Havaintoja: Yhdysvallat hyökkäämässä Pohjois-Koreaan

Yhdysvallat jatkaa suvereenien valtioiden uhkailua väkivallalla. Nyt vihamielisyyden kohteena on Pohjois-Korea, viime viikolla oli Syyria. Yhdysvallat ei aio sietää P-K:n sotilaallisen itsepuolustuksen kehittymistä, josta osoituksena oli tällä viikolla laukaistu mannertenvälinen ohjus. Tekopyhästi kauhistellaan, että sen kantama saattaisi riittää Yhdysvaltain Alaskaan saakka.

Mika Aaltola.
Mika Aaltola.

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltolan mukaan Pohjois-Korean ydinuhka voi johtaa maata vastaan suunnattuun sotilasoperaatioon.

Aaltola kuvittelee, että Yhdysvallat toimii tässä tilanteessa.

– Kyllä se hyvin vakava tilanne on. Yhdysvallat näkee tämän itseensä kohdistuvana eksistentiaalina uhkana. Kello tikittää silloin kovalla vauhdilla, Aaltola sanoo.

 

Pohjois-Korea ei ole uhka

Korean sodassa P-Korea tavoitteli Korean niemimaan yhdistämistä; Korean kansanarmeija yritti Kim II-sungin johdolla liittää Etelä-Korean Pohjois-Koreaan. Yritys epäonnistui ja päättyi kolmen vuoden taistelujen jälkeen 27. heinäkuuta 1953 aselepoon, joka kesti 60 vuotta. Vaikka Pohjois-Korea irtisanoi aseleposopimuksen 2013 palauttaen sotatilan, ei se ole käytännössä hyökännyt minkään maan kimppuun sitten vuoden 1953 aselevon.

Pohjois-Korea yrittää turvata ydinpelotteellaan rauhan säilymisen.
Pohjois-Korea yrittää turvata ydinpelotteellaan rauhan säilymisen.

Pohjois-Korean ulkoministeriön yksikönpäällikkö Pak Yun Sik haluaa korostaa, että nimenomaan Pohjois-Korean ydinpelote takaa rauhan säilymisen.

– Tärkeintä on korostaa, että Pohjois-Korean ydinpelote on perustava keino sodan estämiseksi Korean niemimaalla, Pak sanoo.

Israel ja Yhdysvallat ovat uhkana maailman rauhalle

Aaltola toteaa Yhdysvaltojen näkevän Pohjois-Korean uhaksi itselleen ja kello tikittäisi suurvallan viimeisiä hetkiä. Kello kylläkin tikittää, mutta se raksuttaa elämänkaaren lyhentymistä P-Korealle ja lukuisille muille maailman valtioille, jotka ovat ajautumassa Israelin ja USA:n liittouman invaasioiden jalkoihin, mutta tietysti ”humanitäärisiin” arvoihin perustuen.

P-Korea ei ole hyökännyt tai vahingoittanut mitään valtiota 64 vuoteen, sitä vastoin Israelin ja USA:n suurvaltapolitiikka on kylvänyt verta ja kärsimystä muita valtioita kohtaan rajattomasti. Tästähän dokumentaatiota riittävästä, joten niillä kauheuksilla ei kannata lukijoita järkyttää.

Lyhyesti kuitenkin mainittakoon, että esimerkiksi Irakissa, Afganistanissa ja Kosovossa sairaaloissa on ollut tungosta lapsipotilaista, joilla on syntyessään syöpä tai epämuodostumia. Fallujahissa, jonne Yhdysvallat hyökkäsi kahdessa eri vaiheessa vuonna 2004, ovat syöpälukemat nousseet huippuunsa. Irakin terveysministeriö ei turhaan syytä amerikkalaisia ”kansainvälisessä kiellossa olevien aseiden” käyttämisestä, joita ovat: napalm, fosforipommit, kemialliset aseet sekä köyhdytettyä uraania sisältävät aseet, kuten kranaatit.1

USA pudotti Irakiin 1100 tonnia köyhdytettyä uraania. 40 prosenttia Irakin 540 000 sotaveteraanista saastui aineen vaikutuksista. Yhdysvaltojen hallitus ei ole juurikaan tutkinut köyhdytetyn uraanin vaikutuksia ja on pysytellyt aiheesta vaitonaisena.1

Lasten kasvatusta juutalaisittain: Israelin ”juutalaiset” lapset kirjoittavat viestejä pommeihin, jotka ovat tarkoitettu murhaamaan libanonilaisia siviilejä, mukaan luettuna lapsia.
Lasten kasvatusta juutalaisittain: Israelin ”juutalaiset” lapset kirjoittavat viestejä pommeihin, jotka ovat tarkoitettu murhaamaan libanonilaisia siviilejä, mukaan luettuna lapsia.

Brittilehti The Times julkaisun mukaan Israel käytti vuonna 2008 Gazan sodassa fosforiammuksia, joiden aiheuttamat palovammat tuottavat hirvittävää kärsimystä. Fosforiammuksia laukaistiin tiheään asutetuille alueille Gazassa. Gazassa työskentelevät lääkärit puhuivat ”vaikeasti kontrolloitavista kolmannen asteen palovammoista” sekä ”hyvin syvistä palovammoista”. Aiheesta on uutisoitu myös täällä.

Miksi USA haluaa hyökätä Pohjois-Koreaan?

Pohjois-Korean ideologia perustuu Juche-aatteeseen, jonka tärkeimmät periaatteet ovat 1) riippumattomuus politiikassa, 2) omavaraisuus taloudessa ja 3) itseluottamus kansallisessa puolustuksessa.

Juche-aate on sinänsä paradoksaalinen, sillä massojen luovaa voimaa korostavana dokriinina vaatii se tai siihen on sovellettu totalitääristä johtamistapaa. Henkilökultti ei ole siis vahingossa tullut lieveilmiö vaan aatteen keskeinen tekijä.

P-K:n totalitäärinen luonne ja sen väitetyt ihmisoikeusrikkomukset eivät kuitenkaan ole syynä siihen, että Yhdysvallat välineenä haluaa tuhota pienen suvereenin valtion Korean niemimaalla. Siihen ei ole myöskään syynä P-K:n uhittelut ja ohjuskokeet.

Ensinnäkin Pohjois-Korean hallinto halutaan kaataa tai vaihtaa sen taloudellisen ja poliittisen riippumattomuuteen tai itsenäisyyden tähden. Nimittäin valtion taloudellinen ja poliittinen itsenäisyys ja omavaraisuus ovat yhtäläistä myrkkyä maailman eliitille kuin on päivänvalo vampyyrille.

Yksinapaisen järjestelmän uudistaminen

Maan alistamisen halu sisältyy myös eliitin yksinapaiseen pyrkimykseen, taloudellisten ja poliittisten hegemonia asetelmien uudelleen järjestämiseksi. Donald Trump on tässä pelissä vain instrumentaalinen tekijä; ohjeet ja ”käskytys” tulevat ylempää, niiltä toimijoilta joilla on tapana muodostaa kiinteän ystävälliset suhteet sionistisen Israelin kanssa.

Vaikka todellista kilpailutilannetta ei eri eliittien välillä ole olemassa, kuten ei Venäjän ja Yhdysvaltain tai Yhdysvaltain ja Kiinan, tarvitsee ylimystö uusia ja haastavia konflikteja omien intressiensä saavuttamiseksi; tällaisia sota- ja riitapesäkkeitä ovat muun muassa Ukraina, Lähi-itä (kulminaatio Syyriassa) ja Pohjois-Korea jne..

Kuten aikaisemmissa kirjoituksissani olen todennut, Yhdysvaltojen vetoisen lännen taloudellinen vaikutus on jäämässä Aasian talouden kasvun varjoon. Tästä osoituksena on muun muassa Kiinan kohoaminen maailman suurimmaksi taloudeksi. BRICS-maat eli Brasillia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka ovat lähes vertailukelpoisia kansainvälisen rahoitushallinnan ja kehityspolitiikan perusrakenteiden rinnalla.2

Euraasian taloudellista kohoamista Yhdysvaltojen johtaman lännen rinnalle ja kenties ohi siitä kuvastaa mainiosti Kiina pyrkimys työstää uutta Silkkitietä maailmalle.

Syyrian ja Iranin alistamisen jälkeen Itä- ja Etelä-Aasian tiettyjen valtioiden nujertaminen sotilaallisesti tai taloudellisesti olisi helpompaa. Onhan esimerkiksi Iranilla taloudellisia yhteyksiä Itä- ja Etelä-Aasian tiettyjen valtioiden kanssa. Tutkijoiden mukaan Pohjois-Korea hyötyy Iranin ohjusosaamisesta ja Iran saa etua Pohjois-Korean ydinaseosaamisesta. Näkymät maailmalla kuulemma synkkenevät aika pahasti, sanoo maanpuolustuskorkeakoulun dosentti Stefan Forss.

Toisaalta Pohjois-Korean nujertaminen ensin avaisi läntiselle liittoumalle autereisemmat mahdollisuudet Syyrian ja Iranin kiusaamiselle ja niiden hallintojen alistamiselle.

Lisäksi lännen ja Aasian vastakkainasettelussa, jossa myös Lähi-itä, Pohjois-Korea ja erikoisesti Kiina näyttelevät merkittävää roolia, ovat harvinaiset maametallit.

Moderni informaatioyhteiskunta ei voi toimia ilman harvinaisia maametalleja. Näistä arvoaineista uhkaa kuitenkin tulla huutava pula länsimaissa, sillä niiden tuotantoa hallitseva Kiina on rajoittanut niiden vientiä.

Maailman tunnetut REE-varannot ovat noin 110 miljoonaa tonnia, jotka jakautuvat seuraavasti: Kiina lähes 50, IVY-maat 17, Yhdysvallat 12, Intia 3, Australia 2 ja muut maat yhteensä yli 16 prosenttia.3

P-K:n alistaminen Yhdysvaltojen vasallivaltioksi avaisi läntiselle suurvallalle esteettömämmän kontaktin Kiinan harvinaisten maametallien markkinoille.

Muistamisen arvoista lienee vielä sekin, että Yhdysvalloissa syytetään Kiinaa siitä, että se harjoittaa P-K:n kanssa laajaa kauppavaihtoa, joka lujittaisi Pohjois-Korean johdon asemaa. Pohjois-Korea käy ulkomaankaupastaan arviolta 90 prosenttia Kiinan kanssa. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Kiinan ja Pohjois-Korean välisen kaupan tilastoitu arvo saavutti reilun 1,1 miljardin euron tason.

Luonnollisesti, jos USA asettaisi nukkehallintonsa Pohjois-Koreaan, on selvää ketä silloin mainittu kauppavaihto välillisesti hyödyntäisi?

Monikansalliset yritykset myös hyötyjinä

Muistettava on vielä sekin, että sodista hyötyvät aina monikansalliset yritykset, jotka usein muodostuvat osakeomistajuudesta omistaen toinen toisiaan, ja joiden omistus keskittyy muutamille sadoille yrityksille. Tulee painottaa, että valtaosa näistä yrityksistä on läntisiä rahoituslaitoksia, kuten Goldman Sachs. Vielä nämä rahoituslaitoksetkin omistavat toinen toisiaan. Tämä eturyhmä hallitsee valtaosaa globaalistakaupasta, riippumatta siitä, mille valtiolle se maksaa eniten verotuloja, tai missä maassa se työllistää eniten.4

Pääteltävissä on, että monikansalliset yritykset muodostavat osan tässä artikkelissa esitettyä maailman eliittiä, sillä monikansallisten yrityksien henkilöstöä on toiminut esimerkiksi Fedin, BIS:n ja Valkoisen talon korkeissa viroissa.5 Lisäksi näillä toimijoilla on eittämättä suuri vaikutus länsimaiseen valtamediaan, viihdemaailmaan ja eritasoisiin eturyhmiin.

Pohjois-Korea yrittää rauhanomaista ratkaisua

Kiina ja Venäjä ovat yksimielisiä siitä, että rauhan on säilyttävä Korean niemimaalla. Nämä kaksi suurvaltiota ovat yrittäneet diplomatian välityksellä rauhoittaa USA:n, P-Koreaan suuntautuvaa aggressiivisuutta.

Median mukaan Pohjois-Korean ja Yhdysvaltojen edustajat ovat käyneet liennytys neuvotteluita toukokuun alussa Oslossa.

Pohjois-Korean Ulkoministeriön yksikönpäällikkö Pak Yun Sik.
Pohjois-Korean ulkoministeriön yksikönpäällikkö Pak Yun Sik.

Pohjois-Korea on valmis neuvottelemaan 40 vuotta vanhan velan takaisinmaksusta Suomelle. Lisäksi yksikönpäällikkö Pak Yun Sik Pohjois-Korean ulkoministeriöstä ilmaisee halukkuutensa suhteiden tiivistämiselle Suomen suuntaan, mutta hänen mukaan nämä asiat riippuvat Suomesta.

Tämä neuvotteluehdotus ja toive suhteiden tiivistämisestä Suomen kanssa voi viitata siihen, että P-K:a haluaa laajentaa neuvotteluiden aihepiiriä koskemaan liennytyksiä Yhdysvaltojen kanssa kenties Suomen välityksellä.

 

Lopuksi

Sionistisella eliitillä on USA:ssa lähes täydellinen kontrolli valtamediassa ja kongressissa, jonka on vaikeaa tehdä mitään, ilman sionistien hyväksyntää. Israelin suurlähetystöllä on suorastaan vaarallisen suuri vaikutus kongressiin.6 Israel-lobby on aina painostanut Yhdysvaltojen hallintoa ja presidenttiä ennalta ehkäiseviin humanitäärisiin interventioihin maailmalla, Israelin ja kansainvälisen pankkiirieliitin ja suurpääomistajien etujen tähden.

Sionistinen eliitti tarkoittaa olemassaolon uhkaa koko ihmiskunnalle: Romanovien viimeiset päivät –kirjan suomentaja ja sen esipuheen laatija on osuvasti kirjoittanut esipuheessaan mainitusta eliitistä, tarkoittaen kasaarieliittia:

haluan varoittaa koko ihmiskuntaa uhkaavasta vakavasta vaarasta. Tämä vaara on eräänlainen jättiläismäinen mafia, joka tekee työtään salassa ja erittäin tehokkaasti. Venäjän vallankumous ja tsaariperheen murha ovat vain yksi tämän mafian aikaansaannos. Kahden sodan laajeneminen suursodaksi (ensimmäinen ja toinen maailmansota) ovat myös tämän mafian taidonnäyte. Ja kolmas maailmansota on seuraava päämäärä. Tämä mafia on onnistunut peittämään verisen historiansa systemaattisilla valheilla ja nykyisin ei juuri kukaan tunne sen toimintaa. Olen tutkinut asiaa neljännesvuosisadan ja tiedän, mistä puhun.7

Sodat muun muassa Kosovossa, Lähi-idässä ja Ukrainassa ovat tämän eliitin eli mafian synnyttämiä ja hyökkäyssuunnitelmat Pohjois-Koreaan noudattavat kyseisen mafian linjauksia. Tämä eliitti on vastuussa järjettömästä ”pakolaisten” vyörytyksestä Eurooppaan. Mutta huomatkaa, että Saudi-Arabiaan ja Israeliin ei oteta ”pakolaisia” vastaan. Tiedätte kyllä miksi?

Kasaarimafian jäseniä.
Kasaarimafian jäseniä.

Tämä valtaeliitti, josta tässä artikkelissa käytetään nimitystä maailman eliitti, Israel myönteiset toimijat jne., on jaettavissa kolmeen osa-alueeseen: yhtenä on pankkiirien ja liikemiesten muodostama ylimystö, jonka aloittivat Rothschildit 1700-luvulla, ja joka sisältää esimerkiksi Warburgit ja Rockefellerit. Toisena on globaali poliittinen oligarkia, joilla on käytössään kaikki mahdolliset organisaatiot ja järjestöt: Erilaiset Israelin lobbaajat, American Israel Public Affairs Committee -järjestö (AIPAC), American Civil Liberties Union (ACLU), Bilderberg-ryhmä, vapaamuurarit, ”juutalainen” vapaamuurarijärjestö B`nai B`rith (johtaa ei-juutalaisia vapaamuurarijärjestöjä) jne.. Kolmanteen ryhmään voidaan lukea esimerkiksi viihdeteollisuus, joukkoviestintä, pedagoginen sektori ja koulutusmaailma kokonaisuudessaan.8

Muistamisen arvoista on, että puhuttaessa länsiliittouman ja ennen muuta Yhdysvaltojen suurvaltapolitiikasta, jota tämäkin artikkeli osittain käsittelee, eivät perimmäisenä syynä ole Yhdysvallat tai läntinen koalitio, vaan yllä mainittu mafia ts. eliitti.

Tämä mafia muodostuu kasaarieliitistä, jotka ovat turkkilaisten sukuisia piruja. Kasaarit ovat 700-luvulla juutalaisuuteen kääntynyt turkkilais-mongolidinen kansa, joista nykyiset aškenasijuutalaiset polveutuvat. Nämä eivät ole periytyneet Palestiinan juutalaisista.

Markku Juutinen

 

Lähteet

  1. International Coalition to Ban Uranium Weapons. Uraaniaseiden kielto Euroopan poliittisessa maisemassa. Saatavilla: http://www.bandepleteduranium.org/en/a/87.html
  2. Van der Pijl, Kees (2014). The Discipline of Western Supremacy. Volume III. London: Pluto Press.
  3. USGS Mineral Commodity Summaries 2011 / Critical Materials Strategy

4. Vital S, Glattfelder JB, Battiston S (2011). The Network of Global Corporate Control. http://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.0025995

5. NNDB. Joshe Boldeb. Saatavilla: http://www.nndb.com/people/526/000109199/; ”Henry M. Paulson, Jr.”, The Nature Conservancy 2006; ”Home”. The Paulson Institute. June 27, 2012. Retrieved 2012-10-27

  1. Dulles, John Fpster (1953-1959). USA:n ulkoministeri; D. Neff 1995/2002, Fallen Pillars: U.S. Policy Towards Palestine and Israel Since 1945, s. 99; Duke 2003, 143; Rami, Ahmed (1988). Vad är Israel? Stockholm: Kultur förlag.
  2. Wilton, Robert (2000). Romanovien viimeiset päivät. Kuinka tsari Nikolai II ja hänen perheensä murhattiin. Suomennos Tabernaculum Dei ry.
  3. Ginsberg, Benjamin (1993). The Fatal Embrace: Jews and the State. Chicago: by The University of Chicago. 1-2, 103 s; Rami, Ahmed (1988); Vad är Israel? Stockholm: Kultur förlag. S. 65 ja 66; Steinhauser, Karl (1994); EU huomispäivän super-Neuvostoliitto. Huhmari: Kaprint Ky.

7 kommenttia

  1. Uusi juutalainen mailmanjärjestys vaatii pankkitoiminnan siirtämisen juutalaiseen kontrolliin. Pohjois korea ei kuulu bissiin.

    Plusääni(22)Miinusääni(1)
  2. Uusi juutalainen mailmanjärjestys vaatii pankkitoiminnan siirtämisen juutalaiseen kontrolliin. Pohjois korea ei kuulu bissiin.

    Pohjoiskorea on kiinan kaveri vaikka muuta väittävätkin.

    Plusääni(12)Miinusääni(0)
    1. Kiinaa kontrolloivat juutalaiset sekä ”kiinanveriset juutalaiset”. Ei ole mitään itsenäistä Itäistä blokkia.. ehkä Pohjois-Korea joka on yksin.

      Etsikää internetistä raportteja kuinka juutalaiset sekä heidän vielä kontrolloimat finanssiyhtiöt ovat muuttaneet Kiinaan lähivuosina/kymmeninä. Ovat ostaneet valtavasti maata sekä resursseja.

      Plusääni(3)Miinusääni(1)
  3. PK onkin oikeen ihanne valtio. Ihan sama vaikka hyökkäisivätkin.

    Plusääni(11)Miinusääni(11)
  4. levittämää propagandapaskaa. Eikös kirjoittaja M.Juutinen ollutkaan kansallismielinen joka vastustaa tätä kommunistista syöpää?. Tän julkaistun punaisen kommaripropagandan myötä jokaisen pitäisi jo pikkuhiljaa huomata mikä on Magneettimedian tosiasiallinen valeoppositiolainen agenda.

    Plusääni(0)Miinusääni(10)
    1. Nyt kaikki kommentoijat eivät ole oikein ymmärtäneet artikkelin teoreettista viitekehystä. Tarkoitushan oli nostaa päivänvaloon sionistisen USA:n vallansiirtymä pyrkimykset kohti Lähi-itää ja Aasian alueita. Niin ikään tässä tarkastelussa huomioidaan Yhdysvaltojen ja kentien muun länsiliittoutuman, joka palvelee sionistista talous- ja rahoitusimperiumia, yritykset kaataa kaikki ne valtiot, jotka ovat vähänkin riippumattomia kyseisistä monikansallisista rahoituslaitoksista.

      Tässä analyysissä nostetaan esille kaikki uhriutuvat eli painostuksen kohteena olevat valtiot, riippumatta siitä mitä valtio- tai poliittista järjestelmää ne edustavat.

      Tietysti lännessä kuin Venäjälläkin sionistien vaikutus on valtavaa, mutta erilliset poliittiset tapahtumat ansaitsevat huomionsa.

      Olen kylläkin kansallismielinen ja vastustatan ”juutalaisen” eliitin ajamaa ja kannattamaa sosialismia ynnä kommunismia, mutta tämä ei estä tarkastelemasta asioita kansainvälisen valtatasapainon suhteen.

      Plusääni(12)Miinusääni(1)
  5. Pidän mahdollisena että sionistien petos koreanniemimaalla on seuraava. Kiina hyökkää eteläkoreaan käyttäen pohjoiskoreaa välineenään. Niin kammottavaa kuin se onkin. Tämä on ilmeisesti suunnitelma. Siis joka tietää heidän menetelmänsä, niin voi ymmärtää, että tällainen petos toisi heille suurta perkelemielihyvää. Pettää koko maailma ja samalla murhata miljoonia viattomia jokseenkin kunnollisia ihmisiä.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat