- Magneettimedia - https://www.magneettimedia.com -

Englannin keskuspankin vaiettu historia, osa 2

Kansainväliselle talouskriisille ei vaikuta tulevan loppua. Yhä useampi on alkanut pohtia rahavaikeuksien alkuperää. Stephen Goodsonin kirjoitus käsittelee länsimaiden rahajärjestelmän vallankumousta ja velkatalouden syntyä. Lue ensimmäinen osa täältä [1].

Tuohon aikaan parlamentin alahuoneeseen kuului 512 jäsentä. 243 oli konservatiiveja, 241 liberaaleja ja 28 jäsenen vakaumus oli salainen. Kaksi kolmasosaa oli kotoisin maalta. Uskotaan, että 512 jäsenestä noin 20 % oli lukutaidottomia. Uuden pankin perustamisesta keskusteltiin heinäkuussa 1694, kun suurin osa parlamentin maalaisjäsenistä oli kotonaan peltotöissä ja sadonkorjuussa.

Perjantai 27.7.1694 oli kohtalokas päivä, jolloin kirjattiin pankin yhtiöjärjestys. Vain 42 parlamentin jäsentä oli paikalla. He kaikki olivat liberaaleja, sillä konservatiivit vastustivat pankin perustamista. Kaikki liberaalit sen sijaan äänestivät pankin puolesta. Lakiesityksen otsikko ei sisällä mainintaa Englannin keskuspankin perustamisesta. Esityksen ydin – keskuspankin perustaminen – piilotettiin maallikolle erittäin vaikeaselkoisen virkakielen koukeroihin.

Korkopolitiikan vuoksi jopa hevosvankkurit jouduttiin panemaan verolle. [2]

Korkopolitiikan vuoksi jopa hevosvankkurit jouduttiin panemaan verolle.

Esitys alkoi sanoin: ”Vilhelm ja Maria, jotka Jumalan armosta hallitsevat Englantia, Skotlantia, Ranskaa ja Irlantia ja jotka puolustavat uskoa jne. Tiedoksi asianosaisille.” Kaksi kolmasosaa esityksestä käsittelee sitä, kuinka tärkeää on luoda uusi tulli- ja verojärjestelmä ulkomaisen alkoholikaupan hallitsemiseksi. Todellinen syy verotuksen kiristämiselle oli kuitenkin se, että valtio tulisi tarvitsemaan entistä enemmän rahaa maksaakseen takaisin korkeakorkoiset velkansa. Pian päätettiinkin monista uusista veroista, kuten maa-, paperi-, äänestys-, suola- ja postimerkkiveroista. Ikkunavero puolestaan korvasi vanhan tulisijaveron. Muita uusia veroja olivat kaupustelija-, vankkuri-, synnytys-, avioliitto-, kuolin- ja jopa poikamiesverot. Kaikista ankarin oli kuitenkin 20 prosentin tulovero, jota joutuivat maksamaan niin yhtiöt kuin työntekijät.

 

Sota ja velkaorjuus

Pankin perustamista seurasi sotien jatkumo. Sodat pahensivat valtioiden velkatilannetta mutta rikastuttivat koronkiskojia. Monet sodista käytiin sellaisia maita vastaan, joissa pankit eivät perineet korkoa; kohteiksi joutuivat esimerkiksi pohjoisamerikkalaiset siirtokunnat sekä Napoleonin Ranska. Ikävä kyllä sama jatkuu edelleen. Moderneja esimerkkejä pankkiirien sodista ovat Venäjän keisarikunnan tuho ensimmäisessä maailmansodassa, Saksan, Italian ja Japanin tuho toisessa maailmansodassa sekä hyökkäys Libyaan 2011. Kaikilla niistä oli kansallistettu pankkijärjestelmä, joka esti varallisuuden liiallisen keskittymisen ja joka takasi kansalaisille paljon paremman keskimääräisen elintason kuin vihollismaissa.

Kaksi vuotta perustamisensa jälkeen 1696 Englannin keskuspankki oli ehtinyt laskea liikkeelle 1 750 000 puntaa. Pankin holveissa oleva kultamäärä kattoi arvoltaan vain 2 % lainatusta rahasummasta, eli 36 000 puntaa. 1.5.1707 Skotlanti ja Englanti liittoutuivat muun muassa siksi, että Edinburghin kuninkaallinen rahapaja oli saatava hallintaan. Näin kävikin 1709.

Espanjan perimyssota. [3]

Espanjan perimyssota.

Espanjan perimyssodan (1701–1714) päätyttyä ja vuoteen 1720 tultaessa valtionvelka oli kohonnut jo 30 miljoonaan puntaan. Sota oli maksanut yhteensä 50 miljoonaa puntaa. Yhdysvaltain vapaussota (1775–1783) alkoi, kun siirtokuntalaiset pakotettiin luopumaan velattomasta ”colonial scrip” –paikallisvaluutastaan ja alkamaan käyttää englantilaista rahaa. Korko-orjuus synnytti 50 % työttömyyden alueella. Yhdysvaltain vapaussodan jälkeen Englannissa julkinen velka kohosi 176 miljoonaan puntaan. 1786 pääministeri William Pitt nuorempi yritti maksaa julkiset velat osissa niin sanottujen sinkkereiden (joukkovelkakirjalainoja) avulla, joiden oli määrä kasvaa korkoa miljoona puntaa vuodessa.

Suunnitelmasta kuitenkin luovuttiin pian, sillä valtion täytyi ottaa suunnaton määrä uutta velkaa, jotta sota Napoleonia vastaan saatiin rahoitettua. 1797 velkataakkaa päätettiin keventää progressiivisen verotuksen avulla. Sota Ranskaa vastaan kesti 1792–1815. Sota tuotti suunnatonta kärsimystä ja oli täysin turha. Sen tärkeimpiä tavoitteita oli yksinkertaisesti kaataa Napoleonin velka- ja korkovapaa pankkijärjestelmä.

Ranskan keskuspankin seteli. [4]

Ranskan keskuspankin seteli.

18.1.1800 Napoleon perusti Banque de Francen Ranskan keskuspankiksi. Koska Napoleon vihasi pankkiireja, hän nimesi itsensä sekä pankin johtajaksi että valtiovarainministeriksi. Samaan aikaan Englanti kävi sotaa Yhdysvaltoja vastaan 1812–1814. Englanti tahtoi sodan, sillä Amerikan kongressi ei suostunut jatkamaan Yhdysvaltain Ensimmäisen Pankin toimilupaa, sillä keskuspankki oli ulkomaalaisomistuksessa. Pankin toimilupa kesti 1791–1811.

1815 Englannin valtiollinen velka oli jo 885 miljoonaa puntaa. Maa kävi toivotonta ja turhaa sotaa, joka johti noin kolmen miljoonan sotilaan ja miljoonan siviilin kuolemaan. Sota maksoi 831 miljoonaa puntaa. Velkaa maksettiin vielä 1900-luvulla. Korkojen vuoksi valtio joutui maksamaan yksityisille pankkiireille viisi kertaa enemmän rahaa takaisin kuin se oli sijoittanut sotatoimiin.

Toisessa maailmansodassa Englanti hyökkäsi Saksaa vastaan, sillä se oli kansallistanut pankkitoiminnan. Piirros Dresdenin pommituksista. [5]

Toisessa maailmansodassa Englanti hyökkäsi Saksaa [6] vastaan, sillä se oli kansallistanut pankkitoiminnan. Piirros Dresdenin [7] pommituksista.

Terävä maanviljelijätaustainen parlamentaarikko William Cobbett (1763–1835) oivalsi, mikä hänen kotimaataan vaivasi. Cobbett kirjoitti: ”Selvitin, kuinka parlamentti oli päättänyt perustaa Englannin keskuspankin. Sijoittajat tiesivät erittäin hyvin, mitä tulisi tapahtumaan. Heidän tavoitteenaan oli vuokrata asteittain koko maa […] maat […] talot […] omaisuus […] työvoima. Heidän julma suunnitelmansa synnytti ennennäkemättömän tilanteen: kansalaiset näkivät nälkää yltäkylläisyyden keskellä.”

Englannin keskuspankin toiminta säilyi salaisena. Vasta 139 vuotta myöhemmin vuonna 1833 parlamentille esitettiin kaunisteltu versio sen historiasta ja toimintaperiaatteista.

1800 kansanedustaja Sir William Pulteney ehdotti, että maahan perustettaisiin kansallinen pankki. Tätä ennen hän oli hyökännyt jyrkin sanoin Englannin keskuspankkia vastaan. 1824 kansanedustaja David Ricardo esitteli yksityiskohtaisen suunnitelmansa Englannin keskuspankin kansallistamiseksi. Sekä Pulteney että Ricardo epäonnistuivat.

Kun ensimmäinen maailmansota alkoi 1914, brittien valtionvelka oli 650 miljoonaa puntaa. 31.3.1919 se oli kohonnut 7,434 miljardiin. Valtio ei ole selvinnyt edes vuoden 1919 veloistaan; vanhasta velasta on edelleen maksamatta 3 miljardia, sillä 94 vuoden [Goodsonin artikkeli julkaistu 2012. Suom. huom.] aikana korkoa on kertynyt 3,5 % vuosittain. Toisessa maailmansodassa 1939–1945 valtionvelka paisui lähes 200 % eli 7,1 miljardista punnasta 20,1 miljardiin! Tällä hetkellä velkaa on noin 1,2 biljoonaa puntaa.

 

Yhteenveto

Englanti on madellut jo yli 300 vuotta kansainvälisten pankkiirien orjana. Pankkien loismainen toiminta uhkaa jo koko maan yhteiskunnallista tulevaisuutta. Ylpeä talonpoikaiskansa uhrasi maansa tietämättömyyttään ja teki siitä monikulttuurisen korko-orjien helvetin. Elleivät syntyperäiset englantilaiset tartu toimeen ja selvitä maansa alamäen perimmäisiä syitä, maa tulee ajautumaan muutamassa sukupolvessa taloudelliseen ja väestölliseen alennustilaan, josta ei voi enää selvitä.

Englanti on rappeutunut. [8]

Englanti on rappeutunut monikulttuurisen korko-orjuuden vuoksi.

Stephen Goodsonin artikkeli on julkaistu alunperin englanniksi lähteineen Barnes Review [9] –lehdessä.