- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Epäselvyyksiä Fukushimassa

Fukushiman onnettomuuden ensimmäisenä päivänä Tepco (Tokyo Electric) ilmoitti että reaktorit 1, 2 ja 6 toimivat järistyksen ja tsunamin aikana, ja ettei kolmessa muussa reaktorissa ollut polttoainesauvoja. Ne oli tyhjennetty kausihuoltoa varten. Reaktorit 1, 2 ja 6 olivat General Electricin (GE) suunnittelemia, vanhaa Mark-1 mallia.

Sitten tyhjäksi huollon takia ilmoitettu reaktori 3 paukahti ja paloi. Ilman mitään oikaisua ensimmäisen raportin tietoihin Tepco kertoi, että reaktorit 1, 2 ja 3 olivat toiminnassa järistyksen aikaan ja muut ajettu alas. Reaktori 3 käytti plutonium-uraanipolttoainetta eli monioksidista MOX-polttoainetta. Reaktorin oli rakentanut Toshiba, samoin kuin reaktorin 5.

Toshiba tekee kansainvälistä yhteistyötä Westinghouse-yhtiön kanssa ydinvoimaloiden rakentamisessa. Reaktorin 3 vuodon katsottiin selittävän raportit plutoniumvuodoista.

Sitten reaktori 4 syttyi tuleen, syynä oli käytettyjen polttoainesauvojen jäähdyttämiseen käytetty allas, joka kuivui. Reaktori 4:n on rakentanut Hitachi.

Hitachi tekee myös yhteistyötä GE:n kanssa kehittäen plutoniumin erottamiseen ja uuttamiseen  tarkoitettua laser-plasmamenetelmää.

Reaktorin 4 tuli oli niin tuhoisa, että reaktori vaurioitui. Tämä viittaa siihen, että reaktori vahingoittui sisäisesti mikä taas tarkoittaa että reaktori 4:n on täytynyt olla käytössä tsunamin aikana.

Syitä voi olla kaksi: joko reaktoria käytettiin sähkön tuottamiseen Fukushiman sisälle  jossain tarkoituksessa -vaikka se aikataulun ja raportin mukaan oli pois käytöstä- tai sitä käytettiin käytettyjen polttoainesauvojen uudelleenprosessointiin (neutronien rikastaminen). Tällöin uraanipitoisuus lisääntyy uuttamiseen sopivaksi.
Seuraavaksi havaittiin reaktorien 4 ja 5 tuottavan vetykaasua.

Vetykaasua syntyy, kun fissioprosessissa vapautuu elektroneja ja neutroneja. Fissio jakaa vesimolekyylit vetyyn, superladatuksi hapeksi ja muutamiksi hydroksyyliradikaaleiksi.

Kaasun muodostuminen viittaa siihen, että reaktoreissa 4 ja 5 oli polttoainesauvoja, vaikka Tepco väitti muuta. Joko reaktorit 4 ja 5 olivat hiljattain olleet käytössä tai niitä valmisteltiin käyttökuntoon johonkin määrittelemättömään tarkoitukseen, josta ei ole raportoitu.

Tepcon insinöörien mukaan jokin muu kuin tsunami katkaisi sähkön voimaloiden sisällä. Mahdollista on, että maanjäristys ja kontrollitekniikan pettäminen ovat saattaneet voimaloiden kontrollijärjestelmän tietokoneet alttiiksi Stuxnet-virukselle.

Eräs mahdollisuus on, että korkeajännite-elektromagneettinen reaktio (kuten äkillinen energiapurkaus vapautuneista ionisoituneista kaasuista, jotka olivat peräisin demagnetisoituneesta laser-plasmaprosessista) on iskenyt kaikki sähkösysteemit sammuksiin; samalla tavalla kuin neutronipommi vaikuttaisi voimalinjoihin.
Lehtien uutisista saa hyvin vähän tietoa tapahtumista. Suurin osa oikeasta tiedosta tulee lipsahduksina Japanin yleisradio NHK:n tv-haastatteluissa.

Muuan mysteeri on minuutin kestänyt ”häiriö” kesken tv-lähetyksen heti kun Onagawan ydinvoimalan palo mainittiin.

Teksti: Yoichi Shimatsu
Käännös: Riikka Söyring