Tohtori William Luther Pierce kertoo radiolähetyksessään, miksi muodikas feminismin aate merkitsee todellisuudessa kansan kuolemaa. Feminismissä ei ole kyse tasavertaisuudesta, vaan perheen ja kansan yhtenäisyyden tuhoamisesta.
Piercen mukaan kestävistä avioliitoista on kovaa vauhtia tulossa harvinaisuuksia. Mutta miksi miesten ja naisten on koko ajan vaikeampaa tulla toimeen keskenään? Osa eroista on selitettävissä taloudellisin, sosiaalisin ja psykologisin perustein. Historiallisesti avioliitto on perustunut taloudelliseen tosiasiaan, että tehokas työnjako parantaa selviytymis- ja suvunjatkamismahdollisuuksia. Perinteisesti nainen ja mies ovat tehneet tiimityötä, naisen yleensä pitäessä huolta kodista ja miehen turvallisuudesta sekä toimeentulosta. Parisuhteessa elävillä ihmisillä on ollut selkeästi paremmat edellytykset selvitä sinkkuihin verrattuna. Vahvojen perheiden lapsilla on myös ollut paremmat edellytykset menestykseen kuin rikkinäisten perheiden.
[1]Teollinen vallankumous mullisti koko yhteiskunnan, mutta se ei tuhonnut ydinperheen merkitystä. Sen sijaan kaksi 1900-luvun taloudellista ilmiötä alkoivat murentaa perheinstituutiota. Yhä useammat länsimaalaisista ovat riippuvaisia sosiaaliturvasta, minkä lisäksi yhä harvemmat äideistä jäävät kotiin lastensa kanssa. Suuri osa työnantajista on menettänyt yhteiskunnallisen omatuntonsa. Kun palkansaajia kohdellaan pelkkänä kasvottomana työvoimamassana, unohdetaan helposti se, että lapset ansaitsevat saada olla kotona äitinsä kanssa. Toisin sanoen naisia on alettu kohdella työpaikoilla ja rekrytoinnissa samalla tavalla kuin miehiä. Naiset kiskottiin pois perheidensä luota työelämään, sillä näin kasvatettiin työvoiman määrää ja madallettiin työn kustannuksia. Se oli hyvää bisnestä. Ilmiötä on vauhdittanut länsimaiden siirtymä teollisuustalouksista palvelutalouksiin; yhä harvempi ammatti on niin fyysinen, että se vaatisi nimenomaan miestyövoimaa.
Fyysisten töiden määrä siis väheni. Samalla teknologia teki kotitöistä huomattavasti helpompia ja vähemmän aikaa vieviä. Pyykinpesukoneet, jääkaapit, mikroaaltouunit ja muut keksinnöt tekivät ihmisen työn tämän puolesta. Naisista tuli taloudellisesti vähemmän riippuvaisia miehistä, eivätkä miehet tarvinneet enää vaimoa ylläpitämään järjestystä kotona. Yksinelämistä ja eroamista helpotti entisestään valtiollinen sosiaaliturva, joka kehitettiin toisen maailmansodan jälkeen. 100 vuotta sitten pariskunnat riitelivät aivan kuten nytkin, mutta taloudellisista syistä perheet pysyivät kasassa.
Taloudellisten muutosten lisäksi tapahtui sosiaalisia mullistuksia, jotka nekin hyökkäsivät perheinstituutiota vastaan. Maalla ja pienissä kylissä perheillä oli suuri sosiaalinen tarve pitää yhtä ja avioerot olivat skandaaleja. Nyt tilanne on kääntynyt päälaelleen. Toisen maailmansodan jälkeen muotiin tullut feministinen ajattelu vastusti perinteistä käsitystä avioliitosta. Feministien mukaan miehet ja naiset ovat täysin samanlaisia pienistä anatomisista eroista huolimatta. Heidän mielestään naiset eivät tarvitse miehiä elääkseen tyydyttävää ja rikasta elämää. Feministit tahtovat, että heitä kohdellaan kuten miehiä. Pian valtamedia ja hallitus omaksuivat uuden oudon ideologian.
[2]Feministinen ajattelu alkoi vaikuttaa myös normaalien naisten mielipiteisiin. Naiset menettivät sukupuolisen erityisasemansa. He väittivät, etteivät he tarvitse miehen suojelua ja tukea. Valtaosa miehistä otti tämän todesta ja alkoi elää ilman huolta naisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Vaimot alkoivat vaihtua yhtä tiuhaan kuin opiskelijoilla kämppäkaverit. Feminismi on tuhonnut naisen ja miehen välisen yhteistyön siteen, joka perustui sukupuolten luonnollisille eroille. Feministit tahtoivat korvata luonnon utopialla, jota he kutsuvat ”tasa-arvoksi”. Tämä on johtanut miesten ja naisten väliseen sukupuoliseen vihanpitoon.
Samalla, kun naiset ovat menettäneet naisellisuutensa, on miehistä tullut vähemmän maskuliinisia. Tämä on ollut myrkkyä avioliitolle. Kuinka tilanteen voisi parantaa? Emme voi palata aikaan, jolloin perheet perustettiin pienissä kylissä, joissa sosiaaliset, taloudelliset ja kulttuurilliset tekijät olivat otolliset vahvoille avioliitoille. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettemmekö voisi tehdä maailmasta paljon paremman kuin millainen se nyt on. Emme välttämättä tarvitse edes valtiollista ohjausta pelastaaksemme perheitä. Sen sijaan meidän on pysäytettävä valtiolliset hankkeet, jotka ovat tuhonneet avioliittoinstituution. Ilman vihamielisen valtion sotkeutumista elämiimme ja ilman feministipropagandaa ihmisluonto tulee kyllä ohjaamaan vastakkaiset sukupuolet toistensa luokse. Mies ja nainen tulevat jälleen täydentämään toisiaan.
Toki naisillakin voi olla johtavia asemia yrityksissä. Sen sijaan luonnottoman kiintiöpolitiikan on päätyttävä. On myös lopetettava feministipropaganda, joka syyllistää naisia, jotka keskittyvät uran sijaan perheeseen. Urakeskeisyyden vuoksi naiset synnyttävät nykyään vähemmän lapsia kuin aiemmin. Feministien mukaan lapset ovat haitaksi naisen itsenäisyydelle. Harmillisinta on se, että yleensä juuri älykkäimmät naiset valitsevat nykyään uran perheen sijaan. Toisin sanoen älykkäät perintötekijät lisääntyvät vähiten. Kansamme hyvinvoinnin kannalta on erittäin tärkeää, että henkisesti terävimmät lisääntyvät ja synnyttävät älykkäitä lapsia rakentamaan tulevaisuuden yhteiskuntaa.
[3]
Valtamedia ei pidä meistä, sillä kannatamme luonnollisia ja terveitä avioliittoja. Meidän on kuitenkin pidettävä kiinni ihanteistamme. Meidän on lisäännyttävä tai kansamme tulee kuolemaan. Samalla kuolee isänmaamme. Liian useat välittävät nykyään vain omasta elämästään, eikä heillä tunnu olevan aikaa ajatella yhteiskuntaansa ja kansaansa. He eivät ajattele, millaisen maailman he jättävät perinnöksi lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Meidän on kerrottava heille ajatuksistamme, sillä ihmiset kyllä välittävät lastensa hyvinvoinnista. Kun perustelemme näkemyksemme hyvin, yhä useammat ihmiset alkavat työskennellä yhteisen tulevaisuuden puolesta. Me kaikki olemme vastuussa tulevaisuudesta.
Tohtori William Luther Pierce