- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Ghee – intialainen terveysherkku

Ghee on voista valmistettava terveysvaikutteinen elintarvike. Sen alkuperä voidaan jäljittää muinaiseen Veda-kauden kulttuuriin. Sitä on käytetty intialaisessa keittiössä tuhansien vuosien ajan. Gheellä on korkeampi leimahduspiste kuin tavallisella voilla, herkullisemmasta mausta puhumattakaan.

Amerikkaisilla on tapana ostaa ghee valmiina tai valmistaa sitä kaupasta saatavasta voista. Intiassa ghee valmistetaan alusta loppuun saakka itse, kirnuamisesta lähtien.

Koska ghee on maitotuote, laadukkaan maidon valitseminen raaka-aineeksi on äärimmäisen tärkeä osa koko prosessia.

”Gheen valmistuksessa on huomattavia eroja intialaisen ja amerikkalaisen menetelmän välillä. Intialaiset aloittavat valmistuksen raakamaidosta, kuten amerikkalaisetkin. Mutta toisin kuin länsimaissa, he eivät anna kerman nousta pinnalle ja erota sitä maidosta. Suurin ero valmistusmenetelmässä on siinä, että he hapattavat maitoa 4-5 tunnin ajan, minkä jälkeen koko maito kirnutaan. Tästä eteenpäin valmistusprosessien välillä ei ole merkittäviä eroja.”

Suurin osa amerikkalaisista meijereistä, edes luomutuotteita valmistavista, eivät käytä kirnuja valmistusprosessissa. Kerma puristetaan pienisilmäisen verkon läpi, suuremmat ja painavammat rasvamolekyylit jäävät toiselle puolelle. Pienemmät, kirnupiimän sisältämät molekyylit kulkevat lävitse.

Tradition mukaan gheetä pidetään sitä terveellisempänä mitä vanhempaa se on. ”100 vuotta vanhaa gheetä pidetään arvossaan Intiassa ja siitä pyydetään korkeaa hintaa. 100 vuotta vanhaa gheetä säilytetään usein suurissa vadeissa, temppeleiden sisällä. Yleisen tavan mukaan perheenjäsenet valmistavat gheetä seuraavan sukupolven tarpeisiin.”

Kirkastetun voin ja gheen välinen hiuksenhieno ero

Voi koostuu kolmesta osasta: maitorasvasta, maidon kuiva-aineista (maitosokerit, proteiinit, mineraalit ja vitamiinit) sekä herasta. Oikein valmistettuna kirkastettu voi ja ghee sisältävät vain maitorasvaa.

Voit valmistaa kirkastettua voita seuraavalla tavalla. Lisää haluamasi määrä voita ruostumattomasta teräksestä valmistettuun kattilaan tai enameloituun valurautapataan. Lämmitä hitaasti liedellä, kunnes voi on sulanut. Astian tulee olla puhdas ja rutikuiva. Hauduta miedolla lämmöllä, kunnes kiinteät ainesosat ovat sakkautuneet pohjalle ja heran proteiinit vaahtoutuvat voin pinnalle (kuori pois puhtaalla lusikalla). Kun kaikki vaahto on kuorittu voin pinnalta ja kiinteä osa on saostunut kattilan pohjalle, katkaise virta. Anna sulan voin hieman jäähtyä ennen suodattamista. Älä hämmennä seosta tai yritä irroittaa saostunutta massaa. Saostunut osa erotetaan voista siivilöimällä.

Löydät englanninkielisen valmistusohjeen täältä. [1]
Löydät valmistusohjeen täältä [2].

Aseta pienisilmäisen siivilän päälle juustoliina ja kaada lämmin voiöljy siivilän lävitse. Anna kirkastetun voin jäähtyä huoneen lämpötilaan ennen purkin sulkemista, ettei purkkiin kondensoidu nestettä. Epäpuhtaudet, kuten vesi tai ruokapartikkelit pilaavat voin. Käytä vain puhdasta ruokailuvälinettä kun kaavit voita purkista. Kirkastettua voita säilytetään joko jääkaapissa tai pöydällä huoneen lämpötilassa.

Jotkut ovat saattaneet maistaa kirkastettua voita ravintolassa hummerin pyrstön tai höyrytettyjen artisokkien kera.

Vaikka ghee valmistetaan käytännössä samalla tavalla kuin kirkastettu voi, ratkaiseva ero kahden välillä on se, että gheen valmistuksessa maidon kuiva-aineiden annetaan ruskistua ja karamellisoitua [3] ennen siivilöimistä. Näin syntyy gheen pähkinämäinen aromi.

Ayurvedan harjoittajat tietävät, että lääkinnälliseltä arvoltaan paras ghee syntyy homogenoimattomasta ja pastöroimattomasta maidosta, joka on lypsetty ruoholla ruokituista lehmistä ja kirnuttu perinteisellä menetelmällä. Kotona valmistetulla gheellä on joka tapauksessa terveyttä edistäviä vaikutuksia, kunhan se on valmistettu luonnonmukaisesti tuotetusta, pastöroimattomasta raakavoista.

Ghee sisältää terveysvaikutteista voihappoa

Koska ghee on puhdasta voiöljyä, siinä on suhteellisesti enemmän voihappoa kuin tavallisessa voissa. Voihappo kuuluu lyhytketjuisiin rasvahappoihin (short chain fatty acid, SCFA). Lyhytketjuisilla rasvahapoilla on suoliston seinämiä suojaavia ominaisuuksia. Ne voivat ehkäistä suolen limakalvon ja epiteelikudoksen vaurioiden syntymistä.

Suoliston solut käyttävät voihappoa pääasiallisena energialähteenä. Tutkimusten mukaan voihappo viestii immuunijärjestelmälle alkavista infektioista ja voi hidastaa kasvainten kehittymistä.

”Ruuansulatusjärjestelmän ei tarvitse käyttää sappea lyhytketjuisten rasvahappojen pilkkomiseen, vaan elimistö voi käyttää niitä suoraan energianlähteenä [4]. Keskipitkät rasvahapot edellyttävät lyhyttä, ja pitkät rasvahapot pitkää sulamisaikaa, ennen kuin elimistö voi hyödyntää niitä.”

Voihappo voi auttaa läpäisevän suolen oireyhtymään [5] aktivoimalla vahingoittuneen pintasolukon uusiutumista. Kehomme myös tuottaa voihappoa omasta takaa; syömämme korkealaatuiset kuidut ravitsevat suolistomme hyödyllisistä bakteereita. Yksi näiden bakteerien aineenvaihduntatuotteista on voihappo.

Mikrobiomilla tarkoitetaan ”ihmisen elimistön jakavien, symbioosissa elävien, hyödyllisten ja patogeenisten mikro-organismien muodostamaa kokonaisuutta”, kuten tiedemies Joshua Lederberg asian ilmaisi.

Mikä on läpäisevän suolen oireyhtymä?

Läpäisevän suolen oireyhtymällä [6] tarkoitetaan suolen limakalvon ja epiteelikudoksen vaurioitumisesta johtuvaa liiallista läpäisykykyä. Suolesta voi siirtyä vierasperäisiä aineita epiteelikudoksen läpi verenkiertoon, mikä voi herkistää immuunijärjestelmää ja jopa laukaista autoimmuunireaktion.”

Voihappo on välttämätön suoliston hyvinvoinnille

Ravinnerikas ghee

Ghee vai kookosöljy?

Terveysvaikutteiset rasvat vertailussa. [7]
Terveysvaikutteiset rasvat vertailussa.

Ayurveda ja ghee

Käsityönä gheetä tuottava Ancient Organics [8] -yritys kuvailee terveysvaikutuksia seuraavin sanoin: ”Gheen puhtaus sallii sen läpäistä solujen lipidikalvot vaivatta. Tästä syystä gheessä paistettujen ruokien sisältämät vitamiinit ja mineraalit imeytyvät tehokkaasti elimistöön.”panchakarma1 [9]

Ayrveda (”elämän tiede”) on yli 5 000 vuotta vanha, Veda-ajalta peräisin oleva, kokonaisvaltainen intialainen lääketiedejärjestelmä. Ayurvedassa gheetä pidetään parhaimpana pohjana lääkinnällisille yrttisekoituksille. Ayurvedan harjoittajat käyttävät gheetä ruuansulatuskanavan liukasteena sekä apuna Panchakarma-puhdistushoidossa.

 

Ayurveda-instituutin [10] mukaan ”Panchakarma (viisi toimenpidettä) on puhdistava ja uudistava hoitomuoto ruumiille, mielelle ja sielulle. Se tunnetaan hyötyvaikutuksistaan kehon kokonaisvaltaiselle terveydelle ja hyvinvoinnille.”

Panchakarmassa käytetään oleaatioksi kutsuttua menetelmää, missä nestemäistä gheetä nautitaan kasvavalla annostuksella aamuisin, useiden päivien, yleensä viikon ajan. Oleaatiossa rasvaliukoiset myrkyt poistuvat soluista ja siirtyvät ruuansulatuskanavaan, missä ne neutraloituvat turvallisesti. Hoito stimuloi elimistöä käyttämään omia rasvavarastoja energianlähteenä.

”Ayurvedassa gheetä on käytetty, sekä syömällä että peräruiskeena, tuhansien vuosien ajan suoliston hyvinvoinnin ja toiminnan turvaamiseen.”

Tri John Douillard [11] on yleisesti tunnustettu luonnonlääkinnän, urheilulääketieteen sekä Ayurvedan asiantuntija. Hän on perustanut Ayurvedan terveyseduista ja yleisestä hyvinvoinnista tietoa jakavan LifeSpa.com -verkkosivuston. Sivustolla on julkaistu yli 500 artikkelia sekä videoita siitä, kuinka Ayurvedan ikivanhat viisaudet osoitetaan oikeiksi modernin tieteen keinoin.

Kymmenen tapaa, joilla ghee-puhdistus edistää terveyttäsi:

  1. Poistaa vanhan sapen, jota keho saattaa käyttää uudelleen jopa 17 kertaa.
  2. Stimuloi maksaa muodostamaan uutta sappea, 94 % vanhasta sapesta ei imeydy uudelleen.
  3. Edistää myrkkyjen ja haitallisten mikro-organismien poistumista ruuansulatuselimistöstä.
  4. Edistää suoliston immuunijärjestelmän tehoa ja ravintoaineiden hyödyntämistä energiaksi.
  5. Parantaa suoliston hyödyllisten, butyraattia muodostavien, bakteerien elinoloja.
  6. Voitelee ja pehmittää kehon kovettuneita kudoksia.
  7. Poistaa myrkkyjä ja mielialaan vaikuttavia yhdisteitä elimistöstä.
  8. Kiihdyttää rasva-aineenvaihduntaa ja painonpudotusta.
  9. Helpottaa mielialan ja energiatasojen pitämisessä vakaana.
  10. Suojaa suolistoa patogeenisilta bakteereilta.

Artikkeli on julkaistu alunperin englanniksi Real Farmacy -verkkosivuilla [12].