Euroopan vasemmisto hajaannuksessa: EU-vastaisuuden pelätään ruokkivan kansallismielisyyttä

Kansainvälisen politiikan professori Heikki Patomäen mukaan eurooppalainen vasemmisto joutuu tinkimään perinteisistä periaatteistaan: globalisaation vastustamisen pelätään satavan kansallismielisten laariin.

Patomäki kirjoittaa kotisivuillaan Euroopan vasemmiston Pariisin-kokouksesta, jossa punainen liike pohti uusia strategioita Syrizan petoksen jälkimainingeissa. Syriza lupasi äänestäjille uhmakkaasti lakkauttavansa pankkien ylivallan Kreikassa, mutta lopulta siitä tuli EU:n, EKP:n ja IMF:n kurjistamispolitiikan kumileimasin.

Nyt Syrizan valtiovarainministerinä toiminut – ja sittemmin virasta eronnut – Janis Varoufakis on luomassa jälleen uutta vasemmistolaista ”liikettä”, joka tarjoaa globalistisia lumeratkaisuja kansainvälisen pankkimonopolin rakentamalle kriisille.

Syrizan kohtaloksi koitui muun muassa se, ettei puolue uskaltanut erota eurosta ja perustaa omaa kansallista keskuspankkia, mikä olisi taannut Kreikalle taloudellisen itsemääräämisoikeuden.

Lietsomalla luokkaristiriitoja kommunistit suojelevat todellisia kapitalisteja – pankki- ja suursijoittajaeliittiä.
Lietsomalla luokkaristiriitoja kommunistit suojelevat todellisia kapitalisteja – pankki- ja suursijoittajaeliittiä.

Vasemmisto ei uskalla vastustaa Euroopan unionia

Patomäen mukaan Varoufakisin uusikaan ”liike” ei tahdo haastaa EU:n ylivaltaa vaan pyrkii sen sijaan ”demokratisoimaan” unionin vajaassa kymmenessä vuodessa.

Tuhoon tuomittua hanketta Varoufakisin kannattajat ovat perustelleet sillä, että EU:n vastustaminen tulisi lisäämään entisestään ”nationalismia”, joka on ilmeisesti monikansallisten pankkien tyranniaakin karmeampi ilmiö.

Pariisin vasemmistokokouksen sato heijastelee poliittisen ilmapiirin polarisaatiota, josta Magneettimedia on kirjoittanut paljon viime viikkoina. Juutalaisen miljardöörisijoittaja George Sorosin julkaisut ja järjestöt ovat julistaneet, ettei nyky-Euroopassa vallitse enää jaottelu oikeistoon ja vasemmistoon vaan liberaaleihin ja ei-liberaaleihin.

Vasemmisto on lyöttäynyt avoimesti suurten pankkien ja uusliberaalien monikansallisten instituutioiden kelkkaan. Nyt kulttuurimarxistit ja kansainväliset kapitalistit tekevät yhteistyötä varmistaakseen, että lännen tiedotusvälineiden liberaali hegemonia ja rajoittamattoman maahanmuuton politiikka pitävät Euroopassa pintansa.

Vasemmisto on Euroopan todellinen valeoppositio.

 

Lue myös: Suurlakko – valeopposition rivo teatteriesitys

1 kommentti

  1. ”Keskustelunaiheena olevaan pamflettiin voi tutustua omalla sivullaan (3), joten en avaa sitä sen enempää. Paperin tekijöistä löytyy Yaniksen lisäksi kaksi miestä, joiden CV:t (4, 5) ovat vaikuttavia. Toisaalta ne johtavat myös Brookings Institute nimiseen laitokseen, jossa myös Tsipras on puhunut jo vuonna 2013. (6) Brookings Institute ei ole mikä tahansa „Think Tank“ Usa:ssa, sillä se on nimetty „2013 Global Go To Think Thank Reports“ julkaisussa Pennsylvanian yliopistosta maailman tärkeimmäksi „ajatustehtaaksi“.

    Brookings Instituten henkilölistalla (7) on erittäin mielenkiintoisia henkilöitä, joilla on merkittäviä yhteyksiä niin yksityisiin suurpankkeihin, kuin maailman silmäätekeviin hallituksiin ja keskuspankkeihin. Koko hässäkkä on melkoinen ja tuosta hässäkästä on noussut niin Syriza, Tsipras, kuin Varoufakis johtamaan Euroopan ja Euron vastaista taistelua.”

    https://vapaakulkija.wordpress.com/2015/02/18/kuka-on-yanis-varoufakis/

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat