Havaintoja: Turun iskut; kuka on syypää terrori-iskuihin?

Riippumatta siitä, oliko Turun terrori-isku yksityisten maahanmuuttajien tai nukkuvan terroristisolun aktivoitunut false flag –isku, tulos on uhrien ja heidän omaistensa kannalta yhtä karmaiseva. Tämän murhenäytelmän perusteella Suomen poliittinen johto ja virkamieskoneisto ovat välillisesti syyllisiä tähän veriseen terrori-iskuun.

Suunnatkaamme oikeutettu tuohtumus Suomen poliittista puoluekoneistoa vastaan. Kootkaamme kansanliike hallituksen ja eduskunnan erottamiseksi, Suomen itsenäistymiseksi ja elintasopakolaisten karkottamiseksi maasta.

Turku 18.8

Turussa tapahtui toissa päivänä veitsi-isku, puukotusten sarjana. Ensin tekoja tutkittiin murhina, kuitenkin yön kuluessa lisätietojen perusteella rikosnimikkeitä ovat terroristisessa tarkoituksessa tehdyt murhat sekä niiden yritykset.

Turun ihmishenkiä vaatineen joukkopuukotuksen tekijäksi epäilty Marokolainen 18 v. Abdul Rahman.
Puukotuksista epäilty mies saapui Abdul Rahman -nimellä Suomeen vuonna 2016.

 

Puukotuksen uhreista kaksi on menehtynyt ja kahdeksan loukkaantui. Kuolleet ovat Suomen kansalaisia, mutta loukkaantuneiden joukossa on yksi Italian ja kaksi Ruotsin kansalaista.

Päivitetty korjaus:

(Tänään 28. elokuuta uutisoidun tiedon mukaan pääepäilty 18-vuotias Abdul Rahman on oikealta nimeltään Abderrahman Bouanane ja iältään 22-vuotias. Mikäli tähänkään tietoon on luottamista.)

 

Tapahtuma salattiin ensin

Silminnäkijöiden mukaan puukottajia on ollut useita. Tämä varmasti pitäisi olla myös poliisin tiedossa. Tästä huolimatta valtavirtainen media on uutisoinut hyvin vaitonaisesti terrorismimurhiin liittyvästä tapauksesta, jättämällä mainitsematta mahdollisuudesta useammasta puukottajasta. Tämän tiedottaminen olisi tärkeää jo ihmisten turvallisuuden tähden.

Turun terrori-iskun aluetta.
Turun terrori-iskun aluetta.

Vasta myöhemmin eilen valtamediat uutisoivat, että poliisi olisi pidättänyt neljä muuta miestä, joiden osallisuutta selvitetään. Kaikki pidätetyt ovat Marokon kansalaisia.

KRP on lisäksi takavarikoinut pakettiauton, joka on yhden pidätetyn ajoneuvo.

KRP:n mukaan yhdestä henkilöstä on tehty lisäksi kansainvälinen etsintäkuulutus, joka kytkeytyy Turun puukotukseen. Epäiltyjä on kaikkiaan kuusi, sillä pääepäillyn lisäksi tutkitaan yhteensä viiden ihmisen osuutta joukkopuukotukseen.

Valtamedia virittelee monikulttuurisuuden suosiota

Sitä vastoin poliittisen koneiston jäsenet ovat esittäneet maahanmuuttajia keventäviä ja suosivia lausuntoja, kuten jäljempänä esitetään:

Ville Niinistö kiitteli niitä, joita luuli puukotuksen uhrien auttajaksiSipilä alleviivasi perjantaina sisäministeri Paula Risikon (kok) tavoin, että ei ole mitään näyttöä siitä, että kyseessä olisi ollut terroriteko.

Täten myös MTV  puolueellisesti ylistää Hasanin ja Hassanin toimintaa kissan kokoisilla kirjaimilla.

Auliisti kiitellään ulkomaalaistaustaisia, jotka ovat peräisin poliittisen Lähi-idän alueelta. Turussa oli auttamassa myös paljon suomalaisia. Eikö olisi suotavaa lausua kaikille niille ihmisille kiitokset, jotka auttoivat toiminnallaan uhreja.

Haavoittuneiden joukossa oli myös yksi italialainen ja yksi britannialainen.

 

Ketkä ovat syyllisiä terrorismiin länsimaissa?

Isis-terroristit ja muut jihadistit ovat luodut Yhdysvaltojen, Israelin ja Saudi-Arabian tehokkaalla tuella.1 Koska nämä kolme ovat jihadistien taustavaikuttajia, voidaan päätellä viime vuosina tapahtuneiden terrori-iskujen sarjojen Euroopan Unionin alueella syntyneen CIA:n ja Mossadin ideoimina, suunnittelemina ja varustamina. Terroristien tunnukset, ja esimerkiksi passit ovat helposti löydettävissä rikospaikalta.2 Luultavasti myös Ruotsin SÄPO on sotkeentunut ”terroristien” false flag –iskuihin. Oletettavaa on, että myös Suomen SUPO on tietoinen tästä asiasta.

Täten syyllisiä terrorismiin ovat yllä mainitut sionistisen eliitin vaikutukseen kytkeytyneet Yhdysvallat, Israel, Saudi-Arabian sekä muut näiden liittolaiset. CIA ja Mossad ovat näiden teknisiä toteuttajia.

Kuten jäljempänä mainitaan, vikapäitä iskuihin ovat myös pakolaisvyörytystä rekrytoiva sionistinen eliitti sekä instrumentaalisena syynä tekijät itse. Välillisenä syyllisenä voidaan pitää eri maiden hallituksia, jotka ovat sallineet pakolaisinvaasion maahansa, ja vielä ilman kansalaisten suostumusta.

Havaintoja etiikan suhteen

Itse asiassa ISIS-terroristeja tai kuten valtamedia arvokkaasti heitä nimittää ”taistelijat”, ovat pelkästään islamistien kaapuun sonnustautuneita sionisteja eli sionistiterroristeja. Missään tapauksessa heillä ei ole mitään tekemistä sekulaaristen ja perinteellisten muslimien kanssa: tämä on selvää. Toki Isisen joukossa voi olla myös ääri-islamismisen ideologian omaksuneita yksilöitä, joita käytetään hyväksi terrori-iskuissa.

Näiden ääri-islamistien tai instrumenttien subjektiivinen kokemus voi noudattaa heille pyhää arvomaailmaa iskua suorittaessaan, juuri ääri-islamismisessa viitekehyksessä. Mutta näiden instrumenttien ylläpitäjät, kuten esimerkiksi CIA ja Mossad osana globaalia valtaeliittiä ovat asettaneet terrorismille eli vääränlipun operaatioille omat kansainväliset tavoitteensa.

Näiden terroristien eli instrumenttien moraalifilosofiaa on varmaankin vaikeaa ymmärtää länsimaisen etiikan mukaisesti, jonka pitäisi asettaa säännöt siitä mikä on oikeaa ja väärää toimintaa noudattaen velvollisuus-, seuraus- ja hyve-etiikan linjausta.

Islamin etiikka ei poikkea kovinkaan rajusti länsimaisesta etiikasta, paitsi kolmessa ensimmäisessä kohdassa. Näitä islamin hyveitä ovat: kiitollisuus Jumalaa kohtaan, tottelevaisuus Jumalaa ja hänen sanansaattajaansa kohtaan, ystävällisyys, siveys rehellisyys, uskollisuus, nöyryys, rauhaa rakastavuus, oikeudenmukaisuus, kunnioittavuus, rohkeus, veljesrakkaus sekä armeliaisuus.

Mutta ääri-islamistit katsovat moraaliseksi velvollisuudekseen ”taistella” verta kaihtamatta länsimaista sekularismia vastaan ja fundamentalistisen islamilaisen hallinnon puolesta. Tämä mandaatti on muka saatu Jumalalta eli Allahilta.

Israelin ja Yhdysvaltojen virittämä ISIS ja muut sen kaltaiset terroristit mustamaalaa rajusti muslimien ja samalla islaminuskonnon mainetta. Suurin ryhmä muslimeista muodostuu sekulaareista, jotka vieroksuvat ja hylkäävät ajatuksen pyhästä sodasta. Perinteellisille muslimeille Jihadia tarkoittaa hengellistä taistelua, mutta löytyy pieni ryhmä islamisteja, jotka ovat valmiit toteuttamaan Jihadia väkivallalla ja terrorilla. ISIS ei sinänsä edusta islaminuskontoa, vaan sionistisen eliitin pyrkimyksiä.

Tulee huomata, että islaminuskoisia on 1,4–1,6 miljardia eli noin 20–23 prosenttia maailman asukasluvusta, vuoden 2011 arvion mukaan.3

Mitä ajattelemme Turun iskusta?

Euroopassa on nykyisin toistunut terrori-iskujen sarjoja, jotka ovat kopioituna toisiltaan. Silmiin pistävänä piirteenä tapauksissa on, että terroristit jättävät tekopaikan läheisyyteen todisteita itsestään. Lisäksi pidätettyä saadaan ainakin yksi terroristi, joka usein menehtyy poliisien voimatoimien yhteydessä tai myöhemmin sairaalassa. Loput iskuun osallistujista yleensä onnistuvat pakenemaan paikalta. Samoin kuvat ja henkilöllisyydet ovat epäselviä.

Lisäksi iskujen tulokset ovat niin lapsellisia, että niistä koituu islamistiselle maailmalle enemmän haittaa kuin hyötyä, joten niiden tekijäksi ei oikeasti voi olettaa islamistisen uskonnon johtavia edustajia.

Kuten sanottua näiden iskujen tarkoituksena on globaalilla valtaeliitillä syöstä Euroopan yhteiskunnat kaaokseen uusien valtarakenteiden luomiseksi vanhojen tilalle. Ulkoisia ja sisäisiä uhkakuvia synnytetään.

Voidaan siis päätellä, että suurimmaksi osaksi näissä terrorismi operaatioissa on kysymyksessä vääränlipun toiminta eli false flag –iskut. Voidaan olettaa, että tästä oli kysymys myös Turun puukotusten sarjassa.

Turussa puukotukseen epäilty tai epäillyt olivat iskun tekniikan perusteella ”ammattisotilaita”. Aseena käytettiin isoa veistä, joka oli ”käytännöllinen”. Haavoittaminen ja tappaminen oli suunnitelmallista.

Olipa sitten kysymyksessä kielteisestä turvapaikka päätöksen saamisesta raivostunut henkilö (joka ei ollut tässä tapauksessa) tai nukkuvan terroristisolun aktivoitunut false flag –iskun tekijä, tulos on uhrien ja heidän omaistensa kannalta yhtä karmaiseva. Lisäksi loppupäätelmä tässä tapauksessa on se, että Suomen poliittinen johto ja virkamieskoneisto ovat välillisesti syyllisiä tähän veriseen terrori-iskuun. Pääsyyllisiä siihen ovat pakolaisvyörytystä rekrytoiva sionistinen eliitti sekä instrumentaalisena syynä ovat tekijät tai tekijä itse.

Selvää on, että mikäli Suomeen ei olisi päästetty näitä elintasopakolaisia, ei tätäkään murhenäytelmää olisi tapahtunut. Siten oikeutettu tuohtumus ja ankara oikeudenmukainen viha tulee kohdistaa nykyiseen hallitukseen, muihin poliittisiin päättäjiin, virkamieskoneistoon ja näitä tukevaan valtavirtamediaan sekä liberaaliin suvaitsevaisiin.

Sipilän mukaan nyt ei pitäisi vastata vihaan, vihalla. Joskin vihaan pitäisi reagoida ”vihalla” siinä määrin, että pääministeri ja nykyinen hallitus eduskuntineen saataisiin poistettua poliittiselta näyttämöltä.

 

Mitä läntinen liittouma hyötyy ”terrorismistä”?

Sionistisen eliitin vaikutuksen alainen ja Yhdysvaltojen johtama liittouma saa laajoista ”terrori-iskuista” Euroopassa ja yleensä lännessä tekosyitä valtioterrorismilleen muun muassa Lähi-idässä.

Pienemmät terrori-iskut, kuten eilinen Turussa palvelevat valvonnan kiristäjänä kansalaisia kohtaan. Siten poliittisen mafian ihmisiä pilkkaavan ja alistavan politiikan soveltaminen voi jatkua orjuuttavan sananvapauden, valvonnan ja kiristyneen lainsäädännön ansiosta hamaan tulevaisuuteen.

Luonnollisesti molemmat suuret ja suppeammat iskut palvelevat valvonnan kiristymistä.

Kolmanneksi iskut lännessä saavat aikaan pelkoa ja sekasortoa sekä vastakkainasettelua kantaväestön ja elintasopakolaisten välillä. Pahimmillaan tästä koituu sisällissota Eurooppaan.

 

Päätelmiä ja suosituksia

Ihmisluontoon pitäisi kuulua lähimmäisenrakkaus, joka ei ole kysymyksessä silloin, kun valtakunta annetaan päättäjien toimesta valloittaa pakolaisvirtojen invaasiolla. Jokaisen valtion velvollisuus on turvata kansalaistensa taloudellinen, sosiaalinen ja yhteiskunnallinen hyvinvointi. Vieraitakin voidaan auttaa, mutta kantaväestö ja sen kulttuurinen rikkaus on oltava etusijalla. Vain vauras ja terve valtio kykenee auttamaan muita. Pakolaispolitiikkaan voidaan kiinnittää huomiota kansainvälisillä toimenpiteillä, jotka lieventävät pakolaisuuden syntymistä.

Pakolaisvirrat huonontavat lähtömaitten ekonomissosiaalista hyvinvointia, sillä sieltä lähtevät nuorimmat ja voimakkaimmat, jolloin paikalliset olosuhteet huononevat entisestään synnyttäen taas köyhyyttä ja kurjuutta.

Professori Gunnar Heinsohn väittää demografisen eli väestötieteellisen realismin perusteella lännen yhdeksi pääuhaksi jo 21:n vuosisadan ensimmäisellä neljänneksellä Lähi-idän ja Saharan eteläpuolisen Afrikan nuorisopullistuman. Nuorisopullistuma tarkoittaa sitä, että yli 20 prosenttia väestöstä on nuorisoa, jotka ovat iältään 15–24 vuotta. Vastapainona Itä-Aasian ja latinalaisen Amerikan työikäisen ikäluokan pullistumalle vallitsee Japanissa ja Euroopassa vanhuuspullistuma.4

Jos Eurooppa sallii pakolaisinvaasion jatkuvan entisellään, ajaudumme Euroopassa täydelliseen kaaokseen ja perikatoon. Kantaväestön ja tunkeutujien välille puhkeaa armoton sisällissota. Esimerkiksi Chossydovsky analysoi teoksessaan Köyhyyden globalisointi terävästi köyhyyttä ja sitä tuottavia prosesseja kehitysmaissa ja Venäjällä. Kantavana teemana IMF:n ja Maailmanpankin roolia ja vaikutusta kehitysyhteistyössä ja globaalissa kanssakäymisessä. Kansainvälisten rahoituslaitosten toimien seurauksena kolmannessa maailmassa, kuten Saharan eteläpuolisen Afrikan kehitysmaissa köyhyys on räjähtänyt ihmisten silmille.

Suomen tilanne on kuitenkin pelastettavissa muiden muassa eroamalla Euroopan unionin jäsenyydestä, palauttamalla elintasopakolaiset lähtömaihinsa ja sulkemalla rajat vain pakolaisinvaasiolta.

Markku Juutinen

 

Viittaukset & lähteet

Päivänlehti (19.8.2017). Kiinniotettu 18-vuotias Marokon kansalainen – Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina. Saatavilla: http://www.paivanlehti.fi/kiinniotettu-18-vuotias-marokon-kansalainen-turun-puukotuksia-tutkitaan-terroristisina-murhina/

MTV. https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/hasan-alazawii-loukkaantui-mentyaan-turun-puukkomiehen-ja-uhrin-valiin-sukulainen-han-ei-voinut-vain-katsoa-vieresta-kun-naista-puukotettiin/6542124#gs.Iuo_r9c

http://www.uskonnot.fi/uskonnot/view.php?religionId=9

http://www.dcclothesline.com/2016/08/15/soros-hacked-thousands-of-open-society-foundations-files-released-online/

https://www.opensocietyfoundations.org/

MTV (19.8.2017). Poliisilta uusia tietoja: Kaikki, mitä nyt tiedämme Turun iskun tekijästä ja uhreista. Saatavilla: https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/hasan-ja-hassan-loukkaantuivat-auttaessaan-muita-puukottaja-nuori-marokkolainen-kaikki-mita-tiedamme-turun-iskun-tekijasta-ja-uhreista/6542318#gs.5XG7tfI

HS (18.8.2017). Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”. Saatavilla: http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005332009.html?share=71f6a841d25cbf8a7d413c0d219927b7

MTV (19.8.2017). Pääministeri Sipilä Turun iskusta: ”Vihaan ei vastata vihalla”. Saatavilla: https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/paaministeri-sipila-turun-iskusta-vihaan-ei-vastata-vihalla/6542356#gs.5z42DD0

  1. Catherine Herridge (18.6.2015). Fox News Politics. Military intel predicted rise of ISIS in 2012, detailed arms shipments from Benghazi to Syria. Saatavilla: http://www.foxnews.com/politics/2015/05/18/military-intel-predicted-rise-isis-in-2012-detailed-arms-shipments.html; Isis Inc: how oil fuels the jihadi terrorists (14.10.2015); The New Arab (26.11.2015); Financial Times (23.8.2015). Israel turns to Kurds for three-quarters of its oil supplies.
  2. Chossudovsky, Michel (22.3.2016) Globalresearch: Fake Video Used in News Coverage of Brussels Terror Attacks.
  3. https://www.cia.gov/library/publications/the-world-factbook/geos/xx.html
  4. Söhne und Weltmacht. Terror im Aufstieg und Fall der Nationen. Orell Füssli,2003

21 kommenttia

  1. Suomen poliittinen johto&virkamieskoneisto soramontulle & pumpum.

    Plusääni(33)Miinusääni(4)
    1. Ville Niinistö, Arhintinmäki ja kumppanit kuoppaan. Andersson viedään lii-terin taakse. Kaikki maahantunkeutujat täytyy poistaa Suomesta, jottei tällaista enää tapahdu. Sitten on toki riskinä se, että vasurit alkavat tappaa viattomia, mutta tuskin niistä reppanoista on mihinkään. Niin säälittävää sakkia kyllä ovat hyytelöpäät, keppihevoset, takkupökäleet ynnä pellepartiolaiset.

      Plusääni(2)Miinusääni(0)
  2. Kirjoittaja on täysin oikeassa ja siihen on vain vähän lisättävää.

    Sionisti toimii aina näin.

    Näissä täysin järjettömissä hyökkäyksissä on kyse riidankylvöstä.

    Ihmiset eivät tätä ymmärrä ja luulevat vihollista muslimiksi/islamiksi jne. Ei, kyseessä on tyypillinen, pirullinen sionistinen juoni. Itsetarkoitus on luoda vihaa eri uskontojen ja rotujen välille. Tämä on myös järjettömän afrikkalaisen ”siirtolaisuuden” takana. Kun Eurooppa hukutetaan luku- ja kirjoitustaidottomiin, jotka ovat kaiken lisäksi muutenkin väkivaltaisia niin tavoitteena on vihanpito.

    Tämä sama shlomo esiintyy meillä ah niin ihanana ihmisenä, mutta kuin ihme tämä sama ihana ”siirtolainen” ammutaan Israelin rajalle, jos hän siellä yrittää samaa kuin Euroopan rajalle tullessaan.

    Shlomo haluaa vihaa, shlomo haluaa sotaa. Sionisti haluaa valkoisten tuhotuvan tässä vihanpidossa ja sitten koko läntinen maailma on heidän ja sitten he pistävät jäljelle jääneen joukkion ihmisiä äärimmäisen väkivaltaisesti palestiinalaiskuriin. Saat elää, vain jos nöyrästi kumarrat herraasi ja suutelet saapasta, joka tallaa perheesi tuhoon. Tämähän oli (((NKVD:n))) malli. Äärimmäinen väkivalta.

    Siksi vihollinen on selvä ja se ei ole marokkolainen, sillä hänen ei olisi pitänyt olla täällä. Hän on rikollinen, mutta hän ei ole vihollinen.

    VIHOLLINEN istuu hallituksessa odottamassa palkkiota oman kansansa murhaamisesta. Stubbit, soinit, nämä sontaläjät, jotka palkitaan rahalla ja viroilla. Siellä on VIHOLLINEN.

    Jos ministeri on sallinut tämän tapahtuvan, tietäen hyvin, omin sanoin, ”se oli vain ajan kysymys”, hän on MURHAAJA, palkkamurhaaja, joka tappaa omaa kansaansa rahasta ja vallasta.

    VIHOLLINEN istuu globaaleissa saleissa. Nämä pedot, bankfeinit, sorokset, aschbergit, bonnierit. He rakentavat dystopiaa, sionistista helvettiä. HEIDÄT pitää saada tuomittaviksi, kansan eteen.

    VIHOLLINEN istuu mediataloissa. Hän matelee sionisti-isännän edessä ja valehtelee kansalle verta käsissään. Hän esiintyy hyvänä, mutta hän palvelee PETOA. Hänet palkitaan tästä.

    VIHOLLINEN on kouluissa aivopesemässä lapsia. Opettamassa lapsille dystopiaa, menetettyä tulevaisuutta, alistumista Pedon edessä.

    Tämä on vihollinen. Rikolliset, Mordorin örkit, kuten tämä onneton, aivopesty idioottimarokkolainen, tuskin tajuaa mistään mitään, mutta nämä yllä kuvatut oikeat viholliset tietävät hyvin, mitä he tekevät ja he ovat valinneet tiensä. He eivät ansaitse muuta kuin ceausescut, mitä surkeimmassa parakissa, mitä nopeammin, sitä parempi.

    Plusääni(55)Miinusääni(2)
  3. Politikot ja vaipat tulee vaihtaa riittävän usein ja samasta syystä !

    Mitä tämän tapauksen taustalla on tapahtunut Suomen politikkojen toimesta … lue archive.is / kimmoleaks.fi

    Miljardivarkauttakin tässä peitellään !

    Plusääni(16)Miinusääni(0)
  4. Voisi alkaa käyttämään sanaa ”sunniterrorismi” ja ”sunniterroristit” kun puhutaan Euroopassa heiluvista sekopäisistä muslimi-arabeista/-aasialaisista tai -afrikkalaisista. Sunnilaisuus yhdistää heitä. Käsittääkseni yhtään shiiamuslimia ei ole pidätetty Euroopassa terroriin syyllistyneenä viime vuosien aikana. Vain sunneja.

    Hizbollah ei ole koskaan syyllistynyt terrorismiin Euroopassa tai Lähi-idässä, vaikka se leimataankin ”terroristijärjestöksi” sionistien toimesta. Hizbollah luotiin alunperin Etelä-Libanonin kodinturvajoukoiksi, jotka hyökkäsivät ainoastaan maatansa miehittäneen Israelin sotilaita kohtaan. Ja niin voittoisasti, että Israel luopui lopulta miehityksestään ja se voitiin nähdä ensimmäisenä voittona Hizbollahille. Toinen puolustusvoitto tuli, kun Israel yritti miehittää taas Etelä-Libanonin.

    Video: Israel hyökkäsi suomalaisia rauhanturvaajia vastaan Libanonissa


    Ja israelilainen tarkka-ampuja murhasi suomalaisen YK:n tarkkailijana toimineen majurin 2006: http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000069486.html

    On väärin syyllistää shiiamuslimeita Euroopassa tapahtuvista terroriteoista puhumalla ”islamilaisesta terrorista”, kun pitäisi puhua sionistisesta terrorismista tai sionistirahoitteisesta sunniterrorismista.

    Plusääni(22)Miinusääni(0)
  5. Sionistille pahinkin murhaaja, pahinkin teurastaja on yhdentekevä, kunhan tämä murhaaja/teurastaja ei uhkaa sionistin valtaa. Hehän seisovat aina etulinjassa, ”Jews for Refugees”, kun MEIDÄN MAIHIMME haalitaan dystooppisia naistentappajia, machetea heiluttavia mielipuolia.

    Mutta sionisti tietää hyvin, kuka on SIONISTIN VIHOLLINEN. Hän on ihminen, joka ymmärtää Pedon luonteen, sen TODELLISEN luonteen. Sionisti ei koe tappajaa vihollisekseen, jos tappaja tappaa meitä, me olemme muutenkin heidän kirjoissaan kuolemaantuomittuja.

    Siksi koko läntinen maailma vainoaa MEITÄ, kansallismielisiä, koska me olemme AINOA VIHOLLINEN. Sionisti ei lepää ennen kuin kaikki valkoiset maat on asutettu idiooteilla, tappajilla ja orjiksi asti palkituilla ”herroilla”. Katsokaa nyt esim. näitä kataisia ja stubbeja, hehän eivät osaa mitään, he eivät ole mitään, he eivät ole koskaan antaneet tälle maalle mitään, mutta matemaattisesti täysin lahjaton kansanmurhaaja valitaan PANKKIIN, koska näin kaikki joukossamme olevat sionistien orjat tietävät, että kunhan vain pettää oman kansansa ja murhaa sen, niin idioottikin saa palkinnon, sen kuuluisan 30 hopearahaa.

    Kaikkialla juuri nyt, JUURI NYT, valmistellaan kansallismielisten murhaa. Sionisti tietää hyvin tämän ja yrittää peittää sen ”terrorismiin”, mutta ainoa TODELLINEN TERRORISTI ON SIONISTI.

    Me näemme, kuinka heidän örkkejään ymmärretään maailman tappiin, heidän örkeilleen ei voi koskaan maksaa liikaa siitä hyvästä, että örkki ei tapakaan lapsiamme ja naisiamme. Meidän pitää polvistua örkkiarmeijan edessä ja kyyneleet silmissä kiittää heitä, jos he armollisesti säästävät yhdenkin meistä.

    Mutta uskallapa kyseenalaistaa tämä idiotismi, tämä koko ajan kiihtyvä kansanmurha.

    Silloin mikään maailman raha ei ole liikaa, kun meitä vainotaan. Pieninkin orjuudesta irtoava sana tai ajatus on KUOLEMALLA RANGAISTAVA TEKO. Meitä voi solvata, uhata, raiskata, murhata, se ei ole mitään, kukaan ei välitä, mutta jos me nousemme VASTARINTAAN, meitä uhataan kaikella voimalla, säälittä.

    Siksi enää ei ole mitään hävittävää ja siksi, taas kerran, Peto saa palkkansa, ja, niin uskon, tällä kertaa se juuritaan lopullisesti niin, että tuuli pyyhkii sen ylitse.

    Plusääni(31)Miinusääni(0)
    1. Kyllä pehmeämpiäkin keinoja kuin suora väkivalta käytetään nationalisteja, patriootteja, kansallissosialisteja, fundamentaalikristittyjä, konservatiiveja, etno-nationalisteja, (US) sotaveteraaneja tai ihan vain maalaisjärkensä säilyttäneitä ihmisiä vastaan. Maailmalta tihkuu tietoja siitä, kuinka globalistit ja niiden kätyrit eivät pelkästään rahoita vasemmistolaisia militantteja mielenosoittajia puolelleen, vaan he pyörittävät kokonaista poliittista sirkusta, johon kuuluvat myös erilaiset äärioikeistolaisiksi puetut klovnit.

      Eli maahanmuuttokriittiset pyritään leimaamaan radikalisoituneiksi ääri-ihmisiksi (bigot) ja tarvittaessa joukko suvakkeja puetaan Ku Klux Klan-asuun tai varustetaan ne natsi-Saksasta tutuilla symboleilla, joilla on helppo pilata koko kansallismielisen oikeiston tai kansallissosialistien maine, koska tuo maine on äärimmäisen huono perustui se sitten tosiasioihin tai ei.

      Eli langenneilla juutalaisilla ja heidän vapaamuurari-kanssarikollisillaan on käytössään iso arsenaali nimenomaan valheeseen eikä suoraan väkivaltaan perustuvia keinoja. Suoraa väkivaltaa ei käytetä laajalti niin pitkään, kun valtaväestön suuri osa on vielä käännytettävissä globalistisen tyrannian vastustajiksi. Yksittäisiin vaarallisiin vastustajiin sitä toki käytetään surutta.

      Plusääni(13)Miinusääni(0)
    2. Koetan toisen kerran saada tämä läpi.

      Näin puhuu ”ceausescujen” tekemiseen yllyttävä (Ceausescu oli Romanian presidentti, jonka teloitti kansannousussa häntä vastaan kääntynyt armeija v. 1989), ”lyhtypylväillä” uhkaava ja ”lopullista juurimista” (lopullista hävittämistä) suositteleva mies (vai lieneekö nainen). Kansan omasta syystä (julkisynneistä: lastenmurhat, homous, jumalanpilkka, yleinen luopumus Kristuksesta ja Jumalasta, syntien julistaminen hyväksyttäviksi, kirkkojen vesittäminen, todellisen kuria pitävän esivallan hävittäminen demokratialla ja maan tekeminen pelkäksi kyykäärmeitten koloksi jne.) ja siihen lisäksi tulevasta nykyisten kansallissosialistien omasta syystä, esivaltaa vastaan nousemisesta (mistä seuraa tuomio eli perikato, Room. 13:1-2), Kaikkivaltiaasta Jumalasta, Jumalan kädestä kaikkien tapahtumien yllä, Jumalan rangaistuksesta, parannuksenteosta (katumus + usko), Jeesuksesta Kristuksesta, oikeasta rukouksesta (Jumala ei kuule katumattomia syntisiä mutta KUULEE omiaan), Jumalan avusta omiensa kohtaloissa, pelastumisesta, vihollisten ja vitsausten voittamisesta, Jumalan suojelusta, yhteiskunnan parantumisesta Jeesuksen Kristuksen ohjauksessa ja Jumalan rauhasta hän ei tiedä mitään.

      Ei hölkkäsen pöläystä.

      Miksi hän ilmestyy kiihottamaan kansaa sopivasti juuri iljettävän Turku-näytelmän jälkeen? Lähetettynä?

      Hän käyttää teksteissään sanaa ”dystopia” selittämättä sen merkitystä, ja selitänkin sen tässä. Se merkitsee tulevaisuuden epätoivottavaa tai pelottavaa yhteiskuntaa. Sitä, johon kansa itse jumalattomuudellaan kaiken vie vetäessään päälleen Jumalan vihan.

      Syyllinen on jumalaton kansa ja sen kaikenkattava synti aivan kaikkialla. Kansa itse on tuominnut itsensä tuhoon. Ei tänne kukaan hyökkäisi/luikertelisi, ellei Jumala sitä sallisi.

      Mutta olen vuosia kylliksi kirjoittanut tästä, joten riittäköön tämä (lähinnä kirjoitin tämän mahdollisille uusille silmille täällä).

      Karmea on Suomen tilanne, kun katsoo nimimerkin ensimmäisen kommentin saamien positiivisten peukutusten määrää. Täällä ollaan yleisesti pihalla. Kokonaan irti totuudesta. Näyttää, että kaikki ovat valmiita yleiseen veriseen riehuntaan todellisuudesta välittämättä. Ja sellaisesta seuraava tuomio on itse ansaittu ja itse luo kutsuttu tuomio. Joten mitäpä siitä sen enempää. En minä teitä vastaan hyökkää. Kunhan totean.

      Plusääni(6)Miinusääni(10)
        1. Väärin. Toisessa kappaleessa luettelen – koska arvelin näitä ”monneja” ilmestyvän – tämän kansan julkisyntejä, joista seuraa Jumalan rangaistus jo ajassa, koska ne joko tekevät elämisen maan päällä mahdottomaksi tai suoraan estävät ihmisiä pelastumasta Jumalan sanasta (lopullinen tuomiohan on viimeisellä tuomiolla viimeisenä päivänä). Lue uudelleen kohdasta ”Kansan omasta syystä” eteenpäin. Lue!

          Tämä hirvittävä saatanalaumako (Ap. t. 26:18), Suomen kansa, syytön Jumalan edessä! En MINÄ syyllistä vaan Jumala itse sanassaan:

          ”Synnin palkka on kuolema” (Room. 14:23). Onko tämä muka sitä, että minä pahuuttani syyllistän viatonta kansaa? KYSEESSÄ ON JUMALAN TUOMIO, ei minun! Julistan Jumalan tuomiota. Tämä kansa on kuolemantuomion alainen. Jo muinoin Jumala rankaisi syntistä ihmiskuntaa hukuttamalla sen vedenpaisumuksessa (Nooan väkeä lukuun ottamatta), 1. Moos. 7. ja 8. luku.

          Homoudesta seuraa rangaistus: ”Jos joku makaa miehenpuolen kanssa, niin kuin naisen kanssa maataan, tekevät he molemmat kauhistuksen; heidät rangaistakoon kuolemalla, he ovat verivelan alaiset” (3. Moos. 20:13; tämä Vanhan testamentin käsky osoittaa mm., että homot ja homouden sallijat joutuvat helvettiin) – – ”Eivät – – homoseksuaalit – – saa periä Jumalan valtakuntaa” (1. Kor. 6:9-10). Jumala tuhosi maan tasalle Sodoman ja Gomorran ja lähikaupungit (asukkaineen) julkisesi hyväksytyn homoseksuaalisuuden (samanlaisen kuin nyt Suomessa) vuoksi, 1. Moos. 19. luku.

          Lastenmurhista (aborteista) seuraa rangaistus: ”Joka ihmisen veren vuodattaa, hänen verensä on ihminen vuodattava” (1. Moos. 9:6). – – ”Älä tapa” (viides käsky).

          Jumalanpilkasta (suomalaisen elämän, miehisyyden, kulttuurin ja yhteiskunnan peruskivestä) seuraa rangaistus: ”Ja joka Herran nimeä pilkkaa, rangaistakoon kuolemalla” (3. Moos. 24:16).

          Sellaisinaan nuo Vanhan testamentin yhteiskunnalliset rangaistusmenettelyt eivät ole voimassa enää Uuden testamentin aikana (ellei niitä uudisteta UT:ssa), mutta kyseisten syntien rangaistuksenalaisuus säilyy (Jumala voi rangaista niistä jo ajassa haluamallaan tavalla, ja esivalta – Jumalan palvelijana, Room. 13:1-4 – voi halutessaan noudattaa VT:n käskyjä tai olla niitä noudattamatta). Aborteista toki varmaan rangaistaan jo ajassa, koska ne tekevät elämisen mahdottomaksi maan päällä (Suomessakin on kansan itselleen laatiman lastenmurhalain turvin estetty jo n. 700 000 lapsen elämä – hirvittävä massamurha, SYYLLISENÄ TÄMÄ KANSA).

          Siis ”monni”, Suomen kansako viaton Jumalan edessä? Synneistään kansa ei ole ollut halukas luopumaan, koska sydämen katumusta ja sydämen uskoa Kristuksen sijaissovitukseen (yhdessä niitä kutsutaan parannukseksi) ei ole tapahtunut – sellainen ei mahdu suomalaiseen elämään. Oikeaa Jeesusta Kristusta (syntien anteeksiantamusta; Vapahtajaa) pilkataan joka paikassa, jopa kirkoissa, joissa esitellään väärää Jeesusta (pelkkää moraalista esikuvaa). Ja siitä seuraa Jumalan viha, JUMALAN VIHA:

          ”joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä” (Joh. 3:36) – – ”olimme luonnostamme vihan lapsia” (Ef. 2:3).

          Jeesusta pilkkaava kansa on Jumalan vihan ja siis kaikkien mahdollisten rangaistusten alainen, jopa kuolemaantuomittu.

          Kaikki, koko luonnollinen (= Kristuksessa pelastumaton) ihmiskunta on – syntiinlankeemuksen seurauksena – Jumalan edessä SYYLLINEN (Kuuleko ”monni” ja muut monnit?):

          ”Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä – – Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla” (Room. 3:19, 23) – – ”Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla; heidän suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta. Heidän jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta, hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä, ja rauhan tietä he eivät tunne. Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä” (Room. 3:10-18).

          Siis monni itse on syyllinen. Siksi hän kansan yleisen tavan mukaan tekee itsestään syytöntä ja antaa Jumalan sanaa vastaan toimimiselle ”oikeutuksen”. Ei mitään uutta näiltä Jumalan suosikkilapsen sädekehää päänsä ympärillä kantavilta, jotka puolustavat Jumalan vihollisia.

          Vain Kristuksessa olevassa syntien anteeksiantamuksessa on tie Jumalan yhteyteen (Joh. 14:6) ja kaikkeen apuun. Vain kristitty on siis kansanystävä. Monni itse on kansanvihollinen, koska hylkää kansan ainoan avun, Jeesuksen Kristuksen. Valehdellessaan minusta ja johtaessaan kansaa väärälle tielle hän on väärä todistaja: ”Väärä todistaja ei jää rankaisematta, ja joka valheita puhuu, se ei pelastu” (Snl. 19:5) – – ”Voi niitä, jotka vetävät perässänsä rangaistusta turhuuden köysillä” (Jes. 5:18).

          Ehkä monnit eivät tiedä, että Jumala rankaisee: ”Ei kaiketi Jumala ole väärä, kun hän rankaisee vihassansa?” (Room. 3:5) – – ”Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra” (Room. 12:19).

          Se tulee.

          Olen muuten läpi elämäni Jumalan sanan valossa SYYLLISTÄNYT ITSENI (sisintä myöten) ja elän jatkuvassa sydämen katumuksessa ja uskossa. Tarvitsen joka hetki Jeesusta Kristusta, syntien anteeksiantamusta. Kuolen joka hetki Kristuksessa tullakseni eläväksi. Siksi, avun vuoksi, hänestä kirjoitan. Ja mitä tuomitsen, se on Jumalan sanan tuomio synnille, että tapahtuisi parannus ja kansa saisi pelastumisen uskossa syntien anteeksiantamukseen, Herraamme Jeesukseen Kristukseen.

          Kaikki muu on kansanvihollisuutta, suoraa saatanallisuutta.

          Ja tämä oli nyt sitten tässä.

          Plusääni(2)Miinusääni(2)
  6. Minusta Suomen terrori-iskut ajoittuvat oudon sopivasti aikaan, jolloin ajetaan pikavauhtia uutta tiedustelulakia voimaan…

    Plusääni(17)Miinusääni(0)
  7. Asiasta kolmanteen.

    Oli huvittavaa katsoa sisäministeriä antamassa lausuntoa, jossa hän sanoo: ”Pelolle ei saa antaa valtaa”.

    Ja itse istuu luotiliivit päällä.

    Jos jossakin näkee tiivistyneenä eliitin idiotismin, petturuuden ja käsittämättömän kaksinaismoralismin niin siinä.

    Plusääni(15)Miinusääni(0)
  8. Suomen kansa tarvitsee luterilaista Kristukseen uskovaa, Lutherin arvoja kannattavaa presidenttiä – ja tiedollisia opettajia. Olemme menossa kohden täystuhoa ja täyttä kurjuutta. Luuletteko omissa voimissanne saavuttavanne voiton tästä maailmasta? Juuri Laurion kaltaisia opettajia tarvitaan ja soisin hänen pystyvän opettamaan kurjaa kansaamme muutakin kautta, kuin näiden tiettyjen vaihtoehtoismedioiden välityksellä. Toki vaikeaa se on, kun valtamedia on vastustajan omistuksessa. Tarvitsemme tiedollisia opettajia ja uskoa Luojaamme. Raamattu kirjoittaa taidollisista opettajista, Laurio on yksi näistä, niin kuin hän meitä rajusti suomiikin. Hänellä on tietoa, mutta myös lähimmäisen rakkautta, ja hänkin on vain ihminen.

    Plusääni(6)Miinusääni(3)
    1. En tarkoita ulkokultailla, vaan todella uskon. Tarvitsemme totuudellisia opettajia, meille on valehdeltu liian kauan ja valheisiin olemme uskoneet. Suomen kansassa on myös nöyryyttä ja rehellisyyttä, mikä on ollut myös kasvatusalusta vastustajalle, uskomme kaiken niin hyväntahtoisesti. Siksi meitä on helppo orjuuttaa esim. koronkiskojille, lääketeollisuuden tutkimukselle/pakkorokotuksille, puskan projekteille, luonnonvarojemme ja kansamme kustantamien ja rakentamien järjestelmien ryöstölle jne. Hyväntahtoisuus kostautuu, koska Jumala on unohtunut. Kuka on kaiken luonut ja pitää luomaansa hallinnassaan? En voi olla uskomatta Luojaani, jo ihan siitäkin syystä, että katson vaikka maaperää, jolla kuljen, kaikkine pieneliöineen, jotka kaikki toimivat järjestyksenmukaisesti, siitä isompiin järjestelmiin edeten. Hmm, tutkikaa muurahaisia.. Ei sattuma ja tyhjyys voi luoda niin käsittämätöntä viisautta, minkä Luoja on tehnyt, ei mikään, ei kukaan kuin Jumala yksin Sanallaan. Tieteen pitäisi todistaa kaikki tämä, jonka lapsikin näkee silmillään. Muuten missä ovat kaikki välimuodot, jotka evoluutio olisi luonut ja miksi evoluutio ei enää etene? Paitsi ihmisen itsensä ”luomissaan” asioissa, jotka johtavat vain kaikkinaiseen rapistumiseen ja elämän kuolemaan.

      Plusääni(2)Miinusääni(1)
      1. Ei yleinen usko Jumalaan ja hänen olemassaoloonsa ole pelastavaa uskoa. Yleinen usko Jumalaan on kaikilla pakanoillakin, elleivät ole synneillään kokonaan paaduttaneet itseään. Siksihän maailma on – syntien ja niistä johtuvan huonon omantunnon seurauksena – täynnä erilaisia ihmistekoisia ja ihmisten tekoihin perustuvia uskontoja. Kristinuskossa uskon kohde ei ole Jumala tai Jumalan olemassaolo vaan Kristuksen sijaissovitus (siitä Pyhä Henki Raamatussa todistaa) – ja vain se usko pelastaa, Joh. 14:6. Vain kristinusko on Jumalasta, muuta uskonnot ovat ihmisestä (ja siten perkeleestä, koska syntiinlankeemuksen peruina jokainen luonnollinen ihminen on perkeleen orja). Kommenttisi vahvistaa ja sinetöi sen, että olet ulkokultailija – enkä minä pahalla tätä sano, se on fakta.

        Et sinä pääse Jumalan yhteyteen ilman uudestisyntymistä, siis ilman täydellistä kuolemista ja sitten evankeliumin sanasta syntymistä – sydämessä. Jumalan laki tappaa sinut kokonaan, ytimiäsi myöten. Muuten et voi tulla sydämen ylösnousemususkossa eläväksi.

        Kun siis Jumalan sana esimerkiksi sanoo sinulle: ”Älä varasta”, niin se itse asiassa sanoo sinulle (kuten kaikille muillekin): ”Sinä varastat”. Jokainen, myös sinä, on varas sydämessään (Jumala katsoo sydämeen, ei pelkkiin ulkonaisiin tekoihin). Jumala siis sanoo sinulle: ”Sinä varastat sydämessäsi”, ja jos sydämesi saa piston ja kauhistut SYDÄMESI tilaa ja sen syntejä (jokainen ihminen on luonnostaan kaikkien käskyjen rikkoja kaiken aikaa, muutenhan Jumala ei olisi voinut lakiaan kaikkia koskevana antaa), tulet katumukseen eli koko ”vanhan ihmisesi” luhistumiseen ja kuolemaan. Tällaisessa sydämen hädässä ja omantunnon kauhutilassa vasta sydämesi on valmis Jumalan evankeliumin vaikuttamalla (ei itsesi vaikuttamalla) uskolla vastaanottamaan syntien anteeksiantamuksen Jeesuksessa Kristuksessa. Näin perkele joutuu kaikkoamaan sydämestäsi (luhistut lain sanan voimasta) ja Pyhä Henki astuu evankeliumin sanan myötä tilalle (tulet hengellisesti eläväksi). Näin uudestisynnyt – sydämessäsi, siinä ratkaisevassa paikassa. Kaiken vaikuttaa Jumala sanansa kautta. Siksi sinun tulisi pikemminkin lukea Jumalan sanaa eikä hengailla täällä julistamassa ulkokultailutilaasi.

        Tiedä myös se, että jumalattomat suomalaiset kykenevät kyllä näyttelemään ulkonaista hurskautta ja mainitsemiasi nöyryyttä ja rehellisyyttä. Sellainen hurskaus on orjallista, sillä suomalainen toimii niin vain ulkonaisesti, siis joko palkkion toivosta tai rangaistuksen pelosta (ei siis vapaasti). Tämä kansa esimerkiksi on murhannut laillisesti aborteissa jo 700 000 lasta, ja nämä tappajat käyvät katumattomina kirkoissa tai muuten ulkokultailevat kaikkialla. Hirvittävää, äärimmäistä jumalanpilkkaa! Ja kun Jumalan iskut (rangaistukset, vitsaukset) osuvat oikeutetusti tähän saatanalaumaan, niin se on täysin oikein. Ei Suomen kansalla, tällä hirvittävällä saatanalaumalla, ole minkäänlaista olemassaolon oikeutusta. Täällä huorataan, homoillaan, pilkataan Jumalaa ja murhataan lapsia, aivan virallisesti. Maailma – ja Suomi – on vielä pystyssä vain siksi, että Jumala sanallaan kerää valtakuntaansa vielä kristittyjä. Sitten tulee loppu, ruma loppu.

        Ei kansa ole ”hyväntahtoista”, vaan kaikkialla, kirkoissakin, soditaan Jumalaa, Hyvää, vastaan. Tämä kansa on perkeleestä, Ap. t. 26:18. Sitä ei mikään ulkokultailu ja verukkeidenkeksintä muuta. Vaikka kuinka koristelisitte itsenne ja livertelisitte kuin satakieli kaikkea ihanaa ja rakastavaa, sisällänne asuu, sydämessä, itse saatana. Sitä karkottamaan Jeesus tuli, mutta täällä Jeesus on pilkkasana. Oma pelastuminen hylätään. Sitä vastaan soditaan kaikin voimin, kansan yhteisvoimin (sitä on demokratia). Suomi on pelkkä rynnäkkö Jumalaa vastaan.

        (tämä on toinen yritys saada tämä kommentti läpi; ensimmäinen yritys illalla 7.9.2017 ei onnistunut).

        VILaurio

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  9. Kaupungistuminen, omavaraisuuden kato, boikottien ja mielenosoitusten puute ja muutoin mädännyt eurooppalainen elintapa lienee pääsyy.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat