"Sionistien valta länsimaissa pohjautuu holokaustimyyttiin. Revisionisteja vastaan hyökätään väkivalloin ja tuomioistuimessa, koska heitä ei uskalleta haastaa historiallisessa ja tieteellisessä tutkimuksessa."

Robert Faurisson

EU-Suomesta tulossa kehitysmaa ja syrjäinen maakunta

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,48
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Kansanvalta, johon valtiojärjestyksemme ja perustuslakimme aikoinaan nojautui, on EU-Suomessa raha- ja puoluevallan puristuksessa luisunut totalitarismiin.

Valtiollisen itsenäisyyden on korvannut EU-jäsenyys, eli muut kuin suomalaiset vaikuttajat päättävät useimpien maassamme voimaan tulevien lakien sisällön. Maallamme ei ole enää omaa itsenäistä talous-, maatalous-, raha-, alue-, kauppa- ja elinkeinopolitiikkaa. Itse asiassa lähestulkoon kaikki päätetään Brysselissä ja Suomi on sätkynuken roolissa. Myös ulko- ja turvallisuuspolitiikassa olemme alisteisia EU:lle. Käytännöllisesti katsottuna EU on jo liittovaltio, mutta kuitenkaan se ei ole sitä virallisesti. Suomi onkin epävirallisesti ”EU-liittovaltion” pohjoinen ja syrjäinen maakunta.

 

Kuinka EU:n maakuntaa Suomea ryövätään?

Emme keskity tässä tekstissä EU:n toimielimiin, emmekä niiden hierarkiaan tai toimintaan. Emme myöskään kertaa kaikkia negatiivisia ilmiöitä, joita Suomen EU-jäsenyys on tuonut mukanaan. Sen sijaan kuvaamme niitä tärkeitä ilmiöitä, jotka ovat kurjistaneet Suomea ja kansalaisten elinolosuhteita.

Suomen ja suomalaisten velkaantuminen on vain kiihtynyt. Tämä johtuu osittain Suomen poliittisen johdon globaalien talous- ja pankkiirieliittien tukemisesta sekä Suomen EU:n ja rahaunioni EMU:n jäsenyydestä. Luonnollisesti kurjuutta on lisätty järjettömällä rahan mättämisellä esimerkiksi kriisimaihin, EVM:lle, IMF:lle ja niin edelleen. Kaikilla kirjoituksessa mainituilla negatiivisilla ilmiöillä ei ole suoraa yhteyttä Suomen EU-jäsenyyteen, mutta unioni on lisännyt Suomen tuskaa näissäkin tapauksissa välillisesti.

Onko sisäinen devalvaatio uusliberalistien seuraava kurjistamisen metodi? Kokoomuksen kansanedustaja Kimmo Sasi oli innostunut esittelemään vaatimuksiaan OECD:lle, jolta hän peräsi menetelmiä palkkojen pienentämiseksi sekä työttömyyden lisäämiseksi ilman julkisen velan kasvua – siis sisäisenä devalvaationa. Hänen mukaansa euromaat eivät voi sopeuttaa talouttaan devalvoimalla, jolloin ainoaksi vaihtoehdoksi jää niin sanottu sisäinen devalvaationa (Talouselämä 2.10.2014).

Ilmeistä on, että Suomen kovan linjan uusliberalistinen eliitti, joka tahtoo lahjoittaa kaiken Suomessa tuotetun hyödyn ylikansallisille verenimijöille, haluaa käyttää maan sisäistä devalvaatiota saadakseen palkkoja alennettua ja työttömyyden lisäämiseksi. Näin olisi orjayhteiskunta valmiina jättiläiskorporaatioiden hyödynnettäväksi. Suuryritykset hyötyisivät paitsi matalasta palkkatasosta niin myös suurtyöttömyydestä, sillä silloin kansalaisilla ei olisi valinnanvaraa.

Sisäisen devalvaation siivittämä massatyöttömyys voi viedä maan deflaatioprosessiin, joka puolestaan raunioittaisi koko valtion talouden konkurssien vyörynä. Normaalisti devalvaatiolla tarkoitetaan kotimaan valuutan arvon tarkoituksellista heikentämistä ulkomaiseen valuuttaan nähden. Maan valuutan arvon heiketessä maan vientituotteet suhteellisesti halpenevat, mutta maahan tuotujen valmisteiden hinnat puolestaan nousevat. Tämä tietysti hyödyntää vientiteollisuutta. Devalvaatiossa on haittana inflaatio.

Suomalaisen luonnonrikkauksien, näiden kansallisten omaisuuksien luovuttaminen ulkomaiseen omistukseen on käynnissä. Valtio korotti viime keväänä metsähallituksen tulostavoitetta 20 miljoonalla eurolla 130 miljoonaan euroon. Tätä käytetään tekosyynä sille, että metsähallitus on valmistellut myyntiin valtavia, tuhansien hehtaareiden laajuisia metsätiloja. Pahinta tässä on metsähallituksen luulo kotimaisten ostajien korvautumisesta ulkomaisilla sijoittajilla (Yle 29.8.20145).

Metsien myyminen kokonaisina maa-alueina (ja vieläpä ulkomaiseen omistukseen) ei ole järkevää liiketoimintaa. Sitä vastoin tuottoisinta olisi metsämaan hyötykäyttäminen tietyin määräajoin, jolloin myös maan arvo lisääntyisi vuosittain.

Lisäksi mainittakoon Talvivaaran kaivos. Kaivoksen esiintymien kaivoslainmukaiset oikeudet sekä kohteeseen liittyvät oikeudet hyödyntää tutkimustietoa myytiin yhdellä eurolla. Talvivaaran kaivosyhtiöllä on runsaasti ulkomaisia osakkeenomistajia.

Suomen uusliberalististen poliitikkojen suosion saanut Talvivaaran kaivostoiminta on tuhonnut peruuttamattomasti luontoa: kaivos on pilannut vesistöjä ja romahduttanut mökkitonttien arvon. Lisäksi sulfaatin, natriumin, mangaanin ja nikkelin pitoisuudet olivat Talvivaarassa korkealla jo 2009, ja työntekijöiden nikkelialtistustapaukset ovat lisääntyneet viimeisinä vuosina. Tässä oli vain osa mainitun kaivoksen aiheuttamista ongelmista. Suomen hallitus uskoi aikoinaan Talvivaaran olevan todellinen rikkauksien sampo. Nyt kaivosyhtiöllä on ilmeisesti konkurssi edessään. Talvivaaraan on uponnut veronmaksajien rahaa tähän mennessä jo 200 miljoonaa euroa. Kaivostoiminnan uudelleen käynnistäminen maksaisi samoin 200 miljoonaa euroa. Tämä kuulostaa samalta, kuin kysyttäisiin paljonko täytyy maksaa, jotta pääsee töihin. Tekniikka & Talouden tietojen perusteella kaivosalueen alasajoon liittyvä siivoaminen tulisi maksamaan veronmaksajille minimissään 200–300 miljoonaa euroa.

 

Venäjän-vastaiset pakotteet ja isäntämaasopimus

USA:n ja EU:n pakotteet Venäjää vastaan taitavat purra negatiivisesti enemmänkin sanktioiden suosijoihin kuin Venäjään. Nimittäin ministeriön laskelmien mukaan Venäjän talous kasvoi koko kolmannen kolmanneksen aikana 0,7 prosenttia ja toisella neljänneksellä kasvua kertyi 0,8 prosenttia (Talouselämä 28.10.2014).

Suomen poliittinen kerma on täysin rinnoin mukana Venäjää vastaan suunnatussa kauppasaarrossa. Tämä on kovin kummallista, sillä Venäjään kohdistuvat sanktiot nakertavat ennen kaikkea Suomen taloutta. Mutta minkä sille voidaan, jos kumarretaan länsimaista talous- ja pankkiirieliittiä, niin silloin vain mielistellään, vaikka se täyttäisi laittomuuden tunnusmerkit. Myös Ukrainan konflikti on sionistisen eliitin, EU:n ja USA:n luomus. Ukraina halutaan kansainvälisten pankkiirien orjuuteen ja Nato yhä vahvemmin Eurooppaan.

Suomi allekirjoitti hiljattain Naton kanssa isäntämaasopimuksen, joka tulee johtamaan Suomen Nato-jäsenyyteen. Samalla sopimus lisää Suomen turvattomuutta provosoimalla itää tarjoamatta kuitenkaan konkreettista turvaa, itsenäisyyttä tai hyötyä suomalaisille. Isäntämaasopimus velvoittaa Suomen luovuttamaan kaikki satamat, lentokentät ja maa-alueensa Naton käyttöön kansainvälisen selkkauksen yhteydessä.

Isäntämaasopimuksen (Host Nation Support, HNS-sopimus) pyrkimyksenä on turvata tehokas tuki Naton sotilaallisille operaatioille isäntämaan resursseja ja maa-alueita hyödyntäen. Päätavoitteena ei ole avustaa isäntämaan sotilasvoimaa, vaan taata Naton sotilaallinen tehokkuus. Suomen kanssa solmittu isäntämaasopimus parantaa Naton tehokkuutta valtavasti, sillä Suomen rajat ovat pitkät ja Pietari vain kivenheiton päässä. Voidakseen suojata Pietaria ja estää joukkojen kuljetukset tai ilmahyökkäyksen sisämaahan täytyisi Venäjän pommittaa kaikki rautatiet, maantiet ja lentokentät Suomessa.

Naton ja Venäjän välisessä selkkauksessa ja isäntämaasopimukseen liittyneenä Suomi on siis mukana konfliktissa, vaikka se olisi itse täysin passiivinen ja neutraali. Isäntämaasopimuksen innokkaita puolustajia ovat edelleen muun muassa puolustusministeri Carl Haglund sekä pääministeri Alexander Stubb. Sopimusta on myötäillyt myös ulkoministeri Erkki Tuomioja. Innokkuutta sopimuksen hyväksymiseen löytyi nykyisen hallituksen sisältä, ja tietysti kokoomuksessa hanke oli hyvin suosittu.

Sopimushanke olisi pitänyt myös tyrmätä Suomen perustuslain tähden. Sopimusprosessi ei edennyt Suomen perustuslain ja valtiojärjestyksen edellyttämällä tavalla [1]. Perustuslain mukaisesti sopimuksesta olisi pitänyt äänestää eduskunnassa, ja sen kannalla olisi täytynyt olla 5/6 kansanedustajista.

Valtiojärjestyksen laiminlyöminen voidaan tietyissä tapauksessa tulkita Rikoslain 13. luvun mukaisesti törkeäksi valtiorikokseksi [2], mikäli rikoksentekijänä on tasavallan presidentti, valtioneuvoston jäsen tai muu valtion ylimpään poliittiseen tai sotilaalliseen johtoon kuuluva henkilö.

Yllä esitettyyn nojautuen Suomen poliittista eliittiä voidaan epäillä valtiorikoksesta, mikä vaatii asiaan liittyviä oikeudellisia toimenpiteitä.

 

Kommentit

Välttyäksemme täydelliseltä yhteiskunnalliselta onnettomuudelta ja mahdolliselta kansalaissodalta on Suomen poliittisen johdon valtakausi lakattava vuoden 2015 vaaleihin. On erittäin suositeltavaa, että emme enää äänestä Suomen nykyisen hallituksen kaltaisia valtapuolueita ja niiden edustajia ehdokkaiksi.

Nyt jos milloinkaan on muistettava sanonta ”sinun äänesi ratkaisee”. Ratkaiskaamme äänillämme vuoden 2015 eduskuntavaaleissa sellaisten yksilöiden pääsy valta-asemaan, jotka oikeamielisinä asettavat itselleen esimerkiksi seuraavat päämäärät:

  • Euroopan Unionista eroaminen.
  • Euroopan talous- ja rahaliitosta eli eurosta luopuminen.
  • Itsenäinen talouspolitiikka; oma valuutta ja sen paino-oikeus.
  • Hyvinvointivaltion uudelleenluominen sekä sen kehittäminen.

Muita tavoitteita:

  • Suomea ei saa liittää Naton jäseneksi.
  • Suomi ei saa liittyä vapaakauppasopimuksiin.

Älkää kuunnelko valtamedian valheita, vaan ummistakaa niiltä korvanne. Sopivan ehdokkaan puuttuessa on parempi jättää äänestämättä.

 

Markku Juutinen

 

Lähteet:

  1. Suomen perustuslaki. Saatavilla.
  2. Rikoslaki 13. Luku. Saatavilla.
  • Talouselämä (2.10.2014). Kokoomuspoliitikolta kova viesti: Palkanalennukset jäävät ainoaksi vaihtoehdoksi – maksumiesten joukko ”mahdollisimman laajaksi”. Saatavilla.
  • Talouselämä (28.10.2014). Ministeriö: Venäjän talous kasvoi syyskuussa – ennusteet ennallaan. Saatavilla.
  • Yle uutiset (29.9.2014). Hyväksytkö sen, että Suomen metsiä myydään ulkomaille – ”pakon edessä”? Saatavilla.
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

3 Kommentit

  1. Suomi voidaan nostaa nopeastikin kunhan tehdään oikeita tekoja ja ensin potkitaan nykyiset päättäjät pihalle ja asetetaan vastuuseen teoistaan.

    Yksi erittäin hyvä teko, jonka jokainen voi aloittaa, on alkaa viljellä oma ruokansa. Riippumattomuus kaikilla aloissa, ruokahuollossa, vesihuollossa, energiahuollossa, mm. puuta, aurinkopaneeleja ym. (ei suuria laitoksia eikä etenkään ydinvoimalaitoksia). Älkää ostako kaupan teollista moskaa. Muutenkin vähentäkää kulutusta, vähemmälläkin tulee toimeen. Laatua määrän sijaan.

    (1)(0)
    • Yahwe on isämme

      Tässä on nyt semmonen juttu että sitä ruokaa pitää tuottaa aika paljon ja jos ei maatalouskoneet pyöri niin sitten pitää löytyä porukkaa tiloille tekemään ruumiillista työtä kuinkahan käy mahtaako vallankumous pysähtyä kun pitäisi che paita liata lehmänpaskaan.

      (0)(1)
  2. ”Suomi voidaan nostaa nopeastikin kunhan tehdään oikeita tekoja ja ensin potkitaan nykyiset päättäjät pihalle ja asetetaan vastuuseen teoistaan.”

    Tässä onkin koko asian ydin pähkinänkuoressa.

    Mutta keitä nämä todelliset päättäjät ovat?

    Eivät he ole suinkaan niitä jotka istuvat eduskunnassa painamassa nappia. Ulospäin on tarkoitus saada suuri massa uskomaan, vakuuttuneeksi että valta on siellä. Ulkoiset puitteet, valtavan kokoinen graniittirakennus johtaa harhaan.

    Todellinen valta on ihan muualla.

    Eikä näitä vallankäyttäjiä saada kammettua irti vallasta kuin sotilaallisilla toimilla.

    (0)(0)

Jätä vastaus Aatos Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*