Juutalaisten elämään näyttää kuuluvan kaikkeen toimintaan liittyvä pikatesti ”Onko se hyväksi juutalaisille?”, joka määrittelee yhteisön asenteen ja osoittaa selvästi, miten he keskittyvät edistämään ennemmin omia tavoitteitaan kuin toteuttamaan periaatteita. Hyvänä esimerkkinä voidaan mainita sananvapaus. Ei liene epäilystäkään siitä, etteikö juutalainen yhteisö näkisi sananvapautta ongelmana, sillä sitä voidaan käyttää juutalaisten ja erityisesti Israelin kritisoimiseen.
Kanadassa järjestäytyneen juutalaisyhteisön vastaus Israelin vastaisiin mielenosoituksiin oli yrittää vedota Kanadan sananvapauden rajoituksiin vaientaakseen arvostelijat. Kanadan juutalainen kongressi (CJC) valitti Israelin Gazaan tunkeutumista vastustaneiden protestien käyttävän kuvakieltä, joka on ”tylyä, epäkanadalaista ja demonisoi juutalaisia ja Israelia.” He vaativat poliisia tutkimaan tapausta Kanadan ihmisoikeuskomissiota varten, joka on vastuussa sananvapautta rajoittavien lakien valvomisesta. Vaikka Kanadan järjestäytynyt juutalaisyhteisö on vahvasti kannattanut ajatusrikosten lainsäädäntöä, niin CJC:n johtaja Bernie Farber sanoi kuitenkin: ”uskomme ja kannatamme vakaasti vapautta voida osoittaa mieltään vapaissa ja demokraattisissa yhteiskunnissa.”
Yhdysvaltain perustuslain ensimmäisestä lisäyksestä (sananvapaus) johtuen tilanne on vielä toistaiseksi parempi kuin Kanadassa. Kuitenkin ADL on ollut eturintamassa ajamassa viharikoslakeja Yhdysvalloissa ja he epäilemättä näkevät ensimmäisen lisäyksen esteenä heidän tavoitteilleen vaientaa puheet ja ajatukset, jotka kritisoivat Israelia ja muita juutalaisten intressejä.
Esimerkki järjestäytyneen juutalaisyhteisön ponnisteluista ajatusten kontrolloimiseksi on Yhdysvaltain laki maailmanlaajuisen juutalaisvastaisuuden tilannearviosta vuodelta 2004 (Global Anti-Semitism Review Act), jonka valmisteli ulkoministeriön ”juutalaisvastaisuutta valvova ja vastustava erityisvirasto” Gregg Rickmanin johdolla. Laki vaatii ulkoministeriötä kirjaamaan kaikki juutalaisvastaiset teot maailmalla, mutta myös taistelemaan juutalaisvastaisuutta vastaan maailmanlaajuisesti. Laissa ei sanota, miten Yhdysvaltojen tulisi taistella maailmalla juutalaisvastaisuutta vastaan. En usko sen vaativan enempää rahaa ja ihmishenkiä kuin esimerkiksi Irakin sota, joka sekin on juutalaisten aktivistien johtama sota Israelin puolesta. Kyseessä saattaa olla turha toivo, sillä samat aktivistit ovat näkyvästi ajamassa Yhdysvaltoja Iranin vastaiseen sotaan, jolla olisi todennäköisesti vielä tuhoisammat seuraukset.
Joka tapauksessa virasto julkaisi viimeisimmän Globaalin Anti-Semitismin Raportin (GASR) viime vuoden maaliskuussa. Asiakirja on loistava esimerkki juutalaisaktivismista, joka ei muutoin olisi merkittävää, paitsi että se on nyt virallisesti tunnustettu hallituksen korkeimmilla tahoilla. Kuten tulemme näkemään, se menee juutalaisvastaisen toiminnan arvostelua pidemmälle juutalaisvastaisiin asenteisiin, kuten lausuntoihin juutalaisten vaikutusvallasta.
Raportissa käytetään tuttua kasuistiikkaa Israelista juutalaisvastaisuuden syynä. Lukijalle uskotellaan, että syytökset Israelin hirmutöistä ovat vain liioiteltua propagandaa, kun todellinen kysymys on lähinnä, miten palestiinalaiset pystyvät edes selviytymään miehitetyllä alueella. Viimeisin kauhistuttava tunkeutuminen Gazaan on vain yksi esimerkki. Sen lisäksi, että Israel harjoitti nälänhätää aiheuttavaa saartopolitiikkaa tulitauon aikana ja teki hyökkäyksen, joka vihdoin lietsoi palestiinalaiset kostoiskuun, ei ole epäilystäkään, etteikö Israel olisi tehnyt sotarikoksia, erityisesti fosforipommien käyttäminen tiheään asutetuilla siviilialueilla.
Raportissa valitetaan, että Israel yksin otetaan silmätikuksi, eikä kukaan välitä muiden valtioiden epäinhimillisestä toiminnasta. Ongelmana tässä on se, että Israelin huonon käytöksen ollessa tärkeä syy koko alueen tulehduttamisessa, sen pitäisi kiinnostaa jokaista. Ja vielä tärkeämpää amerikkalaisille, koska Israelin eturyhmät ovat tärkeässä roolissa muokkaamassa Yhdysvaltojen politiikkaa, Israelin huonon käytöksen tulisi olla jokaisen amerikkalaisen huolenaihe. Amerikkalaisia veronmaksajia ei ole pyydetty raskaasti tukemaan muita huonosti käyttäytyviä valtioita, tai pyydetty heitä taistelemaan ja kuolemaan sodissa, joita käydään noiden valtioiden etujen saavuttamiseksi.
Raportti armollisesti toteaa, että Israelin toiminnan ”vastuullinen kritisointi” on hyväksyttävää. (Hei, kiitti!) Mutta mukana seuraa ehto: ”Israelia kritisoivilla on velvollisuus arvioida sanojensa vaikutus juutalaisvastaisen vihan herättämisessä.” Tällä on tietysti se vaikutus, että monet pidättyvät arvostelemasta Israelia pelätessään joutuvansa leimatuksi antisemitistiksi. Oletettavasti Israelin vastuullinen arvostelu ei pidä sisällään kirjoja, kuten Mearsheimerin ja Waltin The Israel Lobby huolimatta sen akateemisesta sävystä ja mestarillisesta todistusaineiston esille tuonnista. Juutalaisaktivistit ovat toistuvasti syyttäneet kirjan kirjoittajia Siionin viisaiden pöytäkirjojen esille tuomisesta ja muista vihamielisistä juutalaisvastaisista teoista.
Kuten raportissakin todetaan, on Israel epäilemättä alku ja juuri useimpiin nykymaailman juutalaisvastaisiin sanoihin ja tekoihin. Raportissa otetaan esille myös perinteisiä juutalaisia stereotypioita jatkuvina huolenaiheina: juutalaiset ovat uskollisempia Israelille ja juutalaisten yhteiselle edulle kuin asuinmaansa tavoitteille tai edulle, juutalaisilla on kohtuuttoman paljon valtaa mediassa, taloudessa ja valtionhallinnossa. Esimerkiksi ADL:n kyselytutkimuksen mukaan merkittävä osa eurooppalaisista uskoo juutalaisilla olevan liikaa valtaa talouselämässä ja kansainvälisillä rahamarkkinoilla (osuudet vaihtelevat Saksan 20 %:sta Unkarin 60 %:iin). Vastaavasti ADL:n tutkimuksessa todetaan, että uskomukset juutalaisten epäuskollisuudesta ovat yleisiä eurooppalaisten keskuudessa (vaihdellen Ranskan 39 %:sta Espanjan 60 %:iin). Raportin mukaan ”ne jotka uskovat juutalaisten olevan uskollisempia Israelille kuin omalle asuinmaallensa, ovat taipuvaisia uskomaan juutalaisten eturyhmien ja yksittäisten vaikutusvaltaisten juutalaisten yrittävän taivutella hallituksen politiikkaa palvelemaan Israelin etuja.”
Toisin sanoen nämä juutalaisvastaiset ihmiset elävät siinä harhauskossa, että AIPAC:n tapaisilla järjestöillä on jotain todellista vaikutusvaltaa. He saattavat jopa uskoa, että vaikutusvaltaiset juutalaiset, kuten Paul Wolfowitz, Elliot Abrams ja Richard Perle ovat saattaneet ohjata Yhdysvaltojen politiikkaa hyödyttämään Israelia Yhdysvaltojen kustannuksella.
Kuten itse sanoin arviossani Mearsheimerin ja Waltin kirjasta:
Perlin tapaiset Israelin myönteiset aktivistit muotoilevat yleensä politiikan suosituksensa muka Yhdysvaltojen edun mukaiseksi. Perlen tausta on vahvasti juutalainen ja hänen huolenaiheensa ovat tyypillisen juutalaisia, kuten antisemitismi, holokausti ja Israelin hyvinvointi. Perle esittää amerikkalaista patrioottia huolimatta uskottavista syytöksistä, että hän vakoilee Israelin laskuun, kirjoittaa raportteja israelilaisille ajatushautomoille ja kirjoituksia Jerusalem Postiin sekä ylläpitää läheisiä ystävyyssuhteita israelilaisiin johtajiin.
Luonnollisesti GASR-raportti ei ole hyvä lähde etsiä näiden asioiden reilua käsittelyä. Raportissa on oma osionsa, jossa valitetaan ei-juutalaisten kansallismielisistä liikkeistä, erityisesti Itä-Euroopassa, protestoiden niiden olevan yleensä juutalaisvastaisia. Tällaisten kansallismielisten liikkeiden juutalaisvastainen asenne kumpuaa tavallisesti näkemyksestä, jonka mukaan juutalaiset ovat huomattavan vaikutusvaltaista eliittiä, joka vastustaa ei-juutalaisten etnistä kansallismielisyyttä, millä on varmasti pohjaa myös todellisuudessa. Juutalaisten etnisen nationalismin vastustus rajoittuu vain ei-juutalaisiin alueilla, joissa juutalaiset muodostavat diasporan; se ei kuitenkaan tietenkään koske Israelia.
Esimerkiksi GASR yksilöi roomalaiskatoliset instituutiot ”juutalaisvastaisuuteen ja etniseen ja uskonnolliseen kiihkokansallismielisyyteen rohkaisevina.” Syyllisten joukossa merkittävimpänä on puolalainen konservatiivinen katolinen radioasema Radio Maryja, jonka sanotaan väittäneen, että ”juutalaiset ajoivat Puolan hallitusta maksamaan ylihintaisia yksityisomaisuuden korvauksia (holokaustin vahingonkorvauksina) ja että ’Puolan presidentti on juutalaislobbareiden taskussa’.”
Tämä vaikuttaa oudolta, sillä ei olisi lainkaan yllättävää, jos juutalaiset ja heidän organisaationsa olisivat todella painostaneet Puolan hallitusta tässä asiassa. Itse asiassa Norman Finkelstein huomauttaa:
Neuvotteluissa Itä-Euroopan maiden kanssa juutalaiset ja Israel ovat vaatineet täydellistä palautusta tai rahallista korvausta juutalaisyhteisön julkisista ja yksityisistä omistuksista ennen sotaa. Ajatelkaapa Puolaa. Juutalaisväestön määrä ennen sotaa Puolassa oli 3,5 miljoonaa, tällä hetkellä se on vain tuhansia. Kuitenkin World Jewish Restitution Organization vaatii yli 6000:n sotaa edeltävän juutalaisten julkisen kiinteistön palauttamista, mukaan lukien tällä hetkellä koulu- ja sairaalakäytössä olevat. Järjestö vaatii palautettavaksi myös satoja tuhansia maatilkkuja, joiden yhteen laskettu arvo on tänä päivänä kymmeniä miljardeja. Jälleen kerran koko Yhdysvaltojen poliittinen koneisto on valjastettu näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. New Yorkin kaupunginvaltuusto kannatti yksimielisesti ehdotusta, jossa vaadittiin Puolaa ’vahvistamaan kattavat lait kaiken holokaustin varallisuuden täydelliseksi palauttamiseksi’. Samaan aikaan 57 kongressiedustajaa (newyorkilaisen Anthony Weinerin johdolla) laati kirjeen Puolan parlamentille vaatien ’kattavaa lainsäädäntöä, joka palauttaisi 100 % kaikista kiinteistöistä ja omaisuudesta, joka takavarikoitiin holokaustin aikana’.
Tässähän ei ole kyse juutalaisten asiaan vaikuttamisesta. Selvästi Radio Maryjan lausunto on ollut täysin sopimaton.
Sattumoisin Finkelstein on maksanut kalliisti Israelin eturyhmien loukkaamisesta: hän on akateemisen maailman mustalla listalla, häädetty ja porttikielto Israelista, joutuu asumaan kaupungin vuokra-asunnossa lapsuuden kulmilla Brooklynissa. Israelin eturyhmät selvästi uskovat sananvapauteen, kunhan sitä harjoitetaan komerossa niin, etteivät naapurit kuule.
Puolaan liittyen GASR mainitsee europarlamentaarikko Maciej Gertychin kirjoittaneen kirjasen, jossa sanotaan ”juutalaisten olevan epäeettisiä ja ’traaginen yhteisö’, koska eivät ole hyväksyneet Jeesusta messiaaksi.” Raportissa valitetaan myös ADL:n tuloksia, joiden mukaan 39 % puolalaisista vastaajista piti ”juutalaisia vastuussa Kristuksen kuolemasta.”
Tämä on todella hämmästyttävää. Tässä meillä on virallinen Yhdysvaltain hallituksen raportti, joka tuomitsee puolalaisen poliitikon ja suuren osan Puolan kansasta uskonnollisten ajatusten esittämisestä, jotka juontavat juurensa jo antiikin kirkosta. Tilanne muistuttaa Kanadan kristittyjen perinnepuoluetta, jota syytetään vihaan yllyttämisestä heidän julkaistuaan homoseksuaalisuutta vastustavaa materiaalia, joka perustuu heidän uskonnollisiin näkemyksiin Raamatusta.
Sattumoisin GASR valittaa Giertychin myös väittäneen, että ”juutalaiset ’luovat omat ghettonsa’, koska haluavat eristää itsensä muista.” Asuinalueiden erottelu on ollut osa juutalaisten tavanomaista käytöstä jo antiikin diasporasta alkaen ja sitä varmasti tapahtui myös Puolassa aina nykypäivään asti. Itse asiassa se jatkuu edelleen monin paikoin juutalaisten diasporassa. Mutta, kuten ajatusrikoksissa yleensä, totuus ei ole mikään puolustus.
Häveliäästi GASR-raportissa todetaan: ”Vaikka raportissa kuvaillaan useita valtioiden omaksumia menetelmiä juutalaisvastaisuutta vastaan taistelussa, emme hyväksy mitään menetelmiä, jotka estävät tai rajoittavat Yhdysvaltain perustuslaissa määriteltyjä perusoikeuksia.” Kuitenkin GASR-laissa vaaditaan toimenpiteitä, jotka rikkovat perustuslakia. Erityisesti vaaditaan ”keräämään materiaalia propagandasta hallituksen ja median yrityksistä oikeuttaa tai edistää rotuvihaa juutalaisia kohtaan.” Kaiken kaikkiaan suurin osa GASR:n valittamista mielipiteistä ja asenteista ovat joko totuudellisia tai perustuvat yleisiin uskonnollisiin näkemyksiin, joten niitä varmasti suojaa perustuslain suoma sananvapaus.
On hyvin selvää, mikä on tämän lain tarkoitus. Ezra Levant on kuvaillut, miten juutalaisten järjestöt ja aktivistit ovat olleet suuressa roolissa kannattamassa Kanadan ihmisoikeuskomissiota (CHRC) ja puuttumassa kymmeniin oikeustapauksiin kantajien hyväksi. Levant kuvailee Simon Wiesenthal-keskusta ”yhdeksi kaikkein häikäilemättömimmistä sekaantujista Kanadan ihmisoikeuskomission sensuurioikeudenkäynneissä.” Kanadan juutalaisen kongressin CJC:n Bernie Faber sanoi vastikään, että ”viharikoslakimme ovat ehkä kaikkein vähiten käytettyjä”. Levant puolestaan kommentoi: ”Kuulostaa aivan CHRC:n Ian Finelta, joka julisti ’ettei vihaa vastustavia lakeja voi olla liikaa’. Samalla koko muun maan ymmärtäessä, että hallituksen sensuuri on mennyt liian pitkälle, Faberin mielestä se ei ole mennyt tarpeeksi pitkälle, vaan lainsäädäntö on liian vähän käytetty. Hän haluaa lisää sensuuria, lisää hallituksen puuttumista ajatuksiin ja mielipiteisiin sekä tunteeseen, jota kutusutaan ’vihaksi’.”
Selvästi Yhdysvaltain hallituksen juutalaisvastustusta tarkkaileva ja sitä vastaan taisteleva erityisosasto on puhtaasti juutalaisaktivistien järjestö. Epäilemättä siellä haluttaisiin ottaa käyttöön samanlainen ajatuskontrolli, joka on tehnyt Kanadasta poliisivaltion. Itse asiassa olisi tämän hirvityksen luoneen lain sallimissa rajoissa, jos Yhdysvallat julistaisi sodan Puolaa vastaan tarkoituksenaan vastustaa juutalaisvastaisuutta. Ainakaan ei ole tarpeen hyökätä Kanadaan.
Alkuperäinen artikkeli: http://www.theoccidentalobserver.net/articles/MacDonald-GASR.html [1]