Goldman Sachsin juutalainen kakkosmies Trumpin hallitukseen

Donald Trump on nimittänyt taas uuden Goldman Sachs –juutalaisen hallitukseensa. Tällä kertaa kyseessä on rikollispankin kakkosmies, Gary Cohn. Cohn otti uutiset iloisesti vastan.

Jo aiemmin uutisoitiin, että Trump valitsi Yhdysvaltojen tulevaksi valtiovarainministeriksi Goldman- ja Soros-taustaisen juutalaisen, Steven Mnuchinin. Mnuchin on poliittinen kameleontti, joka on kampanjoinut sekä demokraattien että republikaanien puolesta.

Cohn on vielä Mnuchiniakin huomattavasti raskaamman sarjan nimi, sillä hän on jo kauan ollut yksi Goldmanin tärkeimmistä johtajista. Cohn kuitenkin ilmoitti, että hän on valmis vaihtamaan asemansa Goldmanissa valtion virkaan. Pyöröovi pyörii.

Talousjulkaisu Forbes kirjoittaa, että Cohn on nimetty talousjärjestö National Economic Councilin johtoon sekä Trumpin talouspoliittiseksi neuvonantajaksi. Forbes muistutti, että ennen uutista Cohnin uskottiin nousevan Goldmanin seuraavaksi pääjohtajaksi.

Cohnin nimittäminen on herättänyt hämmennystä, sillä hänen pankkinsa on ollut yksi TPP-vapaakauppasopimuksen ankarimmista lobbaajista. Trump on puolestaan luvannut kumota TPP:n heti ensimmäisenä työpäivänään presidenttinä.

Kriittinen talousjulkaisu Zero Hedge laski, että Cohn voi netota Trumpin päätöksen ansiosta jopa 80 miljoonaa dollaria ilmaista rahaa pelkästään siksi, että hän voi nimityksensä vuoksi myydä Goldman-osakkeensa verovapaasti.

Forbes muistuttaa, että Goldman Sachsista ovat ponnistaneet aiemmin myös muun muassa valtiovarainministerit Henry H. Fowler, Robert Rubin ja Henry Paulson sekä EKP:n ja Englannin keskuspankin nykyiset johtajat. He käyttävät julkista virkaansa hyväkseen lobatessaan yksityisen pankkisektorin puolesta.

Cohn ja Goldmanin juutalainen toimitusjohtaja Lloyd Blankfein.
Cohn ja Goldmanin juutalainen toimitusjohtaja Lloyd Blankfein.

Valtavista rikoksista palkitaan huippuviralla

Magneettimedian lukijat saattavat muistaa Cohnin artikkelistamme ”Kuinka Goldman Sachs synnytti kansainvälisen nälänhädän”.

Tuolloin kerroimme, kuinka juutalaispankkiiri ajoi sadatmiljoonat ihmiset nälkäkuoleman partaalle:

”1991 Goldmanin pankkiirit kehittivät juutalaisen Gary Cohnin johdolla uuden finanssituotteen: johdannaisen, joka sisälsi 24 raaka-ainetta arvometalleista ja energiasta aina kahviin, karjaan, maissiin, soijaan, vehnään ja niin edelleen.

He selvittivät kunkin elementin sijoitusarvon, summasivat arvot ja muuttivat konkreettiset tuotteet matemaattiseksi lukujonoksi, jota alettiin kutsua Goldman Sachsin hyödykeindeksiksi (Goldman Sachs Commodity Index, GSCI). […]

Goldmanin hyödykeindeksi kuitenkin tuhosi perinteisen tasapainoasetelman. GSCI rakennettiin niin, että tuotteita ostettiin muttei myyty. Johdannaisella oli siis pysyvä pitkä positio.

Taustalla oli tahto tehdä raaka-aineista osakkeiden kaltainen sijoituskohde, johon kuka tahansa saattoi kiinnittää rahaa vuosikymmenten ajaksi vakaan arvonnousun toivossa. […]

Pysyvä pitkän position strategia oli kuitenkin tappava keksintö: koska raaka-aineita ei myyty lainkaan, niiden hinta nousi koko ajan. Goldman loi siis järjestelmän, joka pakotti ruoan hinnan paisumaan jatkuvasti! Pankkien täytyi ostaa koko ajan lisää, ja kasvava kysyntä vain korotti hintaa. […]

Goldman Sachsin rikosten vuoksi 250 miljoonaa ihmistä alkoi 2008 kärsiä nälänhädästä. Nälkää näkevien määrä kasvoi historiallisen suureksi.”

Nyt kansainvälisen nälänhädän synnyttänyt juutalaispankkiiri palkitaan rikoksistaan ja ahneudestaan johtavalla talouspoliittisella viralla.

 

Lue myös: Goldman Sachsin karmaiseva historia 1, 2, 3, 4, 5, 6

5 kommenttia

  1. ”Donald Trump on nimittänyt taas uuden Goldman Sachs –juutalaisen hallitukseensa. Tällä kertaa kyseessä on rikollispankin kakkosmies, Gary Cohn.”

    Toivotaan, että kyse olisi tästä:

    Plusääni(3)Miinusääni(4)
  2. Toivotaan, että Gary olisi käännynnäinen. Nähnyt paskan sisältä ja olisi nyt valmis tuhoamaan sen, siihen asti ettei yhtään kiveä jää enään kiven päälle.

    Plusääni(3)Miinusääni(1)
  3. Toivottaan , että olisi käännynnäinen. Aika näyttää tekojen muodoissa.

    Plusääni(3)Miinusääni(1)
  4. Päivitys 2.0 wanhaan sanonthaan:

    ”Pidä suku kaukana, ystävät lähellä, mitäänsanomattomat vieressä, mutta raiskaa vihollistasi.”

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat