- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Fixit: kansanäänestys Suomen EU-jäsenyydestä

Britannian Brexit-kansanäänestyksen [1] innoittamana kerätään ääniä kansalaisaloitetta varten, jonka tarkoituksena on järjestää kansanäänestys Suomen jäsenyydestä Euroopan unionissa.

Kansalaisaloite on kerännyt kahdessa päivässä yli 4000 allekirjoitusta. [2]
Kansalaisaloite on kerännyt kahdessa päivässä yli 4000 allekirjoitusta.

Alullepanijat perustelevat aloitetta seuraavin sanoin:

” […] Suomen päätöksentekoa on siirretty Brysseliin Euroopan unioniin liittymisen jälkeen enemmän kuin olisi välttämätöntä. EU:n kehityskulku ja EU-johtajien lausunnot osoittavat selvästi, että EU:sta ollaan tekemässä liittovaltiota. Aloitteen tekijöiden mielestä Suomen kansallisten etujen kannalta on välttämätöntä, että asioista päätetään itsenäisesti ajopuuna ajelehtimisen sijaan. Itsenäisen päätöksenteon turvaamiseksi ainoa looginen ratkaisu on erota EU:sta. Kuten Euroopan unioniin liityttäessä, myös siitä erottaessa ratkaisulle täytyy olla kansan enemmistön hyväksyntä. Tämän vuoksi eroamisesta on järjestettävä kansanäänestys. […]”

Jotta hanke toteutuisi, vähintään 50 000 äänestyskelpoisen Suomen kansalaisen on allekirjoitettava kansalaisaloite. Voit allekirjoittaa aloitteen sähköisesti täällä [3]. Tunnistautuaksesi sivuille tarvitset suomalaisen pankin verkkopankkitunnukset. Voit myös ladata, tulostaa ja täyttää paperisen kannatuslomakkeen [4].