jääneet juutalaisen perseitä ja ruotsalaisia isäntiä nuolevat orjat: Ne ovat heikkoja. Hyviä miehiä on selkeästi vuosi vuodelta vähemmän.

        -”Etkö näe korrelaatiota järjestäytyneen kristinuskon tuhon ja nykyisen rappion välillä”

        Tottakai korrelaatio on olemassa. Nyt kun kirkko on mädätetty jos ei se sitä aina ole ollut niin viimeistään voidaan kuopata se sensijaan että palataan takaisin juutalais satujen pariin vain siksi että olisi edes jokin asia joka luo yhteisöllisyyden tunnetta. Se tunne saisi olla ilman kirkkoakin mutta kuten sanottu, moneen kertaan raiskattu orjakansa ei tunne sitä ilmeisesti enään ja ei välitä. Nyt kirkkoon meneminen olisi sama kuin antautua monikulttuurille,lesboudelle ja homoudelle eli sitä ei voi tehdä. Pitäisi etsiä muualta hyviä uskovia.

        ”Ehdotatko jotain muuta kristinuskon tilalle sitten? Ei niin, ettäkö maailma toimisi niin, että kuin karkkikaupan hyllyltä voi oman makunsa mukaan valita itselleen mieleisen uskonnon, vaikka jumalaton niin luuleekin”

        Jumaluus on olemassa ilman hyväksikäyttäjiäkin. Eiköhän valaistunut kristitty ja buddhalainen tunne saman jumalan mutta käsittää sen eri tavalla. Jumalan tykö itsensä saattaminen on varmaan se paras teko mitä yksilö voi tehdä, en usko että siihen uskontoa tarvitaan vaikka sen kautta voi asian löytääkkin, uskonnoissa riski on että joutuu hyväksikäytetyksi.

        Mitä tulee ratkaisuksi sen enempää mihinkään olen valitettavasti puoliksi kääntynyt siihen suuntaan että Suomalaiset saavat mitä ansaitsevat. Ovat ilmeisesti liian laiskoja ja lyhytnäköisiä selvittääkseen totuutta minkään valheen takana.

        Jotta saisimme demokratian ja tämän järjestetyn systeemin toimimaan on toinen kysymys. Nyt se toimii selkeästi äänestäjiensä etua vastaan.

        (4)(3)
        • Hyvin sanot

          Heikkoja todella ovat minustakin nuo nuoleskelijat, lakeijat jotka myyvät sielunsa valtaeliitin käyttöön ja palvelukseen. Todellisia pelkureita ja pettureita ovat myös nämä ’dogmaattiset saarnamiehet’ joita täälläkin esiintyy … kuuluvat samaan sarjaan.
          Heillä on suuret puheet mutta pienet teot.
          Heidän pitäisi ottaa mallia historian Jeesuksesta joka nosti itsensä jumaluuteen teoillaan. Ei tarvita mitään teologeja, heidän totuutta vääristäviä saarnojaan, pelastus tarinoitaan ja omia tulkintojaan. Sielunsa pelastaa varmimmin kun elää historian Jeesuksen tavoin ja vastustaa vääryyttä.

          (4)(2)
  10. Vesa-Ilkka Laurio

    Kommentoijille tiedoksi: kommenttejani on alettu jättää julkaisematta, joten poistun täältä. Älkää siis enää osoittako minulle kommentteja, kun en ole vastaamassa.

    (1)(2)
    • Hyvä näin

      Oletkin saanut kohtuuttoman paljon palstatilaa pitkille maanisille saarnoillesi. Ymmärrän toimitusta kun tämä on artikkelien kommentointi- eikä oman uskon julistuspalsta. Julistajilla on omat areenansa joille varmaan olet tervetullut.

      (4)(2)
    • Kommentointi täällä tulee aina jotenkin oudosti välillä päivien viiveellä ja välillä ei ollenkaan. Mitään ei kyllä minulta ole ikinä sensuroitu

      (1)(0)
  11. TEIDÄN PITÄÄ NÄHDÄ TÄMÄ!

    JA YOUTUBE KANAVA MYÖS HUIPPU! Varmaan pian poistetaan!!!

    (2)(0)
    • Voisitko tiivistää lyhyesti videon sanoman. Monikaan ei jaksa tuollaisia katsoa eikä osaa riittävästi englantia ymmärtääkseen mistä kyse.
      Usein noissa pitkissä videoissa jankutetaan asiaa liikaa, asiaa jonka voisi sanoa lyhyesti. Toinen juttu on ettei tekijöistä aina tiedä mikä motiivi on takana ja kenen asiaa ajavat lopulta.
      Tuo Israelin osuus Lähi-idän sotien hyökkäävänä osapuolena ja NWO-hankkeen keskeisenä puuhamiehenä lienee kaikille selviö jotka asioita seuraavat vaihtoehtomedioissa.

      (6)(0)
      • Jepulisjepsis

        En tiedä mitä kohtaa tuon videon postaaja tarkalleen ottaen tarkoitti, mutta kannattaa katsoa ainakin kohdasta 42:50 eteenpäin !!!

        Siinä sanotaan, että lähes kaikissa laitteissa missä on mikroprosessori on jokin kovotason takaportti jonka kautta saa tarvittaessa auki kaiken! Ei auta salasanat, eikä salausohjelmat.

        Ja koska tuollainen takaportti on rakennettu kovotasolle, eli prosessorin sisään, niin sillä on periaatteessa mahdollista esim. ”nauhoittaa” kaikki näpyttelysi ulkopuolisen haltuun vaikka reaaliajassa.

        Eli periaatteessa, kun näppäilet esim. uuden salasanan sähköpostiisi, niin se on tuon teknologian avulla selvillä heti. Tuon teknologian avulla voi siis nauhoittaa näppäilyt, vakoilla, varastaa, huijata, lavastaa ihmiset rikollisiksi, varastaa identiteetit, ohjata autot kolareihin, sammuttaa tietoverkot, lähes mitä vain.

        Ei siis tarvita uusia tiedustelulakeja, noilla on kaikki jo valmiina. Ja varmasti jo käytössä.

        Täällä lisätietoa:
        https://www.maaradio.fi/2017/03/26/5g-ja-asioiden-internet-totaalinen-ihmisten-hallintaverkko-tulossa-vauhdilla-toteen/

        (3)(0)
  12. Valittu kansako?

    Onko Venäjä todellinen ’Jumalan valittu’ kristillinen kansakunta joka voi herättää ja pelastaa lännen pakanallisen ja kristinuskon tuhoavan sionismin pauloista?
    Venäjä on nousemassa maailman voimakkaimmaksi kristilliseksi valtioksi samalla kun länsimaiset kristilliset kansakunnat vajoavat dekadenssiin ja pakanallisuuteen.
    https://russia-insider.com/en/russia-gods-chosen-nation-re-convert-west-letter-trad-catholics/ri23174

    Venäjä on ylittänyt Rubiconin,
    sen eliitti ei enää usko syvemmän kumppanuuden lännen kanssa olevan mahdollista
    Vladislav Surkov, Putinin ent. strateginen avustaja ja ’länsimaalaistaja’, sanoo että Venäjän täytyy oppia elämään itsekseen (to live on its own).
    Vuoden 2014 tapahtumat (Krimin liittyminen ja Ukrainan sota) merkitsivät käännekohtaa, Surkov uskoo, että huolimatta venäläisten ja eurooppalaisten kulttuurimallien ulkoisista yhtäläisyyksistä niiden ’ohjelmat’ ovat yhteensopimattomia ja eroavat toisistaan. Et voi luoda yhteistä järjestelmää niistä, sanoo Surkov.
    — Toisin kuin rappeutuva Länsi Venäjä vahvistuu ja lujittuu kansakuntana, joka ei halua Lännen ’tappavaa virustartuntaa’ .. haluaa säilyä — toisin kuin me?
    https://russia-insider.com/en/russia-has-crossed-rubicon-its-elites-no-longer-believe-partnership-west-possible/ri23058

    (2)(1)
    • Jaa, ja millä perusteella Venäjä ei ole jutkujen vallassa? Ehkä muistat, että sata vuotta sitten jutkut ottivat hirmuisella väkivallalla valtaan tuon maan. Minne he ovat muka tässä välissä ehtineet hävitä? Venäjä vain pelaa omaa hallitun opposition osaansa. Kaikki narut ovat yhä jutkujen käsissä.

      Eurooppalaisia ei voi pelastaa kukaan muu kuin Kristus itse, jahka ihmiset häntä alkavat tavoitella. Vasta Jumalaa tunnustava vastavoima voi taistella nykyistä pahuutta vastaan. Esimerkiksi monia Magneettimediallakin kirjoittavia tarkkaillessa on turha ihmetellä sitä, että tilanne on mikä on, kun uppiniskaiset eivät edes omaa Luojaansa tunnista. Jutkut ovat tehneet pyövelin työnsä perusteellisesti.

      (8)(1)
      • The Rape of Russia

        Sanot että vasta Jumalaa tunnustava vastavoima voi taistella nykyistä pahuutta vastaan.
        Mutta niinhän Venäjällä tapahtuu. Yli 60% kansasta on ortodokseja, vähiten psykopaattista Tuhon Jumala Jahvea tunnustavia kaikista kristityistä. Ja määrä on kasvussa, perheitä tuetaan ja kirkkoja rakennetaan koko ajan lisää kovalla vauhdilla.
        Toora käyttää Jahvesta ilmaisuja: ’The Jealous One’, ’The destroyer God’.
        ”I shall shake all the nations, and the treasures of all the nations will flow in, and I shall fill this Temple with glory, says Yahweh Sabbaoth. Mine is the silver, mine the gold! Yahweh Sabbaoth declares.”
        Haggai 2:7-8
        …according to Deuteronomy Yahweh plans to deliver to Israel “seven nations greater and mightier than [it],” adding: “you must utterly destroy them; you shall make no covenant with them, and show no mercy to them. You shall not make marriages with them…” (7:1-2).
        How Zionist is the New World Order? and How Biblical Is Zionism?
        https://www.veteranstoday.com/2018/03/10/zio-nwo/

        Bolshevikkieliitti joka teurasti venäläistä papistoa ja yläluokkaa raa’alla tavalla livisti valtaosin Usaan kun NL romahti ja ryöstettiin Jeltsinin aikana. Mutta maahan toki jäi hankalia oligarkkeja joita Putin on yrittänyt pitää aisoissa. Mutta valta ei ole heillä kuten Washingtonissa on.

        The Rape of Russia (Saker blog exclusive interview)
        Here you will find all you need to know about the genesis of the 1990s Russian oligarchs; the dirty deals of the Yeltsin mafia; everything from the plunder of Soviet gold to the dodgy operations of the elder Bush’s brother;– all the way to Putin’s uphill battle throughout the 2000s to turn Russia into a functioning economy as NATO kept marching east.
        As Engdahl notes, if we don’t understand what happened in Russia in the 1990s it’s absolutely impossible to contextualize the neocons and US Think Tankland’s deep hatred and 24/7 demonization campaign of Putin’s Russia.
        Venäjän raiskaus (Saker-blogin tasokas haastattelu)
        Kuten Engdahl toteaa, jos emme ymmärrä, mitä 1990-luvulla tapahtui Venäjällä, on täysin mahdotonta ymmärtää neokonnien ja Usan ajatushautomoiden syvän vihan ja Putinin Venäjän demonisointikampanjan välistä yhteyttä.
        http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=168908

        (3)(2)
        • White Rabbit

          Laitetaan Venäjän rinnalle myös muutama muu ortodoksisia tai orientaalisia kirkkokuntia edustava alue, joissa asuvat kristityt ovat saaneet pahasti NWO:lta siipeensä joko suoraan tai proxyjen kautta: Serbia, Kreikka, Syyria, Armenia, Palestiina, Egypti. Kommunismin alle jäi myös joitakin Balkanin ortodoksisia maita eikä niillä nykyisinkään kovin hyvin mene, esimerkiksi Romania.

          Kreikkalaiskatolisten maiden raju kurittaminen on antanut syytä epäillä Vatikaanin jesuiittoineen olevan vahvasti NWO-zio-masonistien apuna, kun on valittu alasajettavia maita. Läntisten kirkkokuntien tai USA:n evankelikaalien manipulointi sokeasti sionismia myötäileviksi lienee myös em. salaliiton aikaansaannosta. Tosin heräämistä tässä suhteessa on myös tapahtunut ja kristityt ovat kuitenkin olleet aina aktiivisia NWO-suunnitelmien vastustajia.

          Toisaalta kristityn on hyvin vaikea suhtautua täysin kriittisesti Israelin valtioon, sen perustamiseen ja perinteisten juutalaisten tapojen elvyttämiseen. Esimerkiksi 3. Temppelin rakentamiseen tarjotaan lännestä auliisti apua ja tukea. Hanke kiinnostaa ja tavallaan sen toteuttaminen edistää Jeesuksen toista tulemusta, jota tämä nykyinen kaoottinen ja alati väkivaltaisemmaksi käyvä aikakausi edeltää.

          (2)(4)
        • Jaa-a, sinä olet ilmeisesti se sama epeli, joka kirjoittaa joka kerta eri nimimerkillä. Sama hallitun opposition virsi kuitenkin toistuu. Pilkkaat Luojaasi ja yrität kääntää tietämättömiä Jumalaa vastaan. Samalla mainostat Venäjän valtiota muka jonkinlaisena vastavoimana jutkujen tyrannialle. Etenkin linkkaamasi truthseeker.co on täynnä jutkukirjoittajia ja näiden mainostamaa sontaa. Kaikkiaan juuri tämä Venäjän fanittaminen näyttäisi olevan nykyään hallitun opposition tunnusomaisin piirre. Jyvät on helppo erottaa akanoista.

          (2)(3)
          • Toistat tuota ’jutikkafobiaasi’. Ei asia ole ollenkaan noin yksinkertainen. Nuo jutikkasi eivät yksin ole syyllisiä siihen missä mennään.
            He ovat vain mahdollistaneet kansalta lainoillaan ja niiden koroilla kiskomilla rahoilla vallanpitäjien sotaisat ja yksinvaltaiset puuhat. Eli toimineet hyvänä ’rahansiirtoautomaattina’ kansalta hallitsijalle.

            Guyenot sanoo kirjassaan: ”The powerful used Jews as intermediaries for collecting taxes, in kind and in cash. … Occupying powers have always been able to count on the collaboration of the Jews as an intermediate class to exploit, and force into submission, the population of the occupied country; … Jewish elites, it seems, felt no solidarity with oppressed people, but remained loyal to the monarch who granted them privileged status and protected them from the vengeful mob.”
            ”I shall shake all the nations, and the treasures of all the nations will flow in, and I shall fill this Temple with glory, says Yahweh Sabbaoth. Mine is the silver, mine the gold! Yahweh Sabbaoth declares.”
            Haggai 2:7-8

            Eli goimithan (niitä ovat myös nämä itsensä myyneet ’bidenit’ ym.) tässä ovat liittoutuneet näiden jutikkojesi kanssa ja toteuttavat heidän avullaan (rahoillaan) omia itsekkäitä ja saatanallisia tarpeitaan.

            (2)(1)
  13. Sota tuo rahaa

    Theresa May’n miehen sijoitusyhtiö teki taloudellista voittoa Syyrian pommituksilla
    On selvää, että Lockheed Martinin kaltaiset aseiden valmistajat hyötyvät taloudellisesti aseidensa myynnistä ja käyttämisestä sodassa – ja puolustusalan urakoitsijoiden osakekurssien dramaattinen nousu niin sanotun ”terrorismin vastaisen sodan” jälkeen vuonna 2001 on osoitus tästä groteskista tosiasiasta.
    … Mutta brittiläisen pääministerin aviomiehellä on taloudellisesti hyötyä juuri päätöksistä, jotka hänen vaimonsa pääministeri tekee siitä, lähetetäänkö brittiläiset joukot taisteluun vai ei, pitäisi saada jokaisen ja varsinkin jokaisen joka edelleen vaatii konservatiivien äänestämistä, tuntemaan itsensä fyysisesti sairaalta.
    Pääministeri teki päätöksen pommittaa Syyria – ilman edes parlamentin kuulemista – täysin tietoisena siitä, että hänen miehensä sijoituspalveluyritys tekisi rahakkaan tappamisen tuloksena olevasta verilöylystä.
    Jos tämä ei saa sinua tajuamaan kuinka inhottavasti korruptoitunut ja moraalisesti alhainen brittihallinto, British Establishment, todellakin on niin sitten varmasti mikään ei riitä.
    https://evolvepolitics.com/theresa-mays-husbands-investment-firm-made-a-financial-killing-from-the-bombing-of-syria/
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=169046

    (5)(0)
  14. Britit johtavat lännen sota-agendaa – mutta miksi?
    Britannia on maailman saatanismin episentrumi ja maa on Luciferin hallinnassa.
    Britain is the epicentre of world Satanism and is in the control of Lucifer.
    The British Are Driving the West’s War Agenda—But Why?
    Mounting evidence shows that both the Skripal and Syrian incidents were actually false-flag provocations, likely carried out by or with the connivance of Western intelligence services. The target of both provocations was, without question, the Russian state and its president Vladimir Putin. Of course Syria has also long been on the “hit list” of Middle Eastern nations targeted for “regime change” by the U.S. neocons after 9/11, with Israel a key beneficiary.
    Vahvat todisteet osoittavat, että sekä Skripalin että Syyrian tapaukset olivat itse asiassa ’false flag’ provokaatioita, jotka toteutettiin länsimaisten tiedustelupalvelujen suostumuksella tai niiden kanssa yhteistyössä. Molempien provokaatioiden tavoite/kohde oli Venäjän valtio ja presidentti Vladimir Putin.
    Tietysti myös Syyria on ollut pitkään Lähi-idän kansakuntiin kohdistuvalla ”iskulistalla”, jonka USA: n neokonnat ovat laatineet maan hallituksen vaihtamiseksi 9-11 jälkeen, jossa Israel on tärkein edunsaaja.
    Lisää linkin mahtavasta artikkelista josta muutama ote:

    Imperiumi on tällä hetkellä vahvasti taloudellinen, ja organisoitu City of London’in pankki- ja muiden rahoituslaitosten ympärille, myös rahoituskeskuksiin maailmanlaajuisesti, erityisesti New Yorkissa, Pariisissa, Frankfurtissa, Milanossa, Tokiossa ja Hongkongissa. Syy miksi Britannian rooli maailman asioissa ei ole yhtä julkinen kuin Yhdysvaltojen on syvä salaisuus, joka ympäröi Privy Councilin (valtakunnankanslia) toimintaa, jossa totuuden ilmaiseminen voi olla suuri petos.
    … nykyinen Israel on brittiläinen hanke yhtä paljon, jos ei enempää, kuin Yhdysvaltojen.
    Sionismi todella syntyi Britanniassa 1800-luvun alkupuolella. Sen johtavat rahoittajat olivat brittiläiset Rothschildit. Balfour-julistus vuodelta 1917 takasi Ison-Britannian tuen palestiinalaiselle ”juutalaiselle kansalle”. Julkilausuma sisältyi brittiläisen ulkoministerin Arthur Balfourin kirjeeseen Baron Lionel Walter Rothschildille, silloin yksityinen kansalainen, mutta isänsä, Nathan Rothschildin, jättämän omaisuuden perijä.
    Entä mistä Teresa saa ohjeensa? Jälleen muutama, ellei usea, kommentaattori on huomannut, että hän saa ne U.K. Privy Council kautta, johon hän on kuulunut vuodesta 2002 alkaen.
    Privy Councilin (valtakunnanneuvosto) jäsenet antavat valan, jossa he vannovat ”to be a true and faithful Servant unto the Queen’s Majesty, as one of Her Majesty’s Privy Council” ja jonka Tony Blairin hallitus julkaisi julkisesti vuonna 1998 ja näkyy Wikipediassa:
    ”You do swear by Almighty God to be a true and faithful Servant unto the Queen’s Majesty, as one of Her Majesty’s Privy Council. You will not know or understand of any manner of thing to be attempted, done, or spoken against Her Majesty’s Person, Honour, Crown, or Dignity Royal, but you will let and withstand the same to the uttermost of your Power, and either cause it to be revealed to Her Majesty Herself, or to such of Her Privy Council as shall advertise Her Majesty of the same….You will to your uttermost bear Faith and Allegiance unto the Queen’s Majesty; and will assist and defend all Jurisdictions, Pre-eminences, and Authorities, granted to Her Majesty, and annexed to the Crown by Acts of Parliament, or otherwise, against all Foreign Princes, Persons, Prelates, States, or Potentates. And generally in all things you will do as a faithful and true Servant ought to do to Her Majesty. So help you God.”
    Privy-neuvosto koostuu Yhdistyneen kuningaskunnan ja Britannian kansainyhteisön suurten brittiläisten instituutioiden johtajista, mukaan lukien laajennettu kuninkaallinen perhe (osa koko Euroopan laajuista vanhaa aatelia), brittiläiset poliittiset puolueet, molemmat parlamenttitalot, useat hallitusten osastot, poliittiset johtajat Australiasta, Kanadasta, Uudesta-Seelannista ja muualta Kansainväliöstä ja Englannin kirkon ylimmäisistä piispoista.
    Privy Council on itse asiassa Ison-Britannian hallitsevan oligarkian direktoraatti.
    Kommentti: Onko maan toiminnalla mitään tekemistä demokratian kanssa? Pelkkää teatteria koko edustuksellinen demokratia jota maa muka toteuttaa.
    http://tapnewswire.com/2018/04/britain-the-epicentre-of-world-satanism/
    https://www.globalresearch.ca/the-british-are-driving-the-wests-war-agenda-but-why/5636776
    Richard C. Cook is a retired federal government analyst. He is author of “Challenger Revealed: How the Reagan Administration Caused the Greatest Tragedy of the Space Age,” “We Hold These Truths: The Hope of Monetary Reform,” and numerous print and internet articles on public policy issues. Mr. Cook may be reached at [email protected].

    (3)(0)
  15. Pelko kasvaa

    EU painostaa Trumpia helpottamaan Venäjän pakotteita.
    ”Euroopan laajuinen diplomaattinen painostus on käynnissä jonka tarkoituksena on saada Trumpin hallinnto helpottamaan Yhdysvaltojen pakotteita Venäjälle … syynä kasvavat pelot, että pakotteet/rajoitukset ovat liian vakavia ja ne uhkaavat laukaista toisen talouden taantuman maanosassa”
    https://russia-insider.com/en/eu-now-pushing-trump-ease-russia-sanctions/ri23255

    The EU Is Now Pushing Trump to Ease Russia Sanctions
    ”Europe-wide diplomatic push is under way to persuade the Trump administration to ease US sanctions targeting Russia, amid growing fears that the restrictions are so severe they threaten unleashing another economic recession across the continent”
    Something strange happened in the days immediately preceding Trump’s airstrikes on Syria: first Germany, then Italy, refused to join the US-led effort, which ultimately also included the UK and France. Commenting on this curious split within the European core, we said that ”there are at least two European nations who remember that when it gets cold in the winter, there is one country they call to provide the natural gas they need for heating. Russia”

    Voisiko taustalla kummitella myös Euroopan pelko että Trumpin hallinnon sotaisat zio-konnat voivat Israelin kanssa aloittaa työn alla olevan Iranin sodan ja sodan syttyessä Eurooppa tuhoutuu joutuessaan Venäjän ohjusten maalitauluksi koska Venäjän aseet ovat nyt huippuluokkaa .. omassa sarjassaan. ja koska EU on kytkenyt itsensä Natoon ja USA/Israel mafian liittolaiseksi?
    Russian Missile Tech has Made America’s Trillion Dollar Navy Obsolete
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=169138
    POLL: 81% of American Jews Say Russia Is a ’Serious Threat’ – Rest of Country Ambivalent
    https://russia-insider.com/en/poll-81-american-jews-say-russia-serious-threat-rest-country-ambivalent/ri23245

    (3)(0)
    • Mielenkiintoinen ohjelma(youtubessa nähtävissä) on iranilainen Press TV – The debate. Vieraana on yleensä kaksi eri näkökulmaa omaavaa henkilöä tai voivat olla myös lähellä näkökulmissaan. Ei siis perinteistä yksinpuheluhaastattelua. Aiheet koskevat maailmanpolitiikkaa, mutta vieraat ovat pääosin länsimaista.

      (1)(0)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*