Finlayson-tuotteita kansallissosialistikaupassa – ”Emme myy pahoille”

Kulttuurimarxistinen tekstiiliyhtiö Finlayson on varmasti tuttu kaikille Magneettimedian lukijoille. Nyt yhtiön arvoissa vaikuttaa tapahtuneen outo käänne. Vaikka Finlayson kertoo, ettei se myy tuotteitaan ”pahoille”, on yhtiön tekstiilejä päätynyt kansallissosialistiseen Kadulle.com-kauppaan!

Finlayson aloitti kesällä 2015 näyttävän painostuskampanjan tavarataloyhtiö J. Kärkkäistä vastaan, koska Finlayson-pomo Jukka Kurttila luuli, että yhtiön olisi edelleen Magneettimedia-julkaisun takana. Kurttila oli kuitenkin väärässä, sillä todellisuudessa Magneettimediaa kustantaa Pohjoinen Perinne ry.

Kurttila oli erityisen kiukkuinen siitä, että Magneettimedian vuoden 2015 paperilehdessä hyökättiin avoimien rajojen maahanmuuttopolitiikkaa vastaan. Vain muutama kuukausi Kurttilan raivokohtauksen jälkeen Euroopassa puhkesikin historiallinen pakolaiskriisi, joten Magneettimedia oli aikaansa edellä.

Kurttilalle Magneettimedian avoin kansallismielisyys on ollut niin katkeraa kalkkia, ettei hän ole pystynyt jättämään julkaisuamme rauhaan edes pahimman kohun laannuttua.

Magneettimedia on edelleen jokaisen Finlayson-yhtiöhaastattelun vakioaihe. Kurttila muistaa aina surkutella myös sitä, että Kärkkäinen-boikotti iski ammottavan loven Finlaysonin liikevaihtoon.

finlayson kadulle comfinlayson meilla ei ole salaisuuksiafinlayson emme myy tuotteitamme pahoille

Ovatko Finlaysonin arvot kääntyneet päälaelleen?

Nyt, kuin kohtalon oikusta, Finlaysonin tuotteita on päätynyt Pohjoinen Perinne ry:n Kadulle.com-verkkokauppaan!

Tämä on erityisen mielenkiintoista siksi, että Finlaysonin oman vastuullisuusjulkaisun mukaan yhtiö ei myy tuotteitaan ”pahoille”.

Magneettimedian toimitus ei onnistunut selvittämään, mitä reittiä Finlayson-tekstiilit päätyivät Kadulle.comiin. On toki mahdollista, ettei Finlayson pidä kansallissosialismia ”pahana” aatteena. Tämä olisi tervetullutta kehitystä pahasti ryvettyneen yhtiön arvojen osalta.

Yksi asia on kuitenkin varmaa: nyt jokainen suomalainen voi tukea kansallismielistä toimintaa ostamalla Finlayson-tuotteita! Mikä sen parempaa? Kadulle.comin valikoimista löytyy kaitaliinoja, Muumi-pyyhkeitä ja aluslakanoita!

Nyt kaikki tukemaan hyvyyden voimia: KADULLE.COM

 

Lue myös: Finlaysonin Jukka Kurttila jatkaa Magneettimediasta valittamista

7 kommenttia

  1. Vakavasti puhuen luulen että tuotteita on päätynyt kadulle.comiin finlaysonin tajuamatta ketkä kauppaa pitävät. Eiköhän niiden myynti siellä kohta kielletä.

    Ihmettelen kyllä verkkokaupan päätöstä edes ottaa niitä myyntiin! Luulen melkein jokaisen kansallissosialistin boikotoivan finlaysonin tuotteita. Liekö tässä syynä kadulle.comin ylläpitäjien erikoinen huumorintaju?

    Plusääni(16)Miinusääni(0)
  2. Itse olin miettinyt kirveen ostamista Kärkkäseltä mutta kun kuulin että valmistaja jonka tuotteita harkitsin, ei myöskään ”myy pahoille”, niin tuumailin että ei kai niitä sitten tarvitse ostaakkaan. Olkoot nämä ”hyvät” sitten omissa leireissään.

    Tuen Kärkkäistä muilla tavoin.

    Plusääni(8)Miinusääni(0)
  3. Finlayson sais muuttaa nimensä. Nykytoiminta häpäisee perustajan nimen.

    Plusääni(18)Miinusääni(0)
  4. Ehkäpä Finlaysonilla vaihdetaan pääjohtaja ja palautetaan Suomalaiset arvot kunniaan ja ennen kaikkea myös valmistus palautettaisiin takaisin kotimaahan. Nythän ne valmistetaan mikä tuote missäkin maassa muttei Suomessa.

    Plusääni(15)Miinusääni(0)
  5. Ehkäpä Finlaysonilla herätään isänmaallisuuteen ja siirretään valmistuskin takaisin kotimaahan, mikä olisi jo
    erittäin hieno juttu!

    Plusääni(14)Miinusääni(0)
  6. ”Pahoille”. Ette myy ”pahoille”. Kuin ”Bambi liukkaalla jäällä.” Jonnin joutava lause, joka ei merkitse tasan yhtään mitään. Ei, vaikka sitä kuinka vääntelisi ja kääntelisi.
    ”Paha” täytyy ensin asemoida monoliitiksi peruskallioon muuttumattomaksi itseisarvoksi eli labiiliksi. Määritellä paha, joka on ja pysyy.
    Eikä pikatuomioistuinten harjoittamista tapauskohtaisesti. Käsite, joka on riippuvainen kustakin yksilön maailmankatsomuksellisista näkökohdista, ei ole uskottava. Vain ainoastaan mainos slogan. Yrityksen tehtävä ei ole jyvitellä asiakkaitaan hyviin tai pahoihin. Rahallahan ei ole moraalia, eikä isänmaata. Joten se vain merkitsee, että ovi käy ja kassakone kilisee. That’s it!
    Mutta kyseessähän on vain eräs ”ajankuva” vallitsevasta yhteiskunnasta.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat