Euroopan metsäsopimus ministereiden pöydällä kesäkuussa

Järjestyksessään kuudes metsäministerikonferenssi järjestetään Oslossa kesällä 2011. Konferenssissa käsitellään yleiseurooppalaisen metsäprosessin jatkon suuntaviitoitusta kuten Euroopan metsäsopimusta.

Oslossa  noin 50 maan ja EU:n edustajat päättävät metsäisistä asioista. Tavoitteena on metsiä kokonaisvaltaisesti käsittelevä sopimus, jossa metsien taloudelliset, sosiaaliset, kultturelliset ja ekologiset annit huomioitaisiin tasapainoisesti. Tarkoitus on käynnistää neuvottelut maailmanlaajuisesta metsäsopimuksesta. Tällä hetkellä metsiin liittyviä päätöksiä tehdään hajanaisesti päätettäessä ympäristö-, energia-, maatalous- ja kehitysyhteistyöpolitiikasta. Suomi on painottanut olevan tärkeää, että metsäpolitiikka on ja pysyy Suomen omana asiana eikä toimivalta siirry EU:lle.

Suomen omaan lainsäädäntöön on tätä kautta tullut määritelmä metsien kestävästä hoidosta ja käytöstä. Tämä kattaa niin suojelun kuin puun korjuun ja uuden puusukupolven turvaamisen. Neuvottelukomitean puheenjohtajistoon tulisivat Itävalta, Tsekin tasavalta, Ranska, Norja, Puola, Venäjä, Turkki ja Ukraina sekä Espanja huomioitsijana. Nämä maat edustavat lähes kolme neljäsosaa Euroopan metsäalasta.

Metsäsektori on nykyään EU-politiikan ytimessä. Energia- ja ilmastopolitiikan nousu sekä Eurooppa 2020 -strategian toimeenpano merkitsee paljon metsäsektoriin suoraan vaikuttavaa uutta politiikkaa. esimerkiksi EU:n biotalousstrategian suhteen.
EU:n roolia kansainvälisissä metsäasioissa halutaan vahvistaa ja kytkeä osaksi EU:n metsästrategiaa.

3 kommenttia

  1. Persut ja kepu ovat ulkona, joten saamme kaikohta maksaa maltaita jokaisesta kaadetusta puusta hiilarianeina.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Meillä metsäpolitiikka on tuholannoittanut puupellot ainoastaan selluloosan raaka-aineeksi kelpaavaksi vuosikymmenet, mitään muuta kun ei liian nopeasti kasvaneesta höttö puusta voi kuvitellakaan! Edes polttoarvo ei ole mistään kotoisin!
    Tottakaihan ei saa kukaan ulkopuolinen harjoitettua idiotismia korruptoitujen päättäjien toimesta alkaa katselemaan, saati että metsänomistajat tehdyistä suunnattomista virheistä saisivat tietää!
    Meillä vaan koemielessä muka GM-puita kasvatellaan, kohta kai ihmetellään miksi koivut niin kummasti muuttuvat! Ei ne metsäyritykset viimeisiä ikimetsiä Vihreiden kiusaksi kaada tai kotimaista kalliimmalla ulkoapäin tuo, materiaaleina kun ei voi kotimaista ja Venäläistä puuta verratakaan! Ollaan hiljaa luovutetuista maista N-L:lle, ostetaan vaan maffialta pikkuhiljaa takaisin, eipähän ole poliitikkomme niitä vielä pilanneet!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. En ole tiennytkään, että joku viranomaistaho olisi pakottanut metsälannoituksiin? Ainakin omalla kohdallani se on ollut vapaaehtoista. Ei edes ravinnetutkimukseen ole erityisemmin käskyä käynyt.

    Se mitä tulee Venäjältä tai Virosta ym. tuotavaan, niin pitää kertoa mikä on puun loppukäyttö. Koivu -tai havupuuselluksi menevässä ei ole eroa. Tukkipuukaan ei välttämättä ole sen kummempaa, koska metsätalouden hoito ei ole läheskään maamme veroista. Lahovikaisia kuusia ja oksaista mäntyä, siinä se kuva on. Järeitä tukkipuita toki löytyy, koska metsät ovat vanhoja, mutta niitä löytyy täältäkin, jos jollain tarve on. Normaalit sahat eivät edes osta ylijäreitä, vaan ne menevät erikoissahureille.

    Tuontipuun hinnalla säännellään kotimarkkinoiden kanto -ja hankintahintoja. Nämä ovat kysynnän ja tarjonnan juttuja ja puuvirtoja ohjailee vain kannattavuuden teoriat.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat