EU kritiikki pannaan?

EU:ssa on juuri hyväksytty uusi luottamuksellisten tietojen määrittely. Se pitää sisällään 4 ei-julkisen tiedon luokkaa, joista alin ”restricted” pitää sisällään dokumentit, jotka voi tulkita EU:n intressien vastaisiksi. Uusi määrittely astui voimaan 1. heinäkuuta.

Kuitenkaan sitä, mitä voidaan pitää EU vastaisena, ei ole tarkemmin määritelty. Myöskään sitä, voidaanko säännöstön avulla kaikki EU-kriittiset dokumentit poistaa julkisuudesta, ei kerrota.

Euroopan Parlamentilta asiaa ei voi tiedustella, sillä he eivät ole osallistuneet päätöksentekoon, heitä ole kuultu eikä heille ole asiasta kerrottu.

Samaan aikaan Euroopan Unioni on julkisuudessa vaatinut kovalla äänellä lisää läpinäkyvyyttä ja avoimuutta.

Suomessa EU kriittisyys on nousussa. Kriittisyyteen ovat antaneet aihetta muun muassa Kreikan talousongelmat ja pelko talouskriisin leviämisestä muihin Euroopan Unionin maihin.

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd) mukaan kansalaisten luottamuksen mureneminen EU-politiikan suhteen on otettava vakavasti. Hänen mukaansa kyseessä ei ole pelkästään suomalainen ilmiö.

Lähde:

http://www.statewatch.org/news/2011/jul/02class-info-council-ep.htm

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Tuomioja+Kansalaisten+EU-kriittisyys+otettava+vakavasti/1135267766324

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat