"Elämme pelossa, emme demokratiassa. Eliitti pelkää kansaa, minkä vuoksi se on säätänyt mielipidelakeja pelotellakseen kansaa. Siksi yhä harvempi uskaltaa kertoa todellisista mielipiteistään."

Ursula Haverbeck Dortmundin tuomioistuimessa 2007.

Eurooppa on sodassa, osa 3

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,00
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Esitämme Pekka Kemppaisen novellin viimeisen osan. Suomella taitaa sittenkin olla toivoa.

Katriina ja Lumihiutale ovat nyt metsässä, maastopukuisten miesten seurassa nuotiolla. Asiat on kyselty moneen kertaan. Vakavailmeinen mies, jotain kiiltävää kauluksissa, ilmestyy seurueeseen, katsoo heitä. ”Tervetuloa Suomeen tytöt!”

Evakuointileiri oli hajallaan pitkin kylää ja sen ympäristöä. Se käsitti kesämökkejä, kylmien tilojen rakennuksia ja tilapäisesti asumiskäyttöön muutettua rakennuskantaa. Leiriksi sen teki organisoituminen. Lähes jokaisella oli jokin tehtävä tai velvollisuus. Koska Katriina oli tullut Lumihiutaleen kanssa, hänet sijoitettiin ensin ilman vanhempiaan tulleiden lasten keskukseen, heidät molemmat sijoitettiin.

Eräänä päivänä: ”Sinähän olet ratsastanut, tunnet hevoset?” Katriina oli kutsuttu esikuntaan, asiaa tarkemmin erittelemättä. Kysyjä oli sama upseeri, jonka hän oli tavannut heti saapuessaan jäljellä olevaan Suomeen. ”En pahastu, vaikka kieltäytyisit”, upseeri katsoo Tarkasti Katriinaa. ”Me olemme kokoamassa partiota, joka käy Helsingissä asti. Sinun neuvokkuutesi tullessasi on huomattu ja muistettu.”

Seuraavana iltana Katriina tutki karttoja ja luetteloita asioista, joihin haluttiin vastauksia, partion toisen jäsenen kanssa. Tämä oli hyvin vakavan oloinen mies. Asioita oli paljon pohdittavana, mutta siinä ohessa Katriinaa askarrutti jokin asia tässä kumppanissaan. ”Sinun perheesi on siellä?”, Katriina kysyi, toisen yllättäen.

”Näihin retkiin ei lähetetä ketään, jonka omaiset ovat jääneet … vihollisen käsiin.” Katriina katsoi toista. ”Kuten sinunkin, minun perheeni nähtiin viimeksi pakomatkalle lähdössä”, mies jatkoi. ”Mutta he eivät ole täällä kuten ei sinunkaan?”, Katriina vastasi. ”Raporteissa ja meidän papereissamme he eivät ole siellä, … Eiköhän jätetä tämä asia?” Katriina katsoi toista ja vaikeni.

Tiedustelu-upseeri vieraili tukikohdassa. Hän kertoi tilanteesta muualla Euroopassa, bioase-iskuilla alkaneesta hyökkäyksestä, hallitusten ja virkakoneistojen romahtamisesta, joukkomurhista, uusien maahantunkeutujien vyörystä, orjamarkkinoista ja kulttuurimuistomerkkien tuhoamisesta. Ja että uusien maahantunkeutujien virta on laantunut Englannin ja Ranskan ohjussukellusveneiden saarrettua ne Afrikan ja Lähi-idän suurkaupungit joista Euroopan uudet asukkaat olisivat voineet tulla. Sota oli vihollisen toimesta siirretty jo alkaessaan väestötieteelliselle tasolle, ja vihollisen tuhotessa parlamentit ja hallitukset Euroopasta, sotilaallinen logiikka oli saanut vapaat kädet.

Suomi oli niitä harvoja paikkoja, joissa vastarinta oli saatu nopeasti käyntiin.  Santahamina oli asevarastoineen joutunut heti sodan alussa viholliselle sen rynnättyä Hevossalmen sillan yli suomalaisista koulutytöistä kootun ihmiskilven suojassa. Varusmiehet eivät olleet pystyneet ampumaan, vaan lamaantuneet ja tulleet tapetuiksi omilla aseillaan. Sen sijaan Helsingin edustan saaret ovat vielä suomalaisten hallussa, ja tykistö häiritsee niiltä käsin vihollista kaupungissa, -varsinkin jos se yrittää pitää suuria joukkokokouksia.

Tärkein rannikkolinnakkeiden aikaansaannos oli kuitenkin Helsinkiä lähestyneiden, Suomen uusia asukkaita kuljettaneiden, autolauttojen tuhoaminen kiinteään ja tähystetysti laukaistuun miinoitteeseen Harmajan edustalle. ”Ensi syksynä saadaan lihavia ankeriaita”, oli tiedustelu-upseeri kertonut. Tuosta Harmajan meritaistelusta hänellä oli silminnäkijän kuvaus.

 

”Laivat saapuivat jonossa sumusireenejä ulvottaen, ja koukeroisilla teksteillä varustetut mustat liput reelingeistä roikkuen. Islamistit tulivat Helsingistä moottoriveneillä vastaan ja tervehtivät laivasaattuetta jo sisääntuloväylällä Harmajan eteläpuolella. Kun koko saattue oli miinoitetulla väylä-osuudella, meri nousi vaahtona ilmaan. Räjähdykset katkaisivat laivojen kölit, osa upposi nopeasti, jotkut liekehtivät useita tunteja. Rantapyssy ampui häirintää pelastustoimien estämiseksi, -sitä ennen keskityksen Eteläsatamaan, mihin vastaanottajat olivat kokoontuneet.”

Katriinan ja kumppaninsa tuli mahdollisuuksien mukaan kerätä tietoa Helsingin olosuhteista, paljonko maahantunkeutujia kaupungissa asuu, ja onko suomalaisia yhä elossa. Lumihiutaleen jättäminen oli Katriinalle raskasta.

He kulkivat pitkin jo rauhan aikana metsiin merkittyjä ja luontoharrastajien käyttämiä vaellusreittejä. Se oli suhteellisen turvallista, sillä vihollinen yleensä pelkäsi metsää. Valmiilla laavupaikoilla he eivät sentään yöpyneet. Teitä, joilla konekivääreillä aseistautuneet vihollisen autopartiot liikkuivat, piti välttää. Helsingin-päässä nämä reitit johtivat Keskuspuistoon. Sinne oli tarkoitus nyt mennä.

Viimeinen ”yöpyminen” tapahtui päiväsaikaan. Vantaa oli tarkoitus sivuuttaa yöllä. Katriina pani merkille kumppaninsa, Heikin, vakavoituminen ja jännittyneisyys, mitä lähemmäksi Helsinkiä tullaan. Valoisassa toisen piti aina vartioida toisen nukkuessa. Keitä olivat ne nimet, joita Heikki lausui unissaan? Katriina ei aikonutkaan kysyä.

He ratsastavat puistopolkua, tarkkaillen oikealle ja vasemmalle, varuillaan. Silti heidät yllätettiin. Hullun nauru. Se kuului läheltä. Katriina tähyili ympäristöä sormi liipaisimella, tunsi kuinka hevonen aisti hänen jännittyneisyytenä. Ei ketään missään, nauru vaan jatkui. ”Turhaan te sinne menette! Siellä ei ole teille mitään.” Ääni tuli ylhäältä. Puussa oli lava, maja ja ilmeisen hullu mies.

Jokin esine narun päässä putosi heidän eteensä. ”Antakaa vero! Tupakkaa ja tulitikut. Sitten kerron teille mitä teidän tulee tietää.” Heikki ja Katriina katsoivat toisiaan. Ehkä hullu tietää jotain? Heikki oli varautunut pikku lahjuksiin. Hän täytti pussin, joka salamannopeasti singahti korkeuksiin, mielipuolisen naurun säestyksellä. ”Siellä on Kuoleman Majesteetti. Kuolema hallitsee. Se on tautien kuningas, se on rottien kuningas. Te ette voi mitään.” Ja hullun hohotusta.

Heikki levitti käsiään, katsoi Katriinaa. Ei tarvinnut sanoa ääneen, että ostettiin tyhjä arpa. He jatkoivat matkaansa. Edessä piti olla jonkinlainen urheilukenttä, jolle he tulisivat.  Täytyy tarkkailla, sitten vasta ylittää avoin paikka. He pysähtyivät puiden suojaan, Ei ketään, ei mitään, ei merkkejä toiminnasta. Jokin vilahti maata myöten heidän ohitseen aukiolle, toinen, kolmas. Hevoset osoittivat hermostuneisuuden merkkejä.

Rottia, metsästä juoksi rottia aukiolle, niitä kerääntyi sen keskelle muodostaen kuin maton. Ei, kasan. Kasa kasvoi korkeutta hämmästyttävän nopeasti. Rottia kiipesi toistensa yli, yhä korkeammalle. Kasa sai hahmon: Sillä oli kaksi jalkaa, vartalo, ja pää. Päähän avautui silmät ja suu, jotka elehtivät. Päälaella tanssivat rotat muodostivat kruunun. Sitten ilmaantui käsivarsi. Se kasvoi, ojentui heitä kohti samalla kuin hahmon suu väänteli ilmeitä.

Käsivarren päähän ilmaantui kämmen kääntyneenä heitä kohti, ja levitetyt sormet. Elettä ei voinut tulkita väärin. Sitten hahmo hajosi. Rottia putoili, kunnes maassa oli vain taintuneita ja kuolleita rottia elävien juostessa kaikkiin suuntiin. Ensimmäinen kettu tai koira ilmaantui paikalle, sieppasi rotan suuhunsa, poistui. Saalistajia saapui lisää, jostain kaukaa takaansa Katriina ja Heikki kuulivat suden ulvontaa. Tänne ei ollut hyvä jäädä.

He ratsastivat, nyt vauhdilla, takaisin tulosuuntaansa. Alittaessaan hullun puunlatva-majan, he kuulivat tämän kaamean naurun. Myöhemmin, turvallisessa lepopaikassa, Heikki lämmitti heille tikku- ja käpynuotiolla kupit kahvia. ”Taisi olla tässä tämä Helsingin-reissu?”

Heikki viritti radiopuhelimen ja heitti antennilangan korkealle puuhun. He saivat uuden tehtävän: Tutkia, onko pääkaupunkiseudun länsipuolisille alueille pelastautunut paljon väkeä, ja kiertelevätkö maahantunkeutujien autopartiot siellä. He tapasivat Kirkkonummen ja Vihdin alueella vartioituja tiesulkuja, ja kuulivat, että paikalliset olivat, paitsi estäneet ruokatarvikkeiden ryöstöretket, myös tehneet iskuja Espoon marketteihin ja tukkuliikkeisiin tuhotakseen maahantunkeutujien käsiin jääneitä varastoja.

Taudit ja nälkä olivat heikentäneet vihollista, ja useasta kaupungista oli maahantunkeutujat ajettu Helsinkiä kohti, tarkoituksena nopeuttaa siellä nälkiintymistä. Asekuntoisia miehiä ei toki ole laskettu menemään. Kun uusin saapumiserä valloittajia oli meren pohjassa Helsingin edustalla, maahantunkeutujien määrä on laskussa.

Katriina ja Heikki jatkoivat tehtävänsä mukaisesti länteen. He tarkkailivat liikennettä ykkös- ja kakkosteillä. Vaikka ympäröivä maaseutu oli suurimmalta osin suljettua jihadisteilta, ne näyttivät liikkuvan näillä teillä suhteellisen vapaasti. Tämä oli hyvin huono uutinen, se ilmoitettiin esikuntaan. He saivat käskyn vetäytyä turvalliseen paikkaan, kunnes operaatio saadaan valmisteltua. Silloin heidän tehtävänsä on tarkkailla liikennettä ja ilmoittaa havaintonsa reaaliajassa.

Kesämökki löytyi pikkujärvien rikkomalta harjualueelta melko läheltä 2-tietä. Kun sinne johtava tie oli pehmeä ja umpeenkasvamassa, ei autoilla liikkuvien vihollispartioiden vaara ollut suuri. He asettuivat taloksi. Yöllä Katriina havahtuu pahaa aavistavaan tunteeseen. Hän on nukkunut isommassa huoneessa, jonka ikkunat antavat järvelle ja pihalle, koska arveli herkempiunisena heräävänsä, jos jotain outoa tapahtuu. Rankka viikko, univelka, edellisen päivän rasitukset, kaikki nämä olivat vaatineet veronsa. Nyt hän tiesi, että oli nukkunut jonkin asian yli.

Katriina oli nukahtaessaan keskittynyt ympäristön ääniin, ottanut äänimaailmasta yhden elementin kerrallaan, kuunnellut ja keskittynyt. Veden liplatus rantakiviin, tuulen humina männyissä, ajoittaiset lintujen äänet, -kuinka hienoa on että liikenne on vaiennut. Jos äänimaisemaan tulee jotain lisää, se rikkoo kuvan ja herättää. Näin ei ollut käynyt. Mikä on väärin? Katriina kuuntelee silmät suljettuina. Jotain puuttuukin! Heikin hengitys viereisestä huoneesta. Nyt hän kuulee jotain ylimääräistä. Rannasta. Sekunnissa hän on ylhäällä, vaatteissa, ja valmiina mihin tahansa vaaraan.

Heikki, herätettävä heti! Katriina hiipii huoneeseen, hapuilee pimeässä Heikin päätä, käsi osuu tyhjään. Tyynyllä ei ole mitään, vuoteessa ei ole ketään. Äänet rannassa? On yksin mentävä. Katriina katsoo ikkunasta. Rannassa, vedessä, on varjo. Liikkumaton objekti, ei, se liikahti. Taas ääni? Joku laulaa. ”There’s no need for anger, there’s no need for blame There’s nothing to prove, everything’s still the same..” Hetkessä Katriina on rannassa. Heikki on vyötäisiään myöten kylmässä vedessä, vaatteet päällään, kädessään viinipullo.

 

”Nyt on sota.” ”Joo, mä tiiän.” ”Meillä on tehtävä.” ”Joo, kuunteluaika on huomenna illalla, radiolla kertovat. Siihen asti on oltava matalana ja piilossa.” ”Tää järvi onkin siihen hyvä. Mikset mee syvemmälle?” ”Hyvä idea. Meenkin.” Pullo tänne!” Katriina ottaa pullon, kiskoo miehen kainaloista ylös, ja alkaa retuuttaa taloon. Mies on painava märkine vaatteineen, kylmä kuin kuollut kala. ”Jos sillä on hypotermia?”, Katriina huolestuu. Hän löytää huvilasta pyyhkeitä, vaatteet pois, kääritään kuivaan, sauna lämpiämään uudelleen. Huolenpitoa.

”Mikä se sinun laulu oli?” Katriina istuu lauteilla, seinään nojaten, leuka vasten polvia. ”Tule tänne ylös, et sä siellä alhaalla lämpene.” Heikki kömpii ylimmälle lauteelle, hieman hämillisenä. ”Et vastannut.” ”Se kertoo sodasta, tuhosta.” ”Sitähän meiltä puuttuukin.” ”Minun piti saada se jotenkin ulos.” He istuvat hiljaa. Katriina hakee viinin, sitä on yli puolet jäljellä. Hän kokeilee kädellään Heikin hartioita. ”Sun ruumiinlämpö on vaarallisen alhaalla, sitä ei huomaa itse.” He maistelevat viiniä. ”But farewell, Angelina, the sky’s changing colour and I must leave fast.”

Saunottuaan he menevät vuoteeseen, tällä kertaa samaan. Katriina painautuu miehen kylkeen, se ei tunnu enää kylmältä. Hän uneksii, jos hänellä olisi samanlainen mies kuin Heikki ja samanlainen lapsi kuin Lumihiutale. Hän tunnustelee kädellään. Mies on valmis. Rannassa tuuli puhaltaa järven suuntaisesti, peräkkäiset aallot lyövät rantaan, yhä uudelleen ja uudelleen.

Aamulla Katriina on ensimmäisenä valveilla. Hevoset ovat saaneet aitauksensa portin auki, mutta eivät ole menneet kauas. Radioviestit tulivat aikanaan, ja heillä oli taas tehtävä. Operaatiosuunnitelma oli muuttunut, jokin isompi yritys oli tekeillä.

Miehiä oli tullut jo parisen päivää, pitkin metsäpolkuja marssimalla. Ei edes pieniä sorateitä ollut käytetty, ja jos teiden poikki oli kuljettu, ylityskohdista jäljet oli havuilla lakaistu pois. Nyt kuusikkoinen notko on täynnä sotilastelttoja, ja seuraavassa notkossa niitä on lisää. Telttojen luona on aseitaan ja varusteitaan kunnostavia miehiä. Tämä on Uuden Suomen Armeijan suurin keskitys tähän mennessä.

Vihollisen odotetaan pyrkivän kohti Helsinkiä suurena saattueena. Se pysäytetään tänne, metsäiselle suoralle tieosuudelle. Katriina ja Heikki ovat saaneet tehtävän olla valmistellun taistelupaikan eteläpuolella, vartioimassa ettei Helsingin suunnasta tule viholliselle apua. Kaikki ovat asettuneet paikoilleen aamuhämärissä, väijytys on valmis.

Katriina katselee maastokuvioiselle sadeviitalleen tiivistyneitä pisaroita. He ovat tulleet kallion päälle hämärän suojissa, asettuneet, naamioituneet, -ja palelleet. Odottelua ja jännitystä. He näkevät paikaltaan kilometrejä molempiin suuntiin, liike ja tekemisen äänet väijytyspaikalla ovat loppuneet, vain odotusta. Aurinko on noussut, mutta on yhä matalalla juuri siinä suunnassa mitä heidän pitää tarkkailla.

Kaukainen moottorien ääni kuuluu ensin vaimeana, pikkuhiljaa voimistuu. Idästä vai lännestä? Aurinko häikäisee, ei näe. Lännestä se kuuluu? He jatkavat Helsingin-suunnan tarkkailua, -asia ei koske heitä. Radiopuhelimeen syttyy merkkivalo. ”Kuusi kuusi, metsä metsä.” ”Kuusi kuulee. Ei mitään näkyvissä.” ”Vastaatte vasta, kun kysytään.” ”Kuusi kuittaa, vastaa vasta, kun kysytään.” ”Loppu.” ”Loppu.”

Heikkiä hymyilyttää, mutta jatkaa tähystämistä. Helsingin suunta on hiljainen, moottorien ääni heidän takanaan voimistuu. He eivät malta olla vilkuilematta länteen päin. Autokolonna ei tule sotilaallisessa järjestyksessä, vaan kaaoksessa, kuin kilpa-ajoissa. Ne ovat selvästi pakoretkellä.

Tien reunaan lyöty valkoiseksi kuorittu näre on merkki tulenavaukselle. kun ensimmäinen ajoneuvo ohittaa sen, luotiryöpyt alkavat pirstoa autoja. Tielle muodostuu pian tukos autonromuista, väkeä yrittää paeta tien yli metsään, kaikki eivät pääse sinne asti. Pari kevyttä heitintä liittyy mukaan, autoruuhkan molemmissa päissä leimahtelee. Kun suurin osa yhä elossa olevista vihollisista on päässyt suojautumaan tien vasemmalle puolelle, ennalta asetetut panostukset laukaistaan.

Katriina ja Heikki seuraavat näytelmää tähystyspaikaltaan. Tien toinen puoli räjähtelee ja leimuaa, autot jauhautuvat osumista. ”Tuolla ei ketään jää henkiin.” Radiopuhelin aktivoituu: ”Kokoontumispaikalle.”

Sissijoukko on nyt syvemmällä metsässä, Heikki ja Katriina ovat haikeina jättäneet mukavan huvilan, istuvat nyt muiden kanssa puolijoukkueteltassa, kuumaa teetä hörppien. ”Viivymme täällä jonkin aikaa, josko joku tulee katsomaan miten noiden kävi”, kertoo maastopukuinen kapteenin-arvoinen. ”Jos tulevat, tekevät edeltäjilleen seuraa.” Yleinen naurun-römähdys. Vartiovuorollaan, muiden nukkuessa, Katriina tunnistaa tiellä yhä käryävien autonromujen kitkerän tuoksun. Sodan haju.

Sodan kulku on kääntynyt suomalaisten eduksi. Maahantunkeutujien alussa valtaamia alueita otetaan takaisin yksi toisensa jälkeen. Katriina kuulee aamun ensimmäisten lintujen viserrystä, sammalikosta hän huomaa kukkivan sudenmarjan. Kastepisara sen lehdellä heijastaa itäisen taivaanrannan valonpilkahdusta. Tämä on Suomea, hänen isänmaataan.

 

Pekka Kemppainen

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

2 Kommentit

  1. finn jävle

    Huva huva suomi teini tyttö. Vähän viiniä naamaan ja paripäivää tuntemansa miehen melaa mekkoon.

    Se on sitä länsimaista sivistystä.

    (4)(4)
  2. Hyvät naiset ja herrat, tämä on klassikkoainesta. Eiköhän tehdä tästä elokuva, vaikka joukkorahoituksella.

    (1)(0)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*