George Soros – hyväntekijä vai talousrikollinen?

Elokuun 12. päivänä vuonna 1930 syntyi György Schwartz, joka myöhemmin opittiin tuntemaan nimellä George Soros. Hänet tuodaan virallisesti usein esille hyväntekijänä ja filantrooppina, mutta toiset ovat sitä mieltä, että hän on yksiselitteisesti talousrikollinen.

 

Taustaa

George Soros syntyi Unkarissa, Budapestissa, juutalaiseen perheeseen nimellä György Schwartz elokuun 12. päivänä vuonna 1930. Vuonna 1947, kommunismin hallitessa Unkaria, Soros pakeni Isoon-Britanniaan, jossa hän aloitti opintonsa Lontoon School of Economics -oppilaitoksessa. Hän valmistui vuonna 1952 ja muutti myöhemmin New Yorkiin, jossa hänestä tuli finanssianalyytikko.

Ei kestänyt kauaakaan, ennen kuin Soros aloitti oman talousimperiuminsa rakentamisen. Vuonna 1973 hän perusti säätiön The Quantum Group Of Funds. Kyse oli hedge-rahastosta, joka myöhemmin tuli tunnetuksi useista kyseenalaisista spekulaatioista, lähinnä valuuttaspekulaatioista. Alkupääoma tälle rahastolle tuli muun muassa Rothschildin finanssiperheeltä.

Vuonna 1979 George Soros perusti Open Society Foundations -säätiön, jossa hän käyttää keinottelemalla hankkimiaan rahojaan vaikuttaakseen poliittisesti koko yhteiskuntaan. George Soros itse sanoo olevansa filosofisesti inspiroitunut juutalaisesta filosofi Karl Popperista ja nimittää itseään mielellään filantroopiksi.

 

Säätiö avoimelle yhteiskunnalle (Open Society Foundations)

Säätiön viralliselta kotisivulta voi lukea säätiön arvoista ja sen tehtävästä yhteiskunnassa. Säätiön ideologinen ajatusmaailma on jotain, jota modernissa yhteiskunnassa kutsutaan liberaaliksi (ei sellaista liberalismia, jota ilmeni, kun säätiö perustettiin). Säätiö sanoo edistävänsä vapautta, kansanterveyttä, taloudellista vapautta, oikeudenmukaisuutta yms. Käytännössä säätiö tukee voimia, jotka haluavat laillistaa esimerkiksi huumeet ja prostituution sillä perustelulla, että huumeiden käytön kieltäminen levittää HIV:iä ja että prostituution kieltäminen luo huonoja työolosuhteita prostituoiduille.

Säätiö ajaa myös kysymyksiä kuten rasisminvastaisuus, vapaat abortit, feminismi, tuki homolobbaajille jne. George Soros on saanut kritiikkiä poliittisesta työstään. Joidenkin mielestä kaikkien liberaalien iskulauseiden takana on kyyninen ja salainen agenda, jonka tarkoituksena on edesauttaa Sorosin ja hänen taloudellisessa valtaeliitissä olevien kollegoidensa vaikutusvaltaa.

Alta voitte katsoa säätiön julkaiseman propagandafilmin, jonka tarkoituksena on tuoda esille, että säätiö työskentelee eri tavoin maailman parantamiseksi:

 

Spekulaatiot Ruotsia vastaan

Vuonna 1992 Soros tuli tunnetuksi laajasta valuuttaspekuloinnista Ruotsin kruunua vastaan. Lyhyesti kerrottuna Soros panosti suuria summia niin kutsuttuihin johdannaispapereihin, jotta kruunun arvo laskisi. Tämä aiheutti ketjureaktion, ja suuri määrä yrityksiä vaihtoi Ruotsin kruunut muihin valuuttoihin, sillä kaikki pelkäsivät kruunun arvon lähestyvää romahdusta.

Epätoivoinen tilanne aiheutti sen, että Ruotsin keskuspankki nosti illalla 16. syyskuuta marginaalikoron (ohjauskoron) 500 prosenttiin. Tämä ennätyssuuri korko oli voimassa kuitenkin vain 21. päivään syyskuuta asti. Tämä oli epätoivoinen toimenpide kruunun arvon puolustamiseksi jatkuvia spekulaatioita vastaan.

Valuuttaspekulaation jatkuessa vielä marraskuun puolessavälissä Ruotsin keskuspankki luopui lopulta kruunun puolustamisesta, ja iltapäivällä 19. päivänä marraskuuta kruunu laitettiin keskuspankin päätöksellä ”kellumaan”. Kun Ruotsin kruunulla oli aiemmin ollut kiinteä vaihtokurssi, laski sen arvo nyt 25 % Saksan markkaa vasten ja 40 % dollaria vasten. Näiden prosenttilukujen myötä ruotsalaisten pankkien ulkomaanvelka kasvoi lyhyessä ajassa samalla, kun ne tekivät 50–80 %:n luottotappioita liikekiinteistöissä. Sen sijaan ne, jotka olivat sijoittaneet rahaa Ruotsin kruunun arvon putoamisen puolesta, kahmivat itselleen suurvoittoja. Kuten tavallista, tämä tapahtui veronmaksajien kustannuksella.

George Soros on itse sitä mieltä, että hän tekee maille palveluksen näillä spekulaatioillaan osoittamalla heikkouksia niiden rahajärjestelmissä. Jälkiseuraamukset tästä Ruotsissa herätetystä finanssikriisistä aiheuttivat valtavan kustannuksen veronmaksajille. Tästä aiheutui pysyvästi kohonnut työttömyys ja yli kahdentuhannen rahoitusyhtiön konkurssi.

 

Spekulaatiot Isoa-Britanniaa vastaan

Samana vuonna, kun Soros spekuloi Ruotsin kruunua vastaan, teki hän samoin brittiläisten punnalle. Rothschildin perheen kontrolloima ”valtionpankki” pakotettiin devalvoimaan punta. George Soros ansaitsi runsaat 800 miljoonaa euroa tällä kaupalla, eikä sekään tullut yllätyksenä, että Ison-Britannian veronmaksajat saivat maksaa tämän. Eräs toinen mielenkiintoinen seikka oli, että Soros ei koskaan spekuloinut Rothschild-pankkia vastaan. Siitä oli sovittu jo yhteistyön alussa.

 

Sorosin Ruotsin-vierailu

Vuonna 1998, vain kuusi vuotta Ruotsin kruunun valuuttaspekulaatioiden jälkeen, kutsuttiin Soros vierailulle Ruotsiin. Ohjelmassa oli päivällinen Ruotsin kuninkaallisten kanssa, Peter Wallenbergin tapaaminen, kauppakorkeakoulussa järjestettävä puhetilaisuus sekä lisäksi luento SIPRI:lle (Stockholm International Peace Research Institute). Tämän luennon aiheena oli, että meillä tulisi olla globaalimpi talous globaalimmassa maailmassa. Ruotsin Vastarintaliikkeen Pär Öberg onnistui kutsumaan itsensä paikan päälle tilaisuuteen. Hän sai myös mahdollisuuden esittää kysymyksen George Sorosille:

Pär Öberg: Sinä valitat täällä globaaleista kapitalisteista, mutta sinähän itse ole yksi heistä. Sinähän istut muun muassa Bilderberg-ryhmässä.

George Soros: Olen mukana siinä ryhmässä voidakseni tutkia ryöstökapitalisteja lähietäisyydeltä ja tuodakseni sitten esille, miten tuo kaikki toimii.

Pär Öberg: He eivät kyllä antaisi sinun ikinä osallistua ryhmän toimintaan, jollet olisi yksi heistä. Miksi teidän kokouksenne ovat salaisia? Vaikka suurten mediayhtiöiden johtajia on läsnä, eivät he kirjoita mitään tapaamisista. Te harjoitatte salaista maailman hallintaa.

Viimeiseen kysymykseen Pär Öberg ei saanut vastausta ja häneltä otettiin mikrofoni pois. Talousluennoillaan Öbergillä on tapana mainita edellä mainittu tapahtuma ja myös kuvailla Sorosin toimintaa. Mainittakoon myös, että Pär Öberg oli luennolla ainoa osallistuja, joka esitti kriittisiä kysymyksiä tälle miehelle, joka romutti Ruotsin talouden ja ryösti ruotsalaiset veronmaksajat. Muut tilaisuuteen kutsutut sen sijaan ylistivät Sorosia.

 

Maailman eliitin keulakuva

Yleisesti katsottuna Soros nähdään taloudellisesta näkökulmasta yhtenä kaikkein vaikutusvaltaisimmista henkilöistä maailmassa. Hänen ympäri maailmaa villisti tekemänsä kyyniset spekulaatiot ovat aiheuttaneet paljon kurjuutta.

obama_puppet1990-luvun loppupuolella Sorosin keinottelut Thaimaata ja Malesiaa kohtaan tuhosivat lähes kokonaan näiden maiden taloudet. Paikoittain tämä aiheutti nälänhätää. Sorosin toiminta tulisi tuomita päivänselvänä rikollisena toimintana, mutta talousmaailmassa juuri hänen kaltaisensa ihmiset ovat niitä, jotka luovat sääntöjä. Tämä tekee hänen tähtitieteellisistä talousrikoksistaan oikeutettuja.

Mikä pahinta, hän kertoo vielä julkisesti kaikessa röyhkeydessään edistävänsä vapautta ja ihmisoikeuksia. Kaikkein pahinta on, että hän käyttää rikollisin toimin hankkimiansa rahojaan ohjatakseen politiikkaa siihen suuntaan, joka taloudellisesti sopii hänelle parhaiten. Soros oli suuri taloudellinen avunantaja Obaman saattamisessa USA:n presidentiksi.

Monet ovat sitä mieltä, että Sorosilla on paljon enemmän todellista valtaa kuin virallisella presidentillä. Viimeisin talouskriisi (2008), joka vaikutti maailmaan, etenkin USA:han ja EU:hun ja joka ei vielä tällä hetkelläkään ole ohi, johtui juuri hillittömistä johdannaiskaupoista. Sorosin Quantum-rahasto tienasi tähtitieteellisiä summia tällä kriisillä. Haastattelussa The Australian -lehdelle Soros kommentoi globaalia kriisiä seuraavasti: ”Maailman finanssikriisi oli stimuloiva ja tavallaan elämäntyöni huipentuma.”

Päätelkää itse: onko George Soros mielestänne filantrooppinen maailmanparantaja vai talousrikollinen?

 

Julkaistu alunperin 29.10.2013 Kansallisessa Vastarinnassa.

6 kommenttia

  1. Soros on juutalainen ja sionisti. Tässä on vastaus kysymykseen, muuta ei tarvitse tietää.

    Plusääni(16)Miinusääni(0)
  2. Soros on juutalainen sionisti murhaaja katyri rokkefeller ja rotchild saatanan palvojille. Heista sikiaa lahes koko telluksen ongelmat sotineen sairauksineen…

    Plusääni(7)Miinusääni(1)
  3. Soroksen Suomen Markan lyhyeksimyynti upotti Suomen 1991.
    Markkaa shorttaamalla Soros ryösti Suomelta pääoman Ruotsin Kruunun, Saksan Markan, ja lopulta Britannian Punnan upottamiseen shorttaamalla.
    Soros on todellinen pankkimaailman Hunni Attila jonka jäljessä ruoho ei kasva, vaikka tekeytyykin filantroopiksi.
    Suomen käynnillään Soros kakutettiin julkisesti televisiossa. Harmi, ettei julkisesti…
    Soros vei suomalaisia vapaamuurarikätyreitään Suomen Pankissa ja VM:ssä (kuten Iiro Viinasta) kuin litran mittaa.
    Suomalaiset vapaamuurarit loivat 1989 – 1990 tietoisesti esim. revalvaatiolla Suomeen samankaltaisen tilanteen kuin Weimarin Saksassa, jotta Markan romahdus ja siitä seuraava talouden romahdus jättityöttömyyksineen kääntäisi suomalaiset myötämieliseksi EU:hun ja Euroon liittymiselle — kuten kävikin.
    Joka ei tätä usko, tutkikoot ketkä suomalaiset rikastuivat Sorosin vanassa Markkaa shorttaamalla. Se sakki on 100% sionisteja ja vapaamuurareita sekä osin näennäissuomalaista valittua kansaa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Mikä vapaus se on, että ei suvaita nationalismia eikä mamumassojen tuonnin vastustamista, vaikka tuonti on vastoin sopimuksia ja lakeja ja sille ei ole oikeaa syytä? ”Äärioikeisto” edustaa vapautta ja itsemääräämisoikeutta. Soros edustaa kommunismia, hirmuvaltaa ja kuolemaa. Nykyliberalismi ei eroa kommunismista millään tavalla.

      Plusääni(7)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat