EU:n elpymispaketti aloittaa vallankumouksen; juutalaismafian maailmanvalta

Euroopan unionin “elpymispaketti” eli tulonsiirtorahasto  on nyt saanut hyväksynnän kaikkien jäsenmaiden parlamenteilta. Budjettikomissaarin mukaan komissiolle mahdollistuu lainan ottaminen  “elpymispakettia” varten jo kesäkuussa. Vasta tämä oli lopullinen naula kansallisvaltioiden itsenäisyyden jäännöksien ruumisarkkuun. Saadakseen vapauden ja itsenäisyyden Suomen on ilmoitettava unionille, että Suomen liittyminen Euroopan unioniin oli laiton. Meidän ei siis tarvitse erota unionista, sillä emme ole sen jäsen laillisesti. Lopuksi selvitämme artikkelin aiheeseen liittyen juutalaismafian maailmanvallan rakenteita. 

Sortovuosina Suomi oli itsenäisempi kuin “EU:n jäsenmaana” 

Suomen nykyinen yhteiskunnallinen tilanne on jossakin määrin saman kaltainen kuin se oli vuonna 1917. Joskin sortovuosina, joita oli kaksi (1899-1905 sekä  1908-1917), Suomi oli jossakin määrin itsenäisempi kuin nykyisin. 

Yleisradiolla vuonna 2015 esitelmöinyt historian professori Markku Kuisma alleviivasi suomalaisten elävän tiedostamattaan maassaan poliittisen diktatuurin alaisuudessa. 

Kuisma vertasi Euroopan unioniin “kuuluvan” Suomen tilannetta sadan vuoden takaisiin sortovuosiin. 

Keisarillisella Suomella oli oma raha, oma keskuspankki ja omat tullirajat, joita ei enää ole. 

Historiaan viitaten Suomi oli virallisesti liitetty Venäjään 17. syyskuuta 1809 Haminan rauhansopimuksen sanelemilla ehdoilla, jolloin Ruotsi luopui Suomesta. Venäjän keisari Aleksanteri oli vakuuttanut siitä, että Suomen uskonto, lait ja erikoisoikeudet pidetään voimassa. Lisäksi Suomen suuriruhtinaskunta yhdistettiin Venäjään toiminnallisesti itsenäisenä maana, jonka valtiomuoto takasi kansan vapauden.1-6   

1900-luvun alkupuolen yhteiskunnallinen tilanne, jolloin aloitettiin Suomen ensimmäinen itsenäisyystaistelu, muistuttaa jossakin määrin nykyistä yhteiskunnallista tilannetta. Nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa ovat vain venäläisten valtiaiden sijalla kotimaiset maan- ja valtiopetturit. Venäjän korvaa nykyisin jättiläismäinen rahaeliitin totalitarismi – Euroopan unioni. Jotta saavuttaisimme täydellisen itsenäisyyden, meidän on käytävä toinen Suomen itsenäisyystaistelu.

Suomalaisista valtio- ja maanpetturi poliitikoista voi tehdä tutkintapyynnön poliisille osoitteessa: Elvytyskusetus – VirkaMafia 

EU:n Suomessa olemme menettäneet täydellisesti itsenäisyytemme 

Tässä tilanteessa, jossa elpymispaketti eli tulonsiirtorahasto  on nyt saanut hyväksynnän kaikkien jäsenmaiden parlamenteilta on täysin selvää, että Suomi muiden EU:n jäsenmaiden tavoin on menettänyt täydellisesti itsenäisyytensä, ja on sitoutunut Euroopan unionin liittovaltiokehitykseen. Tämä elpymispaketin hyväksyminen oli kuolinisku, jolla Suomen itsenäisyyden viimeiset tunnusmerkit tuhottiin lopullisesti. 

Petteri Orpo. Kuva: TT

Hiljattain Magneettimediassa julkaistun artikkelin, Vallankumouksen siemen on kylvetty, lopussa on julkaistuna liite 1., jossa on luettelo niistä kansanedustajista, jotka äänestivät elpymispaketin eli tulonsiirtorahaston hyväksymisen tai hylkäämisen puolesta. Mutta muistettakoon, että “elpymispaketin” hyväksymisen kannattajista innokkaimpia olivat kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ympäristövaliokunnan jäsen Kai Mykkänen (kok.) ja pääministeri Sanna Marin (sdp.).   

Kai Mykkänen. Kuva: Raul Mee.

Yllä esitettyyn viitaten voidaan ajatella, että Suomen historiasta tuskin löydämme yhtä alhaista tekoa, jossa kansanedustajiksi valitut edustajat kääntyvät kansaansa ja isänmaataan vastaan, ja pettävät nämä. Tähän petokseen sisältyy valtiovallan täydellinen luovuttaminen rahaeliitin ja ylikansallisten suuryrityksien hallintaan. Kysymys on hirvittävästä rikoksesta, sillä EU:n elpymispaketin hyväksyntään kytkeytyy peruuttamaton ja totalitaristinen luonne. 

Sanna Marin. Kuva: John Thys AP.

Tulevaisuudessa meitä odottaa nopeutuva prosessi kohti unionin liittovaltiota, joka on Davosin agendan mukaisesti WEF:n järjestelyihin sisällytetty The Great Reset –operaatio, joka on Euroopan unionin tekemän  velkaelpymisrahastohankkeen läpiviennin taustalla, mikä hankkeen toteuttaminen on ollut hyvin pakonomaista. 

Ne kansanedustajat ja poliittiset päättäjät, mitkä kannattivat “elvytyspaketin” hyväksymistä, ovat ansainneet kansallismielisten ja isänmaallisten ihmisten sekä toimijoiden vihan. Tähän vihaan heillä on oikeutensa ja moraalinen velvollisuutensa, mikä silloin tarkoittaa oikeudenmukaisuuden toteutumista. Oikeuden toteutuminen tapahtuu silloin, kun syyllisiä eli valtio- ja maanpettureita rangaistaan. Oikeusfilosofian mukaan oikeudellisessa yhtälössä on (=) merkin vasemmalla puolella rikollinen teko ja oikealla puolella on rikoksen uhri. Tämä yhtälö toteutuu eli saavuttaa tasapainonsa silloin, kun rikokseen syyllistynyt saa rangaistuksensa, joka on yhtä suuri kuin uhrin kokema kärsimys. 

Suomi ja sen kansa on ajautunut ennen näkemättömän ja häpeällisen rikoksen uhriksi, jolloin oikeudellista yhtälöä ei voida tasapainottaa ennen kuin valtio- ja maanpettureita on rangaistu. Vasta sitten kansan oikeudellinen viha saa tyydytyksen. 

Mikä mahtaa olla näille pettureille sopiva rangaistus? 

Ennen muuta nämä toimijat (v- ja m-petturit) saavat odottaa jokainen elämänsä hetki rangaistustaan, sillä oikeus toteutuu ennen pitkää vääjäämättä. 

 

Kansallisvaltioiden itsenäistyminen edellyttää unionista irtautumista

Se, että Euroopan unionin “elpymispaketti” eli tulonsiirtorahasto  on nyt saanut lopullisen sinettinsä kaikkien jäsenmaiden parlamenteilta, tarkoittaa sitä, että kansallisvaltioiden on tehtävä vallankumous ja erottava Euroopan unionin jäsenyydestä sekä itsenäistyttävä, sillä muuta mahdollisuutta ei enää ole tulonsiirtorahastosta ja unionin liittovaltio kehityksestä irrottautumiseksi. 

Mutta Suomen ei tarvitse erota unionista, sillä emme ole koskaan olleet sen jäsen laillisesti. Sen sijaan saadakseen vapauden ja itsenäisyyden Suomen on ilmoitettava unionille, että Suomen liittyminen Euroopan unioniin oli laiton. Tämä pitäisi riittää. 

Mutta ilman vallankumousta Suomi ei tästä vapaustaistelusta voi selvitä. Vallankumouksen toteutuminen sinetöitiin “elpymispaketin” hyväksymisessä. Vallankumous toteutuu väistämättä, ja se on jo alkanut. 

Vielä jäljempänä esitämme itsenäisen valtion tunnusmerkkejä. Verratkaa tykönänne löytyykö EU:n Suomesta näitä tunnusmerkkejä? 

Mitkä ovat itsenäisen valtion tunnusmerkit? 

Valtion itsenäisyys edellyttää ainakin seuraavia tunnusmerkkejä: 

Oma raha, valuuttapolitiikka, keskuspankkijärjestelmä, oma perustuslaki, valtiovalta hallintoelimineen, kansalliset perusoikeudet, oma lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta ja tuomiovalta oikeuslaitoksineen, kansallinen itsemääräämisoikeus suvereniteettina, taloudellinen riippumattomuus ja kauppapolitiikka; oma verotusoikeus ja sosiaalipolitiikka, täysvaltaisuus, riippumaton poliittinen entiteetti ja oikeus itse määrätä ulkopoliittisista suhteistaan. 

Suomen lipuja. Kuva: IBL.

Tarkastellaan muutamia kohtia yllä olevasta: 

Oma raha, keskuspankkijärjestelmä 

Oma raha on itsenäisen valtion tunnusmerkki. Suomella ei ole omaa rahaa, sillä Suomen markka korvattiin euroseteleillä ja -kolikoilla vuonna 2002. Suomen ottaessa käyttöönsä euron, sitouduttiin euroalueen taloudellisille vaikutuksille, myös Euroopan talouskriiseille. 

Koska Suomi on Euroopan unionin jäsenmaa (EU:n jäsenmaa laittomasti), ja kuuluu Euroopan talous- ja rahaliittoon (EMU) (laiton ratkaisu), ei maalla voi olla itsenäistä keskuspankkijärjestelmää, joka niin ikään olisi yksi itsenäisen valtion instituutioista.  

Huomion arvoista on, että Euroopan keskuspankkijärjestelmän (EKPJ) merkittävimpänä tehtävänä on määritellä ja realisoida yhteisön rahapolitiikkaa. EKPJ:n perussäännön 12 artiklan mukaisesti Euroopan keskuspankin (EKP) neuvosto välittää kansallisia keskuspankkeja sitovia suuntaviivoja sekä toteuttaa tarvittavat päätökset EKPJ:n tehtävien suorittamiseksi. 7 Suomella ei ole siis itsenäistä keskuspankkijärjestelmää. 

Perustuslaki 

Väkivaltaisuudet Suomen omaa perustuslakia kohtaan ovat olleet halvaannuttavat. Suomen perustuslaki on ujutettu EU:n perustuslain alaisuuteen. Suomessa ei siis ole täsmällisesti omaa lainvoimaista perustuslakia. 

Eduskunta hyväksyi perustuslain muutoksen vuonna 2011. Siinä Suomen EU-jäsenyys kirjattiin perustuslain ensimmäiseen pykälään. Tällä muutoksella ikään kuin taottiin muotti, joka pyrkii vakuuttamaan Suomen laillisuudesta Unionin jäsenmaana, ja kuitenkin itsenäisenä valtiona. Väittämät siitä, että Suomi olisi muka laillisesti Euroopan unionin jäsenmaa ja samalla itsenäinen valtio, ovat ristiriidassa toisensa suhteen. Suomi ei voi olla samaan aikaan sekä itsenäinen valtio että Unionin jäsenmaa. Lisäksi edellä mainittu muutos antaa Unionin perustuslaille arvovaltaisen tunnustuksen Suomen perustuslain ylitse. 

Edelleen Suomessa puuttuu riippumaton Perustuslakituomioistuin, joka estäisi Perustuslain rikkomisen, ja siten valvoisi sen noudattamista kaikissa virka-, lainkäyttö, sekä lainsäädäntöön kuuluvissa toimissa. Tällaista perustuslakituomioistuinta ei voida nykyisessä tilanteessa perustaa, sillä suomen poliittinen koneisto muodostuu vapaamuurareista ja heidän toimihenkilöistä. Suomen valtiovalta on jokaisen eduskuntavaalien jälkeen muodostunut pelkästään globaalin valtaeliitin palvelijoista ja Brysselin villakoirista, joten kuinka nämä hyväksyisivät perustuslakituomioistuimen? 

Lainsäädäntö, tuomioistuinlaitos ja ulkopolitiikka 

Valtiollinen itsenäisyys vaatii muista valtioista riippumatonta lainsäädäntövaltaa, jota tukee itsenäinen tuomioistuinlaitos sekä oma ulkopolitiikka. EU:n jäsenmaana Suomi ei ylety näihin määritelmiin. 

Yllä olevaa voidaan perustella sillä, että Unionin jäsenmaana EU:n lainsäädäntö on jäsenmaiden lakien yläpuolella. EU:n tuomioistuimen päätökset jättävät varjoonsa suomalaisten tuomioistuinten päätökset. Suomi on kytkeytynyt unionin ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Suomessa ei ole omaa ulkopolitiikkaa. Tämän voi jokainen huomata: Suomi on epäröimättä ja antaumuksellisesti nöyrtynyt Yhdysvaltojen johtaman läntisen koalition ”puolustusdoktriiniin” joitakin vuosia sitten harjoitettujen rukousaamiaisten suitsuttamana. Tästä Yhdysvaltojen ”puolustusdoktriinin” voimakkaasta asemasta Suomen ulkopolitiikassa, kertoo osaltaan meneillään oleva Suomen Karjalan lennoston ja Yhdysvaltojen  yhteinen ilmataisteluharjoitus, joka antaa vaarallisen viestin Venäjän silmissä.   

EU:n tuomioistuimen käytäntö ilmoittaa, että: 

 EU:n tuomioistuin voi antaa ratkaisuja tuomioistuimessa nostettujen suorien kanteiden johdosta. Jäsenvaltiota vastaan voidaan nostaa kanne, jos se rikkoo velvollisuuksiaan EU:ssaJos EU:n tuomioistuin toteaa jäsenvaltiota vastaan nostetun kanteen johdosta, että jäsenvaltio on jättänyt täyttämättä jonkin EU-oikeuden mukaisen velvollisuuden, jäsenvaltion on toteutettava tuomion edellyttämät toimenpiteet. 

Jos EU:n tuomioistuin antaa tuomion esimerkiksi jäsenvaltiota vastaan ja vastaavanlainen lainsäädäntö on myös toisessa jäsenvaltiossa, tulee myös toisessa jäsenvaltiossa harkittavaksi, onko sen lainsäädäntö mahdollisesti ristiriidassa EU-oikeuden kanssa. 

Euroopan unioni määrää 80 prosenttia lainsäädännöstämme. 

Tästä esimerkkinä se kuinka Puolaa estettiin uusimasta oikeuslaitostaan: EU-tuomioistuin määräsi Puolan jäädyttämään lain, jolla olisi madallettu korkeimman oikeuden tuomarien eläkeikää. 

Mainitsemisen arvoista on vielä sekin kuinka Bryssel-Helsinki linjan suomalainen läpinäkymätön lobbaustehtailu nujertaa osaltaan Suomen lainsäädännöllistä valtaa. Superlobbariksi nimetty Anders Blom paljastaa vuonna 2016, että Suomessa muhii tietynkaltainen rakenteellinen korruptio, joka käytännössä tarkoittaisi sitä, että päättäjät ovat täysin etujärjestöjen sekä sisäpiirilobbareiden armoilla ja johdateltavissa. On siis olemassa alituinen kamppailu parlamentarismin ja korporatismin välillä, minkä kotimainen pyöröovi-ilmiö kutoo sujuvasti yhteen.8 Kuka enää uskoisi suomalaiseen demokratiaan? 

Vuonna 2018 Kaarlo Tuori, OTT, professori, emeritus kirjoittaa: 

Viestintätoimistoja ja ammattilobbareita ei mikään julkisuus kahlitse. Sote-valmistelun päättymättömiltä tuntuvat kiemurat ovat kärjekkäin ilmentymä lainvalmistelun uudesta tavasta ja kulttuurista. Vielä 30 vuotta sitten olisi ollut itsestään selvää, että uudistus valmistellaan laajapohjaisessa komiteassa, eikä valmisteluprosessissa olisi ollut sijaa ammattilobbarien tai yksityisten yritysten välittömälle vaikutukselle. Tulostakin olisi syntynyt, eikä sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja koko kuntakenttää olisi saatettu jo toista vuosikymmentä jatkuneeseen epävarmuuden tilaan. 9 

Suomen lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta ja tuomiovalta häiriintyvät jo siksi, että maan parlamentarismissa lainsäädäntö- ja toimeenpanovalta ovat kytkettyjä toisiinsa. Vallan kolmijako-oppi ei siis toimi Suomessa. Vallan kolmijako-opilla tarkoitetaan Montesquieun mukaan sitä, että vallan väärinkäytön estämiseksi lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta oli erotettava toisistaan. 

Kolmijako-oppi on julkaistu Montesquieun pääteoksessa Lakien henki, jota olivat aiemmin jo hahmotelleet Niccolò MachiavelliJohn Locke ja James Harrington. Tosin Montesquieun Ranskan monarkiaa kritisoivat kirjoitukset ovat merkittävimpiä V K- oppia määritteleviä töitä.10 

Suomen itsenäistymisen jälkeisenä vuonna 1919, otettiin maassa käyttöön V K-oppi, joka mitätöityi luovuttaessa alkuperäisestä mallista, kytkemällä lainsäädäntövalta ja toimeenpanovalta kiinteästi toisiinsa.11 Yhtenäinen Suomen ”perustuslaki” astui voimaan 1. maaliskuuta 2000. 

Juutalaismafian maailmanvalta pyrkimykset 

Yllä olevan elpymispaketin ja siihen liittyvien globaalien ilmiöiden taustalla on juutalaismafia, joka on myös The Great Reset –operaation synnyttäjä. 

Kiteytyksenä sanottakoon, että maailman talousfoorumin WEF:n (World Economic Forum) perustajan ja hallituksen puheenjohtajan Klaus Schwabin kirjoitukset, joiden mukaan globaalin talousjärjestelmän perustuksia täytyy arvioida uudelleen, ilman ennakko luuloja, antavat viitteitä EU:n suuntautumisesta kohti liittovaltiota. Hän vaatii ”suurta nollaamista” maailmaa sosiaalisesti sekä taloudellisesti muuttavan koronaviruspandemian jälkeen.12,13  

The Great Reset eli suuri nollaus tarkoittaa globaalin talousjärjestelmän ja omistamisen käsitteen mullistavaa muuttamisesta sekä tähän väistämättä kytkeytyvää maailmanlaajuista yhteiskunnallista sekä kulttuurillista muutosta koronan- ja ilmastonmuutoksentorjunnan oikeutuksella sekä varjolla.12,13 Tämän kehityksen mukaan kaikki omistaminen keskittyisi pienelle globaalin eliitin valtakeskittymälle, mitkä kuitenkin käyttäisivät valtaansa yksityisten valtioiden keskushallinnat korvaavassa jättiläismäisessä globaalissa keskushallinnassa.  

Täten WEF:n järjestelyihin sisällytetty The Great Reset –operaatio on Euroopan unionin tekemän  velkaelpymisrahastohankkeen toteuttamisen taustalla, mikä on nyt saanut hyväksynnän kaikkien jäsenmaiden parlamenteilta.  

Esimerkkejä juutalaismafian poliittisista instrumenteista, joista tärkeimmät ovat VapaamuuraritBilderberg -ryhmä, juutalainen vapaamuurari järjestö B’nai B’rith, Israelin tiedustelupalvelu eli kansainvälinen murhakoneisto Mossad ja Rothschildien perustama kansainvälinen velkarahajärjestelmä. Muita juutalaimafian poliittisia välineitä ovat muiden muassa Trilateraalinen komissio, CFR, WEF, WHO, AIPAC, WJC ja WZO.

On syytä painottaa, että myös juutalaismafian mediakontrollin vaikutus on järkyttävän suurta Yhdysvalloissa ja yleensä länsimaissa. Lisäksi kaikki mittavimmat tv- ja radioyhtiöt, elokuvan tuottajat, kirjankustantajat, sanomalehdet, aikakauslehdet, sosiaalinen media ja Internet sekä uutistoimistot ovat juutalaisen eliitin omistamia tai kontrolloimia. 

Myös suomessa keskeisimpien puolueiden (menestyvät aina vaaleissa mm. Median turvin) edustajat ovat joko vapaamuurareita tai näiden toimihenkilöitä. Lisäksi poikkeuksetta nämä poliitikot ovat sukupuolesta riippumatta Bilderberg-ryhmän kävijöitä. Esimerkiksi vuonna 2012 pidettiin Bilderberg-ryhmän konferenssi  Yhdysvaltojen osavaltiossa Virginiassa. Suomesta tähän kokoukseen osallistui muiden muassa silloinen valtiovarainministeri Jutta Urpilainen, Nokian hallituksen silloinen puheenjohtaja Risto Siilasmaa ja entinen puheenjohtaja Jorma Ollila sekä Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen. Vuonna 2018 Elina Lepomäki  (nyk. Valtonen) (kok.), Antti Herlin ja Björn Wahlroos Bilderberg-kokoukseen Torinossa Italiassa. Esimerkiksi nämä Bilderberg-kokoustajat ovat hyvin fanaattisia negatiivisen globalisaation, kuten EU:n elpymispaketin kannattajia. 

Maailmanpolitiikassa on tietty hierarkia, joka vie agendaansa eteenpäin ennen muuta kanavoiden ohjelmaansa globaalien organisaatioiden ja ajatushautomoiden kautta. Näissä organisaatioissa ja “aivoriihissä” jaetaan käskyjä ja toimintaohjeita kokouksiin osallistuville vapaamuurareille, ja myös heidän toimihenkilöilleen.  

Näitä organisaatioita ovat esimerkiksi jo yllä mainittu Bilderberg -ryhmä ja lisäksi Trilateraalinen komissio sekä CFR (Council of Foreign Relations). Agendan levittämisen toisena kanavana ovat sitten paikalliset vapaamuurariloosit, joista suurin osa on niin kutsuttuja sinisiä looseja, eli jäsenet voivat niissä saavuttaa vain kolme ensimmäistä vapaamuurarien astetta. Loosien jäsenet ovat sokean kuuliaisia ylhäältäpäin saaduille ohjeistukselle, vaikka eivät välttämättä edes tiedä, että käskyt ovat usein muiden muassa B’nai B’rith loosista, joka on täysin juutalainen loosi ja kontrolloi alempia looseja.14,15,16     

Vallan välineistä ilmeisesti tärkein on raha, jonka merkitystä tuskin kukaan kiistää. Juutalaismafian omistamat ja kontrolloimat ylikansalliset pankit ja Yhdysvaltojen keskuspankki FED tarjoavat hierarkialle eli juutalaismafialle käytännössä ehtymättömät rahavarannot, joilla poliitikoita lahjotaan ja lobataan. Juutalaismafia rahavarannot mahdollistavat myös maailman eripuolilla olevien konfliktien  ja vapaamuurarien ohjelmien edistämisen. Juutalaismafian kansainvälinen pankkitoiminta perustuu Rothschildien ja muiden juutalaisten pankkidynastioiden luomaan kansainväliseen rahoitusvelkajärjestelmään, jonka lainaama korollinen raha on syynä Suomen ja laajemmin koko maailman taloudellisiin kriiseihin. 

Yllä mainittu on todisteena länsimaisen demokratian valheellisuudesta, josta kansa ei tiedä ketä he todellisuudessa äänestävät ja todellinen päätöksiä tekevä puolue verhoutuu salaseuraksi, jossa on edustajia kaikista valtapuolueista. Tässä onkin selitys sille, miksi kaikki suurimmat puolueet harjoittavat niin samanlaista politiikkaa pienistä näennäisistä eroista huolimatta. 

Juutalaismafian sosiaalipsykologista valtarakennetta voidaan myös kuva tai paremminkin sitä pitää kuvata ja analysoida maailman valtapyramidilla. Huomaamme kuinka valta ei jakaannu, vaan se pysyy lujasti ylempien näkymättömien toimijoiden hallinnassa. Alemmat portaat pyramidissa elävät laskeutuen toinen toistaan suljetumpaan vallan ja vapauden illuusioon. Voidaan ajatella, että kukin porras hallitsee alempaa porrasta, mutta alin porras ei hallitse ketään, ei edes itseään. Itse asiassa yksikään porras ei hallitse ketään, paitsi kaksi ylintä porrasta.   

Maailman valtapyramidin rakenne: 

Juutalaisen johtajiston luoma globaalin vallansysteemi on lyhyesti jäljempänä kuvailtu: 1) pääomien valtaamiseen globaalilla velkarahoitusjärjestelmällä, 2) median, viihdemaailman ja kasvatus- ja koulutusaineiston valtaaminen hankkimillaan pääomilla ja 3) ei-juutalaisten, ja ennen muuta “kristityiden” alistaminen juutalaismafian johtamien järjestöjen, kuten vapaamuurarijärjestön hallittavaksi. Lisäksi, ja kuten yllä jo viitattiin, velkarahoitusjärjestelmä sekä finanssikeinottelu ovat mahdollistaneet maailmanlaajuisen lahjonnan. Edellä mainitut kolme kohtaa ovat vaikuttaneet siihen, että nykyinen maailma on lähestulkoon totaalisesti alistunut juutalaismafian vallansysteemin osoittamaan tahtoon. 

  

Lopuksi

Suomen kansa on hyväksynyt pienen ja kasvottoman eliitin tai mafian agendan, kuten se näyttää hyväksyneen sekä koronaan liittyvien pelkopandemian saattelemat pakotteet ja rokotukset sekä elvytyspaketin yhteyteen kätkeytyvän globaalin poliittisen ohjelman. Juutalaismafian kontrolloima valtamedia on pitänyt yllä illuusiota, jonka mukaan näissä valtiovallan päätöksissä toteutuisi sekä  demokratia että kansanvalta, ja että nämä päätökset olisivat “isänmaan” parhaaksi. Asioiden käsittelyssä on tietysti esiintynyt hämäyksen vuoksi vähäisiä kosmeettisia eroja suurimpien puolueiden kesken, mutta se ei ole estänyt yhteisen päämäärän toteutumista. Ylikansallisen valtaeliitin intressit (kuten EU, euro, NATO, isäntämaasopimus, koronahysteria, elvytyspaketti jne.) ovat toteutuneet juutalaismafian kontrolloimien vapaamuurareiden, Bilderberg -ryhmän, Trilateraalisen kommission ja EU:n ohjeistuksella, jota läntinen massamedia on vielä tukenut. Sen sijaan ihmisten huomio ohjataan tyhjänpäiväisyyksiin ja hedonismiin roskaviihteen välityksellä. 

Mikäli kansalle selviäisi se, että valtapuolueiden edustajia ja virkakoneistoa hallitsee viimekädessä salainen mafia, niin siinä tapauksessa kansa tekisi lopun mafian valtarakenteista hyvin nopeasti.    

Tässä onkin se oleellisin asia kuinka saamme vallankumouksen toteutumaan. Ihmiset täytyy saada ymmärtämään, että todellista valtaa käyttävät juutalaismafian johtamat salaseurat (esim. vapaamuurarit, Bilderberg -ryhmä jne.) ja tunnetut jättiläismäiset järjestöt (EU). 

Markku Juutinen 

Lähteet 

EU:n elpymispaketti on saanut hyväksynnän kaikkien jäsenmaiden parlamenteilta – Suomenmaa.fi 

Perustuslain-rikkominen-ja-sen-seuraukset-MUISTIO.pdf (virkamafia.fi) 

Mikä maksaa?: Venäjä, Venäjä, Venäjä | Audio Areena (yle.fi) 

The Davos Agenda | World Economic Forum (weforum.org) 

Mielenosoittajat protestoivat Suomen ja Yhdysvaltojen yhteistä lentoharjoitusta: ”Rauhaa ja yhteistyötä, ei sotaharjoittelua” | Yle Uutiset | yle.fi 

eu-opas.finlex.fi 

EU-tuomioistuin määräsi Puolan jäädyttämään lain, jolla passitettaisiin korkeimman oikeuden tuomarit aikaisemmin eläkkeelle | Yle Uutiset | yle.fi 

Suomesta Bilderberg-kokoukseen osallistuvat muun muassa Jutta Urpilainen ja Risto Siilasmaa – Taloussanomat – Ilta-Sanomat 

Elina Lepomäki osallistui Bilderberg-kokoukseen Antti Herlinin ja Björn Wahlroosin kanssa – näin Lepomäki kommentoi huippusalaista kokousta (iltalehti.fi) 

Jewish Power and Influence in U.S. and World Business and Finance – Radio Islam (islam-radio.net) 

—— 

  1. Parmanen,  Eino (1938). Taistelujen kirja I, s. 32. WSOY 
  1. Korhonen, Arvi (1964). Suomen historian käsikirja 2, s. 49–52, 63–65. WSOY 
  1. Tommila, Päiviö (1960). Venäläinen sortokausi Suomessa, s. 19. WSOY 
  1. Danielson-Kalmari, Johan Richard (2012).Suomen yhdistäminen Venäjän valtakuntaan, s. 2 
  1. Klinge, Matti (1997). Keisarin Suomi, s. 16-17 
  1. Cederberg, A.R. (1943). Suomen uusinta historiaa 1898-1942. WSOY 
  1. Suomen Pankki. Vastapuolisopimus. Saatavina: https://www.suomenpankki.fi/globalassets/fi/media-ja-julkaisut/julkaisut/ohjeet_ja_saannot/vastapuoli/documents/fi_vastapuolisopimus_pohja.pdf 
  1. Kivi, Jaana (2016). Bryssel myyty Lobbausparatiisin kauppiaat. Into 
  1. Tuori, Kaarlo (2018). Perustuslakivalvonta ja oikeuden kehittäminen – ylin lainkäyttö valtiovallan kolmijaon rajoilla. Saatavina:  https://www.kho.fi/material/attachments/kho/aineistoa/muitajulkaisuja/Qy39j9PaR/TuoriLM012018.pdf 
  1. Otavan suuri ensyklopedia 1979. Osa 6, ISBN 951-1-05122-9, artikkeli Montesquieu, s. 4 395–4 396 
  1. Pasi Saukkonen – Veli-Pekka Hautamäki: Suomen poliittinen järjestelmä -verkkokirja, alaluku 3.8, kohta Vallanjako-oppi tarkastelun lähtökohtana 2006. Helsingin yliopisto. 
  1. Schwab, Klaus (2020). COVID-19: THE GREAT RESET. Lightning Source INC  
  1. Schwab, Klaus (2021). Stakeholder Capitalism: A Global Economy that Works for Progress, People and Planet 
  1. Pike, Albert (uusin painos: 2011). 33 asteen vapaamuurariuden kirja Morals and Dogma. 
  1. Pike, Albert (1906)  Masonic Origines 
  1. Steinhauser, Karl (1991; 1992; 1994). Pirun toimihenkilöt (Des teufels funktionäre), Kuka kukin on ilman naamiota (Who is Who ohne maske) ja EU huomispäivän super-Neuvostoliitto. Huhmari: Kaprint Ky. 

17 kommenttia

  1. VALLANKUMOUS ON ALKANUT
    Suomen liittäminen EU:hun ja EMU:un olivat vastoin Suomen perustuslakia, joten liittämiset olivat valtiopetos. Myös eduskunnan hyväksymä ”elvytyspaketti” on valtiopetos. Suomen ei tarvitse erota EU.sta ja EMU:sta, vaan se on pelkkä ilmoitusasia, koska liittämiset olivat laittomia. Nyt on kyseessä Suomen toinen itsenäisyystaistelu ja vastavoimana on suomalaiset isänmaanpetturit. Taistelun lähtölaukaus on oikeusoppineen Jaana Kavoniuksen kirjoittama tutkintapyyntö poliisille valtiopetoksesta, johon syyllistyi suuri joukko suomalaisia etunenässä presidentti Sauli Niinistö. Jaana Kavonius on esimerkki isänmaallisesta suomalaisesta, joka uskaltaa aloittaa taistelun suomalaisia isänmaanpettureita vastaan. Kehotan jokaista osallistumaan tutkintapyyntöön lähettämällä sen poliisille. Ohjeet löytyvät Jaana Kavoniuksen sivulta https://www.virkamafia.fi/ (kohta ”elvytyskusetus”). Jokaisen isänmaataan rakastavan suomalaisen tulisi osallistua tähän tutkintapyyntöön. Nyt Suomea uhkaa suuri vaara, jota toteutetaan koronakriisin avulla. Toteuttajia ovat kansainväliset voimat kuten EU ja Maailman Talousfoorumi (WEF), johon esim. pääministeri Sanna Marin kuuluu. Kansanedustaja Ano Turtiainen on jättänyt kirjallisen kysymyksen liikenne- ja viestintäministeriön ja Helsingin kaupungin tekemästä salatusta sopimuksesta Maailman talousfoorumin (WEF) kanssa koskien ns. ”neljättä teollista vallankumousta” ja Suomen toiminnasta ”pilottimaana”. Suomalaiset päättäjät ovat useassa yhteydessä ilmaisseet halunsa siihen, että Suomi tulee toimimaan ”neljännen teollisen vallankumouksen” (The Fourth Industrial Revolution, 4IR) edelläkävijämaana. Neljännen teollisen vallankumouksen suurin muutos yhteiskunnassa tulee liittymään elämän eri osa-alueiden digitalisoitumiseen. Se on vallankumouksellinen muutos, jonka rajana voidaan pitää lähinnä ihmisen mielikuvitusta. Tavoitteena on käteisrahan korvaaminen digirahalla, ihmisen kehoon istutettu mikrosirupassi, jossa on kaikki henkilötiedot ja rokotustodistukset, yksityisomaisuuden ja vapauksien poisto, jolloin kansalaisista tulisi valtion kuuliaisia ojia. Eli mitä törkein diktatuuri, jollaista ei ole ollut ihmiskunnan historiassa. Tähän tähtäävät EU ja WEF. Tällaiseen kehitykseen me suomalaiset emme halua liittyä. Tällaista ajavat isänmaanpetturit, jotka on saatettava tuomioistuimen eteen vastaamaan rikoksistaan. Jaana Kavonius ja Ano Turtiainen ovat esitaistelijoita tässä vallankumouksessa, johon jokaisen isänmaatansa rakastavan suomalaisen tulisi yhtyä. Valtamedia ja erikoisesti Helsingin Sanomat on isänmaanpettureiden käsissä. Kehotankin suomalaisia seuraamaan vaihtoehtomedioita, esim. https://mvlehti.net/ , joka paljastaa petturit. Nyt on tosi kysymyksessä. Kansa on aivopesty isänmaanpettureiden toimesta, joten oikea tiedottaminen on tärkeää. Lähetä siis ensi töiksesi tutkintapyyntö poliisille (https://www.virkamafia.fi/ ja kohta elvytyskusetus)! ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    https://www.elinahytonen.fi
    http://koronarealistit.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://www.globalresearch.ca (tekstin saa suomeksi yläpalkista)
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(8)Miinusääni(1)
  2. Maatamme on globalistien voimilla kansan selän takana viety jo pitemmän ajan sisällä erilaisilla lupauksilla ja valheilla hämäten kohti pankkiiri-mafian hallitsemaa euro-kommunismia.
    Wef- tai korporaatio-mafia on juuri nyt yksityis-pankkiirien tärkeä työkalu ja sen naiivina mottona on: et omista mitään (se omistaa kaiken) ja olet silti onnellinen.
    https://www.globalresearch.ca/the-2020-worldwide-corona-crisis-destroying-civil-society-engineered-economic-depression-global-coup-detat-and-the-great-reset/5730652

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
    1. WEF-mafia toimii verkottuneesti ja sillä on ainutlaatuinen kyky hämärtää sanomaansa ja muuntaa se yksinkertaisiksi hokemiksi ja iskulauseiksi, joilla se pyrkii vetoamaan typeryksiin ja usein onnistuukin siinä. Eräs iskulause on ”osallistava kapitalismi”, jossa yhdistellään sekä kapitalismin että kommunismin huonot puolet ja synnytetään WEF-iskulauseen ”et omista mitään, mutta olet onnellinen” mukainen tilanne. Valtavat laumat liikkuvat köyhyydessä ja niiden resurssien käyttöä rajoitetaan rajusti. Esimerkiksi Suomen kaltaisessa maassa, jossa joka paikassa on makeaa ja helposti puhdistettava vettä, täytyy vedenkulutusta muka rajoittaa ja mitata ja laskuttaa siitä uskomattomia summia.

      Pankkiirien ja pääomasijoitusyhtiöiden mafia haluaa kaikki maapallon resurssit omaan hallintansa ja näkee nyt vihreän kommunismin hyvänä keinoina kaapata aiemmin yhteis- tai pienomistuksessa olleet kansalliset resurssit kasvottoman pääomaeliitin hallintaan. Rikollinen petospuolue Vihreä Liitto r.p. on tämän kaappauspolitiikan eräs jalkauttaja Suomessa. Ajatusmalli on vahva myös Kokoomuksessa ja nyttemmin se on levinnyt kaikkiin hallitusvastuupuolueisiin. Jopa Perussuomalaiset on tälle agendalle kuuliainen, mikä nähtiin puolueen suhtautumisessa korona-kriisiin. PS on erityisesti kunnostautunut kansalaisoikeuksien ja -vapauksien rajoittajana. Jos kansalaiset eivät saa päättää omasta liikkumisestaan, elinkeinostaan tai ruumiinsa lääkinnästä, niin kuinka heillä voisi olla muutakaan hallinta- ja omistusoikeutta. Myös kansallissosialistit ajavat kaiken määräysvallan keskittämistä valtiovallalle ja ihmiset olisivat kansallissosialismissa vailla mitään itsemääräämisoikeutta. Natsiupseeri olisi aina selän takana valvomassa, oletko natsiaatteelle uskollinen. Vain libertaarit ja kristityt klassiset liberalistit tai ”kristalli”-humanistit ajavat laaja kansalaisten itsemäärämisoikeutta ja vapaan tahdon ilmaisua, jota valtio suojelee tarvittaessa sotilaallisesti kommunismin ja äärikapitalismin tyrkyttäjiltä. Suomessa nk. libertaarit puolustavat monopolististen kapitalistien oikeuksia eivätkä ole mitään libertaareja.

      Euroopassa vastarintaliike koostuu kansallissosialismin ihailijoista tai kristityistä, jotka palvovat Israelia. Euroopassa ei ole laajaa klassista liberalismia puolustavaa liikettä, vaan kaikki haluavat mahdollisimman vahvan ja keskitetyn valtiovallan ja ovat tästä huolimatta vastustavinaan EU:ta, josta on tulossa maailmanhistorian hirvittävin sortovaltio ja kaikkein sairaimpien globalismin visionäärien transhumanistinen leikkikenttä. Tietenkin kansallisvaltioon keskitetty vahva valtiovalta on pienempi paha kuin koko mantereen tai maapallon kokoista aluetta hallinnoiva hirmuvalta. Siksi olisin itse valmis hyväksymään minkä hyvänsä kansallisen valtiomahdin, vaikka se ei olisi ihanteellinen kansalaisten oikeuksien tai vapauksien puolesta. Näitä joutuu joskus hyväkin valtiomuoto rajoittamaan, koska moraalilain rikkojia ja kontrollifriikkejä on aina keskuudessamme. Ennen nämä viruivat vankiloissa ja nyt ne istuvat kabineteissa laatimassa kaappaussuunnitelmiaan ja tiedotusmafia hoitaa näiden suunnitelmien istuttamisesta kansalaisten tietoisuuteen.

      Plusääni(5)Miinusääni(1)
      1. Oman maamme, Euroopan ja jopa valtaosin koko maailman tilanne on todella vaikea ja ahdistava, perikatoa, peruuttamatonta perikatoa jota on vaikea enää estää.
        Arvoliberalismi on osa demoralisaatiovaihetta, jonka avulla kansat riisutaan niitä yhdistäneistä moraalikäsityksistä ja näitä ylläpitäneistä etnis-kansallisista tavoista ja uskonnoista. Meneillään on kaikkien aikojen raa’in kulttuurivallankumous, jossa ihmisten odotetaan uhraavan pois normaalin järkensä ja arvostelukykynsä, joka on rakentunut useiden sukupolvien työn varaan.
        Jotain toivoa voi nähdä idässä ja sen ’positiivisessa totalitarismissa’. Ilman vahvaa vain omalle kansalle vastuussa olevaa ’suvereenista hallintoa’ mikään ei pysy kasassa pitempään. Kun hallinto hajoaa hajoaa kansa.
        Vain suoralla demokratialla on tulevaisuutta koska se pitää kansan koossa.
        Jos maan johtoon pääsee koko kansan parasta tahtovat – eikä kuten nyt omaa etua ajavat ahneutensa sokaisemat globalistit – niin tilanne on optimaalinen. Silloin kukaan ei voi elää kuten haluaa vaan yhteisen hyvän ehdoilla. Kylmä fakta on ettei edustuksellinen tai ’rappeuttava demokratia’ tätä mahdollista. Länsi on sen avulla tuhonnut itsensä kestävänä kulttuurina.
        https://mvlehti.net/2021/06/08/globalismia-voimistetaan-helsinki-liitetaan-seksuaaliagendan-rainbow-cities-verkostoon/

        Plusääni(5)Miinusääni(0)
        1. Suomessa kaikki, myös toisinajattelijat , ovat ehdollistuneet vahvaan keskus- tai valtiovaltaan. Suomalainen on sielultaan kommunisti tai fasisti jo sillä hetkellä, kun putkahtaa äidin kohdusta ulos maailmaan. Hän voi elää tai hengittää vain vahvan valtion myötäavustuksella. Jos sosiaalidemokraattien tai rahaporvarien johtama meno ei maistu, niin apuun huudetaan hitleriä. ”Hitler” määrää kaikkiin turvaliiveihin ja kypäriin hakaristit ja meno pysyy samanlaisena. Orjien ja vallan mielistelijöiden asema säilyy. Valtarakenteisiin ei tule piirunkaan verran muutosta. Muutama juutalainen tai neekeri kenties kiusataan hengiltä, mutta isorikkailta otettava valtionlaina kelpaa myös fasisteille. Valtarakenteen värillä ei ole väliä.

          Itse epäilen, että vahva valtio on vain ihmisten orjuutuksen väline ja se kaapataan lopulta aina rikollisten manipulaattoreiden käsiin. Vahva valtio alkaa myös suojella itseään kansalaisten kritiikkiä vastaan. Jopa ankaralla perustuslailla taatut kansalaisoikeudet ja -vapaudet voidaan kumota, kuten on tapahtunut USA:ssa, jossa vaalituloksia manipuloidaan röyhkeästi ja kaikki kritiikki sensuroidaan pois tiedotusvälineistä ja some-alustoilta. Olisi naiivia kuvitella, etteikö vaalituloksia manipuloitaisi myös Euroopassa. Syvävaltiorakenne tulee hetki hetkeltä röyhkeämmäksi, sen rikollisuus kärjistyy ja valtio-opillinen legimiteetti on enää vain muodollista. Päättäjiä hallitaan ja raaistetaan jopa perversioiden avulla. Valtiorakenne tiukentaa otetaan kansalaisista sitä mukaa, kun se korruptoituu. Lopulta valtio on vain yksi rikollisliiga ja kiristäjä muiden joukossa eikä sillä ole mitään vastuuvelvollisuutta kansalaisilleen. Nämä ovat sille vain pelkkiä jalostettavia hyödykkeitä, jotka se myy raharikkaille gangstereille kuten globalisteille. Suomessakin tämä nähdään nyt, kun kansalaiset on alistettu lääketehtaiden tai teknoglobalistien koekaniineiksi. Suomi on aikeissa ryhtyä 4. teollisen vallankumouksen tai YK:n Agenda 2030 mallimaaksi ja kansa ryntää piikille kuin huumattuna. Pienet maat ovat nähtävästi globalisteille mukavia koelaboratorioita. Euroopan veltot ja kommunismia tai fasismia ihailevat kansat tarjoavat globalisteille terapeuttista lohtulääkettä kun vastustus mm. USA:ssa on kasvamassa eikä kommunismin kauhut kokenut Venäjä taivu heidän ohjelmiinsa. Kiinakin suuntautuu omaan kansalliseen tyranniaansa eikä ole länsiglobalistien talutusnuorassa kuten he kaavailivat, esimerkiksi maolaisuutta ylistänyt David Rockefeller tai kommunisti-Kiinaa edelleen lännen sorrettavaksi ohjaillut Henry Kissinger.

          Suhtaudun pessimistisesti mahdollisuuteen luoda vahva korruptoimaton keskushallinto. Jos sellainen on oltava, sen on oltava mahdollisimman pieni eikä mikään hirviö kuten EU, joka Naton myötäavustuksella syö pikkukansoja aamupalaksi. Suomi sai hetken mahdollisuuden elää itsenäisenä pikkuvaltiona, mutta maanpettureiden takia tuo asema on totaalisesti ja moninkertaisesti menetetty. Nato harjoittelee jo ilmasotaa maassamme ja länsimafian psykologiset operaatiot ovat sumentaneet kansamme tajuntaa jo vuosikymmenet. Sulkutila- ja piikitysvimma on tämän kehityksen huipennus. Olemme mielisairauteen asti lumottu kansa, jossa suurin osa kansasta ei ajattele omilla aivoillaan mitään ja toisinajattelukin on lähinnä sitä, että valtiojohtoinen kommunismi vaihdetaan valtiojohtoiseen fasismiin.

          Plusääni(5)Miinusääni(1)
          1. Olet kyllä merkillinen. Koko ajan jankutat fasismia ja Hitleriä vastaan ja tunnut selvästi närkästyneeltä. En ymmärrä, miksi sinulle on kaikki kaikessa pahuuden sietäminen ja salliminen yhteiskunnassa. Vaikka olet kristitty, kannatat suurin piirtein Saatanan vapaata rellestämistä yhteiskunnassa.

            Miten ihmeessä olisi huono juttu, jos olisi poliitikko, joka ei olisi oikeastaan poliitikko, vaan luotettava ja kansan etua ajava johtaja, johon ihmiset voisivat luottaa? Sinule on parempi jokin systeemi, jossa johto ja valta on vihollisen kätyreillä.

            Jos ei ole keskusvaltaa, niin kuinka suomalaiset pystyisivät puolustautumaan mitään vastaan? Valtatyhjiöllä on tapana täyttyä. Demokratia merkitsee rahaeliitin valtaa.

            Vihaat fasismia, mutta olet puolustanut holokaustivalehtelua ja kerrannut lukuisia valheita fasismista ja Hitleristä.

            Kuinka suuri tai pieni osa muuten mielestäsi juutalaisista on talmudisteja ja kabbalisteja?

            Plusääni(1)Miinusääni(0)
          2. Ihmiset ovat erehtyväisiä, tietämättömiäkin, vajavaisia. Suuri os aon jo harhaan johdettuja ja aina helposti harhaan johdettavissa. Muutenkin on vaikeaa tai mahdotonta, jos jahdataan vapauden ihannetta väärällä tavalla. Ei ole järjestystä ja kaikki kaatuu kaaokseen. Tosiasiassa tietenkin juutalainen tms kaappaa vallan resurssiensa ja valtansa avulla vaikapa ulkomailta käsin. Kiihotus eksyttää nekin, jotka eivät ole pahoja tarpeeksi tai muuten vain heikkoja.

            Me tarvitsemme Hitlerin. Me emme tarvitse minkä hyvänsäö sietämistä yhteiskunnassa. WR vakuttaa juurikin eksyttäjältä. Ihmiset ovat sen verran pahoja, että on oltavba kuri ja järjestys, jotta oikeat asiat eivät vaarannu

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. How Israel Censors the Internet — Näin Israel sensuroi internettiä
    If Americans Knew – Video
    Esite Israelin yksityiskohtaisista hankkeista – jotkut julkisia, toiset peiteltyjä – vaikuttamaan siihen, mitä ihmiset näkevät Internetissä ja mitä eivät. Lukuisat hyvin rahoitetut, järjestetyt projektit, jotka Israel on tehnyt Israelin hyväksi, työllistävät sosiaalisen median Israelia suosivalla propagandalla estäen tosiasiat, joista Israel ei pidä. Projektit hyödyntävät israelilaisia sotilaita, opiskelijoita, amerikkalaisia teini-ikäisiä ja muita, ja ne vaihtelevat tunkeutuvasta Wikipediasta YouTuben vaikuttamiseen. Jotkut toimivat juutalaisten yhteisökeskusten ulkopuolella Yhdysvalloissa. Israel ja Israelin instituutiot työllistävät suuren määrän Internet-sotureita. He pyrkivät edistämään Israelin kertomusta ja estämään faktoja Palestiinasta, Israelin lobbysta ja muusta aiheesta, jonka he haluavat peitellä. He lähettävät kommentteja, liputtavat sisältöä, syyttävät kriitikkoja ”antisemitismistä” ja levittävät väärää tietoa Palestiinasta ja Palestiinan solidaarisuusaktivisteista. Kesto: 14 minuuttia.
    An exposé on Israel’s detailed projects – some public, some covert – to influence what people see on the Internet, and what they don’t. Numerous well-funded, organized projects by and for Israel work to flood social media with pro-Israel propaganda, while blocking facts Israel dislikes. The projects utilize Israeli soldiers, students, American teens and others, and range from infiltrating Wikipedia to influencing YouTube. Some operate out of Jewish Community Centers in the US. Israel and Israeli institutions employ armies of Internet warriors. They work to promote the Israel narrative and block facts about Palestine, the Israel lobby, and other subject matter they wish covered up. They post comments, flag content, accuse critics of “antisemitism,” and disseminate misinformation about Palestine and Palestine solidarity activists. Runtime: 14 mins.
    http://www.ihr.org
    Myös Facebook ja Twitter ovat Israelin vakoilun kohteena
    How Israeli Spies Are Flooding Facebook and Twitter

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. Juutalaismafian, jonka tukipisteenä Israel toimii, maailmanvalta pyrkimykset
      Kannattaa lukea Makowin artikkeli jossa painottuu se tosiasia että juutalaismafian valtava menestys ja voima maailman haltuunotossa perustuu siihen että sitä tukee vahva v-muurari mafia ja Bidenin kaltaiset vallanhimoiset (myös kristityt) sionistit, joita ilman tuo mafia olisi toimintakyvytön tai ainakin nykyistä paljon tehottomampi.
      Tärkeää on myös nähdä ettei tuon mafian takana suinkaan ole kaikki juutalaiset. Ja monet ovat jopa sen suuria vihollisia, Gilad Atzmonin kaltaisia, meistä ’palestiinalaisista’ huolta kantavia ns. ’itseään vihaavia juutalaisia’ joka on heitä halveksivien sionistien antama leima heille.

      Makow – As an ethnic Jew, naturally I take exception to this idea. People who regard themselves as innocent victims are the first to victimize other innocent people. But worse, killing all Jews would not change anything since the Jewish disease (Cabalism, Satanism) has spread to the goyim through Freemasonry. Do you think Anthony Fauci, Nancy Pelosi, Kamala Harris, Lindsey Graham or Doug Ford are ethnic Jews? Altiyan Childs has revealed that practically everyone who is successful belongs to a satanic cult, Freemasonry.

      Gentiles are more pro-Israel than many US Jews who hate what Israel is doing to the Palestinians. Ten percent of US Jews support boycotting Israel.

      ”Antisemites” conflate the Jewish problem to the point that they miss the target altogether.

      The target should be the Masonic Jewish world banking cartel and its proxies, Organized Jewry and initiated Freemasonry (33 degree & above.)
      https://www.henrymakow.com/2021/06/eustace-mullins-being-jew-wise.html?_ga=2.89128921.319600760.1622905010-903648786.1588285733

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
      1. ” juutalaismafian valtava menestys ja voima … perustuu siihen että sitä tukee vahva v-muurari mafia…”

        Esim. sionistien Israel-hanketta ja nwo-agendaa edistäneitä maailmansotia eikä niiden jälkeisiä Lähi-idän sotia voi mitenkään ymmärtää ilman tätä tosiasiaa. Myös se että anglo-sionistinen imperiumi pystyy pienen sionistijoukon johdolla uhkilemaan nyt Venäjää ja Kiinaa ei ole mitenkään ymmärrettävissä ilman tätä tosiasiaa.
        Miten vain muutaman prosentin joukko muuten pystyisi uhkailemaan miljardeja muita ihmisiä. Tässä on muulla maailmalla – myös meidän isänmaataan myyvällä eu- ja nato-eliitillä – peiliin katsomisen paikka. Miksi se on ryhtynyt sionistien lakeijaksi ymmärtämättä tai välittämättä siitä että se kaivaa oman maansa ja kulttuurinsa tuhoa.
        Vapaamuurarit ovat nwo-mafian ehkä tehokkain työkalu ja ovat miehittäneet myös maamme toiminnan kannalta tärkeitä ellei tärkeimmät virat.
        https://areena.yle.fi/1-1772018

        Plusääni(4)Miinusääni(0)
      2. VAPAAMUURAREISTA
        Nimimerkki ”V-muurarit mukana” kirjoitti: ”sitä tukee vahva v-muurari mafia”. Mutta vapaamuurarijärjestö ei tue juutalaismafiaa, vaan juutalaismafia käskee vapaamuurariliikettä suvereenisellä vallalla. Kyseessä on salaisilla käskyillä komennettava armeija. Suomalainen dipl. ins. Pertti Jotuni opiskeli korkeaksi muurariksi ja saavutti 30. asteen 23 vuodessa (korkein aste 33.). Hän erosi järjestöstä huomattuaan sen kristinuskon vastaiseksi. Hän perusteli eroaan mm. seuraavasti (Iltalehti 8.8.1994):
        – Vapaamuurarien ajatusrakennelma on elitistinen ja röyhkeä.
        – Vapaamuurarien toiminnan taustalla on rangaistuksen pelko, ei persoonallinen tunne siitä, mikä on oikein ja mikä väärin.
        – Vapaamuurareiden opetuksissa sanotaan mm., että Jeesuksen nimi tuhottakoon.
        Suomessa on noin 7000 vapaamuuraria, joukossa eliittiä mm. oikeuslaitoksen, poliisin ja luterilaisen kirkon johtohenkilöitä. Tämä roskasakki tulisi panna rautoihin isänmaanpettureina, sillä he ottavat käskynsä kansainvälisiltä suurrikollisilta eli Siionin Viisailta. ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
        https://www.elinahytonen.fi
        http://koronarealistit.com/
        https://vapaudenpuolesta.fi/
        https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
        https://www.globalresearch.ca (tekstin saa suomeksi yläpalkista)
        http://stopworldcontrol.com
        BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
        Herran Toisen Tulemisen Kirkko

        Plusääni(6)Miinusääni(0)
  4. ISÄNTÄMAASOPIMUS JA PERUSTUSLAKI
    Suomen ja NATO.n välille solmittiin vuonna 2014 isäntämaasopimus eli ”yhteisymmärryspöytäkirja”. Pöytäkirjan tarkoituksena oli ”luoda toimintaperiaatteet ja menettelyt tukikohtien perustamiseksi ja isäntämaatuen antamiseksi isäntämaassa oleville tai isäntämaan tukemille Naton joukoille Naton sotilaallisen toiminnan aikana”. Tätä sopimusta ei viety eduskunnan käsittelyyn, vaikka se olisi pitänyt käsitellä perustuslain muuttamisjärjestyksessä. Isäntämaasopimuksella Suomi liittoutui NATO:n kanssa, vaikka ei muodollisesti kuulunutkaan NATO:on. Presidentti Sauli Niinistö ja ulkopoliittinen ministerivaliokunta päättivät heinäkuussa 2014, että Suomi allekirjoittaa yhteisymmärryspöytäkirjan. Komentaja Jarmo Lindberg allekirjoitti pöytäkirjan 4.9.2014. Toimittiin siis perustuslain vastaisesti, niin kuin nykyisin toimitaan monissa suhteissa EU:hun liittyen. Perustuslaki pitäisi olla kaikkein tärkein laki, mutta sitä eivät nykyiset päättäjät kunnioita lainkaan. Nykyinen virkamiesmafia viis veisaa perustuslaista. Suomen kansa ei halua liittyä NATO:on, mutta virkamiesmafia on tehnyt salassa isäntämaasopimuksen NATO:n kanssa, mikä sopimus on jo liitto NATO:n kanssa. Nyt olisi aika alkaa puhdistaa Suomen valtiojohtoa isänmaanpettureista, jotka eivät kunnioita perustuslakia. Tämän puhdistuksen on jo aloittanut juristi Jaana Kavonius (https://www.virkamafia.fi/, kohta ”elvytyskusetus”). Liittykää hyvät ihmiset Jaana Kavoniuksen tutkintapyyntöön! Suomi on vielä pelastettavissa. Mutta jos emme taistele, niin pahat kansainväliset voimat voittavat ja Suomesta tulee syrjäinen maakunta diktatuuriksi muodostuvaan EU:hun. ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    https://www.elinahytonen.fi
    http://koronarealistit.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://www.globalresearch.ca (tekstin saa suomeksi yläpalkista)
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
  5. EU-JÄSENYYDEN LOPETTAMINEN
    Eduskunta hyväksyi 18.11.1994 Suomen liittymisen EU:hun äänin 152/45. Koska oli kysymys perustuslain muuttamisesta, olisi äänestys vaatinut 5/6 enemmistön kiireelliseksi julistamista varten tai päätöksen siirtämistä yli vaalien. Näin ei toimittu, vaan laki hyväksyttiin heti. Eduskunta syyllistyi valtiopetokseen. Vuonna 2011 perustuslakia muutettiin niin, että sitä sai rikkoa EU tai muu kansainvälinen järjestö 2/3 äänten enemmistöllä ilman kiireelliseksi julistamista tai lykkäämistä yli vaalien. Näin kansainvälisille järjestöille annettiin valta rikkoa perustuslakia ilman perustuslain säätämisjärjestelyä: näin perustuslain 94§ ja 95§ ovat ristiriidassa 73§:n kanssa. Miksi EU:lle annettiin tällainen valta yli perustuslain 73§:n? Kyseessä on samaa valtiopetosta, mitä eduskunta oli harjoittanut aiemminkin. EU:hun liittyminen tapahtui kuitenkin vanhan perustuslain aikana, joten silloinen eduskunta on syyllinen valtiopetokseen. Suomen irtaantuminen EU:sta on siis vain ilmoittamisasia, koska liittyminen EU:hun oli laiton. Pykälässä 94 on kuitenkin ehto: ”Kansainvälinen velvoite ei saa vaarantaa valtiosäännön kansanvaltaisia perusteita.” Koska ”elvytyspaketti” selvästi vaaransi valtiosäännön kansanvaltaisia perusteita, sitä ei olisi saanut hyväksyä 94§:n mukaan, vaan hyväksyminen olisi pitänyt tapahtua perustuslain säätämisjärjestyksessä eli hyväksyä kiireelliseksi 5/6 enemmistöllä. Koska näin ei tapahtunut, 134 kansanedustajaa syyllistyivät valtiopetokseen. 94§ ja 95§ ovat ristiriidassa sen kanssa, että Suomi on täysivaltainen tasavalta, joten ne pitää muuttaa vastaamaan pykälää 73 tai kumota kokonaan. OTA OSAA MIELENOSOITUKSEEN EROON EU:STA LAUANTAINA 12.6. KLO 13 EDUSKUNTATALOLLA!!!
    ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    https://www.elinahytonen.fi
    http://koronarealistit.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://www.globalresearch.ca (tekstin saa suomeksi yläpalkista)
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
  6. Sama toimittaja joka nyt yrittää todistaa että Kiina on syyllinen covid-vuotoon tiesi myös että Irakilla oli joukkotuho aseita joita ei koskaan löytynyt.
    China Notes That the Same Journalist Pushing Wuhan Lab Hoax Pushed Iraq WMD Hoax
    ANDREW ANGLIN • JUNE 5, 2021
    On selvästi nähtävissä, kuinka ihmiset, jotka haluavat sodan Kiinan kanssa, käyttäisivät tätä covid-huijausta, ja on hienoa, että Kiina paljastaa tämän yhteyden Irakin joukkotuhoaseiden huijaukseen. Se on todella sama asia.
    Yhdysvallat on maa, jolla on paljon ongelmia. Mikään näistä ongelmista ei ole Kiinan syytä. Kiina ei mainosta homoutta lapsille, he eivät täytä maatamme miljoonilla ruskeilla ihmisillä, he eivät ole varastaneet vaaleja, eivät vieneet vapauksiamme eivätkä ole vastuussa taloutemme romahduksesta.
    Vihollisemme ovat kotimaisia ja juutalaisia.
    Kaikki Kiinan syyttely on yritystä siirtää huomio oman maan asioista muualle syyttämällä Kiinaa ja tarkoitettu sytyttämään sota.
    Lisäksi tämä ”laboratoriovuoto” hölynpöly on suunniteltu saamaan ihmiset jatkamaan uskoa tähän koronavirus huijaukseen.
    … It’s very obvious to see how people who want a war with China would use this hoax, and it is great that China is making the link to the Iraqi WMD hoax. It truly is the same thing.
    The United States is a country with a lot of problems. None of those problems are the fault of China. China is not promoting gay sex to children, they are not flooding us with millions of brown people, they did not steal our election, they did not take all of our freedoms and collapse the economy.
    Our enemies are domestic and they are Jewish.
    Any attempt to fear-monger and attack China is intended as a distraction from what is going on in this country, and intended to stoke a war.
    Furthermore, this “lab leak” nonsense is designed to get people to continue to believe in this coronavirus hoax.
    https://www.unz.com/aanglin/china-notes-that-the-same-journalist-pushing-wuhan-lab-hoax-pushed-iraq-wmd-hoax/
    –Ron Unz has nailed it with his U.S. Government bioweapon attack of China theory.
    –Jews are suddenly between a rock and a hard place now that the Western World is bankrupt, and China won’t be serving as the next host country upon which to feed.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
    1. Mitähän Biden tuumaa kun hän tapaa pian G7:n kokouksen jälkeen Putinin Genevessä ja saa tällaista shokeeraavaa palautetta :
      USA seuraa NL:n jalanjälkiä ja tekee samat virheet sanoo Putin.
      BREAKING! Putin: The US Is Following In The Footsteps Of The Soviet Union Making The Same Mistakes!
      http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=235852
      Tämän on asioihin enemmän perehtynyt havainnut jo pitemmän ajan sisällä mutta hienoa kun Venäjän johtaja sanoo asian vihdoinkin suoraan.
      Valitettavasti lyhyt video on venäjänkielinen.

      Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat