Etelä-Afrikka syrjii valkoisia työelämässä – tappavin seurauksin

Etelä-Afrikan rasistinen musta hallitus kannustaa julkista sektoria olemaan mieluummin palkkaamatta ketään kuin ottamaan valkoisia töihin. Asian toi julki eteläafrikkalainen rotusuhdekonsultti.

Etelä-Afrikan rotusuhdeinstituutin (SAIRR) konsultin John Kane-Bermanin mukaan maan hallitus ruokkii röyhkeää rasismia työelämässä. Rodullisen ”vallanvaihdon” nimissä valkoiset ajetaan pois työmarkkinoilta rasistisista ja ideologisista syistä. Kane-Bermanin mukaan valkoisten syrjiminen asettaa kaikki julkisista palveluista riippuvaiset kansalaiset vaaralliseen tilanteeseen. Kukaan ei todellisuudessa hyödy menettelystä.

Terrorismilla valtaan päässeen kommunistisen ANC-puolueen johtama hallitus lupaa valkoisia syrjiville työnantajille muun muassa ylennyksiä ja bonuksia. SAIRR-työntekijöiden mukaan hallituksen linja on johtanut jopa kuolemantapauksiin. Esimerkiksi Bloemhofin järkyttävät vauvakuolemat olisi voitu estää järkevämmällä työvoimapolitiikalla.

”Taloudellisen mustan täysvaltaisuuden” (Black Economic Empowerment, BEE) politiikka on SAIRR:n nostanut ammattitaidottomia mustia tärkeisiin virkoihin, joissa kannetaan vastuuta jopa ihmishengistä. Esimerkiksi Bloemhofin vauvakuolemat johtuivat siitä, että mustat virkamiehet eivät kyenneet pitämään viemärijärjestelmästä huolta, minkä vuoksi juomavesi pilaantui. Ironista kyllä, ANC:n rasistisesta politiikasta kärsivät eniten köyhät mustat naapurustot. Kane-Bermanin mukaan asiasta ei kuitenkaan saa puhua, sillä mustia suosiva ”positiivisen syrjinnän politiikka on kuin pyhä lehmä, jonka kritisointi on kielletty poliittisen korrektiuden nimissä”.

Kane-Bermanin mukaan Etelä-Afrikan valtio on kriisissä, sillä paikalliselta tasolta aina hallitukseen asti päättäjät nimitetään rodullisin ja poliittisin perustein ammattitaidon sijaan. Ongelma näkyy myös julkisen terveydenhuollon piirissä, sillä sairaalat rappeutuvat ja erilaiset taudit yleistyvät.

”Julkinen terveydenhuolto on kriisissä, infrastruktuuri ja sairaaloiden välineistö ovat surkeassa kunnossa. Maaseudulla kaikesta on pulaa ja kaupungeissa paine on erityisen kovaa räjähdysmäisen väestökasvun vuoksi.”

BusinessTech

2 kommenttia

  1. Paluu apinoide planeetalle,Valkoiset rakentaa sivilisaatiot ja muut tuhoaa ne.

    Plusääni(5)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat