Hallituksen eroaminen on poliittista teatteria

Odotetusti pääministeri Juha Sipilä on jättänyt presidentille hallituksen eroanomuksen esittäen syyksi sote-uudistuksen kariutumisen. Sauli Niinistö on hyväksynyt eroanomuksen sekä pyytänyt hallitusta jatkamaan toimitusministeristönä. Sipilä esittää päätöstään henkilökohtaisena ratkaisuna, ja hallituskumppanit antavat ymmärrystä Sipilän ratkaisulle. Puhemiesneuvoston mukaan eduskunnalla ei ole edellytyksiä käsitellä maakunta- ja sote-uudistusta.

Kuten olemme aikaisemmin kirjoittaneet esimerkiksi artikkelissa Sairaan- ja terveydenhoidon laadun romahtaminen; yksityistämisen riemuvoitto! Sote-uudistuksella olisi luovutettu perinteinen sairaan- ja terveydenhoidon ylikansallisten markkinavoimien armoille. Koska kyseiset palvelut ovat ulkomaisten yhtiöiden omistuksessa, keskittyy toiminta voittojen maksimointiin laadun kustannuksella, kuten esimerkiksi Esper caren ja hoivakoti-Attendon ihmisyyttä loukkaavat tapaukset osoittavat.

Jo tätä yllä olevaa taustaa vasten soten-farssin suistuminen raiteiltaan oli hyvä asia.

Sote-uudistuksen kaatuminen edistyksellistä

Maakunta- ja sote-uudistuksen valmisteluun varattiin valtiovarainministeriön  mukaan vuosien 2017–2019 koskevissa valtion talousarvioissa määrärahoja noin 460 miljoonaa euroa. Näitä määrärahoja oli helmikuuhun 2019 mennessä käytetty noin 200 miljoonaa euroa.

Suomen ulkoistaminen sekä kaiken asteisen omavaraisuuden purkaminen tulee kalliiksi.

Mikä poliittinen hämääminen kätkeytyy hallituksen eroanomukseen?

Luonnollisesti Sipilän hallitus jouti eroamaan, mutta sen olisi pitänyt tehdä se hallituskautensa alussa. Mutta hallituksen ero tilanteessa, jossa vaaleihin on aikaa noin kuukausi, ei enää hyödytä juuri ketään, muita kuin tiettyjä puolueita. Kysymyksessä täytyy siis olla vaaleja ennakoiva poliittinen vehkeily, joka tarjoaa samalla Suomen poliittista mafiaa palvelevan länsimedian kautta suodatettua poliittista farssia kansalle. Mistään uutiskynnystä ylittävästä tapahtumasta tässä ei ole kysymys, vaan pelkästään poliittisen mafian salakähmäisistä poliittisista järjestelyistä tulevia vaaleja ajatellen.

Tässä on kysymyksessä keskustapuolueella energian keskittämisestä eduskuntavaaleihin, jolloin kaksi ehkä pahinta ja Suomen kannalta pirullisinta puoluetta keskusta ja kokoomus kilpailevat vaalivoitosta.

Antti Rinteellä oli hauskaa poliittisessa teatterissa.

Kysymys onkin kansan petkuttamisesta mädäntyneen valtamedian välityksellä. Tässä tähdätään äänivoiton saamiseksi keskustalle ja myös kokoomukselle. Luonnollisesti puoluetuet näyttelevät tärkeää roolia myös näissä eduskuntavaaleissa. Kansan kannalta entinen itsenäisyyttä ja hyvinvointivaltiota tuhoava poliittinen peli jatkuu. Soten-farssin virittely alkanee jälleen vaalien jälkeen, monikansalliset jättiläisyhtiöt eivät mielellään jätä lehmää lypsämättä.

Joten tästä Sipilän hallituksen eroanomuksen jättämisestä ei kannata ilakoida liikaa, ehkä se ei merkitse mitään poliittista muutosta positiiviseen suuntaan.

Eduskuntavaalit 2019

Suomen yhteiskunnallisena ja materiaalisena pelastuksena olisi tiivistettynä talousdemokratian reformi, joka takaisi oman rahan (Markka) ja sen paino-oikeuden varaamisen valtiolle, eroaminen Euroopan unionista, luopuminen eurosta, rajojen sulkeminen ainakin luvatta tulevilta, ”turvapaikanhakijoiden” palauttaminen, puolueettomuuspolitiikan käyttöön ottaminen, ja kenties suoran demokratian vaatiminen.

Talousdemokratian reformi sisältää muun muassa sen, että rahajärjestelmä perustuisi työn tuottavuuteen, eikä spekulointiin.

Yllä esitetyt tavoitteet ovat välttämättömiä minimivaatimuksia itsenäisen Suomen saavuttamiseksi. Näihin eivät ole pyrkimässä muut puolueet kuin vain Suomen kansa ensin –puolue, Itsenäisyyspuolue, ja ehkä jossakin määrin Kansalaispuolue sekä Seitsemän tähden liike.

Muut puolueet ovat enemmän tai vähemmän kytkeytyneet Brysselistä tulevan jättiläismäisen lobbauksen ja rahoitusmarkkinoilta tulevan sortovallan kahleisiin. Nämä puolueet kannattavat myös degerenoitunutta monikulttuurisuutta ja arvoliberalismia.

Kuitenkaan nämä uudet pienet puolueet eivät voi saavuttaa tarvittavaa menestystä muutoksen aikaan saamiseksi, joten parlamentaarinen toiminta ei johda tulokseen. Joskin näitä isänmaallisia pienpuolueita kannattaa äänestää, kaikesta huolimatta.

Markku Juutinen

Lähteet

Yle (8.3.2019). Hallitus on eronnut, Orpo saapui kokoomuksen ryhmäkokoukseen: ”Palataan asiaan” – Yle seuraa hetki hetkeltä. Saatavina: https://yle.fi/uutiset/3-10679132

Suomen Kuvalehti (26.2.2019). Saatavina: https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/kallis-paukku-sote-ja-maakuntauudistukseen-on-kulunut-jo-yli-200-miljoonaa-euroa-valuuko-tyo-hukkaan/?shared=1065187-9ff4d333-4

13 kommenttia

  1. Kuuluvatko Sössilä ja Alamäki peräti samaan vapaamuurarilooshin, kun niin keskenään virnuilevet ja ”velimerkkejä” näyttävät? Pelimerkit otetaan kansalta, viimeistään silloin, jos valtaan päässeet Demarit taas nostavat veroja. Ja Wattu joo, SAMA PASKA JATKUU!

    Plusääni(12)Miinusääni(0)
  2. Soinin törkytemppuun olisi demokratian uskottavuuden takia hallitus tullut jo hajoittaa.

    Plusääni(11)Miinusääni(0)
  3. Tämä on tällaista sdpn mainostamista että ilman sdptä ”hyvinvointivaltio” on hukassa.

    Lisäksi mietityttää kenen taskuun ne 100 miljoonaa selvityskuluja upposi

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
  4. Kyllä Kansa ymmärtää ei se niin tyhmä ole mitä nämä politiikan rottalaumat luulevat, kunhan se vaan tajuaisi sen, ettei äänestämällä mitään voi vaikuttaa.

    Ei systeemiä voiteta systeemin tarjoamilla säännöillä, paremoi vaihtoehto on kääntää selkänsä näille herrahissiin pyrkiville suunpieksijöille jotka tuhlaavat miljoonia päästäkseen julkisuudessa kehuskelemaan kykyjänsä pelastaa kansa kurjuudesta… kurjuudesta, juuri siittä mihinkä he ovat sen sortaneet ja jatkavat taas sitä mallia kunhan vaan saavat kansanedustajan valtakirjan uusituksi.

    Nyt nautimme juuri siittä markkinoiden autuudesta johonka suuntauduttiin Mauno Koiviston kauden alettua.
    Muistakaa, että Suomessa oli ilmainen terveyden hoito oma lääkäri palveluna ja lukuisat oli valtion omistavat yritykset jotka on yksityistetty keinotteljoille jotka eivät maksa edes verojansa Suomeen.
    Eu:n myötä on menetetty Itsenäisyys sekä sotilaallinen liitottomuus, on aivan turhaan pitää kansanedustuslaitosta pystyssä, se on vaan näitten kansanpettureitten hillotolppa, koska EUusta meille kaikki sanellaan.

    Siis miksi joku vielä kallistaa korvaansa kuullakseen näiden turhakkeiden patistelua käydä äänestämässä?

    Plusääni(22)Miinusääni(0)
    1. ”Joskin näitä isänmaallisia pienpuolueita kannattaa äänestää, kaikesta huolimatta.” On parempi äänestää näitä kuin jättää kokonaan äänestämättä.

      ”Nämä puolueet kannattavat myös degeneroitunutta monikulttuurisuutta ja arvoliberalismia.” Juutinen lukee ’näihin puolueisiin’ myös perussuomalaiset. PS kytkeytyy globalistisiin valtajärjestelmiin sionismin erään haaran kautta, joka tällä hetkellä käyttää avoimesti valtaa Valkoisessa Talossa. Tuo haara on rekrytoinut kampanjaansa mukaan kristityt sionistit, joita Trumpin hallinnossa on paljon. Tunnusomaista sille on arvokonservatismi sekä islamilaisen vaikutuksen torjuminen. Antisemitismin torjunnassa tuo haara on fanaattinen. Se edustaa globalismin oikeistolais-sionistista suuntausta.

      Globalismin toinen haara on luonteeltaan vasemmistolainen ja edustaa monikulttuuria, avoimia rajoja ja arvoliberalismia. Tätä haaraa USA:ssa edustaa demokraattipuolue. On kuitenkin surkuhupaisaa, että kongressissa tuonkin puolueen edustajat ovat sokean uskollisia sionistisille käskyttäjilleen. Vain yksinäinen Ilhan Omar jaksaa taistella siellä AIPACin ylivaltaa vastaan.

      Globalismi toimiikin siinä mielessä ovelasti, että jos hylkäät sen arvoliberalistisen haaran ja valitset ”vaihdoehdon”, kuten Donald Trumpin, niin päädyt vieläkin kauheampaan orjuutukseen.

      Suomessa valtakoneisto on tarjoavinaan äänestäjille vaihtoehtoja, mutta aitoa EU:sta ja globalismista irtautuvaan vaihtoehtoa ei ole, paitsi juurikin mainitut pienpuolueet, joille käytännön mahdollisuuta vaikuttaa asioihin ei aukea, vaikka ne saisivat huomattavan äänisaaliin tulevissa vaaleissa. Jokainen ääni näille puolueille on kuitenkin selkeä kannanotto nykyistä menoa vastaan.

      Plusääni(3)Miinusääni(1)
  5. Sipilän huijauksesta toiseen, rokottamattomat lapset eivät ole uhka kenellekään sanoo immunologi.
    AWARENESS
    Unvaccinated Children Pose No Risk To Anyone, Says Harvard Immunologist
    One of the strengths–and weaknesses–of a Western medical education is its predisposition to break things down and compartmentalize them. While much data is gleaned in the minutiae, very little attention is given to the interrelationship between disciplines. While a medical student may become a true specialist in their field, they too become compartmentalized, and are often ignorant of very important information that would be essential for a broader, more holistic overview. And this appears to be by design.
    https://www.collective-evolution.com/2019/03/06/unvaccinated-children-pose-no-risk-to-anyone-says-harvard-immunologist/

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
  6. Saivat sitten kuitenkin ”tiedustelulain” eli kansan uutispimennon läpi ”eduskunnassa” ? Mutta onko globalistien joukkopuhdistus jo alkanut ?

    Usea YK:n virkamies kuoli lento-”onnettomuudessa” Afrikassa; vain yksi pelastui; häntä ei päästetty koneeseen huume-epäilyn takia ?

    Ratkaisevassa roolissa tulevissa vaaleissa on TIEDON kulun estäminen äänestäjille menneiden ”eduskuntien” ja kansanedustajien tekosista.

    Julkisia asiakirjoja peitellään; julkinen todiste archive.is/kimmoleaks.fi … kuinka Suomen eduksunta VARASTI ja teki varkauden kohteista IHMISOIKEUDETTOMIA .

    Suomen ”perustuslain” 118 § on vaalien ajan julkinen salaisuus: julkinen lakitietokanta Finnlex: PL 118 § .. Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

    Ovat vain ”vähän” viiveellä liikeellä hallitukset: 9.12. 2005 jätin SYYTEILMOITUKSEN Vaqltakunnansyyttäjänvirastoon lainsäädännöllisen syrjinnän lopettamiseksi Suomessa; mitä muuta PL 118 § on kuin lainsäädännöllistä syrjintää ja KASTIJÄRJESTELMÄ !

    Siksi varsinkin PL 118 §:n taustat; mm. Kansainvälisen rikostuomioistuimen LAHJONTA toimivallattomaksi PL 118 §:n mukaisissa asioissa on salattava kansalta ennen ”vaaleja”.

    Archive.is-pilvipalvelu on tehnyt sopimuksen Suomen päättäjien kanssa, että dokumenttien näkyvyyttä Suomessa rajoitetaan vaalien ajan ?

    Näin TEHTIIN myös eu-vaalien aikana / lähde Wikipedia .

    Tulemme näkemään ”tiedustelulain” samassa käytössä vaalien ajan !

    Tässä; nyt ; ennen sensuuria :

    Julkinen rikosilmoitus valtiopetoksista ja petoksista :

    He 55/2007 avulla kansanedustajille valehdellen; ja dokumentteja salaten tehtiin ”laki”, jolla Kansainvälinen rikostuomioistuin LAHJOTTIIN toimivallattomaksi PL 118 §:n mukaisissa asioisasa. ( siis PL 118 §:n salaiset esityöt )

    PL 118 § runnottiin puoluekurilla ja lahjonnalla ( Iltalehti 19.2. 2013 ”Miljoonien rahavirrat puolueille.” ) läpi eduksunnassa lehdistön salauksen aikana.

    2012 PL 118 § otettiin käyttöön kun eduskunta VARASTI miljardien pienyrittäjien omaisuuden pankki-vakuutuslaitoksille ”lailla 444/2012”; Iltalehti 7.4. 2012 ”Eduskunnassa muhii miljardikaappaus”.

    Suomesta on siis SUUNNITELMALLISESTI luotu kastijärjestelmä; jossa Lapset, hetero-aviomiehet ja pienyrittäjät ovat IHMISOIKEUDETON kansanosa; jonka omaisuutta voi VARASTAA laista välittämättä.

    Piikkinä hallitsijoiden lihassa on 9.12. 2005 Valtakunnansyyttäjänvirastoon jättämäni SYYTEILMOITUS lainsäädännöllisen syrjinnän lopettamiseksi Suomessa .

    Sekä EIT 24221/06 ihmisoikeusvalitus Suomen virkarikostutkinnan TOIMIMATTOMUUDESTA Suomessa; ynnä lainsäädännölliset ihmisoikeusloukkaukset !

    EOA kansliapäätös 1350/4/08 …EIT tuomarin jääviyksiä ei voida tutkia; vaikka kysymyksessä olisi Suomen valtion valitsema henkilö …. EIT siis SALAA kaikki PL 118 §:n kaltaiset asiat Suomen osalta !

    Tämän julkisen asiakirjan julkistaminen archive.is-sivuston kautta estetään äänestäville kansalaisille

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
  7. ”Ilja Janitskin: Suomen vaaleihin ei vaikuteta ulkoa, vaan sisältäpäin (video)

    Julkaistu 14.03.2019
    Suomen media yrittää saada ihmiset ajattelemaan, että eduskuntavaaleihin pyrkii vaikuttamaan jokin Suomen ulkopuolinen taho, vaikka vaikuttamispyrkimykset tulevat Suomen sisältä.

    MV-lehden perustajan Ilja Janitskinin mukaan isot lehtitalot voivat päättää siitä, ketkä pääsevät näkyville ja ketkä eivät. Demokraattisista vaaleista ei hänen mukaansa voida puhua millään lailla…”
    https://mvlehti.net/2019/03/14/ilja-janitskin-suomen-vaaleihin-ei-vaikuteta-ulkoa-vaan-sisaltapain-video/

    Kun joskus historian hämärässä silloisista sanomalehdistä voitiin ehkä jossain määrin puhua vallan vahtikoirina, niin nyt niistä on tullut yhtä läpimätiä valeen suoltajia/totuuden pimittäjiä kuin tukemansa korruptoituneet petturipoliitikotkin. En epäile yhtään etteikö Ilja Janitskinista kansanedustajana tulisi positiivisessa mielessä kovaääninen rakkikoira Arkadianmäelle paljastamaan petturipoliitikkojen ja niitä tukevan valtamedian eli todellisen VALEMEDIAN petollisia juonia ja valeita SUOMEN KANSAA VASTAAN.
    Jos olisin samassa vaalipiirissä kuin Janitskin, niin voisin hyvinkin äänestää häntä.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  8. Näin Brysselin korruptoimat maanpetturit suoltavat propagandakoneellaan Ylellä propagandaa meitä, kantasuomalaisia vastaan ja maksattavat sen meillä:

    ”Kaleva: Yle panostaa maahanmuuttajataustaisiin äänestäjiin – soraäänille ei tilaa
    julkaistu 15.03.2019
    TV:n vaalitentit alkoivat torstaina. Kalevan mukaan Yle panostaa nuoriin ja maahanmuuttajataustaisiin äänestäjiin – mitä tämä on muuta kuin manipulaatiota?

    Verovaroilla pyöritettävä propagandalaitos Yle ei enää pyri millään tavalla peittelemään agendaansa seuraavien eduskuntavaalien suhteen…”
    https://mvlehti.net/2019/03/15/kaleva-yle-panostaa-maahanmuuttajataustaisiin-aanestajiin-soraaanille-ei-tilaa/

    ”Commission: EU Too White, Mass Third World Migration Must Be ”New Norm””,
    https://www.breitbart.com/europe/2017/12/18/eu-white-mass-migration-norm/

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  9. Koko EU on pelkkää kipeiden miesten teatteria.
    American Pravda: Jews and Nazis
    RON UNZ
    http://www.unz.com/runz/american-pravda-jews-and-nazis/

    The Mental Condition of Winston Churchill
    ”Nothing in life is so exhilarating as to be shot at without result.” Churchill said in 1897 in Afghanistan.
    https://russia-insider.com/en/history/mental-condition-winston-churchill/ri26462
    https://russia-insider.com/en/churchill-was-evil
    Britain’s MI-6 Collaborated With Nazis
    https://www.henrymakow.com/illuminati_betrayed_british_ag.html

    THE BRUSSELS BUSINESS is a docu-thriller that dives into the grey zone underneath European democracy. An expedition into the world of the 15,000 lobbyists in the EU-capital, of the PR-conglomerates, think tanks and their all embracing networks of power and their close ties to the political elites.

    Video reveals how un-elected bureaucrats and corporate lobbyists effectively govern the lives of E.U. citizens.
    —————

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat