Gilad Atzmonin haastattelu (2011); Silvia Cattori haastattelee

Magneettimedia julkaisee Gilad Atzmonin haastattelun suomennoksen tiivistettynä referaattina.  

Toisin kuin heimokeskeinen juutalaisuus, islamissa ja kristinuskossa pätevät universaalit lait tai määräykset. Kristinuskon kautta on yritetty antaa yleismaailmallisia vastauksia, keskittymättä ylläpitämään heimon ylivertaista asemaa muiden kustannuksella

Gilad Atzmon

Johdanto 

Silvia Cattori on Sveitsiläinen journalisti, joka kirjoittanut laajasti Kaakkois-Aasian ja Intian valtameren alueen diplomaattisista suhteista, ja sen tilanteesta yleensä. Hän oli todistamassa Israelin operaatioita eli “terrorismia” vastaan, Israelin Länsirannalla suorittaman “suojaava kilpi” -operaation johdosta. Siitä alkaen Cattori on omistautunut globaalisti palestiinalaisten kärsimyksien tunnetuksi tekemiseen Israelin miehityksessä. 

Vuonna 2011 Silvia Cattori haastatteli israelilaista Gilad Atzmoniahänen kirjoittamansa kirjan The Wandering who(Kuka on vaeltava?) johdosta. 

Atzmon tutkii kirjoittamassaan teoksessa Wandering Who? Juutalaiseen identiteettiin liittyvää politiikkaa, modernia juutalaista ideologiaa ja populaarikulttuuria tieteellisten kirjoituksien avulla. Atzmon on yrittänyt esittää ajatuksiaan, piittaamatta juutalaisesta tapakulttuurista, ja sen tabuista. Hänen tyylinsä on innovatiivinen, raikas ja alati tiedostava. Lyhyesti kirja on tutkimus juutalaisesta identiteetistä. 

Gilad Atzmon on kutsunut itseään ‘ylpeäksi itseään vihaamaksi juutalaiseksi’. 

Nykyisin Lontoossa asuva Gilad Atzmon on maailmankuulu saksofonisti ja hänen kirjoittamiaan novelleja on käännetty 22 kielelle. käännetyn kahden novellin kirjoittaja. 

Hän lähti Israelista vuonna 1994 sen jälkeen kun palvelu Israelin armeijassa oli tehnyt hänet vakuuttuneeksi, että Israelista oli tullut rasistinen, militarisoitunut valtio, joka oli uhka maailmanrauhalle. 

Huomiot

Huomionarvoista kuitenkin on, että juutalaisten valta voidaan nujertaa luonnon maailmassa ainoastaan Jumalan voimalla oikean uskonnon avulla, ja sellainen on Emanuel Swedenborgin teosten kautta ilmestynyt todellinen kristillinen uskonto, joka paljastaa perkeleen kaikki juonet sekä tekee kannattajansa älykkäämmiksi kuin juutalaiset. Tälle nettisivulle, Islam Radio, on koottuna useilla eri kielillä juutalaiseliitin juonittelevat pyrkimykset kohti totaalista maailmanvaltaa. Juutalaisuus perustuu Talmudin  oppeihin, mitkä sitovat käyttäjänsä syvimpien helvettien virtaukseen. Talmud on siis perkeleen käsikirja. Tästä johtuen on helppo päätellä millaisia ovat Talmudin noudattajat; he ovat vain ulkoisen olemuksensa  puolesta tavallisia ihmisiä. 

Koska asianlaita on näin, ei esimerkiksi Gilad Atzmon luonnollisena tai aistillisluonnollisena ihmisenä voi ymmärtää juutalaisten ja erikoisesti juutalaiseliitin sisäisintä luonnetta. Hän voi tarkastella juutalaistoimijoiden pahuutta ja rikollisuutta ainoastaan moraalisen humanitäärisesti. Vain Jumalan valaisemat ihmiset, jotka noudattavat todellista kristinuskoa voivat tämän juutalaisverkostossa olevien syvimmät tarkoitusperät ymmärtää. 

Markku Juutinen

Gilad Atzmonin haastattelu (2011); Silvia Cattori haastattelee 

Silvia Cattori: ”Kuka on vaeltava?” – Mitä tähän provosoivaan otsikkoon kätkeytyy?  

Gilad Atzmon: ”Kuka on vaeltava?” Teoksessa yritän etsiä syvempää ymmärrystä juutalaisesta kulttuurista ja juutalaisesta identiteettipolitiikasta. Tarkoituksena on paljastaa asioita, joita useimmat meistä haluavat välttää. Kolme vuotta sitten israelilainen historioitsija Shlomo Sand julkaisi edistyksellisen kirjoituksensa juutalaisten historiasta ihanteellisena kertomuksena. 

Kirjassani olen yrittänyt laajentaa Sandin tehtäväkenttää pidemmälle ja samalla käsitellä juutalaisten ongelmallista asennoitumista historiaansa ja kulloinkin vallitsevaan aikaansa yleensä. Viisi vuotta sitten amerikkalaiset tutkijat Mearsheimer ja Walt julkaisivat korvaamattoman tutkimuksen Israelin-lobbysta Yhdysvalloissa. 1 Tarkoitukseni on jatkaa heidän tutkimuksiaan siitä, mihin he ne päättivät. Yritän selittää, miksi lobbaus on luontaista juutalaiselle politiikalle ja kulttuurille. 

Kaksi vuosikymmentä sitten Israel Shahak julkaisi mullistavan tutkimuksensa Talmudista. Haluan myös jatkaa hänen tutkimustaan paneutumalla syvällisesti rasistisiin sekä ei-juutalaisia vastustaviin asenteisiin, jotka luontaisena osana sijoittuvat juutalaiseen maalliseen identiteettipolitiikkaan. Tähän identiteettipolitiikkaan sisältyy muiden muassa sionismi, juutalainen sosialismi ja jopa juutalainen anti-sionismi. Kirjassani olen tavoitellut pöyhiä kaikkia niitä tavanomaisia käsityksiä, jotka sisältyvät juutalaisten identiteettipolitiikkaan. 

Silvia Cattori: ”Kuka on vaeltava?” on erittäin vaikuttava todistus. Jopa niin vaikuttava, että edes vastustajat eivät sitä saata sivuuttaa. Tietääkseni kukaan ennen sinua ei ole selittänyt niin kursailematta tiettyjä Israelin ja Palestiinan suhteisiin liittyviä kysymyksiä. Analyysisi on merkittävä niille kaikille, jotka haluavat ymmärtää, mitä tietyt eturyhmät haluavat kätkeä, ja miksi he tahtovat kätkeä? Tämän kyllä luulisi herättävän ihmiset havaitsemaan pimennossa pidetyt asiat kirkkaammin, ja jopa hämmentymään niistä. Tällä tietysti tarkoitetaan niin sanottuja ”edistyksellisiä” piirejä.  

Gilad Atzmon: Paljon kiitoksia tuestasi ja kohteliaisuudestasi.  

Silvia Cattori: Kuitenkin olet astumassa miinakentälle. Saatetaan ajatella, että julkaisetko ajatuksiasi ja suunnitelmiasi häveliäisyydestä entistä israelilaisuuttasi kohtaan.  

Gilad Atzmon: Tuo oli hyvä huomio. Luulisin, että olen tuntenut tietyssä elämäni vaiheessa sekä häpeää että syyllisyyttä. Jo useita vuosia sitten tajusin, että syyllisyyden tunteella on merkitystä vain siinä tapauksessa, kun siitä tunnetaan vastuuta. Sen sijaan tällaista vastuuta karttaen muun muassa muutamat anti-sionisti juutalaiset iloisesti sekä autuaallisesti julistavat, ettei Israelin rikoksia ole tehty “heidän nimissään”. Kuitenkin tunnen olevani vastuussa Israelin tekemistä rikoksista, vaikka en ole asunut siellä kovinkaan monta vuotta. Olen niistä (rikoksista) hyvin huolissani.  

Silvia Cattori: Voidaanko ajatella, että kirjoittamasi kirjan, “Kuka on vaeltava?”  välityksellä  pyrit irrottautumaan “heimosi” pahoista teoista, ja siten henkilökohtaisesti pisteyttämään itsesi nuhteettomampana.  

Gilad AtzmonTarkentaen kysymyksessä ei oikeastaan ole kritiikki “heimoa” kohtaan, vaan rodullisesti suuntautunutta heimokuntaisuutta (tribalismi)vastaan. Heimokuntaisuus nimittäin muodostaa juutalaisen identiteettipolitiikan ytimen.    

___________ 

*) Tribalismi eli heimokuntaisuus on ajattelutapa, jossa ryhmän jäsenet käyttäytyvät ja ajattelevat lojaalisti omaa heimoaan tai sosiaalista ryhmäänsä kohtaan.X 

Silvia Cattori: Voidaanko ajatella, että uudistusmielisyyteesi on kannustanut tahtosi varoittaa ihmiskuntaa todellisesta vaarasta eli juutalaisesta ideologiasta? 

Gilad AtzmonOlen ennen muuta hyvin huolestunut kyseisestä ideologiasta. Väitän myös, että tähän ideologiaan tai sen seurauksiin eivät liity vain palestiinalaiset. Lähes kauhulla ajattelen juutalaisten hellittämätöntä lobbaustoimintaa ja sen epävakauttavaa vaikutusta maailmanlaajuisesti. Erittäin huolestuttavaa on se, että Amerikan juutalaisten lobbausjärjestö American Jewish Committee (AJC)* tukee politiikkaa, joka pyrkii synnyttämään sodan Irania vastaan. Lisäksi seuraan myös vasemmisto juutalaisten aktiviteetteja ja täytyy sanoa, että olen levoton havainnoistani näiden vasemmistolaisten suhteen.  

________ 

*)(AJC) on yksi länsimaiden vanhimmista aktiivisista juutalaisista lobbausjärjestöistä. Sen keskeisimpiä pyrkimyksiä on vaalia nationalismia Israelissa mutta monikulttuurisuutta valkoisissa länsimaissa. (Suomentajan huomautus.) 

Silvia Cattori: Oletko kirjassasi koittanut selittää lukijoillesi sitä, miksi Israelin harjoittamaa politiikkaa vastaan on niin vaikeaa taistella?  

Gilad Atzmon: Juutalaisvaltion taistelu etuisuuksiensa puolesta tarkoittaa yksinkertaisesti avointa konfliktia maassa. Tämä konflikti on seurausta siitä, että Israel on kytkeytynyt voimakkaaseen lobbaukseen, ja on vahvasti siihen sitoutunut. Toisaalta olemme tekemisissä äveriäitten sionististen instituutioiden kanssa; mutta yhtäältä painostajana, siis johdattelevana voimana, on niin sanoaksemme juutalainen ”progressiivinen” (“edistyksellinen”) verkosto, joka ensisijaisesti huolehtii yhteyksien pidosta. Huomion arvoista on, että toisin kuin julkisesti toimivat sionistit, juutalaiset anti-sionistit, pyrkivät samoihin tavoitteisiin, mutta operoivat salaisesti.   

Silvia Cattori: Olette päätyneet siihen, että ongelmien keskeisin aiheuttaja on juutalainen valta. Lisäksi  sanot, että ei pitäisi suhtautua aukottomasti eräiden ”anti-sionistien” lausuntoihin tai keskusteluihin, jotka saattavat johtaa harhaan. Olet kirjoittanut: ”Sionismi ei ole kolonialismia, joka herättäisi palestiinalaisten kiinnostuksen, mihin jotkut tutkijat ovat päätyneet. Sionismi on itse asiassa globaalia liikehdintää, mitä ravitsee ainutlaatuinen heimojen solidaarisuus… ”, kyseenalaistat heidät, jotka luonnehtivat Israelia ainoastaan ”siirtokuntana”. Tämä on todellakin ratkaiseva asia. Mitkä ovat argumenttisi väittäessäsi, että se ei ole yksinkertaisesti esimerkki kolonialismista? 

Gilad AtzmonMinua on häirinnyt intellektuaalisen koskemattomuuden ja johdonmukaisuuden puuttuminen sekä valtavirtaisessa että poliittisessa keskustelussa. 

En aivan heti ymmärtänyt, että juutalainen älymystöllinen hegemonia on johtanut Palestiinassa käydyn solidaarisuuskeskustelun järjettömään tilanteeseen. Tässä tilanteessa juutalaisvaltioon kohdistuva kritiikki muovautuu sen asteikon mukaan, minkä juutalainen herkkyys tai sietokyky sallii itseensä kohdistuvan arvostelun, saamatta “järkytystä”. Ajatelkaamme esimerkiksi tilanne, jossa kapitalistiseen järjestelmään suuntautuva arvostelumme muutettaisiin tarkoituksellisesti hyvin pinnallisen varovaiseksi, jotta hyvin varakkaat ihmiset ja taloudet eivät siitä loukkaantuisi. 

                                                          […] 

Tällaisessa järjettömässä tilanteessa meidän on käytävä keskustelua muiden muassa palestiinalaisten oikeuksista hyvin varovaiseen sävyyn, jotta emme vain loukkaisi juutalaisia. Voin sanoa aivan suoraan, että sionismi ei ole kolonialismia, eikä se ole koskaan sitä ollutkaan. Kolonialismissa määrittyy selkeät suhteen Äiti Valtion ja siirtokunnan tai siirtomaan välille. Tästä huolimatta sionistiliikkeellä ei ole koskaan ollut Äiti Valtiota. Tietysti on totta, että Israelia voidaan tietyiltä piirteiltään luonnehtia siirtomaaksi. Sionismin johtavana ideologina on juutalainen ylivalta ja aate kansallisesta kodista isille luvatussa maassa. Muutama ”edistyksellinen” ajattelija on esittänyt harhaanjohtavan siirtomaa-paradigman vain varmistaakseen, että Marxia ei syrjäytetä keskustelusta. Huomioitakoon, että ainoa sionismissa oleva havaittava siirtomaan aste on Israelin valtion ja siirtokuntien väliset suhteet: siellä harjoitettavan vaihtokaupan yhteydessä tehdään selväksi se, kuka on ”äiti” ja kuka ”uudisasukas”. 

Silvia Cattori: Olen aina halunnut ymmärtää sitä, miksi palestiinalaisoikeuksien puolustajat eivät nimeä Israelia sen varsinaisessa tekojensa osoittamassa merkityksessä?  Miksi nämä -puolustajat ovat haluttomia käsittelemään juutalaisten valta-asemaa ja sen tuhoa tuottavaa poliittista vaikutusta?  

Gilad Atzmon: Ilmeisesti se johtuu siitä, että jokainen humanisti ajautuu lopulta konfliktiin Israelin ja juutalaisvoimien kanssa. Näin on käynyt myös minulle. 

Sanon sen sellaisenaan: ”Kuinka on mahdollista kertoa totuuden Israelin politiikasta, juutalaisten lobbausjärjestöistä ja ylipäätään sionismista ja silti säilyttää asemansa humanistina. Vasta useiden vuosien kuluttua opin erottamaan vehnät ja akanoista. Olen oppinut erottamaan juutalaiset ihmisinä, juutalaisuuden uskontona ja juutalaisuuden ideologina. Tämä erottelu ei ole ongelmatonta, koska valtaosa juutalaisista eivät tiedosta mihin he näistä kolmesta alueesta sijoittuisivat. Valtaosalla juutalaisista ei ole aavistustakaan siitä, mistä juutalaisuus alkaa ja mistä loppuu. 

On syytä huomauttaa, että myös useimmat juutalaiset anti-sionistit eivät myönnä, että toimivansa todellisuudessa ainoastaan juutalaisten poliittisissa soluissa. Kysymyksessä on todellakin erittäin erikoisesta identiteettipolitiikasta. Se on rodullisesti suuntautunut sekä hirvittävän rasistinen. Tämä identiteettipolitiikka toimii (juutalaisen) ylivallan  edustajana, mutta se on kyllästetty uhriutumisella. Tällä identiteetillä pyritään välittämään (juutalaistoiminnasta) universaalin kuvan, mitä kuitenkin ohjaa vankasti heimon intressit. Joskin kirjassani rajoitun kuitenkin asiayhteyksiin, jotka liittyvät juutalaisuuden ideologiseen puoleen. Juutalaistoimijoilla ei ole laisinkaan intellektuaalisia mekanismeja mykistää minua tai heidän  arvosteluaan. Vaihtoehtoisesti  he ottivat jälleen käyttöönsä esim. antisemitismi-, neonatsi- ja rasistikortin, mustamaalatakseen minut. Kuitenkaan juutalaisen politiikan ulkopuolella ei oteta enää vakavasti tällaisia syytöksiä. Haluan myös mainita käsitteestä  ”juutalainen valta”, joka saattaa olla hämmentävä sekä harhaanjohtava: juutalaisella vallalla tarkoitan ehdottomasti juutalaisten eturyhmien kyvykkyyteen kohdistaa poliittista painostusta. Tärkeää on huomioida tähän liittyen, että juutalainen poliittinen tehokkuus ei ole ensinkään salaliitto. Juutalaisten poliittinen tehokkuus on havaittavissa heidän järjestöjensä kautta, jotka palvelevat juutalaistoimijoiden globaaleja intressejä (kuten myös Israelin suurvaltapyrkimyksiä suom. huom. ).  mainittuja juutalaisjärjestöjä ovat muutamia mainitakseni esimerkiksi Amerikan juutalainen lobbausjärjestö; American Israel Public Affairs Committee (AIPAC), Amerikan juutalaisten lobbausjärjestö; American Jewish Committee  AJC, CFI ja LFI. Sionistit ylpeilevät avoimesti lobbausjärjestöjensä tehokkuudella. He kerskailevat järjestöjensä voimakkuudella ja nauttivat huomatessaan Yhdysvaltojen Valkoisen talon marssivan täsmälleen ja alistuen pääministeri Israelin pääministeri Benjamin Netanyahun pillin tahtiin. 

[…]2, 3 

Silvia Cattori: Mainitessasi käsitteen “juutalainen valta”, sohaiset ampiaispesää.  Etkö ole huolissasi siitä, että se johdattaa mielleyhtymän ”Siionin viisaiden pöytäkirjoihin”? Onko tässä kysymyksessä tulella leikkiminen? 

Gilad Atzmon: Ensinnäkin on todettava, että olen hyvinkin leikkinyt tulella, mutta tähän vaaratilanteeseen on pitänyt asettua, sillä maailman tilanne on hyvin epävakaa ja jonkun täytyy julkistaa globaalista vaarasta, jota julkistamista minä satun hoitamaan. Olen kirjoittanut laajasti “Siionin viisaiden pöytäkirjoista”, ja olen myös toistuvasti lausunut, että pöytäkirjojen aitouteen liittyvät kysymykset ovat tarkoituksettomia. Tähän liittyen painotan, että esim. AIPAC ja mediapartneri Haim Saban ovat täysin läpinäkyviä toiminnassaan puhuen Yhdysvaltojen politiikan muuttamisesta lobbauksen, lahjoitusten sekä valtavirtaisen tiedonvälityksen kontrolloinnin kautta. Lisäksi Lordi Levy oli Britannian työväenpuolueen huippuvarainhankkija, maan aloittaessa sodan arabivaltiota vastaan? Sionistit ja juutalaistoimijat ovat jo aikoja sitten tajunneet, että länsimaisen politiikan ostaminen on halvempaa kuin sotakoneiston ostaminen. (Tosin Yhdysvallat antavat huippuluokan sotakoneistoa ilmaiseksi Israelille; tämä on juutalaisen lobbauksen tulos. Suom. huom.). 

Silvia Cattori: Kirjanne yksi luku on omistettu holokaustin valtavalle voimalle. Voisimmeko vaihtaa siitä muutaman sanan?  

Gilad AtzmonOlen täysin vakuuttunut, että holokaustin ajattomuuden ylläpitäminen ja siihen liittyen vain juutalaisten kärsimyksien korostaminen, on sijoittunut ensisijaisesti poliittisen keskustelun keskiöön. Holokaustin ylikorostaminen leijuu raskaana pilvenä päällämme, emmekä silloin pysty vastaamaan eettisesti juutalaisen kansan nimissä tehtyihin rikoksiin Israelin osalta. Tästä historiallisesta tapahtumasta olisi keskusteltava avoimesti omana lukunaan. Luulisin, että tämä keskustelu käydään vielä ja olisin ylpeä, jos voisin olla siinä joukossa, joka johdattaa keskustelua mainittuun holokaustin aiheeseen. Jälleen kerran periaatteellisena arvostelijoina ovat (yllä mainituissa keskusteluissa) juutalaiset “anti-sionistit”. Tällä viikolla pidämme Saksan Freiburgissa konferenssin, jossa aiomme täsmentää sananvapauteen liittyviä kysymyksiä Saksan, Israelin ja Palestiinan vastaavissa yhteyksissä. Eikä ole ensinkään yllätys, että juutalaiset anti-sionistit ovat johtaneet turhaa taistelua konferenssin purkamiseksi, painostaen keskustelupaneeleja sekä järjestäjiä.  

Silvia Cattori: Voitteko paljastaa heidän nimensä?  

Gilad Atzmon: Näitä ovat amerikkalaiset anti-sionistit Jeff HalperSarah Kershnar ja Mich LevyNaomi Idrissi Wimborne, israelilainen toimittaja Shraga Elam ja Tony Greensteinin.4  

 […] 

Silvia Cattori: Mutta eikö juutalaisuus ole mielestäsi sama kuin heimo, mikä on samalla juutalainen identiteettipolitiikka?  

Gilad AtzmonJuutalaisuus on todellakin heimo-, kansallisesti- ja rotusuuntautunut uskonto. Mutta kuitenkin, juutalaisuus kätkee sisäänsä kaiken (ennen muuta poliittisen maailmanvalta tavoittelun ja kansainvälisen hyötymisen suhteessa Israeliin suom. huom.). Juutalaisuudessa on nykyisin käynnissä sekularisoitumisprosessi. Hyvinkin on mahdollista, että juutalaiset ovat onnistuneet luopumaan jumalastaan. Juutalaisuuden ytimessä sijaitsee muiden muassa homojen vihaaminen ja tiettyjä rasistisia ideologioita identiteettipolitiikassaan. Tämä selittää sen,  miksi jotkut talmudistit ovat modifioineet ei-juutalaisiin kohdistuvan inhonsa sionistisessa keskustelussa palvelemaan “juutalaiseen kohdistuneen kansanmurhan” esille tuomiseksi. 

 (Toisin sanoen, mitä enemmän juutalaiset vihaavat ei-juutalaisia [goyjim], sitä hanakammin juutalaiset tuovat esille holokaustin myyttiä. Suom. huom.) 

Silvia Cattori: Kuinka mielestäsi on nationalismi esiintynyt muissa uskonnoissa, kuten islamissa tai kristinuskossa ja kuinka ne eroavat juutalaisesta nationalismista?  

Gilad Atzmon: Toisin kuin heimokeskeinen juutalaisuus, islamissa ja kristinuskossa pätevät universaalit lait tai määräykset. Kristinuskon kautta on yritetty antaa yleismaailmallisia vastauksia, keskittymättä ylläpitämään heimon ylivertaista asemaa muiden kustannuksella. 

[…] 

Silvia Cattori: Kiitoksia paljon Gilad Atzmon. Keskustelu kanssasi oli todella antoisaa. 

Gilad Atzmon: Kiitoksia paljon huomioistasi ja omistautumisestasi. On aina suuri ilo puhua kanssasi. 

Magneettimedian toimitus 

Lähteet 

Alkuperäinen artikkeli: Silvia Cattori Interviews Gilad Atzmon (12.11.2011). Saatvina: https://gilad.online/the-wandering-who/2011/12/19/silvia-cattori-interviews-gilad-atzmon.html  

[1]  “http://www.amazon.com/Israel-Lobby-U-S-Foreign-Policy/dp/0374177724”, John J. Mearsheimer and Stephen M. Walt. (Farrar, Straus & Giroux) 

[2] See: “Israeli occupation: Calling A Spade A Spade 
– An Interview with Gilad Atzmon”, by Silvia Cattori, 25 February 2011. 

[3] “Gaza in Crisis: Reflections on Israel’s War Against the Palestinians”, Noam Chomsky and Ilan Pappe. (Frank Barat Editor) 

[4] He lives in Zürich 

________ 

X) https://www.lexico.com/definition/tribalism  

22 kommenttia

  1. ”HEIMOKESKEINEN JUUTALAISUUS”
    Gilad Atzmon on oikeassa siinä, että juutalaisuus on heimokeskeistä, itse asiassa Talmudin mukaan rasistista. Atzmonin tapaiset Israelin ”toisinajattelijat” eivät kuitenkaan vaikuta mitään juutalaisten kansainväliseen politiikkaan, vaan tarkoitus on vain estää juutalaisvastaisuutta ei-juutalaisissa. Tällaiset pienet poikkeukset juutalaisessa maailmanvallassa vain auttavat heitä saamaan ei-juutalaiset uskomaan, että juutalaisetkin ovat vain tavallisia ihmisiä, mikä ei alkuunkaan pidä paikkaansa. Kaikissa ihmisissä on peritty pahuus, jonka he perivät omilta vanhemmiltaan. Peritty pahuus on sitä, että rakastetaan itseä ja maailmaa enemmän kuin Jumalaa ja taivasta. Peritystä pahuudesta vapaudutaan vain uudestisyntymällä Jumalasta. Juutalaisten peritty pahuus on paljon pahempaa kuin muilla kansoilla, sillä he ovat vuosisatoja vihanneet itse Jumalaa eli Jeesusta Kristusta. Emanuel Swedenborg kuvaa tätä juutalaisten perittyä pahuutta seuraavasti: ”Se on sellainen kansa, että se on täysin erilainen muista kansoista, ja että siihen kansaan on iskostettu yritys tuhota ja vääristää kaikki mikä kuuluu yhteiskuntaan, ja milloin vain tilaisuus tarjoutuu, he osallistuvat sellaiseen toimintaan eivätkä saa mistään muusta niin suurta iloa kuin järjestyksen lakien eli siis yhteiskunnan lakien tuhoamisesta, sillä heillä on sisäistetty viha itse Järjestystä kohtaan, joka on Herra. Tästä minulla on paljon kokemuksia.” (Spiritual Diary, nro 2260). Sisäistetty viha tarkoittaa, että heillä on viha sielussa, mikä ei näy ulkoisessa käytöksessä, kuten ei Atzmonissa. Kuitenkin se on juurtunut niin voimakkaasti heidän sieluunsa, että vain hyvin harvat juutalaiset pystyvät uudestisyntymään. Siksi tekipä juutalainen mitä tahansa, hän tuottaa vaistomaisesti vain pahaa ja väärää (Joh. 8: 44). Tässä piilee juutalaisvainojen oikeutus historiassa. Kun juutalaisille annetaan periksi, ryntää hän häikäilemättömästi pyrkien alistamaan muut aivan kuten perkeleet helvetissä pyrkivät alistamaan muut pirut. Koko maailmaan levitetty juutalaismyönteinen propaganda (erityisesti juuri holokaustivalheen avulla) on kavala käärme, joka on estänyt luonnolliset ja oikeudenmukaiset juutalaisvainot, joita esiintyi aiemmin, kun juutalaisilla ei vielä ollut kansainvälistä valtaa. Toivottavasti koronahuijaus opettaa ihmisiä näkemään juutalaisten vaarallisuuden, sillä hehän ovat koronahuijauksen sisäpiirissä. Juutalaismyönteisyys on voimakkaasti kristinuskon vastaista, vaikka tietysti toivomme, että juutalaiset kääntyisivät pois perkeleen palvonnasta eli Talmudista ja tunnustaisivat Jeesuksen Messiaaksi. Ceterum censeo: ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!!
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://worlddoctorsalliance.com/
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
    1. ”Juutalaismyönteisyys on voimakkaasti kristinuskon vastaista, vaikka tietysti toivomme, että juutalaiset kääntyisivät pois perkeleen palvonnasta eli Talmudista ja tunnustaisivat Jeesuksen Messiaaksi. ”

      Todellakin tuo on varmaan jokaisen kristityn suuri toive mutta valitettavasti Juutalaisuus uskontona ei tunnusta Jeesusta Messiaakseen vaan jopa vihaa kristinuskoa ja kristittyjä.
      Niin yllättävää kuin se voi ollakin monelle kristitylle Talmud on täysin kristinuskon vastainen ja kristityt on siinä ihmiskunnan alinta kastia joita saa vapaasti tuhota.
      ——
      ”Sisäistetty viha tarkoittaa, että heillä on viha sielussa, mikä ei näy ulkoisessa käytöksessä, kuten ei Atzmonissa. Kuitenkin se on juurtunut niin voimakkaasti heidän sieluunsa, että vain hyvin harvat juutalaiset pystyvät uudestisyntymään. ”

      Atzmon on mielestäni yksi parhaita uudestisyntyneitä juutalaisia joka on voittanut isoisänsä vihan palestiinalaisia kohtaan ja ryhtynyt puolustamaan heitä Mikä Peledin, kenraalin pojam kanssa.
      Tällaisia juutalaisia maailma kaipaa. Ei tuhoavia sionisteja jotka rakentavat Suur-Israelia palestiinalaisllta varastetulle maalle ja palestiinalaislasten verestä ja ovat häpeäksi juutalaiselle kansalle tai heimolle.
      https://gilad.online
      https://www.adlibris.com/fi/haku?filter=author:miko%20peled

      Plusääni(0)Miinusääni(1)
      1. UUDESTISYNTYNYT JUUTALAINEN
        Nimimerkki ”jokaisen kristityn suuri toive” väittää, että ”Atzmon on yksi parhaita uudestisyntyneitä juutalaisia” ja että ”tällaisia juutalaisia maailma kaipaa”. Mene ja tiedä. Uudestisyntyminen ei tarkoita sitä, että ryhtyy palestiinalaisten puolustajaksi. Uudestisyntyminen tarkoittaa juutalaisen osalta sitä, että hylkää juutalaisuutensa ja ryhtyy palvelemaan Herraa Jeesusta Kristusta, ja se on enemmän kuin palestiinalaisten auttaminen, joka on tietysti hyvä asia. Itse tiedän vain yhden uudestisyntyneen juutalaisen, nimittäin Benjamin Freedmanin, jonka toiminnasta löytyy aineistoa esim. Googlesta. Juutalaisen on erittäin vaikeaa uudestisyntyä, koska hänen peritty pahuutensa sotii koko voimallaan Jeesusta vastaan, mihin häntä ja hänen esi-isiään on opetettu satoja vuosia. Uudestisyntymätön juutalainen, eli yli 99 % juutalaisista, pyrkii toiminnassaan aina suosimaan pahaa ja väärää eli toimimaan Jumalallista Järjestystä vastaan, mikä on Herra. Näin ovat syntyneet monet ihmiskuntaa vahingoittavat opit, joista mainittakoon ateismi, marxismi, psykoanalyysi, holokausti, suhteellisuusteoriat, nykyinen kulttuurimarxismi ja etenkin velkaan perustuva rahajärjestelmä. Juutalaiset palvelevat tietoisesti perkelettä, mistä johtuu pyrkimys maailmanvaltaan ja muiden kansojen orjuuttamiseen. Juutalaiset ovat vallanneet maailman median käyttöönsä, millä he levittävät mm. holokaustivalhetta ja nykyistä valepandemiaa. Juutalaisten maailmanvalta on tällä hetkellä tosiasia, jonka vastustamiseen jokaisen aidon kristityn tulee täydestä sydämestään pyrkiä.
        Aikaa on vähän, sillä kolmas maailmansota on ovella. Ceterum censeo: ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!!
        https://vapaudenpuolesta.fi/
        https://www.globalresearch.ca
        http://stopworldcontrol.com
        BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
        Herran Toisen Tulemisen Kirkko

        Plusääni(3)Miinusääni(0)
        1. ”Juutalaisen on erittäin vaikeaa uudestisyntyä, koska hänen peritty pahuutensa sotii koko voimallaan Jeesusta vastaan, mihin häntä ja hänen esi-isiään on opetettu satoja vuosia.”

          Minusta ei ole reilua leimata kaikkia juutalaisia eikä pahuus ole välttämättä aina periytyvä ja geeneihin liittyvä asia vaikka se usein sitä onkin. Historiasta ja nykyhetkestäkin löytyy paljon Talmudin oppia vastustavia ja kristinuskoon kääntyneitä juutalaisia. Ei meistä kukaan tiedä kuinka suurta tuskaa esim. Atzmon kokee oman heimonsa takia.
          Myös Henry Makow kirjoittaa paljon samasta asiasta.
          Itse en ainakaan oikeuta itseäni mitätöimään näiden anti-sionistien vilpittömyyttä. Päinvastoin on hienoa että he uskaltavat Spinozan tavoin ottaa suuren riskin ja ilmaista sionismin vastaisen näkemyksensä ja siten rohkaisevat heimonsa jäseniä asettumaan vastarintaan sitä johtavaa rabbi-eliittiä vastaan.

          Plusääni(1)Miinusääni(2)
          1. Juutalaisvastaisuudesta ei pidä tehdä mitään dogmaattista oppia, jossa jokaisen juutalaisen päälle langetaan kollektiivinen syyllisyys tuon heimon kurjimpien yksilöiden teoista. Kristinuskossa ja länsimaisessa modernissa oikeuskäsityksessä korostetaan yksilöiden omaa ratkaisuvaltaa ja mahdollisuutta irtaantua kollektiivisesta syyllisyydestä.

            Evankeliumeissa kohtaamme tilanteen, jossa osa juutalaisista hakeutui oman aikansa yhteiskunnalliseen ja uskonnolliseen eliittiin ja heistä tuli kirjanoppineita fariseuksia, jotka halveksivat ja ylenkatsoivat tavallista kansaa. Jumalan Poikana esiintyvä puuseppä Galileasta ärsytti heitä aivan suunnattomasti. Kuitenkin myös tästä yhteisöstä löytyi yksilöitä, jotka kääntyivät Jeesuksen seuraajiksi (Nikodeemus, Saulus). Köyhän juutalaiskansan keskuudesta kristityiksi kääntyviä oli tietenkin helpoin tavoittaa. Kristinusko ei siis näe juutalaisen käännyttämistä mahdottomana ja heimossa on paljon kristillisyyden alkupotentiaalia. Mooseksenuskoinen juutalainen ei paljonkaan poikkea moraalikäsityksissään kristitystä. Huijarijuutalaiset, kuten kasaarit tai Talmud-rabbien seuraajat ovat tietenkin asia erikseen. Toki kaikkien juutalaisten anti-kristillisyys voimistui sitä mukaa, kun he tietoisesti hylkäsivät Jeesuksen ja pilkkaavat häntä yhä tänä päivänä.

            Toisaalta vasemmistolainen sekularismi, jossa uskotaan ihmisen hyvyyteen ilman Jumalan vaikutusta, on todella vaarallista ja tuhoaa yhteiskunnan nopeasti, kuten Suomestakin olemme saaneet havaita. Tällainen sekularismi ajautuu anti-kristillisten juutalaisten orjuuteen hyvin nopeasti, koska se on niin luottavaista ja arvostelukyvytöntä. Tosin juutalaisia palvovat sionisti-kristityt ovat vielä typerämpiä kuin vasemmistolaiset, joten hölmöjä Suomessa riittää poliittisen spektrin kaikilta laidoilta.

            Gilad Atzmon on uskonnoton henkilö. Juutalaisten kohdalla se on usein parempi vaihtoehto kuin kiihkeä Talmud-vaikutteinen uskonnollisuus, joka tekee heistä niin ylimielisiä muita kansoja kohtaan.

            Plusääni(1)Miinusääni(0)
          2. White Rabbit
            23.12.2020 at 9.54
            ”Gilad Atzmon on uskonnoton henkilö…”
            Minusta uskontoa ja politiikkaa ei pidä sekoittaa keskenään. Jokainen voi valita itselleen sopivan uskonnon mutta politiikan suhteen niin ei ole. Jos niin tehdään se merkitsee jatkuvaa riitaa. Ihmisen pitää itse saada valita oma uskontonsa tai olla uskonnoton.

            Atzmonia ja hänen kaltaisiaan voi arvostaa juuri siitä etteivät he sotke uskontoa ajatuksiinsa vaan edustavat persoonana oikeudenmukaisuutta ja inhimillisyyttä. Sillä asenteella maailma saadaan paremmaksi ja sodat loppumaan, ei uskontojen avulla kuten historia ja tämän hetken uskonsodat kertovat.
            Vaikka uskonnot pitävät sisällään hyviä ja kauniita ajatuksia niin ne eivät silti ole käyttökelpoisia ihmiskunnan poliittisia ongelmia ratkaistaessa. Se on tosiasia jota ei voi kiistää. Nytkin esim. Juutalaisuus (Talmudismi) käy sotaa kristinuskon ja kristittyjen tuhoamiseksi ja maailman valloittamiseksi kokonaan oman oppinsa alle.

            Plusääni(2)Miinusääni(0)
          3. Uskonto luo perustan maailmankuvalle ja moraliteetille, joka on yhteiskunnallisen elämän onnistumisen kannalta olennaisen tärkeä asia. Jumalaton ihminen, joka ei usko kuolemanjälkeiseen elämään tai ei edes karmaan, toimii välttämättä aina itsekkäistä lähtökohdista. Joillakin ateisteilla on vahva mieltymys sosiaaliseen harmoniaan ja he pystyvät toimimaan moraalisesti, vaikka se ei hyödyttäisi heitä itseään. Näitä on kuitenkin vain vähän ja suurin osa tarvitsee uskoa ulkopuoliseen moraaliseen auktoriteettiin. Jos kulttuuri kieltää tuon auktoriteetin olemassaolon ja omistusoikeuden luomakuntaansa esim. evoluutio-opin kautta, niin seurauksena on nopea sivilisaation alasajo.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. ”Herra antoi hänelle kyvyn ymmärtää Raamatun spirituaalisen merkityksen sekä seurustella kuolleiden ihmisten eli henkien ja enkeleiden kanssa.”
    http://novahierosolyma.fi/Kirjauutuus%3A-Herran-Toinen-Tuleminen.php

    Että sen tason raamatullisuutta.

    3. Moos. 19:31

    Älkää kääntykö vainajahenkien puoleen älkääkä kysykö neuvoa tietäjiltä, ettette saastuttaisi itseänne. Minä olen Herra, teidän Jumalanne. [5. Moos. 18:11; 1. Sam. 28:3; 2. Kun. 21:6; Jes. 8:19]

    3. Moos. 20:6

    ”Jos joku luopuu minusta ja kääntyy vainajahenkien ja tietäjien puoleen, minä käännyn häntä vastaan ja poistan hänet kansansa keskuudesta. [3. Moos. 19:31+]

    Jes. 8:19

    Te kuulette sanottavan: ”Tiedustelkaa neuvoa vainajahengiltä, kysykää tietäjiltä, jotka supisevat ja mumisevat.” Mutta Jumalaltaanhan kansan on neuvonsa pyydettävä! Miksi sen pitäisi kysyä kuolleilta neuvoa elävien asiassa? [3. Moos. 19:31+]

    1. Aik. 10:13

    Niin kuoli Saul, koska hän oli ollut uskoton Herraa kohtaan eikä ollut ottanut vaaria Herran sanasta, ja myös sentähden, että hän oli kysynyt vainajahengeltä neuvoa,

    Plusääni(1)Miinusääni(1)
    1. SEURUSTELU HENKIEN KANSSA
      Nimimerkille Tyrsky. Herra itse ilmestyi Emanuel Swedenborgille ja määräsi hänet kirjoittamaan Raamatun sisäisen merkityksen sekä hengistä ja enkeleistä eli yleensä henkimaailmasta, taivaasta ja helvetistä. Swedenborg ei siis itse pyrkinyt olemaan yhteydessä mihinkään ”tietäjähenkiin”, vaan hän tutki Herran nimenomaisesta määräyksestä henkistä maailmaa, jotta kirkolle voitiin paljastaan sen luonne ja merkitys. Kirkkohan oli vaipunut tietämättömyyteen, eikä ihmisen kuoleman jälkeisistä tiloista tiedetty mitään. Swedenborgin teokset ovat tässä suhteessa maailmansensaatio. Swedenborg palveli vain Herraa eikä henkiä tai enkeleitä. Swedenborg teki työtä aamusta iltaan 27 vuotta ja hänen teoksensa käsittävät yli kaksi hyllymetriä latinankielistä tekstiä. Ne ovat kirjaimellisesti Herran Toinen Tuleminen, jotka myös avaavat ihmisen ymmärryksen ja tekevät hänet älykkääksi Kaikkitietävän Herransa kuvaksi. Swedenborgista ja hänen opistaan:

      VOITTO PERKELEESTÄ Kymmenen Käskyn avulla


      http://novahierosolyma.fi/Kirjauutuus%3A-Herran-Toinen-Tuleminen.php
      https://swedenborg.com/emanuel-swedenborg/
      https://newchristianbiblestudy.org/swedenborg/
      Ceterum censeo: ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!!
      https://vapaudenpuolesta.fi/
      https://www.globalresearch.ca
      http://stopworldcontrol.com
      BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
      Herran Toisen Tulemisen Kirkko

      Plusääni(3)Miinusääni(0)
      1. ”hänen teoksensa käsittävät yli kaksi hyllymetriä latinankielistä tekstiä. Ne ovat kirjaimellisesti Herran Toinen Tuleminen”

        Raamatun monikerroksisuus tarjoaa useita oikeitakin tulkintoja, joskaan en voi olla samaa mieltä kanssasi. Jossain mielessä Pyhän Hengen vuodattaminen seurakuntaan täyttää Jeesuksen lupauksen tulla takaisin pian – ja sellaisena siis osaltaan toinen tuleminen. Jeesuksen mukaanhan ruumis on Pyhän Hengen temppeli.

        Myös varsinaiset viimeiset ajat sisältävät ajatuksen toisesta tulemisesta. Tätä käsitystä toisesta tulemisesta viljellään laajemmin. Kumpikaan näistä käsityksistä toisesta tulemisesta ei ole keskenään ristiriidassa.

        ”hän tutki Herran nimenomaisesta määräyksestä henkistä maailmaa, jotta kirkolle voitiin paljastaan sen luonne ja merkitys”

        Tarkoittanet seurakuntaa.

        Ecclesia
        ”The Greek and Latin term for the Christian Church as a whole”
        https://en.wikipedia.org/wiki/Ecclesia

        Kirjoitit:
        ”Swedenborg ei siis itse pyrkinyt olemaan yhteydessä mihinkään ”tietäjähenkiin””

        Sivustollasi kuitenkin mainitset:
        ”Swedenborg kertoo, että hänen teoksensa ovat Herran Toinen Tuleminen: Herra antoi hänelle kyvyn ymmärtää Raamatun spirituaalisen merkityksen sekä seurustella kuolleiden ihmisten eli henkien ja enkeleiden kanssa.”
        http://novahierosolyma.fi/Kirjauutuus%3A-Herran-Toinen-Tuleminen.php

        Kertomasi mukaan Swedenborg sai Herralta käskyn rikkoa sitä käskyä vastaan mikä Raamatussa sanotaan monta kertaa, että ei pidä kääntyä vainajahenkien (mm. 3. Moos. 19:31).

        Tästä syntyy sellainen vaikutelma, että Swedenborg ei koetellut henkeä, joka häneen oli yhteydessä, kuten olisi pitänyt:

        1. Johanneksen kirje 4

        1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
        2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
        3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.

        Kristillinen tulkinta tässä on se, että ihminen voi harhautua demoniseen yhteyteen vaikka luulisi vain olevansa tekemisissä Jumalan tai kuolleiden kanssa. Jumala yksin riittää ihmiselle. Jumalan sovitustyössä on kaikki.

        Plusääni(1)Miinusääni(1)
        1. SWEDENBORG JA HENGET
          Herra ilmestyi itse Swedenborgille vuonna 1745. Kamreeri Carl Robsahmille antamassaan selonteossa Swedenborg kertoi mm. seuraavan:
          ”Ruokaillessani eräässä lontoolaisessa majatalossa näin näyssä miehen, joka sanoi minulle: ’Älä syö liikaa!’ Hämmästyin suuresti. Menin majapaikkaani, ja yöllä sama mies ilmestyi minulle jälleen, mutta enää en säikähtänyt. Hän sanoi minulle olevansa Herra Jumala, maailman Luoja ja Vapahtaja, ja että Hän oli valinnut minut selittämään ihmisille Sanan henkisen merkityksen, ja että Hän itse selittäisi minulle, mitä minun siitä asiasta tulisi kirjoittaa. Samana yönä minulle avautui myös henkinen maailma, taivas ja helvetti niin että tulin täydellisesti vakuuttuneeksi molempien niiden todellisuudesta ja tunsin niissä monia tuttaviani erilaisissa elämäntiloissa. Siitä päivästä lähtien jätin kaiken maallisen tieteen tutkimisen ja työskentelin henkisten asioiden parissa, kuten Herra oli käskenyt. Tämän jälkeen Herra joka päivä monta kertaa avasi henkisen näköni, niin että keskellä päivää voin nähdä toiseen maailmaan ja täysin valveilla ollen voin keskustella enkelien ja henkien kanssa.” Swedenborg seurusteli 27 vuoden aikana tuhansien kuolleiden kanssa. Ei ole olemassa mitään ”tietäjähenkiä”, vaikka jotkut pahat henget sellaisina esiintyvät. Suosittelen Swedenborgin kirjaa ”Taivas ja helvetti”. Swedenborg ei ottanut vastaan mitään tietoa hengiltä tai enkeleiltä. ”Todistan myös, että kutsumukseni ensimmäisestä päivästä lähtien en ole vastaanottanut mitään koskien tämän Kirkon oppeja keneltäkään enkeliltä, vaan yksin Herralta lukiessani Sanaa” (Vera Christiana Religio, nro 779). Swedenborgin tehtävänä oli selvittää, millaisia hyvät ja pahat henget, enkelit ja perkeleet, ovat. Tällainen tieto on tärkeää Uuden Kirkon jäsenelle. Aikaisemmin tällaista tietoa ei ole ollut. Swedenborg palveli vain Herraa, ei ketään muuta. Swedenborgista ja hänen opistaan:

          VOITTO PERKELEESTÄ Kymmenen Käskyn avulla


          http://novahierosolyma.fi/Kirjauutuus%3A-Herran-Toinen-Tuleminen.php
          https://swedenborg.com/emanuel-swedenborg/
          https://newchristianbiblestudy.org/swedenborg/
          Ceterum censeo: ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!!
          https://vapaudenpuolesta.fi/
          https://www.globalresearch.ca
          http://stopworldcontrol.com
          BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
          Herran Toisen Tulemisen Kirkko

          Plusääni(1)Miinusääni(0)
          1. ”Swedenborg palveli vain Herraa eikä henkiä tai enkeleitä.”

            Sille kirjoittamastasi ei valitettavasti löydy vahvistusta, vaikka niin väitätkin.

            Edelleenkään ei mikään esiintuomasi edes viittaa siihen, että Swedenborg olisi koetellut hengen aikaisemmin viittaamani 1. Johanneksen kirje 4:1-3 mukaisesti. Jos sellaista löydät, laita todisteet.

            Siunattua joulua!

            Plusääni(0)Miinusääni(1)
        2. ”Tulla takaisin pian”Niinpä!Mitense taas menikään?Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta , ja tuhat vuotta kuin yksi päivä ! Eli kun Toinen Tuleminen tapahtui tuhat seitsemän sataa luvulla,niin meni vajaat kaksi päivää?Swedenborin mukaan ”pian”tarkoittaa ”varmasti”!

          ”Koetelkaa henkiä kysymällä niiltä,tunnustattako Jeesuksen lihaan tulleeksi”.Juuri tämä lause oli minun lähtökohtani uskovaisuudelleni;ja kun
          tein juuri niin,niin havaitsi,että henkimaailma on. Lause, jonka eräs luterilainen pappi sanoi sunnuntai saarnassaan.Mutta siitä huolimatta minusta ei tullut luterilaista, vaan swedenborilainen.

          Se, että voi seurustella edesmenneiden kanssa,niin poistaa fyysiseen kuolemaan liittyvän surun.Niinkuin Kulta-ajalla kuulema oli;Taivas oli maan päällä,ja edesmenneiden kanssa seurusteltiin,niinkuin he eivät olisi minnekkään menneet.Se oli luonnollista silloin.

          Se,että politiikkaa ja uskontoa ei saisi sekoittaa keskenään,niin minulle kyllä Talvisota on riittävä esimerkki siitä ,miten hengenvaarallista ateismi on;sehän oli ateistinen Neuvostoliitto joka rynni kimppuun!Usko liittyy totuuteen, ja totuus ymmärrykseen-siis politiikkaa ja järkeäkö ei saisi liittää toisiinsa?

          On sula mahdottomuus laatia yli kaksi hyllymetriä pitkää ,loogisesti johdonmukaista Raamatunselitystä,joka olisi erilainen kuin Swedenborin.Sopiihan sitä yrittää,mutta on ajan tuhlausta!Kaikki uskonasiat on ymmärrettävissä kuin logiikan lait.

          Sovitus-tematiikkaa on täällä tuotu jo melko paljon esiin,mutta ei näytä vielä menneen perille:Siis Jeesus ei sovittanut syntejä , vaan kehotti tekemään parannuksen!”Jos tahdot päästä elämään sisälle,niin pidä käskyt”,sanoi Jeesus.Se oli apostolien omasta päästä keksimä se sovitus-oppi”!Ja kun omasta päästä keksitään hyvyyksiä ja totuuksia,niin se on ”syödä hyvän-ja pahantiedonpuusta”!Ja ne (hyvyydet ja totuudet)muuttuvat vähitellen pahuuksiksi ja vääryyksiksi.Herran Jumalallinen Ihmisyys hallitsee kaikkia Hyvyyksiä ja Totuuksia.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
        3. SWEDENBORGIN TEHTÄVÄ
          Swedenborg ei ”koetellut” henkiä, vaan kirjoitti havaintoja niistä. Swedenborgin tehtävä oli antaa ihmiskunnalle tietoa kuoleman jälkeisistä tiloista, ei vaikuttaa henkien avulla tai vaikuttaa itse henkiin. Herra antoi tämän tehtävän Swedenborgille ja hän toteutti sen. Mitään henkien ”koettelemista” Swedenborg ei suorittanut, koska se ei ollut hänen tehtävänsä. Swedenborg seurusteli sekä hyvien että pahojen henkien, kuin myös enkelien ja perkeleiden kanssa. Todistukset Swedenborgin toiminnasta löytää hänen henkisestä päiväkirjastaan, saatavana englanninkielisenä, The Spiritual Diary I-V, London & New York, 1977-1978. Ceterum censeo: ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!!
          https://vapaudenpuolesta.fi/
          https://www.globalresearch.ca
          http://stopworldcontrol.com
          BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
          Herran Toisen Tulemisen Kirkko

          Plusääni(1)Miinusääni(0)
  3. Gilad Atzmonin synkkä ennustus, että me kaikki ei-juutalaiset joudumme palestiinalaisten asemaan, on nyt käymässä toteen korona-tyrannian myötä. Tapahtumien vyöry on ikävällä tavalla todistanut sen, ettei sionistien halveksunta goyim-pakanoita kohtaan ole aiheetonta. Nämä kansat ovat todellakin tyhmää ja helposti ohjailtavissa kuin karjalaumat. Goyimit itse omalla ja toisiaan kohtaan suuntautuvalla käytöksellään sysäävät omat yhteiskuntansa kaaokseen ja oikeuttavat orjuutuksensa. Tämähän on Siionin Viisaiden pöytäkirjoissakin mainittu:

    ”Give bad advice to governments and everyone else.
    Eventually the goyim will be so angry with their governments,
    because we blame them for the resulting mess, that they will
    gladly have us take over. We will then appoint the descendant
    of David as the King of the World.”

    En edes ymmärrä, mihin kaikkea sensuuritoimintaa tarvitaan. Ei tämä umpityhmä kansa kuten suomalaiset ymmärtäisi eikä edes pystyisi tekemään mitään, vaikka kaikki tieto sionistien salaliitosta olisi sanomalehtien etusivuilla.

    On turha kuvitella, että suomalaiset voisivat auttaa palestiinalaisia näiden ahdingossa, kun ovat nyt jo itse joutumassa samanlaiseen tai jopa pahempaan sortovallan alaisuuteen. Miksi tällaisia artikkeleita sensuurin ja vainon uhalla edes julkaistaan, voidaan kysyä? Ehkä siksi, että voidaan sanopa, että tietoa oli kyllä saatavilla, mutta se ei kiinnostanut. Tämä avoimmuus on globalistien suunnitelmille tunnusomaista. Tieto on saatavilla, mutta sitä ei tutkita, ja jos joku yrittää tuoda sitä esille, niin viestintuoja ammutaan ja ryvetään oman karsinan hyväuskoisuudessa ja ajatellaan, että herrat kyllä ajattelevat laumansa parasta, vaikka tosiasiassa ovat myyneet nämä nämä teuraaksi.

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
    1. ”Gilad Atzmonin synkkä ennustus, että me kaikki ei-juutalaiset joudumme palestiinalaisten asemaan, on nyt käymässä toteen korona-tyrannian myötä. ”

      Juri näin, nyt olemme jo tilanteessa jossa tällaiset twiitit sallitaan jotka lisäävät ilmapiiriä siihen suuntaan.
      Päivän twiitti: ”Suomalaisen yhteiskunnan hölmöys kiteytyy tähän Ville Cantellin twiittiin”

      Ulkoministeriön edustajan, Ville Cantellin, julkaisema asenne terroristien tuottamisessa Suomeen on saanut monet pyörittelemään päätään. Siis mikä on sitä suhteellisuudentajua?
      https://mvlehti.net/2020/12/22/paivan-twiitti-suomalaisen-yhteiskunnan-holmoys-kiteytyy-tahan-ville-cantellin-twiittiin/

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
  4. ”Toisin kuin heimokeskeinen juutalaisuus, islamissa ja kristinuskossa pätevät universaalit lait tai määräykset. Kristinuskon kautta on yritetty antaa yleismaailmallisia vastauksia, keskittymättä ylläpitämään heimon ylivertaista asemaa muiden kustannuksella”

    Ainoastaan valkoiset pystyvät ymmärtämään kristinuskon viestiä, ja se on ensujaisesti tarkoitettu heille.

    Raamattu stipuloi myöskin näin.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  5. Olkaahan valppaana näiden kontrolloitujen oppostitioiden kanssa. Nille ominaista on osatotuuksien jakaminen ja tärkeimmissä asioissa he valehtelevat. Suomessa näitä on paljon ja viimeaikoina koronan myötä on tullut lisää. Muutamia mainitakseni, Rapsodia, Uusi maailma, Samuli Perälä (youtube kanavia). Näille ominaista on se, että ne jakavat koronasta ja uudesta maailmanjärjestyksestä suurimmaksi osaksi ihan asiaa, mutta mukana sitä tuttua natsipropagandaa, jossa nykyinen tätä koronaakin ajava valtaeliitti olisi ikään kuin synonyymi ”natsismille”, ja siis vertaavat näitä tämän päivän rajoitus ja sanktiotoimia 30-luvun Saksaan ja heidän ”totalitaarisiin” toimiin. Kuten täällä tiedetään, totuus on päinvastainen. Hitler ja kansallissosialismi oli nimenomaan oikea vastavoima tälle samalle tyrannieliitille, joka tänäänkin täällä käskyttää mm. näissä korona-asioissa.

    Ekonomi Tuomas Malinenkin twiittasi juuri, että Ranskassa mahdollisesti toimeenpantavat julkisilla liikkumisrajoitukset ovat verrattavissa juutalaisiin, jotka merkattuina ajettiin väkipakolla kaasuksmmioihin.

    Tällaisesta naurettavasta rinnastuksesta tunnistaa eliitin miehen. Lenin aikoinaan sen jo totesi, että paras keino kontrolloida oppositiota on johtaa sitä itse.

    Toinen asia mikä näitä valeoppositioita yhdistää, on niiden ns. New Age höpinä, joka tarkoituksella ohittaa Kristinuskon ja pyrkii sen mitätöimään. Juutalaiseliitin tavoin hyvin yhtenevät agendat euroopan tuhoamisen varalle (mamutus, rasismista jankutus jne). Kommunismiin tähtääviä kaikki. Edellä mainituista nämä tunnistaa.

    Informatiivisia linkkejä aiheeseen liittyen:

    http://entityart.co.uk/david-icke-controlled-opposition-limited-hangout-shill-pysop-nazis-hitler-holocaust-archons-zionism-new-age-nwo-freemasons-reptilians/

    http://entityart.co.uk/half-truthers-controlled-opposition-limited-hangouts-shills-how-to-spot-them-what-arent-they-telling-you-david-icke-alex-jones-david-wilcock-psyops-disinfo-ufology-alternative-media-national-socialism/

    https://christiansfortruth.com/jews-are-leading-the-alt-right-white-nationalist-movements/ (tässä esimerkkiartikkelissa esitellään oikeistopuolen huijarit ja niiden ominaisuudet)

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. David icke on myöskin disinformation agent, hän on vain taitavampi kuin muut.

      Putkonen, Janus, Pernajan oma poika, ei ole, eikä voi olla nationalisti. Hän en ole suomalainen, siis valkolainen, vaan romanitaustainen. Marko isukki, oopperalaulaja, on pikkasen enempi romani. Nationalisti= ”by birth”, ja vaikka Putkonen joskus on ollut hyvinkin tinkimätön ja ideologisesti ’oikea’ niin sitäkään sekin on historiaa ja menneen talven lumia.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. The War on Christmas Updated
    EDMUND CONNELLY • DECEMBER 23, 2020
    Tusina vuotta sitten kirjoitin kaksi esseetä, jotka osoittavat, että juutalaiset ovat viime aikoina käyneet historiallisen vihansa pohjalta sodan ​​Kristusta, kristittyjä ja eurooppalaisia ​​valkoisia vastaan. Äskettäin vierailin Frodi Midjordin isännöimässä Guide to Kultur -ohjelmassa ja puhuimme vuoden 2008 esseistäni ”Hyviä Joulu elokuvia … EI!” Tänään päivitän nuo esseet.

    Juutalainen kolumnisti Burt Prelutsky selitti suoraviivaisesti mielipiteeni vuoden 2004 kolumnissaan ”The Jewish Grinch, joka varasti joulun”, aloittaen sanoista ”En koskaan ajatellut, että eläisin nähdäksesi päivän, jolloin joulusta tulisi likainen sana. … Koulujen on pakko korvata ”joululoma” painetuissa julkaisuissa ”talvilomalla”. ” Me kaikki tiedämme siitä, koska koko sukupolvi on nyt saanut aikaan kauhean tervehdyksen “Happy Holidays.”

    ”Kuinka voi olla, voi hyvin kysyä, että kristillisessä kansakunnassa näin tapahtuu?” kysyy Prelutsky. Selkeällä englannilla hän kertoo sen: ”Syytän juutalaisiani. Monikulttuurisen, kristillisen vastaisen asialistan ajamisessa etusijalla ovat juutalaiset tuomarit, juutalaiset toimittajat ja Yhdysvaltain kansalaisvapausliitto. . . . Mutta likainen pieni salaisuus Amerikassa on, että antisemitismi ei ole enää ongelma yhteiskunnassa – se on korvattu rehottavalla antikristillisyydellä. ” Aamen siihen, veli.

    A dozen years ago I wrote two essays showing that the War on Christmas in recent times has in fact been conducted by Jews out of their historic hatred of Christ, Christians, and European Whites. Recently, I was a guest on Guide to Kultur, hosted by Frodi Midjord, and we talked about my 2008 essays “Merry Christmas Movies … NOT!” Today I will update those essays.

    Jewish columnist Burt Prelutsky bluntly explained my point in his 2004 column “The Jewish Grinch who Stole Christmas,” beginning with “I never thought I’d live to see the day that Christmas would become a dirty word. … Schools are being forced to replace ‘Christmas vacation’ with ‘winter break’ in their printed schedules.” We all know about that, as a whole generation now has become inured to the horrid greeting, “Happy Holidays.”

    “How is it, one well might ask, that in a Christian nation this is happening?” asks Prelutsky. In plain English, he spells it out: “I blame my fellow Jews. When it comes to pushing the multicultural, anti-Christian agenda, you find Jewish judges, Jewish journalists, and the American Civil Liberties Union, at the forefront. . . . But the dirty little secret in America is that anti-Semitism is no longer a problem in society — it’s been replaced by a rampant anti- Christianity.” Amen to that, brother.
    https://www.unz.com/article/the-war-on-christmas-updated/

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. TOTUUS JUUTALAISISTA
      Koska mykyajan ihmiset eivät tiedä mitään henkimaailmasta, taivaasta ja helvetistä, ei heille selviä, mitä juutalaiset todella ovat. Kun ihminen elää maan päällä, on hänen henkeensä liittynyt henkiä henkimaailmasta, mutta ihminen ei näitä huomaa, sillä he eivät ole liittyneet ajatuksiin vaan mieltymyksiin. Jokaisella on myös vanhimmiltaan peritty pahuus, joka tarkoittaa tiettyä henkistä suuntautumista, melkein aina johonkin helvettiin päin. Juutalaisilla peritty pahuus muodostuu vihasta, mitä heille ja heidän esi-isillensä on syötetty satoja vuosia eli viha Jeesus Kristusta eli Jumalallista Järjestystä vastaan. Tämä viha liittää juutalaiset pahimpiin helvetteihin, ja tästä johtuu myös juutalaisten perkeleellinen oveluus esim. raha-asioissa. Juutalaisten pahuus on kymmenkertaisesti pahempaa kuin muilla kansoilla. Juutalaiset myös muodostavat hyvin tiiviin kansan, joka nähdään silloin, kun he ovat uhattuna. Tällöin he yhdistyvät yhteistä vihollista vastaan. Juutalaisten perittyyn pahuuteen liittyy myös halu maailmanvalloitukseen ja muiden kansojen alistamiseen orjuuteen. Tämä halu on juutalaisessa, vaikka hän näyttäisi kuinka olevansa jopa hyväntekijä (Bill Gates). Juutalaisten kautta pahimmat helvetit virtaavat maan päälle, joten jos halutaan pelastaa ihmiskunta, niin juutalaiset pitää ensiksi kukistaa eli ottaa heiltä pois kaikki valta. Tämä edellyttää kovia juutalaisvainoja, joita juutalaiset tietävät tulevaisuudessa tapahtuvan ja jota varten he ovat luoneet itsestään kuvan viattomasti vainotusta kansasta, vaikka he ovat kaikkea muuta kuin viattomia. Ihminen, jonka ymmärryksen Jumala on avannut, voisi kirjoittaa kirjan juutalaisten kansainvälisistä rikoksista. Mutta holokaustivalheen avulla kansat on saatu uskomaan, että juutalaiset ovat viattomia. Nyt kun Uusi Kirkko on tullut maan päälle, juutalaiset tietävät, että heillä on vain vähän aikaa, ja siksi tämä koronahuijaus, joka on juutalaisten viimeinen yritys maailmanvaltaan. Raamatun ennustuksen mukaan (1 Moos. 3: 15) Uusi Kirkko murskaa tuon käärmeen pään, joka on Siionin Viisaat eli juutalaisten (käärme) johtajat. Ceterum censeo: ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!!
      https://vapaudenpuolesta.fi/
      https://www.globalresearch.ca
      http://stopworldcontrol.com
      BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
      Herran Toisen Tulemisen Kirkko

      Plusääni(2)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat