"Ne harvat, jotka tietävät totuuden pankkijärjestelmästä, ovat joko täysin riippuvaisia siitä tai janoavat sen mahdollistamia voittoja. Tämä ryhmä ei siis tule vastustamaan sen vääryyksiä. Sitten on suuri enemmistö, joka ei kykene alkuunkaan ymmärtämään koko talousjärjestelmää. Heistä tehdään maksumiehiä ilman, että he edes tietävät sitä."

Rotschildin veljekset Lontoossa

Erämaan ketun jäljillä: totuus Erwin Rommelista, osa 2

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,45
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Erwin Rommel on yksi toisen maailmansodan myyttisimmistä hahmoista. Sodan jälkeen häntä on yritetty käyttää myös saksalaisvastaisen propagandan välikappaleena. Magneettimedia julkaisee David Irvingin kuuluisan Rommel-esitelmän kolmessa osassa. Lue myös osa 1!

Rommel määräsi, että Ranskan rannoille pystytettäisiin jättiläismäisiä pylväitä. Pylväät oli miinoitettu. Ranskan rantaviivalle haudattiin miljoonia miinoja.

Rannikkoalueiden asukkaat evakuoitiin. Kokonaisia kyliä tyhjennettiin ja rakennuksia ajettiin maan tasalle, jotta armeijalla olisi mahdollisimman laaja potentiaalinen tulilinja. Uusia aseita kuljetettiin alueelle jatkuvasti. Kaikki valmistautuivat murskaamaan liittoutuneiden joukot, joiden tiedettiin yrittävän maihinnousua.

Rommel teki työn, jota pääesikunta oli laiminlyönyt viimeiset kolme vuotta! Armeija oli ollut maassa kolme vuotta, mutta se ei ollut tehnyt käytännössä elettäkään valmistautuakseen liittoutuneiden maihinnousuun!

Rommel valoi intoa sotilaisiin. Hän kertoi näille, että nämä todella tulisivat puolustamaan Ranskaa ja estämään angloamerikkalaisten tunkeutumisen. Hitler totesikin Rommelille:

”Sotamarsalkka, yksi asia on varma. Jos onnistumme estämään brittien ja amerikkalaisten maihinnousun, tulen kahdessa tai kolmessa viikossa lähettämään 5–10 panssaridivisioonaa Ranskasta itärintamalle. Tuhoamme Neuvostoliiton, minkä jälkeen sota on ohi. Saksalaisten lopullinen voitto on sinusta kiinni, sotamarsalkka Rommel.”

Jokainen voi kuvitella itsensä Rommelin asemassa. Hän oli hävinnyt taistelun kokonaisesta mantereesta Pohjois-Afrikassa. Italialaiset liittolaiset syyttivät häntä tappiosta. Mikäli Rommel ei voittaisi äärimmäisen vaikeaa taistelua Ranskassa, hän ei tulisi jäämään historiaan Saksan suurimpana strategina ja komentajana. Hitler oli antanut Rommelille vielä yhden mahdollisuuden tavoitella kunniaa.

Rommel ei aikonut liittoutua Hitleriä vastaan juonineiden, petturimaisten saksalaisupseerien kanssa. Historiankirjojen sotasankarit eivät petä johtajaansa. Rommelilla ei yksinkertaisesti ollut kannustimia kääntyä Hitleriä vastaan. 1944 kevään ja kesän ajan hän käytti kaikki voimavaransa valmistautuakseen puolustamaan Ranskaa liittoutuneita vastaan.

Rommelin käskystä pystytettyjä pylväitä.

Rommelin käskystä pystytettyjä pylväitä.

Hans Speidel – tarinan suurin konna

Huhtikuussa 1944 tapahtui jotain, joka muutti Rommelin koko elämän. Hänen vaimonsa Lucy oli erittäin voimakastahtoinen nainen. Lucyn negatiiviset luonteenpiirteet olivat korostuneet sodan loppuvuosina.

Lucy oli riitaantunut verisesti Rommelin esikuntapäällikkö Alfred Gausen vaimon kanssa, joten Gausen täytyi lähteä. Huhtikuussa 1944 Rommel korvasi Gausen (joka oli palvellut tehtävässä aina Pohjois-Afrikan kampanjasta lähtien) kenraali Hans Speidelillä, joka oli pääesikunnan korkeasti koulutettu, pianoa soittava upseeri.

Hans Speidel on ehdottomasti Rommel-saagan roisto. Hänestä tuli myöhemmin Naton maavoimien komentaja Euroopassa. Speidelistä siis tehtiin Rommelin alainen esikuntapäällikkö 1.4.1944. Hän saapui suoraan Hitlerin päämajasta, jossa Führer oli palkinnut hänet Ritterkreuzilla (ritariristi) työstään itärintaman 8. armeijan esikuntapäällikkönä.

Speidel oli älykäs mies, mutta hän oli myös petturi, joka juoni Hitleriä vastaan. Rommel ei tiennyt, että Speidel suunnitteli Hitlerin syrjäyttämistä.

Hitler-vastainen liike oli ennen kaikkea Stauffenbergin ja Speidelin kaltaisten esikuntapäälliköiden liike. Nämä suunnittelivat vallankaappausta eivätkä tietenkään kertoneet suunnitelmistaan esimiehilleen. Myöhemmin kapinalliset kuitenkin syyttivät pelkurimaisesti esimiehiään vallankaappaushankkeen johtamisesta. Rommel oli yksi valehtelijoiden uhreista.

Speidelin ja hänen kumppaneidensa juoniessa Rommel käytti kaiken tarmonsa valmistautuakseen liittoutuneiden maihinnousuun. Hänen päiväkirjoistaan selviää, että hän ajoi lähes päivittäin rannikkoalueelle seuraamaan puolustushankkeen edistymistä.

Rommel ei voinut kuitenkaan olla varma siitä, mitä reittiä liittoutuneet tulisivat käyttämään. Hitler oli kertonut 20.3.1944, että hänen tietojensa mukaan maihinnousu tapahtuisi joko Normandiassa tai Bretagnessa.

Hitler sanoi henkilökohtaisesti olevansa lähes satavarma siitä, että maihinnousu tapahtuisi juuri Normandiassa – ja myöhemmin selvisi, että hän oli oikeassa. Sen sijaan pääesikunta väitti, ettei hyökkäys tapahtuisi varmasti Normandian kautta. Heidän ennusteidensa mukaan joukot nousisivat maihin Pas-de-Calaisissa, koska se oli lyhyin reitti.

Toisin sanoen Saksan pääesikunta väitti, että britit ja amerikkalaiset tulisivat käyttämään mahdollisimman lyhyttä reittiä ja etenemään suoraan Ruhriin. Hitler sen sijaan uskoi, että liittoutuneet tulisivat etenemään kiertotietä pitkin, miehittämään ensin Cherbourgin ja käyttämään Cotentinin niemimaata maihinnousupaikkana.

Hans Speidel.

Hans Speidel.

Epäonnistunut värväysyritys ja maihinnousun alku

Rommel joutui puun ja kuoren väliin. Hitler käski häntä vahvistamaan 7. armeijaa. Speidel ja pääesikunta puolestaan vaativat hänen keskittyvän Pas-de-Calaisin 15. armeijaan.

Kesäkuussa 1944 Hitler-vastaiset upseerit kokoontuivat Pariisissa. He päättivät, että vallankaappaushankkeeseen oli aika värvätä vaikutusvaltaisia nimiä. He lähettivät everstiluutnantti Cesar von Hofackerin (joka oli Ranskan sotilashallinnon johtajan, kenraali Karl Heinrich von Stülpnagelin adjutantti) Rommelin juttusille 9.7.1944.

Kun Hofacker oli palannut Pariisiin, oli Rommel todennut alaisilleen, että siinäpä vasta outo mies. Rommel ei ollut ymmärtänyt, mitä Hofacker oli oikein ajanut takaa.

Hofacker oli ollut hyvin hermostunut. Hän oli pelkkä ilmavoimien everstiluutnantti. Silti hänen tehtäväkseen oli annettu sotamarsalkka Rommelin – Hitlerin luotetun! – käännyttäminen Führerin vastaiseen hankkeeseen.

Hofacker ei siis voinut puhua suunnitelmistaan suoraan – hänen täytyi pitää keskustelu yleismaailmallisella tasolla. Ihminen on kuitenkin omahyväinen olento. Pariisissa Hofacker rehenteli Stülpnagelille ”voittaneensa” Rommelin puolelleen.

Sotamarsalkka Rommelin tulevaisuus alkoi näyttää synkältä – vaikka hän ei sitä itse vielä huomannutkaan.

Liittoutuneiden invaasio alkoi 6.6.1944. 1.6.1944 Saksan sotilastiedustelu varoitti, että hyökkäys alkaisi 24 tunnin sisällä siitä, kun brittiläinen BBC lähettäisi salaisen viestin: Paul Verlainen erään runon säkeen. Saksan tiedustelu oli oikeassa.

Illalla 5.6.1944 21:15 BBC lähetti runon säkeen. Kun 15. armeijan tiedustelupäällikkö kuuli tästä, hän soitti 7. armeijan kollegalleen. 7. armeija vastasi: ”Emme tiedä mitä tehdä. Rommelin armeijaryhmä B ei ole kertonut meille.” 15. armeija otti yhteyttä armeijaryhmä B:hen. Puhelimen päässä oli eversti Staubwasser, Rommelin tiedustelu-upseeri.

Staubwasser meni puolestaan Speidelin puheille: ”Kenraali, BBC:n lähetyksen perusteella on todennäköistä, että hyökkäys alkaa vuorokauden sisällä.” Speidel sanoi: ”Ahaa, soita Rundstedtille Pariisiin ja pyydä häneltä neuvoa.” Pariisin käsky oli selvä: ”Älkää tehkö mitään!” Ja niinpä 7. armeija ei tehnyt mitään!

Invasion-of-Normandy

Maihinnousu alkaa, mutta upseerit ryyppäävät ja nukkuvat

15. armeija aloitti täyden valmiustilan mutta 7. armeija Normandiassa ei. Speidel ja muut vallankaappauksesta fantasioineet petturit pitivät sinä iltana pienet pippalot. Pääesikunta oli nimittäin vakuuttanut Rommelille, ettei hyökkäys tapahtuisi lähiaikoina, joten hän oli matkustanut käymään kotonaan Saksassa.

Kun Rommel oli Saksassa, Speidel oli vallassa. Speidel oli kutsunut Hitleriä vastustavat ystävänsä ryyppäämään viiniä ja konjakkia luokseen.

Tiedämme tämän, koska Rommelin alaisuudessa työskennellyt amiraali Ruge kirjoitti salaiseen päiväkirjaansa, että koko joukko joi itsensä humalaan Speidelin päämajassa ja meni nukkumaan klo 1 aamuyöllä. Samaan aikaan ensimmäiset sotilaat olivat jo laskeutuneet Normandiaan laskuvarjoilla. Speidelin mukaan maihinnousu ”ei ollut tärkeä asia”, joten upseerit eivät jääneet jalkeille.

Noin klo 6 aamulla tilanne alkoi muuttua vakavaksi. Päämajaan saapui ilmoituksia laskuvarjomiehiestä eri puolilta Normandiaa. Auringon noustessa horisontissa saattoi jo nähdä liittoutuneiden laivaston. Speideliä tämä ei tuntunut haittaavan. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin matkustinkin Speidelin luo ja kysyin häneltä suoraan, mitä hän oikein ajatteli tuolloin. Sanoin:

”Herra Speidel, olen käynyt läpi 15. armeijan komentajan, kenraali von Salmuthin henkilökohtaiset paperit [hänen leskeksi jäänyt vaimonsa oli antanut minulle hänen päiväkirjansa].

Von Salmuth kirjoitti, että 6.6. klo 6:45 15. armeijan esikuntapäällikkö puhui puhelimessa Normandian 7. armeijan esikuntapäällikön kanssa. 7. armeijan esikuntapäällikkö kertoi kollegalleen horisontissa näkyvästä laivastosta.

15. armeija vastasi: ’Selvä. Mutta ovatko laivat vielä rantautuneet?’

7. armeija vastasi: ’Eivät. Ne näkyvät vasta horisontissa, mutta ne ovat alkaneet jo ampua meitä kohti.’

15. armeija: ’Mahtavaa! Mikäli maihinnousu ei ole vielä alkanut, se merkitsee, että liittoutuneiden operaatio on jo epäonnistunut.’

Ja niinpä kenraali Salmuth kirjoitti menneensä takaisin nukkumaan.”

Luin tämän kenraali Speidelille hänen kotonaan Bonnissa ja sanoin: ”Kenraali, uskon, että myös te menitte takaisin nukkumaan saatuanne nämä raportit.” Hän vastasi minulle: ”Herra Irving, voitte hyvinkin olla oikeassa.”

Speidelin esikunnan sotapäiväkirjassa ei ole merkintöjä seuraavan 3,5 tunnin ajalta. Kaikki esikunnassa nukkuivat klo 6:00–9:15 aivan kuin mitään merkittävää ei olisi tapahtunut!

Rommel kuulee maihinnoususta

Mitä oli tapahtunut? Sata panssarivaunua oli jo rantautunut siinä vaiheessa, kun Speidel nousi jalkeille. Satatuhatta liittoutuneiden sotilasta oli noussut maihin. 7. armeija oli joutunut ankaran hyökkäyksen kohteeksi. Maihinnousua oli käytännössä mahdotonta enää torjua tässä vaiheessa.

Rommel kuuli maihinnoususta klo 10 aamulla kotonaan Herrlingenissä. Hänen täytyi ajaa 700 kilometriä päämajaansa. Hän oli perillä vasta klo 22:00, jolloin taistelu oli jo hävitty. Rommel ei enää voinut voittaa, mutta hän päätti taistella loppuun asti. Kuten kaikki tietävät, taistelivat molempien osapuolten sotilaat urheasti Normandiassa.

Britannia lähetti 2 000 pommikonetta pommittamaan Saksan etulinjaa neliömailin kokoisella alueella, sillä Montgomeryn tehtävä oli marssia Caenin kaupungin halki ja perustaa sillanpääasema. Yrittäkäämme asettua saksalaissotilaiden asemaan: 2 000 pommikonetta alkaa yhtä aikaa pommittaa neliömailin kokoista aluetta etulinjassa! Ja silti saksalaiset pitivät pintansa!

Tämä oli heinäkuun 1944 operaatio Goodwood. Nämä olivat Rommelin kouluttamat joukot. He kärsivät karmeita iskuja, ja monet heistä olivat vasta 15-, 16- tai 17-vuotiaita poikia. Kun pommitus oli loppunut, hengissä selvinneet pojat ja miehet kuitenkin tarttuivat jälleen aseisiinsa ja alkoivat tulittaa brittien tankkeja. Britit eivät yksinkertaisesti kyenneet murtamaan saksalaisrivistöjä.

Amerikkalaiset yrittivät samaa operaatio Cobrassa. Heidänkin pommikoneensa alkoivat nuijia pieniä neliömailin kokoisia saksalaiskohteita. Viimein, heinäkuun lopulla, liittoutuneet saivat murrettua saksalaisrintaman ja pääsivät etenemään.

17.7.1944 brittien Spitfire-hävittäjä avasi tulen Rommelia kuljettanutta autoa vastaan. Kuljettaja kuoli ja auto törmäsi puuhun. Rommel menetti tajunsa ja loukkaantui vakavasti. Rommel heräsi ranskalaisessa sairaalassa. Lääkärit pelkäsivät hänen kuolevan, sillä hänen pääkallossaan oli neljä murtumaa. Hieman myöhemmin Rommel evakuoitiin toiseen sairaalaan.

21.7. Rommel kuuli ensimmäistä kertaa, että Hitler oltiin päivää aiemmin yritetty murhata. Saksalainen esikuntaupseeri oli piilottanut pommin Hitlerin työpöydän alle Itä-Preussissa. Neljä ihmistä kuoli räjähdyksessä. Hitler sen sijaan oli pelastunut kuin ihmeen kaupalla ja vain pienin naarmuin. Terroristeja alettiin metsästää periksiantamattomalla tarmolla.

july plot

Uskollinen Hitlerille

Amiraali Rugen päiväkirjoista selviää, että Rommel oli Hitlerin fanaattinen kannattaja aina auto-onnettomuuteensa asti. Vielä heinäkuussakin Rommel oli aina Hitlerin puolella, kun hän keskusteli sodasta ja yhteiskunnasta ystäviensä kanssa.

Ruge kysyi Rommelilta kesällä, että eikö saksalaisten tulisi yrittää tehdä sopimus Mongomeryn kanssa ennen kuin liittoutuneet ehtivät tehdä täydellisen läpimurron. Rugen mukaan saksalaisten ja liittoutuneiden olisi pitänyt yhdistää voimansa ja ajaa venäläiset ulos. Rommel vastasi: ”Minustakin se olisi paras ratkaisu. Olen kuitenkin myös varma siitä, että Hitler on nero ja hänellä on loistavat poliittiset vaistot. Hän varmasti osaa itse päättää, mikä on paras ratkaisu.”

Rommel lausui sanansa 14.7.1944. On siis täysin mahdotonta, että hän olisi ollut mukana Hitler-vastaisessa pommi-iskussa vain kuusi päivää myöhemmin. Tunnetuimmat Rommel-elämänkerrat eivät ole kuitenkaan julkaisseet sitaattia, sillä monet historioitsijat ovat laiskoja – he eivät käyneet läpi kaikkia päiväkirjoja.

Kun Rommel kuuli salamurhayrityksestä, oli hän raivoissaan. ”Ne hullut typerykset! Mitä he luulevat tekevänsä? Tappaa Saksan johtaja? He ovat menettäneet järkensä!” Rommel huusi.

Syyllisyydentuntoa potenut kenraali Speidel meni tapaamaan Rommelia muutama päivä myöhemmin. Sotamarsalkka sanoi hänelle: ”Nyt tajuan, mistä se Hofacker puhui ja mihin hän yritti saada minut mukaan! He ovat hulluja! Onneksi en liittoutunut heidän kanssaan.”

Hitlerin päämajassa vallitsi kuitenkin toisenlainen käsitys. Hofacker oltiin pidätetty lähes heti pommin räjähdettyä. Joku oli vuotanut tiedon.

Ilmavoimien everstiluutnantti ymmärsi, että hän saattoi turvata selustansa vain puhumalla. Hän alkoi sepittää kuulustelijoille tarinoita kaikista mahdollisista upseereista. Aina kun hänet aiottiin viedä hirttolavalle, Hofacker sanoi: ”Odottakaa! Voin paljastaa teille vielä muutaman ihmisen henkilöllisyyden, jos annatte minulle muutaman päivän aikaa!”

Rommelista valehdeltiin

Hofacker.

Hofacker.

Hofacker puhui ja puhui. 1.8.1944 Hitler lähetti Wehrmachtin pääesikunnan operaatiopäällikölle, kenraalieversti Alfred Jodlille raportin. (Olen saanut haltuuni Jodlin päiväkirjan):

”Klo 17 Führer antoi minulle raportin, jonka Kaltenbrunner kokosi everstiluutnantti Hofackerin keskusteluista K:n ja R:n kanssa [K. = sotamarsalkka Günther Hans von Kluge, R. = Rommel].

Hitler sanoo etsivänsä uutta ylipäällikköä länsirintamalle. Rommelia tullaan kuulustelemaan hänen toivuttuaan, minkä jälkeen hänet irtisanotaan vähäeleisesti.”

Hitler ja Rommel olivat vanhoja ystäviä, joten hän ei halunnut, että tälle tapahtuisi mitään ikävää. Kuulusteluita seuraisi vain erottaminen.

Tilanne muuttui kuitenkin mutkikkaammaksi, sillä Hofacker jatkoi puhumista. Hän esimerkiksi väitti: ”Kun menin tapaamaan Rommelia, hän ei kyennyt hillitsemään itseään. Hän sanoi: ’Kerro esimiehillesi Berliinissä, että minuun voi luottaa.’” Hofacker valehteli.

Kenraali Stülpnagel kertoi saman tarinan. Gestapo oli ottanut hänet kiinni Pariisissa ja kuljettanut hänet Saksaan kuulusteltavaksi. Saksan rajalla hän ampui itseään silmään. Itsemurha ei kuitenkaan onnistunut, vaan Stülpnagel vain sokeutti itsensä. Verensiirron jälkeen säälittävä kenraali virkosi, minkä jälkeen hänet vietiin Saksaan, jossa Gestapo pääsi viimein kuulemaan häntä. Stülpnagel väitti, että Rommel oli osallinen salaliitossa.

Hitlerin vastustajat eivät olleet typeryksiä. He tiesivät, että mikäli he tyrisivät kuulusteluissa, vietäisiin heidät varmasti hirttolavalle. Ainut tapa turvata oma selusta oli syyttää muita: ”Jos todella aiotte hirttää minut, niin teidän tulisi hirttää muutama muukin mies. Ettekö ole kuulleet sotamarsalkka Klugesta tai Rommelista?”

Saksalaisten kannalta oli kiusallista, että Rommelin nimi mainittiin. Hitler ei halunnut hirttää Rommelia, joten hän keskitti tutkinnat muihin henkilöihin, kuten Klugen esikuntapäällikkö Günther Blumentrittiin. Blumentrittiä ei kuitenkaan hirtetty, sillä hänen osallisuuttaan terrori-iskussa ei voitu todentaa.

 

Artikkeli julkaistu alunperin englanniksi Institute for Historical Review’n sivuilla.

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

16 Kommentit

  1. Petoksen orgiat Normandiassa:

    https://sensuroituahistoriaa.wordpress.com/2015/04/22/petos-normandiassa/

    Yksikin divisioona oli vähällä estää koko maihinnousun. Jos muut olisivat olleet paikalla, maihinnousu olisi mennyt myttyyn. Lisäksi ilmavoimat oli viety muualle, torpedoveneet tuhottiin englantilaisten avulla eikä niitä käytetty, miinat jötettiin levittämättä, ilmavoimia käyttämättä eikä uutta tiedustelukoneta käytetty Englannissa eikä ilmavoimia, laskuvarjojoukkojen laskua ei vaikeutettu. Ja siis hälytystä ei viety perille.

    Maihinnousun jälkeen panssaridivisioonia viivytettiin ja niiden annetiin tuhoutua järjettömillä marsseilla ennen taisteluita, huolto yski pahemman kerran, linnoitukset oli jätetty ilman ammuksia ja ne antautuivat oudosti, panssarit oli siis siirretty muualle juuri sopivasti ja sitten voimia tuotiin tipoittain. Voimia käytettiin jöärjettömästi ja pienet voimat olivat pitkään ottamassa koko maihinnousua vastaan, kun järjettömästi odotettiin toista maihinnousua muualla.

    Jos pettureiden ei olisi ollut tiedetty soluttaneen armeijan Rommelia ja muutamaa muuta pamppua lukuun ottamatta, ei maihinnousuun olisi varmuudella edes ryhdytty. Toivoton yritys.

    Georg on varma, että Rommelin tappoivat omat. Spitfire ei arkistojen mukaan voinut lentää alueella, jossa isku tapahtui. Ilmeisesti oma kone oli maalattu. Vastaavalla tavalla murhattiin mm. Hube, Dietl, Todt ja moni muu. Jotka siis eivät olleet suostuneet petokseen ja olisivat ehkä kertoneet. Rommelhan oli aikonut mennä Hitlerin puheille ja paljastaa epäkohtia toiminnassa

    (16)(5)
    • Erkki Hänninen

      Todettakoon, että Saksalla oli sotasaaliina Spitfire-hävittäjiä. Samoin liittoutuneilla, kuten mm. briteillä, oli sotasaaliina myös saksalaishävittäjiä.

      (5)(0)
    • Taitaa tuo Georg olla melkoinen satusetä. Mikäli Rommelin haavoittumispaikka pitää yhtään kutinsa niin se oli helposti Spitfire IX saavutettavissa oikeastaan miltä tahansa kaakkois-englannin kentältä, lensivät ne syvemmälläkin. Nuo lähteet ovatkin lähinnä huumoriosastoa.

      Samat jutut oli joskus toinen näkemys tjsp blogissa. Siellä väitettiin myös että Hitlerin murhayrityspäivänä liittoutuneet eivät lentäneet yhtään pommituslentoa saksaan. Kun tämän pystyin helposti kumoamaan niin ensin oli vastaus että kaikki lentopäiväkirjat on väärennetty. Kun toin vielä esille että sattuipa jenkkien paras ässä vielä putoamaan samana päivänä niin bännit tuli.

      (2)(5)
      • Saavutettavissa, mutta lähteiden mukaan ei ollut matkalla Spitfireja. Minun muistini mukaan nimimerkki Jaakkoo ei laittanut ainakaan mitään lähteitä esityksilleen. Berliinin taivas ja Saksankin oli suhteellisen rauhallinen joka tapauksessa.

        (4)(2)
        • Jahas. olipa kiva että ilmoittauduit.

          Nykyään yleisesti hyväksytyn(oletetun) teorian mukaan Rommelia ampuneen pilotin nimi on Charley Fox 412. laivueesta. Alueella operoi päivän aikana Spitfirejä 411 ja 412 laivueista. Rommelin ampujaksi on julistautunut moni mutta myöhempi tutkimus antaa kunnian Foxille. Tarkista noiden laivueiden päiväkirjat niin voi alkaa lähdettä löytymään.

          20.7.44 8th Air Force lensi Saksaan 1172 lentoa pommikoneilla. 15th Air Force lensi italiasta 450 lentoa. Siis yhteensä 1622 lentoa.

          Gabreski putosi tuona päivänä.

          Jaakkoo olisi voinut antaa lähteitä jos viestit olisi vain kelvanneet julkaistavaksi. Mutta Jussi saattaa nyt antaa ensin alkuun edes yhden lähteen, loput voit selvittää itse tai sitten voinemme jatkaa keskustelua jossain ilman sensuuria. https://8thafhs.org/combat1944b.htm

          (2)(5)
          • Melkoinen viha-asenne tuossakin viestissäsi, koska sinun piti näykkäistä henkilöä tässäkin. Nimimerkki ei tuolloin tarjonnut ensimmäistäkään lähdettä. Muutaman rivin heittoja vain ilman perusteita.

            Yleisesti hyväksytty on aika pahalta kuulostava sanonta.

            (4)(1)
          • Mikäli tuossa ollaan rehellisiä, niin vielä voidaan haarukoida, jotta mihin aikaan pöivästä ja näkyukö tuolla nimenomaan näitä koneita ja Englannista lentäneinä.

            Georg olettaa tuon asian olevan majdollisesti hyvinkin noin eli ei siinä kohtaa sano varmaa. Minä en itse luota enää mihinkään, koska Britannia ja muut länsimaat väärentävät sotapäiväkirjojaan järjestelmällisesti. Esim. Dresdenin pommituksissa jenkit salasivat radioliikenteensä ja virallinen käskytys oli pommittaa muka rautatieasemaa. Onneksi viestitys on vuotanut ja pommarit ovat itsekin avautuneet. Vanha kaupunki ja mahdollisimman monen siviilin tuho sekä suuri palo olivat tähtäimessä. Myös hävittäjien operaatioita on sensuroitu kattavasti. Esim. siviilihyökkäyksistä onvain mkuutama ksäky säilynyt.

            On hyvinkinmahdollista, että spitfire-laivueiden lentoja tai 20.7. lentoja on väärennetty aikakirjoihin, koska ei ole haluttu paljastaa tuka kumoukeisileetai on salail Romeln tdelisia aujiaaikki nuohan puhlsiv yht hiilnn Tosin ensin ptäisi takistaa arisois, mtä on väitetty. illä usela.. Tuo oltinkuulosa jo sillä ett ei oltmälttä teoa asiasta

            (4)(2)
          • Niin tässähän täytyty tuottaa pettymys, koska Georgin mielestä voidaan tietenkin olettaa myös niin, että vastarintamiehet olivat kertoneet tarkasti, missä Rommel on ja avanneet tien Spitfireille, joilla oli helppoa ilman viholliskontaktia tehdä isku.

            Tässä on nyt eliitin maksettu trollaaja ja nettisoturi löytänyt (tuskin edes itse, joku ryhmä etsii materiaalia, kuten holohölöttäjien osalta taannoin keskustelun ollessa vielä sallittua). jonkun sauman, josta alkaa vääntää ja tämän avulla sitten asettaa kaikki muukin kyseenalaiseksi. Miksi hirvittävällä vihalla julistetaan koko mies ”satusedäksi”, vaikka yksi teorioista olisikin osoitettu vääräksi? Kute Ahto sanoo, Georg on erittäin laajasti paneutunut historiaan ja hänen lähteensä ovat kunnossa. Tässä on nyt jokin kiihkeä revisionistien nuijjimisasenne tällä kirjoittajalla.

            (5)(3)
          • Kirjoitinko vihapuhetta? Seriffit paikalle ja äkkiä.

            Syytät minua argumentointivirheestä ja syyyllistyt sitten sellaisiin itse. Kaiken lisäksi rakennat olkiukon ja hyökkäät sitten sitä vastaan. Ei järin avaavaa keskustelua.

            Palataanpa Charley Foxiin. Historioitsija Michel Lavigne on ilmoittanut tutkineensa 412 laivueen ja saksalaisten dokumentit ja vahvisti että todennäköisin Rommelin ampuja oli Fox. Hänen parvensa oli oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Fox oli maininnut tapauksen raportissaan ja hänellä oli kolme todistajaa. Siis ainakin se on mahdollista tai oikeastaan todennöistä että näin kävi. Nyt sitten sinun tai Georgin pitäisi kumota tuo esittämällä vastatodisteet. Jos dokumentteja vain väitetään väärennetyiksi, se on erittäin huono argumentti ilman todisteita.

            Mikäli taas väitätte että saksan taivas oli hiljainen 20.7.44 ja minä esitän toisenlaisen väitteen nojautuen ilma-armeijoiden historiikkeihin, niin ei riitä väite että ne väärennetty. Usaaf ilmoitti kymmenien saksalaishävittäjien alasampumisesta. Pudotusvaatimukset olivat tyypillisesti nelinkertaiset saksalaisten tappiohin nähden. Mutta jos saksalaisten tappiot näyttävät nollaa tai vain muutamaa konetta, niin väitteelläsi saattaa olla pohjaa. Samoin jos saksalaisilla ei ole pudotusvaatimuksia kyseiseltä päivältä teoriasi vahvistuu. Suosittelen ottamaan yhteyttä vaikka Hannu Valtoseen joka käyttää Matti Salosen koosteita tai Ernst Obermaieriin. Todistustaakka on nyt sinulla. Kaikkia paperita ei ole millään voitu väärentää, aina löytyy jokin jälki.

            Syyttämällä minua eliitin trolliksi ja revisionistien vihaajaksi olet jo oikeastaan luovuttanut. Argumentit eivät enää riitä. En ole mielestäni kumpaakaan. Itsekin olen sitä mieltä että kaikkea ei ole vielä sodan ajasta kerrottu, ei lähellekkään, mutta todisteita pitää olla.

            (2)(7)
          • Mutta sinähän osoitit vihasi ja jyrkät asenteesi heti ja nyt taas. Kaikki revisionistit ovat satusetiä ym. Kommenttisi olivat kuukausitolkulla tuolla kadonneella blogilla. Sen jälkeen ilmoitus, että tervetuloa lähdeviittein takaisin.

            ”Kaikki” siis on tässä tapauksessa vain muutaman yksikön raportit. Esim. Wehrmachtin asiakirjoja on väärennetty. Vielä paljon enemmän niit on yksinkertaisesti kadoksissa. Väärentäjät ovat sama rikollisporukka, joka vastaa touhusta voitajien leirissä. Siis on usein jätetty pois käskyistä jotain, mutta myös salattu paljon toisella puolella. Kuten siis snaottua, asiakirjoja on verrattava muihin havaintoihin jne.

            Saksan taivaan rauhallisuus on myös mielipidekysymys. Riippuu siitä, mitä pommitettiin ja milloin. Myös yksiköiden määrät jne.

            Siis Spitfire-juttu voi myös olla mennyt niin, että huijjarit kertovat kohteen liikkeet ja suojaavat iskuosastoa ts. siivoavat mahdolliset viholliset. Toisaalta muistan Georgilla olleen kuitenkin tietoa siitä, että spitfiret eivät olisi kuuri olleet tuolloin paikalla. Hovihistorioitsijat eivät ole useikaan luotettavia, joten viitaus johonkin jehuun ei vielä selitä mitään

            Niinhän asia usein meni, että petturit esim. kertoivat V2-ohjusten asemat ja ne sitten onnistuneesti tuhottiin vihollisen toimesta. Myös siis torpedoveneet jätettiin suojattomiksi ja ilmoitettiin, koska britit voivat käydä ne pommittamassa. Kun Heydrich juuri aikoi pidättää Canariksen, jörjestettiin yhdessä tämän murha etc.

            (4)(2)
          • Eiköhän unohdeta nyt vihapuheet ja olkiukkoilut ja keskitytään itse asiaan.

            Jos kerran USAAFin arkistot kertovat että yli 1600 lentoa suoritettiin tuona päivänä eurooppaan niin kyllä minä sen uskon. Tällaisen lentosuoritemäärän väärentäminen on vaikeaa. Verrattuna muihin päiviin tuolloin määrä oli normaali tai jopa ehkä keskiarvon yläpuolella. Hyökkäykset kohdistettiin öljyteollisuutta ja Luftwaffea vastaan mikä oli silloin USAAFin agenda. Se että Berliiniä ei tuolloin pommitettu on tuskin salaliittoa. Sitä USAAF ei tainnut pommittaa heinäkuussa ollenkaan. 20.7. ei siis eroa millään tavoin muista päivistä heinäkuussa. Normi päivä USAAFille.

            Tapaus Rommel. Nyt kuitenkin jo annat vaihtoehtoisia mahdollisia tapahtumia. Lavinge ei ole mikään ”hovihistorioitsia” vaan kaveri jonka erikoisalaa on kanadalaisten laivueiden historiikit. Hän törmäsi tapaukseen vahingossa tutkiessa 412. laivueen historiaa. Eli Fox on tullut” Rommelin ampujaksi” vasta parikymmentä vuotta sitten. Mutta jos kyseessä on ollut salaliitto herää muutamia kysymyksiä. Jos kyseessä oli saksalainen lentäjä sotasaaliskoneessa miksi hän valitsi paikan hyökätä juuri metsän siimekseen? Miksi hän ei odottanut parempaa tilaisuutta? Kuinka riskialtista olisi lähettää brittitunnuksilla ollut kone kyttäämään omalle alueelle riskinä että omat olisivat ampuneet sen alas? Mitä sitten seliteltäisiin kun hylystä löytyy saksalainen lentäjä? Sori nyt vaan mutta kyseessä näyttää olleen normi päivä 412. laivueelle ja Rommelin kannalta shit-happens.

            (3)(4)
          • Siis nyt ne pommittivatkin1600 koneen ja hävittäjän voimalla Eurooppaa eikä Saksaa…

            (4)(1)
        • Kun kerran luetun ymmärtäminen on linkistä huolimatta näköjään erittäi vaikeaa niin laitetaan nyt tässä sitten kohdepaikkakunnat. Voit ihan sitten itse katsoa vaikka googlella missä ne sijaitsevat.

          Dessau, Kothen, Liepzig, Mockau, Nordhuasen, Kolleda, Bitterfeld Giessen, Rudolfstadt, Merseburg, Lutzkendorf, Wetzlar, Ehrfuhrt, Schalmkalden, Gotha, Freiburg, Fulda, Idstein, Bad Nauheim, Koblenz, Boppard.

          Lisäksi 15th Air Force hyökkäsi Memmingeniin ja Friedrichhaveniin. En tiedä ovatko kaikki kohteet nykyisen Saksan maaperällä, mutta silloisen Saksan hallussa kuitenkin.

          Happy now? Vai löytyykö asian kumoavia lähteitä?

          (1)(2)
          • Eipä noihin sitten moneen koneen voimalla hyökätty ainakaan. Ei kovin montaa paikkakuntaa edes tuon lähteen nojalla. Ei minua kiinnosta yleensäkään tällaisesta lillukanvarresta jauhaminen. Saattaahan tuohon voida perehtyä joskus. Ei tässä ole olennaisesta asiasta kyse. Joka tapauksessa tällaisena päivänä ei isketty suurin voimin Berliiniin tms. On tietenkin epäselvää lopultakin, halusivatko voittajat edes attenaatin onnistuvan enään tuolloin. Joka tapauksessa on selvää, että pettureilla oli tiivis yhteys viholliseen ja kaikki mahdollinen tieto annettiin välittömästi eri kanavia viholliselle. Melko rauhallista siis kuitenkin oli joka tapauksessa. Tässä on nyt yritetty vyryttää alkamalla vääntö tässä asiassa. Spekulointijan tuossa oli joka tapauksessa kyseessä.

            Rommelin kuolema on epäilyttävä ottaen huomioon tiedossa olleen matkan päämajaan ja aikeet valottaa epäkohtia. On myös epäselvää, esiteltiinkö hänelle vastarintaliike. Jos hän torjui sen, on luultavaa, että hänet sen vuoksi pian murhattiin. Niin monta tällaista on ollut. Dietl sattui joutumaan onnettomuuteen juuri tällaisten torjuttujen ehdotusten jälkeen. Hube silloin, kun tuli tietoon aikeet nimittää hänet ylipäälliköksi. Todt ja muutama tärkeä varustelumies sekä yritykset muita kohtaan.

            Isku ”metsään” siis kuitenkin onnistui. Siis sinne voitiin ampua. Onhan tuollaisen kolonnan tosi tarkka ajoitus usein vaikeaa ilmoittaa. Ehkäpä sellainen pysytteli muutenkin poissa avopaikoilta.

            (3)(2)
          • Jos katsot kartasta missä ko. paikkakunnat sijaitsevat, niin huomaat että ne ovat hyvin ryppäissä lähellä toisiaan. Kohteet olivat pääsääntöisesti öljyntuotantoon liittyviä, Luftwaffen tukikohtia tai liikenteen solmukohtia syvällä Saksassa. Kun kerran kohteet ovat alaltaan suhteellisen pieniä ei niihin kannata hyökättäkään tuhannella koneella, silloin pommit menee pitkin pöpelikköä aiheuttamatta mitään merkittävää vauriota.

            Kesän aikana sekä RAF että USAAF siirtyivät kaupunkipommituksista sotilaallisiin kohteisiin eikä Berliiniä kasittääkseni juurikaan pommitettu koko kesän aikana. Syykin oli melko selvä. Tappiot olivat kohtuuttomat verrattuna tuloksiin.

            Mutta jos meinaat että 1600 pommikonetta saksan yllä on rauhallista niin kerroppa meille missä menee raja kun ei ole rauhallista.

            Jos vaivaituisit ottamaan selvää asioista, niin huomaisit että isku metsään oli epäonnistunut. Rommel jäi eloon eikä edes Fox ollut ilmoittanutkaan muuta kuin että ”staff car damaged” koska se katosi heidän näkyvistään. Muutenkin kyse lähinnä tuurista että auto ylipäänsä huomattiin. Jos Fox olisi ampunut täysin ohi niin auto olisi todennäköisesti jäänyt ilmasuojaan metsän siimekseen odottamaan kunnes tilanne olisi ohi. Fox myös varmasti tiesi että hän saattoi yrittää vain kerran, toisella kertaa autoa ei olisi enää löytynyt, ainakaan matkustajineen.

            Lillukan varsia sanoit, ja se on totta. Mutta jos näitä lillukanvarsia tulee useampia niin koko ajatus petturuudesta siellä täällä alkaa saaman epäilyksen varjon niskaansa. Oletan että tuo vaiettua historiaa blogi on Repe sinun pitämäsi. Suurin osa tapahtumista siellä on minulle ihan tuntemattomia juttuja, mutta muutamat kohdat taas tuttuja, ja saatan jopa tietää tapahtumat melko hyvin. Nämä olivat yksiä niistä jotka pistivät silmääni. Täytyy viissiin alkaa perata noita muitakin.

            (1)(3)
          • Epäonnistunut ja epäonnistunut. Kuitenkin siassa saattoi olla kova hätä. Epäonnistuivathan muutamat pommi-iskutkin, kun kohde ei ollutkaan siinä koneessa, missä oli oletettu.

            En nyt jaksa alkaa tutkimaan, olisiko tuossa Saksan taivaan kohdalla spekuloitu liian kevyin perustein. Spekuloineistahan nässä jutuissa silti oli kyse.

            (1)(0)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*