"Poliitikko tahtoo luoda uraa, mutta me tahdomme rakentaa kauniin ja vahvan isänmaan."

Corneliu Codreanu

Enimmäkseen nuoristamiehistä koostuva uusi "pakolaisvirta" Eurooppaan on alkanut.

Globalistijärjestö aloittaa tunkeutujien lennätykset Kreikasta pohjoiseen

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 5,00
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Uhkana on, että Suomen taistellessa koronaepidemiaa vastaan, saammekin lentolasteittain uhkatekijöiksi myös rotumuukalaisia Kreikan Lesboksesta. ”Voimme hakea heitä myös Helsinkiin”, saksalainen avustusjärjestö Mission Lifeline ehdottaa.

Nyt pandemian ja talouskriisin kuluessa on syytä koota voimia ja teroittaa ”miekat” ja ”keihäät” poliittisen vallankumousen voittamiseksi. Meneillään olevien koettelemusten kautta voisi nousta itsenäinen ja vapaa valtio.

Magneettimedian toimitus

Globalistijärjestö aloittaa tunkeutujien lennätykset Kreikasta pohjoiseen

Saksassa perustettu globalistijärjestö Mission Lifeline aloittaa laittomien siirtolaisten kuljetukset Kreikasta Euroopan pohjoisosiin. Järjestö on kerännyt rahoituksen kahteen matkaan, joista molemmissa Kreikan Lesboksesta kuljetetaan lentokoneellinen rotumuukalaisia korkean elintason maihin.

Järjestön johtaja Axel Steier totesi juutalaisomisteiselle Helsingin Sanomille, että lentokoneet voivat koukata Suomen kautta, mikäli hallituksellamme on tahtoa ottaa lisää tunkeutujia elätettäväksi talousromahduksen keskellä. Saksassa järjestö on saanut toiminnalleen vihreää valoa Berliinin paikallishallinnolta, joka tulee todennäköisesti ottamaan vastaan valtaosan laittomista siirtolaisista.

Steierin mukaan rotumuukalaisten kuljetukset Euroopan pohjoisosiin täytyy aloittaa mahdollisimman nopeasti, jotta Kreikassa oleskelevat tunkeutujat eivät ehdi sairastua koronaan. Koska Euroopan unioni ja Saksan valtio eivät ole vielä tehneet asiasta virallista päätöstä, ovat kulttuurimarxistiset poliitikot vauhdittaneet prosessia tukemalla Mission Lifelinen kaltaisten ”kansalaisjärjestöjen” toimintaa.

Kansallinen Vastarinta

Lähde: Helsingin Sanomat

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

5 Kommentit

  1. Markku Korhonen

    Maailmassa on orpoja / katulapsia 108 miljoonaa. Muita kodittomia yli 100 miljoonaa. Vastaanottokeskuksia emme kykene rakentamaan yli 200 miljoonalle, jolloin meidän on sijoitettava heidät kotitalouksiimme.

    Suomessa on 2,7 miljoonaa kotitaloutta. Jokainen talous voi ottaa vastaan 77 hlöä. Tässä joukossa ei ole vielä yhtään pakolaista tai parempaa elintasoa etsivää siirtolaista.
    Afrikan mantere edustaa vain 15% asutusta alueesta, sieltä olisi tulossa vähintään miljardi ihmistä. Kykenemmekö auttamaan myös heitä? Tällöin jokaiseen talouteen tulisi sijoittaa 484 hlöä. Pelkästään vessapaperia kuluu noin 110 rullaa päivässä taloutta kohden.

    Mitäpä jos emme ottaisi yhtään, mitä me siinä häviämme?

    (16)(0)
  2. Jepulisjepsis

    Tärkeä puhe – käynnissä on maailman suurin huijaus!

    People Don’t Die ”FROM” the Virus..They Die ”WITH” the Virus

    Viruspelot ja talouskurimus stressaavat nyt lähes kaikkia ja moni sairastuu jo pelkästä myötätunnosta, kun lukittautuu sisälle nurkkajumalan ääreen, joka paasaa 24/7 tätä pelkopornoa tajuntaan.
    https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/miksi_stressi_sairastuttaa

    Kuten ennustin – kaikki ”taudin kuvaan sopivat” -tapaukset merkataan nyt koronaksi. Näin tapahtuu myös Suomessa – tuntien THL:n korruptoituneisuuden.

    Esim. yllättäen keuhkokuumekuolemat ovat romahtaneet mm. Italiassa
    http://grizzom.blogspot.com/2020/04/isnt-that-interesting-covid1984.html

    2. Esimerkki – Keuhkokuume Suomessa. Nuokin voi nyt merkata koronaksi.:
    ”Keuhko­kuu­meeseen voi sai­rastua myös sairaa­la­hoidon ai­kana. Täl­laiseen sairaa­la­keuh­ko­kuu­meeseen sai­rastuu vuo­sittain noin 5 000 ih­mistä. Sairaa­la­keuh­ko­kuu­meita aiheut­tavat eri bak­teerit kuin ko­tona al­kavaa tau­tia. Useim­miten aiheut­ta­ja­bak­teeria ei pys­tytä tunnis­tamaan”
    https://www.potilaanlaakarilehti.fi/artikkelit/keuhkokuume-rasittaa-vuodessa-kymmeniatuhansia-suomalaisia/

    https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2020/03/20/perspektiivia

    Lisää perspektiiviä :

    (10)(0)
    • Koko korona pandemia on täysi HOAX.

      Myös PCR testaus on HOAX

      Ihmisiä tapetaan ja he kertovat teille satuja .

      Lukekaa miksi : https://yli.sh/121395324

      (3)(1)
    • Helvetenskap

      Jepulisjepsis — Kyllä, juuri näin! TV – tuo juutalainen nurkkajumala, kuten Vesa-Ilkka Laurio asian hienosti ilmaisi.

      Itse olen sulkenut sen ja radion ja laittanut roskalehdet ym. saastan pois kokonaan jo aikoja, aikoja sitten. Ei Facjewbookia tai muutakaan minulle, kiitos.

      Totuus voittaa. ▲

      (2)(0)
  3. Jepulisjepsis

    Kuolintodistusten täyttämiseen on tullut Jenkeissä jo koronakuolemia tukevat ohjeet – suoraan CDC:ltä!

    https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2020/03/20/perspektiivia/#comment-1925

    Tämä kaikki alkaa olla jo aivan ilmeistä.

    (3)(0)

Jätä vastaus Markku Korhonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*