Havaintoja: Ruotsin epäonnistuminen valtiona ja Euroopan romahdus

Ruotsin epäonnistunut pakolaispolitiikka on johtanut maan orwellilaiseen yhteiskuntaan, joka vainoaa niitä kansalaisia, jotka muodostavat kriittisen vastavoiman vallitsevalle monikulttuuriselle yhteiskunnalle. Onko läntinen naapurimme kuilun partaalla? Sortuuko Eurooppa muukalaisinvaasioon?

 

Maahanmuuttajien rikollisuuden arvostelu on kriminalisoitu

Asianajaja ja analyytikko Judith Bergman kuvailee artikkelisaan Sweden: A Failed State 1 Ruotsia alati karttuvassa määrin epäonnistuneeksi valtioksi, joka orwellilaisittain alistaa kansalaisiaan, jotka kritisoivat maahanmuuttajien synnyttämiä ilmiselviä ongelmia.

Monikulttuurisuuden rikkauden jäljet ruotsin Rinkebyssä.
Monikulttuurisuuden rikkauden jäljet Ruotsin Rinkebyssä.

Ruotsissa on siis menossa toisinajattelijoiden noitavaino, josta muutamia esimerkkejä:

Poliisin Peter Springaren avautuminen helmikuussa maahanmuuttajien suhteettoman suuriin rikosten määriin lähiöissä liittyen aiheutti hänen ilmoitukseensa kohdistuvan tutkimuksen nimikkeellä ”rotuvihaan” yllyttäminen.2

Lisäksi 70-vuotiasta ruotsalaista eläkeläisnaista syytetään ”vihapuheesta”. Hän oli vastoittain kirjoittanut Facebookissa, että maahanmuuttajat sytyttävät autoja palamaan, virtsaavat ja ulostavat kaduilla.3

Vaikka tuhansia jihadisteja on kaikkialla Ruotsissa, mikä voisi olla tärkeämpää kuin ruotsalaisen eläkeläisen syyttäminen Facebook-kirjoituksesta? Tiedustelee Bergman oikeutetun sarkastisesti artikkelinsa lopussa.

Ruotsin turvallisuus tilanne on kriittinen

Ruotsin turvallisuustilanne on ajautunut niin vakavaksi, että kansallinen poliisipäällikkö Dan Eliasson on joutunut pyytämään yleisöltä apua.4

Ruotsin poliisiylijohtaja Dan Eliasson: Auttakaa meitä, auttakaa meitä!
Ruotsin poliisiylijohtaja Dan Eliasson: Auttakaa meitä, auttakaa meitä!

Allekirjoittaneena voi todeta, että poliisivoimat ovat voimattomia valtavien maahanmuuttaja-aaltojen aiheuttamasta eritasoisesta rikollistulvasta sekä kulttuurien sopeutumattomuudesta Ruotsalaiseen yhteiskuntaan.

Ruotsissa ei ole enää naisten turvallista liikkua yksinään taajamien lenkkipoluilla tai muilla vastaavilla alueilla.

Yllä mainitusta olkoon esimerkkinä tuore joukkoraiskaus, jonka tapahtumapaikkana oli Tukholman Järfälla. Raiskauksen5 tekijöinä olivat kolme 15–20-vuotiasta maahanmuuttajataustaista nuortamiestä.

Tällainen raakuus on arkipäivää nykyisessä ruotsalaisessa kansankodissa.

Bergamnin mukaan Ruotsin poliisi julkaisi kesäkuussa uuden haavoittuvaiset alueet 2017” –raportin. Tällaiset alueet tunnetaan yleisesti nimellä no-go -alueet tai laittomat alueet, tarkentaa Bergman.

Raportti osoittaa, että vuosi sitten no-go -alueita oli 55 ja nyt niitä on 61.

Näillä 61:llä no-go -alueella on 200 rikollisverkkoa, joissa on arviolta 5 000 rikollista jäsentä. 23 näistä no-go -vyöhykkeistä on erityisen kriittisiä.6

Bergman korostaa, että jopa 10-vuotiaat lapset ovat sotkeutuneet vakaviin rikoksiin, myös ase- ja huumerikollisuuteen; ja heistä koulutetaan kirjaimellisesti paatuneita rikollisia.

 

Ministerit kieltäytyvät ymmärtämästä tilanteen vakavuutta

Syyskuussa 2016 pääministeri Stefan Löfven ja sisäministeri Anders Ygeman kieltäytyivät ymmärtämästä varoituksia. Vuonna 2015 vain 14 prosenttia kaikista rikoksista Ruotsissa saatiin ratkaistua ja vuonna 2016 kahdeksankymmentä prosenttia Ruotsin poliiseista harkitsi työnsä lopettamista. Nämä ministerit eivät suostuneet kutsumaan sitä kriisiksi, huomauttaa Bergman.7

Stefan Löfven hyhetensbyråSisäministeri Anders Ygemanin mukaan Ruotsi on hyvin vaikeassa asemassa ja erittäin kireä asenne johtuu ”suurimmasta uudelleenjärjestelystä” sitten 1960-luvun.

Meillä on nämä erittäin vaikeat ulkoiset tekijät ja eniten pakolaisvastaanottoa toisesta maailmansodasta lähtien. Raja-alueita on valvottu ensimmäistä kertaa 20 vuoteen ja meillä on lisääntynyt terroriuhka, sanoo Anders Ygeman.

Kuitenkin vuotta myöhemmin Ruotsin kansallinen poliisipäällikkö kutsuu tilannetta akuutiksi pyytäessään muilta apua, Bergman toteaa.

Kesäkuussa Trollhättanissa Kronogårdenin esikaupungissa Ruotsin poliisin päälle hyökkäsi mellakan aikana noin sata naamioitua maahanmuuttajanuorta, joista valta osa oli somalialaisia. Mellakointi jatkui kahden yön ajan.8

Väkivaltaiset mellakat ovat kuitenkin vain osa Ruotsin turvallisuusongelmia, muistuttaa Bergman.

 

Ruotsissa on ISIS-terroristeja ja muita jihadisteja

Suojelupoliisin raportin mukaan vuonna 2010 Ruotsissa oli vain 200 radikaalia islamistia.

Nyt Ruotsin turvallisuusyksikön (Säpo) johtaja Anders Thornberg kertoo Ruotsissa olevan tuhansia radikaaleja islamisteja.

Säpon mukaan jihadistit ja jihadistien kannattajat keskittyvät pääasiassa Tukholmaan, Göteborgiin, Malmöön ja Örebrohon.

Thornberin mukaan tällaista ääriryhmien kasvamista ei ole havaittu koskaan aikaisemmin ja hän pitää sitä suurena historiallisena haasteena. Bergman toteaa artikkelissaan Ruotsin valtaapitävien voivan syyttää siitä vain itseään.

Aikaisemmin terrori-iskun suunnitteluun käytettiin kauan aikaa, jopa kuukausia hankittaessa tietoa, koulutusta ja oikeat kontaktit, mikä mahdollisti turvallisuuspalveluiden mahdollisuuksia löytää terroristit ajoissa

Nykyään riittää, kun idean jälkeen hankitaan muutama veitsi tai vuokrataan kuorma-auto, jolla syöksytään ihmisjoukkoon, toteaa Säpon johtaja Thornberg.

Ruotsin Maanpuolustuskorkeakoulun terrorismiasiantuntija Magnus Ranstorpin mukaan väkivaltaisten islamistien määrän karttuminen johtuu osaltaan Ruotsin no-go-alueiden eristäytymisestä:9

Islamistien on ollut helppo noilla alueilla värvätä kenenkään häiritsemättä. Ennalta ehkäisevät toimenpiteet ovat olleet melko kesyjä ja vaisuja, jos vertailette Tanskaa ja Ruotsia. Tanska on yliopistotasolla ja Ruotsi päiväkotitasolla.

Vuonna 2015 siirtolaiskriisin ollessa korkeimmillaan Ruotsi vastaanotti yli 160 000 maahanmuuttajaa. 14 000 heistä, joiden kerrottiin joutuvan karkotettaviksi, hävisivät kuin tina tuhkaan.10 Huhtikuussa 2017 Ruotsi etsi vielä 10 000 heistä.11 Ruotsissa on kuitenkin vain 200 rajavartiopoliisia, joiden tehtävänä on etsiä heitä.

Samaan aikaan Ruotsi jatkaa Syyriasta palaavien ISIS-taistelijoiden vastaanottamista.

Terroristeille on annettu suojattu henkilöllisyys Ruotsissa.
Terroristeille on annettu suojattu henkilöllisyys Ruotsissa.

Ruotsi on toistaiseksi vastaanottanut 150 palaavaa ISIS-taistelijaa (siis ISIS-terroristejä). 112 on edelleen ulkomailla, joita luokitellaan ”kaikkein kovimmaksi kaikista” ja maa odottaa niistäkin monien palaavan. Kummeksumista herättää vielä sekin, että Ruotsin hallitus on antanut useille ISIS-paluumuuttajille suojattuja henkilöllisyyksiä, etteivät paikalliset ruotsalaiset pysty selvittämään, keitä he ovat.12

Ruotsi on ilmoittanut, että palanneita vastaanottavat Ruotsin pikkukaupungit eivät edes tiedä heidän olevan palaavia ISIS-taistelijoita. Tukholman väkivaltaisia ääriliikkeitä käsittelevän työn koordinaattori Christina Kiernan sanoo, että ”tällä hetkellä ei ole valvontaa Lähi-idän ISIS-alueilta palaavista”.13

Kiernan kertoo säännöistä, jotka estävät Säpoa luovuttamasta tietoja palaavista jihadisteista paikallisiin kuntiin, joten kunnan viranomaisilla ja poliiseilla ei ole tietoa siitä, kuka ja kuinka monta palannutta ISIS-taistelijaa niiden alueella on. Siksi heitä on mahdotonta valvoa, vaikka Säpo arvioikin väkivaltaisten islamistien määrän tuhansissa Ruotsissa.

 

ISIS- eli sionisti-terroristit ovat Israelin ja USA:n luomus

Isis-terroristit ja muut jihadistit ovat luodut Yhdysvaltojen, Israelin ja Saudi-Arabian voimakkaalla tuella.14 Koska nämä kolme ovat jihadistien taustavaikuttajia, voidaan päätellä viime vuosina tapahtuneiden terrori-iskujen sarjojen Euroopan Unionin alueella syntyneen CIA:n ja Mossadin ideoimina, suunnittelemina ja varustamina. Terroristien tunnukset, ja esimerkiksi passit ovat helposti löydettävissä rikospaikalta.15 Varmasti myös Ruotsin Säpo on sotkeentunut ”terroristien” false flag –iskuihin.

Itse asiassa ISIS-terroristeja tai kuten valtamedia arvokkaasti heitä nimittää ”taistelijat”, ovat pelkästään islamistien kaapuun sonnustautuneita sionisteja eli sionistiterroristeja.

Tulee muistaa, että terrori-iskuista on hyötyä valtaeliitille, joka pystyy perustelemaan iskujen varjolla kansalaisten kiristyvää valvontaa. Valvontaan sisältyy myös siruttaminen, joka on päässyt Ruotsissa jo hyvään vauhtiin. Lisäksi terroritekojen tehtävänä on tunkeutujien ja kantaväestön vastakkainasettelu sekä länsiliittouman ja Israelin valtioterrorismin hyväksytyksi tekeminen Lähi-idässä. Tähän liittyen Yhdysvalloille halutaan ”työrauha” suvereenin Syyrian hallituksen kaatamiseen.

Terrori-hyökkäyksiä kansaa kohtaan ei tietenkään tule sallia, olipa ne kenenkä tahansa tekemiä. Lisäksi ne tuottavat samanlaista tuhoa tekipä ne ISIS tai ISIS, CIA ja Mossad yhdessä.

Kansanvaellus on räjähtänyt liikkeelle esimerkiksi monimiljonäärin ja sijoittajan George Soroksen luoman Open Society Foundation toiminnan tuloksena. Muun muassa William Engdahl väittää selvityksessään Nato-sotilasliiton yhteydessä olevien ajatushautomoiden kontrolloivan EU:n pakolaispolitiikkaa. Siten Saksan liittotasavaltaa ja Euroopan Unionia ohjattaisiin Atlantin takaa.16

Näitä aivoriihiä tai ajatushautomoita ovat: European Stability Initiative (ESI) ja ECFR (European Council on Foreign Relations). Lisäksi on sellainen yhdistys kuin Open Society Fellow –järjestö.16

Lontoossa vuonna 2007 perustettu ECFR on sionistipankkiirien Rockefellerin ja JP Morganin luomia järjestöjä koordinoimaan englantilais-amerikkalaista maailmanlaajuista ulkopolitiikkaa. George Soros on ECFR-ajatushautomon rahoittaja.16

Sionistien agenda

Ruotsissa sionistisella eliitillä on poliittinen, taloudellinen ja tiedotusvälineiden hegemonia ohjaksissaan. Valtakulttuuri on muuttunut radikaalisti viime vuosikymmeninä. Ruotsin Israel-lobbaajat vaativat, että ruotsalaispoliitikkojen on hyväksyttävä radikaalit erot Israelin ja Euroopan väestöpolitiikassa.17

Israelissa jokainen päätös punnitaan juutalaisvaltion juutalaisasukkaiden edun kannalta. Palestiinalaispakolaisilla ei usein ole asiaa takaisin kotimaahansa, mutta esimerkiksi Venäjän juutalaisille kansalaisuus on automaattisesti rodullisista syistä taattu. Tämä tarkoittaa etnistä puhdistusta. Sionismi syrjii arabeja miehitetyssä Palestiinassa. Sionistinen lobby puolestaan syrjii poliittisesti epäkorrektien mielipiteiden esittäjiä eurooppalaisessa keskustelussa.17

Ruotsissa vaikuttava juutalaisuuden tutkimusjärjestö Paideia kannattaa juutalaista nationalismia Israelissa, jonka miehityspolitiikkaa palestiinalaisia vastaan on kuvattu kansanmurhaksi. Vastaavasti vaikka Israel on väestöpolitiikassaan rasistisen suvaitsematon, silti sionistien Paideia-järjestö vaatii monikulttuurista Ruotsiin ja Eurooppaan.17

Lopettaako maahanmuuttajien vyöry Euroopan vuoteen 2050 mennessä?

Professori Gunnar Heinsohn väittää demografisen eli väestötieteellisen realismin perusteella lännen yhdeksi pääuhaksi jo 21:n vuosisadan ensimmäisellä neljänneksellä Lähi-Idän ja Saharan eteläpuolisen Afrikan nuorisopullistuman. Nuorisopullistuma tarkoittaa sitä, että yli 20 prosenttia väestöstä on nuorisoa, jotka ovat iältään 15–24 vuotta. Vastapainona Itä-Aasian ja latinalaisen Amerikan työikäisen ikäluokan pullistumalle vallitsee Japanissa ja Euroopassa vanhuuspullistuma.18

Pakolaiset 3Lisäksi Heinsohn esittää muslimien Euroopan valloitusteoriaan todisteena, että:

Nykyisin kutakin 100 iäkästä henkilöä (55–59 -vuotta) kohden Saksassa ja Itävallassa on 70-80 teinipasifistia. Kuitenkin lähitulevaisuudessa jokaista 100 veteraani-ikäistä kanta-asukasta kohden tulee olemaan jo 300–700 hillitöntä ilman koulutusta, tulevaisuuden näköaloja sekä selkeitä elämän päämääriä vailla olevaa afrikkalaista.18

Tähän Heinsohnin tulevaisuuden skenaarioon kannattaisi suhtautua vakavasti. Voimme säilyttää kotimaamme itsenäisen tulevaisuuden ja hyvinvoinnin ja Euroopan vapaana muukalaisinvaasiosta, jos nujerramme viipymättä kotimaiset hallituksemme ja päättäjämme pohjustaen uuden valtiomallin oikeudenmukaisuuden, itsenäisyyden ja viisauden perustuksille. Itsenäistyneet valtiot kykenevät lähettämään tunkeutujat lähtömaihinsa; siinä ei ole mitään ongelmaa.

Markku Juutinen

 

Lähteet

  1. Judith Bergam (21.7.2017). Sweden: A Failed State? Saatavilla: https://www.gatestoneinstitute.org/10605/sweden-failed-state
  2. Åsa Svennebäck (7.2.2017). Nyheter. Saatavilla: https://www.svt.se/nyheter/lokalt/orebro/polisen-misstanks-for-hets-mot-folkgrupp
  3. Anna Gustafsson(12.5.2017). dt. Kvinna åtalas för hets mot folkgrupp efter inlägg på Facebook. Saatavilla: http://www.dt.se/blaljus/brott/kvinna-atalas-for-hets-mot-folkgrupp-efter-inlagg-pa-facebook
  4. Jonathan Berntsson (26.7.2017). Expressen. Saatavilla: http://www.expressen.se/gt/rikspolischefens-vadjan-hjalp-oss/

5.      Jamshid Jamshidi (21.7.2017). Aftonbladet. Kvinna fick skjuts på moped – gruppvåldtogs. Saatavilla: http://www.aftonbladet.se/nyheter/a/8yzx2/kvinna-fick-skjuts-pa-moped–gruppvaldtogs

6.      DN (21.6.2017). DN Debatt. ”5 000 kriminella och 200 nätverk i utsatta områden”. Saatavilla: http://www.dn.se/debatt/5-000-kriminella-och-200-natverk-i-utsatta-omraden/

7.      Anders Magnus (17.9.2017). Nrk. Krise i svensk politi: – Satses det ikke skikkelig nå, ender det i katastrofe. Saatavilla: https://www.nrk.no/urix/svenske-politifolk-frykter-at-de-taper-kampen-mot-kriminelle-1.13138829

8.      Aftonbladet (16.6.2017). Nytt våldsamt upplopp i Trollhättan. Saatavilla: http://www.aftonbladet.se/senastenytt/ttnyheter/inrikes/article25068002.ab

9.      Emma Löfgren (16.6.2017). The Local. Thousand of violend extremists in Sweden: Security police. Saatavilla: https://www.thelocal.se/20170616/thousands-of-violent-extremists-in-sweden-security-police

10.  The Local (26.11.2015). 14,000 illegal immigrants disappear without trace. Saatavilla: https://www.thelocal.se/20151127/14000-illegal-immigrants-disappear-without-trace

11.  DN (12.4.2017). ”Vi behöver hundratals nya gränspoliser”. Saatavilla: http://www.dn.se/nyheter/sverige/vi-behover-hundratals-nya-granspoliser/

12.  Expressen (24.6.2017). Hundratals svenskar åkte till kriget för att slåss för IS – så lever återvändarna i dag. Saatavilla: http://www.expressen.se/nyheter/hundratals-svenskar-akte-till-kriget-for-att-slass-for-is–sa-lever-atervandarn/

13.  Sanna Klinghoffer (22.6.2017). Svt. Nyheter. Kommuner saknar information om Säpos utpekade extremister. Saatavilla: https://www.svt.se/nyheter/inrikes/kommuner-saknar-information-om-sapos-utpekade-extremister

  1. Catherine Herridge (18.6.2015). Fox News Politics. Military intel predicted rise of ISIS in 2012, detailed arms shipments from Benghazi to Syria. Saatavilla: http://www.foxnews.com/politics/2015/05/18/military-intel-predicted-rise-isis-in-2012-detailed-arms-shipments.html; Isis Inc: how oil fuels the jihadi terrorists (14.10.2015); The New Arab (26.11.2015); Financial Times (23.8.2015). Israel turns to Kurds for three-quarters of its oil supplies.

15.  Chossudovsky, Michel (22.3.2016) Globalresearch: Fake Video Used in News Coverage of Brussels Terror Attacks.

16.  Hansson, Peter (17.8.2016). DC. Saatavilla: http://dailycaller.com/2016/08/17/leaked-board-documents-soros-organization-tried-to-buy-supreme-court-ruling-on-illegal-immigration/

  1. Rami, Ahmed (1990). Judisk häxprocess i Sverige. Kultur Förlag. Stockholm;
    Paideia; Sionistien valtamedian ja talouden omistus Ruotsissa; Ruotsin monikulttuurisuudesta
  2. Söhne und Weltmacht. Terror im Aufstieg und Fall der Nationen. Orell Füssli,2003

10 kommenttia

  1. – Miten erottaa ruotsalaisen majurin kapteenista saunassa?
    – Kirveellä…

    Plusääni(25)Miinusääni(4)
  2. Me emme tarvitse politiikanhistorioitsijoita, maahanmuuttovirastojen tutkijoita, selkärangattomia rikollisia oman maan kansalaisten ilmiarvoista piittaamattomia tekopyhiä politiikkoja; emmekä todellisuuden tajunsa ja aivonsa nitistäneitä ”humanisteja” ratkaisemaan koko ajan pahenevaa muslimimaailmasta tapahtuvaa massiivista maahantunkeutumista Eurooppaan. Me tarvitsemme toimeen tarttuvia päteviä sotilaita, suoraselkäisiä päättäjiä ja ennen kaikkea omat oikeutensa tuntevia ja niiden vuoksi vaikka väkivaltaan tarttuvat kansalaiset. Leikitään sitten taas fiksua kun olemme voittaneet sodan.

    Plusääni(27)Miinusääni(0)
    1. Ajatukseni kulkee vähän samoja latuja. Kun poliitikot eivät tee työtään eivätkä ymmärrä tilannetta, poliisin pitäisi noudattaa tiukasti lakia. Niin ei tapahdu. Seuraava porras on armeija, vaatii yleensä poliitikkojen mandaatin. Se mandaatti tulee yleensä aina myöhään. 10 vuotta, tervetuloa islamilaiseen suomeen.

      Plusääni(13)Miinusääni(0)
  3. HUONOJEN HÄVIÄJIEN NOITAVAINOT

    http://www.youtube.com/watch?v=oVpfcq4pV5U

    Kiitos Markku Juutiselle tästä erinomaisesta kirjoituksesta. Kansallismielisen kentän suurin ongelma on tällä hetkellä sen hajanaisuus. Tämä ei ole ongelma vain meillä, vaan sama ongelma on myös muualla. Toimituksenne tietää mikä Trump on miehiään. Yhdysvaltojen presidentin kohdalla mielestäni merkittävin asia ei ole Trump itse. Voimme olla hänestä mitä mieltä tahansa, mutta suurin asia oli ja on edelleen, että hän tuli valituksi. Hänen valintansa sekoitti pakan ja on mielestäni käynnistänyt globaalin kansallistunteen heräämisen. Globalisaation ehkä keskeisintä mahdollistajaa hyödyntämällä olemme jo niskan päällä internetin maailmassa. Sionisteilla on tietysti edelleen merkittävä etu periteisten medioiden puolella. Varsinkin vanhempi väestö on edelleen perinteisen median varassa. Nähdäkseni perinteisellä medialla tulee olemaan näennäinen ylivoima pitkään. Perinteinen media on kuitenkin menettänyt otettaan juuri sen verran, ettei se pysty propagandallaan ohjailemaan yleistä mielipidettä kuten ennen. Se on kaavoihinsa kangistunut ja kyvytön sopeutumaan uuteen tilanteeseen.

    http://www.youtube.com/watch?v=Um5PwiMIooc

    Mikä tärkeintä sillä on vastassaan hajautettu liikehdintä, mikä kuitenkin tavallaan toimii organisoidusti. Media on täysin kyvytön ymmärtämään internetissä tapahtuvaa metapoliittista liikehdintää, joka koko ajan materialisoituu ja kuuluu enemmän kansallismielisten tapahtumissa. Toimiva ja moderni vastarinta on nimenomaan tätä. Perinteisen median kohtaama vastarinta on kova, tarkka ja yllättävä. Nämä kolme ominaisuutta ovat havaintojeni mukaan vain vahvistuneet. On hyvä muistaa, että perinteisten medioiden rinnalle harjoitetun politiikan seurauksena syntyneet uudet kansalaisten omat mediat ovat vielä tuore ilmiö.

    http://www.youtube.com/watch?v=yu_3gPSFXXM

    Sionistinen globalisaatio medioineen on tuohuksissaan. Se on käynnistänyt noitavainot ymmärtämättä, että virinnyt kansalaisliike on jo edennyt pysäyttämättömään vaiheeseen nimenomaan hajautetun luonteensa vuoksi. Liikkeestä voidaan erottaa joitakin johtohahmoja, mutta sillä ei ole varsinaista johtajaa. Kuitenkin se kykenee toimimaan organisoidusti.

    http://www.youtube.com/watch?v=cfifo7Hkoy8

    Virinnyt kansalaisliike on vähän kuin Linux -käyttöjärjestelmä, jolla on yhtälaisyyksiä Microsoftin Windowsin teknisen toteutuksen tasolla vain se, että molemmat ovat käyttöjärjestelmiä. Muuten niiden perusta on aivan erilainen. Linux muistuttaa itseasiassa meneillään olevaa tilannetta laajemminkin. Richard Stallman tiimeineen alkoi ennen 80-luvun puoltaväliä tekemään vapaata käyttöjärjestelmää. Työ oli kuitenkin tuskainen ja helpottui vasta, kun Linus Torvalds luovutti Linux -kernelin Stallmannin johtaman Gnu -projektin käyttöön. Linux on siis itseasiassa vain GNU -käyttöjärjestelmän yksi osa (Linux -kernel).

    Se miksi käyttöjärjestelmää kutsutaan nimellä Linux eikä nimellä GNU/Linux tai GNU+Linux kuten Stallman haluaisi sitä nimitettävän johtuu riidoista, joka jakoi GNU -projektissa työskennelleen porukan. Toiset pysyivät Stallmanin vetämässä Vapaiden ohelmistojen (Free Software) -liikkeessä. Osa lähti pois alkuperäisestä GNU -projektin ympärille muodostuneesta Vapaiden ohjelmistojen (Free Software) -liikkeestä vuonna 1998 lanseerattuun Avoimen lähdekoodin (Open Source) liikkeeseen.

    Ydinfilosofia näillä kahdella ryhmällä on erilainen. Vapaiden ohjelmistojen -liike julistaa: ”Vaadimmme vapautta!” ja Avoimen lähdekoodin kannattajat: ”Voi olla etujesi mukaista pitää lähdekoodi avoimena.”

    Ydinfilosofian ero muistuttaa mielestäni kansallismielisen kentän jakautumista tai yhteiskuntiemme poliittista kahtiajakoa laajemminkin.

    Olennaista on kuitenkin se, että mielestäni internetissä virinnyt liikehdintä on tekemässä jotain Stallmanin ja Torvaldsin -projektiin verrattavaa.

    Liikehdintää ei voi mielestäni täysin pysäyttää, vaikka internet lakkaisi toimimasta huomenna. Se kyllä vaikeuttaisi työtämme se on selvää. Globalisaation temppu kyllä lakkauttaisi. Olen todella luottavainen. Ennen sionistisen globalisaation organisaatioiden kuten esim. EU, ja globalisaation itsensä sortumista voimme varautua huonojen häviäjien epätoivoisiin noitavainoihin.

    Plusääni(22)Miinusääni(0)
  4. Eurooppa vaikuttaa valitettavasti luhistuvan tähän pakoloispolitiikkaan. Suvaitsevaisuus ja poliittinen korrektius on juurtunut niin syvälle, että ennen kuin se kääntyy ja mikäli yleensä kääntyy on se jo myöhäistä. Loisia valuu kovaa tahtia vielä pitkään ja velka kasvaa niin, että kriisi tästä tulee.

    Plusääni(9)Miinusääni(0)
  5. Ruotsin epäonnistuminen on sama,
    kuin epäpyhyyden epäonnistuminen.
    Siis ei ole vaiekea olla hyvä
    Herran avulla kuten Sansata tiedätte.
    Ruotsin epäonnistuminen on sama,
    kuin epäpyhyyden epäonnistuminen.
    Siis ei ole vaiekea olla hyvä
    Herran avulla kuten Sansata tiedätte.

    Plusääni(2)Miinusääni(4)
  6. ”Ydinfilosofia näillä kahdella ryhmällä on erilainen. Vapaiden ohjelmistojen -liike julistaa: ”Vaadimmme vapautta!” ja Avoimen lähdekoodin kannattajat: ”Voi olla etujesi mukaista pitää lähdekoodi avoimena.”

    Haluan oikaista kirjoittamani kommentin tämän kohdan.

    Ydinfilosofia näillä kahdella ryhmällä on erilainen. Vapaiden ohjelmistojen -liike julistaa: ”Vaadimmme vapautta!” ja Avoimen lähdekoodin kannattajat: ”Tarjoamme laadukkaamman koodin.” Vapaiden ohjelmistojen -liike vaatii: ”Kaikkien ohjelmistojen tulee olla vapaita! ja Avoimen lähdekoodin kannattajat toteavat: ”Voi olla etujesi mukaista jakaa työsi muiden kanssa.”

    Vapaiden ohjelmistojen -liike (Free Software Movement) on luonteeltaan poliittinen. Avoimen lähdekoodin -liike (Open Source Movement) korvasi ideologiset termit käytännöllisillä termeillä. Siksi osapuolet riitaantuivat.

    Kansallismielisellä kentällä on hieman samanlaisia erimielisyyksiä. Kuten GNU -projektikin poiki hyvän käyttöjärjestelmän (josta on olemassa yli 2000 erilaista versiota), niin metapoliittinen kansalaisliikekin tuottaa lopulta tuloksia.

    Mitkään urkintalait eivät tässä todellakaan auta. Ihan vain viranomaisille vinkiksi. Voitte lopettaa internetin, mutta silloin lopetatte myös sionistisen globalisaation.

    http://www.youtube.com/watch?v=_zdTpOFmVsM

    PS: Luova ja vapaa mieli voittaa rappiollisen idiotismin noitavainoineen. Vain tyhmä tarvitsee pakkokeinoja avukseen. Kuten aiemmin totesin, media on kangistunut kaavoihinsa. Se elää meneessä maailmassa ymmärtämättä kansalaisliikehdinnän metapoliittista luonnetta.

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
  7. vapaamuurarit jutkujen käskystä haluavat että gojimit tappavat toisiaan! te vaan olette niin vitun sekaisin ettette ymmärrä vittuakaan miksi näitä tuodaan eurooppaan!! ja tottakai kansallis identiteetin tuhoaminen rotujen sekoituksella! israel on mailman rasistisin valtio!!

    Albert Pike was born on December 29, 1809, in Boston, and was the oldest of six children born to Benjamin and Sarah Andrews Pike. He studied at Harvard, and later served as a Brigadier-General in the Confederate Army. After the Civil War, Pike was found guilty of treason and jailed, only to be pardoned by fellow Freemason President Andrew Johnson on April 22, 1866, who met with him the next day at the White House. On June 20, 1867, Scottish Rite officials conferred upon Johnson the 4th to 32nd Freemasonry degrees, and he later went to Boston to dedicate a Masonic Temple.

    Following are apparently extracts of the letter, showing how Three World Wars have been planned for many generations.

    The First World War must be brought about in order to permit the Illuminati to overthrow the power of the Czars in Russia and of making that country a fortress of atheistic Communism. The divergences caused by the ”agentur” (agents) of the Illuminati between the British and Germanic Empires will be used to foment this war. At the end of the war, Communism will be built and used in order to destroy the other governments and in order to weaken the religions.”2
    Students of history will recognize that the political alliances of England on one side and Germany on the other, forged between 1871 and 1898 by Otto von Bismarck, co-conspirator of Albert Pike, were instrumental in bringing about the First World War.

    The Second World War must be fomented by taking advantage of the differences between the Fascists and the political Zionists. This war must be brought about so that Nazism is destroyed and that the political Zionism be strong enough to institute a sovereign state of Israel in Palestine. During the Second World War, International Communism must become strong enough in order to balance Christendom, which would be then restrained and held in check until the time when we would need it for the final social cataclysm.3
    After this Second World War, Communism was made strong enough to begin taking over weaker governments. In 1945, at the Potsdam Conference between Truman, Churchill, and Stalin, a large portion of Europe was simply handed over to Russia, and on the other side of the world, the aftermath of the war with Japan helped to sweep the tide of Communism into China.

    (Readers who argue that the terms Nazism and Zionism were not known in 1871 should remember that the Illuminati invented both these movements. In addition, Communism as an ideology, and as a coined phrase, originates in France during the Revolution. In 1785, Restif coined the phrase four years before revolution broke out. Restif and Babeuf, in turn, were influenced by Rousseau – as was the most famous conspirator of them all, Adam Weishaupt.)

    The Third World War must be fomented by taking advantage of the differences caused by the ’agentur’ of the ’Illuminati’ between the political Zionists and the leaders of Islamic World. The war must be conducted in such a way that Islam (the Moslem Arabic World) and political Zionism (the State of Israel) mutually destroy each other. Meanwhile the other nations, once more divided on this issue will be constrained to fight to the point of complete physical, moral, spiritual and economical exhaustion…We shall unleash the Nihilists and the atheists, and we shall provoke a formidable social cataclysm which in all its horror will show clearly to the nations the effect of absolute atheism, origin of savagery and of the most bloody turmoil. Then everywhere, the citizens, obliged to defend themselves against the world minority of revolutionaries, will exterminate those destroyers of civilization, and the multitude, disillusioned with Christianity, whose deistic spirits will from that moment be without compass or direction, anxious for an ideal, but without knowing where to render its adoration, will receive the true light through the universal manifestation of the pure doctrine of Lucifer, brought finally out in the public view. This manifestation will result from the general reactionary movement which will follow the destruction of Christianity and atheism, both conquered and exterminated at the same time.4

    Since the terrorist attacks of Sept 11, 2001, world events, and in particular in the Middle East, show a growing unrest and instability between Modern Zionism and the Arabic World. This is completely in line with the call for a Third World War to be fought between the two, and their allies on both sides. This Third World War is still to come, and recent events show us that it is not far off.

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
  8. https://kantasuomalainen.net/

    Romahtais jo muutenkin vihaan suurinta osaa tästä nykyisestä aivokuolleesta suomen paska kansasta! Riisi säkki selkää ja panoksia ja pohjoiseen asumaan! Tuhotkaa itsenne gojimit!

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat