- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Etelä-Afrikassa murhattu alkuvuonna ainakin 86 valkoista

Etelä-Afrikassa alkoi 1990-luvulla rotuerottelujärjestelmän kaaduttua valkoisten kansanmurha, joka jatkuu edelleen. Yli 70 000 valkoista on murhattu [1] rotunsa vuoksi vuoden 1994 jälkeen. Yli 3 000 murhatuista on maanviljelijöitä.

Vuonna 2014 ensimmäisen 153 päivän aikana on murhattu vähintään 86 valkoista. Eteläafrikkalainen muusikko ja ihmisoikeusaktivisti Sunette Bridges on pitänyt listaa mustien murhaamista valkoisista. Listan tänä vuonna murhattujen nimistä, iästä ja kuolinsyistä voi käydä lukemassa Bridgesin Facebook-sivuilla. [2] Uhreihin kuuluu kaiken ikäisiä. Suurin osa valkoisista ammuttiin tai puukotettiin. 67 uhreista oli miehiä, 19 naisia ja 41 yli 60-vuotiaita.

Kansanmurhan syyllisinä pidetään mustien kommunistien ANC-terroristijärjestöä, jonka entinen johtaja Nelson Mandela oli. Suomen presidentti sosiaalidemokraatti Martti Ahtisaari on ilmoittanut, että Mandela on ainut ihminen maailmassa, jota hän ”ihailee täysin varauksetta”. Apartheidin kaatumisen myötä [3] ANC:stä tuli Etelä-Afrikan valtapuolue. ANC:n johtajat presidentti Jacob Zumasta lähtien ovat julkisesti vaatineet valkoisten murhaamista. Murhien lisäksi raiskaukset, ryöstöt ja köyhyys ovat kasvaneet huomattavasti mustien päästyä maassa valtaan. Myös mustien itsensä elintaso ja turvallisuus on kärsinyt huomattavasti apartheidin loputtua. Sama ilmiö tunnetaan myös muissa eteläisen Afrikan maissa, kuten Zimbabwessa [4].

Sunette Bridges News Page [5]