Gerhard Ittner jälleen vankilaan ”holokaustin” epäilemisestä

Yli kolmeksi vuodeksi ajatusrikoksista vangittu saksalainen Gerhard Ittner ehti olla vapaa vain kuukauden ennen kuin hän sai uuden vankeustuomion holokaustin” epäilystä.

Ittner sai 1,5 vuoden vankeustuomion 2011–2012 levittämistään kirjasista, joissa osoitettiin, ettei valtavirtaiselle tarinalle juutalaisten joukkotuhonnasta ole lainkaan perusteita.

Baijerilaistuomioistuimen mukaan Ittner syyllistyi holokaustia epäilemällä ”kiihottamiseen kansanryhmää vastaan” sekä ”valtion [Saksan] ja valtiollisten symbolien pilkkaamiseen”. Juutalaiset ovat siis nyky-Saksan ”valtiollisia symboleja” oikeuden mukaan.

Ittner julkaisi alkuviikosta Committee for Open Debate on the Holocaust –verkkosivuilla pitkän artikkelin oikeudenkäynneistään sekä Saksan korruptoituneesta hallituksesta. Ittner on kritisoinut erityisen ankarasti sitä, ettei tuomioistuin Saksassa suostu käsittelemään revisionistien esittämiä teknisiä todisteita ”holokaustin” mahdottomuudesta; tuomioistuimen mukaan tämä olisi turhaa, koska on ”itsestään selvää”, että Hitler murhautti järjestelmällisesti 6 000 000 juutalaista.

Kansallinen Vastarinta kirjoitti viime kuussa Ittnerin edellisen tuomion päättymisestä sekä poliittisesta ajojahdista:

”Ittner ehti elää monta vuotta poliisia paossa ennen kuin hänet otettiin Portugalissa kiinni vuonna 2012. Suojelupoliisit jahtasivat häntä ympäri Eurooppaa muun muassa siksi, että hän on kertonut totuuden ’holokaustista’ ja todennut, että Irakin sota oli Yhdysvaltojen ja Israelin yhdessä suunnittelema rikos. Lisäksi Ittner on todennut olevansa kansallissosialisti, minkä ilmoittaminen on Saksassa vakava rikos. […]

Kun Ittner eli maan alla, vietti hän aikaa muun muassa Suomessa. Suojelupoliisi oli saada hänet kiinni Oulussa, mutta viime hetkellä hän ehti paeta Ruotsiin. Ittnerin tapauksesta voi lukea lisää artikkeleista ’Tapaus Gerhard Ittner Oulussa’ sekä ’Haastattelu Gerhard Ittnerin kanssa’.”

Viime viikolla Saksa vangitsi 87-vuotiaan Ursula Haverbeckin samasta ”rikoksesta”. Valtamedia Suomessa ja maailmalla pyrki parhaansa mukaan valehtelemaan Haverbeckin oikeudessa käyttämistä argumenteista, jotta holokaustirevisionismista välitettäisiin mahdollisimman naurettava mielikuva kansalle.

 

Lue myös:

Kokoelma naurettavimpia holokaustivalheita
Ranskalaismiehelle ehdoton vankeustuomio holokaustin tutkimisesta
Saksalaisnaiselle ehdoton tuomio ”holokaustin” kyseenalaistamisesta

13 kommenttia

  1. Voisiko joku Teistä rasisteista selittää, miksi olette niin kiihkoisanne jos joku kieltää holokaustin ja saa itselleen ongelmia? Eikä teistä juutalaisvastaisina ole vain hyvä, että juutalaisia murhattiin iso määrä. Tätä logiikkaa en ole koskaan käsittänyt. Avatkaa ihmeessä.

    Plusääni(0)Miinusääni(24)
  2. Saksalaiset eivät holokoustanneet juutalaisia olet ääliö jos et tätä ymmärrä.itseasiassa juutalaiset ja muslimit ovat maailman suurimpien massamurhien takana.

    Plusääni(22)Miinusääni(0)
    1. Joo ihan kuinka vaan, mutten mä sitä kysynyt kuka tappoi ketäkin, en mä nyt niin hullu ole, että alkaisin uskovaisten kanssa väittelemään.
      Sensijaan kysyin, että miksi hermostutte, jos joku holokaustin kiistävä saa ongelmia? Eikö teidän rasistien agendaan kuulu että on hyvä – jos juutalaisia tapettiin läjäpäin??? Löytyiskö porukoista joku, joka osaisi selittää ristiriidan. En mä kysymystä tuon selvemmin osaa kysyä. Kai teillä joku lukutaitoinen löytyy veljeskunnasta?

      Plusääni(0)Miinusääni(19)
  3. Kirjasuositus: juutalainen Gerard Menuhin on kirjoittanut kirjan ”Tell the Truth and Shame the Devil”. Sitä suosittelen (käsittelee nykymaailman valheita laidasta laitaan, myös holokaustihuijausta);

    https://forum.codoh.com/viewtopic.php?f=2&t=9916

    Kirja on niin totuudellinen, että Gerd Honsik (oli voimakkaasti paljastamassa Coudenhove-Kalergi-suunnitelmaa kirjassaan ”Rassismus legal? Halt dem Kalergi-Plan!”) antoi siitä omassa radiolähetyksessään varoituksen Itävallan kansalle. Kansalla on näet vaara joutua vankilaan, jos se alkaa julkisesti levittää Menuhinin kirjan totuuksia;

    http://radio-honsik.com/index.php/117-sendung-22-11-2015/ (saksankielinen muutaman minuutin lähetys).

    Siis ei-juutalaiset joutuvat vankilaan. Juutalaiset eivät.

    Säälittäviä ja sontaisia perskarvoja koko ei-juutalainen maailma (myös Suomen heittiökansa), kun 1800-luvun alkupuoliskolta lähtien ovat suoneet juutalaisille (= rikollisuudelle) yhteiskunnallisen vapautumisen. Pökäle on nyt maailmassa ja hukuttaa kaikki.

    Nyt kaikki Suomen sivustot ovat pelkkää itkemistä.

    Voiko mitään halveksittavampaa olla?

    Plusääni(8)Miinusääni(1)
    1. Pidänkin Suomen johtoa ja virkamieskuntaa rikolliseliminä (palvelevat juutalaisuutta ja sen väkisin orjuuttavaa ja tuhoavaa velkarahajärjestelmää ja sen holokaustihuijausta). Ne eivät ole mitään muuta kuin karkeaa rikollisuutta (joka asiassa). Helluntailaisuus, ja kaikki muu ”vapaa kristillisyys”, on myös juutalaisia palvellessaan ja ylistäessään puhdasta rikollisuutta, koko Suomen ja kaikkien suomalaisten tuhoamista (jopa helvettiin). Samaa heittiöjoukiota on ev.-lut kirkko (palvoo myös juutalaisuutta eli rikollisuutta; Talmud on juutalaisen rikollisuuden oppikirja, kuten Jeesus totesi, Joh. 8:44).

      Myös Suomen kansa on kaikkea rikollisuutta suvaitessaan ja rakastaessaan pelkkä rikollisjoukkio, Suomen tuhoaja. Heittiökansa alusta loppuun. Lapsiakin murhataan liukuhihnalta yötä päivää aborteissa!

      Suomi on ansainnut KAIKKI mahdolliset rangaistukset. Myös kurkkujen auki leikkaukset (muslimit). Tai minkä tahansa muun lahtaajan. Silloin, viimeinkin, loppuu jokapaikan suunsoitto ja itkeminen.

      Plusääni(7)Miinusääni(3)
      1. Nyt Suomi-krvät opettavat A-studiossa pian muslimeille, kuinka krpää käytetään. Krvällä on krvän elkeet. Vähän samaa kuin ent. pres Halonen (heh) opettaa jo YK:n tasolla kaikille, kuinka krpää ja ylipäätään alapäätä käytetään.

        Koko krpälauma (Suomen kansa) siis joukolla opettamaan muslimeille, kuinka krpää krpämaassa käytetään. Voiantaa havainto-opetusta ja selittää muslimille, mikä krpä Suomessa on.

        A-studio alkaa tänään klo 21.05 TV1:ssä.

        Krpä tietää, että krvän kautta kaikki ratkeaa. Vastaanottokeskuksista voisikin tehdä alapäälaitoksia ja alapääterapialaitoksia. Neuvoloita? Alapääkirkkoja? Alapääkansakouluja?

        Alapäämoskeijoita?

        Plusääni(3)Miinusääni(4)
      2. Millä tavalla rikollinen Suomen johto ja virkamieskunta saadaan vastuuseen teoistaan? Mitä Kristukseen uskova aito kristitty suomalainen mies voi asialle Raamatun valossa tehdä? Mitä ovat ne keinot joilla rikolliset saadaan pois vallasta, niin ettei asetuta Jumalan tahtoa ja säätämystä vastaan? Itse en osaa tehdä muuta kuin rukoilla oikeamielisen ja Jumalan sanasta kiinni pitävän, kaikkeen totuuteen pyrkivän esivallan saamiseksi Suomeen. Esivallan joka rankaisee ankarasti ja oikeudenmukaisesti kaikkia rikollisia ja elämää tuhoavia voimia.

        Plusääni(6)Miinusääni(0)
        1. Väärin. Koko Suomen kansa on rikollinen (ei vain lastenmurhat, homous ja jumalanpilkka vaan koko krpäelämä). Julkinen rangaistus on esivallan käsissä, Room. 13. luku alkujakeet. Kuitenkin esivaltakin on rikollinen, pelkkä tavallinen rikollinen krpäjoukkio kuten kansa. Kansan valitsema. Kyseessä on siis täydellinen haaksirikko. Suomi on paljaana kaikkien vihollisten (henkisten ja maallisten) ja Jumalan (Hebr. 10:31) edessä, vailla toivoa, vailla mahdollisuuksia. Ties mihin Jumala tämän krpäjoukkion heittää. Edessä on lopuksi ikuinen helvetti.

          Kun kansa lukee kommenttini ja muita vastaavia kommentteja, se kiristelee hampaitaan ja kiroaa vain yhä kiivaammin.

          Parannuksenteko olisi auttanut, kuten kymmeniä kertoja olen tuonut esiin. Mutta kansa sylkee myrkkyä yhä myrkyllisemmin, sylkee ja sylkee, kuin jokin helvetinkone.

          Suomi onkin kokonaisuudessaan murhajuna, kuoleman juna. Perkeleen pikajuna.

          Kun jumalaton krpälauma tuhotaan, tapahtuu oikeus. Eivät nämä nykyiset tapahtumat sattumalta tule.

          Plusääni(4)Miinusääni(5)
          1. at 20.40

            Krvät ovat näköjään kokonaan pihalla kristinuskosta, vaikka olen tuonut sitä esiin vuosikausia. Ainoa selitys on, että sydämet ovat paatuneet, jolloin ihminen on krpä.

            Syy siihen, että puhun Jeesuksesta Kristuksesta eli syntien anteeksiantamuksesta, on se, että tarvitsen häntä/sitä joka sekunti (jokainen ihminen on syntiinlankeemuksen peruina syntinen sydämensä syvyyksiä myöten Jumalan edessä, siis pelkkää syntiä alusta loppuun). Uskon myötä sydämeeni tullut Jumala (1. Kor. 6:19) ajaa minua julistamaan häntä/sitä muillekin, 2. Kor. 4:13.

            Parannus = katumus + usko. Katumuksen eli sydämen synnintunnon (Room. 3:20) vaikuttaa Jumalan lain sanassa vaikuttava Pyhä Henki, siis Jumala, 2. Tim. 3:16. Samoin sydämen uskon vaikuttaa evankeliumin sanassa vaikuttava Pyhä Henki , Ap. t. 3:16; Kol. 2:12. Parannus on siis kokonaan Jumalan työ ihmisen sydämessä. Uskoon tultaessa ihminen syntyy uudesti (Joh. 3:3, 5), ja ihmisen uudestisyntynyt tahto alkaa toimia sydämessä vaikuttavan Pyhän Hengen mukaisesti. Kaikki parannuksenteko kristityn sydämessä on Jumalan jatkuvaa työtä, EI ihmistyötä. Olisin luullut, että edes tämän verran ymmärretään.

            Uskovan sydämessä Pyhä Henki vaikuttaa kaiken. Siksi parannuksenteko kristityssä on jatkuvaa, yötä päivää tapahtuvaa, Room. 8:26. Uskonpuhdistaja Martti Luther lausuikin 95 teesinsä ensimmäisessä teesissä:

            ”Kun Herramme ja Mestarimme Jeesus Kristus sanoo: ’Tehkää parannus jne.’, niin hän tahtoo, että uskovan koko elämä on parannusta.”

            Kun usko kristityssä on syntynyt, Pyhä Henki vaikuttaa hänessä (sydämessä) elämänmittaisen parannuksenteon. Sitä kutsutaan pyhitykseksi (vanha ihminen kuolee koko ajan ja uusi ihminen syntyy koko ajan). Se on vapaa lahja (siis Jumalan vaikutus).

            Krpien nuhteleminen ei ole syntiä, Matt. 23:33. Krpien nuhteleminen on Pyhän Hengen vaikutusta uskovassa, esim. 2. Tim. 4:2. Sen tarkoituksena on synnyttää synnintunto, omantunnon hätä syntien ja helvetinuhan vuoksi. Synnintunto ajaa Kristukseen, uskoon, pelastumiseen, ikuiseen elämään:

            ”Niin muodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme” (Gal. 3:24).

            On järkyttävää, miten pihalla Suomen kansa on kristinuskon perusasioista, pelastumisen perusteista.

            IHMINEN EI PARANNA ITSEÄÄN. SE ON JUMALAN TYÖTÄ IHMISESSÄ! Ja Jumala sydämeen saadaan uskottaessa sydämessä evankeliumi, ilosanoma, ikuisen elämän sanoma.

            Vain ulkokultaileva ihminen (krpä) ryhtyy ulkonaisella ”parannuksenteolla” (koettamalla välttää tekosyntejä, sydämen säilyessä synnin ja perkeleen pesänä) tekeytymään hyväksi, jopa ”Jumalan lapseksi” – esim. juutalaiset fariseukset. Tämä on ns. yhteiskunnallista hurskautta (ulkonaista hyvin käyttäytymistä), mutta sillä ei ole mitään arvoa Jumalan edessä, joka katsoo sydämeen. Jumala kiroaa ulkokultailevat tekopyhät:

            ”Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?” (Matt. 23:33).

            Ehkä voisinkin ottaa sanan ”krpä” sijaan käyttöön sanat ”käärme” ja ”kyykäärmeen sikiö” Jeesuksen antaman mallin mukaan.

            Tai sanan ”saatana” (Matt. 16:23) samoin Jeesuksen antaman mallin mukaan.

            Plusääni(8)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat