Fukushima: säteilyn vaaroista puhuvia japanilaislääkäreitä uhkailtu

Fukushiman ydinonnettomuudesta on kulunut jo yli kolme vuotta, mutta aihe on edelleen hyvin arka Japanissa. Ydinsäteilyn vaaroista varoittelevia lääkäreitä uhkaillaan.

Fairewinds Energy Education –järjestön ydinasiantuntija Arnold Gundersenin mukaan lukuisat japanilaislääkärit ovat kertoneet itseensä kohdistuvasta suorasta uhkailusta. Lääkärit ovat puhuneet julkisuudessa ydinvoiman vaaroista sekä vakavista oireista, joita säteily on aiheuttanut heidän potilailleen. Säteilysairauksien vaarallisuus on pyritty lakaisemaan kokonaan maton alle.

Fukushiman onnettomuuden seuraukset ovat jo nähtävissä, sillä esimerkiksi syövät ja kilpirauhasen kasvaimet ovat yleistyneet alueella. Gundersenin mukaan syöpätaudit vain yleistyvät seuraavan 15–20 vuoden kuluessa. Gundersen arvioi, että lääkärit joutuvat hoitamaan ainakin miljoonaa ylimääräistä syöpäpotilasta ydinsäteilyn vuoksi.

Ydinasiantuntija on hämmästynyt siitä kuinka harhaanjohtavasti Japanin valtamedia on uutisoinut aiheesta kansalaisille. Suuret sanomalehdet ovat kannustaneet kansalaisia muuttamaan jo takaisin vanhoihin asuntoihinsa vaarallisille säteilyalueille. Kansalaisille valehdellaan, ettei säteily enää vaikuta sikiöiden kehitykseen. Todellisuudessa säteily on kasvattanut räjähdysmäisesti keskenmenojen ja kohtukuolemien määrää – sikiöitä kuolee syöpään.

Gundersen on ydinturvallisuuden tunnetuimpia nimiä. Hän työskenteli ennen itse johtavassa asemassa ydinteollisuudessa, mutta lopetti 1990 havahtuessaan ydinvoiman terveys- ja turvallisuusriskeihin. Kuten Fukushimasta rehellisesti puhuneet lääkärit, myös Gundersenin henkeä on uhattu, sillä hänen valistustyönsä uhkaa suurten ydinteollisuusyritysten uskottavuutta.

EneNews.com

3 kommenttia

  1. Millä lääkärit hoitavat säteilystä aiheutuvaa syöpää? Sädehoidolla! Myös sytostaatteja luonnollisesti käytetään elimistöä lisää myrkyttämään. Ei vaikuta kovin järkevältä toiminnalta…

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  2. Yleensäkin säteilytyksen haitoista! Suomipoika vaikenee kuoliaaksi siitä tosiasiasta. Kaikki säteilytys on vaarallista olipa se sitten vaikka mammografiasta kotoisin. Suomen lääkemyrkkypolitiikka on valmis vaikka vahingoittamaan ihan tahallisesti niiden ihmisten hyvinvointia jotka eivät ymmärrä itse ottaa selvää ja faktaa tietoa esim. säteilyhaittojen todellisuudesta, lääkemyrkkyjen todellisista haittavaikutuksista, PAKKAUSSELOSTEET pitää aina lukea olipa kyse vaikka maitohappobakteereista. Ja varsinkin niissä tapauksissa joissa ”tavara” tulee lääketehtailta ja apteekin hyllyiltä. Kaikki ainesosat kannattaa tarkistaa, sillä jopa tablettien PINTAKÄSITTELYAINEISSA on SYÖPÄÄ AIHEUTTAVIA aineita. Esim. Apteekissa myytävä Kaliumtabletin pintakäsittelyaine sisältää SYÖPÄÄ aiheuttavaa ainetta. Sen voi jokainen tarkistaa itse jne.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  3. Norjalaiset leikkii ydinreaktorillaan, ongelmia ollut jo kuukausia sitten ja uutisissa en ole nähnyt mainittavan .

    https://nuclear-news.net/2017/03/05/the-secret-meltdown-in-norway-is-stepping-in-fukushima-footsteps-iodine-131-in-europe-again-iaea-unscear/

    http://bellona.org/news/nuclear-issues/2017-03-norways-halden-reactor-a-poor-safety-culture-and-a-history-of-near-misses

    Mistä voimme tuostakaan Haldenin reaktorista tietää oikein mitään tarkkaa tietoa, koska koko ydin-ala on suljettu muilta kuin sen alan asiantuntijoilta, yleensä totuus salataan ja peitellään, tai totuus tulee julki vasta kun on ilmeistä että totuutta ei voi enää salata levinneen säteilyn vuoksi.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat